Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen

118 Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Liisa Häikiö ja Karita Snellman Johdanto: Nuorten osallistumisen kulttuuriset resurssit kaupunkikehitystä suuntaamassa Tarkastelemme lähiössä asuvien juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien tai sen ylittäneiden nuorten aikuisten käsityksiä nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksista tai sen rajoituksista. Artikkeli lisää tietoa yhteiskunnallisesti marginaalisessa asemassa olevien nuorten aikuisten mahdollisuuksista osallistua ja vaikuttaa yhteiskuntaan kaupunkiympäristössä. Esitämme, että yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevien nuorten käsitykset osallistumisen mahdollisuuksista ja rajoituksista tulisi paremmin huomioida kaupunkien kehittämisessä. Nuorille mahdolliset institutionaaliset ja arkipäivästä selviytymisen kannalta välttämättömät osallistumisen tavat eivät aina kiinnitä heitä yhteiskuntaan, vaan ohjaavat sen ulkopuolelle. Nuorten oikeutta ja mahdollisuuksia osallisuuteen turvataan erilaisin laein ja suosituksin. Kulmakivenä on yk:n lasten oikeuksien sopimus, joka on sisällytetty periaatteena myös kansalliseen lainsääntöön, kuten kuntalakiin (27§). Nuorisolain (2006, 8§) mukaan nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa ja nuorilla tulee olla mahdollisuus osallistua nuorisopoliittisten aiheiden käsittelyyn. Nuorten osallistumista edistävät muun muassa nuorisovaltuustot ja oppilaskuntatoiminta on lukioille ja ammattikouluille lakisääteistä toimintaa. Osallisuutta ohjaavat lait antavat kuitenkin paljon liikkumavaraa toteutuksen suhteen ja vaikuttamismahdollisuudet voivat vaihdella kunnan kulttuurin ja viranomaisten asenteiden mukaan (Kiilakoski ym. 2012). Erilaisten lakien ja kuntien toimintakulttuurien lisäksi yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvät yksilölliset ja yhteisölliset Published in Bäcklund P., Häkli J. & Schulman H. (eds) Kansalaiset kaupunkia kehittämässä (pp. 118-135). Tampere: Tampere University Press. ISBN 978-952-03-0623-6. 2017. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0623-6 119 Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Kansalaiset kaupunkia kehittämässä kulttuuriset tekijät. Osa nuorista kiinnittyy tarjolla oleviin yhteiskunnallisiin osallistumismahdollisuuksiin. Heillä on osallistumisen edellyttämiä tietoja ja taitoja, vaikkakin osallistuessaan yhteiskunnalliseen keskusteluun nuoret helposti kokevat epävarmuutta siitä, kelpaavatko he mukaan (Eränpalo ym. 2013, 15–16). Myös erilaiset puoluetoimintaa ja edustuksellista demokratiaa täydentävät toimintarakenteet kuten kuntien ylläpitämät nuorisofoorumit, edellyttävät nuorilta tietynlaisia osallistumistaitoja ja halua osallistua aikuisten määrittämällä tavalla (Bäcklund & Kallio 2012). Osallisuuteen liittyvät rakenteet ovat yleensä aikuisten valmiiksi suunnittelemia, eikä nuorilla ole ollut päätäntävaltaa niiden suunnittelussa (Myllyniemi 2014, 6). Osa nuorista jää osallistumiskäytäntöjen ulkopuolelle. Ylipäätään institutionaaliset osallistumiskäytännöt ja osallistumista edistävät toimintatavat eivät tutkimusten perusteella ole nuorten valtaosan omaksumia osallistumistapoja. Nuoret vierastavat (puolue)poliittista osallistumista. He kokevat kuilun päättäjien ja heidän itsensä välillä syväksi (Isoaho 2011) ja uskovat, ettei heillä ole sanavaltaa poliittisiin päätöksiin (Myllyniemi 2014; vrt. Rättilä & Rinne tässä teoksessa). Nuorten