Suomen komitatiivisija : kiteytynyt vai produktiivinen?

1 (1) Tyttö istuskeli ystävineen jonkin aikaa stadionin viereisillä kallioilla ja lähti sitten yksin kävelemään kalliota ylöspäin. (HS 5701847)2 (2) Lauantaiaamuna Mimmu ja Tiia istuvat festivaalikahvilan pöydän ääressä ystäviensä kanssa. (HS 2718513) Sijasysteemissä komitatiivi kuuluu spesifejä semanttisia suhteita ilmaiseviin konkreettisiin sijoihin. Se sisältyy tyypillisesti suuriin tai keskisuuriin sijasysteemeihin, joihin kuuluu syntaktisia ydinsuhteita ilmaisevien abstraktien sijojen lisäksi konkreettisia sijoja. Vaikka komitatiivisija onkin maailman kielissä suhteellisen harvinainen, se on yksi yleisimmistä ei-spatiaalisista konkreettisista sijoista maailman kielten sijasysteemeissä (Blake 2001, 158–159; Haspelmath 2009, 514). Perusmerkityksensä lisäksi komitatiivi voi typologisesti ilmaista laajastikin erilaisia yhteisesiintymisja yhteenkuuluvuussuhteita. Tämä koskee myös suomen komitatiivisijaa, joka voi kirjoitetussa kielessä ilmaista prototyyppimerkityksensä lisäksi muun muassa omistussuhdetta, erilaisia osa–kokonaisuus-suhteita ja yhteen liittymistä sekä koko lauseen kontekstissa esimerkiksi välinettä, ’mukaan lukien’ -merkitystä sekä syyn tai perustelun merkitystä. Monissa -ine-sijan merkityksissä ja samalla suuressa osassa -ine-sijan käytöstä on kyse elottomien olioiden välisestä suhteesta. Tämä onkin yksi -ine-sijaa ja kanssa-postpositiota erottavista seikoista; jälkimmäinen kun keskittyy pääasiassa ilmaisemaan komitatiiville tyypillisesti korkeaelollisten, siis inhimillisten olioiden suhteita. (Sirola-Belliard 2016.) Monipuolisesta merkityskentästään huolimatta -ine-sija on suomen sijoista vähäkäyttöisin. Se kattaa promillen kirjoitetussa yleiskielessä käytetystä sijataivutuksesta, puhekielestä puoli promillea (yleiskielisissä teksteissä Hakulinen ym. 2004, 1179; murreaineistoissa Ikola 1999; ks. myös Pajunen 2010, 492–493). Näin on ilmeisesti ollut aina, ja tämä näkyy kirjallisissa lähteissä Agricolan kielestä alkaen (Häkkinen 1994, 208). Jos komitatiivia verrataan nyky-yleiskielessä suomen yleisimpiin paikallissijoihin (ks. Hakulinen ym. 2004, 1179) inessiiviin, elatiiviin ja illatiiviin, käytetään jälkimmäisiä kirjoitetussa kielessä jopa satakertaisesti komitatiivisijaan verrattuna.3 Osaltaan tähän vaikuttaa ero sijafunktioiden keskeisyydessä: ihmisten tai asioiden yhteisesiintymisen ilmaisu ei ole kielessä yhtä keskeistä kuin niiden sijainnin ilmaiseminen. Tämä 1 Artikkeli on laajennettu ja syvennetty versio 38. Kielitieteen päivillä ja Språkets funktion 10 -symposiumissa pitämistäni esitelmistä sekä Nykysuomen seuran Kielikuvia-lehdessä (Sirola-Belliard 2013) julkaistusta populaaristetusta kirjoituksestani. 2 Kaikki artikkelin esimerkit ovat HS2000-korpuksesta (Pajunen 2003). Esimerkkien -ineja kanssa-ilmaukset on lihavoitu ja suhteen toista osapuolta kielentävä sana alleviivattu. HS-numerokoodi osoittaa ensimmäisen lihavoidun sanan positiota korpuksessa. Kiitän Sanoma Osakeyhtiötä korpuksen käyttömahdollisuudesta. 3 HS2000-korpuksessa on komitatiivisijaisia sanoja 0,12 % kaikista korpuksen taivutetuista nomineista (0,06 % kaikista nomineista ja 0,02 % kaikista korpuksen sanoista). Inessiivisijaisia sanoja on kaikista korpuksen taivutetuista nomineista 15,7 %, nomineista 6,5 % ja sanoista 2,4 %; elatiivisijaisia sanoja on kaikista taivutetuista nomineista 10,8 %, nomineista 4,5 % ja sanoista 1,7 %; illatiivisijaisia sanoja on kaikista taivutetuista nomineista 12,8 %, nomineista 5,3 % ja sanoista 1,9 %. This is the accepted manuscript of the article, which has been published in Sananjalka. 2017, 59 (59), 81-103. DOI: https://doi.org/10.30673/sja.66619 Suomen komitatiivisija – kiteytynyt vai produktiivinen?1 Maija Sirola-Belliard 1. Johdanto Komitatiivi on muoto, joka prototyyppisesti ilmaisee inhimillisten olentojen epäsymmetristä yhdessäoloa, ja maailman kielissä komitatiivi on tyypillisesti sijapääte, adpositio tai osa seriaaliverbirakennetta. Vaikka komitatiivin perusmerkitys, yhdessäolo, on kielen ytimen kannalta toissijainen, eikä sen morfologinen koodaus ole siten kielen systeemin kannalta keskeistä, useimmissa maailman kielissä on kieliopillinen keino yhdessäolon ilmaisuun. (Stolz ym. 2006; 2009.) Suomessa yhdessäolon ilmaisun muotoja ovat -ine-komitatiivisija (kuten esimerkissä (1)) sekä useat postpositiot, joista yleisin on kanssa (kuten esimerkissä (2)). 