Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Author(s): Title: Year: Version: Please cite the original version: All material supplied via JYX is protected by copyright and other intellectual property rights, and duplication or sale of all or part of any of the repository collections is not permitted, except that material may be duplicated by you for your research use or educational purposes in electronic or print form. You must obtain permission for any other use. Electronic or print copies may not be offered, whether for sale or otherwise to anyone who is not an authorised user. Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Enroos, Rosi; Mäntysaari, Mikko Enroos, R., & Mäntysaari, M. (2017). Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta. In R. Enroos, M. Mäntysaari, & S. Ranta-Tyrkkö (Eds.), Mielekäs tutkimus : näkökulmia sosiaalityön tutkimuksen missioihin (pp. 7-38). Tampere University Press. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0606-9 2017 7 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Mielekkyyden ongelma Joskus kuulee kysyttävän, tarvitaanko yhteiskuntatieteissä eri ammatteihin kytkeytyviä erillisiä tutkimusalueita, joita kutsutaan soveltaviksi yhteiskuntatieteiksi. Eikö sosiaalitieteeksi riitä sosiologia eri osa-alueineen? Harva kuitenkaan kyseenalaistaa esimerkiksi lääketieteen tarpeellisuutta siksi, että luonnontieteet ovat olemassa. Tässä kirjassa tarkastellaan sosiaalityön tutkimusta, yhtä soveltavaa yhteiskuntatieteen alaa. Teoksen poikkileikkaava, erilaisia aihepiirejä ja kirjoittajia yhdistävä teema on sosiaalityön mielekäs tutkimus. Kirjassa tarkastellaan sosiaalityön tutkimuksen ja tutkimisen mielekkyyttä useista näkökulmista. Sosiaalityön tutkimuksessa on pohdittu vain vähän sitä, millaista merkitystä tutkimuksella ajatellaan olevan ja millaisista elementeistä sosiaalityön tutkimuksen mielekkyys ja merkitys rakentuvat. Mielekkyydellä viittaamme pohdintoihin muun muassa siitä, onko sosiaalityön tutkimus vaativine tutkimusaiheineen oma missionsa, ja jos niin millainen? Mitä ovat sosiaalityön tutkimukselle ominaiset asiat ja miten se erottuu muista tieteistä? Onko sosiaalityön tutkimuksella muihin tieteenaloihin verrattuna erilaisia moraalisia tai eettisiä velvoitteita? Mielen ja merkityksen teemoja pohtineista yhteiskuntatieteilijöistä nimekkäimpiä on saksalainen Max Weber, joka Wirtschaft und Gesellschaft (1921/1980) suurteoksensa alussa pohtii sosiologian peruskäsitteitä ja määrittelee sosiologian tieteeksi, joka tutkii sosiaalista toimintaa. Samalla myös mieli ja merkitys (Sinn ja Bedeutung) tulevat määritellyiksi. Sosiaalinen toiminta on Weberin mukaan sellaisissa inhimillisissä suhteissa tapahtuvaa toimintaa, 8 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) johon osallistuvat liittävät subjektiivisen mielen (Sinn), ja toiset kykenevät orien toitumaan tähän toimintaan tavalla tai toisella. Sosiologisesti kiinnostava mielekäs toiminta eroaa yhden yksilön kannalta subjektiivisesti mielekkäästä toiminnasta liukuvasti eikä kovin tarkkarajaisesti. Yhteiskuntatieteiden kannalta toiminnan mielekkyys on kuitenkin tarkastellun toiminnan yhteiskuntatieteellisen ymmärtämisen edellytys. Weberin mukaan voimme ymmärtää vain mielekästä toimintaa, sen merkitysten (Bedeutung) kautta. Weberille merkitys oli keskeisesti kausaalista merkitystä – sosiaalisen toiminnan ymmärtävä selittäminen edellyttää toimintaan vaikuttavien kausaalisten ehtojen ymmärtämistä. Tällainen ymmärtäminen on hänen mukaansa myös edellytys sille, että asioita voidaan muuttaa. (Weber 1921/1980, 1–3.) Mitä sitten on mielekäs yhteiskuntatieteellinen tutkimus? Varmaankin tutkimusta, jolla on merkitystä tutkijalle, tutkimukseen osallistuville ihmisille, sosiaalisille ryhmille sekä myös tiedeyhteisölle. Mielekkyys ja merkitys tulee tutkimukseen tutkimuksen teon tavoitteesta, jota tässä kutsumme missioksi. Sosiaalityön tutkimuksen erityisluonteesta on olemassa kansainvälistä kirjallisuutta (esim. Gibbs 2001; Shaw 2007; 2016; Shaw ym. 2010), mutta toistaiseksi kotimainen sosiaalityön tutkimuksen erityisluonnetta koskeva keskustelu on ollut vähäistä. Vuonna 2005 Mirja Satka (2005, 311) peräänkuulutti sosiaalityön (ja sosiaalipolitiikan) tutkimuksen tarkempaa analyysia: ”Olisi mielenkiintoista, jos joku innostuisi analysoimaan oppialojemme ihmiskuvia, käytäntösuhteita ja tutkimuskohteita viimeaikaisen tutkimuksen valossa.” Toistaiseksi tällaista tutkimusta ei ole laajassa mittakaavassa tehty. On aika kummallista, että ylipäätään empiiristä sosiaalityön tutkimuksen tutkimusta on tehty Suomessa kovin vähän1. 1 Joitain tutkimuksia kuitenkin löytyy. Esimerkiksi Mäntysaari ja Haaki (2007) tarkastelivat kotimaisten sosiaalityön väitöskirjojen teoriaja metodivalintoja. Paasion (2014) ammatillinen lisensiaatintutkimus käsitteli Web of Science -tietokannan avulla näyttöön perustuvia käytäntöjä koskevaa sosiaalityön tutkimusta ja osoitti tämänkaltaisen suomalaisen tutkimuksen niukkuuden. Voi kysyä, mistä tämä empiirisen sosiaalityön tutkimuksia koskevan tutkimuksen niukkuus kertoo. Muualla maailmassa sosiaalityön tutkimuksen tutkimusta tehdään enemmän. Pohjoismaisessa sosiaalityön tutkimuksessa erityisesti ruotsalaiset Peter Dellgran ja Staffan Höjer ovat julkaisseet runsaasti sosiaalityön tutkimusta koskevaa empiiristä tutkimusta (esim. Dellgran & Höjer 2003; 2006). 