Kielitietoisuutta kielentämällä : kieliopin tehtävätyyppien kehittäminen

Ainedidaktiikka 2(1) (2018), 59–74. Avoimesti luettavissa osoitteessa http://journal.fi/ainedidaktiikka ISSN: xxxxxx-xxxxxx 59 DOI: xxxxxxxxx-xxxxx Suomen ainedidaktinen tutkimusseura ry, Helsinki. Kielitietoisuutta kielentämällä – kieliopin tehtävätyyppien kehittäminen Kaisu Rättyä & Pirjo Kulju Tampereen yliopisto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (POPS2014) mainitaan tavoitteeksi, että oppilaan kielitietoisuus vahvistuu, oppilas innostuu tutkimaan kieltä ja sen variantteja ja että oppilas harjaantuu käyttämään käsitteitä, joilla kielestä voidaan puhua. Kielitiedon opetuksesta on kuitenkin esitetty varsin vähän konkreettisia pedagogisia menetelmiä. Tämän opetuksenkehittämistutkimuksen tavoitteena on luokitella ja kehittää kielitiedon tehtäviä soveltaen Andersonin ja Krathwohlin (2001) tavoitetaksonomia-ajattelua siten, että ensimmäisen tason tavoitteena on käsitteiden muistaminen, toisen tason käsitteiden ymmärtäminen ja käyttäminen suppeissa tehtävissä, kolmannen käsitteiden välisten suhteinen ymmärtäminen ja neljännen tason tavoitteena on käsitteiden soveltaminen tekstin analyysissä. Lisäksi mallissa sovelletaan kielentämistä pedagogisena menetelmänä. Esittelemämme tehtävätyypit voidaan luokitella tunnistamis-, tuottamis-, suhteuttamisja analyysitehtäviin sekä ilmiöön kohdistuviin tutkivan oppimisen tehtäviin. kielitietoisuus, kielioppi, opetusmenetelmät, tehtävätyypit Lähetetty: 18.12. 2017 Hyväksytty 3. 5. 2018 Vastuukirjoittaja: [email protected] DOI: 10.23988/ad.68750 Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 60 Johdanto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS2014) ohjaa siihen, että oppilaan kielitietoisuutta vahvistetaan perusopetuksen aikana ja että oppilas innostuu tutkimaan ja tarkkailemaan kieltä sekä sen eri variantteja. Tavoitteisiin on myös kirjattu, että oppilas harjaantuu käyttämään käsitteitä, joiden avulla kielestä ja sen rakenteista puhutaan. Se, miten tämä tavoite saavutetaan, vaatii pedagogisten menetelmien kehittämistä – onhan äidinkielen kieliopin opetuksen puutteista puhuttu jo vuosikymmenet (esim. Hakulinen, 1997; Varis, 2012). Pedagogisesti koulun kieltenopetuksessa pyritään funktiolähtöisyyteen. Sillä tarkoitetaan kielen tarkastelua sen elävässä käyttöyhteydessä eri variaatioineen (Luukka 2002). Käytännössä tällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi kielenkäytön tarkastelua autenttisissa teksteissä. Käyttöja tarvepohjainen kielikäsitys näkee muodon, merkityksen ja kontekstin toisiinsa kytkeytyneenä eli toisin kuin strukturalistinen rakennelähtöinen kielikäsitys. Tällaisen funktionaalisen kielikäsityksen voidaan nähdä laventaneen äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen sisältöjä (vrt. Kauppinen 2010). Voidaan ajatella, että kieliopillinen käsitejärjestelmä on ikään kuin työkalu kielen ja tekstien havainnointia ja tutkimista varten (Kulju & Joutsenlahti 2017). Opetussuunnitelma (POPS 2014) korostaa havaintojen tekemistä kielestä, mutta ei kuitenkaan näytä ohjaavan käsitejärjestelmän tarkasteluun, esimerkiksi käsitteiden hierarkkisuuden ja käsitteiden välisten suhteiden opiskeluun. Ongelmaksi saattaa tällöin muodostua työkalun puutteellisuus. (Kulju & Joutsenlahti 2016; vrt. Rättyä 2017, 