Onko Suomessa liian hyvä olla? : Ammattikoulussa opiskelevien nuorten suhtautumisesta maahanmuuttajiin ja monikulttuurisuuteen

111 Onko Suomessa liian hyvä olla? Ammattikoulussa opiskelevien nuorten suhtautumisesta maahanmuuttajiin ja monikulttuurisuuteen Elina Kangastupa Johdanto Maahanmuuttajat ja eri kulttuurit ovat päivittäisenä puheenaiheena yhteiskunnallisessa keskustelussa ja medioissa. Eri ryhmien suhtautumistapoja ja asenteita monikulttuurisuutta kohtaan on tutkittu paljon. Suomi on viimeisten parin vuosikymmenen aikana monikulttuuristunut huomattavasti, mutta monikulttuurisuus maassamme on tuoretta ja vasta muotoutuvaa, joten suhtautumistavat ovat jatkuvassa muutoksessa ja niitä on tärkeää tutkia edelleen. Suomi olikin selkeästi maastamuuttomaa ennen 1980-luvun loppupuolta, vaikka eri kulttuureja Suomessa on ollut aina. Suomen laissa maahanmuuttajalla tarkoitetaan ”Suomeen muuttanutta henkilöä, joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla” (Laki kotoutumisen edistämisestä 2010). Maahan muutetaan niin perheen kuin työn perässä tai turvapaikanhakijana pakolaisen statusta tavoitellen (Pitkänen 2006). Pakolaisten oikeusasemaa koskevassa sopimuksessa pakolaisella tarkoitetaan henkilöä, joka oleskelee muualla kuin kotimaassaan ja ei pysty tai pelon takia ei halua turvautua kotimaansa tarjoamaan suojaan. 112 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) Viime vuosina sanan maahanmuuttaja merkitys on alkanut muuttua neutraalista ja demografisesta termistä kulttuurista erilaisuutta ja vierautta, jopa pakolaisuutta kuvaavaksi käsitteeksi. Arkikielessä maahanmuuttajaksi koetaan ei-länsimaalainen, mahdollisesti islaminuskoinen henkilö, vaikka suurin osa maahanmuuttajista tulee yhä muualta Euroopasta ja Venäjältä. Tiettyjen termien käyttöä ei kuitenkaan tutkimuksessa voi lopettaa yhtäkkiä, sillä on tarpeellista tehdä näkyväksi erilaistamisen ja eriarvoisuuksien prosesseja ja näitä asioita voi käsitellä ainoastaan, jos niillä on nimi. (Haikkola 2014, 93–96.) Kulttuurin ja monikulttuurisuuden käsitteestä on kirjoitettu laajasti. Kulttuurin voi nähdä määrittävän arkielämää ja maailmankatsomusta (Huttunen, Löytty & Rastas 2005, 26), mutta ne voidaan nähdä myös yhteisöllisinä ja moninaisina merkitysten verkostoina, joita muokkaantuu ja muodostuu jatkuvasti lisää ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa (Korhonen 2013). Tässä artikkelissa kulttuurilla tarkoitetaan lähinnä sen arkikielessä yleisesti käytettyä merkitystä eli laajasti elämäntapaan, arvoihin, arjen käytäntöihin, perinteisiin ja yhteiskuntaan liittyviä asioita. Puhuttaessa Suomesta monikulttuurisena yhteiskuntana ajatellaan yleensä etnisten ryhmien määrän kasvua (Huttunen ym. 2005, 117). Monikulttuurisuuden voidaan myös ajatella olevan yksi hyvää yhteiskuntaa määrittävä tekijä, jolloin on kyse myös muun muassa siitä, että pyritään takaamaan yhtäläiset oikeudet kaikille yhteiskunnan jäsenille siten, että vapautta erilaisuuteen ei rajoiteta (Honkasalo & Souto 2007, 117). Kun monikulttuurisuus nähdään ideologiana, ymmärretään ja hyväksytään, että kaikki yhteiskunnan ryhmät ja jäsenet eivät mahdu samaan muottiin ( Modood 2007, 50). Käsitykset muista kulttuureista pohjautuvat usein käsitykseen omasta kulttuurista. ”Me” muodostuu yleensä vuorovaikutuksessa ”muiden” kanssa, jonkun toisen muodostaman peilin kautta (Lehtonen 2004, 15; Räsänen 2005, 89). Tavat ymmärtää me ja muut riippuvat aina ajasta ja paikasta, kulttuurista ja kielestä (Pietikäinen, Dufva & Laihiala-Kankainen ym. 2002, 10). Esimerkiksi suomalaisuus saattaa kuulostaa yksinkertaiselta käsitteeltä selittää: on kyse tietyistä ominaisuuksista kuten hiljaisuudesta, rehellisyydestä, luonnosta ja sisusta, jostain muuttumattomasta. Todellisuudessa suomalaisuus on joustavaa, jatkuvasti muuttuvaa ja sitä tuotetaan koko ajan siinä, missä muitakin 113 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta kansallisia identiteettejä ja kulttuureja. Se on myös yhdistelmä eri paikoista tulleita vaikutteita. (Laihiala-Kankainen, Pietikäinen & Dufva 2002, 19–20; Huttunen ym. 2005, 29.) Aiempien tutkimusten perusteella on voitu osoittaa useiden tekijöiden olevan yhteydessä monikulttuurisuusasenteisiin. Esimerkiksi sukupuoli, ikä, sosioekonominen asema, koulutus, asuinpaikkakunnan koko, tottumattomuus ja vähäinen kontakti muiden kulttuurien edustajiin, pelko suomalaisen kulttuurin heikkenemisestä sekä kilpailu samoista resursseista vaikuttavat suhtautumiseen maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kohtaan. Karkeasti ottaen voi sanoa, että naiset ja korkeasti koulutetut suhtautuvat maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen muita positiivisemmin. (Mm. Coenders & Scheepers 2003; Haavisto 2012; Jaakkola 2005; 2009; Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013.) Myös kulloinenkin yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa asenteisiin. On viitteitä siitä, että poliittisten puolueiden valta-asemien muutoksilla ja taloudellisella taantumalla 2000-luvun lopussa on ollut vaikutusta maahanmuuttoasenteisiin (Saukkonen 2013, 89). Myös 1990-luvun lama sai suomalaiset suhtautumaan etnisyyteen aiempaa kielteisemmin (Jaakkola 2009). Monikulttuuristuvan Suomen on nähty olevan ensisijaisesti monikulttuurisessa yhteiskunnassa kasvaneita nuoria koskettava asia. Julkisessa keskustelussa on toivottu, että sukupolvisuus olisi ratkaisevassa asemassa maahanmuuttoon liittyvissä ongelmissa. Aiempi tutkimus ei kaikilta osin kuitenkaan tue tällaista näkökulmaa, eli sukupolvisuus ei yksin riitä tilanteen