Riistapäivät 2015 : Esitelmätiivistelmät 20. - 21.1.2015

RIISTAPÄIVÄT 2015 20. - 21.1.2015 Esitelmätiivistelmät Riistantutkimus ulkoisten paineiden ristitulessa Eero Helle Riistantutkimuksella on ollut viime aikoina tuuliset ajat Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksessa, ja sellaisina ne jatkuvat myös uudessa Luonnonvarakeskuksessa Lukessa. Paineita ja ristiaallokkoa nostattavat itse riistakannoissa tapahtuneet muutokset ja toisaalta valtion tutkimusjärjestelmän mullistusten ja ns. sektoritutkimuksen kehittämisen tuomat paineet. Riistakantojen runsausmuutoksista eniten paineita tutkimukselle tuottavat voimakkaasti runsastuneet ja runsastuvat ja ihmistoiminnoille suoranaista vahinkoa tai epämukavuutta aiheuttavat lajit. Silloin tarvitaan luotettavaa tietoa runsastumisesta, sen syistä ja hallintakeinoista. Hyviä esimerkkejä menneiltä vuosikymmeniltä tarjoavat suuret ja/tai eniten taloudellista vahinkoa aiheuttavat riistanisäkkäämme karhu, ahma, susi, ilves ja merihylkeet. Tutkimuslaitoksen tuottamat runsaustiedot näistä lajeista herättävät ajoittain voimakasta kritiikkiä metsästäjäkentässä. Toisaalta tietoa tarvitaan paineiksi asti runsaasti tai nopeasti vähentyneistä riistalajeista, etenkin jos ne vähälukuisuutensa takia ovat joutuneet uhanalaisuuden piriin. Hyvä ajankohtainen esimerkkilaji on metsähanhi. Kolmas keskeinen tiedontarve kohdistuu tärkeimpiin riistalajeihin, mitataanpa tärkeyttä talouden, muun yhteiskunnallisen merkityksen tai metsästyksellisen virkistysarvon mittarein. Tästä on hyvä esimerkki ylivoimaisesti tärkein riistalajimme hirvi. Tietotarpeet voivat syntyä nopeasti, mutta tutkimus on luonteeltaan melko hidas ratkaisun tuoja. Sen vuoksi ennakointi on erityisen tärkeää, samoin kuin tutkimuksen riittävän kattava lajistollinen peitto, jotta jonkintasoinen perustieto on käytettävissä myös välittömiin tarpeisiin. Yksi keskeinen haaste – paremmin kuin paine – on metsästäjäkunnan vapaaehtoistyön jatkuvuuden turvaaminen. Metsästäjien panos etenkin riista-arviointien toteutuksessa on korvaamaton. RKTL:n/Luken riistantutkimusta tulosohjaa maaja metsätalousministeriö. Tutkimusta on ohjattu viime aikoina yhä enemmän välittömästi yhteiskunnan tarpeita varten, toki niin, että tärkeät asiat on voitu varmistaa syvällisellä, jopa perustutkimukseksi luokiteltavalla tutkimustyöllä. Ministeriön tulosohjaukseen siivilöityvät ja kiteytyvät tarpeet ja paineet monilta tahoilta: riistakonsernin piiristä, kansallisista ja kansainvälisistä säädöksistä ja sopimuksista sekä ”yhteiskunnan tilauksesta”. Tulosohjaus ei ole yksisuuntaista sanelua, vaan yhdessä valmisteltava sopimus tutkimuslaitoksen tärkeimmistä tehtävistä. Tulosohjauksen kehitys on siirtänyt painoa vapaasta, itse ohjatusta tutkimuksesta yhteiskunnan tarvitsemaan asiantuntijatyöhön. Yksi Luken riistantutkimuksen – kuten koko sektoritutkimuksen – suurimmista haasteista on taloudellinen tulevaisuus. Luken budjettirahoitus pienenee lähes 23 miljoonaa euroa eli noin 24 % osakkaiden vuoden 2012 budjettirahoituksen tasosta vuoteen 2017. Se tarkoittaa henkilöstövähennysten, toimipaikkaverkoston supistamisen ja tilatehokkuuden parantamisen lisäksi, että ulkopuolista rahoitusta on hankittava selvästi viimeaikaista enemmän. Tämä jos mikä luo paineita toiminnan suunnittelulle ja toteuttamiselle. Paineisista näkymistä huolimatta riistantutkimuksen tulevaisuus näyttää rohkaisevalta: tiedon tarve ja kysyntä yhteiskunnassa on vahvaa, metsästys luonnonkäyttömuotona on Suomessa arvostettua ja hyväksyttyä, tutkimuksessa on vankkaa, historiaan nojaavaa osaamista ja toimialan yhteistyöverkosto on tiivis ja yhtenäinen. Mutta haasteet ovat