107.) Haaste onkin kielen havainnoinnin ja käsitteellisen osaamisen yhdistämisessä koulun kielitiedon opetuksessa. Alho ja Korhonen (2006) korostavat kieliopin kaksisuuntaisuutta, toisin sanoen kielen järjestelmää voidaan käsitellä toisaalta rakenteista ja toisaalta merkityksistä ja kielenkäytöstä käsin. Vieläkin vaativampaa pedagogista osaamista edellyttänee systemaattinen, ilmiöpohjainen kielentarkastelu opetuksessa, koska siitä on Suomessa olemassa melko vähän konkreettisia malleja eivätkä oppikirjat ohjaa siihen systemaattisesti. Tässä yhteydessä ilmiöillä tarkoitetaan esimerkiksi suomen kielen ja kirjallisuuden tukimateriaalissa mainittuja merkityskokonaisuuksia: ajan ilmaiseminen, käskeminen, samanja erimielisyyden ilmaiseminen (Opetushallitus 2016). Huolimatta opetussuunnitelman linjauksista kielitiedon opetuksen mielekkään toteutuksen miettiminen jää pitkälti opettajalle (esim. Tainio & Tarnanen 2014). Kaikkiaan kielen tavoitteellinen tutkiminen kouluopetuksessa vaatii opettajalta sisällöllistä ja kielitiedollista osaamista sekä tietoa opetusmenetelmistä, jotta hän pystyy tukemaan ja ohjaamaan oppilaan kielitiedollista osaamista (vrt. Rättyä, 2017). Opettajalle äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjat toimivat opetuksen suunnannäyttäjänä etenkin, jos hän on epävarma osaamisestaan (vrt. Myhill & Watson, 2014; Tainio, Karvonen & Routarinne, 2015). Oppikirjat näyttävät kuitenkin toistavan samankaltaisia tehtävätyyppejä, mikä oppilaan näkökulmasta saattaa näyttäytyä rutiininomaisena ja perusasioita vuodesta toiseen toistavana opetuksena, vaikka poikkeuksiakin on vuosikymmenten saatossa nähty (Savolainen, 1998; Varis, 2012). Ongelmana Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 61 on, ettei kielioppitehtäviä ole kehitetty nykyoppikirjoihin teoriapohjaisesti siten, että ne asettaisivat eritasoisia haasteita eri-ikäisille oppijoille. Kielioppitehtäviä on aiemmin tutkittu lähinnä opettajaopiskelijoiden opinnäytetöissä. Tämän opetuksenkehittämistutkimuksen tavoitteena on luokitella ja kehittää kielitiedon tehtäviä teoriapohjaisesti ja erityisesti käsitteellisen osaamisen kannalta. Pohjaamme kehittämistyön kielentämiseen pedagogisena menetelmänä ja yhdistämme sen tavoitteiden taksonomiseen luokitteluun ja asetteluun. Kielentämisellä (tai sanallistamisella) tarkoitetaan yleiskielessä asian suullista selittämistä tai kuvaamista eli ajatusten saattamista kielelliseen muotoon. Eri tieteenaloilla kielentämisen käsite (ja erityisesti englanninkielinen termi languaging) on käsitetty eri tavoin. Ainedidaktisessa tutkimuksessa kielentämisellä tarkoitetaan pedagogista menetelmää, jossa oppilas jäsentää ja reflektoi omaa ajatteluaan (Joutsenlahti, 2003; Swain, Lapkin, Knouzi, Suzuki & Brooks, 2009; Rättyä, 2015). Kielitiedon kielentämistehtävien analysoinnissa ja kehittämisessä sovellamme tavoitetaksonomia-ajattelua (Anderson & Krathwohl, 2001; Krathwohl, 2002; Pintrich 2002; Rättyä 2015; Rättyä 2017), jossa huomio kohdistetaan tiedon lajeihin (faktatieto, käsitetieto, menetelmätieto ja metakognitiivinen tieto) sekä tiedon prosessointiin (muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, arvioiminen). Mallia on hyödynnetty mielekkäästi muun muassa kemian ja matematiikan opetuksen kehittämisessä (Hassinen, 2006; Tikkanen 2010; Pernaa, 2011). Krathwohlin (2002) malli on ollut aiemmin mukana kielitiedon opetusmenetelmien arvioinnissa (Rättyä, 2015). Lisäksi sitä on hyödynnetty äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten arvioinnin tausta-ajattelussa kielitiedon osuudessa (Harjunen & Rautopuro, 2015). Harjusen ja Rautopuron mukaan kognitiivisten prosessien ulottuvuus eli ajattelun tasot soveltuvat oppiaineen sisältöjen ja tavoitteiden kuvaamiseen. Taksonomia-ajattelua kielioppikäsitteiden osaamiseen ovat soveltaneet äidinkielen opetuksen alueella esimerkiksi Aho ja Isoaho (2015) pro gradu -tutkielmassaan. Heidän mukaansa suurin osa kuudesja yhdeksäsluokkalaisista jäi osaamistasoltaan taksonomian tasojen ulkopuolelle, mutta muutamat oppilaat ylsivät osaamisessaan ylimmälle tasolle. Osaaminen oli parempaa, kun tehtäviä tehtiin ryhmissä. Käytämme tässä artikkelissa taksonomiataulukon kognitiivisen prosessin ulottuvuuksia ja ryhmittelemme erilaisia kielennystä vaativia esimerkkitehtäviä tavoitteiden mukaan. Laadimme siis oman, metakielen ja kieliopin opetukseen soveltuvan mallin taksonomian pohjalta. Tässä artikkelissa keskitymme teoreettisen viitekehyksen esittelyyn ja opetukseen soveltuvien tehtävien jäsentämiseen sekä niiden kehittämiseen taksonomian näkökulmasta. Esimerkkiaineistona käytämme eri yhteyksissä kehittelemiämme tehtäviä ja vastauksia ja hyödynnämme aiheeseen liittyviä opinnäytetöitä. Seuraavaksi esittelemme kielentämismenetelmää ainedidaktiikan kannalta, ja sen jälkeen käsittelemme tavoitetaksonomioita sekä esittelemme mallin kielitiedon tehtävien jäsentämiseen ja kehittämiseen. Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 62 Kielentäminen ja kielentämismenetelmä opetuksessa Kielten ainedidaktisessa tutkimuksessa ajattelun ilmaisemisen ja ajatteluprosessin selostamista on lähestytty kognitiivisen psykologian introspektiomenetelmästä käsin. Introspektion sanalliset raportit ovat syntyneet ääneenajattelumenetelmällä eli thinking tai think aloud -menetelmällä, kun on selvitetty informanttien mentaalista prosessia esimerkiksi ongelmanratkaisutehtävissä. Menetelmää, samoin kuin sosiaalitieteissä käytettyjä sanallisia raportteja (verbal protocols), on kehitetty ongelmanratkaisullisten oppimisprosessien tutkimiseen. Erityisesti lukuja kirjoitustutkimuksissa on käytetty ääneenajattelumenetelmää lähinnä tutkimuksen aineistonkeruumetodina ennemmin kuin opetukseen soveltuvana pedagogisena menetelmänä. (Ericsson & Simon 1980; Brown, 1987; Cajkler & Hislam, 2002). Ääneenajattelua ovat käyttäneet esimerkiksi Pirjo Vaittinen ja Outi Oja (2013) tutkiessaan oppilaiden lukemisprosesseja verkkolukupiirissä. Heidän tutkimuksessaan ääneenajattelu tarkoitti luetun kommentointia suullisesti tai tietokoneella kirjoittaen. Tutkijat sovelsivat ääneenajattelumenetelmää lukemisen opetuksessa, jossa lukeminen pysäytetään välillä ja sitten siitä keskustellaan. Lukemisen jälkeen oppilaat keskustelivat novellista pienryhmissä. Vaittisen ja Ojan mukaan keskustelu oli helppoa siksi, että luettua oli prosessoitu aiemmin ääneenajattelun avulla. Vieraan kielen opiskeluun liittyvässä tutkimuksessa käsitteet verbalizing ja languaging yhdistetään myös oppimisprosessiin. Merril Swain on vieraiden kielten oppimista tutkiessaan kiinnittänyt huomiota ajatusten verbalisointiin ongelmanratkaisun yhteydessä. Swain (2006) taustoittaa näkökulmaansa artikkeleissaan käsitteiden think-aloud ja talking-itthrough avulla. Swainin johtopäätös on sosiokulttuurisen oppimisteorian näkökulmasta oivallus siitä, että tuotetut sanalliset raportit (verbal protocols) aineistonkeruun lisäksi selvittävät oppimisprosessia ja kokemuksen uudelleenmuotoilemista. Niitä tulisi tutkia tästä näkökulmasta aiempaa enemmän, sillä sanalliset raportit näyttävät paljastavan todelliset ongelmat eivätkä vain vääriä vastauksia. (Swain, 2006.) Myöhemmissä artikkeleissaan Swain käyttää käsitettä languaging verbalisoinnin sijaan. Swain (2006, s. 98) määrittelee käsitteen seuraavasti: Languaging [– –], refers to the process of making meaning and shaping knowledge and experience through language. It is part of what constitutes learning. Kielentämiskäsitteen taustalla on Maturanan näkemys siitä, että languaging viittaa kielenkäyttötilanteisiin, ja silloin language ymmärretään sanallisen ilmaisun lisäksi muunakin vuorovaikutuksena. Toisin sanoen Maturanan näkemys kielellisestä interaktiosta kielentämisenä on väljä. Hän tarkastelee kielentämistä vuorovaikutukseen osallistuvien välisenä kommunikaationa ja merkityksenantona (vrt. Maturana, 1995; Dufva, Aro ym., 2011, ss. 30-31; Dufva, 2013). Languaging-käsitettä on käytetty myös suppeammassa merkityksessä rajaten se vain kielenkäyttöön vuorovaikutuksessa. Muun muassa Linnell (2009), Garcia (2009) ja Cowley Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 63 (2013) käyttävät situated languaging -määritelmää, jota on sovellettu vieraskielisissä ympäristöissä tapahtuvaan oman kielen käyttöön ja kielten vaihteluun (trans-languaging). Kielenopetuksen näkökulma on kielentämiseen liittyvissä tutkimuksissa hahmottunut erityisesti Swainin johtaman ryhmän tutkimuksissa, joissa tarkastellaan suullisen ja kirjallisen kielentämisen merkitystä vieraan kielen sekä kielitieteellisten käsitteiden oppimisessa. Samaan tapaan Gynne ja Bagga-Gupta (2015) ovat tarkastelleet monikielisyyttä sosiokulttuurisesta ja etnografisesta näkökulmasta. Opetustilanteessa kielentäminen paljastaa oppilaan ajatteluprosessit opettajalle ja muille oppilaille, mutta myös oppilaalle itselleen. Kun oppilaat työskentelevät yhdessä, he voivat parhaassa tapauksessa oppia kuuntelemalla toisten kielentämistä. Samalla opettaja saa tietoa siitä, miten oppilas on asian käsittänyt. Kielentäminen voi siten toimia arvioinnin tukena ja helpottaa jatkuvaa arviointia. Arviointi vaatii opettajalta vahvaa oppiainekohtaista ja opetuksellista sisältötietoa. Opetuksellisella sisältötiedolla tarkoitamme tietoa, joka opettajalla tulee olla kielitiedon opettamisesta suhteessa oppilaiden kielitieto-osaamiseen, opetussuunnitelmiin ja oppimateriaaleihin. Hänellä tulee olla myös tietoa kielitiedon opetusmenetelmistä ja niiden oppimisteoreettisista lähtökohdista. (Shulman, 1987; Grossman, 1990; Rättyä, 2017.) Kielioppitehtävien kehittäminen tiedollisten tavoitteiden näkökulmasta Oppikirjasarjojen kielioppitehtävien tavoitteet voivat painottua vahvastikin tunnistamiseen ja taivuttamiseen. Kahden kirjasarjan kielioppitehtävistä peräti 30 prosenttia tehtävistä oli tunnistamista, 20 prosenttia taivuttamista ja 15 prosenttia täydentämistehtäviä. Keksi ja kirjoita -tyyppisiä tehtäviä oli 23 prosenttia 5. luokan oppikirjoissa (Kirjakuja ja