muuttamiseen. (Haikkola 2010, 219.) Nuoret suhtautuvat joka tapauksessa maahanmuuttoon ja sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin myönteisemmin kuin aiemmat sukupolvet ja kokevat aiempia sukupolvia useammin maahanmuuton Suomelle hyödylliseksi (Kallio, Kangas & Niemelä 2013; Jaakkola 2005; 2009). Suomessa nuoret suhtautuvat etnisten ryhmien oikeuksiin kuitenkin kielteisemmin verrattuna kansainväliseen keskiarvoon. Tyttöjen suhtautuminen on niin Suomessa kuin kansainvälisestikin positiivisempaa kuin poikien. Suurimmat erot maahanmuuttoasenteissa sukupuolten välillä löytyivät Suomesta ja Ruotsista. (Suoninen, Kupari & Törmäkangas 2001; Jaakkola 2005.) Samankaltaisia tuloksia on saatu myös tuoreemmissa tutkimuksissa. Mähösen (2011) yläkouluikäisten maahanmuuttoasenteita selvittävän tutkimuksen 114 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) mukaan suomalaisnuorten asenteet ovat keskiarvoltaan neutraaleja, mutta esimerkiksi sukupuolten ja iän välillä on eroja: tyttöjen ja nuorimpien asenteet maahanmuuttoa kohtaan olivat myönteisempiä. (Mähönen 2011, 163.) Nuoret siis suhtautuvat maahanmuuttoon vaihtelevasti. Varsinkin nuorille ystävien, ympäröivien ryhmien ja yhteisöjen asenteet ovat omien mielipiteiden muodostamisessa tärkeitä sekä tiedostetusti että tiedostamattomasti. Nuoret viettävät suuren osan ajastaan koulussa, jossa luodaan ja ylläpidetään ryhmäsuhteita ja ryhmien välisiä erotteluja (Keskisalo & Perho 2001). Myös medialla ja varsinkin sosiaalisella medialla on osansa monikulttuurisuuskeskusteluun niin nuorten kuin aikuisten osalta. Muun muassa Suomessa 2010-luvun alusta saakka käydyn maahanmuuttokriittisen keskustelun voi nähdä alkaneen sosiaa lisessa mediassa (Maasilta 2012). Vaikka suomalaisnuorten asenteita ja suhtautumistapoja maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta kohtaan onkin tutkittu paljon, ainakin yksi suhteellisen tutkimaton alue löytyy: Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevien nuorten näkemykset maahanmuuttajista ja monikulttuurisuudesta ovat laadullisen tutkimuksen näkökulmasta suhteellisen tutkimatonta maaperää. Laajoissa määrällisissä tutkimuksissa vastaajien joukossa on ollut ammatillista perustutkintoa suorittavia nuoria, mutta heidän ajatuksistaan ja näkemyksistään Suomen monikulttuuristumista kohtaan ei juurikaan löydy tietoa. Myös tätä ryhmää on tärkeä tutkia, sillä kyseessä ei ole marginaalinen osa suomalaisnuoria, vaan noin puolet nuorista päätyy peruskoulun jälkeen ammatillisen koulutuksen piiriin (SVT2014a; b). Ammattikouluissa on myös huomattavasti enemmän maahanmuuttajataustaisia nuoria kuin esimerkiksi lukioissa. Esimerkiksi vuonna 2013 ammatillista peruskoulutusta kävi yli 7 200 vieraskielistä opiskelijaa, mikä on kolme prosenttia kaikista ammatilliseen peruskoulutukseen osallistuvista (Hietala & Ouakrim-Soivio 2015, 48). Lisäksi, aiempien tutkimusten perusteella nuoret antavat itsestään kvantitatiivisessa tutkimuksessa suvaitsevaisemman kuvan kuin miltä tilanne vaikkapa monen etnografisen tutkimuksen näkökulmasta näyttää (Harinen 2005). Tässä artikkelissa selvitetään eläytymismenetelmän keinoin joukon ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevien nuorten tapoja nähdä maahan- 115 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta muuttajat kulttuureineen sekä sitä, miten heidät ja monikulttuurisuus nähdään osana suomalaisesta yhteiskuntaa ja kulttuuria. Tutkimusaineisto ja -menetelmät Tässä tutkimuksessa eläytymismenetelmään päädyttiin, koska ammattikoululaisten näkemyksiä maahanmuuttajista on tutkittu laadullisesti vain vähän. Kyseessä on herkkä ja paljon keskustelua herättävä aihe, johon saattaa olla helpompi tarttua, kun saa halutessaan kertoa fiktiivisen tarinan. Eläytymismenetelmäkertomukset voivat myös tilannekuvausten ja sanavalintojen kautta tarjota merkittävää näkemystä nuorten kokemusmaailmasta. Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan (Kangastupa 2016). Tutkimuksessa käytettiin kolmea kehyskertomusta: A) Kuvittele, että juttelet maahanmuuttajataustaisen Yusufin kanssa. Yusufin mielestä suomalainen kulttuuri on hänen kotimaansa kulttuuria parempi. Eläydy tilanteeseen ja kerro, millaisilla asioilla Yusuf perustelee väitettään. B) Kuvittele, että juttelet maahanmuuttajataustaisen Yusufin kanssa. Yusufin mielestä hänen kotimaansa kulttuuri on parempi kuin suomalainen kulttuuri. Eläydy tilanteeseen ja kerro millaisilla asioilla Yusuf perustelee väitettään. C) Kuvittele, että juttelet suomalaisen Matin kanssa. Matin mielestä suomalainen kulttuuri on muita parempi. Eläydy tilanteeseen ja kerro, millaisilla asioilla Matti perustelee väitettään. Tutkimuksen aineiston muodostavat tarinat, jotka kerättiin valikoidulta joukolta pirkanmaalaisissa ammattikouluissa opiskelevia nuoria. Kirjoittajat opiskelivat tekniikan ja liikenteen aloilla. Tarinat kirjoitettiin äidinkielen tunneilla toukokuussa 2015 neljässä eri oppilaitoksessa ja viidessä eri ryhmässä. Kehyskertomukset jaettiin vastaajille sattumanvaraisesti, joten jokaiseen tarinaan vastattiin jokaisessa ryhmässä. Käyttökelpoisia vastauksia kertyi jokaiseen tarinaan 16–18, yhteensä 53. Osa tarinoista oli lähemmäs sivun mittaisia, mutta osassa oli vain muutama sana, joten aineisto jäi kooltaan pieneksi. Aineisto litteroitiin yhteen tiedostoon (yhteensä 5 sivua, fontti Calibri, fonttikoko 12, riviväli 1). Aineistossa oli yhteensä noin 1900 sanaa, joten keskimää- 116 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) rin tarinat ovat 35 sanan mittaisia. Vastaajien ikähaarukka