9 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus Sosiaalityön tutkimuksen erityisyyttä koskevassa kirjoittelussa on usein normatiivinen näkökulma. Tällöin halutaan esittää, millaista tutkimuksen tulisi olla. Esimerkiksi ohjelmallisessa kirjoituksessaan sosiaalityön tutkimuksen erityislaadusta, eurooppalaisen sosiaalityön tutkimuksen seuran ensimmäinen puheenjohtaja professori Ian Shaw esitti kuusi kriteeriä, jotka hyvän sosiaalityön tutkimuksen tulisi täyttää (Shaw 2007). Shawn mukaan sosiaalityön tutkimuksen erityislaatuisuudesta (hyvässä mielessä) voidaan puhua, mikäli tutkimus: – tähtää metodologiseen korkealaatuisuuteen siitä riippumatta, millaisesta metodologiasta on kyse – pyrkii tarkkuuden, monipuolisuuden, syvyyden ja edistymisen kaltaisiin määreisiin – ylläpitää aktiivista keskustelusuhdetta sosiaalitieteellisen tiedeyhteisön kanssa – säilyttää jatkuvan yhteyden sosiaalityön yleisiin tavoitteisiin2 – seuraa huolella ja vakavissaan sosiaalityötä sivuavaa muuta tutkimustoimintaa – koettaa purkaa omia ennakkoluulojaan niitä tutkimusalueita kohtaan, jotka ovat näennäisesti etäällä sosiaalityöstä. Lisäksi Shaw toteaa, että sosiaalityön tutkimuksella on paljon opittavaa sosiaalityön palvelujen käyttäjiltä siitä, mitä tulee pitää hyvänä tutkimuksena (mt. 665). Shawn puheenvuoro on kirjoitettu tilanteessa, jossa eurooppalainen sosiaalityön tutkimus oli järjestäytymässä omaksi tieteelliseksi seurakseen. Vaikka sosiaalityön koulutus on levinnyt suurin piirtein kaikkiin moderneihin yhteiskuntiin ja koulutusta toteutetaan usein yliopistoissa, silti Euroopassakin sosiaalityön tutkimuksen erityisasemasta keskusteltiin vielä noin kymmenen vuotta sitten uutena, määrittelyä kaipaavana asiana. Keskustelun viimeaikai2 Yleisiin sosiaalityön tavoitteisiin Shawn mukaan kuuluu sosiaalityön teoriaja tiedontuotannon kehittäminen, puolueettoman näytön ja tiedon tarjoaminen päätöksenteosta ja sen tueksi, käytäntöjen parantaminen ja organisaatioiden oppimisen tukeminen, elettyjen kokemusten merkitysten korostaminen ja siihen liittyvän ”käytännöllisen viisauden” sekä oikeudenmukaisuuden, sosiaalisen muutoksen ja sosiaalisen inkluusion edistäminen. 10 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) suutta selittää se, että sosiaalityön tutkimuksen asema suhteessa toisiin yhteiskuntatieteisiin on monissa Euroopan maissa vakiintunut vasta 1990-luvulta lähtien. Näinhän on myös Suomessa: sosiaalityö oppiaineena itsenäistyi sosiaalipolitiikasta 1990-luvun puolivälistä lähtien, Ruotsissa jo 1980-luvulla. Suomi, Ruotsi ja Viro ovat eurooppalaisissa yliopistoissa kuitenkin poikkeuksia. Esimerkiksi Britanniassa, missä sosiaalityön tutkimuksella on pitkät ja vahvat perinteet, sosiaalityön väitöskirjat tehdään edelleen muihin yhteiskuntatieteisiin, ja Saksassa yliopistollista sosiaalityön tutkimusta tehdään sosiaalipedagogiikassa (Lorenz 2008). Vaikka tässä kirjassa ei keskitytä sosiaalityön oppiaineen oikeutuksen kysymyksiin, on hyvä muistaa, että akatemisoituneella sosiaalityöllä on varsin lyhyt historia. Tietääksemme sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyttä ei ole Suomessa aiemmin käsitelty tässä laajuudessa. Tutkimuksen mieli ja merkitys syntyvät laajasti ajateltuna tieteenalan itseymmärryksestä, mutta osaltaan myös tutkijan mielessä olevasta käsityksestä tutkimuksesta. Miten sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyttä voi sitten tarkastella? Mitä kaikkea mielekkyys sisältää? Tämä teos käsittelee sosiaalityön mielekkyyden kysymyksiä ja sen eri ulottuvuuksia artikkeleissa, joiden kirjoittajina on joukko suomalaisia sosiaalityön tutkijoita. Kirjan artikkelit valottavat samalla sosiaalityön tutkimuksen missioita erilaisista suunnista. Tutkimuksen merkitykset ja mielekkyys tulevat näkyviin muun muassa kirjoittajien henkilökohtaisina muisteluina, sydäntä lähellä olevina tutkimusaiheina tai maailman parantamisen eetoksena. Kokonaisuutta täydentää norjalaisen politiikan tutkijan, professori Marit Skivenesin, näkökulma vertailevaan lastensuojelututkimukseen ja sen mielekkyyteen. Kirjan inspiraationa on ollut Tampereen yliopiston sosiaalityön professori Tarja Pösön monipuolinen ja mittava tutkimustyö. Kirjaa ovat olleet tekemässä hänen tutkijanuraansa tavalla tai toisella kietoutuvat kollegat, aikalaiset, entiset väitöskirjaohjattavat, tutkijat ja ystävät, jotka ovat halunneet osoittaa 60-vuotismerkkipäivän yhteydessä arvostuksensa sille moninaiselle ja rikkaalle tutkimustyölle, jota Tarja Pösö on edistänyt. Tämä kirja ei ole kaiken kattava yleisesitys sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä, vaan pikemminkin osoitus siitä, kuinka vähän aihetta on käsitelty ja miten moniulotteisesti sosiaa lityön tutkimuksen mielekkyyttä voidaan lähestyä. 11 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus Tarja Pösö (2000) on halunnut osallistua keskusteluun sosiaalityön tutkimuksen asemasta ja erityislaadusta tamperelaisen sosiaalityön tutkimuksen historiaa ja erityisesti Reino Saloa koskevassa kirjoituksessaan. Pösö pohtii erityislaatuun liittyviä kysymyksiä seuraavasti: … miten sosiaalityön tutkimus voisi olla riittävän herkkä tavoittamaan sosiaalityön käytäntöjen moni-ilmeisyyttä ja monitasoisuutta ja miten sitä voidaan tehdä tavalla, jossa yhdistyy niin akateemisten yhteisöjen kuin sosiaalityöntekijöiden arvostus. Tai miten rakennetaan sellaista sosiaalityön tutkimusta joka jakaa joitakin sosiaalityön ammatin eettisiä tavoitteita ja on sitä kautta merkityksellistä erilaisissa marginaalisissa tilanteissa eläville ihmisille – vai pitääkö tuota asiaa miettiä lainkaan. (Pösö 2000, 38). Tässä kirjan alkuluvussa tarkastelemme ensin sosiaalityön tutkimuksen missioita. Pohdimme myös sosiaalityön tutkimuksen suhdetta käytäntöön, sillä käytäntösuhde nähdään usein sosiaalityön tutkimuksen olennaisimpana erityispiirteenä. Lisäksi avaamme sitä, miten sosiaalityön tutkimuksen erityisyyttä voidaan etsiä sen käsittelemistä vaikeista teemoista ja tutkimuksen erityisestä kyvystä nostaa esiin näkökulmia, jotka muuten jäisivät pimentoon. Lopuksi esitämme joitakin johtopäätöksiä sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä. Sosiaalityön tutkimus – millainen missio? Yksi näkökulma tutkimuksen mielekkyyteen on tarkastella tutkimusta mission näkökulmasta. Edellä esitetyt Weberin luonnehdinnat ymmärtävän sosiologian perusteista ovat sittemmin tulleet myös sosiaalityön tutkimuksen kaltaisten soveltavien yhteiskuntatieteiden perusnäkemyksiksi, ainakin mitä tulee hänen kantaansa sosiaalisen toiminnan mielekkyyden keskeisyydestä erityisesti kvalitatiivisen tutkimuksen metodologisena perustana. Sen sijaan Weberin kanta tutkimuksen missiosta on vähintäänkin kiistanalainen. Kuuluisassa esseessään Tiede ammattina ja kutsumuksena (1919/2009) hän esittää, että tutkijan tulee etsiä totuutta, ja että tämä on oikeastaan ainoa hyväksyttävä missio, joka hänellä tutkijana toimiessaan voi olla. Omatunto on opettajan ankarin kriitikko, ja sitä seuraava tutkija torjuu ideologioiden, uskontojen tai politiikan houkutukset tutkimustyössään ja opetuksessaan. (Mt. 51–52.) 