osallistumisen ymmärtäminen edellyttää myös nuorten jokapäiväisen elämän ja toiminnan tarkastelua. Tällöin huomio kohdistuu toimintaan ja toimijuuteen, joka pyrkii muutokseen ja/tai olemassa olevien ongelmien ratkaisemiseen sekä siihen, että osallistuminen ei sijoitu yhdelle, tarkasti määritellylle ja institutionalisoituneelle toimintakentälle (ks. myös Pyyry ym. tässä teoksessa). Esimerkiksi julkisten instituutioiden näkökulmasta osallistumattomilta näyttävät nuoret voivat osallistua aktiivisesti omissa verkostoissaan ja elinympäristössään (ks. myös Kallio & Häkli tässä teoksessa). Tutkimusten perusteella nuorten osallistumismahdollisuuksia vahvistaa omaehtoisissa ryhmissä toimiminen (Eränpalo ym. 2013, 15–16; Myllyniemi 2014). Näitä voivat olla monenlaiset vapaa-ajan harrastusja ystäväryhmät (Pickering ym. 2012). Myös henkilökohtaisena mielletyssä toiminnassa voi ilmetä yhteiskunnallisen toiminnan ja osallistumisen ulottuvuus, esimerkiksi aktivointitoimenpiteistä vetäytymisenä (Keskitalo 2007) tai vaihtoehtoisten toimineentulomuotojen luomisena (Bottrell 2007). 120 Liisa Häikiö ja Karita Snellman Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osallistumisen kulttuuriset resurssit Osallistuminen edellyttää nuorilta monenlaisia kulttuurisia resursseja. Nämä resurssit liittyvät Pierre Bourdieun (1986) ajatukseen kulttuurisesta pääomasta. Niissä kietoutuvat yhteen yksilön kehittymisen, institutionaalisen hallinnan ja symbolisten erojen kulttuuriset prosessit. Näissä prosesseissa muodostuvat yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollistavat ja sitä säätelevät kulttuuriset resurssit (Wierenga 2009; Lehtinen 2009; Kraaykamp & van Eijck 2010). Tapojen resurssit muodostuvat yksilön tiedoista ja taidoista. Symboliset resurssit rakentuvat materiaalisten tuotteiden välisen hierarkian tuntemisesta ja oikeanlaisten symbolien arvostuksesta. Symboliset ja tapojen resurssit ilmentävät ihmisten ja ihmisryhmien välisiä erilaisia taustoja, tietoja, mieltymyksiä ja näkemyksiä. Ne kehittyvät ihmisten kasvaessa tietyssä sosiaalisessa ympäristössä ja oppiessa arvostamaan tiettyjä asioita. Institutionaaliset resurssit puolestaan koostuvat yhteiskunnan säätelemistä, usein koulutuksen tai työelämän kautta saavutettavista muodollisista pätevyyksistä ja statuksista. Nuorten osallistumisessa merkittäviä ovat niin tapojen resurssit kuin symboliset ja institutionaaliset resurssitkin. Tieto olemassa olevasta toiminnasta, osallistujista ja toimintatavoista on yksilön tai yhteisön osallistumisen lähtökohta. Suomalaiset nuoret tyypillisesti aliarvioivat omaa osallistumiskykyään, vaikka heidän tietämyksensä yhteiskunnasta ja sen toiminnasta on kansainvälisesti vertailtuna erittäin hyvä, ja osaamisen erot ovat pieniä nuorten kesken (Suoninen ym. 2010, 144–146). Nuorten mielestä heillä ei ole osallistumisen edellyttämiä taitoja ja statuksia. Onkin selvää, että vaikkapa oppilaskuntatoiminta jää nuorille merkityksettömäksi, jos opiskelijat eivät tiedä miten he voisivat vaikuttaa koulunsa asioihin ja mitkä ovat vaikuttamisen väylät (Koste 2012). Myös toimintatapojen kielteinen symbolinen merkitys voi vähentää niiden merkitystä. Nuoret tulkitsevat helposti politiikan merkityksen oman elämänsä kannalta vähäiseksi, jos päätöksenteossa ei käsitellä heille juuri kyseisellä hetkellä tärkeitä asioita (O’Toole 2003). Heillä on vähäiset kulttuuriset resurssit poliittisten ratkaisujen käytännöllisten merkitysten tulkitsemiseksi omassa arkipäivässään. Varsin