mittavia! Hyvinvointia ja aluetaloudellisia vaikutuksia valtion mailta Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut Email: mikko[email protected] Puh. 040 5472392 Suomen riistakonsernin 2012-2016 strategian ”Hyvinvointia riistasta” yhtenä päämääränä on riistatalouden moninaisten hyvinvointivaikutusten tunnistamisen ja arvostuksen edistäminen. Vuosina 2013-2014 Metsähallituksen eräpalvelut selvitti hankkeella valtion alueiden metsästysja kalastuslupa-asiakkaiden rahankäyttöä ja sen tuottamia aluetalousvaikutuksia. Yhteistyökumppaneina toimivat professori Hannu Törmän tiimi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista ja Itä-Suomen yliopiston tutkija Eero Vatanen. Kyselytutkimuksella kerättiin yli 8000 vastausta sisältävä aineisto. Sen perusteella Metsähallituksen lupaasiakkaat käyttivät vuonna 2013 metsästysja kalastusmatkoillaan yhteensä liki 44 miljoonaa euroa. Menot kohdistuivat etupäässä ruokaja päivittäistavaroihin, majoitukseen ja polttoaineeseen. Rahankäyttöä analysoitiin kahdella taloustieteellisellä mallilla (RegFin ja MGM2). Mallista riippuen rahankäytön arvioitiin lisäävän työllisyyttä 86–248 htv. Kyselytutkimuksessa selvitettiin myös metsästysja kalastusmatkojen vaikutuksia sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Tarkasteltavana olivat pienriistan metsästäjät ja virkistyskalastajat sekä pienriistan metsästäjien maastossa kulkemat kilometrit. Aineisto analysoitiin Oulun diakonissalaitoksen liikuntayksikössä kansallispuistokävijöille suunnatun hyvinvointitutkimuksen rinnalla. Selvitys vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia luonnon elvyttävästä ja aktivoivasta vaikutuksesta. Kyselyssä käytetty kysymyssarja arvioidaan toimivaksi työkaluksi metsästäjien ja kalastajien kokemien terveysja hyvinvointivaikutusten arvioimiseen. Mittariston kehitystä jatketaan edelleen. Hankkeessa saatiin paljon uutta tietoa valtion alueiden metsästysja kalastusmahdollisuuksien tuottamista yhteiskunnallisista hyödyistä. Tulosten valossa voidaan arvioida, että Metsähallituksen eräpalveluilla on keskeinen rooli kotimaisen metsästysja kalastusmatkailun sekä niistä syntyvien tulojen ja palvelujen mahdollistajana sekä myös ihmisten hyvinvoinnin lisääjänä. Hankkeen toivotaan lisäävän kiinnostusta vastaavien tutkimuksien toteuttamiseksi myös yksityisillä riistamailla ja kalavesillä. Tutkimusmatkaa suomalaisen erätalouden laajan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden selvittämiseksi on syytä jatkaa. Hirvenlihan arvo Markus Kankainen Luonnonvarakeskus [email protected] Riistalihan tuotantoja kulutusketju poikkeaa muista elintarvikkeista, ja siten hirvenlihan arvon määrittämiseen voidaan käyttää erilaisia lähestymistapoja. Tutkimuksessa on selvitetty, miten hirvenlihan arvo muodostuu arvoketjun toimijoiden kautta metsästyskustannusten, rahtijalostuksen ja vähittäismyynnin summana ja miten metsästäjät arvottavat itse saaliinsa. Kun hirvenlihan arvo lasketaan tuotannosta ja jalostuksesta syntyvän jalostusarvon perusteella, voidaan sitä verrata muihin yhteiskunnan toimintoihin. Hirvenlihan elinkeinoille syntyvän arvon lisäksi pyrittiin arvioimaan virkistysarvoa osana hirvenmetsästyksen kokonaisarvoa. Vuonna 2010 Suomessa syötiin noin 9 miljoonaa kiloa hirvenlihaa. Saaliin yhteiskunnalle synnyttämäksi jalostusarvoksi arvioitiin noin 150 miljoonaan euroa. Hirvenlihan jalostusarvo on korkea, sillä sen tuottamiseen tarvittavat metsästyskustannukset ovat suuret. Hirvenlihan tuotantoketjussa jalostusarvo muodostuu lähes kokonaan metsästykseen käytetyistä kustannuksista. Vähittäismarkkinoilta muodostuva jalostusarvo ei ole suuri, koska hirvenlihaa ei kulkeudu paljon