Kansalaisjärjestöt osallisuuden rakentajina

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Kansalaisjärjestöt osallisuuden rakentajina © Kirjoittajat 2023 Published version Rantamäki, Niina; Kokkonen, Tuomo Rantamäki, N., & Kokkonen, T. (2023). Kansalaisjärjestöt osallisuuden rakentajina. In K. Närhi, S. Kannasoja, T. Kokkonen, N. Rantamäki, & S. Ruonakangas (Eds.), Rakenteellisen sosiaalityön tila ja tulevaisuus Suomessa (pp. 205-219). Jyväskylän yliopisto. Sophi, 154. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9712-0 2023 205 12. Kansalaisjärjestöt osallisuuden rakentajina Niina Rantamäki & Tuomo Kokkonen Suomalaisen sosiaalityön juuret paikallistuvat kansalaistoimintaan ja kansalaisjärjestöjen toteuttamaan sosiaaliseen työhön. Kansalaistoiminnan ja erityisesti sen organisoitunutta osaa edustavien järjestöjen sekä julkisen sektorin välistä erityistä suhdetta pidetään myös keskeisenä suomalaisen hyvinvointimallin menestyksen avaintekijänä. (Matthies 2006, 13, 31–32.) Järjestöjen rooli on ollut merkittävä niin kansallisen identiteetin ja yhtenäisyyden rakentajina, ihmisten auttajina kuin yhteiskunnan kehityssuuntiin vaikuttajina. Myös monet nykyisistä hyvinvointivaltion järjestämisvastuulla olevista palveluista ovat alkujaan järjestöjen kehittämiä. (Anttonen & Sipilä 2000, 50–51.) Sakari Möttönen ja Jorma Niemelä (2014, 57) ovatkin todenneet, että sosiaalija terveysalan järjestön perustaminen paikkakunnalle on käytännössä ollut usein ollut ensimmäinen viesti jonkin sosiaalisen tai terveydellisen ongelman, siihen liittyvän ihmisryhmän sekä toimintatarpeen olemassaolosta. Vuosien ja yhteiskunnallisten kehityskulkujen myötä kansalaistoimintaan on kohdistunut varsin monenlaisia odotuksia. Hyvinvointivaltion 206 kultakaudella 1980-luvulla korostettiin järjestöjen roolia vaihtoehtoisten sosiaalipalvelujen kehittäjinä ja toteuttajina. Niiden nähtiin luovan näköaloja siihen, miten palveluja voidaan tuottaa uudenlaisella, enemmän asiakaslähtöisellä tavalla. 1990-luvulla järjestöt kehittivät välityömarkkinoita sekä toimivat tukityöllistäjinä ollen näin merkittäviä työllistämispolitiikan toimijoita. (Matthies 2008; Perälä, Tedre & Kanerva 2009.) 2000-luvulle tultaessa osallisuudesta tuli keskeinen yhteiskuntapoliittinen tavoite. Alettiin puhua osallistumisyhteiskunnasta (participatory society), jossa keskeistä on erilaisten väestöryhmien sopeuttaminen yhteiskuntaan sekä sosiaalisen koheesion vahvistaminen ja epäjärjestyksen estäminen. Leimallista tälle niin kutsutulle hyvinvointivaltion ”osallistavalle käänteelle” on ollut vahva pyrkimys muovata kansalaisten käyttäytymistä suuntaan, joka on hyödyllistä uusliberalistisen kilpailuvaltion taloudellisen tehokkuuden kannalta. (Matthies 2017; Närhi ym. 2014.) Erilaisten osallisuusohjelmien ja rahoitusinstrumenttien (esim. Euroopan sosiaalirahasto, RAY eli nykyinen STEA) kautta järjestöjä kannustettiin aktivoitumaan yhteiskunnan henkisen, sosiaalisen ja demokraattisen perustan lujittamiseksi sekä ottamaan entistä suurempi rooli hyvinvointivastuun jakamisessa