2 ei kuitenkaan voi olla koko selitys, sillä -ine-sija on myös vähäkäyttöisempi kuin samaa perusmerkitystä ilmaiseva kanssa-postpositio. Tähän vaikuttaa ainakin kaksi seikkaa (ks. tarkemmin Sirola-Belliard 2011, 2016). Ensinnäkin kanssa-postpositiolle yleinen vastavuoroisen suhteen ilmaisu on -ine-sijalle mahdotonta, sillä se ei voi ilmaista itsenäisten tasaveroisten osapuolten suhdetta. -ine-sijalla kielennetty osapuoli osallistuu ilmaistuun asiantilaan välttämättä samassa roolissa kuin pääasiallinen toimija. Tätä havainnollistaa esimerkki (3), jossa Tuomioja ja kollegat ovat neuvotteluissa samalla puolella, ja vastakkaisen osapuolen ilmaisemiseen tarvitaan kanssapostpositiota. (3) Tuomioja ei kollegoineen aio käydä sissien kanssa suoria neuvotteluja Filippiinien hallituksen ohi. (HS 986799) Toiseksi -ine-sija ei ole luonteva erisnimistä kuin harvoissa yhteyksissä ja lähinnä muussa kuin prototyyppimerkityksessä (kuten osista koostumisen merkityksessä, esimerkiksi Rolling Stones Mick Jaggereineen, HS 10945780, tai identifioivassa merkityksessä, esimerkiksi tuttujen amerikkalaissarjojen uusinnat Simpsoneineen, Ally McBealeineen [ja] Teho-osastoineen, HS 1069002). Sen sijaan kanssa-postposition käytössä erisnimet ovat yhdessäolon ilmaisuissa hyvin yleisiä. Todennäköisesti juuri -ine-sijan käytön pieni frekvenssi on johtanut arvioihin, että komitatiivin käyttö olisi rajoittunutta. Sitä on kuvattu kiteytyneeksi, vakiintuneeksi ja fraasiutuneeksi (esimerkiksi Vilkuna 2000, 81; Eskola & Tommola 2000, 97; myös ei-kielitieteellisessä keskustelussa, esim. Wikipedia, s.v. komitatiivi), ja komitatiivia sijana on pidetty epäproduktiivisena (Grünthal 2000, 48–49; 2003, 27). Oletusten perusteeksi ei kuitenkaan ole esitetty käyttöön perustuvaa aineistoa, vaan ne tuntuvat perustuvan enemmänkin intuitioon. Kutsun kirjallisuudessa esitetyn mukaista käyttöä yhteisesti kiteytyneeksi käytöksi, joka kattaa sekä fraasimaiset ilmaukset että komitatiivin ydinmerkitykseen lukeutuvan tavanomaisen käytön. Tässä artikkelissa tarkastelen -ine-komitatiivin käyttöä laajan tekstikorpuksen avulla ja tutkin, millaisina kiteytyneisyyden ja epäproduktiivisuuden oletukset näyttäytyvät sijan todellisen käytön valossa. Aineistona käytän HS2000-korpusta (Pajunen 2003), joka on noin 31 miljoonan sanan sähköinen korpus Helsingin Sanomien vuosikerroista 2000 ja 2001. Se kattaa kaikki lehdissä ilmestyneet toimitetut tekstit (artikkelit, mainokset, tvja radio-ohjelmat, reseptit, mielipidekirjoitukset jne.) ja sisältää siten monipuolisesti erityylisiä ja eri tekstilajeja edustavia tekstejä. Se antaakin kattavan kuvan kirjoitetusta nyky-yleiskielestä; -ine-sijan käytön vertailu eri tekstitai tyylilajeissa ei sisälly tämän artikkelin tavoitteisiin. Korpuksen aineisto on morfosyntaktisesti analysoitu automaattisella Functional Dependency Grammar eli FDG-jäsentimellä (Connexor), ja koodatusta aineistosta tehty ContextMill-muotoinen (Virtanen 2000–2003) tietokanta mahdollistaa yksityiskohtaiset haut. Kaikki tässä artikkelissa tekemäni huomiot kielenaineksen (komitatiivisijan, kanssa-postposition, essiivisijan) käytöstä suomessa perustuvat tähän aineistoon. Etenen artikkelissa seuraavasti. Luvussa 2 tarkastelen morfologista produktiivisuutta sekä sen soveltamista sijataivutukseen ja -ine-sijan käytön kuvaukseen (alaluku 2.1). Erikseen esittelen produktiivisuuden jakautumisen tarjoumaan ja toteumaan (alaluku 2.2), joka on avain -inekomitatiivin produktiivisuuden ytimeen. Luku 3 keskittyy -ine-sijan käyttöön aineistossa, ja lähtökohdaksi otan sen, mitä kirjallisuudessa on esitetty komitatiivin käytön kiteytyneisyydestä. Etsin käytön keskittymiä tarkastelemalla ensin sitä, miten -ine-osumat kumuloituvat lekseemeittäin ja mitä frekventeimmät lekseemit ovat (alaluku 3.1). Tämän jälkeen esitän, miten aineiston tekstiosumat ja lekseemit vastaavat näkemyksiä kiteytyneestä käytöstä (alaluku 3.2), ja osoitan kiteytyneen käytön liittyvän ennen kaikkea kielennettyjen tilanteiden vakiintuneeseen luonteeseen (alaluku 3.3). Luku 4 kokoaa yhteen tulokset ja esittää niistä pohdintoja. 3 2. Morfologinen produktiivisuus Komitatiivisijan produktiivisuutta tarkasteltaessa on huomion kohteena morfologinen produktiivisuus. Sitä on määritelty kirjallisuudessa monin eri tavoin. Yksinkertaisimmillaan määriteltynä kielellinen malli on produktiivinen, jos sitä voi soveltaa uusiin yksiköihin (Bybee 2001, 118) ja siten sen avulla voidaan muodostaa uusia kieliopillisia muotoja (Bauer 2001, 2). On siis kyse uusien sanojen muodostamisesta (vrt. Baayen 1993, 183; Bauer 2001, 12–14). Tämän tarkemmasta määritelmästä ei kirjallisuudessa kuitenkaan ole yksimielisyyttä. Rainerin (1987, jota tiivistää Bauer 2001, 25) mukaan produktiivisuutta määritellään kirjallisuudessa kuudella eri tavalla. Määritelmä voi perustua 1. tuotettujen sanojen frekvenssiin (output), 2. mahdollisten sovellettavien sanojen määrään (input), 3. todellisuudessa käytettyjen sanojen ja potentiaalisesti muodostettavissa olevien (potentially created) sanojen suhteeseen, 4. uusien sanojen muodostamisen mahdollisuuteen (possibility of forming), 5. uusien muotojen ilmaantumisen todennäköisyyteen (probability of occurring) tai 6. tiettynä ajanjaksona ilmaantuneiden uusien muotojen määrään. Määritelmät eivät ole yhteismitallisia, sillä osa niistä on laadullisia ja osa määrällisiä, osa synkronisia ja osa diakronisia, ja osa niistä perustuu olemassaoleviin sanoihin, osa taas potentiaalisiin sanoihin (Bauer 2001, 25). Kun lisäksi eri tutkijat ovat erimielisiä muun muassa frekvenssin ja läpinäkyvyyden roolista produktiivisuudessa, on kirjallisuudessa esitetyistä eri määritelmistä mahdotonta muodostaa yleistystä (vrt. Fernández-Domínguez 2010, 194–195). Yhteistä niille on vain produktiivisuuden