oli 16–24 vuotta. Suurin osa vastaajista oli 16–18-vuotiaita. Vastaajissa oli 50 miestä ja kolme naista. Tutkimuksen aineisto on kerätty muutamaa kuukautta ennen Euroopan vuoden 2015 pakolaiskriisin alkamista, minkä voi olettaa vaikuttaneen kertomusten sisältöön. Kehyskertomukset suunniteltiin siten, että niissä olisi nuorille tarpeeksi tarttumapintaa kirjoittamiselle, mutta kertomus olisi samalla tarpeeksi niukka, jotta vastauksessa keskityttäisiin tutkimuksen kannalta oleellisiin asioihin. Kaikissa kehyskertomuksissa on mukana vertaileva elementti. Vertailuasetelman vuoksi kehyskertomukset eivät ole aivan neutraaleja ja se saattaa tuoda tarinoihin vastakkainasettelua, mutta samalla pohjustaa ajatukselle useamman kulttuurin yhtäaikaisesta olemassaolosta Suomessa. Viime aikoina eläytymismenetelmää käytettäessä on alettu kiinnittää huomiota kehyskertomuksessa olevien henkilöiden sukupuolen valintaan ja usein käytössä onkin sukupuolineutraali nimi (Eskola, Virtanen & Wallin 2018). Tutkimuksessani päädyin kuitenkin siihen, että henkilö, jonka tilanteeseen eläydytään, on geneerisesti nimetty mies. Tiesin etukäteen suurimman osan vastaajista olevan miehiä, ja ajattelin, että heidän voisi olla helpompi asettua miespuolisen henkilön asemaan. Halusin tarjota nimen, jonka pohtimiseen ei tarvitsisi käyttää aikaa, sillä kirjoitettava aihe oli jo itsessään hankala. Yleensä eläytymismenetelmää käytettäessä kehyskertomuksissa varioidaan tiettyä asiaa. Tässä tutkimuksessa kyseistä kaavaa ei noudateta täysin, eli kertomus, jossa Matti pitää muista kulttuureista enemmän kuin suomalaisesta, puuttuu kokonaan. Syitä on kaksi: kyseinen kehyskertomus olisi saattanut osoittautua liian haastavaksi lyhyessä ajassa pohdittavaksi, eikä vastauksista olisi luultavasti muodostunut kokonaisuutta, sillä ”muu kulttuuri” olisi voinut olla mitä tahansa. Toiseksi ennakkotietojen perusteella oletin vastaajajoukon olevan suurempi. Myös poissaolijoiden määrä oli tarinoiden keräämishetkellä suuri ja osa papereista palautui tyhjänä. Jos kaikki olisivat olleet paikalla tai kaikki paikallaolijat olisivat kirjoittaneet, tarinoita olisi tullut kolmanneksen enemmän. Kuten eläytymismenetelmän perinteeseen kuuluu, analysoitiin aineisto sekä kokonaisuutena että eritellen tarinat kehyskertomusten mukaan ja etsien 117 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta kunkin kehyskertomuksen alta toistuvia teemoja ja käsiteltyjä aiheita. Aineisto on analysoitu kahdesti, ensin koko aineiston tasolla ja sitten kehyskertomuksittain. Teemoittelu on tyypillinen tapa analysoida eläytymismenetelmäaineistoa ja kehyskertomusten variaatiot toimivat syntyvien teemojen pohjana (Eskola & Suoranta 1998, 134). Vaikka jotkut vastaukset kuuluvat selkeästi vain yhden teeman alle, monesti yhdessä kirjoituksessa yhdistyy useampi teema. Teemoittelun jälkeen etsinkin tarinoista yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia, joiden pohjalta ryhmittelin pelkistetyistä ilmauksista teemoja. Koska samassa tarinassa saattoi olla useampaan teemaan sopivia vastauksia, muodostin tarinatyyppejä vertailemalla syntyneitä teemoja muiden kehyskertomusvariaatioiden tuottamiin teemoihin sen perusteella, miten maahanmuuttajien asemaa tarinoissa kuvattiin. Samantapaista tyypittelyä teemoittelun sisällä on sovellettu eläytymismenetelmätutkimuksiin aikaisemminkin (ks. Wallin 2012). Vaikka eläytymismenetelmän käyttäminen on yleensä eettisesti suhteellisen kestävää, on siinäkin haasteensa. Eläytymismenetelmää on käytetty selvitettäessä ammattikoululaisten näkemyksiä liikunnasta ja sosiaalisesta mediasta (Wallin ym. 2014), mutta muuten opiskelijaryhmän näkemyksiä ei juuri ole tutkittu kyseisen menetelmän avulla. Tässä tutkimuksessa haasteena oli aineiston kerääminen ja keräämisen suunnittelu ryhmältä, jota ei juuri ollut aiemmin eläytymismenetelmän keinon tutkittu. Suurimpia vaaranpaikkoja on kehyskertomuksen muotoilu, sillä se sisältää itsessään jo paljon valintoja. Muotoilemissani kertomuksissa valintoja olivat muun muassa sukupuoli ja maahanmuuttajataustaisuus. Toinen paljon pohtimani asia oli sanan maahanmuuttaja valinta kehyskertomuksiin. Koska sana on nykyään jo hieman negatiivisesti värittynyt, sen tilalla olisi voinut käyttää käsitettä ulkomaalaistaustainen. Kehyskertomusten laatiminen oli haastavaa, sillä olin tietoinen, että asettamalla kulttuurit vertailuasemaan, olen osaltani luonnollistamassa kulttuurien välisiä eroja (ks. Souto 2011). Toisaalta, jotta nuoret saisi kirjoittamaan, on kertomuksen oltava ymmärrettävä ja hieman provosoiva. Lisäksi keräystilanne vaikutti keräämäni aineiston luonteeseen, koska osa oppilaista keskusteli keskenään kirjoittamisen aikana ja joihinkin tarinoihin Yusuf ja Matti olivat jopa päätyneet toistensa keskustelukumppaneiksi. On vaikeaa sanoa, kuinka paljon keskustelua aiheista tapahtui ja miten se lopulta vaikutti 118 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) tarinoihin. Saamani aineiston perusteella päädyin kehyskertomusten suhteen oikeaan ratkaisuun, sillä varauksella, että tuloksissa on huomioitava kertomusten luonne. Tulokset Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevien nuorten tapoja nähdä maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Ensin tarkastellaan teemojen avulla sitä, millaisia kuvauksia maahanmuuttajista ja näiden kulttuureista tarinoissa muodostettiin. Teemojen pohjalta muodostettiin tyyppejä, joiden kautta pureudutaan siihen, kuinka ammattikoululaisnuoret kuvaavat maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Näkemyksiä