Kulkuri), joita Brusila ja Fagerlund (2010) tarkastelivat ohjaamassamme kandidaatintutkielmassa. Tutkielma oli osa Sanan lasku -hanketta, jossa kielentämismenetelmää on kehitetty (esim. Kulju & Joutsenlahti 2010; Joutsenlahti & Rättyä 2011). Tällaisilla tehtävillä saavutetaan vain alimpia tiedon prosessoinnin tasoja, sillä tunnistamisja nimeämistehtävät (esim. Alleviivaa substantiivit) ohjaavat oppilaita faktatiedon tai käsitetiedon ulkoaoppimiseen eli muistamiseen ja ymmärtämiseen, mutta ne eivät ohjaa oppilasta soveltamaan käsitetietoa tai pohtimaan käsitteellisen tiedon merkitystä. Jotta oppilaat pystyisivät tarkastelemaan tekstejä analyyttisesti ja täsmällisesti sekä harjaantumaan tässä tavoitteessa (opetussuunnitelman mukaisesti), heidän täytyy osata soveltaa käsitteitä työkaluina. Sen vuoksi tehtävävalikoimaa tulisikin kehittää ja laajentaa erityisesti ongelmanratkaisujen suuntaan. Uudenlaisten tai ainakin erilaisten tehtävätyyppien ideoimisessa, jäsentämisessä ja kehittämisessä käytämme opetuksen tavoitteiden laatimiseen tehtyä taksonomiataulukkoa, joka pohjautuu kognitiivisen tiedon lajien ja tiedon prosessoinnin ulottuvuuksiin. Taksonomiataulukko kattaa yhden alueen Bloomin taksonomian osa-alueista. Taksonomiataulukossa (Krathwohl, 2002) kognitiivisina prosesseina on esitetty muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysoiminen, arvioiminen sekä uuden Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 64 luominen tai tuottaminen. Tiedon ulottuvuuksista siinä suunnataan huomio fakta-, käsite-, menetelmäja metakognitiiviseen tietoon (Pintrich, 2002). Koska tehtävätyyppimallimme keskittyy pääasiassa kieliopillisiin käsitteisiin liittyvään tietoon, emme sovella eri tiedonlajien hierarkkista jäsennystä. Kielentämisprosessissa vahvistuu kuitenkin myös menetelmäja metakognitiivinen tieto, sillä oppilaat ovat kielentämisaineiston perusteella osoittaneet tulevansa tietoisiksi omasta tietämisestään tai tietämättömyydestään sekä mahdollisesta epävarmuudestaan. Tutkimusstrategiana opetuksenkehittämistutkimus Opetuksenkehittämistutkimuksen (educational design research; McKenney & Reeves, 2012) tavoitteena on kehittää tutkijoiden ja alan toimijoiden, kuten opettajien ja opettajaopiskelijoiden kanssa teoreettisia oivalluksia, käytännön ratkaisuja tai menetelmiä. Nämä voivat olla opetuksessa käytettäviä materiaaleja, oppimisympäristöjä tai käytäntöjä. Tutkimusstrategiassamme näkyvät sekä pragmaattinen ote että konstruktivistinen näkökulma. Opetuksenkehittämistutkimuksessa tutkimusprosessi koostuu neljästä jaksosta, jotka vuorottelevat tutkimuksen aikana mahdollisesti useassakin syklissä. Artikkelimme keskittyy suunnitteluja kehitysjaksoon, jonka aikana luomme kieliopin opetukseen soveltuvien tehtävien mallia prototyypiksi. Tälle vaiheelle on oleellista luovuus, tiimityö ja erilaisten ratkaisujen kartoittaminen sekä tutkiskelu. (McKenney & Reeves, 2012.) Opetuksenkehittämistutkimuksemme kohdistuu kielentämismenetelmän kehittämiseen kielitiedon opetuksessa eri koulutusasteilla. Ensimmäisissä sykleissä kielentämismenetelmää kehitettiin ja kokeiltiin alakoulun opetuksessa eri vuosiluokilla (4.