yhdistäminen vahvasti sananmuodostukseen. Suurin osa morfologisen produktiivisuuden tutkimuksesta keskittyykin johtamiseen. Perinteisesti produktiivisuutta pidetään yhtenä tärkeimpänä taivuttamisen ja johtamisen erottelukriteerinä. Pääperiaate on se, että taivutuspäätettä voi soveltaa kaikkiin sanaluokkansa puolesta sopiviin sanoihin ilman rajoituksia, kun taas johtimella voi olla mielivaltaisia rajoitteita. Usein lähdetään siitä, että kaikkien nominien on odotuksenmukaista taipua kaikissa sijoissa ja jos tähän on poikkeuksia, ne johtuvat sanan perusmerkityksen ja sijamerkityksen yhteensopimattomuudesta, kun taas johdoksilla voi olla rajoituksia ilman selkeitä semanttisia perusteita. (Haspelmath 2002, 75; ks. myös Hakulinen ym. 2004: 92.) Osin tähän perustuen olen kuullut esitettävän näkemyksiä, että -ine-muotoa ei edes tulisi pitää sijana vaan ennemmin johtimena. Ovathan infinitiivit ja suuri osa pronomineista rajattu sen käytön ulkopuolelle ja proprit käytössä harvinaisia, vaikka persoonapronominit ja ihmisten nimet viittaavat nimenomaan komitatiivin primaariosallistujiin, inhimillisiin olioihin. Tämä ei kuitenkaan ole perusteltu näkemys. Ensinnäkin sija määritellään lähtökohtaisesti muodoksi, jolla merkitään substantiivin suhdetta pääsanaansa (Blake 2001, 1) – ja kaikkia suomen substantiiveja voidaan taivuttaa komitatiivissa.4 Toiseksi maailman kielissä on täysin tavallista, että kaikki nominit eivät taivu symmetrisesti kaikissa sijajärjestelmän sijoissa. Tätä kutsutaan sija-asymmetriaksi, ja yleisimmin taivutuksen yleiskuvasta poikkeavatkin juuri persoonapronominit ja proprit. (Iggesen 2009, 246–247, 249; 2011.) Esimerkiksi uralilaiskielissä pronominien käyttö on paikallissijojen yhteydessä rajallista (vrt. käydä Lassella, mutta *käydä minulla, *hänellä). Onkin selvää, että -ine4 Tämän voi osoittaa esimerkiksi epäsanojen avulla, jollaisia perinteisesti käytetään testaamaan morfologista produktiivisuutta. Esimerkiksi seuraavat epäsanat, jotka ovat osa Nikolajevin (2011) epäsanatestiä suomen nominien taivutusjärjestelmän produktiivisuuden kartoittamiseksi, taipuvat poikkeuksetta komitatiivissa: kesu : kesuineen, palso : palsoineen, väätä : väätineen ~ väätäineen, hisi : hisineen ~ hiseineen, koras : koraineen ~ koraksineen (~korasineen), ulves : ulveksineen ~ ulveineen ~ ulpeineen. (Taivutustestin teki 16 natiivia Facebookin kautta 6.4.2016. Informantit olivat iältään noin 30–50-vuotiaita, sekä lingvistisen koulutuksen saaneita että maallikoita. Kesu ja palso taipuivat kaikilla informanteilla samoin; muiden kohdalla on annettu kaikki eri -ine-vaihtoehdot yleisyysjärjestyksessään. Vain yhden kerran esiintynyt variantti on sulkeissa.) 4 komitatiivi on sija ja produktiivisuuden käsitettä on sovellettava sen osalta samoin kuin sijataivutuksen tarkastelussa yleensäkin. Tämä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, kuten seuraavassa alaluvussa nähdään. 2.1 Käsitteen soveltuminen taivutukseen ja -ine-sijaan Vaikka morfologinen produktiivisuus on yhteydessä ennen kaikkea johtamiseen, produktiivisuuden käsite on liitetty myös taivutukseen. Taivutuksessa produktiivisuuden kriteerit eivät kuitenkaan voi olla samat kuin johtamisessa, jos lähtökohdaksi otetaan oletus, että toisin kuin johtimia kaikkia sijoja on odotuksenmukaista soveltaa kaikkiin sanoihin (poislukien edellä esiin tulleet varaukset). Niinpä näkökulma on siirretty sijamuodoista taivutustyyppien produktiivisuuden arviointiin. (Esimerkiksi suomen taivutustyyppien produktiivisuudesta ks. Nikolaev 2011.) Tämä nähdään esimerkiksi Haspelmathilla (2002, luku 7), jonka mukaan produktiivisuus voi tarkoittaa taivutuksen yhteydessä jompaakumpaa seuraavista: 1. taivutustyypin kykyä vetää puoleensa uusia jäseniä ja saada ne vaihtamaan taivutustyyppiä (inflectional class shift) diakronisessa muutoksessa, 2. soveltamista uusiin lekseemeihin, jotka tulevat kieleen joko lainasanoina tai produktiivisten sananmuodostussääntöjen tuottamina uudissanoina. (Haspelmath 2002, 133; käännös MS-B, korostukset alkuperäiset.) Haspelmathin kriteerit soveltuvat huonosti -ine-sijan tarkastelun lähtökohdaksi, koska sillä on vain yksi päätevariantti, joka esiintyy samanlaisena kaikissa taivutustyypeissä. Yhden mahdollisen lähestymistavan kriteerien soveltamiseksi suomeen voisi kuitenkin ajatella löytyvän maailman kieliä vertaavan kielitypologisen näkökulman avulla. Kuten johdannossa nähtiin, typologisessa kontekstissa termi komitatiivi viittaa kaikkiin morfologisiin muotoihin, jotka ilmaisevat perusmerkityksenään yhdessäoloa (Stolz ym. 2006, 2009), ja suomessa tällaisia ovat paitsi -ine-sija myös monet adpositiot, yleisimpänä kanssa. Typologiseen määritelmään tukeutuen voisikin ajatella, että suomen komitatiivilla on kaksi pääasiallista muotovarianttia, -ine-sija ja kanssa-postpositio, jolloin -ine-muodon produktiivisuutta voisi arvioida tutkimalla, 1) onko diakronisesti tarkasteltuna sanoja, joita olisi alettu käyttää -ine-sijassa kanssa-postpositiorakenteen sijaan, ja 2) käytetäänkö uusia lekseemejä ennemmin komitatiivisijassa kuin kanssa-rakenteen osana. Kansainvälinen