Päätteeksi : Varkaus sinnittelevänä pienenä teollisuuskaupunkina

Vilma Hänninen, Antti Kouvo ja Pekka Kuusela (toim.) (2020) Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa. Varkautelaisten arki ja hyvinvointi Tampere: Tampere University Press, 263–274. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-024-3 11 Päätteeksi: Varkaus sinnittelevänä pienenä teollisuuskaupunkina Vilma Hänninen Yhteiskuntatieteellisissä paikkaan kiinnittyvissä tutkimuksissa on usein tarkasteltu suurkaupunkeja, koska niiden ajatellaan edustavan yhteiskunnallisen kaupungistumiskehityksen kärkeä. Toisaalta on tutkittu maaseutua, jonka taas voidaan ajatella edustavan taantuvaa elämänmuotoa. Pienet kaupungit ovat usein jääneet tutkijan katseen ja teorianmuodostuksen ulkopuolelle (Connolly 2008). Kuitenkin on olemassa myös tutkimusperinne, jossa tarkastellaan pieniä teollisuuskaupunkeja ja niiden murroksia. On esitetty, että pikkukaupungeilla on oma tapansa olla kaupunkeja ja että niillä on kehityksen kannalta tiettyjä etuja suurkaupunkeihin nähden: ne eivät ole pelkkää ”katoavaa kansanperinnettä”, vaan niissä piilee erityisiä kehityksen mahdollisuuksia, joita suurissa kaupungeissa ei välttämättä ole (Way 2016). Arki Varkaudessa -aineistonkeruuhanke vertautuu sosiologiassa ja kaupunkitutkimuksessa juuri tähän pieniä kaupunkeja koskevaan tutkimusperinteeseen. 264 Vilma Hänninen Vilma Hänninen, Antti Kouvo ja Pekka Kuusela (toim.) Klassinen esimerkki pieniä teollisuuskaupunkeja koskevasta tutkimusperinteestä on amerikkalaisen sosiologipariskunnan Robert Staughton Lyndin ja Helen Lyndin 1920–1930-luvuilla toteuttama Middletown Study, joka kuvasi tavallisen amerikkalaisen teollisen pikkukaupungin (noin 30 000 asukasta) elämää. Sille oli tyypillistä teollistumisen (industrialization) muovaama elämäntapa: tehtaiden omistajien ja työntekijöiden välinen kuilu sosiaalista rakennetta määrittävänä seikkana sekä lisääntyvä kulutus ja median käyttö elämänmuodon uusina piirteinä. Erittäin monipuolisen aineistonsa perusteella tutkijat päätyivät pitämään keskeisenä tuloksenaan sitä, että kaupungin väestö jakautui kahteen luokkaan – liikemiesluokkaan ja työväenluokkaan – ja että elämä tämän jakolinjan eri puolilla oli hyvin erilaista (Lynd & H. Lynd 1929). Viime vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä useiden länsimaiden teollisuutta alettiin siirtää matalampien työvoimakustannusten maihin, ja tehtaiden ympärille kehittyneet kaupungit menettivät elämänsä perustan. Tehdasrakennukset jäivät tyhjilleen, teollisuustyöntekijät joutuivat työttömiksi ja ennen vahva työläisten järjestötoiminta ja kulttuuri menettivät elinvoimansa. Syntyi uusi tutkimusperinne, joka koski teollisuuden purkautumista (deindustrialization) kuvaten autioituvia kaupunkeja ja niiden menneen teollisen elämänmuodon raunioitumista. Näille tutkimuksille oli ominaista taistelu teollisuuden alasajoa vastaan, tai ainakin teollisuuden kaikkoamisen