12 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Weberin mukaan tutkijan on kyettävä erottamaan arvot ja tosiseikat toisistaan ja sijoitettava kummatkin näistä omille paikoilleen. Weberin arvovapausteesi karkeasti yksinkertaistettuna tarkoittaa tutkimuksessa sitä, että arvot ovat tärkeitä tutkimusaihetta valittaessa ja ehkä tutkimuksen johtopäätöksistä keskusteltaessa, mutta muuten tutkijan pitää olla tarkkana, että ei käsittele omia arvojaan tosiseikkoina. Sosiaalityön kaltaisen soveltavan yhteiskuntatieteen kannalta puhdas pitäytyminen vain totuuden etsimisen missiossa tuntuu vaikealta. Soveltavassa tutkimuksessa puhdasta totuutta ei pidetä ainoana tai riittävänä arvona, vaan tutkimuksen on lunastettava oikeutuksensa useammalla rintamalla, esimerkiksi tuomalla jotakin uutta käytännön työhön tai sen reunaehtojen ymmärtämiseen. Jo itse soveltavan tutkimuksen ideaan on sisäänrakennettu ajatus siitä, että syntyvää tutkimustietoa voidaan tavalla tai toisella hyödyntää alan käytännöissä (ks. laajemmin yhteiskuntatieteissä esim. Rolin, Kakkuri-Knuuttila & Henttonen 2006). Tämän tosiseikan myöntäminen ei kuitenkaan poista Weberin esittämiä kiusallisia kysymyksiä sosiaalityönkään agendalta. Kun yleisesti ajatellaan, että vain tosiasioista voidaan kiistellä ja arvot ovat seikkoja, joiden välillä ei ole helppoa käydä rationaalista keskustelua, on tietysti perusteita väittää Weberin tavoin, että tutkijan olisi syytä pitää omat arvonsa ja tutkimuksen tekeminen toisistaan erillään. Yksi ratkaisu Weberin arvovapausteesin aiheuttamaan haasteeseen voisi olla kanta, jonka mukaan vain sellainen tutkimus, jonka tekijä sitoutuu sosiaalityön kansainvälisesti hyväksyttyihin arvoihin, voi olla sosiaalityön tutkimusta. Sosiaalityön tutkimusta olisi vain sellainen tutkimus, jossa nojaudutaan arvoihin, joihin ammatillinen sosiaalityö on kansainvälisesti sitoutunut (International Federation of Social Workers 2017) tai suomalainen sosiaalityöntekijöiden liitto Talentia (2017) hyväksynyt. Näin ajatellen sosiaalityön tutkimuksen missiota voitaisiin pitää jossakin mielessä globaalina, yleisiin sosiaalityön tavoitteisiin kytkeytyvänä. Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, miksi juuri näitä (ifsw:n ja Talentian) arvoja tulee pitää universaaleina. Esimerkiksi sosiaalityön keskeisinä arvoina pidetyt ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus voivat joskus olla keskenään jopa ristiriidassa, jonka vuoksi sosiaalityön arvoperustan tulisi olla universalistisen sijaan pluralistinen (esim. Hugman & Bowles 2012, 150–155). Myös 13 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus Butler (2002), joka on laatinut erityisesti sosiaalityön tutkimusta käsittelevät tutkimuseettiset ohjeet, näkee, että tutkimuseettinen koodisto on arvokas sen tuottaman keskustelun ja kritiikin näkökulmasta, eikä niinkään universaalina ohjenuorana. Sosiaalityölle ominaisten tutkimusaiheiden valinta voidaan nähdä merkittävänä juuri yhteiskuntatutkimuksen humanistisen ja eettis-poliittisen tehtävän näkökulmasta (Plummer 2001, 90–91; Pösö 2008, 95). Tietyn aiheen tutkittavaksi ottaminen voidaan nähdä eettisenä valintana (Pohjola 2003, 59–60) ja siten sosiaalityön missioon kiinnittyvänä elementtinä. Sosiaalityössä tutkitaan usein aiheita, jotka eivät kiinnosta valtavirtaa, joista ei haluta tietää tai jotka halutaan jopa unohtaa (esim. Laitinen 2004; Pösö, Enroos & Vierula 2010). Yhtenä sosiaalityön tutkimukselle tyypillisenä missiona, vaikka ei välttämättä ainutlaatuisena, voidaankin nähdä esimerkiksi yhteiskunnan marginaalissa olevien ihmisten asioiden ajo tai esille tuominen (Pösö 1986; 1993; Metteri 2004; 2012; Ellonen & Pösö 2014; Nikupeteri 2016; Enroos, Heino & Pösö 2016; vrt. esim. Suoranta & Ryynänen 2014). Sosiaalityön tutkimuksen yhteydessä puhutaan esimerkiksi ”äänen antamisesta”. Suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa alettiin 1980-luvulta alkaen kiinnittää enemmän huomiota Jokisen ja Juhilan (2005, 292) mukaan muun muassa asiakkaan asemaan ja oikeuksiin, joista he mainitsevat esimerkkeinä Rostilan (1988), Niirasen (1990) ja Pohjolan (1994) tutkimukset. Sosiaalityön tutkimus yrittää tehdä ymmärrettäväksi heikompiosaisten ihmisten tilanteita: yleiset asenteet esimerkiksi työttömiä, asunnottomia, päihteidenkäyttäjiä tai psyykkisesti sairastuneita kohtaan voivat olla joskus varsin kovia ja yksilöitä tuomitsevia. Missio ei voi kuitenkaan jäädä vain näkyväksi tekemiseen tai äänen antamiseen. Sosiaalityön tutkimuksen tehtävänä on huomion kiinnittäminen esimerkiksi yhteiskunnallista eriarvoisuutta luoviin rakenteisiin ja käytäntöihin (esim. Sipilä 1979; Pohjola, Laitinen & Seppänen 2014). Ammatillisessa sosiaalityössä on hyvin pitkään lähdetty siitä, että auttaminen tulee mahdolliseksi vain yhdessä tekemällä (ks. esim. Laitinen & Niskala 2013). Tästä lähtökohdasta voidaan puhua esimerkiksi yhteisenä toimijuutena (Eskola 1991; Rostila 1988) tai dialogisuutena (Seikkula & Arnkil 2009). Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan tutkimuksen suunnitteluun 14 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) ja toteuttamiseen on sekin tullut yhä tärkeämmäksi hyvän tutkimuksen kriteeriksi (Beresford 2000; Beresford & Evans 1999). Nähdään, että asiakasnäkökulma tulee ottaa huomioon jo tutkimuskysymysten asettelussa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa kriittinen sosiaalityön tutkimusperinne on vahva, ja sen missiona nähdään olevan yhteiskunnallisten muutosten aikaansaaminen asiak kaiden eduksi. Suomalaisessakin kontekstissa radikaali asiakasnäkökulma on ollut aikanaan paljon esillä, mutta välillä taas kadonnut kuta kuinkin näkymättömiin. Mirja Satka (2005, 312) kirjoittaa, että 1960–70-lukujen radikaalista sosiaalityöstä nousseen asianajotehtävän mukaan sosiaalityön tulee ”taistella kohtuuttomuuden kohteeksi joutuneiden sijasta oikeudenmukaisen hyvinvointipolitiikan toimeenpanon puolesta kaikilla niillä välineillä, jotka oma osaamisemme sosiaalisen asiantuntijoina meille mahdollistaa.” Tällä hetkellä näyttää siltä, että radikaali, rakenteellista työotetta korostava näkökulma on tekemässä paluuta, vaikka etsiikin vaikuttamisen väyliä. Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/2014, 7 §) korostaa rakenteellisen sosiaalityön merkitystä. Yliopistot reagoivat lisääntyvään osaamistarpeeseen muun muassa toteuttamalla rakenteelliseen sosiaalityöhön suuntautuvan sosiaalityöntekijöiden erikoistumiskoulutuksen vuosina 2016–2018 (ks. Sosnet 2017). Hyvinvointivaltion murtuminen ja eriarvoistumiskehityksen vahvistuminen voidaan nähdä asiana, joka korostaa sosiaalityön nykytutkimuksen missiota ja merkittävyyttä. Tutkimuksella voi olla paljon annettavaa eriarvoisuutta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sosiaalityön tutkijoiden onkin helppo yhtyä taloustieteilijä Thomas Pikettyn kantaan, jonka mukaan yhteiskunnallinen eriarvoisuus on tila, josta meille kaikille kertyy kokemusta ja josta voidaan muodostaa poliittisia kantoja. Tutkimusta tarvitaan muodostamaan perustaa, jolta eriarvoisuudesta voidaan käydä rationaalista väittelyä. Piketty (2016) kirjoittaa, että ilman tarkkaan määriteltyjä lähdeaineistoja, menetelmiä ja käsitteitä siitä voidaan väittää mitä tahansa. Yhden mielestä tuloerot vain kasvavat ja vääryys valtaa alaa maailmassa. Toisen mielestä tuloerot kaventuvat luonnostaan ja tasoittuvat itsestään eikä siunattua tasapainoa pidä missään tapauksessa järkyttää puuttumalla siihen. (Mt., 15.) 21 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus le, ellei tiedeyhteisö kehitä mielekkäitä ja käytännön ammattilaisten kannalta toimivia keinoja tutkimustulosten tiivistämiseen ja yhteen vetämiseen. Terveystieteissä tutkitun tiedon käytettävyyttä helpotetaan laatimalla meta-analyyseja ja systematisoituja kirjallisuuskatsauksia. Meta-analyysien laatimiselle on runsaasti materiaalia, sillä jo vuonna 2009 arvioitiin, että vuosittain ilmestyi medline:ssa 2500 uutta englanninkielistä systemaattista kirjallisuuskatsausta (Liberati ym. 2009). Vuonna 1994 käynnistynyt ja nykyään 130 maahan levinnyt Cochrane-yhteistyö perustuu terveydenhuollon ammattilaisten ja tutkijoiden saumattomaan yhteistoimintaan ja olennaisilta osiltaan vapaaehtoistyöhön. Sosiaalialalla vuonna 2000 syntynyt Campbell yhteistyö3 ei ole oikein ollut samanlainen menestystarina. Näyttöön perustuvien käytäntöjen on epäilty tuhoavan sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyden koska orientaatio voi johtaa sellaisiin menetelmällisiin valintoihin, joita vierastetaan sosiaalityön eetoksen vastaisina (esim. Adams, Matto & LeCroy 2009). Evidenssillä on itse asiassa sosiaalityön historiassa ollut joskus merkittävä rooli. Yksilökohtaisen sosiaalityön perustajana pidetty Mary Richmond kirjoittaa vuonna 1917 ilmestyneessä teoksessaan Social Diagnosis pitkään ja perusteellisesti näytön eli evidenssin, merkityksestä tapauskohtaisen sosiaalityön tietoperustana (Richmond 1917, 55–63). Toisaalta myös 2000-luvulla on esitetty näkemyksiä siitä, että työntekijällä tulee olla eettinen velvoite käyttää ensisijaisesti sellaisia toimenpiteitä, joiden vaikuttavuudesta on olemassa tutkimusperustaista näyttöä (mm. Ainsworth & Hansen 2005). Tätä teemaa on Suomessa pitänyt esillä esimerkiksi ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja (esim. Kananoja 1998). Myös yhteiskunnallisesti perusteltua olisi niukkojen resurssien tehokas käyttö oikeisiin toimenpiteisiin tehottomien toimien sijaan (Ainsworth & Hansen 2005). Sosiaalityön tutkimus on monessa maassa painokkaasti kvalitatiivista tutkimusta, ja laadullisin menetelmin kerätyn tutkimuksen yleistettävyys on hankala kysymys, eikä meta-analyysien laatiminen lääketieteellisen tutkimuksen tapaan ole helppoa. Ongelma on osin keinotekoinen, sillä kvalitatiivisen tutkimuksen tuloksia voidaan toki yhdistää systemaattisesti toisiinsa (esim. 3 Campbell yhteistyössä Pohjoismailla on ollut vahva rooli, ja yhteistyötä koordinoidaan nykyään Oslosta. https://www.campbellcollaboration.org/ 22 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Gingerich & Peterson 2013). Muun muassa narratiivinen yhdistäminen on perinteinen ja hyväksytty tapa kuvata, mikä on yleinen käsitys asioiden tilasta. Aikanaan professori Antti Eskolan aikanaan paljon luetut sosiaalipsykologian oppikirjat rakensivat eri puolilla maailmaa tehdyistä tutkimuksista tällaista kokoavaa narratiivia. Esimerkiksi Eskolan kirja Vuorovaikutus, muutos, merkitys (Eskola 1982) esitti perusteellisen synteesin sosiaalipsykologiasta, mutta se on samalla myös taitavasti kerrottu tarina, korosti Jouko Jaakkola kirja-arviossaan (Jaakkola 1982). Sosiaalityön tutkimuksen kaltaisen soveltavan tutkimuksen kannalta nykyinen tiedepolitiikka, joka arvostaa lähinnä englanninkielisissä tieteellisissä lehdissä julkaisemista, on tuottanut tilanteita, joissa tärkeätkään tutkimustulokset eivät päädy kotimaisten lukijoiden käsiin – etenkin jos yliopistokirjastojen sähköisten lehtien tietokantoihin ei ole pääsyä. Suomeksi julkaiseminen ja rinnakkaisjulkaisut ovat tärkeitä, mutta tutkijoille tutkijanuran kannalta tärkeämpää voi olla seuraava englanninkielinen julkaisu mahdollisimman korkealle arvioidussa lehdessä – ei niinkään Eskolan tavoin suurten synteesien rakentaminen ja niistä keskusteleminen kotimaisilla areenoilla. Oli miten oli, sosiaalityön tutkimuksen pitäisi löytää alalle sopivia tapoja helpottaa tutkimuksen seuraamista. Kyse on osin siitä, että sosiaalityö on niin kiireistä, että lukemiseen ei tahdo