komitatiivitutkimus lienee omaksunut tämän näkökulman, kun se olettaa -ine-sijan muuttuneen epäproduktiiviseksi ja alkaneen korvautua kanssa-postpositiolla, joka siten näyttäytyy komitatiivin produktiivisena muotovarianttina (Stolz ym. 2005, 214; 2006, 61). Lähestymistapaan liittyy kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin on vaarallista puhua kielen muutoksesta ilman diakronista vertailevaa aineistoa, eikä sellaista ole korvautuvuuspäätelmän tueksi esitetty (esim. Nau 1995, johon Stolz ym. viittaavat kielenmuutoksesta puhuessaan, ei viittaa aineistoon eikä varsinaisesti koko diakroniseen muutokseen). Toinen, perustavanlaatuinen ongelma koskee -ine-sijan ja kanssa-postposition merkityksiä. Jotta yhden muodon käytön perusteella voisi tehdä päätelmiä toisen muodon produktiivisuudesta, lienee välttämätöntä, että muodoilla on yhteinen merkityskenttä. -ine-sijan ja kanssa-postposition ilmaisemat merkitykset kuitenkin eroavat toisistaan jo itse perusmerkityksen yksityiskohtien osalta ja aivan erityisesti perusmerkityksen ulkopuolella. Komitatiivisijalla voidaan ilmaista monia merkityksiä, joita kanssa-postpositiolla ei ilmaista, ja toisaalta kanssa-postpositiolla on -ine-sijasta poikkeavia käyttötapoja. (Sirola-Belliard 2016.) Niinpä muotoja ei voi pitää synonyymisinä eikä toistensa muotovariantteina, ja siten komitatiivisijan produktiivisuuden tarkastelu Haspelmathin tarkoittamalla tavalla osoittautuu mahdottomaksi. Onkin palattava takaisin ajatukseen odotuksenmukaisuudesta. Se avaa kaksi näkökulmaa, jotka johdattavat -ine-sijan produktiivisuuden ytimeen. Ensimmäinen on -ine-komitatiivin vajaakäyttöisyys, siis se, että -ine-sijaa ei voi muodostaa infinitiiveistä eikä kaikista pronomineista. Tämä rikkoo sitä odotusta vastaan, että kaikki nominit taipuisivat kaikissa sijoissa. Edellä kuitenkin 5 on osoitettu, ettei nominien kategoria ole oikea lähtökohta käytön laajuuden arviointiin ja että maailman kielten sijasysteemeille on tyypillistä epäsymmetrisyys. Sijamuodon ei siis tarvitse soveltua kaikkiin nomineihin ollakseen produktiivinen. Toinen näkökulma koskee -ine-sijalle mahdollisen käytön laajuutta. Vaikka kaikkia substantiiveja (sekä numeraaleja ja adjektiiveja) voi taivuttaa komitatiivissa, se ei ole kieliyhteisössä odotuksenmukaista. Tästä kertoo niin sijan pieni tekstifrekvenssi, kirjallisuuden luonnehdinnat käytön kiteytyneisyydestä, kielenkäyttäjien – niin lingvistien kuin maallikoiden – huomautukset siitä, että -ine-sijaa käytetään hyvin vähän jos lainkaan, kuin lopulta komitatiivin eksplisiittinen nimeäminen epäproduktiiviseksi sijaksi. Näissä kahdessa näkökulmassa kiteytyy kysymys siitä, mikä on produktiivisuuden kannalta tärkeämpää: se, että tietystä sanasta voi muodostaa jonkin muodon (kuten komitatiivin), vai se, että kielenkäyttäjä todella muodostaa sen. Seuraavassa alaluvussa tarkastellaan Bauerin (2001) tarjoamia välineitä kysymyksen ratkaisuun. 2.2 Tarjouma ja toteuma Bauer antaa produktiivisuudelle seuraavan kaksijakoisen määritelmän: ‘Productivity’ deals with the number of new words that can be coined using a particular morphological process, and is ambiguous between the sense ‘availability’ and the sense ‘profitability’ (Bauer 2001, 211). Hänen mukaansa (2001, 205ff.) morfologinen produktiivisuus voidaan jakaa kahteen erilliseen alueeseen, tarjoumaan (availability) ja toteumaan (profitability)5. Ensimmäinen näistä keskittyy kysymykseen siitä, mitä voi muodostaa, ja jälkimmäinen siihen, mitä todellisuudessa muodostetaan. Kielen jakautuminen kahteen ei toki ole yksin Bauerin ajatus, vaan samantyyppinen kahtiajako löytyy esimerkiksi Coseriun (1975) systeemin ja normin käsitteistä tai saksalaisessa lingvistisessä perinteessä käytetyistä potentiaalisen ja aktuaalisen käsitteistä. Bauerin sovellus on kuitenkin suoraan käyttökelpoisin -ine-sijan tarkasteluun. Tarjouma on se produktiivisuuden ulottuvuus, jota suurin osa produktiivisuuden tutkimuksesta käsittelee ja jota useimmat produktiivisuuden määritelmät koskevat: morfologinen prosessi on tarjolla, jos sen avulla voidaan muodostaa uusia sanoja. Tarjouma on siis morfologisen prosessin potentiaali morfologiseen, toistettavissa olevaan muodostukseen (Bauer 2001, 98, 211; vrt. produktiivisuuden käsitteeseen, mm. Bybee 2001; Baayen 1993, 183; Haspelmath 2002, 98). Tarjouma on binaarinen ulottuvuus, siten että morfologinen prosessi joko on tarjolla tai ei ole. Esimerkiksi suomen -nti-johdin on tarjolla -Oi-loppuisille verbeille (kuten tapetoida > tapetointi), mutta se ei ole tarjolla supistumaverbeille (kuten hypätä > *hyppäynti/hyppäänti/hypynti/...). Sen sijaan esimerkiksi -minen-johdin on tarjolla myös supistumaverbeille. Tarjouma määräytyykin kielisysteemin rajoitusten perusteella, ja -ine-sijan vajaakäyttöisyydessä6 on paljolti kyse sen tarjoumaan liittyvistä rajoituksista. Esimerkiksi infinitiiveille se ei ole tarjolla (kuten hyppäämä- > *hyppäämäineen, vrt. esim. hyppäämättä). (Persoonapronominien käyttörajoitus vaikuttaa kuitenkin enemmän syntaktiselta tai pragmaattiselta kuin tarjouman rajoitukselta, sillä substantiivisesti käytetyt satunnaismuodosteet kuten minuineen, hänineen tai teinesi ovat mahdollisia, ks. Sirola-Belliard 2016: 182–183, 185–186). Toteuma on jatkumollinen ulottuvuus, joka kuvaa sitä, kuinka laajasti tarjolla olevaa morfologista prosessia kielessä hyödynnetään. Se, että tietty morfologinen prosessi on tarjolla, ei vielä tarkoita, että sitä myös käytetään – kaikki mahdolliset sanat eivät ole yhtä todennäköisiä. Toteumaan voivat vaikuttaa yllättävätkin systeemin ulkopuoliset tekijät (toteumaa rajoittavista tekijöistä, ks. Bauer 2001, 126–143, 207–209). Lukuisat pyrkimykset mitata produktiivisuuden astetta (mm. Baayenin tutkimukset) käsittelevät produktiivisuutta nimenomaan toteuman 5Kiitän Kari Hiltulaa termiparin suomennoksesta. 