erityisesti niin kutsuttujen marginaalisten ryhmien osalta. Äärimmäisissä tulkinnoissa järjestöistä ja kansalaisyhteiskunnasta toivottiin jopa koko hyvinvointivaltion pelastajia. (Julkunen 2006, 119–120; Möttönen & Niemelä 2014, 67–78; Koskiaho 2014.) Kaikkia edellä kuvattuja tehtäviä ja rooleja yhdistää se, että järjestöt ovat aina kulloisenakin aikana vallalla olleisiin painopisteisiin liittyen luoneet toiminnallaan käytäntöjä sille, miten kohdata ja auttaa yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä sekä tukea heidän osallisuuttaan (Korkiamäki ym. 2008; Toikko 2005.) Tätä heijastellen eri toimijoiden keskinäistä luottamusta ja sosiaalisten verkostojen merkitystä korostavista sosiaalisen pääoman keskusteluista (esim. Putnam 2000) voimansa ammentava tutkimussuunta puhuukin kansalaisyhteiskunnasta ja järjestöistä välitasona sekä välittävinä organisaatioina (Konttinen, ei vuosilukua). Käsitteet korostavat järjestöjen toimintaan luontaisena osana sisältyvää pyrkimystä vahvistaa eri toimijoiden välisiä yhteyksiä sekä erilaisista taustoista ja elämäntilanteista tulevien ihmisten osallistumismahdollisuuksia ja täten rakentaa luottamuksen ilmapiiriä yhteiskunnassa. (Matthies 2006.) 207 Järjestötoiminnan näkökulmasta osallisuudessa on kyse pohjimmiltaan osattomuuden vastakohdasta ja syrjäytymisen vastavoimasta. Elina Pajulan (2014, 11) luonnehdinnan mukaan ”osallisuus liittyy yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunteeseen, joka syntyy esimerkiksi työn, harrastusten, kansalaisjärjestötoiminnan tai muun vaikuttamisen kautta. Osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuun ottamista seurauksista.” Järjestöjen tavoittelema osallisuus näyttäytyy tältä pohjalta monitasoisena ja -syisenä kokonaisuutena, joka koostuu niin tuntemisesta, kuulumisesta kuin tekemisestä. Vaikuttamis-aspektin myötä siihen sisältyy myös sävyjä rakenteellisen sosiaalityön kansainvälisen perinteen politics-tyyppisestä poliittisuudesta (ks. Kokkonen, luku 3 tässä teoksessa). Osallisuuden lähikäsitteitä ovat konkreettiseen toimintaan viittaava osallistuminen sekä osallistaminen, jolla tarkoitetaan osallistumiseen ja osallisuuden kokemusten hankkimiseen kannustamista ja aktivoimista. Näistä ensimmäisessä on kyse toimijan omasta aktiivisuudesta, kun taas jälkimmäisessä osallistumisen tarve on syntynyt osallistujan oman ajattelun ulkopuolella. Aito osallisuuden kokemus syntyy silloin, kun ihminen itse oivaltaa ja tunnistaa osallisuuden mahdollistamat hyödyt. (Särkelä-Kukko 2014, 34–36; Freire 2005, 141.) Tässä luvussa kiinnostus suuntautuu siihen, millä tavoin järjestöt toiminnassaan edistävät ja osana monitoimijaisen rakenteellisen sosiaalityön kokonaisuutta voisivat edistää osallisuuden tavoitteen toteutumista. Tarkastelun empiirisen pohjan muodostaa seitsemän kansalaisjärjestötoimijoiden fokusryhmähaastattelua. Näistä neljässä mukana oli päätehtävänään kansalaistoimintaa harjoittavien järjestöjen ja kolmessa palvelutoimintaan keskittyvien järjestöjen edustajia. Haastatteluaineiston analyysiin pohjautuen järjestöjen osallisuutta edistävää toimintaa lähestytään tässä kysymällä: 1) Millaisia osallisuuden käytäntöjä järjestöt toteuttavat omassa toiminnassaan? 