markkinoille. Vain noin puolet hirvenmetsästäjistä oli halukkaita myymään saalista. Näistäkin metsästäjistä vain noin 30 % oli valmiita myymään alle tukkujen maksaman 7 euron hinnan. Keskimääräinen myyntihalukkuushinta oli vajaa 12 euroa kilolta. Markkinoiden vähittäismyyntihinta oli tuotekohtaisilla painotuksilla laskettuna noin 24 euroa. Rahtijalostusyrityksissä metsästäjät jalostivat lihaa noin 11 % saaliista, mutta pienen kilokohtaisen jalostusarvon takia vaikutus kokonaisarvoon ei ole suuri. Vakuutusyhtiöiden ja asiantuntijoiden arviot sekä metsästäjien ostoja myyntihalukkuushintoihin perustuvat arviot hirvenlihan arvosta jäivät huomattavasti laskettua jalostusarvoa ja vähittäishintaa pienemmiksi. Hirvenmetsästyksen kustannuksiin perustuva tuotantokustannus oli noin 23 euroa kilolta eli moninkertainen metsästäjien myyntitai ostohalukkuushintaan verrattuna. Tämä osoittaa, että metsästäjät maksavat harrastuksessaan muustakin kuin riistalihasta. Saaliin ja harrastuksestaan maksavien metsästäjien lisääntyminen nostaisi hirvenlihan arvoa nykyisestä. Esimerkiksi markkinoille kulkeutuisi enemmän kotimaista hirvenlihaa, jos metsästäjille jaettavaa ”ylijäämää” olisi enemmän. Tulokset perustuvat vuosina 2010 ja 2011 toteutettuihin metsästäjäkyselyihin ja jalostusyritysten haastatteluihin. Eräkummit – oppaina suomalaiseen eränkäyntikulttuuriin Madeleine Nyman Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut [email protected] Puh. 040 5731138 Ihmisten suhde luontoon on muuttumassa teknisen kehityksen ja elämäntapamuutosten seurauksena. Selvitykset osoittavat, että erityisesti kaupunkiympäristössä lapsilla ja nuorilla ei ole paljoakaan kokemuksia kalastuksesta, metsästyksestä tai luonnossa liikkumisesta. Metsähallitus haluaa Eräkummi - hankkeellaan vastata tähän muutokseen. Eräkummi hankkeessa on tarkoitus rakentaa koko maan kattava eräkummiverkosto, jossa kalastusja metsästyskummit toimivat pareittain eräkummeina omalla paikkakunnallaan opastaen lapsia ja nuoria eränkäyntiin liittyvissä aiheissa. Pilottivaiheessa toimintaa kokeillaan pääkaupunkiseudulla kahden rhy:n alueella, jonka jälkeen laajennetaan koko maahan. Hankkeessa on tarkoitus laatia toimintamalli verkoston hallinnointiin ja rahoituspohjaan, sekä koulutuspaketti kummeille. Aiheet, joita metsästyskummin johdolla käsitellään liittyvät lajintunnistukseen, riistanhoitoon, hyvään metsästyskäytäntöön, luonnonhoitoon, jokamiehen oikeuksiin sekä luonnossa liikkumiseen. Kalastuskummin johdolla tutustutaan elinympäristöihin, lajeihin ja kalastusmenetelmiin. Omalla lähialueellaan eräkummit pitävät eräkerhoja, oppitunteja kouluissa ja järjestävät kesäisin päiväleirejä. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestön kanssa. Muita tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Riistakeskus ja Metsästäjäliitto. Metsähallituksella on koordinoiva rooli. Tavoitteena on tukea jo toiminnassa olevaa eräkasvatustoimintaa sekä mahdollistaa sitä uusilla alueilla. Eräkummihanke jatkaa Metsähallituksessa aloitettua eräkasvatus, joka alkoi Eräpassi – opetuspaketin laatimisesta. Eräpassi on opettajien avuksi laadittu tehtäväkokonaisuus, jonka avulla kaikkien luokka-asteiden opettajat voivat käsitellä eräaiheita –metsästys, kalastus, luonnossa liikkuminen ja jokamiehenoikeudet– osana opetusta. Kainuulaisilla metsästäjillä myönteisiä kokemuksia Hyvä mehtäkaveri -toiminnasta Asko Keski-Nisula Hyvä mehtäkaveri-työryhmän jäsen Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Hyvä mehtäkaveri–toimintamalli on poikkisektorisena yhteistyönä toteutettava uusi ennaltaehkäisevän mielenterveystyön menetelmä. Suunnittelussa ja toteutuksessa on mukana