-6. luokat; Joutsenlahti & Kulju 2010; Kulju 2010, 2012, 2014; Joutsenlahti & Kulju 2015). Osa menetelmän kehittämiseksi kootusta aineistosta käsitti luokanopettajaopiskelijoilta koottua kielentämismateriaalia (Rättyä 2011, 2013a, 2013b). Menetelmää on kokeiltu myös 8. luokkalaisten oppitunneilla (Rättyä & Vaittinen 2015). Kielentämismenetelmän kehittämiseen osallistuneet opettajaopiskelijat ovat myös koonneet eri luokka-asteilta erisuuruisia aineistoja. Aineiston moninaisuus on ymmärrettävää juuri opetuksenkehittämistutkimuksen jaksojen ja syklien ansiosta sekä kehittämistutkimuksen pitkästä kestosta eri tutkijoiden osahankkeissa. Olemme opetuksessamme pyrkineet vuoroin kehittämään kielentämistehtäviä, vuoroin tarkastelemaan kielentämisen ja siihen liittyvien erilaisten tehtävien teoreettista näkökulmaa (esim. Kulju, 2010; Kulju, 2012; Kulju, 2014; Rättyä, 2015a; Rättyä, 2015). Tutkijoina olemme siis testanneet erilaisia kielentämistehtäviä ja koonneet erityyppisiä aineistoja aina alakoulusta lukioon ja opettajankoulutukseen. Olemme myös ohjanneet opettajaopiskelijoiden opinnäytetöitä yhteisissä seminaareissa sekä rakentaneet yhteistä teoreettista viitekehystä ja kehittäneet käsitteitä. Opiskelijoiden kokoamat aineistot sekä kirjallisista että suullisista kielentämistilanteista luokkahuoneessa ovat vahvistaneet käsitystämme toimivista harjoituksista. Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 65 Tässä artikkelissa esittelemme tehtävätyyppien takana olevan teoreettisen viitekehyksen opetuksen tavoitteiden näkökulmasta sekä itse tehtävätyypit ja joitakin esimerkkejä vastauksista. Osan tehtävistä ja esimerkeistä olemme keksineet ja keränneet itse, osa on ohjaamiemme opiskelijoiden kehittelemiä ja näytteitä heidän opinnäytetöistään. Tutkimuksen seuraavissa vaiheissa tarkoituksemme on kerätä aineistoa systemaattisesti analyysia varten. Tehtävätyyppien mallinnus taksonomiaa soveltaen Olemme jakaneet käsitetiedon opetuksen tavoitteet Andersonin ja Krathwohlin (2001; Krathwohl, 2002) tavoitetaksonomiaa soveltaen niin, että ensimmäisen tason tavoitteena on (1) käsitteiden muistaminen, toisen tason tavoitteena (2) käsitteiden ymmärtäminen ja käyttäminen suppeissa tehtävissä ja kolmannen tason tavoitteena (3) käsitteiden välisten suhteiden ymmärtäminen. Mallissamme neljännen ja ylimmän tason tavoitteena on (4) käsitteiden soveltaminen tekstin ja puheen analyysissä. Eli lähdemme käsitteistä kohti funktionaalista näkökulmaa (vrt. johdanto). Tällä viittaamme siihen, että oppilas ei ainoastaan käytä yksittäisiä käsitteitä yksittäisiä lauseita tarkastellessaan, vaan pystyy myös hahmottamaan käsitteiden avulla tekstin ja puheen ilmiöitä sekä tekstien erityislaatua, kuten tyyliä. Nämä tiedon prosessoinnin tasot kuvaavat osaamisen syventymistä ja ylempi taso vaatii alemman osaamista. Tässä tutkimuksessa olemme pyrkineet kehittämään monipuolisia, kielentämistä sisältäviä tehtäviä ja sijoittaneet niitä näille mainituille neljälle tasolle. Olemme nimenneet tehtävät seuraavasti: •tunnistamistehtävät •tuottamistehtävät •suhteuttamistehtävät •analyysitehtävät •ilmiöön kohdistuvat tutkivan oppimisen tehtävät. Havainnollistamme seuraavaksi näitä tehtävätyyppejä esimerkkien avulla kullakin taksonomian tasolla. Tässä opetuksenkehittämistutkimuksessa keksityt omat tehtäväesimerkit olemme merkinneet *-merkillä sekä tehtävänumerolla (T1 jne.). Käsitteiden muistaminen Taksonomian ensimmäisellä tasolla oppilas muistaa käsitteen nimen ja osaa tunnistaa sen helpoissa, prototyyppisissä tapauksissa. Tämän tason tehtävätyyppi on tunnistamistehtävät, joka on oppikirjoista tuttu harjoitustyyppi. Tyypillisesti siinä tunnistetaan tehtävänannossa nimettyjä käsitteitä. Seuraavat esimerkit ovat Kirjakuja 4 -oppikirjasta: Etsi kertomuksen vihreistä sanoista konjunktiot. Kirjoita ne vihkoosi. Etsi kertomuksen vihreistä sanoista adverbi, jossa on -sti-pääte. Kirjoita se vihkoosi. Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 66 Samaa tehtävätyyppiä edustavat tehtävät, joissa pyydetään alleviivaamaan tai vaikkapa ympyröimään jonkin kielioppikategorian edustaja. Tätä perustehtävätyyppiä voi helposti laajentaa pyytämällä oppilaalta perusteluja vastaukselleen. Tyypillisesti oppikirjatehtävät eivät nimittäin ohjaa perustelemaan vastauksia. Perusteleminen lisäisi tunnistamistehtävän vaativuustasoa, esimerkiksi: *T1. Mitkä kertomuksen sanoista ovat konjunktioita? Perustele vastauksesi. Tehtävänanto vaikuttaa oppilaan vastauksen tyyliin ja sitä voi edelleen varioida perustelemisesta kohti kielentämisulottuvuutta, mikä veisi oppilaan vastauksen vielä lähemmäksi hänen ajatteluprosessejaan ja antaisi siten opettajalle enemmän tietoa hänen osaamisestaan. Esimerkiksi seuraava tehtävä ohjaa perustelua niin, että oppilaan oma ajattelu tulee paremmin esille (Korelin & Larivuo, 2011): *T2 Mikä on lauseen predikaatti? Mitä keinoja käyttäen aloitit predikaatin etsimisen ja miten päädyit lopputulokseen? Kirjoita vastauksesi. Lauseesta Auringonpimennystä ei saa katsoa paljain silmin viidesluokkalaiset tunnistivat predikaatin esimerkiksi näin: a) Aloitin sen katsomalla löytyykö tekemistä löytyi ja sitten se olikin kielteinen. b) Löysin predikaatin etsimällä verbin. Piti myös muistaa ottaa verbiketjuun kuuluvat sanat mukaan. Kielennetyt vastaukset antavat opettajalle tietoa oppilaan ajattelustrategioista, esimerkiksi opituista strategioista kuten “muista ottaa verbiketjuun kuuluvat sanat mukaan”. Jälkimmäinen vastaus (b) paljastaa myös sen, että oppilas ymmärtää käsitteiden välisiä suhteita, eli tässä tapauksessa sanaluokkakäsite verbin ja lauseenjäsenkäsite predikaatin suhteen. Toisin sanoen kyseessä on siis myös tavoitteiden kolmannen tason eli käsitteiden välisten suhteiden ymmärtämisen saavuttaminen. Kielentäminen paljastaa paitsi osaamisen myös osaamattomuuden. Esimerkiksi 5.-luokkalaisten tunnistaessa sanaluokkia saatiin seuraavanlaisia kirjallisia vastauksia pronominista niistä. Esimerkkilauseena oli Perusasiat ovat kunnossa, eikä niistä tarvitse jatkuvasti huolehtia: NIISTÄ on partikkeli, koska se ei taivu. NIISTÄ= partikkeli, koska se taipuu aikamuodoissa kai. NIISTÄ on substantiiveja, koska Niistä taipuu sijamuotoon ne. Vastaukset osoittavat, että oppilaat eivät välttämättä ole vielä taksonomian alimmalla tasolla, vaikka ne-pronomini on toki vaikeampi tunnistaa taivutetussa muodossa kuin perusmuodossa. Pelkkä sanaluokan nimeäminen ei kuitenkaan tuota opettajalle yhtä paljon tietoa oppilaan osaamisesta kuin kielennetyt vastaukset. Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 67 Käsitteiden ymmärtäminen ja käyttäminen Seuraavalla tiedon tasolla oppilas ymmärtää ja osaa käyttää käsitteitä. Osaaminen on siis edistyneempää kuin käsitteiden muistamisen ja tunnistamisen tasolla. Käsitteen ymmärtäminen ja käyttäminen on tiedon tasoltaan edistyneempää kuin muistaminen ja tunnistaminen. Tämän tason tehtävätyyppi on tuottamistehtävät. Niissä keksitään käsitteen piiriin kuuluvia sanoja tai ilmauksia, esimerkiksi: *T3. Keksi karhulle synonyymejä. *T4. Kirjoita kuvasta mahdollisimman paljon eri adjektiiveja. *T5. Tarkastele runon verbejä. Keksi samaa ilmaisua tavoittelevia verbejä. Oppilas siis tuottaa käsitteeseen kuuluvia sanoja eikä vain tunnista niitä annetusta listasta. Tuottamistehtävillä voidaankin vahvistaa käsitteen muistamisen lisäksi käsitteen ymmärtämistä ja käyttöä. Esimerkki lauseenjäsenten ymmärrystä vaativasta tuottamistehtävästä on tehtävä, jossa oppilasta pyydetään tuottamaan lause kaavan mukaan: *T6. Keksi lause, jossa on OBJEKTI – SUBJEKTI – PREDIKAATTI Oppilas voi kirjoittaa vastauksen yksin, mutta tässäkin voidaan soveltaa kielentämistä siten, että oppilaat tekevät tehtävän yhdessä keskustellen. Berggren ja Pynnönen (2013) esittävät seuraavan suullisen keskustelun tilanteesta, jossa oppilaat pohtivat vastausta tähän heidän muotoilemaansa tehtävään. Järkeviä lauseita tuottaakseen oppilaiden tuli ymmärtää, mitä esimerkiksi objektilla tarkoitetaan: -Mitä sanoja voi olla objekti? -No melkein kaikki. Paitsi verbit ei voi. Ja konjunktiot ei voi. -Okei. -Esim substantiivit voi olla. Käytyään tämän keskustelun oppilaspari onnistui ratkaisemaan tehtävän. Taksonomian kannalta keskustelu osoittaa myös kolmannen tason osaamista, johon liittyy käsitteiden välisten suhteiden ymmärtäminen, sillä oppilaat puhuvat sujuvasti lauseenjäsenistä ja sanaluokista. Käsitteiden välisten suhteiden ymmärtäminen Koulun kielitiedon opetuksessa eri kielioppikategoriat eivät välttämättä yhdisty toisiinsa, vaan käsitejärjestelmiä saatetaan tarkastella toisistaan irrallisina kokonaisuuksina. Esimerkiksi sanaluokkien ja sijamuotojen yhdistäminen systemaattisesti lauseenjäsenten käsittelyyn tukee kokonaisuuden ymmärtämistä. Tällä taksonomian tasolla oppilas ymmärtää muun muassa näiden kategorioiden suhteita. Kyseessä on käsitetiedon osa-alue, eli oppilas hahmottaa käsitteiden kategoriat (Krathwohl, 2002; Pintrich, 2002). Kolmas tehtävätyyppi onkin suhteuttamistehtävät. Esimerkkejä tällaisesta tehtävästä ovat: *T7. Piirrä kuvio sanojen jakautumisesta sanaluokkiin. *T8. Piirrä kuvio sanaluokkien ja lauseenjäsenten suhteista. Ainedidaktiikka 2(1) (2018) 74 Abstract Language awareness is emphasized in the new Finnish National Core Curriculum for Basic Education. One of the objectives in L1 education is to guide the students to use concepts related to language and its structure, however, explicit teaching methods or instructions have rarely been presented. Our aim is to create a model of grammar exercises. The model is based on curricular aims, awareness of different types of knowledge (taxonomy table by Anderson & Krathwohl 2001, Krathwohl 2002) and the idea of languaging. In our model, we present four cognitive processes, which should be taken into account in the exercises: to remember concepts, to understand and use concepts, to understand conceptual knowledge and conceptual relations and to apply concepts in text analysis. We will present examples of exercises related to recognizing, producing, comparing and connecting, analyzing and research of phenomena. language awareness, grammar, teaching methods, exercise types