2) Miten järjestöt edistävät kohderyhmänsä yhteiskunnallista osallisuutta? sekä 3) Miten osallisuus toteutuu järjestöjen ja julkisen palvelujärjestelmän keskinäisessä yhteistyössä? Tavoitteena on nostaa esiin mahdollisuuksia ja haasteita, joita järjestöjen rooliin monitoimijaisen rakenteellisen sosiaalityön yhtenä toimijana liittyy. 208 12.1 Osallisuuden edistäminen osana järjestöjen perustoimintaa Järjestöjen toiminnassa osallisuus näyttäytyy sekä päämääränä että keinona, jonka kautta osallisuuden tavoitetta kohden edetään. Haastatteluihin osallistuneet järjestötoimijat luonnehtivat osallisuutta ja sille niiden toiminnassa tilaa luovaa yhteisöllisyyttä periaatteiksi, jotka läpileikkaavat järjestöjen kaikkea toimintaa (myös Rantamäki 2016; Vuorinen ym. 2004, 42–43). Kyllähän se näkyy meillä yhdistyksessä ihan joka asiassa, että aina asiakkaat on mukana kehittämässä ja asiakkaiden osallisuus ja tasavertaisuus on koko ajan meillä käsitteinä tässä mukana. (…) Käytännössä se on ihan sitä, että asiakkaat on mukana ihan arjen suunnittelussa, että mitä me tehdään, minne mennään, mitä me ostetaan. Mutta sitten myös kehittämistyössä, että otetaan mukaan, tehdään toimintasuunnitelmaa niin mietitään, että mikä asiakkaiden mielestä on se seuraava iso asia, mitä pitää ottaa huomioon kun suunnitella vuotta ja erilaisia kehittämisprojekteja. Kyllä se on monella tasolla. (AN2/B/2) Laajassa kuvassa järjestöjen toimintaan sisältyvää osallisuuden periaatetta voi luonnehtia tekemisen demokratiaksi. Sen lähtökohtana on kulloisenkin tilanteen tunnistaminen sekä vallitsevien epäkohtien ja ristiriitojen tunnustaminen ja näissä vaikuttavien pienempien ja suurempien jännitteiden valjastaminen luovaksi, asioita eteenpäin vieväksi toiminnaksi (Kuisma 2013). Käytännössä kyse on sekä mahdollisuuksista vaikuttaa hyvin pieniin arjen päätöksiin että osallistumisesta koko järjestön toimintaan koskeviin linjauksiin. Keskeistä on, että osallistumisella on intentio, päämäärä, jota kohden sillä pyritään. Järjestöjen osallisuustyön kivijalan muodostaa niin kutsuttu matalan kynnyksen toiminta. Sen kautta tuetaan erityisesti yhteiskunnassa syrjäyttävään ja marginalisoivaan asemaan joutuneita ihmisiä yhteisölliseen osallisuuteen sekä edelleen hakeutumaan tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Konkreettisen muotonsa nämä pyrkimykset saavat erilaisissa järjestöjen ylläpitämissä kohtaamispaikoissa, joita nimensä mukaisesti luonnehtivat matala kynnys ja helppo saavutettavuus. Ne ovat kaikille avoimia tiloja, joihin ihmiset voivat tulla ilman mitään erityisiä vaati- 209 muksia tapamaan toisiaan, viettämään aikaa yhdessä tai pelkästään oleilemaan samassa tilassa muiden kanssa. (Esim. Pyykkönen 2014, 25–26.) Avoimet ovet eli kohtaamispaikka, sinne voi tulla aukioloaikojen puitteissa oleskelemaan. [Siellä käy] moni, jolla ei ole tietokonetta tai [jonka] lääkäri on määrännyt mittaamaan