mielenterveystyön, verkostotyön ja terveyden edistämisen asiantuntijoita Kainuun sote -kuntayhtymästä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ja Kajaanin ammattikorkeakoulusta. Toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen osallistuu myös Kainuulaisia riistaorganisaatioiden edustajia, sekä poliisin edustaja. Toimintamallin suunnittelu sai alkunsa keväällä 2011, kun tiedostettiin, että miesten itsemurhat ovat Kainuussa yleisempiä kuin muualla Suomessa ja yli puolet näistä itsemurhista tehdään laillisilla metsästysaseilla. Itsemurhien taustalla tiedetään usein olevan joku elämään liittyvä kriisi, josta on ollut seurauksena esimerkiksi masennusta ja muuta oireilua. Tämä oireilu on voinut kärjistyä, jos huolia ei ole pystytty jakamaan eikä niistä puhumaan. Tämän vuoksi hankkeessa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan huolen puheeksi ottamisen koulutusta kainuulaisille metsästyksen harrastajille. Halukkaista metsästysseurojen jäsenistä valmennetaan henkilöitä, joilla on valmiuksia tunnistaa ja kohdata mielenterveydellisesti pahoinvoivia itsemurhavaarassa olevia metsästyskavereita, ottaa huoli puheeksi ja puuttua huoleen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hyvä mehtäkaveri-toimintamalli pilotoitiin keväällä 2012 Suomussalmella, jossa toteutettiin huolen puheeksi ottamisen koulutukset 31:lle halukkaalle metsästyksen harrastajille. Keväällä 2013 koulutus jatkui Ristijärvellä ja 2014 Kuhmossa. Jatkossa toimintaa laajennetaan koko Kainuuseen. Ensi keväänä koulutetaan metsästyksen harrastajia Sotkamossa. Kurssia tarjottiin metsästäjäorganisaatiolle, koska se on hyvin järjestäytynyttä, pystyy nopeasti välittämään tietoa, sekä saamaan porukat liikkeelle. Näin varmistettiin, että hanke saatiin käyntiin nopeasti. Metsästystä harrastavat eivät ole kuitenkaan harrastusmuotonsa takia alttiimpia itsemurhiin, vaikka tapauksia sattuu heillekin. Kainuussa on melkein joka taloudessa metsästystä harrastavia ja näin ollen laillisia aseita on runsaasti. Metsästysaseilla tehdyt itsemurhat ovat tilastojen valossa siten yleisiä. Nykyään aseitten säilytykseen on kiinnitetty voimakkaasti huomiota. Asiallisessa säilytyksessä olevat aseet ovat omalta osaltaan ehkäisemässä ikäviä tapauksia. Hankkeesta saatuja kokemuksia kuvataan ja hankkeen vaikutuksia arvioidaan Kajaanin ammattikorkeakoulussa valmistuvilla opinnäytetöillä. Ensimmäinen opinnäytetyö on valmistunut keväällä 2013 (Koskela Kaisa) ja toinen valmistuu joulukuussa 2013 (Rautiainen Arja ja Lukkari Sanna). Rautiaisen ja Lukkarin opinnäytetyön tulosten mukaan koulutuksen käyneet ovat saaneet rohkeutta ja valmiuksia kohdata vaikeuksissa oleva kaveri. Tämän hetkisen kokemuksen perusteella voidaan arvioida toiminnalla olevan merkitystä laajemminkin kuin itsemurhien ehkäisemisessä – toimintamallin avulla voidaan löytää uusia keinoja ja tapoja edistää kokonaisvaltaisesti miesten terveyttä ja hyvinvointia. On ollut mukava nähdä miten Kainuulaisilla metsästäjillä on ollut näin ainutlaatuisella tavalla aito halu ja kiinnostus kaverin hyvinvoinnista. Ongelmilta ei ole haluttu sulkea silmiä. Uusi susikannan hoitosuunnitelma Mikael Luoma Suomen riistakeskus [email protected] Uusi Suomen susikannan hoitosuunnitelma valmisteltiin Suomen riistakeskuksen ja Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen (nyk. Luonnonvarakeskus) yhteistyönä, metsätalousministeriön ohjauksessa vuoden 2014 aikana. Hoitosuunnitelman lähtökohtana on reviirikohtainen tarkastelu, jossa turvataan susireviirin säilyminen ja samaan aikaan toteutetaan reviirialueella tarpeellisiksi nähtyjä toimenpiteitä, joilla ihmisten ja susien rinnakkaiselo sujuisi