6 Termi vajaakäyttöinen sija esiintyy esimerkiksi Isossa suomen kieliopissa (Hakulinen ym. 2004, 1208–1209). Perinteisesti komitatiivia on yhdessä abessiivin ja instrumentaalin kanssa nimitetty marginaalisiksi sijoiksi. 6 näkökulmasta. (Yhteenveto produktiivisuuden asteen tutkimuksista, ks. Plag 1999, 22–34; Bauer 2001, 143–161.) Toteumaa voidaan edelleen tarkastella kahdessa eri ulottuvuudessa, yhtäältä tekstifrekvenssin (token ~ text frequency) ja toisaalta lekseemiesiintymien (type ~ lexical frequency) kannalta. Tekstifrekvenssi kertoo, montako kertaa tiettyä morfologista prosessia tietyssä tekstissä käytetään, esimerkiksi montako kertaa tekstissä tulee vastaan komitatiivisijainen sana. Lekseemiesiintymien ulottuvuudessa tarkastellaan sitä, moneenko eri lekseemiin tiettyä morfologista prosessia on tekstissä sovellettu. Komitatiivin osalta kyse on siitä, montako eri lekseemiä tekstissä on taivutettu komitatiivissa. Produktiivisuuden jakaminen kahteen tarkastelu-ulottuvuuteen auttaa jäsentämään komitatiivisijan produktiivisuudessa sitä, mikä aluksi tuntui ristiriitaiselta. Tarjouman näkökulmasta -ine on produktiivinen niistä sanoista, joille se on tarjolla – siis substantiiveista, adjektiiveista ja numeraaleista sekä osasta pronomineja7. Bauer (2001, 205) on hyvin eksplisiittinen sen suhteen, että yhtäältä prosessi joko on tai ei ole tarjolla mutta toisaalta tarjoumaa voidaan tarkastella hyvinkin rajatuin ehdoin. Komitatiivin produktiivisuuden kannalta tarjouman tarkastelu ei vie pitkälle, vaan huomio on keskitettävä komitatiivin toteumaan, johon siirrytään seuraavassa luvussa. 3. Komitatiivisijan kiteytyneisyys HS2000-korpuksessa Komitatiivin toteumasta, kuten -ine-komitatiivista ylipäätään, on kirjoitettu varsin vähän (kattavin käytön kuvaus lienee Penttilän vuoden 1957 kieliopissa). Frekvenssin osalta tiedetään, että komitatiivi on sijoista vähiten käytetty (Hakulinen ym. 2004, 1179; Ikola 1999; Pajunen 2010, 492– 493). Sen sijaan lekseemiesiintymien tasoa ei ilmeisesti ole tutkittu. Siitä huolimatta vallalla on käsitys, että -ine-sijan käyttö on fraasiutunutta, kiteytynyttä tai vakiintunutta. Esimerkiksi Vilkuna arvioi lauseopissaan suomen marginaalisten sijojen, eli komitatiivin, abessiivin ja instruktiivin, olevan ”NP:issä harvinaisia, melkeinpä vain joihinkin fraaseihin kuuluvia” (Vilkuna 2000, 81, korostus MS-B).8 Käännöskieltä tarkastelevassa artikkelissaan Eskola ja Tommola (2000) kuvaavat komitatiivin käytön suomessa seuraavasti: Komitatiivin käyttö on hyvin fraasiutunutta ja liittyy usein tiettyihin sanoihin (esim. vaimoineen, lapsineen, seurueineen, seuralaisineen) tai enemmän tai vähemmän kiteytynyttä, jolloin vakiintunut muoto on nimenomaan komitatiivi (esim. korkoineen, juurineen, kuorineen, höysteineen). Hyvin tyypillinen komitatiivin käyttötapa on myös ns. emfaattinen komitatiivi, jolla tarkoitetaan vakiintuneen vahvistussanan (kaikkine, kaikkineen, päivineen, poikineen) sisältäviä komitatiivimuotoja, jotka vahvistavat ilmauksen kokonaisvaltaisuutta. (Eskola & Tommola 2000, 97; lihavoinnit MS-B.) Näkemys komitatiivin käytön marginaalisesta, fraasiutuneesta luonteesta esiintyy myös eikielitieteellisessä keskustelussa (esim. Korpela 2004–2015, s.v. komitatiivi; Wikipedia, s.v. komitatiivi), missä esimerkkeinä kiteytyneistä sanonnoista on mainittu (edeltävässä lainauksessa esille tulleiden lisäksi) mm. perheineen, ympäristöineen ja liitteineen, niine hyvineen ja omin nokkineen sekä toistomuotoinen kimpsuineen ja kampsuineen. 7Iso suomen kielioppi määrittelee komitatiivin tarjoumaksi substantiivit ja adjektiivit sekä monikolliset demonstratiivipronominit silloin, kun komitatiivi esiintyy substantiivin määreessä (Hakulinen ym. 2004, 1211). HS2000-korpuksessa on kuitenkin myös 50 osumaa komitatiivisijaisista numeraaleista: kymmenestä kardinaaliluvusta muodostettuja (14 osumaa kaksine-komitatiivista, 7 kolmine, 1 neljine, 1 viisine, 1 yhdeksine, 3 kymmenine, 12 satoine, 6 tuhansine, 3 miljoonine, 1 miljardeine) ja yhdestä ordinaaliluvusta muodostettu (1 osuma toisine-komitatiivista). Lisäksi HS2000 sisältää komitatiiviosumia myös muista pronomineista kuin ISK:n mainitsemista monikollisista demonstratiivipronomineista: attribuutteina esiintyvät myös eräine, kaikkine, monine, muine, muutamine ja useine sekä näistä kaksi lisäksi possessiivisuffiksellisina (kaikkineen, 82 osumaa, ja kaikkinensa, 13 osumaa, sekä muineen, jolla on 2 osumaa rakenteessa N-COM-POSS sun muineen). 