verenpainetta kahden viikon ajan, mutta [itsellä] ei ole rahaa ostaa verenpainemittaria, ja tietokoneella maksamassa laskuja ja lukemassa lehtiä ja hakemassa kirjoja. Mutta ennen kaikkea myös ennalta-arvaamattomien kohtaamisten pöydässä pääsee keskustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Se, että ihminen kokee tulevansa kuulluksi tai osalliseksi johonkin, on se, että hänet kuullaan juuri sellaisena kuin hän on. Ja joku jaksaa ja pystyy kuuntelemaan. On sitä aikaa, se on ehkä se kaikista tärkeintä. (KJN5/A/1) Matalan kynnyksen toiminta pitää sisällään monenlaisia mahdollisuuksia ja tuen muotoja liittyen itsestä huolehtimiseen, sosiaalisen kanssakäymisen taitojen harjoittelemiseen, omien kokemusten jakamiseen ja niiden työstämiseen yhdessä muiden samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa sekä tiedon saamiseen palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan toiminnasta. Tämä kaikki auttaa ihmisiä tunnistamaan paremmin omat tarpeensa, löytämään sanat, joiden kautta määritellä ja ilmaista ne, sekä omaksumaan keinoja, joilla vastata niihin. Osalliseksi ottaminen, kuulluksi tuleminen sekä arvostava kohtelu vahvistavat osaltaan myös uskoa omakohtaisen kokemuksen merkityksellisyydestä luoden perustaa ihmisen omalle toimijuudelle. (Myös Hokkanen, Nikupeteri & Laitinen 2017.) Toiminnassaan järjestöt antavat asiakkailleen roolin paitsi palveluiden käyttäjinä myös niiden tuottajina. Järjestöjen harjoittaman palvelutuotannon erityinen näkökulma perustuu ymmärrykselle siitä, että asiakkuuden taustalla olevat tarpeet ja niihin vastaavat palvelut eivät ole ihmisen muusta elämästä irrallinen palanen vaan osa inhimillisen elämän kokonaisuutta. Näin ollen myös palveluissa tulee ongelmien rinnalla ottaa huomioon asiakkaalla oleva osaaminen, taidot ja vahvuudet, sekä tehdä suunnitelmallisesti ja systemaattisesti tilaa näiden käyttöönotolle ja hyödyntämiselle. 210 Paljon puhutaan nyt asiakasosallisuudesta ja tämmöisistä asioista, mutta minä olen käyttänyt viime aikoina semmoista termiä, kun asiakkaan asema siinä palvelussa. Minä ajattelen, että se kuvaa jotenkin enemmän. Että se lähtökohta asiakasosallisuudelle on se, että kun tulee yhdistyksen toimintojen piiriin, niin se asema on ihan erilainen. Liittyy se sitten toimintasuunnitelman tai ruokalistan tekoon. Meillä asiakkaan vaikuttamismahdollisuudet on viety esimerkiksi rekrytointeihin asti. Siinä saralla on paljon tehtävää. Se kehittämistoiminta ja ihan toiminta kokonaisuudessaan, ei pelkästään se palvelutuotanto mutta myös se muu vaikuttamistoiminta, mikä on tosi tärkeää. Niin tavallaan perustuu siihen asiakkaan hieman erilaiseen asemaan, mitä jossain muulla. (KJM1/B/2) Järjestöjen palvelutoiminta, kuten myös niiden harjoittama matalan kynnyksen toiminta, edustavat asiantuntijakeskeisyydelle vaihtoehtoista tapaa vahvistaa ihmisten toimijuutta omassa elämässään, yhteisössään sekä laajemmin yhteiskunnassa. Palvelujen käyttäjät nähdään ja heitä arvostetaan paitsi aktiivisina toimijoina omassa asiakkuudessaan myös asiantuntijoina, joilla