vastakkainen on tilanne nuorten itse hallitsemissa käytännöissä. Erilaisissa ryhmäkulttuureissa nuoret kykenevät omaksumaan ja luomaan it- 121 Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Kansalaiset kaupunkia kehittämässä selleen sosiaalisesti vahvoja asemia. He kehittävät tietyssä ryhmässä tarvittavaa kulttuurista pääomaa (Bullen & Kenway 2005). Ryhmän sisäinen kulttuurinen pääoma tuo esiin sen, miten kulttuuriset resurssit määrittävät yksilöiden ja ryhmien osallistumismahdollisuuksia. Yhteisölliset käytännöt edellyttävät niihin osallistuvilta kulttuurista tietoa erilaisten tilanteiden, asioiden ja suhteiden yhteisöllisestä merkityksestä (Korkiamäki 2013). Yhteisöllisissä käytännöissä jaettu kulttuuri määrittää hyväksyttävät toimintatavat ja osallistumisen edellytykset. Kulttuuriset toimintamallit korostavat kyseisen yhteiskunnallisen tilanteen edellyttämiä ja sosiaalisen ryhmän toiminnan mahdollistamia erityistietoja ja -taitoja (Kallinen 2014). Ne voivat heijastaa yhteiskunnan yleisiä kulttuurisia käsityksiä ja arvostettuja tietoja ja taitoja, mutta ne voivat myös rakentua vastakkaisten kulttuuristen resurssien varaan. Puuttuvien resurssien tilalle kehitetään kompensoivia resursseja. Jos ryhmäkulttuurinen pääoma muodostuu vastakkaiseksi yleisten kulttuuristen käsitysten kanssa, kuten rikollisessa toiminnassa tapahtuu, sosiaalisen aseman ja kulttuuristen resurssien vahvistuminen ei edistä yhteiskunnallista osallistumista vaan rajoittuu ryhmän kulttuurin piiriin. Näin ryhmän kulttuurinen pääoma voi edellyttää ja kehittää muusta yhteiskunnallisesta toiminnasta ulossulkevia kulttuurisia resursseja. Kulttuuriset resurssit eivät lopulta olekaan henkilökohtaisia, vaan ne muotoutuvat yhteiskunnallisissa valtasuhteissa. Toistensa kanssa vuorovaikutteisessa suhteessa kehittyvät kulttuuriset resurssit saavat yksilöiden ja yhteiskunnallisten ryhmien väliset erot tuntumaan luonnollisilta, ja niiden mukaiset pätevyyserot oikeudenmukaisilta (Kraaykamp & van Eijck 2010). Symbolit, statukset ja pätevyydet sekä niiden hallinta määrittävät sitä, millainen toiminta on hyväksyttävää osallistumista. Ne myös määrittävät sitä, ketkä ovat hyväksyttyjä toimijoita tietyissä yhteiskunnallisissa käytännöissä (Häikiö 2010). Kulttuuriset resurssit saavat merkityksensä siitä, että oikeanlaisten kulttuuristen resurssien hallinta edistää yhteiskunnallista menestystä ja hallinnan puute tai vähemmän arvostettujen resurssien hallinta puolestaan yhteiskunnasta syrjäytymistä (Boon & Farnsworth 2011). 122 Liisa Häikiö ja Karita Snellman Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Tutkimuksen toteutus Tavoitteenamme on tarkastella nuorten aikuisten käsityksiä ja tulkintoja yhteiskuntaan osallistumisesta. Kysymme miten nuorten hallussa olevat tai heiltä puuttuvat kulttuuriset resurssit mahdollistavat tai rajaavat osallistumista. Lähtöoletuksena on, että tapoihin, symboleihin ja instituutioihin liittyvät kulttuuriset resurssit määrittävät osallistumista. Ymmärrämme yhteiskunnallisen osallistuminen laajasti sen mukaisesti kuinka nuoret aikuiset jäsentävät mahdollisuuksia vaikuttaa ja toimia lähiympäristössä ja laajemmin yhteiskunnassa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten osallistuminen. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmesta ryhmähaastattelusta ja yhdeksästä yksilöhaastattelusta. Haastatteluihin osallistuneet eivät ole yhtenäinen ryhmä. Kun puhutaan nuorista, viitataan usein n. 15–30-vuotiaisiin, sillä nuorisolaki lähtee siitä, että alle 29-vuotiaat ovat nuoria henkilöitä. Tämän ikäryhmän sisällä yksittäisten nuorten ja nuorten aikuisten elämäntilanteet eroavat monella tavalla. Juuri peruskoulunsa päättäneet nuoret ovat hyvin erilaisessa tilanteessa kuin esimerkiksi omassa kodissa asuvat tai jo vanhemmiksi tulleet nuoret. Nuorten elämäntilanteet ovat muutoinkin vaihtelevia, koska koulutus, työ, työttömyys ja erilaiset työvoimapoliittiset toimenpiteet jaksottavat nuorten aikuisten elämään monin tavoin. Kaikkiaan haastatteluihin osallistui 23 Tampereen Tesoman alueella asuvaa, 17–26-vuotiasta nuorta aikuista. Yksi ryhmähaastatteluun osallistunut oli 31-vuotias. Haastatteluihin osallistuneista naisia oli 17 ja miehiä kuusi. Osa nuorista osallistui useampaan haastatteluun, esimerkiksi ensin ryhmähaastatteluun ja tämän jälkeen yksilöhaastatteluun. Yksilöhaastattelujen avulla pyrimme kattamaan erityisesti työn ja koulutuksen ulkopuolisuuteen liittyviä seikkoja, jotka arvelimme jääneen ryhmähaastatteluissa vähälle huomiolle. Ryhmäja yksilöhaastatteluja yhdistäen saimme kartoitettua mahdollisimman monipuolisesti tesomalaisten nuorten aikuisten näkemyksiä alueella asuvien nuorten osallisuudesta. Ryhmähaastatteluihin osallistuneet nuoret olivat erilaisissa elämäntilanteissa: osa oli opiskelijoita, osa työttömiä ja osa pikkulapsia kotona hoitavia äitejä. Osallistujista kahdeksan oli maahanmuuttajataustaisia, 123 Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Kansalaiset kaupunkia kehittämässä edustaen viittä eri kansallisuutta. Heistä kahdella ei ollut pysyvää oleskelulupaa eivätkä he puhuneet suomea. Yksi nuori toimi haastattelussa tulkkina. Yksilöhaastatteluihin osallistuneet nuoret olivat parhaillaan tai olivat äskettäin olleet työelämän ja koulutuksen ulkopuolella. Muuten heiden elämäntilanteensa olivat erilaisia. Osalla nuorista oli koulutus, mutta he eivät ole saaneet työtä. Toiset taas olivat keskeyttäneet ammattikoulutuksensa. Muutama nuorista oli ollut aiemmin työttömänä, mutta oli haastatteluhetkellä koulutuksessa tai määräaikaisessa työsuhteessa. Osalla oli harrastuksia ja laajat sosiaaliset suhteet. Osalla elämää leimasi sosiaalisten suhteiden puuttuminen. Osallistumisen käytännöt ja tavat ymmärrämme laajasti. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisuus on vain yksi, joskin tärkeä, nuorten yhteiskunnallista osallistumista määrittävä tekijä. Aineiston analyysin aloitimme tunnistamalla kohdat, joissa nuoret kertovat siitä, miten tesomalaiset nuoret tai he itse osallistuvat tai vaikuttavat yhteiskuntaan. Jaottelimme edelleen aineisto-otteet sen mukaan, tapahtuiko osallistuminen ja vaikuttaminen julkisissa instituutioissa vai omaehtoisesti arkisissa käytännöissä yksilöllisesti vai kollektiivisesti (ks. taulukko 1). Näin luokiteltua aineistoa tulkitsimme kulttuuristen resurssien näkökulmasta huomioiden erilaisten tapojen, symbolien ja institutionaalisten resurssien merkityksen nuorten osallistumismahdollisuuksien jäsentäjinä. Analyysi etenee siten, että ensin tarkastelemme nuorten yksilöllistä ja kollektiivista osallistumista julkisissa instituutioissa ja tämän jälkeen osallistumista omaehtoisissa arkisissa käytännöissä. Taulukko 1. Kollektiivinen ja yksilöllinen vaikuttaminen julkisissa instituutioissa ja arkielämässä Omaehtoinen osallistuminen Osallistuminen julkisissa instituutioissa Kollektiivinen Talkootyö Lastenhoitorinki Talotoimikunta (nuorisokeskus) Vertaisryhmät (perhekerho) Yksilöllinen Muiden