Sosiaalisen konstruktionismin kentän kartoittamista

YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):5–6 573 Miira Niska & Satu Venäläinen & Antero Olakivi & Jose A. Cañada (toim.) Sosiaalinen konstruktionismi Miten tarkastella tulkintojen ja todellisuuden sosiaalista rakentumista Vastapaino, 2024 Sosiaalisen konstruktionismin kentän kartoittamista JAKOB LEINO Pöytä – asiana – rakennetaan, ”pöytä” – käsitteenä – konstruoidaan. Mikään määrä pöydän hakkaamista ja todellisuudesta huutamista ei muuta tätä, mutta tarkastellaan pöytää (asiana) hieman tarkemmin. Kertooko pöydän muoto jotain osallistujien asemasta toisiinsa nähden? Miksi pyöreä pöytä merkitsee tasaarvoa ja kokouspöytä yhteistyötä, mutta ei tasa-arvoa? Missä ja kenelle pöydät merkitsevät näitä asioita? Rakennetaanko pöydät ilmaisemaan merkityksiä ja palvelemaan funktioita? Jos vastaus on kyllä, meidän on myönnettävä, ettemme koskaan törmää vain pöytään sinällään, emmekä myös koskaan saa puhdistettua pöytää sosiaalisen maailman jäljistä. Näinkin arkinen ja tavallinen esine havainnollistaa sosiaalisen konstruktionismin mahdollisuuksia tulkintojen ja todellisuuden sosiaalisen rakentumisen tutkimiseen. Miira Niskan, Satu Venäläisen, Antero Olakiven ja Jose A. Cañadan (2024) toimittama monitieteinen teos Sosiaalinen konstruktionismi – Miten tarkastella tulkintojen ja todellisuuden sosiaalista rakentumista ei vastaa suoraan yhteenkään pöytää koskevaan kysymykseen, vaan kertoo lukijalle, miten ja mistä lähtökohdista näihin kysymyksiin voi vastata sekä tarjoaa liudan muita merkittäviä kysymyksiä. Teos on ensimmäinen laaja-alaisesti ja monitieteisesti sosiaalista konstruktionismia käsittelevä suomenkielinen oppikirja. Kirjan suurin ansio on suomenkielisten käsitteiden ja käsiteparien määrä, joiden avulla lukija voi päästä kartalle sosiaalisen konstruktionismin kentästä tai päästä alkuun jonkun kirjan mainitseman lähestymistavan opiskelemisessa. Lukija törmää väistämättä myös tieteenhistoriallisiin selostuksiin ja empiirisiin esimerkkeihin. Teoksen toimittajista Miira Niska (Helsingin yliopisto) ja Satu Venäläinen (Itä-Suomen yliopisto) ovat sosiaalipsykologian yliopistonlehtoreita, Antero Olakivi (Helsingin yliopisto) sosiologian yliopistonlehtori ja Jose A. Cañada (Helsingin yliopisto) sosiologian yliopistotutkija. Heidän tutkimusintressinsä kattavat eriarvoisuuden (Olakivi, Venäläinen), työelämän (Niska, Olakivi) ja tiedontuotannon (Cañada). Konstruktionismia tarkastellaan myös näiden teemojen ulkopuolella, esimerkiksi osana tieteenalan kehitystä, kuten Cañadan ja Heta Tarkkalan tieteenja teknologiantutkimusta koskevassa luvussa. Konstruktionismin avulla avataan myös uusia näkökulmia itse tutkimuskohteeseen, kuten esimerkiksi Olakiven työorganisaatioita tarkastelevassa luvussa. Teoksella on 25 kirjoittajaa, joiden taustat painottuvat sosiologiaan ja sosiaalipsykologiaan, mutta ne kattavat myös muun muassa kirjallisuuden ja teologian alat. Kirja koostuu johdannosta ja kolmesta osasta. Johdanto, herättää lukijan ”konstruktionismin” monipuolisuuteen, tarjoaa tieteenhistoriallista esittelyä ja avustaa niin kritiikin huomioimisessa kuin sivuuttamisessa. Kirjan kolme seuraavaa osaa jatkavat matkaa aihekohtaisesti johdannon viitoittamalla polulla. Toinen osa tarkastelee vuorovaikutusta ja merkityksenantoa, kolmas identiteettejä sekä erotteluja ja neljäs tiedettä, (uus)maAJASSA LIIKKUU 574 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):5–6 teriaalisuutta ja jälkikonstruktionismia. Osat itse – johdantoa lukuun ottamatta – koostuvat useista noin 20 sivua pitkistä luvuista, jotka toimivat myös erillisinä artikkeleina. Jos luvut tuntuvat liian irrallisilta, kirjan alaviitteet ohjaavat lukijan polun oikeaan kohtaan tai tarvittaessa kokonaan