jäädä työssä lainkaan aikaa. Lisäksi tutkimuksen tempo ja aikajänne ovat hyvin erilaisia kuin käytännön sosiaalityön tempo. On myös muistettava, että tutkijalla on vastuu välittää tutkimustuloksiaan kentälle. Eri asia on sitten se, miten tätä aktiivisuutta palkitaan tiedeyhteisössä. Siihen nähden, miten runsasta keskustelua sosiaalityön tutkimuksen käytäntösuhde on eri muodoissaan herättänyt, ainakin suomalaisessa sosiaalityön tutkimusta koskevassa keskustelussa on pohdittu varsin vähän tutkimuksen sisältöön liittyviä erityislaatuisuuksia. Mikä oikeastaan erottaa sosiaalityön tutkimuksen muusta yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta? 23 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus Tutkimuksen herkkyys, sensitiivisyys ja henkilökohtaisuus Pelkästään erityinen käytäntösuhde ei tee sosiaalityön tutkimuksesta mielekästä. Yksi tapa pohtia sosiaalityön tutkimuksen erityislaatua on miettiä sen kykyä nostaa esille kysymyksiä, jotka ilman tutkimusta jäisivät piiloon. Tätä voisi kutsua (paremman käsitteen puutteessa) tutkimuksen herkkyydeksi. Eettisesti sensitiivisiä aiheita tutkitaan toki kaikissa yhteiskuntatieteissä. Sosiaalityön tutkimuksen erityispiirteitä on etsitty myös tutkimusetiikasta (esim. Butler 2002). Kyse on myös muusta kuin tutkimusetiikasta – toki herkkyys, sensitiivisyys ja henkilökohtaisuus kietoutuvat vahvasti osaksi tutkimuseettisiä pohdintoja. Sosiaalityön tutkimuksessa on usein kysymys erityisen vaikeista ja haastavista teemoista, jotka tutkija on enemmän tai vähemmän itse valinnut tutkimuksen kohteeksi. Voidaankin pohtia sitä, onko vaikeilla ja emotionaalisesti kuormittavilla tutkimusaiheilla sosiaalityön tutkimuksessa jokin erityinen tarkoitus? Kuten edellä esitimme, heikompiosaisten puolustaminen tutkimuksen asianajotehtävänä voi olla paitsi yleinen sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyteen ja missioon liittyvä erityispiirre, myös henkilökohtainen missio, kuten pitkäaikaistyöttömien tukeminen (Kotiranta 2008) tai lastensuojelun tietopohjan vahvistaminen (Heino 2016). Tällöin sosiaalityön asiantuntijuus ja tutkijuus kietoutuvat yhteen. Monesti sosiaalityön tutkimuksen teemat ovat sensitiivisiä. Perhetutkimuksen näkökulmasta sensitiivisyyttä tarkastelevat Kallinen, Pirskanen ja Rautio (2015, 15) erottavat sensitiiviset aiheet, sensitiiviset kohderyhmät ja sensitiivisen tutkimuksen toisistaan. Jaottelu on ehkä hiukan keinotekoinen, mutta osoittaa sensitiivisyyden monimuotoisuutta. Kirjoittajien mukaan sensitiivinen aihe voi olla sellainen, josta tutkimukseen osallistuvalla on omakohtaisia, esimerkiksi häpeää aiheuttavia kokemuksia. Erilaiset aiheet voivat olla eri tavoilla sensitiivisiä. Sensitiivisiä teemoja tutkittaessa on tärkeää koettaa tarkastella tutkimusasetelmaa tutkimukseen osallistuvan ihmisryhmän näkökulmasta. (Kallinen ym. 2015, 15–20.) Tutkittavien oman näkökulman huomioimisen tärkeydestä kertoo, että Britanniassa tutkimuseettiseen käsittelyyn liittyy nykyään aina tutkittavien edustajien kuulemismenettely (Ramon 2016). 24 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Sosiaalityön tutkimuksen yksi erityislaatu on se, että monet tutkimusaiheet ovat tutkijalle emotionaalisesti raskaita. Esimerkiksi parisuhdeväkivalta (Lindqvist 2009; Nyqvist 2001), vaino (Nikupeteri 2016) tai lasten seksuaalinen hyväksikäyttö (Laitinen 2004) ovat teemoja, joita tutkimalla joutuu pohtimaan perusteellisesti omaa suhdettaan tutkittavaan asiaan. Tutkijan on löydettävä tapa käsitellä esimerkiksi omia surun, vihan, säälin, epätoivon ja ahdistuksen tunteitaan. Muun muassa lastensuojelussa on hyvin runsaasti teemoja, joiden tutkiminen edellyttää tutkijalta henkilökohtaisia pohdintoja (ks. esim. Forsberg & Autonen-Vaaraniemi 2012; Aarnio 2016). Pösö (2006, 122) pohtiikin, että ehkä kaikki huono-osaisuuteen, erilaisuuteen ja syrjäytymiseen liittyvä tutkimus on emotionaalisesti kuormittavaa. Emotionaalisuus voidaan hänen mukaansa nähdä osana kriittisen tietämisen tapaa, vaikka se sisältääkin monia haasteita. Joskus voimakkaiden tunteiden voidaan pelätä ohjaavan tutkimusta tai tulkintaa liiaksi (Pösö 2006). Millainen paikka tunteilla tutkimuksessa sitten on? Tutkijan tunteet voidaan nähdä myös tutkimusaineistona ja tutkimuksen oleellisena tietoa tuottavana elementtinä, kuten Pösö kuvaa: Se, että joidenkin haastattelujen lukeminen kerta toisensa jälkeen sai kyyneleet silmiini, oli ilman muuta kuormittavaa, mutta samalla ne olivat toistuva muistutus siitä, että kerrottu oli jossakin määrin kohtuutonta, surullista ja julmaa. Ja muistutus siitä, että muistiinpanot eivät olleet vain tekstuaalista maailmaa vaan elivät suhteessa konkreettisten, elävien – pahoinpideltyjen, toistuvasti hylättyjen ja väärinkäytettyjen – ihmisten kertomaan ja sen kuulemiseen. (Pösö 2006, 124–125.) Ote tuo näkyviin, että sosiaalityössä ja sen tutkimisessa ollaan vahvasti kiinni ruumiillisuudessa, henkilökohtaisuudessa ja intiimisyydessä. Sosiaalityö ei ole vain byrokratiaa, vaan myös tuoksuja, likaa, tunteita, mustelmia ja niin edelleen (ks. esim. Ferguson 2011.) Tämä on yksi perustelu sille, miksi konstruktionistisen tutkimuksen rinnalle kaivattaisiin erilaisia tutkimusotteita, jotka avaavat realistista maailmaa ja ihmisten elämää uusin tavoin. Sosiaalityön tutkimuksen edellä koottujen ihanteiden tai tavoitteiden, kuten kontekstin ymmärtämisen, monivivahteisen tiedon tavoittamisen ja osallisuuden vahvistamisen huomioon ottaminen tutkimuksessa tarkoittaa sitä, että tutkija laittaa itsensä monin tavoin alttiiksi ja asettuu myös itse katseiden, arviointien ja analyysien kohteeksi (Pösö 2006, 121; Granfelt 2004; 25 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus 1998; Aarnio 2016). Tämän luvun alussa lainattu Ian Shaw (2007) piti tutkimuksen asettumista sosiaalityön palveluja käyttävien ihmisten arvioitavaksi niin tärkeänä, että se voidaan nähdä yhtenä hyvän sosiaalityön tutkimuksen kriteereistä. Tutkijan osallistuminen ja itsensä alttiiksi laittaminen