maahanmuuttajista esitettiin kaikkien kehyskertomusten alla. Taulukossa 1 on kuvattu sitä, millä tavoin maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa tarinoissa tuotiin esille. Taulukko 1. Maahanmuuttajan ja tämän kulttuurin kuvaaminen YHTEISKUNTA Yhteiskunnan tila Toimeentulo sota, rauhattomuus, pakolaisuus arvostus Suomen järjestelmää kohtaan, ristiriitaisia näkemyksiä ARVOT, TAVAT JA LUONNE Perhe ja sukupuoli Tapakulttuuri Välittömyys yhteisöllisyys, naisten epätasa-arvo ruoka, urheilu, nähtävyydet ystävällisyys, avoimuus, sosiaalisuus, suvaitsevaisuus Tarinoista oli löydettävissä yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja arvoihin, tapoihin sekä luonteeseen liittyviä kuvauksia. Jälkimmäisiin luetaan ihmisten välittömyys ja suvaitsevaisuus, tapakulttuuri sekä perheet ja sukupuoliroolit. Yhteiskuntaa kuvailtaessa puolestaan tuotiin esiin yhteiskunnallinen tilanne Yusufin kotimaassa ja toimeentulo. Välillä arvoja mielipide-erot suomalaisten kanssa liittyvät kevyisiin asioihin, kuten ruokaan ja urheiluun, mutta välillä ne ovat perustavanlaatuisia ja muuttumattomia. Vaikka maahanmuuttajalla voidaan periaatteessa tarkoittaa ketä vaan maasta toiseen pysyväisluontoisesti 119 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta muuttanutta, tarinoissa maahanmuuttaja tulee pääsääntöisesti Suomea köyhemmästä maasta, jonka arvot ja olot poikkeavat usein suomalaisista. Maahanmuuttajan kulttuuri ja maahanmuuttajat itsessään käsitettiin tarinoissa huomattavasti suomalaisia sosiaalisempina. Maahanmuuttajat nähtiin yhteisöllisinä, avoimina ja ystävällisinä. Yusufin kotimaan ihmisiä kuvattiin usein välittömiksi ja suvaitseviksi: ihmiset ovat paljon avoimimpia ja iloisempia toisilleen. Melkein kaikki vaan tulee tervehtimään ja juttelemaan vaikkei ois aiemmin tavannutkaan. Yusufin kotimaata kuvailtiin myös monikulttuurisemmaksi ja siten asenneilmapiiriä suvaitsevammaksi kuin Suomessa, jossa toisia kulttuureita kohtaan ei aina olla kovin suvaitsevaisia. Perheja sukupuolirooleja käsiteltiin tarinoissa jonkin verran. Yhdessä tarinassa tuotiin esille perheen ja suvun läheisyys. Toisaalta muutamassa tarinassa kerrotaan naissukupuolen epätasa-arvoisuudesta, asemasta yhteiskunnassa ja naisen tehtävistä: naisia pitäisi alistaa enemmän ja antaa vähemmän mahdollisuuksia työelämään, koska miehet ovat ylempiarvoisia työelämässä. – – naisten pitäisi pitää huntua ja mustaa kaapua päällänsä, jotta heitä ei esinesteitä tai raiskata. Myös Yusufin kotimaan yhteiskunnallisesta tilanteesta kerrottiin. Vaikka vain muutamassa tarinassa mainitaan Yusufin kotimaa nimeltä (mm. Irak, Etelä-Afrikka ja Kosovo), maan sotaisuus ja rauhattomuus sijoittavat sen tiettyyn maantieteelliseen ja taloudelliseen kontekstiin. Maassa saattoi myös olla huonot olosuhteet eikä maata koettu yhtä vapaaksi kuin Suomea. Myös uskonto rajoitti vapautta. Koska Yusuf usein vastauksissa arvostaa suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta, parempaa elintasoa ja turvallisuutta, voisi kuvitella, että vastaajat mielsivät Yusufin olevan etnisyydeltään jotain muuta kuin länsimaalainen ja kotoisin Suomea vähemmän kehittyneestä ja turvattomammasta maasta. Maahanmuuttajien läsnäoloa Suomessa puolustavatkin ihmisoikeudelliset näkökulmat ja niihin liittyvä parempiosaisten ihmisten vastuu heikommassa asemassa olevien auttamisesta (Souto 2011, 124). Sanaa pakolainen ei kuitenkaan käytetty kertomuksissa. Yusuf ei myöskään aina tullut Suomeen turvaan. Eräässä tarinassa pohdittiin syitä sille, miksi Yusuf pitää suomalaisesta kulttuurista: Tämä saattoi tulla joko sotaisasta Lähi-idän maasta ja kokea olonsa Suomessa turvalliseksi, mutta hänen kotimaansa saattoi yhtä hyvin olla 126 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) tehtyjen stereotyyppisten luonnekuvausten tuominen esiin tutkimustilanteessa on yhteydessä suvaitsevaan suhtautumiseen maahanmuuttajia kohtaan. Ajatusta suomalaisesta lintukodosta murrettiin parissa Matista kertovassa vastauksessa siten, että Matti on mielipiteessään kirjoittajan mukaan väärässä eikä osannut esittää suomalaisen kulttuurin paremmuudelle riittävän vakuuttavia perusteita, sillä myös suomalaisessa yhteiskunnassa on ongelmia: Matin mukaan Suomi on parempi, koska Suomessa pieni määrä rikoksia, poliittisia ongelmia ja muita semmoista. Hän vaikeni, kun näytin hänelle Iltalehden etusivun. Suurimpia eroja eri kehyskertomusten pohjalta kirjoitetuissa tarinoissa oli niiden sävy. Kun Yusuf piti suomalaisesta kulttuurista enemmän, tarinoiden yleisilme vaikutti positiiviselta ja ne pysyivät yhteiskunnallisella tasolla. Toisaalta, koska osa tarinoista kertoo yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea Yusuf yhteiskunnalta saa, voisi ajatella sävyn olevan katkera tai kateellinen. Kun Yusuf piti enemmän oman maansa kulttuurista, kirjoitusten tyyli muuttui negatiivisemmaksi ja Yusuf henkilökohtaisesti tai kulttuurinsa edustajana olisi halunnut toteuttaa arvoja, joita ei suomalaisessa kulttuurissa hyväksytä. Tarinoissa, joissa Matti piti kotimaansa kulttuurista muita enemmän, suhtautuminen suomalaisuuteen oli kevyempää kuin muissa tarinatyypeissä ja suomalaisuudella saatettiin leikitellä, mitä Yusufin tarinoissa ei juurikaan tapahtunut. Ilmeisesti Matilla, jonka koettiin olevan suomalainen, oli erilainen oikeus arvostella kulttuuriaan ja maatansa kuin toiseutta edustavalla Yusufilla. Kun Yusuf pitää suomalaista kulttuuria omaa kulttuuriaan parempana, tarinat ovat huomattavasti yhdenmukaisempia kuin muiden kehyskertomusten vastaukset. Tämä johtunee siitä, että omasta