auttaminen Valitukset ja ilmoitukset Sosiaalija terveyspalvelut 124 Liisa Häikiö ja Karita Snellman Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Yhteisten asioiden hoitaminen: Nuorisotalon asioihin vaikuttaja Nuoret eivät haastatteluissa juurikaan mainitse aatteellista ja/tai poliittista osallistumista tai kerro käytännöistä, joissa julkisissa instituutioissa toimiminen liittyisi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen (vrt. Jäntti ym.; Rättilä & Rinne tässä teoksessa). Haastatteluihin osallistuneet nuoret tulkitsevat omat ja muiden nuorten vaikuttamismahdollisuudet yhteiskunnassa olemattomaksi tai hahmottomiksi: k: Jos te haluisitte tai ylipäätänsä nuoret haluisi muutosta, niin miten te voitte vaikuttaa asioihin? n2: Ei mitenkään m1: Tuntuu kyllä, ettei ollenkaan, ei mitenkään (…) k: Mutta eikö tule mieleen, että täällä voisi vaikuttaa asioihin n2: Talotoimikunnan kautta joo, mutta pelkästään [nuoriso]talon asioihin. (ryhmähaastattelu 3, 17–21-vuotiaiden nuorten ryhmä) k: Miten ajattelet, että sinä voit vaikuttaa asioihin, tai yleensä nuoret voi vaikuttaa asioihin? Jos halutaan että joku juttu muuttuu tai tänne saadaan lisää harrastuksia tai opintotukea isommaksi tai ihan mitä vaan. v: En oikein tiedä sitten että, kenelle tuosta voisi mennä puhumaan. Kai jollekin niitä hoitavalle tyypille tai jollekin virastolle vai mikä ikinä onkaan, niin mennä lähettämään jotain hakemuksia, jossa on monelta ihmiseltä mielipiteet siitä asiasta. Kyllähän nyt varmaan nuoria kuunnellaan aika paljo. (n18, yksilöhaastattelu) Tulkinta vaikuttamismahdollisuuksista muodostuu nuorten puuttuvina kulttuurisina resursseina, erityisesti korostuvat puuttuvat tiedot ja taidot. Tiedon puute yhteiskunnallisista vaikuttamistavoista, nuorille tarjolla olevista vaikuttamismahdollisuuksista tai siitä, missä päätökset tehdään merkitsevät nuorten näkökulmasta vähäisiä vaikuttamismahdollisuuksia. Vaikuttamismahdollisuuksia vähentää edelleen se, että vaikuttamisen edellyttämät konkreettiset osallistumistaidot ovat tiettyyn instituutioon rajoittuvia tai epäselviä. Nuorten tunnistama, yhteiskunnassa vallitseva myönteinen suhtautuminen nuorten yhteiskunnalliseen osallistumiseen ei merkitse sitä, että nuoret omaisivat osallistumisen edellyttämiä kulttuurisia resursseja tai osallistuisivat konkreettisesti. 125 Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Kansalaiset kaupunkia kehittämässä Yleistä vaikuttamista konkreettisemmin haastatteluihin osallistuneet kuvaavat nuorten osallistuvan yhteiskuntaan nuorille suunnatuissa palveluissa. Nuorisopalveluiden käytännöissä nuoret mieltävät saavansa vaikutusvaltaa ja asiantuntijan aseman nuorten asioissa. Osallistumismahdollisuuksia yhteisten asioiden hoitamiseen ja niistä päättämiseen tarjoavat erityisesti asuinalueella toimivat nuorille suunnatut toimintapaikat. Näissä palveluissa yksittäisille nuorille on tarjolla vaikuttamismahdollisuuksia kuten nuorisokeskuksessa toimiva talotoimikunta. Nuorten palveluiden tarjoamat osallistumismahdollisuudet perustuvat sellaisten symbolisten resurssien hallintaan, jotka eivät vastaa kaikkien alueella asuvien nuorten arkielämän arvostuksia tai toimintatapoja. Nuorisopalvelut esimerkiksi noudattavat päihteettömyyden ja savuttomuuden periaatteita ja suuntaavat toiminnan alaikäisille nuorille. Osa nuorista ei halua toimia tämän mukaisesti, eivätkä osallistu nuorisotalon toimintaan. Koulutuksen ja työn ulkopuoliset nuoret eivät yleensä ikänsä puolesta voi osallistua. Arjessa