on myös laajemmin annettavaa palveluiden suunnitteluun sekä toteuttamiseen liittyvissä tehtävissä. (Mullaly & Dupré 2019, 341; myös Rantamäki 2016; Hokkanen ym. 2017.) Asiakasosallisuuden positiiviset vaikutukset eivät rajoitu näin ollen pelkästään yksilötasolle, vaan ne ovat konkreettinen palvelutuotantoa ja sen kehittämistä palveleva resurssi (myös Matthies 2017). Erilaisia asiakasosallistumisen ja -vaikuttamisen menetelmiä on viimeisten vuosien aikana otettu enenevissä määrin käyttöön myös julkisen ja yksityisen sektorin tuottamissa palveluissa. Näihin liittyen osallisuus on yhdistetty sekä lupauksiin palveluiden paranemisesta että niiden demokratisoitumisesta (Nousiainen 2016; Matthies 2017). Haastatteluihin osallistuneet järjestöjen edustajat kuitenkin näkevät, että siinä, miten osallisuutta ja osallistumista toteutetaan julkisissa ja yksityisissä palveluissa, on selkeä ero verrattuna siihen, miten asia järjestöjen piirissä ymmärretään. Kyllähän sitä järjestöihmisenä aika ylpeänä saa olla monissa keskusteluissa, kun kuulee, että mitä meillä on tehty jo monet vuodet, ja 211 jotkut pitää sitä nyt sitten aivan ihmeellisenä asiana. Tai jossain koulutuksessa, missä on vaikka yksityisen sektorin toimijoita (…) ja he kuuntelevat, mitä meillä tehdään. Niin kyllä sen näkee, että ilmeet on tosi hämmästeleviä. (…) Se on yks järjestöjen olemassaolon idea tietysti tämä, että ollaan lähellä asiakkaita ja asiakkaat saa olla mukana tekemässä siitä järjestöstä sen näköistä, kun sen on tarkoitus olla. (KJN1/B/2) Järjestöjen toteuttaman osallisuustyön voisi luonnehtia ilmentävän kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Toiminnallaan ne osoittavat esimerkkiä, kuinka palvelun käyttäjien ja kohderyhmään kuuluvien osallistuminen voidaan sisällyttää luontevaksi osaksi organisaation toimintarakenteita ja -käytänteitä tavalla, joka on myös osallistujaa itseään palkitsevaa (myös Särkelä-Kukko 2014, 34–36; Freire 2005, 141.) Pohjimmiltaan järjestöjen toimintatavassa on kyse erilaisten asiakas-työntekijä-, maallikko-ammattilainensekä kansalainen-instituutio-suhteissa vallitsevien valta-asetelmien murtamisesta (Hokkanen ym. 2017). Näin toimiessaan ne toteuttavat hyvin konkreettisella tavalla ajatusta siitä, että hyvinvointipalvelut eivät ole pelkästään lopputuote, vaan prosessi, johon osallistuminen rakentaa yhteisöllisyyttä ja demokratiaa. 12.2. Järjestöt kohderyhmänsä yhteiskunnallisen osallisuuden edistäjinä Tasa-arvon edistäminen, epäoikeudenmukaisuuden poistaminen sekä yhteiskunnassa kaikkein heikoimpaan asemaan joutuneiden ihmisten asian tuominen yhteisen keskustelun agendalle ovat Carniolin (2010) mukaan tavoitteita, jotka hieman eri sanoin ilmaistuina sisältyvät kaikkien sosiaalisten kysymysten parissa toimivien liikkeiden toiminta-ajatuksiin. Kyse on viime kädessä siitä, että yhteiskunnassa huomioidaan myös ne ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet syrjäytetyiksi. Me ollaan niin kuin rakkikoira soten housunlahkeessa tai tälleen. Sitähän se on, että kun siinä roikutaan, niin me