suotuisammin. Hoitosuunnitelman valmistelun yhteydessä kansalaisilla oli mahdollisuus osallistua päivitystyöhön sähköisen keskustelufoorumin kautta. Laajemmin suomalaisten näkemyksiä kannanhoitoon selvitettiin laajalla kansallisella susikyselyllä. Erityisesti ratkaisujen löytämiseksi ja luomiseksi järjestettiin 10 työpajaan susireviirialueilla, joissa keskityttiin reviirillä asuvien kansalaisten kanssa toimenpiteiden löytämiseen ja luomiseen. Suomen riistakeskuksen alueellisten sidosryhmätahojen kuulemiseksi järjestettiin 15 tilaisuutta eri puolilla Suomea. Lisäksi erillisessä teemaseminaarissa pohdittiin suden genetiikkaa ja koirasusikysymystä. Susikannan hoidon toimenpiteet pohjautuvat pitkälti kansalaisten tuottamiin perusteltuihin näkemyksiin kannanhoidosta. Uudessa susikannan hoitosuunnitelmassa esitetään toimenpiteenä yhteistyöryhmien perustamista, uudenlaista DNA-analyysiin perustuvaa kannanseurannan käyttöönottoa, susien GPS-pantaseurantojen jatkamista sekä susien kannanhoidollisenmetsästyksen aloittamista. Susien laitonta tappamista pyritään kitkemään tehokkaasti moninaisilla toimenpiteillä, joissa keskeisessä asemassa ovat paikalliset metsästysseurat. Suden aiheuttamia vahinkoja pyritään ennaltaehkäisemään, erityisesti uusilla syntyvillä susireviirialueilla ennakkosuunnittelulla. Avainasemassa susikannanhoidon ja toimenpiteiden toteuttamisessa on avoin yhteistyö, jota tullaan lisäämään. Yhteistyön kautta rakennetaan luottamusta siihen, että kaikkien yhteisenä tavoitteena on turvata kansalaisten elinolosuhteet, elinkeinot ja harrastukset sekä susikannan säilyminen elinvoimaisena osana suomalaista luontoa. Uhanalaisuuden väliarviointi 2015 Esko Hyvärinen ympäristöministeriö [email protected] Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia, joista viimeisin valmistui vuonna 2010. Arviointi kattoi noin 21 400 lajia, noin 45 % Suomen lajistosta. Seuraavan laajan kokonaisarvioinnin on määrä valmistua vuoteen 2020 mennessä. Uhanalaisuusarviointi on yksi keskeinen luonnon monimuotoisuuden tilan kuvaaja. Se on myös keskeinen mittari, kun tullaan tarkastelemaan Suomen ja muiden maiden onnistumista luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisessä vuoteen 2020 mennessä. Arviointimenetelmä IUCN:n uhanalaisuusluokittelu on yhdenmukainen menetelmä, jonka avulla voidaan arvioida lajien häviämisriskiä. Se kehitettiin alun perin tunnistamaan ja luokittelemaan maailmanlaajuisella tasolla häviämisvaarassa olevat eliölajit. Arvioitaessa lajien häviämisriskiä valtakunnallisilla tai muilla alueellisilla tasoilla on otettava huomioon tekijöitä, joita ei tule vastaan maailmanlaajuisessa arvioinnissa. Tällaisia ovat esimerkiksi yli geopoliittisten rajojen esiintyvien populaatioiden arviointi sekä alueella lisääntymättömien elämänvaiheiden ja tulokaslajien arviointi. Arviointimenetelmän alueellisen soveltamisen ohjeet valmistuivat vuonna 2003. Menetelmä on maailmalla laajasti käytössä. Kaikki lajit voidaan sijoittaa johonkin IUCN luokista, joita alueellisen tason arvioinnissa on käytössä 11. Näistä kolme on varsinaisia uhanalaisuusluokkia: vaarantuneet (VU), erittäin uhanalaiset (EN) ja äärimmäisen uhanalaiset (CR). Niin sanottuja punaisen listan luokkia ovat varsinaisten uhanalaisuusluokkien lisäksi hävinneet, silmälläpidettävät ja puutteellisesti tunnetut. Uhanalaisuusluokka kuvaa sukupuuttoriskiä eli lajin häviämisen todennäköisyyttä tietyllä aikavälillä. Lajin sijoittuminen korkeaan uhanalaisuusluokkaan kertoo häviämisen suuresta todennäköisyydestä. Korkeamman luokan lajeista suurempi osa tulee häviämään kuin alemman luokan lajeista ilman tehokkaita suojelutoimia tai muutoksia tekijöissä, jotka