Vielä huomioita Stadin slangin etymologisesta sanakirjasta

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Vielä huomioita Stadin slangin etymologisesta sanakirjasta © 2023 kirjoittajat Published version Jarva, Vesa Jarva, V. (2023). Vielä huomioita Stadin slangin etymologisesta sanakirjasta. In S. Holopainen, J. Kim, & N. Metsäranta (Eds.), Elämä ja etymologia : Janne Saarikiven 50-vuotisjuhlakirja (pp. 133143). Helsingin yliopisto. https://doi.org/10.31885/9789515182838 2023 133 VESA JARVA Vielä huomioita Stadin slangin etymologisesta sanakirjasta 1 Käsittelen tässä kirjoituksessa Ulla-Maija Forsbergin (2021) Stadin slangin etymologisen sanakirjan (jatkossa: Forsbergin sanakirja) aineiston rajausta, etymologisia kerrostumia ja sananmuodostuksen kuvausta. Nämä huomiot eivät mahtuneet Virittäjässä julkaisemaani arvioon (Jarva 2022), mutta sopinevat hyvin tähän juhlakirjaan. Onhan Janne Saarikivi paitsi ansioitunut etymologi myös kunnon stadilainen, joka on pitänyt Stadin slangia omana kielenään (Saarikivi 2014, suullinen tiedonanto). Sanakirjan esipuheessa Forsberg (2021: 8-9) kertoo joitakin periaatteita hakusanojen valinnasta – esimerkiksi yhdyssanat ja metaforat on jätetty pois –, mutta ei pyri rajaamaan Stadin slangin sanastoa esimerkiksi suomen yleistai arkikielen suhteen. Rajauksen epämääräisyys periytyy Heikki ja Marjatta Paunosen laatimasta Stadin slangin suursanakirjasta (Paunonen 2017), joka on ollut Forsbergin pääasiallisena aineistolähteenä. Stadin slangin suursanakirjaan on periaatteessa otettu mukaan jokainen sana, joka on luotettavasti dokumentoitu ja joka on kielenkäyttäjän tai -kerääjän mielestä ollut slangia. Implisiittisesti Stadin slangin sanastoa on rajattu joko jättämällä suomen yleiskielen sanat kokonaan mainitsematta tai kuvaamalla niiden merkitystä ja käyttöä vain silloin, kun se eroaa yleiskielen normeista. Tämä ratkaisu ei voi perustua kielen käyttöön, koska missä tahansa Stadin slangin näytteessä on runsaasti myös suomen yleiskielessä tunnettuja 1 Haluan kiittää Jeongdo Kimiä ja nimetöntä arvioijaa arvokkaista kommenteista, jotka pyrin ottamaan huomioon parhaani mukaan. 134 sanoja, etenkin yleisimpiä funktiosanoja, kuten konjunktioita ( ja, kun, että ), pronomineja ( se, ne, me ) tai sellaisia verbejä kuin olla, mennä tai tulla (Jarva & Mikkonen 2018: 236). Niitä ei kuitenkaan Stadin slangin sanakirjoissa luetella muuten kuin fraseologissa yksiköissä tai jos niiden käyttö on muuten eriytynyttä. Esimerkiksi Paunosen sanakirjassa on pronomini ne merkityksessä ’he’, mutta sen käyttöä demonstratiivipronominina ei mainita. Rajanveto slangin ja yleistai arkikielen välillä ei tietenkään ole ongelmatonta, etenkin kuin Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla syntyneet slangisanat ovat herkkiä kulkeutumaan koko Suomeen (ks. Joki-Pesola 1993; Kim 2023). Mutta kun Stadin slangista kuitenkin puhutaan suomen kielestä erillisenä kielimuotona, joskin