kulttuurista on helpompi kertoa sen tuttuuden vuoksi. Tarinoissa painottuu yhteiskunnan ja kulttuurin linkittäminen yhdeksi ja samaksi sekä suomalaisuuteen liitetyt arvot. Kun Yusuf piti kotimaansa kulttuuria suomalaista kulttuuria parempana, keskeisiä teemoja ei ollut yhtä helppo löytää, vaan vastaukset olivat aiheiltaan hajanaisempia. Nimeämätöntä, vierasta kulttuuria voikin olla vaikea kuvailla. Kyseisen kehyskertomuksen tarinat olivat keskimäärin asiattomampia ja muita tarinoita negatiivisempia suhteessa muihin kulttuureihin. Toisaalta näissä tarinoissa tuotiin esiin eniten myös muiden kulttuurien hyviä puolia suhteessa 127 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta suomalaiseen kulttuuriin. Suomalaisen kulttuurin paremmuutta ja ylipäänsä suomalaista kulttuuria kuvataan Matista kertovissa tarinoissa useilla tavoilla. Omalaatuista on tarinoiden leikittelevä sävy suomalaisuuden stereotyyppisistä puolista. Yusufin ja tämän kulttuurin kuvailut sisältävät jonkin verran etnisiä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Eläytymismenetelmää käytettäessä on normaalia, että stereotypioita esiintyy vastauksissa (Eskola ym. 2018), mutta ei ole yhdentekevää, millaisia käytetyt yleistykset ovat. Tarinoiden sävy maahanmuuttoa kohtaan näyttäytyi enemmän kielteisenä kuin myönteisenä. Lisäksi tarinoissa toistettiin useita maahanmuuttajiin liitettyjä kielteisiä ennakko-oletuksia. Toisaalta, kehyskertomuksissa annettu vertailuasetelma saattaa olla otollinen kyseisen kaltaisten käsitysten synnylle. Aina tarinoissa ei vastattu kehyskertomuksen viitoittamalla tavalla, mutta tämä on eläytymismenetelmäaineistoissa suhteellisen yleistä, sillä kirjoittajaa on vaikea estää tekemästä omia valintojaan. Joissakin tarinoissa kirjoittaja jäi ”väittelemään” Yusufin tai Matin kanssa ja halusi kertoa oman mielipiteensä. Tarinoissa eroaa myös se, kuinka läpinäkyvänä tai muuttumattomana omaa tai toisen kulttuuria pidetään. Kulttuurit eivät tarinoissa juurikaan keskustelleet keskenään, vaikka kehyskertomuksessa ei esiintynyt väitteitä muodossa ”paras”. Tarinoiden kuvailemat kulttuurit sopivat useimmiten perinteiseen fundamentalistiseen kulttuurikäsitykseen, jossa korostetaan kulttuurien eroja eikä anneta sijaa mahdollisille yhtäläisyyksille (vrt. Souto 2011). Jos tarinoiden Yusuf piti kotimaansa kulttuurista enemmän, kulttuuri esitettiin useimmiten suomalaisesta ihanteesta poikkeavaksi. Negatiivisimmissa tarinoissa suomalaisen kulttuurin ja Yusufin kotimaan kulttuurin arvot olivat täysin erilaisia. Kulttuurien sisällön erilaisuuden koetaan tekevän etnisistä ryhmistä mitä ne ovat ja siten saamaan aikaan niiden väliset erot tai yhtäläisyydet. Ongelmallista kulttuurien ja etnisten ryhmien yhteen nivomisessa on se, että etniset ryhmät eivät ole sisäisesti ollenkaan niin yhtenäisiä, kuin miltä ne kulttuurien kautta määriteltäessä saadaan välillä näyttämään. (Huttunen 2005.) 128 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) Pohdinta ja johtopäätökset Tarinoista löytyi erilaisia käsityksiä ja jäsennyksiä maahanmuuttajista ja heidän kulttuureistaan kuten myös monikulttuurisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Maahanmuuttaja nähtiin usein suomalaisesta yhteiskunnasta hyötyjänä. Kun Yusuf piti suomalaisesta kulttuurista enemmän, tämä arvosti helppoa toimeentuloa joko sosiaalietuuksien tai harvemmin paremman työtilanteen vuoksi. Yusuf osasi myös arvostaa yhteiskunnan palveluita kuten koulua ja terveydenhuoltoa. Maahanmuuttajat nähtiin tarinoissa monesti suomalaisen hyvinvointivaltion passiivisina elätteinä. Jos Yusuf taas ei pitänyt suomalaisesta kulttuurista, tuotiin tarinoissa esille, että hänellä ei ole oikeutta valittaa saamastaan kohtelusta, sillä Suomi on hyvä paikka elää. Kun Matti piti suomalaisesta kulttuurista, koki tämä, että Suomessa maahanmuuttajilla saattaa olla jopa liian hyvät oltavat ja Suomi tulisi pitää suomalaisena, jotta maahanmuuttajat eivät veisi työpaikkoja. Toinen tyypillinen tarina oli suomalaisten ihanteiden, arvojen ja tapojen paremmuus suhteessa muihin kulttuureihin. Kun Yusuf piti Suomesta, arvosti tämä maan turvallisuutta ja väkivallattomuutta ja pohjoismaisia arvoja kuten vapautta ja tasa-arvoa. Yusufin arvostaessa kotimaansa kulttuuria enemmän, olivat tämän arvot usein suomalaisista arvoista huomattavasti negatiivisesti poikkeavia. Osassa tarinoista Yusufin mielipidettä ei kuultu, vaan tuotiin esille suomalaisuuden paremmuus, yleensä sen enempiä perustelematta. Matin mielestä suomalaiset arvot ovat parempia niin maassa noudatettavien pohjoismaisten arvojen kuin kulttuurin tuttuuden mahdollistaman helpon elämisen vuoksi. Kolmannessa tyypissä ymmärretään, että Suomessakaan asiat eivät aina ole hyvin. Jos Yusuf pitää suomalaisesta kulttuurista, ei tämän koeta näkevän suomalaisuudessa puutteita, vaan niin tekevät lähinnä tämän keskustelukumppanit, joiden mukaan yhteiskunnan avunanto kohdistuu välillä väärin ja raha ei mene oikeisiin taskuihin. Yusuf ei aina koe oloaan hyväksi Suomessa, mikä johtuu useimmiten suomalaisten sulkeutuneisuudesta ja epäsosiaalisuudesta, sopeutumisen vaikeudesta sekä suomalaisten alkoholinkäytöstä. Mattikaan ei aina pidä suomalaisesta kulttuurista alkoholin liikakulutuksen vuoksi. Matin 129 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta tarinoissa kerrotaan, että ei sovi unohtaa Suomessa olevan ongelmia siinä missä muuallakin. Tarinoissa rakennetaan usein maahanmuuttajaa, joka on sidoksissa yhteiskunnan rakenteisiin, ei niinkään maahanmuuttajien omaan aktiiviseen toimintaan. Yusufilla on