vaikuttavat lajin taantumiseen. Laji arvioidaan uhanalaiseksi, kun se täyttää uhanalaiselle lajille määritellyt kriteerit. IUCN:n järjestelmässä on käytössä viisi kriteeriä, joissa on useita alakohtia. Uhanalaisuusarviointi tai Punainen kirja ei sellaisenaan ole lajien suojelutarpeen arviointi eikä priorisointi. Uhanalaisuusarvioinnilla ei myöskään suoraan ole lainsäädännössä määriteltyjä vaikutuksia. Luonnonsuojelulain soveltamisalaan kuuluvat uhanalaiset lajit luetellaan luonnonsuojeluasetuksen liitteessä, jonka sisältöön uhanalaisuusarvioinnilla on luonnollisesti keskeinen vaikutus. Luonnonsuojeluasetuksessa määritellään erikseen erityisesti suojeltavat lajit, joiden säilymiselle tärkeiden esiintymispaikkojen turvaaminen on mahdollista luonnonsuojelulain 47 §:n mukaisesti. Luonnonsuojeluasetuksen liite ei sisällä riistalajeja eikä taloudellisesti hyödynnettäviä kalalajeja, vaikka ne olisivat uhanalaisia. Uhanalaisuusarvioinnit vuonna 2015 Lintujen ja nisäkkäiden uhanalaisuuden arvioinnit päivitetään vuoden 2015 aikana. Useimpiin muihin eliöryhmiin verrattuna näistä lajiryhmistä kertyy paljon uutta seurantatietoa vuosittain, mikä mahdollistaa ja tekee järkeväksi uhanalaisuuden arvioinnin muita lajiryhmiä tiheämmin. Lintuihin ja nisäkkäihin kohdistuu myös useimpia muita lajiryhmiä huomattavasti suurempi yleinen mielenkiinto muun muassa riistalajien kautta, minkä vuoksi on tarpeen, että arvioinnit ovat mahdollisimman tuoreeseen tietoon perustuvia ja siten laajemmin käyttökelpoisia. Kaikista mainittujen lajiryhmien lajeista uutta tietoa ei kerry samaa tahtia, mutta lajiryhmät on kuitenkin järkevää arvioida kokonaisuuksina. Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä (LAUHA) ohjaa arvioinnit tekeviä asiantuntijatyöryhmiä ja hyväksyy arvioinnit tarkastettuaan, että kriteerejä ja niiden soveltamisesta annettuja ohjeita on asianmukaisesti noudatettu. Nisäkästyöryhmän puheenjohtajana toimii Heikki Henttonen (Luonnonvarakeskus) ja lintutyöryhmän puheenjohtajana Juha Tiainen (Luonnonvarakeskus). DNA-tutkimukset suurpetopopulaatioiden ja niiden liikkuvuuden tutkimuksessa Ilpo Kojola Luonnonvarakeskus ilpo.kojo[email protected] Suurpetokantojen geneettisiin rakenteisiin heijastuu maantiede, ekologia ja ihmisen vaikutus. Vuoristoilla ja vesistöillä sekä saaliseläinkannan koostumuksella voi olla erilaistavaa vaikutusta. Ihmisasutuksen leviäminen ihmisen ja suurpetojen välinen konflikti ovat puolestaan johtaneet kantojen pirstoutumiseen alueilla, missä ihmisen vaikutus on voimakas. Tästä käy yhtenä ääriesimerkkinä bengalintiikeri, jonka populaatio Intiassa oli aiemmin yhtenäinen, mutta koostuu nyt pienistä erillisesiintymistä ja on menettänyt 97 % geneettisestä monimuotoisuudestaan viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana. Tarkasteltaessa uhanalaisuutta sen alkuperäisen määritelmän mukaisesta lähtökohdasta, tarkasteltavina yksikköinä tulee olla populaatiot. Euroopassa on muutamia pieniä ja uhanalainen erilliskantoja, kuten Cantabrian karhut ja Sierra Morenon sudet Espanjassa sekä Apenniinien karhukanta Italiassa, mutta Luoteis-Euroopan suurpetoesiintymät ovat osa laajalle levinneistä ja suhteellisen yhtenäisistä populaatioista. Populaatiogeneettiset tutkimukset ovat parhaimmillaan laajoja kansainvälisiä hankkeita, joissa geneettistä erilaistumista tarkastellaan paitsi maantieteellisen etäisyyden, myös luontaisten ja ihmistoiminnasta juontuvien tekijöiden näkökulmista. Molekyylibiologinen tutkimus on osoittanut Suomen suurpetokantojen kuuluvan ensisijaisesti itäiseen kokonaisuuteen. Merkittävän poikkeuksen muodostavat tunturilapin ahmat, jotka ovat osa läntistä, pääasiassa