monimuotoisena ja vaikeasti rajattavana (Paunonen 2017: 35-37), on yllättävää, ettei slangin sanaston rajausta tällaisella poissulkumenetelmällä ole eksplisiittisesti ilmaistu tai pohdittu sen enempää. Rajauksen epämääräisyys tulee selvästi esiin, kun Forsbergin sanakirjaa verrataan Kielitoimiston sanakirjaan (KS), jonka tarkoituksena on kuvata ”suomen nykyisen yleiskielen keskeiset sanavarat” (Kotimaisten kielten keskus 2022). Pikainenkin selailu osoittaa, että Forsbergin sanakirjassa ja KS:ssa on satoja yhteisiä sanoja. Valtaosa niistä on kuitenkin saanut KS:ssa käyttöalalyhenteen, jonka mukaan ne eroavat ”tyylisävyltään neutraalista yleiskielestä” (Kotimaisten kielten keskus 2022); yleisimmin ne on merkitty slangiksi tai arkikielisiksi. Slangiksi merkittyjen sanojen esittäminen Stadin slangin sanakirjassa on totta kai perusteltua, miksei arkikielistenkin, etenkin jos niiden tausta voi olla Stadin slangissa, kuten fillari, ratikka, talkkari ja joraa . Toisaalta monet arkikieliset sanat on tunnettu jo vanhoissa kansanmurteissa (esimerkiksi luuska, lätsä, kaahaa, kalppia tai hissukseen ). Lisäksi Forsbergin sanakirjassa on parisen kymmentä sanaa, jotka KS mainitsee käyttöalaa rajaamatta. Osa niistä on mainittu jo 1950-luvulla ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa ilman mitään käyttöalamerkintää: kama, lappaa, lätkä ’pienehkö levy, liuska’, makki, mälli ’purutupakka’, 135 reilu, sketsi, stemma ja ventti ’korttipeli’. Niitä on vaikea pitää slangisanoina sen enempää historian, levikin kuin käyttöalankaan perustella. Erityisesti huomiota kiinnittävät Forsbergin sanakirjan kirosanat ja alatyylisiksi tai halventaviksi merkityt sanat, jotka ovat levikiltään yleissuomalaisia, osittain sukukielissäkin tunnettuja: perhana, perkele, saatana, saamari, saakeli, kyrpä, muna ’penis, kivekset’ ja nussia . Sanan affektisuus tai alatyylisyys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että se olisi slangia. Osa edellä mainitun kaltaisista, yleistai arkikielisistä sanoista puoltaa paikkaansa Forsbergin sanakirjassa sen takia, että niistä esitetään uutta etymologista tietoa. Joitakin ei mainita SSA:ssa ollenkaan, kuten mälli ’purutupakka; isku, tälli, roiskaisu’ < ru. smäll ’paukku, räjähdys’. Joskus Forsberg esittää uuden etymologisen selityksen, kuten pylly < ru bylla, böllä tai väsää < ven. vjazát’ ’kutoa, neuloa’ (SSA pitää kumpaakin deskriptiivisenä). Kaikki uudet etymologiat eivät ole kovin uskottavia tai hyvin perusteltuja, kuten korsto (”ehkä kontaminaatio korkea + roisto ”) tai simpsakka (”muunnelma murresanasta simasukainen ”). Suurimmaksi osaksi etymologiat ovat kuitenkin jo entuudestaan tunnettuja ja löytyvät SSA:sta lähes sellaisenaan. Lisäksi Kielitoimiston sanakirjassa on kymmeniä sanoja, jotka ovat saaneet käyttöalamerkinnän ”slg.” mutta joita Forsbergin sanakirjassa ei mainita. Kuitenkin ne esiintyvät Paunosella, jonka mukaan niiden ensimaininnat ovat enimmäkseen 1980tai 