toiselle polulle. Kyseessä on oppikirja – joskin miellyttävä, käytännönläheinen ja äärimmäisen selkeä sellainen, mutta oppikirja kuitenkin. Kirja on saatavilla niin painettuna kovakantisena kuin avoimena sähköisenä kirjana. Eräs läpi kirjan esille nousevista käsitepareista on (sosiaalinen) konstruktivismi ja konstruktio - nismi. Kirjassa konstruktivismin käsite havainnollistaa käsitteellisiä eroja tieteenalojen välillä, toimii eronteon välineenä suhteessa konstruktionismiin sekä määrittää tarkastelun kohteen. Psykologian kannalta käsitteiden ero on yksinkertaistaen se, että konstruktivistinen tutkimus juontaa juurensa muun muassa Jean Piaget’n ja Lev Vygotskin työhön, joka keskittyi tiedon sosiaaliseen rakentumiseen yksilön pään sisällä. Vastaavasti sosiaalinen konstruktionismi – psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa – nousi myöhemmin haastamaan tuota näkemystä siirtämällä painotuksen vuorovaikutukseen itsessään. Tästä herää luonnollisesti dialektinen kysymys: miten nämä kaksi painotusta voidaan yhdistää? Kirja tarjoaa tähän lukuisia vaihtoehtoja, joista esittelen seuraavaksi kaksi havainnollistavina esimerkkeinä. Ensimmäinen vastaus on lähteä tarkastelemaan tietoa itsessään. Eemeli Hakoköngäs, Jari Martikainen ja Inari Sakki esittelevät luvussaan sosiaalisten representaatioiden lähestymistavan, jossa tietoa tarkastellaan kahdella tasolla. Ensimmäinen on yksilöllinen tai psykologinen taso, jota nimitetään ontogeneesin tasoksi, ja toinen on yhteiskunnallinen, jota nimitetään sosiogeneesiksi. ”Geneesi” termi on lainattu biologiasta, jossa sillä viitataan kasvuun eli sosiaalisten representaatioiden kannalta yksilön ja yhteiskunnan tasolla tuotettuun tietoon. Tarkastelun tasoja yhdistämällä voidaan päästä käsiksi niiden yhteiseen lopputulokseen. Vaihtoehtoinen lähestymistapa on tarkastella, miten keho voi vaikuttaa vuorovaikutuksen jäsentämiseen. Melisa Stevanovicin, Sanni Tiitisen ja Liisa Voutilaisen luvussa esitellään keskustelunanalyyttistä tutkimusta, joka tarjoaa lukijalle vaihtoehtoisen näkökulman yhdistellä konstruktivistisia ja konstruktionistisia periaatteita. Toisin kuin sosiaalisten representaatioiden tutkimus, keskustelunanalyysi ei pakota yhdistämään näitä näkökulmia, mutta se tarjoaa mahdollisuuden tehdä niin. Kuten kirjoittajat kertovat, on Suomessa tehty viime aikoina ”keskusteluanalyysin informoimaa” tutkimusta, jossa pyritään havainnoimaan osallistujien kehollisia reaktioita vuorovaikutuksen aikana ja yhdistämään saatuja havaintoja vuorovaikutuksen toimintojen analyysiin. Yhteiskuntatieteilijät – ja opiskelijat – ovat väistämättä osa tutkimuskohdettaan, ja tämä tutkimuskohde on aina vähintään osittain konstruoitu. Ensimmäinen sosiaalisen konstruktionismin suomenkielinen oppikirja toteuttaa teokselle asetetut tavoitteet opiskelijan ja tieteenalojen välisessä vuorovaikutuksessa. Opiskelijaa pyydetään lukemaan sekä soveltamaan sosiaalista konstruktionismia. Tieteenaloilta tuodaan mahdollisia soveltamisen kohteita ja havainnollistavia esimerkkejä soveltamisesta. Näin kirja kannustaa lukijaa yhdistämään sosiaalisen konstruktionismin – tai -vismin – omaan käyttötarkoitukseensa. Kirja kehottaa lukijaa tekemään yhdistämisen tarkasti määritellen ja reflektoiden. Sosiaalinen konstruktionismi esitellään uteliaana ja puheliaana teoreettisena ystävänä, joka ei itsenäisesti ehkä saa paljoa aikaiseksi, mutta joka tarjoaa uusia ja elintärkeitä huomioita nykyiseen maailmanmenoon. Palataan pöydän ääreen, mutta katsotaan tällä kertaa pöytää käytön yhteydessä. Ovatko sähköpöydät vain ja ainoastaan keino terveellisempään elämäntyyliin? Mitä sähköpöydän käyttö kertoo itse sähköpöydän käyttäjästä? Nämä käyttäjäkohtaiset merkitykset ja toiminnot tuskin kumpuavat pöydästä itsestään.