Ruotsin ja Norjan vuoristoalueelle esiintymissään keskittyvää populaatiota. Suomen suurpetoesiintymien yhteyksiä Venäjälle heikentänevät Venäjän puolella oleva rajansuuntainen aita, mutta pitävää estettä aita ei muodosta. Yksilömäärien seurannassa geneettiset menetelmät valtaavat alaa. Skandinaviassa ja suurelta osin myös eteläisessä Euroopassa karhukannan runsausarviot pohjautuvat pääasiassa DNA-profilointiin, jossa analyysi tehdään ulostenäytteistä. Systemaattisimmin tämä seuranta on toteutettu Ruotsissa, missä valtaosan näytteistä keräävät hirvenmetsästäjät ensimmäisen metsästysviikon aikana. Ensimmäisen jahtiviikon aikana kirjataan ylös myös karhua koskevat näköhavainnot. Susikannan seuranta Skandinaviassa on yhdistelmä reviirikohtaista lumijälkiseurantaa ja geneettistä analyysia. Alkutalven lumilla susia jäljittää tiiviisti noin 100 henkilöä, jotka keräävät ulostenäytteet talteen. Ruotsissa geneettisen analyysin päätarkoitus on varmistaa, onko reviirin alueella pentue. Kanta-arvio voisi periaatteessa pohjautua ulostenäytteisiin muilla meillä elävien suurpedoilla paitsi ilveksellä, sillä ilveksellä on tapana peitellä jätöksiään. Tulevaisuudessa genetiikasta saattaa olla myös ilveskannan seurannan työkaluksi, sillä myös tassunjäljistä on mahdollista eristää DNA:ta. Menetelmä on kehitystyön alla mm. Ruotsissa. Keskimääräisiä siirtymisetäisyyksiä populaatiossa voidaan arvioida vertaamalla kahden näyteyksilön välistä sukulaisuutta yksilöiden väliseen maantieteelliseen etäisyyteen. Yksityiskohtaisempi tarkastelu esimerkiksi suomalais-venäläisestä susikannasta Skandinaviaan siirtyneistä yksilöistä pohjautuu geneettiseen tunnistamiseen. Populaatioon tulevien uusien yksilöiden tunnistaminen on mahdollista, sillä kannasta on olemassa lähes aukoton geenikartta. ”Petoyhdyshenkilöjärjestelmän kehittämien” Samuli Heikkinen Luonnonvarakeskus [email protected] Olli Kursula Suomen Riistakeskus [email protected] Vapaaehtoinen petoyhdyshenkilöverkosto on toiminut vuodesta 1978 lähtien. Havaintoverkoston tehtävänä on ollut tuottaa havaintoja Suomen suurpedoista tutkimuksen ja riistahallinnon päätöksenteon tarpeisiin. Järjestelmä on hitaasti laajentunut Itäja Pohjois-Suomesta kattamaan koko maata. Tällä hetkellä petoyhdyshenkilöitä on reilut parituhatta. Valtaosa heistä on metsästäjiä. Kirjattujen suurpetohavaintojen määrä on kasvanut kolminkertaiseksi kymmenen viime vuoden aikana. Vuonna 2013 petoyhdyshenkilöt tekivät lähes 60 000 suurpetohavaintoa. Järjestelmä on myös kokenut muutoksia ja parannuksia viime vuosikymmenenä. Vuonna 2009 järjestelmä siirtyi käyttämään sähköistä tallennusja raportointikanavaa (Tassu) ja vuonna 2014 julkaistiin palvelu, jossa kansalainen saattoi tarkastella havaintoja internetissä (riistahavainnot.fi). Petoyhdyshenkilöiden tärkein tehtävä on kerätä, varmistaa ja kirjata Tassuun oman alueensa suurpetohavainnot. Suurpetohavainnot ovat keskeisessä asemassa arvioitaessa suurpetokantojen lukumäärää ja levittäytymistä. Edellisten lisäksi Luonnonvarakeskus käyttää havaintomateriaalia erilaisien tutkimusten ja pyydettyjen lausuntojen taustatietona. Suomenriistakeskus toimeenpanee Suomessa petopolitiikkaa. Suurpetokantojen hoitaminen ja poikkeuslupaprosessin päätökset perustuvat pitkälti petoyhdyshenkilöjärjestelmän tuottamaan tietoon. Kannanhoidolliset poikkeusluvat kohdennetaan tihentymäalueille erityisesti pentuehavaintojen perusteella. Suurpetojärjestelmälle on kuitenkin selkeä tarve kehittyä vastaamaan nykypäivän tarpeita. Kaikkiaan Tassuun kirjautuneita petoyhdyshenkilöitä on jo runsaasti ja verkosto toimii pääasiassa hyvin, mutta alueelliset erot ovat suuria. Erityisiä kehittämiskohteita