1990-luvulta lähtien. Useimmat ovat etymologisesti sangen läpinäkyviä, englannista lainattuja ( flaijeri, ravet ~ reivit, rulettaa, skene ja spoilata ) tai suomen yleiskielen sanojen slangijohdoksia ( häläri, lemppari, mahku ja tatska ). Tällaisten läpinäkyvin sanojen listaaminen etymologisessa sanakirjassa tuskin olisi tuonut kovin paljon uutta. Mielenkiintoisempia olisivat kuitenkin esimerkiksi seuraavat sanat: handlata (Paunosen sanakirja mainitsee merkityksessä ’tehdä kauppoja’ jo 1920-30-luvuilta, mikä on selvä ruotsalaislaina, mutta nykyisessä merkityksessä ’käsitellä, hoitaa, hallita’ on myös englannin handleverbin vaikutusta), piri ’amfetamiini’ 136 (takaperoisjohdos verbistä piristää , ellei sitten lyhennelmä vanhasta lainasanasta piritys ’pirtu’ < spiritus ), deskriptiivissävyiset mömmö, säväri, sössiä ja tötsyt, lekseemihakuinen hepo ’heroiini’ tai erisnimiin pohjautuvat eetvartti ( olla tai tehdä eetvarttia ) ja jorma . (Lekseemihakuisuudesta ks. Seppälä 2013 luku D:5, erisnimien appellatiivisuudesta Sarhemaa 2021.) Välillä tuntuu täysin sattumanvaraiselta, mitkä sanat on otettu mukaan Forsbergin sanakirjaan ja mitkä ovat jääneet pois. Alatyylisistä sanoista mukaan ovat päässeet perkele, saatana, kulli ja kyrpä, mutta helvetti, pillu ja vittu puuttuvat. Pollari ja vaksi ovat mukana, konnari ja reksi eivät. Kouluaineista mainitaan mm. matikka, fyssa, mantsa ja äikkä , mutta ussaa, voikkaa, kemmaa ja kuvista ei; sotilasslangista löytyvät kapiainen, mopo ja intti , mutta kassu, sundis ja sotku puuttuvat. Seuraavaksi tarkastelen, millaisiin ryhmiin Forsbergin sanakirjan aineisto jakautuu alkuperäselitysten perusteella. Esitän myös arvioita eri ryhmien määrällisistä suhteista. (Näihin arvioihin olen päätynyt etsimällä sanakirjan pdf-tiedostosta alkuperästä kertovien merkkijonojen lukumäärän, esim. ”< ru”) Tarkkoja lukuja on luonnollisesti mahdoton sanoa, koska osa alkuperäselityksistä on epävarmoja ja eri alkuperää olevat sanat sekoittuvat toisiinsa. Slangisanojen monilähtöisyys tulee selvästi esille lukuisissa sana-artikkeleissa. Forsbergin sanakirjassa on 2600 hakusanaa, joista ruotsalaislainoja on noin 1500, englantilaislainoja kolmisen sataa ja venäläislainoja 150–200. Muiden lainanantajakielten osuus on vähäinen. Loput 500– 600 sanaa ovat siis suomalaisperäisiä. Lainasanojen 80 %:n osuus on hyvin sopusoinnussa niiden arvioiden kanssa, joissa slangisanastosta on rajattu yleiskielen ja murteiden sanat pois (Jarva & Mikkonen 2018: 239). Edellä mainittu, epämääräinen sanaston rajaus ei siis näytä lisänneen suomalaisperäisten sanojen osuutta Forsbergin sanakirjassa, toisin kuin olisi voinut olettaa. Tähän lienee vaikuttanut se, että metaforisesti kehittyneet sanat, joiden lähtökohtana on usein suomen yleiskieli, on rajattu sanakirjan ulkopuolelle (esimerkiksi kaali tai lanttu merkityksessä ’pää’). 