kritiikki. (High 2013.) Deindustrialisaatiotutkimusta positiivisemman näkymän teollisuuden jälkeiseen aikaan on luonut keskustelu jälkiteollisista (post-industrial) kaupungeista. Alun perin Daniel Bellin esittämän luonnehdinnan mukaan jälkiteollinen yhteiskunta on yhteiskunta, jossa palvelut ovat teollisuutta suurempi toimiala ja jossa tiedolla, ideoilla ja uudella teknologialla on suuri merkitys. Tätä ajatusta seuraten on kaupunkisuunnittelijoiden keskuudessa kehitetty ideaa jälkiteollisista kaupungeista, joiden toiminnan painopiste on teollisuuden ulkopuolella kasvavilla talouden aloilla. Tällaisia voivat olla vaik- Päätteeksi: Varkaus sinnittelevänä pienenä teollisuuskaupunkina 265 Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa kapa kauppa, kulttuuri tai korkea teknologia. Parhaassa tapauksessa jo lähes kuolleeksi julistettuja deindustrialisoituneita kaupunkeja voidaan kehittää ”luovan luokan” asuinpaikoiksi ja innovaatioiden tyyssijoiksi, jotka sykkivät elämää vuorokauden ympäri (esim. Carter 2016). Paljon tutkimusta on tehty esimerkiksi siitä, miten vanhoja teollisuusrakennuksia voidaan muuttaa kulttuurikeskuksiksi ja taiteilijoiden työskentelytiloiksi. On kuitenkin arvioitu, että jälkiteollisia kaupunkeja koskeva keskustelu on kohdistunut liikaakin suuriin kaupunkeihin ja niiden luovan luokan elämään, ja pienten kaupunkien erityispiirteet jälkiteollisuuden näkökulmasta ovat jääneet vähäiselle huomiolle (Breitbart 2016). Erityisen tärkeää olisi pohtia, miten jälkiteollisen kaupungin rakentamisessa otetaan huomioon kaikki kaupungin asukkaat. Esimerkiksi Alan Mallach (2018) on todennut, että samalla kun jälkiteollinen kehitys on tuonut mukanaan paljon hyvää ja innostavaa, se on myös luonut syvää eriarvoisuutta ihmisryhmien ja asuinalueiden välille. Uudempaan kaupunkisuunnitteluajatteluun sisältyykin pyrkimys kehittää kaupunkeja sosiaalista yhdenvertaisuutta silmällä pitäen ja luontoarvoja kunnioittaen. Tarkastelen seuraavassa kokoavasti Varkaus-aineistojen tuottamia tuloksia kaupunkitutkimuksen näkökulmasta. Varkautelaisten hyvinvointia koskevassa alaluvussa täydennän aiemmissa luvuissa esitettyjä tuloksia kohdistaen huomion erityisesti tulotasoltaan erilaisiin ryhmiin. Varkaus pikkukaupunkina: teollinen, teollisuuden purkautumisen jälkeinen vai jälkiteollinen? Kuten Itkosen ja Nevalan historia-artikkelista (luku 2) käy ilmi, Varkaus on ollut 1900-luvun alusta viime vuosisadan lopulle saakka puhdasverinen perinteinen teollisuuskaupunki, jota on luonnehtinut yhden yrityksen vahva valta-asema koko kaupungissa sekä asukkai- 266 Vilma Hänninen Vilma Hänninen, Antti Kouvo ja Pekka Kuusela (toim.) den jakautuminen yhtäältä omistajiin ja toimihenkilöihin ja toisaalta työläisiin. Näiden yhteiskuntaluokkien välinen kuilu niin elinolojen kuin ajattelutapojenkin suhteen on ollut suuri, mikä ilmeni traagisesti sisällissodan aikoina. Viime vuosisadan lopulta lähtien Varkautta