ovat ainakin organisaation parantaminen, vallitsevien käytäntöjen yhtenäistäminen ja petoyhdyshenkilöille annettavan koulutuksen uudistaminen ja yhdenmukaistaminen. Järjestelmän organisaatiossa kiinnitetään huomiota Tassun käyttöoikeuksien myöntämisperusteisiin, petoyhdyshenkilöiden lukumäärään ja heidän sijoittumiseen omalla alueellaan sekä petoyhdyshenkilön roolin selkeyttämiseen. Tavoitteena on petoyhdyshenkilöiden alueellinen kattavuus mikä mahdollistaisi taakan tasaisemman jakamisen. Samalla pohditaan onko tarvetta ”johtaville petoyhdyshenkilöille”, joiden avulla luodaan alueellisten suurpetoasiantuntijoiden verkosto. Koulutusta tullaan suuntaamaan itse havainnon tekemiseen ja sen raportointiin Tassussa. Tavoitteena on havaintojen lukumäärän kasvattamisen sijasta keskittyä tuottamaan laadukkaita havaintoja. Luotettavaan ja laadukkaaseen riistatietoon asiakaslähtöisillä, sähköisillä tiedonkeruumenetelmillä Ari Kontiainen, projektipäällikkö Suomen riistakeskus [email protected] Asiakaslähtöisesti toteutetut sähköiset tiedonkeruumenetelmät parantavat riistatiedon luotettavuutta ja laatua. Kuluvan metsästyskauden alussa lanseerattu Oma riista -palvelu (oma.riista.fi) tarjoaa käyttäjälle helppokäyttöiset työkalut kirjata itselleen talteen saalistietoja mistä tahansa suomalaisesta riistaeläimestä ja metsästyslaissa mainitusta rauhoittamattomasta eläimestä tietokoneensa nettiselaimella tai saaliinsaantipaikalta nykyaikaisella mobiilisovelluksella. Palvelun avulla voidaan tehdä myös lakisääteiset saalisilmoitukset. Luotettava ja laadukas riistatieto on riistakonsernin päätösten tärkein raaka-aine. Tutkimuksen kehittämät analyysit tai ennustemallit voivat tuottaa käyttökelpoisia raportteja päätöksentekoa varten vain, jos lähtötiedot ovat hyvälaatuisia. Sähköisen asioinnin ja samalla kerätyn riistatiedon luotettavuuden kulmakivi on se, että kukin käyttäjä on palveluun rekisteröityessä tunnistettu luotettavalla tavalla. Käyttäjä luo rekisterötyessään itselleen Oma riista -tunnuksen, jolla hän sen jälkeen kirjautuu Oma riista -verkkopalveluun, mobiilisovelluksen sekä enenevässä määrin myös muihin riistakonsernin laitosten palveluihin. Luotettavan tunnistuksen ansioista palvelun käyttäjälle voidaan näyttää muista järjestelmistä, kuten metsästäjärekisteristä tai lupienhakujärjestelmästä, häneen liittyvää tietoa ja jokaiselle hänen kirjaamalleen riistatiedolle syntyy yksiselitteinen omistaja. Yksittäisten saaliskirjausten lisäksi luotettavia ovat myös lakisääteisten saalisilmoitusten tiedot datan tallentajasta, saaliin saajasta, saalisilmoituksen jättäjästä ja hyväksyjästä. Tallentajatiedon perusteella voidaan tarvittaessa pyytää tarkennuksia jätettyihin saalisilmoitustietoihin. Saaliin saaja voi tarkistaa jälkeenpäin mitä saaliita hän on kirjannut. Toisaalta, hän voi myös tarkistaa mitä saaliita hänelle on kirjattu, eli kyse on myös metsästäjän oikeusturvasta. Henkilö voi lisäksi helposti tarkistaa missä vaiheessa hänen jättämänsä lakisääteisen saalisilmoituksen käsittely on. Riistatiedon laadulla ymmärrämme sitä, että kerätty riistatieto on tarpeeseen nähden kattavaa. Laatu tarkoittaa myös tiedon virheettömyyttä tallennettujen yksityiskohtien, kuten paikkatiedon, ajan sekä eläinyksilökohtaisten tietojen osalta. Uskomme sähköisessä muodossa olevan riistatiedon määrän ja laadun kohenevan myös siksi, että palvelu tarjoaa käyttäjälle itselleen hyötyä kirjaamastaan riistatiedosta. Saalisilmoitus syntyy tietokoneella vaivattomasti. Olemme onnistuneet vähentämään käsin syötettävien tietojen määrää merkittävästi täydentämällä automaattisesti osia lakisääteisissä saalisilmoituksissa vaadituista tiedoista.