137 Suomalaisperäiset sanat ovat joko suomen murteissa, yleiskielessä tai arkisessa puhekielessä käytettyjä sanoja tai muodostettu niiden perusteella. Ne voidaan Forsbergin käyttämien nimitysten perusteella jakaa kolmeen suurin piirtein yhtä suureen osaan: murresanoihin, johdoksiin ja muunnelmiin. Nimitysten väliset rajat ovat epäselviä ja niitä käytetään jonkin verran myös päällekkäin. Usein sanakirjassa todetaan suoraan, että kyseessä on murresana: esimerkiksi heila, kämppä, hässiä ja jallittaa . Sana voi myös ”liittyä” murresanoihin ( lätkä, nilkki, töppää ) tai kuulua niiden ”yhteyteen” ( hissukseen, härdelli, lätsä ). Näistä sanoista suurin osa on mainittu myös Kielitoimiston sanakirjassa arkikielisinä tai ilman käyttöalamerkintää. Sanaa ”johdos” viittaa yleensä slangijohdoksiin, joille on tyypillistä sanavartalon lyhentäminen ja fonologinen modifiointi sekä erityinen suffiksi, slangijohdin (VISK § 214; Paunonen 2017: 25–28). Tavallisimpia slangijohtimia ovat -is ( abis, ainis, amis, avis, bilis, idis ), -Ari ( aivarit, albari, alderit, burari, etskari ) ja -(k)kA ( arkka, aska, eka, enkka, erkka ). Vastaavia slangijohdoksia on voitu muodostaa myös suoraan lainasanoista, mutta Forsberg ei yleensä nimitä niitä johdoksiksi vaan antaa pelkästään lähtösanan, esim. bildis < ru bild , baislari < ru bakelse , läppäri < en laptop , bunkka < en bunk . Sanaa ”muunnelma” käytetään silloin, kun sanan lopussa ei ole tyypillistä slangijohdinta tai slangisanan ja suomenkielisen lähtösanan suhde on epäsäännöllisempi, joskus myös epävarmempi kuin slangijohdoksissa. Muunnelmia ovat esimerkiksi beba (< peppu ), dona (< tonni ), esso (< ekstaasi ), spönde (< pontikka ) ja imppaa (< imeä ). Muunnelmasanaa käytetään usein myös silloin, kun yhden hakusanan alla esitetään monia eri sanoja tai äännevariantteja, esim. bade ’raha’ ~ baaba, babu < papu ); krusa ~ kruša, skrusa, rusari; krutsa ’solmuke, rusetti; solmio, kravatti’ (< rusetti ), keppana ~ kepa, kepo, kepu, kepukka, kebardi (< keskiolut ), marundeeraa ~ maruterraa ~ marraa (< marista ), nipottaa ~ nipo, nippe (< niuhottaa , niuho ). Näiden joukossa voi olla selviä slangijohdoksiakin, kuten esimerkeistä ilmenee. 138 Sanoja ”lyhennelmä”, ”lyhentymä” ja ”lyhennys” käytetään satunnaisesti, esimerkiksi batu (< patukka ), bensa (< bensiini ), homo (< homoseksuaali ); bögrää (< pökertyä ) ja torppaa (< torpedoida ) sekä numerot y ~ yy (< yksi ) ka ~ kaa (< kaksi ). Joskus rinnastus lähtösanaan tehdään lakonisesti vain maininnalla ”sanasta”, etenkin silloin kun lähtökieli voisi olla yhtä hyvin suomea kuin ruotsiakin: abi, aku, alja, aplari, depis ja inssi . Lainasanoista suurimman ryhmän muodostavat ruotsalaisperäiset sanat. Niiden suuri osuus ei tule yllätyksenä. Etenkin Stadin slangin syntyvaiheissa kontaktit ruotsin kieleen ovat olleet tiiviit ja kaksikielisyys on ollut yleistä. Lainasanoja on saatu ruotsin yleiskielestä, mutta myös arkisesta puhekielestä, slangista ja murteista. Ruotsin murteista Stadin slangiin ovat vaikuttaneet etenkin