pärjääminen: Vastavuoroinen auttaja Arjen verkostot tarjoavat nuorille auttamiseen ja vastavuoroisuuteen perustuvia omaehtoisia osallistumismahdollisuuksia. Haastatteluissa verkostot kiinnittyvät vahvasti Tesomalle. Ne ovat monimuotoisia perustuen esimerkiksi perhesuhteisiin, ystävyyteen, naapuruuteen ja jaettuun elämäntilanteeseen. Ne muodostuvat osallistujien samankaltaisuuden ja säännöllisen yhteydenpidon varaan. Osallistuminen edellyttää yhteisöllisten kulttuuristen resurssien hallintaa: v: Vaikka kämpätkin on näin huonoja, niin senkään takia ei ole hakenut pois tästä, kun on niin hyvä, että aina saa kyllä apua. Niin rahallista tukea kuin lastenhoitotukea ja mitä tahansa. k: Mitkä asiat on auttanut sitä, että verkosto on muodostunut tai muodostuu? Onko ne vanhoja tuttuja tai sukulaisia vai? v: No ei. Tässä asuu serkku perheineen, mutta ei muita sukulaisia. Tämä on aika vahva ympyrä, että tähän on ulkopuolisen aika vaikea päästä. Että kyllä minäkin varmaan vuoden kaksi tein töitä ennen kun pääsin tähän rinkiin mukaan. Mutta sitten huomasin, että ehkä sen takia, että kun tässä on niin tiivis yhteisö että autetaan kaikkia, niin ne vähän katsookin että, oletko 126 Liisa Häikiö ja Karita Snellman Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) valmis tähän hommaan. Pelisääntöjä siinä piti opetella. Mutta tosi tiivis ja hyvä yhteisö että kyllä tästä pystyy, oikeastaan tietäisin heti viisi ihmistä, että voisin soittaa, otatko lapsen. (...) v: Ja sitten olen taas toistepäin tottunut siihen et minulle saatetaan soittaa. Minulla yksi päivä oli viisi lasta plus omat. (n26, yksilöhaastattelu) Nuorten haastatteluissa kuvailemat arjen verkostot muodostuvat samanlaisessa elämäntilanteessa olevista nuorista aikuisista ja ystävistä. Taloudellisten resurssien sijaan korostuvat sosiaaliset resurssit (Van Aerschot ym. 2016). Nuoret ovat näiden verkostojen keskeisiä toimijoita: n4: Katson monta kertaa päivässä. Selaan aina uusimmat jutut. Ja sieltä kautta oikeasti, jos tarvitset apua ja sinulla ei ole mitään muuta. Sinulla ei ole saldoa, ei ole mitään muuta kun netti ja Facebook, niin saat ihan mitä vaan sen kautta. Ihan mitä vaan. Aina löytyy sitä kautta apu. (…) k: Siis muilta kavereilta vai joltain työntekijöiltä… n4: Muilta kavereilta tai jos ei kaverit pysty auttamaan, niin sitten ne pystyy soittamaan apua. Kyllä aina avun saa, aina. (ryhmähaastattelu 1, 17–21-vuotiaiden nuorten ryhmä) Erityisen arvokasta arjen verkostoissa nuorten kannalta on luotettava ja välitön apu hätätilanteissa. Verkostoihin kuuluvat saavat sosiaalista ja materiaalista tukea ja apua. Arkisen tuen ja sen tarpeen ympärille muodostuneessa verkostossa osallistuminen edellyttää erityisiä, yhteisön ja sen jäsenten kannalta tärkeitä resursseja: käytännön kykyä auttaa toisia ja halua ottaa tarvittaessa epävirallista apua vastaan. Tällainen edellyttää yhteisesti jaettujen tapojen, toimintojen ja merkitysten hallitsemista (Korkiamäki 2013). Verkostot tuottavat ja ylläpitävät kulttuurisia resursseja esimerkiksi hienovaraista tietoa siitä, miten apua pyydetään ja miten sitä annetaan tai taitoja ratkaista hyvinvointia uhkaavia tilanteita. Nämä omaehtoiset, tiettyyn sosiaaliseen ympäristöön kiinnittyvät toimintaresurssit kompensoivat erityisesti puuttuvia taloudellisia resursseja, mutta myös hyvinvointipalveluiden edellyttämiä tiedollisia ja taidollisia resursseja. Yhteisön toimintaa säätelevien tapojen resurssien, pelisääntöjen, hallinta ja noudattaminen