koetteli muualla teollisuuden purkautumisen nimellä kutsuttu teollisuuden muutosaalto, jota Jääskeläinen ja Lovio työtovereineen kuvasivat tutkimuksensa otsikolla Globalisaatio tuli Varkauteen (Jääskeläinen & Lovio 2003). Varkaudessa aiemmin valta-asemassa olleen Ahlströmin teollisuusyrityksen omistuksen siirtyminen useille omistajille ei kuitenkaan jättänyt jälkeensä selkeää tyhjiötä, vaan kaupunkiin syntyi uutta teollisuutta sen oman elinkeinopolitiikan ansiosta. Aineistomme on kerätty aikana, jolloin elämä on muutosten jälkeen asettunut uusiin uomiin. Kolmannes työssäkäyvistä varkautelaisista työskenteli vuonna 2016 edelleen teollisuuden työpaikoissa. Vaikka Varkaus ei kaiken kaikkiaan täytä teollisuuden purkautumisen jälkeisen kaupungin tunnusmerkkejä, siinä on kuitenkin joitakin siihen liittyviä piirteitä. Teollisuuden murros on saattanut työmarkkinat liikkeeseen, ja entisen kaltainen pysyvyys on kadonnut. Muutos on jättänyt jälkeensä korkeana pysyneen työttömyyden sekä sen tuottaman hyvinvoinnin ja osallisuuden vajeen. Väestön väheneminen uhkaa muodostaa kierteen palveluihin tarvittavien verotulojen vähenemisen kanssa. Varkaudessa näyttäytyy myös monia jälkiteolliselle paikkakunnalle ominaisia piirteitä. Palvelusektorilla työskentelevien osuus on kaksinkertainen teollisuudessa työskentelevien osuuteen verrattuna (luku 1), ja toimihenkilötehtävissä tai yrittäjinä työskenteleviä on noin kolminkertainen määrä työntekijöihin verrattuna. Työntekijöiksi luokiteltujenkaan työtehtävät eivät enää näyttäydy entisen kaltaisena fyysisesti raskaana ja yksitoikkoisena raatamisena, vaan heidänkin työssään sosiaaliset taidot ovat yksitoikkoisuuden sietoa tärkeämpiä ja keskittymiskykyä vaaditaan enemmän kuin ruumiillista voimaa (luku 3). Kuitenkaan Varkaudessa ei haastattelujen ja aineistonkeruun yhteydessä keräämämme taustatiedon valossa ollut Päätteeksi: Varkaus sinnittelevänä pienenä teollisuuskaupunkina 267 Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa ainakaan aineistonkeruun aikoihin merkkejä pyrkimyksistä rakentaa kaupungista jälkiteollisten kaupunkien mallin mukaista ”pöhinää” tuottavaa luovan toiminnan keskusta tai muutakaan selvästi teollisuuden ulkopuolista taloudellisen toiminnan muotoa. Kaiken kaikkiaan tutkimuksemme tässä vaiheessa pidämme osuvana Varkauden luonnehtimista sinnitteleväksi teolliseksi pikkukaupungiksi – juuri niin kuin tutkimuksemme kohdepaikkaa valittaessa ajateltiin. Varkautelaisten hyvinvointi Kaiken kaikkiaan tämän artikkelikokoelman esittelemät analyysit varkautelaisten arjen eri puolista piirtävät kaupungista hyvinkin myönteisen kuvan. Puhakka toteaa varkautelaisten työelämäosallistumista koskevassa artikkelissaan (luku 3), että yleiskuva Varkaudessa asuvien työssäkäynnistä on varsin positiivinen. Valtaosalla varkautelaisista vastaajista työura näyttäytyy hyvin vakaana, sekä menneisyyden että tulevaisuuden osalta, ja työn piirteet tukevat työssäjaksamista. Hänninen