Uudenmaan ja Pohjanmaan ruotsalaismurteet (Paunonen 2017: 29). Forsbergin sanakirja on kuitenkin ruotsin kielen varianttien suhteen melko ylimalkainen (ks. myös Paunonen 2021, Jarva 2022). Vain parinkymmenen hakusanan kohdalla on maininta, että lähtösana on peräisin suomenruotsin murteista, mutta silloinkaan murrealuetta ei usein ole täsmennetty. Harvat maininnat vaikuttavat satunnaisilta. Esimerkiksi Sipoon murteeseen viitataan vain kerran (s. v. felkkis ), vaikka siitä on lainattu paljon muitakin slangisanoja, kuten dokaa ja kloddi (Paunonen 2017: 29). Sama koskee ruotsin slangin tai arkikielen sanoja: Helsingin ruotsin slangiin tai arkikieleen viitataan kolmen hakusanan yhteydessä: faida , tšava ja stakassa ’humalassa’, ja Tukholman slangiin neljässä hakusanassa ( bisse, jepari, kaale ja kaveri ). Englannista lainattuja sanoja on paljon etenkin uudemmassa sanastossa, mutta jo 1900–1910-luvuilta tunnetaan kymmenkunta englantilaislainaa. Osa on säilynyt tähän päivään, kuten beibi , jenkki ja kingi , mutta samoihin aikoihin on lainattu myös sellaisia sanoja kuin poiskotti ja tailori . Mitä uudemmista lainasanoista on kyse, sitä suuremmaksi käy englannin osuus, ja viimeistään 1960-luvulta lähtien englanti on lähtökielenä ruotsia yleisempi. 1990-luvulla lainatut sanat ovat melkein yksinomaan englannista, kuten bäkkiin ’takaisin’, chatti ’keskustelu (virtuaalinen)’, killiä ’tappaa’, luuseri, läppäri, must ’pakko nähdä, kokea tms.’, 139 niidaa ’tarvita’ ja taffi ’karski, kova’. Selviä ruotsalaislainoja 1990-luvulta ei tunneta oikeastaan lainkaan; ainoa varma tapaus on skumppa ’kuohuviini’ (< ru skum-vin ). Stadin slangin synnyttänyt paikallinen, suomalais-ruotsalainen kaksikielisyys on vaihtunut angloamerikkalaisen kulttuurin ylikansalliseen vaikutukseen. Monien englantilaisperäisten slangisanojen on oletettu tulleen slangiin ruotsin kautta, kuten filkka ’filmi’, flirttailla, jengi, klosetti, matsi ja sportti . Tämä on tietysti 1900-luvun alussa lainattujen sanojen kohdalla todennäköistä; esimerkiksi sportti on tunnettu jo 1890-luvulta. Vasta 1990-luvulta lähtien tunnettu skippaa ’hypätä yli, jättää väliin’ on lainausajankohdan perusteella ennemmin lainaa suoraan englannista kuin ruotsista. Kuten muillekin slangisanoille, myös englantilaislainoille esitetään usein monia rinnakkaismuotoja. Kirjoitusasu perustuu Paunosen sanakirjaan, jonka lähteet ovat usein kirjallisia, eikä sanojen ääntämisestä ole aina tietoa. Jotkut kirjoitusasut kuvastavat selvästi englannin oikeinkirjoitusta ja ovat suomeksi epä-äännettäviä. Yleensä ne ovat rinnakkaismuotoja, kuten chanssit (s.v. tsanssi(t) ), c’moon (s.v. kamoon ) tai body (s.v. bodi ). Hakusanat mukailevat enimmäkseen ääntämistä, kuten biitsi < beach , tsoukki < joke ja tägi < tag , mutta joissakin on ääntämisen kannalta vaikeasti tulkittavia kirjainmerkkejä tai -yhdistelmiä: capsit , cena , cool ; dzoini, dzoodzi(t) . Toisaalta äänteellinen muuntelu ja sanoilla leikittely on slangille ominaista. Ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö esimerkiksi kirjoitusasu arse ’takapuoli’ voisi heijastaa myös sanan ääntämistä [ arse ] suomen perse -sanan mukaan. Hyvä esimerkki ”väärästä” ääntämisestä on peiffit ’henkilöllisyyspaperit’, joka on ilmeisesti muunnelma sanasta pahvit . Suomen a olisi siis äännetty [ ei ] englannin ääntämistä mukaillen. Venäjästä lainattuja sanoja on 150–200. Ne muodostavat selvästi oman ryhmänsä, koska valtaosa niistä on lainattu autonomian aikana. Sen jälkeen kontaktit venäjän kieleen katkesivat melkein kokonaan, mutta siitä huolimatta monet venäläissanat tunnetaan yhä hyvin, kuten bonjaa, kani, lusia, safka tai voda . Myöhempiä venäläislainoja ovat pätäkkä 140 (1980) ’raha’ ja kuljailla (1990-) ’kuljeskella’, jotka ovat todennäköisesti tulleet slangiin suomen murteiden kautta. Sana druga ’ystävä’ on peräisin Kellopeliappelsiini-elokuvasta, jossa sana droog ’ystävä, jengiläinen’ on tekstitetty suomeksi druga . Elokuva pohjautuu Anthony Burgessin romaaniin Clockwork Orange, jossa käytetään kirjailijan luomaa venäläisperäistä slangia. Stadin slangin venäläisperäisistä sanoista on ilmestynyt Heikki Paunosen perinpohjainen monografia Sloboa Stadissa (2016), johon suurin osa Forsbergin sanakirjankin venäläislainoista perustuu. Uusia etymologioita on vain jokunen, kuten starssi ’esimies, pomo’. Dolkkaa ’sanoa’ on Forsbergin mukaan tolkuttaa -sanan muunnelma, mutta se voisi olla myös suora laina venäjästä (< tolkovat’ ’selittää, huomauttaa’). Paunosen mukaan (2016: 215) bamlaa ’puhua, jutella’ on lainaa suomenruotsin sanasta bamla , eikä sille ”tarvitse etsiä lainalähdettä venäjästä”. Forsberg kuitenkin yhdistää sen venäjän rukousformulaan Gospodi pomilui ’Herra armahda’ ja siitä lainattuun pomiloida -verbiin, vaikka mainitsee myös bamla -verbin ja toteaa sen yhteyden edellä mainittuihin sanoihin olevan ”epäselvä”. Bamlaa on myös hyvä esimerkki siitä, miten ruotsalaisja venäläislainat sekoittuvat toisiinsa. Jotkin muutkin venäläisperäiset sanat ovat voineet tulla slangiin ruotsin kautta, kuten knäyssi ja stakassa . On myös sanoja, joissa sekä ruotsi että venäjä ovat voineet olla välittäjäkielinä: balsa ja buffa (ranskasta) sekä futlaari (saksasta). Joskus saman sanan rinnakkaismuodot voivat olla lainaa eri kielistä, tai erikieliset lainasanat sekoittuvat toisiinsa. Esimerkiksi dilkkaa ’jakaa’, rinn. deelaa , delaa , diilaa voi olla peräisin joko venäjästä tai ruotsista, ja myöhemmin siihen on sekoittunut myös englantilaisperäinen diilaa ’tehdä kauppoja, myydä huumeita’. Muista kielistä suoraan lainattuja sanoja on vähän. Esimerkiksi saksalaisperäisistä sanoista valtaosa on tullut slangiin ruotsin kautta. Suoria lainoja on parisenkymmentä. Niistä suurin osa on lainaa 1900luvun alusta, kuten groussi , lauffaa , stiflat , vasseri ja santsi , ja uudempia lainoja on vain jokunen: 1990-luvulta ovat fotse ja shaisse . Sanoissa