8Vilkuna jatkaa: ”Abessiivi ja instruktiivi ovat kuitenkin kaukana marginaalisesta infiniittimuotoihin liittyessään (…)” (Vilkuna 2000, 81), mikä vahvistaa edelleen käsitystä juuri komitatiivin marginaalisesta, fraasiutuneesta käytöstä. 7 Kirjallisuudessa ’fraasiutunut’, ’kiteytynyt’ ja ’vakiintunut’ tuntuvat olevan synonyymisessä käytössä ja tarkoittavan jonkinlaista ”tavanomaista käyttöä” tai pikemmin leksikaalista keskittymistä. Bauerin termein voisi ajatella, että komitatiivisijan tarjouman esitetään rajoittuvan vain joihinkin tavanomaisiin sanoihin. Tämä taas kertoo oletuksesta, että komitatiivi olisi vain vähän produktiivinen, ellei jopa epäproduktiivinen. Komitatiivin todellinen käyttö kuitenkin osoittaa oletuksen liioitelluksi. Tämä nähdään seuraavissa alaluvuissa, joiden käsittely perustuu HS2000-korpuksen komitatiivisijassa taipuviin possessiivisuffiksillisiin substantiiveihin9. Niillä on koko korpuksessa yhteensä 5619 osumaa, joiden joukossa on 2830 eri lekseemiesiintymää. Näiden perusteella esitän -ine-sijan kiteytyneisyyteen kaksi näkökulmaa. Ensimmäinen on osumien kumuloituminen eri lekseemeihin, minkä avulla voidaan hahmottaa kiteytyneen käytön linjoja, ja toisena kiteytyneen käytön leksikaalinen puoli: millaista ja paljonko sitä on, miten se jakautuu korpuksessa sekä mitä sen ulkopuolelle jää. 3.1 Osumien kumuloituminen lekseemeittäin Korpuksen komitatiiviosumien jakautuminen eri lekseemeille antaa viitteitä käytön kiteytyneistä keskittymistä. Osumat kumuloituvat lekseemeittäin epätasaisesti, siten että yhtäältä yleisimmin komitatiivissa esiintyville lekseemeille keskittyy huomattavan paljon osumia ja toisaalta vain kerran esiintyviä sanoja on paljon – kolme neljäsosaa korpuksen -ine-sijassa esiintyvistä lekseemeistä (ks. Kuva 1). Yleisin 5 % lekseemeistä kattaa 35 % osumista ja yleisin 20 % lekseemeistä kattaa 56 % osumista. Tämän voisi ajatella tukevan oletusta, että -ine-sijan käyttö on lähtökohtaisesti kiteytynyttä. Kuva 1. Komitatiiviosumien suhteellinen kumuloituminen lekseemittäin HS2000-korpuksessa (kaikki: osumia 5619, lekseemejä 2830). Kyse on kuitenkin kielen sanaston tyypillisestä käyttäytymisestä, jossa hyvin pienellä joukolla lekseemejä on hyvin paljon käyttöä ja harvoin käytettyjä sanoja on määrällisesti hyvin paljon. Tämä 9Korpuksessa on myös komitatiivisijaisia adjektiiveja, numeraaleja ja pronomineja, joilla on koko korpuksessa yhteensä n. 650 osumaa ja näiden joukossa n. 400 eri lekseemiä. Jätän kuitenkin attribuutit tämän käsittelyn ulkopuolelle, sillä myös kirjallisuuden kiteytyneisyysväitteet keskittyvät possessiivisuffiksillisiin substantiiveihin. Siten viittaan komitatiivilekseemeillä 2830:en korpuksen N-COM-POSS -lekseemiin ja komitatiiviosumilla näiden 5619:än osumaan. 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 0500 1000 1500 2000 2500 3000 8 näkyy esimerkiksi suomen verbisanastossa (Pajunen 2006) tai sanomalehtikielen substantiiveissa yleisesti (Taajuussanasto9996)10. Niinpä se, että jotkin tietyt lekseemit ovat tyypillisiä -ine-sijassa, ei tarkoita sitä, että komitatiivin käyttö olisi niihin kiteytynyt. Erityisen hyvin tämän osoittaa komitatiiviosumien vertailu esimerkiksi essiivissä taipuviin HS2000-korpuksen substantiiveihin11. Yleisimmät essiivissä taipuvat substantiivilekseemit nimittäin kattavat komitatiiviakin suuremman osan osumista (ks. essiiviosumien kumuloitumisesta Kuva 2): yleisin 5 % lekseemeistä kattaa 79 % osumista ja yleisin 20 % lekseemeistä 89 % osumista. Vain kerran esiintyviä sanoja lekseemeistä on kaksi kolmannesta. Kukaan ei kuitenkaan ole esittänyt, että essiivi olisi toteumaltaan epäproduktiivinen tai käytöltään kiteytynyt sija. Kuva 2. Essiiviosumien suhteellinen kumuloituminen lekseemittäin HS2000-korpuksessa (otos: osumia 63 000, lekseemejä 7505). On selvää, että kaikkein frekventeimpiä käyttöjä voi pitää kiteytyneinä. Kahdenkymmenen yleisimmän komitatiivisijaisen lekseemin joukkoon sisältyy puolet edellä esiin tulleista kirjallisuudessa mainituista komitatiiveista (yleisyysjärjestyksessään perheineen, korkoineen, lapsineen, (X:ineen) kaikkineen, vaimoineen, seurueineen, juurineen ja ympäristöineen). Tämäntyyppinen kiteytyneisyys ei kuitenkaan ole -ine-sijan erityispiirre, vaan yhtä lailla kiteytyneitä ovat frekventeimmät essiivissä taipuvat lekseemit. Korpuksen yleisimmät essiivilekseemit ovat vuosi (yksikköja monikkomuodot yhteensä 15 % osumista; vrt. yleisin komitatiivi perheineen kattaa 3 % osumista) sekä kaikki viikonpäivät (kukin 3–4 %; nämä kahdeksan yleisintä lekseemiä näkyvät erillisinä pisteinä kumuloituvien osumien kuvaajassa, ks. Kuva 2). Kahdenkymmenen yleisimmän essiivilekseemin joukossa on muiden ajanmääreiden (yleisyysjärjestyksessään lekseemit päivä, aika, kesä, viikonloppu, syksy, kevät ja yö) lisäksi kivettynyt kokonaan-muoto sekä abstraktilekseemit tavoite, tarkoitus, syy ja seuraus. Essiiviä tutkinut Hynönen (2013, 2016) on todennut saman kiteytyneisyyden Lauseopin arkiston aineiston perusteella. Runsas 1/3 essiivilausekkeista ilmaisee olotilaa, kaikki loput ovat käytöltään kiteytyneistä ajanja paikanilmauksia, ja myös olotilanilmauksissa on kiteytyneitä keskittymiä (kuten vanhana, nuorena, 10-vuotiaana). 