muuttaa Pösön (2006, 124) mukaan tarkastelua, ja tutkittavasta asiasta voi alkaa näkyä yllättäviäkin asioita, sillä se, mikä tuntui olevan lähellä, voi kadota hetken kuluttua kauas, Katseet, aistit, tunteet ja kosketukset sitovat läheltä eri tavoin kuin kaukaa. Puhettakaan ei voi säädellä ja lukea vain paperilta, vaan on kohdattava se ihminen, joka puhuu. Hiljaisuus tai sanattomuus kuuluu läheltä eri tavoin kuin kaukaa. Tutkija ei siis vain mene paikan päälle vaan paikka menee tutkijaan. (Pösö 2005, 120.) Herkkyyden ja tunteiden mukana olo sosiaalityön tutkimuksessa johtuu osaltaan tutkimuksen käytäntöyhteydestä ja henkilökohtaisuudesta. Myös tutkimusten raportointi on sosiaalityön tutkimuksessa joskus varsin henkilökohtaista – vaikka kaikki tieto ei olekaan helposti sanallistettavissa tutkimusraportin muotoon (Pösö 2006). Leena Eräsaaren (1990) elämästään kirjoittama raportti Helsingin kaupungin sosiaaliviraston huoltotarkastajana on edellä esitetyn lainauksen lisäksi tästä hieno esimerkki. Sosiaalityön tutkijat kohtaavat myös erilaisia ympäristön esittämiä (moraalisia) kannanottoja tutkimiensa aiheiden tiimoilta, jotka voivat vaikuttaa tutkijan elämään (esim. Hurtig 2013). Tutkimuseettisillä kysymyksillä on erityinen merkitys, kun tutkimus kohdistuu ihmisiin haavoittuvissa elämäntilanteissa (esim. Davidson 2004). Tutkijan arvot ja ymmärrys tulevat näkyviksi erilaisin tavoin tutkijan käyttämässä käsitteistössä (Granfelt 2004, 149; Helavirta 2011, 50; Enroos 2015). Yhteiskunnan marginaaleissa elävien ihmisten elämää tutkittaessa tutkimuskohdetta arvottavat, käsitteellisten valintojen kautta tehtävät sitoumukset nähdään sosiaalityön tutkimuksessa hyvin merkityksellisinä (Granfelt 2004, 149; Pohjola 1994, 7–27). Mikäli tutkimus soveltaa kritiikittä tutkimuskäsitteitä tai luokittelee ihmisiä siten, että tutkimus uusintaa erilaisia tutkittaviin kohdistuvia leimoja, ei sosiaalityön mission voida nähdä toteutuvan (ks. esim. Strier 2007). Viime vuosina yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa onkin ko- 26 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) rostettu huolellista tutkimuseettisten kysymysten tarkastelua osana tutkimusprosessia. Laitinen ja Uusitalo (2007, 317) kirjoittavat sensitiivisen tutkimuksenteon näkökulmasta, että ”eettisesti kelvollinen tutkimus vaatii tutkijalta luovimista ristiriitaisten suhtautumistapojen, asenteiden ja tunteiden sävyttämässä kontekstissa.” Erityisesti sosiaalityön tutkimuksessa etiikan on nähty kietoutuvan normiperustaisen tutkimusetiikan sijaan vahvasti koko tutkimusprosessiin: tutkimusaiheen, näkökulman, käsitteiden ja metodien valinnasta lähtien aina tutkimusten tulosten vaikutuksiin saakka (Pösö 2008). Sosiaalityön tutkimuksessa yritetään välttää esimerkiksi marginaaleissa elävien ihmisten patologisoimista ja leimaamista sekä rakenteellisten ongelmien nimeämistä yksilöiden heikkouksiksi, tai erilaisia normatiivisia asenteita (Granfelt 2004, 150; Pösö 2008). Käsitteiden ja metodien lisäksi myös tutkijan vuorovaikutus tutkimuskohteen kanssa osaltaan rajaa tutkimusta (Pösö 2005, 127). Pösö toteaa, että vaikeissa ja sensitiivisesti haastavissa aiheissa rajausta ja valikointia voi tapahtua paljon. Toisin tietäminen ei ole vapaa odotuksiin ja normeihin sopeutumisesta tai niiden vastustamisesta sopivalla tavalla. Tavoitteena on nähdä tarkasti, läheltä ja toisin. Epävarmuuden ja eettisen herkkyyden voidaankin nähdä olevan merkittävä osa sekä sosiaalityöntekijän että sosiaalityön tutkijan ammattitaitoa vaikeiden asioiden ja ihmisyyden äärellä, vaikka Pösön (2006, 129) mukaan sosiaalisten ongelmien ja elämäntilanteiden tutkimuksessa on tällaiselle lähestymistavalle nykyään yhä harvemmin tilaa, kun peräänkuulutetaan tarkkoja tuloksia, tutkijan selityksiä ja selkeitä toimenpide-ehdotuksia ongelmien poistamiseksi. Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyys, missio ja ominaispiirteet Edellä esitetty tarkastelumme osoittaa, että sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyttä ja missiota voidaan lähestyä monin tavoin, mutta yksinkertaista tai selkeää vastausta siihen, mitä mielekkyys erityisesti sosiaalityön tutkimuksessa tarkoittaa ja mikä sen erottaa muista yhteiskuntatieteistä, ei voida suoralta kädeltä antaa. Väitämme kuitenkin, että sosiaalityön tutkimukseen liittyy 27 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus joitain erityispiirteitä, jotka painottuvat yksittäisissä tutkimuksissa ja lähestymistavoissa eri tavoin. Olemme tarkastelleet sosiaalityön mielekästä tutkimusta ennen muuta soveltavana yhteiskuntatieteellisenä tutkimuksena (vrt. Muhonen & Puuska 2014). Soveltavaa tutkimusta voidaan pitää tyypillisenä sosiaalityössä, vaikka myös perustutkimuksen kaltaista sosiaalityön tutkimusta on olemassa. Sellaiseksi voisi kutsua kaikkea sitä tutkimusta, joka luo perustaa muulle sosiaalityön tutkimukselle. Tyypillistä soveltavalle sosiaalityön tutkimukselle on käytäntösuhde, joka sisältää paitsi oletuksen tuotettavan tiedon käytettävyydestä päätöksenteon tukena ja hyödynnettävyyttä koskevia oletuksia ammatillisessa auttamisessa, myös käsityksen siitä, että tutkimukseen osallistuvien ihmisten tulee voida vaikuttaa tutkimuksen toteuttamiseen. On jopa esitetty, että sosiaa lityön tutkimus on yksi sosiaalityön ilmenemismuoto (Fraser 2009). Sosiaa lityön tutkimuksissa mainitaan usein äänen antaminen tai asianajo, jotka ovat myös sosiaalityön käytäntöihin kietoutuvia asioita. Tästä näkökulmasta soveltava sosiaalityön tutkimus voi olla mielekäs paitsi tutkijalle itselleen, myös esimerkiksi sosiaalityöntekijöille ja muille tutkimuksessa mukana oleville ihmisille (asiakkaille). Mielekäs tutkimus tuo eri osapuolille kokemuksia siitä, että tutkimuksen avulla voidaan tuottaa tietoa yhteiskunnallisista epäkohdista, kehittää käytäntöjä ja vaikuttaa asioihin. Mielekkyys on tällöin myös henkilökohtaista. Ammatillisen mielekkyyden näkökulmasta kysymys on siitä, millaista mielekkyyttä ja merkityksiä tutkimuksella on