ja Lötjönen kiteyttävät varkautelaisten sosiaalisia suhteita koskevaa kuvaustaan toteamalla, että varkautelaisten sosiaaliset suhteet näyttävät olevan melko hyvällä tolalla (luku 5). Miettinen, Kekoni, Vornanen ja Hämäläinen kertovat (luku 10), että varkautelaiset nuoret aikuiset olivat tyytyväisiä asuinympäristönsä turvallisuuteen ja pitivät myös tulevaisuuttaan turvallisena. Kuuselan, Lötjösen ja Saastamoisen artikkelista (luku 9) piirtyy kuva varkautelaisista nuorista aikuisista hyvin asuinalueelleen sopeutuneina ja sen tarjoamia mahdollisuuksia hyvän elämän perustana hyödyntäviä. Niin tärkeää kuin onkin luoda enemmistön arvioihin perustuvaa yleiskuvaa, yhteiskuntatieteiden velvollisuus on tarkastella myös poikkeamia keskimääräisestä ja ennen kaikkea nostaa esiin ongelmakohtia, joita ratkomalla huonommassakin asemassa olevien hyvinvointi voi kehittyä. Kuten Kankaanpää, Mäki-Opas ja Vaarama 268 Vilma Hänninen Vilma Hänninen, Antti Kouvo ja Pekka Kuusela (toim.) toteavat artikkelissaan (luku 6), myös varkautelaiset näyttävät jakautuvan hyväja huono-osaisiin, ja erilaiset huono-osaisuuden ulottuvuudet vaikuttavat selvästi ihmisten elämänlaadun eri ulottuvuuksiin. Päädyin tarkastelemaan yhteiskunnallisen aseman merkitystä sen yhden keskeisen indikaattorin, henkilökohtaisen tulotason, valossa. Seuraavassa täydennetään edellisten artikkelien analyysejä erittelemällä kyselyaineiston eri kysymyssarjojen pohjalta, muovaako tulotaso yksilöiden sosiaalista elämää, hyvinvointia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä. Yhteisön tasolla tämä tarkoittaa kysymystä, johtavatko tulotason erot edelleen yhteisön jakautumiseen myös elämäntavan, hyvinvoinnin ja ajattelutapojen suhteen. Analyysejä varten vastaajat jaettiin tulotasonsa mukaan kolmeen ryhmään. Koska tulot ovat riippuvaisia ihmisen iästä, keskitin tuloryhmien vertailun vain työikäisiin henkilöihin (syntymävuodet 1956–1986). Taulukko 1: Kyselyyn vastanneiden v. 1956–1986 syntyneiden jakautuminen tuloryhmiin sukupuolen mukaan (%) Matalatuloiset Keskituloiset Hyvätuloiset Yht. Naiset (n=436) 26,8 42,4 30,7 100 Miehet (n=299) 20,1 26,1 53,8 100 Kaikki (N=735) 24.1 35,8 40,1 100 Merkitsevyystestaus: Khi2 (2,735)=40,221, p<.001 Vastaajat jakautuivat tuloryhmiin suhteellisen tasaisesti, mikä helpottaa niiden vertailua. On huomattava, että korkeimman tuloryhmän alaraja ei tässä ole sellainen, että sen yläpuolella olevat olisivat selkeästi ”rikkaita”. Naisten tyypillisin tuloryhmä oli keskituloiset, miesten hyvätuloiset. Naisista runsas neljännes, miehistä noin viidennes sijoittui matalimpaan tuloryhmään. Päätteeksi: Varkaus sinnittelevänä pienenä teollisuuskaupunkina 269 Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa Taulukko 2: Elämäntilannetta, elämäntapaa, sosiaalisia suhteita, hyvinvointia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä kuvaavien muuttujanarvojen % osuuksia tai keskiarvoja sukupuolen ja