pääosin hyvä ja turvallinen olla Suomessa, jossa valtio auttaa taloudellisesti enemmänkin kuin tarpeeksi, vaikka välillä suomalaisten epäsosiaalisuus vaivaakin. Esimerkiksi ”kebabin pyörittäminen” tai siivoaminen näyttäytyvät hyvinä vaihtoehtoina yhteiskunnan tukien varassa elämiselle. Toisaalta tarinoissa korostuu suomalaiseen kulttuuriin kuuluva vapaus toteuttaa itseään, olla mitä haluaa ja kuinka haluaa. Erilaisten kulttuuriperinteiden ja elämäntapojen kirjo kyllä tunnistetaan ja kuten eräässä kirjoituksessa mainittiin: mistä Yusuf olikaan niin eiköhän lähes joka maassa ole erilainen kulttuuri. Voisiko siis olla, että kunhan maahanmuuttaja istuu hänelle suomalaisessa yhteiskunnassa asetettujen rajojen sisälle, on hänelläkin oikeus kuulua yhteiskuntaan? Ongelmaksi saattaa tosin muodostua se, kuka, kuinka ja minkä vaikutuksesta ja mistä lähtökohdista ulkomaalaistaustaisille rajoja muodostetaan. Kuinka stereotyyppisiä toiminnan rajat ovat tarinoiden lisäksi käytännössä? Maahanmuuttajan määritteleminen ei aina ollut nuorille yksiselitteistä. Vaikka aineistonkeruun yhteydessä kerätyt taustatiedot eivät tässä artikkelissa ole kiinnostuksen kohteena, myös ryhmässä, jossa oli mukana maahanmuuttajataustainen opiskelija, vastaajat kertoivat, ettei heillä ole maahanmuuttajataustaisia tuttavia. Maahanmuuttaja ei käsitteenä ole yhtä neutraali kuin vielä joitain vuosia sitten, vaan nykyään se kuvaa yhä enenevässä määrin erilaisuutta ja toiseutta, vaikka suurin osa maahanmuuttajista todellisuudessa tulee Suomeen naapurimaista (Haikkola 2014; SVT 2015). Näin ollen omaan luokkaan ja ryhmään kuuluvaa ei välttämättä mielletä ensimmäisenä maahanmuuttajaksi vaan oman ryhmän jäseneksi. Kuvauksissa näkyy maahanmuuttajan käsitteen historia ja sen viimeaikainen merkityksen muutos. Tutkimustulosten perusteella nuoret kuitenkin elävät monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa maahanmuuttajuus on läsnä eri muodoissaan. Se, kuinka Yusufin juuret sijoitettiin maantieteellisesti yleensä Suomea köyhempiin maihin, voi kertoa nuorten maahanmuuttajista tekemistä jäsen- 130 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) nyksistä. Yusufille, jonka nimi saattaa viitata läntisen Euroopan ulkopuolelle, ei kehyskertomuksissa nimen lisäksi annettu muita määritelmiä kuin maahanmuuttajataustaisuus. Osatekijä suhtautumisten ja näkemysten muodostumiseen saattaa löytyä suomalaisesta monikulttuurisuuspolitiikasta, joka oli pitkään pakolaispainotteista ja työperäisestä maahanmuutosta alettiin puhua vasta kun viimeisin taloudellinen taantuma oli jo lähes alkamassa (Saukkonen 2013; Suomen maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2006). Myös mediasta samankaltainen kehityskulku on ollut nähtävissä, sillä Suomessa maahanmuutosta uutisoitiin aluksi muista maista poiketen lähinnä turvapaikanhakijoista eikä mahdollisesta työvoiman lisääntymisestä. Uutisointi keskittyi pitkään joko rikoksiin tai pakolaisiin viranomaisten näkökulmasta. (Maasilta 2012; Horsti 2013.) Toisaalta aikaisempien tutkimusten perusteella pakolaisuus näyttäytyy yhtenä ainoista oikeutetuista syistä tulla Suomeen (Souto 2011). Vaikka eri tiedotusvälineitä ei kovin usein tarinoissa mainittu, kertomuksissa oli useita medioissa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa keskustelua herättäneitä aiheita. Maahanmuuttajien rikoksia Suomessa käsiteltiin tarinoissa kuitenkin verrattain vähän, vaikka väkivaltaisuus ja turvattomuus tulivat usein esiin puhuttaessa Yusufin kotimaasta. Tiedotusvälineet usein päättävät ketä kuullaan ja kuka saa määritellä ongelmat ja mahdolliset ratkaisut (Horsti 2013). Median tavalla uutisoida maahanmuutosta on eittämättä kauaskantoisia seurauksia: varsinkin sosiaalisessa mediassa ja lehtien keskustelupalstoilla maahanmuuttoa koskeva keskustelu on moninaista (Maasilta 2012). Kuten eräässä tarinassa mainittiin, media saattaa värittää ilmiöistä antamaansa kuvaa. Lisäksi sosiaalista mediaa käyttävät nuoret ovat jatkuvassa informaatiotulvassa, josta voi olla vaikea poimia totuudenmukaista tietoa. Kertomusten Yusufia usein suvaitaan, mutta suvaitsemiselle asetetaan tiettyjä ehtoja, joita maahanmuuttajan on hyvä käytöksellään noudattaa (vrt. Suurpää 2002). Joissain tarinoissa Yusuf kuitenkin toteuttaa täysin pohjoismaisille arvoille vastakkaisia arvoja ja on fundamentalistisen kulttuurikäsityksen (Huttunen ym. 2005) mukaan enemmän kulttuurinsa orja kuin suomalaiset. Vastauksissa tuli usein esille kulttuurien erilaisuus, jota pyritään kilpailevien ryhmien välisessä kanssakäymisessä jopa liioittelemaan, jotta toisen kanssa olisi helpompi olla eri mieltä (vrt. Lanas 2011). Jos vieraus ja toiseus pysyttele- 131 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta vät tarpeeksi kaukana, koetaan ne eksoottisena, mutta tullessaan liian lähelle ne saatetaan nähdä uhkana opitulle sosiaaliselle järjestykselle (ks. Harinen & Suurpää 2003, 8–10). Saattaa siis olla, että kantasuomalainen voi kokea suomalaisuutensa merkitykselliseksi vasta silloin, kun toisesta kulttuurista tullut yksilö tai ryhmä pyrkii neuvotteluihin omasta paikastaan ja jäsenyydestään suomalaisessa yhteisössä (Matinheikki-Kokko 2002, 224) esimerkiksi arvostelemalla aiheettomasti suomalaista kulttuuria. Pelkona suomalaisilla on maahanmuuton lisääntymisen aiheuttama oman kulttuurin liiallinen muuttuminen tai jopa katoaminen. Pidemmän aikavälin tutkimusten perusteella tarve suojella omaa kulttuuria on säilynyt yhtä vahvana jo 20 vuotta, vaikka Suomi on tuolla aikavälillä monikulttuuristunut huomattavasti. (Haavisto 