muistutetaan nimenomaan siitä, että huomioikaapas nyt meidätkin tässä. Me tuodaan 212 kansalaisten näkökulmaa ja merkitystä siihen kokonaisuuteen. Näin hyvin kiteytetysti. (KJM1/B/2) Ensimmäinen askel marginaaliseen asemaan joutuneiden ihmisten tilanteen ja asian edistämisessä on varmistaa, että heidän äänensä tulee kuulluksi julkisten palveluiden suunnittelussa sekä laajemmin yhteiskunnan toimintaan liittyvissä keskusteluissa (ks. Särkelä-Kukko 2014, 34–36). Hyvinvointipalveluiden merkitys ihmisen osallisuudelle on sitä kriittisempi, mitä heikommassa asemassa hän yhteiskunnassa on (Matthies 2017). Käytännössä järjestöt edistävät haavoittavaan asemaan joutuneiden ihmisen kokemusten ja näkemysten kuulemista kahdella tavalla: toimimalla edustamansa kohderyhmän ajatusten välittäjinä sekä luomalla mahdollisuuksia ja kanavia, joiden kautta ihmiset voivat itse osallistua ja vaikuttaa. Järjestöt saavat jäsentensä samoin kuin muiden toiminnassaan mukana olevien ihmisten kautta kokemukseen pohjautuvaa ruohonjuuritason tietoa siitä, mitkä asiat palveluissa ja yhteiskunnassa toimivat ja mitkä eivät. Tätä tietoa ne välittävät eteenpäin omissa yhteistyöverkostoissaan sekä tuomalla asioita julkisen keskustelun agendalle. Kun meillä kokoontuu (…) yhdistysten vertaisryhmiä niin muun muassa järjestösuunnittelija kohtaa heitä hyvin paljon ja käy sitä keskustelua. Sen kautta myös me kuullaan asioita, joihin pitäisi ehkä vaikuttaa ja koitetaan koota niitä. Ja toiminnan kehittämisessäkin lähdetään siltä pohjalta, että mitä nousee kaikista eniten esiin, niin niitä lähdetään sitten viemään eteenpäin. (KJN1/B/2) Paikallistasolla tapahtuvassa edunvalvontaja vaikuttamistyössä järjestöjen tiedonvälityksen pääasiallisia kohteita ovat päättävissä asemissa toimivat viranomaiset. Poliittisen tason suunnitteluun vaikuttaminen kanavoituu puolestaan valtakunnallisten kattoja keskusjärjestöjen kautta. Valittua työnjakoa haastateltavat perustelevat sillä, että paikallispolitiikassa aktivoituminen saattaisi horjuttaa järjestötoiminnan legitimiteetin kannalta kriittistä käsitystä niiden neutraaliudesta ja tasapuolisuudesta ja täten muodostaa joillekin ihmisille esteen osallistua järjestöjen tarjoamaan toimintaan. 219 Matthies (2017) on todennut, että osallisuus toteutuu aidoimmillaan silloin, kun palvelut ovat osallisina ihmisten elämässä eikä päinvastoin. Vastaavasti demokratia on parhaimmillaan silloin, kun kansalaiset kokevat omistavansa palvelut. Nämä molemmat näkökulmat ovat vahvasti läsnä järjestöjen tavassa toimia. Järjestöjen osallisuuskäsitystä voi tältä pohjalta luonnehtia julkisen sektorin toimintaa hallitsevalle uusliberalistiselle osallisuusparadigmalle vastakkaisena ja vaihtoehtoisena. Parhaiten siihen sisältyvien mahdollisuuksien mobilisointi onnistuu korkean luottamustason sopimuksellisuudelle rakentuvassa verkostomaisessa suhteessa. Sen peruskiven muodostavat yhteinen arvopohja, eettisesti ja moraalisesti sitovat sopimukset sekä näitä ilmentävät ja toteuttavat vakiintuneet yhteistyökäytänteet. (Myös Möttönen & Niemelä 2014, 87.)