tulotason mukaan a, b NAISET MIEHET Tuloryhmä Tuloryhmä matala keski hyvä Sig.c matala keski hyvä Sig. Elämäntilanne On työssä % 35,1 94,6 98,5 *** 23,3 89,7 95,7 *** Elää parisuhteessa % 80,2 88,1 79,9 n.s. 61,1 80,8 88,8 *** Asuu kerrostalossa % 30,3 13,9 12,8 ** 33,3 20,5 10,1 ** Sosiaaliset suhteet Kokee itsensä erilaiseksi % 23,9 8,2 6,6 *** 25,0 13,2 7,6 ** Kokee yksinäisyyttä % 54,7 38,4 36,6 ** 41,7 38,5 27,3 n.s. Kokee olevansa halveksittu % 24,8 6,0 6,0 *** 27,6 7,7 6,3 *** Kokee ei-arvostusta % 30,8 18,9 12,7 * 27,1 12,8 6,9 ** Sosiaalinen tuki kad 4,07 4,28 4,32 ** 3,9 3,97 4,11 ** khe 0,77 0,65 0,57 0,88 0,86 0,82 Hyvinvointi Koettu hyvinvointi ka 3,89 4,21 4,1 *** 3,44 3,90 4,21 *** kh 0,81 0.70 0,87 0,87 0,89 0,54 Tulevaisuus ei-turvallinen % 37,62 15,2 18,7 *** 55,0 30,8 14,3 *** Yhteiskuntaan kiinnittyminen Kuuluminen yhteiskuntaan ka 11,38 13,21 13,64 *** 8,73 11,55 12,80 *** kh 4,57 4,47 4,41 5,47 4,73 4,52 Luottamus ihmisiin ka 6,21 7,15 7,28 *** 5,63 6,53 7,23 *** kh 2,34 1,18 1,61 2,51 2,32 1,72 Luottamus instituutioihin ka 4,80 5,33 5,65 ** 4,74 4,71 5,59 ** kh 1,95 1,66 1,83 2,22 2,09 1,72 a Taulukossa on esitetty vain muuttujia, joiden suhteen ryhmät eroavat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan (p<0.05) vähintään toisen sukupuolen kohdalla. b Muuttujien muodostaminen on esitetty tämän luvun liitteessä. c Merkitsevyystestauksen tulos (% -osuuksien kohdalla Khi2, keskiarvojen kohdalla yksisuuntainen ANOVA): *= p<.05, **= p<.01, ***= p<.001 d keskiarvo e keskihajonta 270 Vilma Hänninen Vilma Hänninen, Antti Kouvo ja Pekka Kuusela (toim.) Tuloryhmittäinen tarkastelu osoittaa, että ryhmät eroavat toisistaan hyvin monien seikkojen suhteen (taulukko 2). Useimmiten tämä ero (Lyndien mainitsema ”vedenjakaja”) kulkee pienimmän tulotason ja kahden muun välillä: keskija hyvätuloiset muistuttavat toisiaan, mutta alin tuloryhmä eroaa näistä molemmista. Työelämän ulkopuolella oleminen, kerrostaloasuminen ja miehillä parisuhteen ulkopuolella eläminen näyttävät Varkaudessa keskittyvän lähinnä juuri alimpaan tuloryhmään. Alimpaan tuloryhmään kuuluvien joukossa yksinäisyyden kokemus on huomattavasti yleisempää kuin muilla; myös erilaiseksi itsensä tunteminen on yleisintä tässä ryhmässä. Matalatuloisimmista huomattava osa kokee olevansa ei-arvostettu ja suorastaan halveksittu tulojensa vähäisyyden vuoksi. Sosiaalista tukea saatiin alimmassa tuloryhmässä vähemmän kuin muissa; miesten kohdalla ero on suorastaan dramaattinen. Tämä kaikki heijastuu alimman tuloryhmän matalampana hyvinvoinnin tasona: vähäisempänä onnellisuuden kokemuksena ja suurempana epävarmuutena tulevaisuuden suhteen. Myös erilaisiin ihmisryhmiin ja alueisiin kuulumisen kokemukset ovat alimmassa tuloryhmässä heikoimmat, samoin luottamus toisiin ihmisiin ja yhteiskunnallisiin instituutioihin. Hyvinvoinnin vajeet näyttävät siis kaiken kaikkiaan keskittyvän matalatuloisten ryhmään, voimakkaammin