2012, 8.) Tarinoissa ei juuri oteta huomioon erilaisia käsityksiä vapaudesta tai hyvästä elämästä, vaan elämäntapaa katsotaan länsimaalaisella kulttuurilla laveerattujen lasien läpi. Esimerkiksi uskonnon harjoittamista pidetään kertomuksissa Yusufin elämää aiemmin rajoittaneena tekijänä, vaikka se tuo useiden tutkimusten mukaan nimenomaan harjoittajansa elämään vapautta: Niemelän (2003, 98) tutkimat somalitytöt pitäytyivät mieluummin somalikulttuurissa, sillä se tarjoaa selkeämmin oman paikan, jolloin vapautuu itsensä etsimisen aiheuttamista paineista. Välillä suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisuuden tarkastelusta puolestaan unohtuu kriittisyys (Inkala 2002). Suomalaiseen tai suomalaiseksi koettuun arvojärjestelmään suhtaudutaan helposti kritiikittömästi, mikä näkyy tarinoissa varsinkin, kun sitä suhteutetaan maahanmuuttajuuteen. Suomalaisuus on kritiikin kohteena, mutta usein sellaisten asioiden yhteydessä, joiden yleisemmin ajatellaan suomalaisuudessa olevan pielessä. Tarinoissa sekä pilkattiin suomalaista yhtenäiskulttuuria että käytettiin sitä hyödyksi, kun haluttiin osoittaa suomalaisuuden paremmuus (vrt. Suurpää 2005). Yusuf saa tarinoissa paljon tukea suomalaiselta yhteiskunnalta niin rahan, koulutuksen kuin terveydenhuollon puolesta. Nuorisobarometrissa 2010 mitattiin nuorten suhtautumista maahanmuuttoon ja selvisi, että aiempaa useampi koki maahanmuuttajien tulevan Suomeen tarkoituksenaan hyötyä hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamista palveluista. Tällaiset yhteiskunnan tilasta juontuvat käsitykset ovat usein pitkälti median ja muun julkisen keskustelun aikaansaamia. (Myllyniemi 2010.) Tarinoissa, joissa Yusuf hyötyi yhteis- 132 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) kunnan palveluista, sävy ei kuitenkaan aina ollut negatiivinen. Saattoivathan tarinoita kirjoittaneet nuoret olla ylpeitä yhteiskunnastaan ja sen tarjoamista palveluista ja halusivat tuoda esille yhteiskunnan puolia, joita itse pitävät tärkeinä. Tarinoissa on myös voitu ilmaista koettu asian tila, eikä niinkään omaa mielipidettä. Samankaltaisia tuloksia on saatu ainakin jo mainitussa nuorisobarometrissa: yksi osa-alueista, jonka nuoret kokivat Suomessa arvokkaaksi, oli nimenomaan hyvinvointiyhteiskunta ja sen instituutiot (Myllyniemi 2010). Nuoret arvostavat maataan ja haluavat ylläpitää hyvänä pitämänsä aspekteja omassa yhteiskunnassaan. 133 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta Lähteet Anttila, J. 2007. Kansallinen identiteetti ja suomalaiseksi samastuminen. Helsin ki. Yliopistopaino. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/bitstream/ handle/10138/23476/kansalli.pdf?sequence=2. (Luettu 3.4.2016.) Coenders, M. & Scheepers, P. 2003. The Effect of Education on Nationalism and Ethnic Exclusionism: an International Comparison. Political Psychology 24:2, 313–343. Saatavilla: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/0162-895X.00330/pdf. (Luettu 1.3.2016.) Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere. Vastapaino. Eskola, J. & Virtanen, S. & Wallin, A. 2018. Tiedettä tarinoista: eläytymismenetelmän käyttö ja soveltaminen. Teoksessa R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1: Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-kustannus, 63–77. Haavisto, I. 2012. Ovi raottuu – suomalaisten maahanmuuttoasenteet 2012. Elinkeino elämän valtuuskunta. Saatavilla: http://www.eva.fi/wp-content/ uploads/2012/05/Ovi-raottuu.pdf. (Luettu 15.2.2016.) Haikkola, L. 2010. Etnisyys, suomalaisuus ja ulkomaalaisuus toisen sukupolven luokitte luissa. Teoksessa T. Martikainen & L. Haikkola (toim.) Maahanmuutto ja sukupolvet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 219–238. Haikkola, L. 2014. Muuttoliikkeen tutkija jää maahanmuuttajan kategorian vangiksi. Teoksessa L. Haikkola, N. Pyrhönen, M. Pentikäinen & T. Pauha (toim.) Ulos kam miosta! Muuttoliikkeiden ja etnisyyden tutkimus yhteiskunnallisena vaikuttamisena. Tampere: ETMU, 86–99. Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2006. Työhallinnon julkaisu. Saatavilla: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Documents/mins_1+2006.pdf. (Luettu 12.5.2016.) Harinen, P. & Suurpää, L. 2003. Nuoret kulttuurisessa välimaastossa. Teoksessa P. Harinen (toim.) Kamppailuja jäsenyyksistä. Etnisyys, kulttuuri ja kansalaisuus nuorten arjessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 5—13. Helkama, K. 2015. Suomalaisten arvot. Mikä meille on oikeasti tärkeää? Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Hietala, R. & Ouakrim-Soivio, N. 2015. Maahanmuuttajataustaisten oppijoiden määrä alueittain. Tampere. Teoksessa T. Pirinen (toim.) Maahanmuuttajataustaiset oppijat suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Koulutuksen saavutettavuuden ja opiskelun aikaisen tuen arviointi. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus, Julkaisut 17:2015, 47–50. Honkasalo, V. & Souto, A.-M. 2007. Monikulttuurinen nuorisotyö. Teoksessa T. Hoikkala & A. Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä: menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 76, 115–139. Horsti, K. 2005. Vierauden rajat: Monikulttuurisuus ja turvapaikanhakijat journalismissa. Tampere: Tampere University Press. 134 Elina Kangastupa Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) Horsti, K. 2013. Maahanmuuttajat mediamaisemassa. Teoksessa T. Martikainen, P. Saukkonen & M. Säävälä (toim.) Muuttajat: Kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus, 301–318. Huttunen, L. 2005 Etnisyys. Teoksessa A. Rastas, L. Huttunen & O. Löytty (toim.) Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta. Tampere: Vastapaino, 117–160. Huttunen, L., Löytty, O. & Rastas, A. 2005. Suomalainen monikulttuurisuus. Teoksessa A. Rastas, L. Huttunen & O. Löytty (toim.) Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta. Tampere: Vastapaino, 16–40. Inkala, L. 2002. Kansallisuus ja monikulttuurisuus – Pohdintaa suomalaisuuden synnystä, piirteistä ja tulevaisuuden näkymistä. Teoksessa R. Räsänen, K. Jokikokko, M.-L. Järvelä & T. Lamminmäki-Kärkkäinen (toim.) Interkulttuurinen opettajankoulutus. Utopiasta todellisuudeksi toimintatutkimuksen avulla. Oulun yliopisto, 49–60. Saatavilla: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514268075. pdf. (Luettu 17.4.2016.) Jaakkola, M. 2005. Suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttajiin vuosina 19872003. Työministeriö. Helsinki. Saatavilla: https://multikult.files.wordpress. com/2008/05/suomalaisten-suhtautuminen-maahanmuuttajiin-1987-2003tutkimus.pdf. (Luettu 26.4.2016.) Jaakkola, M. 2009. Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta: Asennemuutokset 1987–2007. Helsingin kaupungin tilastokeskus. Prima. Kallio, J., Kangas, O. & Niemelä, M. 2013. Intohimo tasa-arvoon: Tuloeroja maa hanmuuttoasenteet erottavat suomalaiset muista pohjoismaalaisista. Teoksessa M. Apunen, I. Haavisto, J. Kallio, O. Kangas, P. Kiljunen, M. Niemelä & V. Pernaa Politiikan sekahaku – Mitkä asiat yhdistävät ja erottavat puolueita. Helsinki. Taloustieto, 47–68. Saatavilla: http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/09/ Politiikan-sekahaku.pdf. (Luettu 29.4.2016.) Keskisalo, A.-M. & Perho, S. 2001. Taistelua tilasta Joensuussa. Rasismi paikallisten nuorten neuvotteluvälineenä. Teoksessa M. Suutari (toim.) Vallattomat marginaalit: yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Helsinki: Nuo riso tutkimus verkosto, 77–102. Saatavilla: http://docplayer.fi/1179395-Vallattomatmarginaalit.html. (Luettu 10.5.2016.) Korhonen, V. 2013. Haasteena monikulttuuriset ohjaustilanteet – sosiokulttuurisen oppi misen ja kulttuurienvälisen viestinnän näkökulmia. Teoksessa V. Korhonen & S. Puukari (toim.) Monikulttuurinen ohjausja neuvontatyö. Jyväskylä: PSkustannus, 56–70. Saatavilla: http://www.uta.fi/edu/opiskelijaksi/paavalinta/ elo/aineisto/A1_Korhonen_Vesa.pdf. (Luettu 13.6.2016.) Laki kotoutumisen edistämisestä 30.12.2010/ 1386. Saatavilla: http://www.finlex.fi/fi/ laki/ajantasa/2010/20101386. (Luettu 10.3.2015.) Laihiala-Kankainen, S., Pietikäinen, S. & Dufva, H. (toim.) 2002. Moniääninen Suomi: kieli, kulttuuri ja identiteetti. Jyväskylän yliopisto. 135 Onko Suomessa liian hyvä olla? Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta Lanas, M. 2011. ”Maanpako on ajatteleville sitä, mitä koti on naiville.” Moni kulttuurisuuden vastustuksesta ja kannattamisesta. Kasvatus 42 (3), 268–272. Lehtonen, M. 2004. Suomi on toistettua maata. Teoksessa M. Lehtonen, O. Löytty & P. Ruuska Suomi toisin sanoen. Tampere: Vastapaino, 129–156. Löytty, O. 2005. Toiseus. Teoksessa L. Huttunen, O. Löytty & A. Rastas (toim.) Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta. Tampere: Vastapaino, 161–189. Maasilta, M. 2012. Perinteinen ja sosiaalinen media ruokkivat toinen toisiaan. Teoksessa M. Maasilta (toim.) Maahanmuutto, media ja eduskuntavaalit. Tampere: Tampere University Press, 23–51. Saatavilla: http://tampub.uta.fi/bitstream/ handle/10024/65411/maahanmuutto_media_ja_eduskuntavaalit_2012. pdf?sequence=1. (Luettu 15.5.2016.) Matinheikki-Kokko, K. 2002. Kulttuuri-identiteetti oppimisprosessina. Teoksessa S. Laihiala-Kankainen, S. Pietikäinen & H. Dufva (toim.) Moniääninen Suomi: kieli, kulttuuri ja identiteetti. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 219–234. Modood, T. 2007. Multiculturalism: A Civic Idea. Cambridge: Polity. Myllyniemi, S. 2010. Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010. Helsinki: Opetusja kulttuuriministeriö, Nuorisotutkimusseura, Valtion nuorisoasiain neuvotte lukunta ja tekijät. Saatavilla: http://www.minedu.fi/export/sites/default/ OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_ neuvottelukunta/julkaisut/barometrit/liitteet/ nuorisobarometri2010.pdf. (Luettu 1.5.2016.) Mähönen, T. A. 2011. Ympäristö säätelee ja muokkaa nuorten etnisiä asenteita. Psykologia 46 (2–3), 162–165. Saatavilla: http://elektra.helsinki.fi/se/p/0355-1067/46/2-3/ ymparist.pdf. (Luettu 3.3.2016.) Mähönen, T. A. & Jasinskaja-Lahti, I. 2013. Etniset ryhmäsuhteet ja maahanmuuttajien akkulturaatio. Teoksessa T. Martikainen, P. Saukkonen & M. Säävälä (toim.) Muuttajat: Kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus, 247–261. Niemelä, H. 2003. Erottautumista ja ystävyyttä. Somalialaistyttöjen käsityksiä ja kokemuksia suomalaisista tytöistä. Teoksessa P. Harinen (toim.) Kamppailuja jäsenyyksistä. Etnisyys, kulttuuri ja kansalaisuus nuorten arjessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 91–121. Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus. 77/1968. Saatavilla: http://www.finlex. fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1968/19680077/19680077_2. (Luettu 10.3.201.5) Pietikäinen, S., Dufva, H. & Laihiala-Kankainen, S. 2002. Kieli, kulttuuri ja identiteetti – ääniä Suomenniemeltä. Teoksessa S. Laihiala-Kankainen, S. Pietikäinen & H. Dufva (toim.) Moniääninen Suomi: kieli, kulttuuri ja identiteetti. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 9–18. Pitkänen, P. 2006. Etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus viranomaistyössä. Helsinki: Edita.