10 Taajuussanastoon on vuonna 2004 koottu sanomalehtikielen yleisimmät 9996 lekseemiä, joista substantiiveja on 4467 ja niillä 13 453 729 osumaa. Näiden suhteellinen kumuloituminen muistuttaa -ine-osumien kumuloitumista HS2000korpuksessa: yleisin 5 % lekseemeistä kattaa 44 % osumista ja yleisin 20 % lekseemeistä kattaa 72 % osumista. 11 Koko HS2000-korpuksessa on lähes 200 000 essiivisijaista substantiiviosumaa. Näistä ensimmäisen 63 000 osuman joukossa (taulukkotekninen käytännön rajaus) on yhteensä 7505 eri lekseemiä. 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 01000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 9 Useiden osumien keskittyminen joihinkin tiettyihin lekseemeihin ei siis kerro komitatiivisijan epäproduktiivisuudesta vaan kielen luonteesta yleensä. Se, mikä vertailussa essiiviin nouseekin tämän yleistendenssin toteamista mielenkiintoisemmaksi, on lekseemien ja osumien määrän suhde. Essiivin tekstifrekvenssi on luonnollisesti komitatiivin tekstifrekvenssiä suurempi, korpuksessa 43kertainen (6,38 N-ESS /1000 tekstisanaa vs. 0,15 N-COM-POSS /1000 tekstisanaa), mutta komitatiivilla on sen sijaan essiiviä suurempi lekseemitiheys. Osumiin suhteutettuna on komitatiivissa taipuvia eri substantiiveja korpuksessa enemmän kuin essiivissä taipuvia, ja siis jokaisella essiivissä taipuvalla substantiivilekseemillä on keskimäärin enemmän osumia kuin komitatiivilekseemeillä (N-ESS: n. 7 osumaa /lekseemi vs. N-COM-POSS: 2 osumaa /lekseemi). Tämä tarkoittaa sitä, että komitatiiviosumien joukossa on enemmän leksikaalista variaatiota kuin essiivillä, vaikka komitatiivilla onkin pieni tekstifrekvenssi. Tämä puolestaan voidaan tulkita niin, että komitatiivin toteuma on jopa produktiivisempi kuin essiivin. 3.2 Kiteytyneen käytön tyypit ja yleisyys Sitä, kuinka suuri osa -ine-sijan käytöstä todellisuudessa vastaa oletusta kiteytyneestä käytöstä ja millaista kiteytynyt käyttö on, voidaan lähestyä komitatiiveista annettujen esimerkkien avulla. Alla esitän kirjallisuudesta (Eskola & Tommola 2000, Vilkuna 2000, Korpela 2004–2015, Wikipedia) löytyneet kahdeksantoista esimerkkiä kiteytyneistä tai fraasiutuneista komitatiivimuodoista (ks. Taulukko 1, jossa n = kunkin lekseemin tai lekseemiparin osumamäärä korpuksessa, % = osumien osuus korpuksen komitatiiviosumista; attribuutille kaikkine ei ole laskettu suhteellista osuutta, koska se ei kuulu tarkastelun alla oleviin substantiivilekseemeihin, eikä sitä myöskään lasketa mukaan osumien kokonaismäärään). Kahta lukuunottamatta (höysteineen, kimpsuineen [ja kampsuineen]) ne esiintyvät kaikki korpuksessa. komitatiivi n % komitatiivi n % perheineen 196 3,5 % kuorineen 13 0,2 % korkoineen 68 1,2 % liitteineen 9 0,2 % lapsineen 57 1,0 % irtaimistoineen 8 0,1 % kaikkineen (emf.) 42 0,8 % omin(e) nokkineen 6 0,1 % kaikkine (emf. attr.) (39) seuralaisineen 3 0,05 % vaimoineen 38 0,7 % poikineen (emf.) 2 0,05 % seurueineen 30 0,5 % niine hyvineen 1 0 % juurineen 29 0,5 % höysteineen 0 0 % ympäristöineen 27 0,5 % kimpsuineen (ja kampsuineen) 0 0 % päivineen (emf.) 18 0,3 % yhteensä 547 9,7 % Taulukko 1. Kirjallisuuden esimerkit komitatiivin kiteytyneestä käytöstä ja niiden esiintyminen HS2000-korpuksessa. Esimerkkien joukosta voi kiinnittää erikseen huomiota emfaattiseen komitatiiviin (kirjallisuuden mainintojen perusteella merkitty taulukkoon ”emf.”). Sillä tarkoitetaan ilmauksia, joissa komitatiivisijaiseen substantiiviin liittyy vahvistava kaikkineen, päivineen tai poikineen (esimerkiksi virheineen kaikkineen, karvoineen päivineen tai pullo poikineen). Eskola ja Tommola (2000, 97) laskevat emfaattiseksi myös ne komitatiivit, joilla on attribuuttinaan kaikkine (esimerkiksi kaikkine kuluineen). Emfaattinen komitatiivi on ainoa Ison suomen kieliopin erikseen mainitsema komitatiivisijan käytön erikoistapaus (Hakulinen ym. 2004, 1212), ja Eskolan ja Tommolan (2000, 97) mukaan se on ”[h]yvin tyypillinen komitatiivin käyttötapa”. HS2000-korpuksessa näitä on kuitenkin vähän, vain 1 % kaikista komitatiiviosumista (käytöstä ks. tarkemmin Sirola-Belliard 2016: 250–259). Yhtäältä korpus osoittaakin, ettei emfaattinen komitatiivi ole muuhun -ine-sijan 16 CONNEXOR = Connexor dependency parser for Finnish. Suomen kielen morfosyntaktinen analysaattori. http://www.connexor.com. COSERIU, EUGENIO 1975: Sprachtheorie und allgemeine Sprachwissenschaft. 5 Studien. Wilhelm Fink Verlag: München. ESKOLA, SARI & TOMMOLA, HANNU 2000: ”Komitatiivi ja kääntämisen lainalaisuudet”. Teoksessa P. Jauhola, O. Järvi ja D. Wilske (toim.): Erikoiskielet ja käännösteoria. Vakki-symposium XX, Vaasa 11.- 13.2.2000. Vaasan yliopiston käännösteorian ja ammattikielten tutkijaryhmän julkaisut 26, 96–109. Vaasa: Vaasan yliopisto. FERNÁNDEZ-DOMÍNGUEZ, JESÚS 2010: ”Productivity vs. lexicalization: Frequency-based hypothesis on word-formation”. Poznań Studies in Contemporary Linguistics 46 (2), 193–219. GRÜNTHAL, RIHO 2000: ”Typological charasteristics of the Finnic languages: a reappraisal”. Teoksessa J. Laakso (toim.): Facing Finnic. Some Challenges to Historical and Contact Linguistics. Castrenianumin toimitteita 59, 31–63. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, Helsingin yliopisto. GRÜNTHAL, RIHO 2003: Finnic Adpositions and Cases in Change. Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia 244. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura. HAKULINEN, AULI; VILKUNA, MARIA; KORHONEN, RIITTA; KOIVISTO, VESA; HEINONEN, TARJA RIITTA & ALHO, Irja (toim.) 2004: Iso suomen kielioppi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 950. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. HASPELMATH, MARTIN 2002: Understanding morphology. London: Arnold. HASPELMATH, MARTIN 2009: “Terminology of case”. Teoksessa A. Malchukov ja A. Spencer (toim.): The Oxford handbook of case, luku 33, 505–517. Oxford: Oxford UP. HYNÖNEN, EMMI 2013: ”Essiivisijaisten tilanilmausten leksikaalistumisjatkumo”. Virittäjä 117 (4), 551– 579. HYNÖNEN, EMMI 2016: Suomen essiivi. Turun yliopiston Kielija käännöstieteiden laitos. Sähköinen aineisto URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6563-2. HÄKKINEN, KAISA 1994: Agricolasta nykykieleen: suomen kirjakielen historia. Porvoo: WSOY. IGGESEN, OLIVER A. 2009: “Asymmetry in case marking: nominal vs. pronominal systems”. Teoksessa A. Malchukov ja A. Spencer (toim.): The Oxford handbook of case, luku 16, 246–257. Oxford: Oxford UP. IGGESEN, OLIVER A. 2011: “Asymmetrical Case-Marking”. Teoksessa M. S. Dryer ja M. Haspelmath (toim.): The World Atlas of Language Structures Online, luku 50. Munich: Max Planck Digital Library. Verkkojulkaisu, URL: http://wals.info/chapter/50 (luettu 7.4.2016). IKOLA, OSMO 1999: ”Havaintoja komitatiivin käytöstä suomen murteissa ja yleiskielessä”. Sananjalka 41, 59–80. Turku: Suomen kielen seura. KAALEP, HEIKI-JAAN 2009: ”Kuidas kirjeldada ainsuse lühikest sisseütlevat kasutamisandmetega kooskõlas?”, Keel ja Kirjandus 52 (6), 411–425. KORPELA, JUKKA K. 2004–2015: Nykyajan kielenopas. Verkkojulkaisu, URL: https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/index.html (luettu 21.4.2016). NAU, NICOLE 1995: Möglichkeiten und Mechanismen kontaktbewegten Sprachwandels unter besonderer Berücksichtigung des Finnischen. Edition Linguistik 08. München/Newcastle: Lincom Europa. NIKOLAEV, ALEXANDRE 2011: Suomen nominien taivutusjärjestelmän produktiivisuudesta: korpuslingvistisiä ja kokeellisia tutkimuksia. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. PAJUNEN, ANNELI 2003: HS2000-korpus. Helsingin Sanomat 2000–2001. Tietokanta, morfosyntaktinen analysointi: FDG-jäsennin, Connexor; haku: ContextMill; n. 31 milj. sanamuotoa. PAJUNEN, ANNELI 2006: ”Verbisanasto uudistuu”. Puhe ja kieli 26 (4), 205–219. PAJUNEN, ANNELI 2010: ”Sanojen synteettisyys suomen kielessä”. Virittäjä 114 (4), 481–500. PENTTILÄ, AARNE 1957: Suomen kielioppi. Porvoo – Helsinki: WSOY. PLAG, INGO 1999: Morphological Productivity: Structural Constraints in English Derivation. Berlin: Mouton de Gruyter. SIROLA-BELLIARD, MAIJA 2011: ”Is there a future for the Finnish comitative? Arguments against the putative synonymy of the comitative case -ine and the postposition kanssa”. Teoksessa S. Kittilä, K. Västi ja J. Ylikoski (toim.): Case, animacy and semantic roles. Typological Studies in Language 99, 135–153. Amsterdam: John Benjamins. SIROLA-BELLIARD, MAIJA 2013: ”Kurkistus komitatiivin sielunelämään”. Kielikuvia 1/2013, 4–21. SIROLA-BELLIARD, MAIJA 2016: Suomen komitatiivi. -ine ja kanssa. Acta Universitatis Tamperensis 2219. Tampere: Tampere University Press. Sähköisenä Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1719, URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0246-7. 17 STOLZ, THOMAS; STROH, CORNELIA & URDZE, AINA 2005: “Comitatives and instrumentals”. Teoksessa M. Haspelmath, M. S. Dryer, D. Gil ja B. Comrie (toim.): The World Atlas of Language Structures, luku 52, 214–217. Oxford: Oxford UP. STOLZ, THOMAS; STROH, CORNELIA & URDZE, AINA 2006: On comitatives and related categories: A typological study with special focus on the languages of Europe. Berlin/New York: Mouton de Gruyter. STOLZ, THOMAS; STROH, CORNELIA & URDZE, AINA 2009: ”Varieties of comitative”. Teoksessa A. Malchukov ja A. Spencer (toim.): The Oxford handbook of case, luku 41, 601–608. Oxford: Oxford UP. TAAJUUSSANASTO9996 = Suomen sanomalehtikielestä vuonna 2004 koottu taajuussanasto, joka sisältää 9996 yleisintä lemmaa laskettuna 43999826 sanan korpuksesta. Kielipankki, CSC – Tieteen tietotekniikan keskus. Saatavissa URL: https://korp.csc.fi/suomen-sanomalehtikielen-taajuussanasto-B9996.txt (luettu 20.4.2016). VILKUNA, MARIA 2000: Suomen lauseopin perusteet. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 90. Helsinki: Edita. VIRTANEN, PATRIK 2000–2003: ContextMill. The easy-to-use concordancer. Aurit Software. WIKIPEDIA, VAPAA TIETOSANAKIRJA: Komitatiivi. Verkkodokumentti, URL: http://fi.wikipedia.org/wiki/Komitatiivi (luettu 6.4.2016).