miehille kuin naisille. Alin tuloryhmä muodostaa noin viidenneksen kyselyn vastaajajoukosta. On oletettavaa, että Varkauden asukkaista alimman tuloryhmän osuus on suurempikin, sillä juuri tähän ryhmään kuuluvat ovat todennäköisesti useimmin jättäneet vastaamatta. Tuloryhmien erilaisuutta esiin nostavat tulokset tarkentavat Varkaudesta syntynyttä positiivista kuvaa: vaikka suurimmalla osalla varkautelaisista asiat ovat melko hyvin, alimman tulotason ryhmän elinoloihin liittyy monenlaisia ongelmia. Elinolo-ongelmilla on seurauksia: matalimpaan tuloryhmään kuuluvat paitsi voivat usein huonosti, myös kokevat ulkopuolisuutta ja irrallisuutta yhteiskunnasta. Kaiken kaikkiaan syntyy kuva, että varkautelaisten keskellä kulkeva vedenjakaja ei enää kulje tehtaan omistajien tai johdon ja työläisten, vaan työssä käyvien ja työvoiman ulkopuolella olevien välillä. Päätteeksi: Varkaus sinnittelevänä pienenä teollisuuskaupunkina 271 Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa Ajatuksia Varkauden kehittämisestä Tämän kirjan artikkeleissa esitetään monenlaisia ajatuksia siitä, miten varkautelaisten arkea voitaisiin kohentaa ja heidän hyvinvointiaan lisätä. Reeta Kankaanpään ym. artikkelissa (luku 4) tämä kiteytetään niin, että olisi tuettava asukkaiden mahdollisuuksia sosiaaliseen turvallisuuteen, valtaistumiseen ja osallisuuteen sekä yhteiskunnalliseen eheyteen. Puhakka toteaa varkautelaisten työsskäyntiä koskevassa artikkelissaan, että perustan kaupungin hyvinvoinnille muodostavat työpaikat, jotka tuottavat mahdollisimman monille työhön perustuvan toimeentulon ja tuottavat kaupungille palvelujen tarjoamiseen tarvittavat verotulot. Kuten Pehkosen ja Toikon artikkelissa (luku 7) todetaan, työssäkäynnillä on merkitystä paitsi taloudellisesti myös henkisen hyvinvoinnin kannalta. Toisaalta olisi myös hyvä, jos kaupunki olisi asuinpaikkana niin vetovoimainen, että paitsi Varkaudessa työskentelevät myös muualla työssä käyvät haluaisivat asua siellä. Issakaisen ja Hännisen (luku 9) sekä Miettisen, Kekonin, Vornasen ja Hämäläisen (luku 10) artikkelit kertovat, että kaupunki on nuorille lapsiperheille monin tavoin viihtyisä asuinpaikka. Toisaalta perheettömille ja kaupunkimaista sykettä kaipaaville Varkauteen olisi hyvä saada enemmän iltaelämää – kahviloita, kulttuurielämää ja tapahtumia. Tämä voisi tarkoittaa kaupungin määrätietoista kehittämistä jälkiteollisen kaupungin suuntaan. Kaupungin asukkaiden keskinäinen kanssakäyminen, niin epämuodollisiin verkostoihin perustuva kuin erilaisten järjestöjen ylläpitämäkin, tuottaa kaupunkilaisille osallisuuden kokemuksia ja vahvistaa keskinäistä luottamusta, tukee mielekkäitä vapaa-ajan toimintoja ja lisää sosiaalista tukea. Hännisen ja Lötjösen tulokset (luku 5) kertovat, että enemmistöllä on hyvinvoinnin kannalta tärkeitä läheisiä ihmissuhteita, mutta ne antavat myös viitteitä siitä, että verkostot ovat jossain määrin sisäänpäin lämpiäviä ja jättävät osan