sosiaalityön toimintaympäristöjen, käytäntöjen ja sosiaalityöntekijöiden kannalta. Mielekkyys syntyy esimerkiksi toimivien ja asiakkaita auttavien käytäntöjen selvittämisestä tai uusien käsitteellisten jäsennysten luomisesta, joita voidaan hyödyntää erilaisilla sosiaalityön kentillä. Koska sosiaalityön tutkimuksessa tutkittavat ilmiöt ja käytännöt koskevat usein haastavissa elämäntilanteissa olevien ihmisten elämää, tutkimus on vahvasti henkilökohtaisiin ja ammatillisiin arvoihin sidottua: sosiaalityön tutkimukset voivat olla puheenvuoroja esimerkiksi eriarvoistumista vastaan. Herkkyyden, sensitiivisyyden ja tunteiden läsnäolo sosiaalityön tutkimuksessa johtuu osaltaan tästä vahvasta käytännön ja tutkimuksen yhteenkietoutumisesta sekä arvosidonnaisuudesta. Sosiaalityön tutkija ei pääse 28 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) helpolla, mikäli hän ottaa vakavasti ja monipuolisesti huomioon nämä sosiaalityön tutkimuksen ominaisuudet. Sosiaalityön tutkimuksessa keskeisenä pidetään tiedon tuottamista sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Koska sosiaalityön tutkimus tavoittaa etulinjassa suurten yhteiskunnallisten muutosten merkityksiä ihmisten arkielämässä, sosiaalityön tutkimuksella voidaan nähdä olevan isojen rakenteellisten ja ammatillisten käytäntöjen muutoksessa merkittävä rooli tehdä myös moraalisia kannanottoja sen suhteen mitä muutokset tarkoittavat ihmisille. Sosiaalityön yhtenä merkittävimmistä missioista voidaankin pitää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoittelua (ks. Orme & Briar-Lawson 2010). Mielekkään sosiaalityön tutkimuksen tehtävänä voi nähdä muun muassa uuden tiedon tuottamisen epätasa-arvoisista tilanteista, yhdessä tutkimisen sekä eettisesti kestävät, ihmisiä kunnioittavat ja ilmiöille oikeutta tekevät metodologiset ja käsitteelliset avaukset. Mielekkyyttä on tärkeä katsoa myös siitä näkökulmasta, mitä annettavaa tutkimuksella on yleisemmin sosiaalityön tutkimukselle tai muulle yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle: onko tutkimus tyypillisesti paljon tutkittu aihe ja metodisesti valtavirtaa, vai kenties uudenlaista orientaatiota esiin nostava? Tai millaisia teoreettisia ja käytännöllisiä tuloksia tutkimus tuo tutkimuskenttään ja -keskusteluihin? Merkityksellinen, mielekäs sosiaalityön tutkimus on ilmiöperustaista ja yhdistelee eri tieteenalojen tietoa ja tapoja tutkia – kontekstia unohtamatta. Peräänkuulutamme myös jatkossa sosiaalityön tutkimuksen tutkimisen tarkastelua. Tässä olemme keskittyneet erityisesti suomalaisen sosiaalityön tutkimukseen. Sosiaalityön tutkimus on viime vuosina voimakkaasti kansainvälistynyt. Erityisesti tämä koskee eurooppalaista sosiaalityön tutkimusta, kun vertauskohtana on amerikkalainen tutkimusperinne, joka on aika itseriittoista. Eurooppalaisella sosiaalityön tutkimuksella on omat erityispiirteensä jotka johtuvat esimerkiksi monessa maassa vielä vahvana olevasta universalistisesta sosiaalipolitiikasta (Lorenz 2008). Samoin kuin on mahdollista väittää, että eurooppalainen sosiaalityön tutkimus on jossakin määrin omanlaistaan verrattuna esimerkiksi kehittyvissä maissa tehtävään sosiaalityön tutkimukseen tai yhdysvaltalaisiin tutkimustraditioihin, suomalaisellakin tutkimuksella on erityiset piirteensä verrattaessa sitä muuhun eurooppalaiseen tutkimuk- 29 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus seen. Suomalainen tutkimus tulee pieneltä kielialueelta ja tutkimusperinne on meillä vielä varsin lyhyt. Tutkijoilla, jotka tutkivat pääasiassa suomalaisten sosiaalipalvelujen ja sosiaalityön kannalta relevantteja kysymyksiä suomeksi, on edelleen paikkansa tutkimuskentässä. Esimerkiksi implementaatioja evaluaatiotutkimuksia tarvitaan, vaikka niitä tuskin voi kutsua sellaiseksi huippututkimukseksi, jollaista opetusja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja yliopistojen johdon strategiapapereissa havitellaan. Yhteenvetona voimme todeta, että sosiaalityön tutkimuksen mielekkyys voi näyttäytyä hyvin monenlaisena riippuen siitä, mistä suunnasta sitä tarkastelee. Tutkimuksen erilaiset kohdeyleisöt ovat olennaisia tutkimusta arvioitaessa. Tutkimus voi olla mielekästä paitsi asiakkaiden näkökulmasta, myös yleisesti kansalaisten kannalta. Tutkimus voi tuottaa sosiaalipoliittisesti merkittäviä seurauksia, poliittiseen prosessiin tuotettuina ”ammuksina”: sosiaalityön tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää vaikkapa eduskuntakeskusteluissa väiteltäessä eriarvoisuuden lisääntymisestä tai syrjäytymisen ehkäisystä. On hyvä kysyä, kenelle tutkimus on mielekästä ja millaista mielekkyyttä se pitää sisällään. Kun yleisiä tieteen missioita ovat esimerkiksi totuuden etsiminen ja tieteen edistäminen, sosiaalityön tutkimuksen ominaispiirteiden ja merkitysten tarkastelu on tuonut näkyviin sosiaalityön tutkimuksen missioita, kuten huomion kiinnittämisen yhteiskunnallista eriarvoisuutta luoviin rakenteisiin ja käytäntöihin. Sosiaalityön tutkimukselle tyypilliset missiot sisältävät myös ammatillisia ja henkilökohtaisia missioita, jotka kietoutuvat toisiinsa monenlaisin tavoin ja painotuksin. Mielekäs sosiaalityö ja sen tutkimus tarvitsee monimuotoisia käsityksiä ja näkökulmia. Näitä erilaisia lähestymistapoja sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyteen ja missioon tulee näkyviin tämän kirjan artikkeleissa. Kirjan rakenteen esittely Kirja avaa sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyttä monista suunnista, erilaisin puheenvuoroin ja menetelmin. Tekstit tuovat näkyviin miten monimuotoisista elementeistä sosiaalityön tutkimuksen mielekkyys koostuu. Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyttä ja muuttuvia merkityksiä tarkastellaan muun 30 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) muassa oman työn näkökulmasta, uusina käsitteellisinä tai tutkimuksellisina metodologisina pohdintoina, osana historiallista kehitystä, mutta myös henkilökohtaisella tasolla muistellen. Näin näkyviin tulee myös erilaisia missioita. Kirja koostuu kahdesta osasta, jotka kummatkin sisältävät neljä lukua. Kirjan ensimmäinen osa, Monimuotoisia näkökulmia mielekkyyteen ja missioihin, alkaa Hannele Forsbergin, Marjo Kurosen ja Aino Ritala-Koskisen artikkelilla, jossa he tarkastelevat sosiaalityön tutkimusta hyvin käytännöllisestä näkökulmasta, jatko-opiskelijoiden rekrytoinnin valossa. He pohtivat muun muassa sitä, millaisia mielekkyyden kysymyksiä uusien sosiaalityön tutkijoiden kouluttaminen tuo näkyviin, miten laajempi yhteiskuntaja koulutuspoliittinen ilmasto näkyy uusien sosiaalityön tutkijoiden rekrytoinnissa ja mitä tutkimusaiheita pidetään mielekkäinä. Artikkeli herättelee pohtimaan sitä, miten tulevia sosiaalityön tutkijoita voitaisiin ohjata erilaisten tutkimusorientaatioiden äärelle ja mikä olisi esimerkiksi rekrytointikäytännöissä mielekästä sosiaalityön tutkimuksen kannalta. Anneli Pohjola puolestaan katsoo artikkelissaan sosiaalityön tutkimuksen mielekkyyttä muutoksen ja ajan moninaisuuden käsitteellisinä ja metodisina kysymyksinä. Muutosta pohditaan sosiaalityötä luonnehtivana keskeisenä elementtinä, johon myös aika väistämättä kiinnittyy. Kuten edellä kirjoitimme, käytäntöjen ja tutkimuksen yhteenkietoutuminen on yksi merkittävä mielekkään sosiaalityön tutkimuksen elementti. Omassa tekstissään Ulla Maija Kauppinen-Perttula tarkastelee kuntoutustutkimuspoliklinikan sosiaalityön mielekkyyttä. Aihe tuo konkreettisesti näkyviin sen, että käytännön sosiaalityössä ja sen tutkimisessa ollaan ihmisyyden, kohtaamisen ja eettisyyden ytimissä. Työ on kuormittavaa: haastavat ja mielekkäät työtehtävät ja tutkimusaiheet muokkaavat ihmistä ja vaikuttavat jopa ihmisen identiteettiin. Tarkastelussaan Kauppinen-Perttula etsii sosiaalityön uusia merkityksiä, jotta käsitys sekä itsestä että asiakkaista voisi muuttua. Kirjan ensimmäisen osan viimeisessä artikkelissa Satu Ranta-Tyrkkö tarkastelee sosiaalityön tulevaisuuden etiikkaa epävarmuuden ja ympäristökriisien maailmassa. Teksti herättelee pohtimaan muun muassa kysymystä siitä, miten tässä ajassa tulkitaan sosiaalityön perustavaa sitoumusta köyhien ja haavoittuvissa asemissa olevien suojelemiseksi: mitä sosiaalityössä ja sen tut- 37 Sosiaalityön tutkimuksen mielekkyydestä ja missiosta Mielekäs tutkimus Pösö, Tarja (2000) Tamperelainen sosiaalityön tutkimus – Reino Salosta nykypäivään. Teoksessa Jari Heinonen & Ritva Nätkin (toim.) 90 vuotta tamperelaista sosiaalipoltiikkaa. Sosiaalipoliitinen yhdistys 90 vuotta. Tampere: Tampereen yliopis to. Sosiaalipolitiikan laitos, 7–46. Pösö, Tarja (2006) Kun paikka menee tutkijaan. Teoksessa Sakari Hänninen, Jouko Karjalainen & Tuukka Lahti (toim.) Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Helsinki: Stakes, 118–135. Pösö, Tarja (2008) Kiistanalaiset perhesuhteet ja tutkimisen moraali. Teoksessa Eija Sévon & Marianne Notko (toim.) Perhesuhteet puntarissa, 93–107. Pösö, Tarja & Enroos, Rosi & Vierula, Tarja (2010) Children Residing in Prison With Their Parents: An Example of Institutional Invisibility. The Prison Journal 90(4) 516–533. Ramon, Shulamit (2015) Participatory Action Research / Co-produced research with service-users. Luento Jyväskylän yliopistossa, Lokakuu 2016. Raunio, Kyösti (2001) Sosiaalityön tutkimuksen uusi suunta? Kirja-arvio. Yhteiskunta politiikka 66(5), 501–505. http://www.julkari.fi/bitstream/ handle/10024/100456/015raunio.pdf?sequence=1. Raunio, Kyösti (2004) Olennainen sosiaalityössä. Helsinki: Gaudeamus. Richmond, Mary (1917) Social Diagnosis. New York: Russell Sage Foundation. Rolin, Kristiina & Kakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa & Henttonen, Elina (2006) Soveltava yhteiskuntatiede ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus. Ronkainen, Suvi & Suikkanen, Asko & Kunnari, Marika (2014) Tieteellinen tieto ja tutkimuksen yhteiskunnallinen tehtävä. Teoksessa Reetta Muhonen & HannaMari Puuska (toim.) Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Tampere: Vastapaino. Rostila, Ilmari (1988) Subjektina sosiaalitoimistossa? Asiakassuhteen analysointia toimeentulotuki-, pavja lastensuojeluasiakkaiden kokemusten avulla. Sosiaali hallituksen julkaisuja 7. Satka, Mirja (2005) Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön suhde. Puheenvuoro. Janus 13(3), 306–315. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik (2009) Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Shaw, Ian (2007) Is Social Work Research Distinctive? Social Work Education 26(7), 659– 669. doi:10.1080/02615470601129834. Shaw, I. & Briar-Lawson, K. & Orme, J. & Ruckdeschel, R. A. (toim.) (2010) The sage handbook of social work research. London: sage. Shaw, Ian (2016) Social Work Science. New York: Columbia University Press. Sipilä, Jorma (1979) Sosiaalisten ongelmien synty ja lievittäminen. Helsinki: Tammi. Smith, Roger S. (2009) Doing Social Work Research. McGraw-Hill/Open University Press. Sosnet (2017) Rakenteellinen sosiaalityö. http://www.sosnet.fi/Suomeksi/Koulutus/ Erikoistumiskoulutus/Uusimuotoinen-erikoistumiskoulutus/Erikoisalat/ Rakenteellinen-sosiaalityo (luettu 7.10.2017). 38 Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301 (luettu 1.10.2017). Staub-Bernasconi, Silvia (2007) Soziale Arbeit als Handlungswissenschaft. Systemtheoretische Grundlagen und professionelle Praxis – Ein Lehrbuch. Bern-StuttgartWien: Haupt Verlag. Suoranta, Juha & Ryynänen, Sanna (2014) Taisteleva tutkimus. Helsinki: Into kustannus. Strier, Roni (2007) Anti-Oppressive Research in Social Work: A Preliminary Definition. British Journal of Social Work 37(5), 857–871. Talentia (2017) Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. http:// talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/ (luettu 5.6.2017). Weber, Max (1921/1980) Wirtschaft und Gesellschaft. Grundriss der Verstehenden Soziologie. 5. Auflage. Studieausgabe. Tübingen: J.C.B. Mohr. Weber, Max (1919/2009) Tiede ja politiikka. Kutsumus ja ammatti. Suomentanut Tapani Hietaniemi ja Risto Hannula. Tampere: Vastapaino.