mahdollistaa yksittäisille nuorille sosiaalisesti vahvan aseman saavuttamisen verkostossa. Arkielämän verkostoissa toiminnassa korostuvat 133 Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Kansalaiset kaupunkia kehittämässä välttämättä luo tai tarjoa uudenlaisia osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia. Haastattelujen perusteella tesomalaiset nuoret aikuiset ovat omassa arkipäivässään ja verkostoissaan aktiivisia toimijoita. Tämä aktiivisuus ei kuitenkaan perustu sellaisiin kulttuurisiin resursseihin, joiden varassa nuoret esimerkiksi muuttaisivat kaupunkiympäristöä ja kaupunkikulttuuria mieleisekseen ja omia osallistumismahdollisuuksiaan vahvistavaksi. Nuoret eivät välttämättä miellä omaa toimintaansa yhteiskunnallisena osallistumisena vaan tulkitsevat sen yksityiselämän piiriin kuuluvaksi, vaikka tunnistavatkin yhteiskunnan sääntöjen ja rakenteiden merkityksen oman arjen mahdollistajana tai rajoittajana erityisesti suhteessa koulutuksen ja työelämään (ks. myös Farthing 2016). Yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevien nuorten osallistuminen ja sen mahdollistaminen on haaste kaupunkien kehittymisen dynamiikalle. Tesomalaisten nuorten haastattelujen perusteella on ilmeistä, että kaupunkien sisälle on muodostumassa virallisen yhteiskunnan ulkopuolelle sijoittuvia osallistumisen tiloja. Niihin osallistuminen liittyy arkipäivän selviytymiseen. Ne vahvistavat yhteiskunnallisesti marginaalisessa asemassa olevien nuorten osallisuutta omissa lähiyhteisöissään. Kaupunkien ja yhteiskunnan kehittymisen kannalta on haitallista, että yhteiskunnan ulkopuoliset osallistumisen tilat pääsääntöisesti edellyttävät yhteiskunnasta ulossulkevien kulttuuristen resurssien hallintaa. Osallistuminen ei tällöin kiinnitä yhteiskuntaan vaan sulkee sen ulkopuolelle. Työn ja koulutuksen ulkopuolisten nuorten osallistuminen näyttää tarjoavan heille institutionaalisia resursseja vain silloin, jos hyvinvointipalveluissa työskentelevät tunnistavat nuoren oikeanlaisen avun tarpeessa olevaksi asiakkaaksi. Tämä on haaste koulutuksen ja työelämän ulkopuolisten nuorten kanssa työskenteleville sekä koko palvelujärjestelmälle. Onko palveluita ja sosiaaliturvaa mahdollista kehittää niin, että toimintatavat vahvistavat nuorten yhteiskunnallista osallistumista myös silloin kun he ovat vääränlaisia asiakkaita? Tulosten perusteella tämä olisi erityisen tärkeää erityisesti heikossa taloudellisessa ja haavoittuvassa sosiaalisessa asemassa olevien nuorten yhteiskuntaan osallistumisen kannalta. 134 Liisa Häikiö ja Karita Snellman Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Lähteet Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla (2015). Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/ Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 160. Aaltonen, Sanna (2013). ”Trying to push things through”. Forms and bounds of agency in transitions of school-age young people. Journal of Youth Studies 16:3, 375–390. Boon, Bronwyn & Farnsworth, John (2011). Social exclusion and poverty. Translating social capital into accessible resources. Social Policy & Administration 45:5, 507– 524. Bottrell, Dorothy (2007). Resistance, resilience and social identities. Reframing ”problem youth” and the problem of schooling. Journal of Youth Studies 10:5, 597–616. Bottrell, Dorothy (2009). Dealing with disadvantage. Resilience and the social capital of young people’s networks. Youth & Society 40:4, 476–501. Bourdieu, Pierre & Waquant, Loic J.D. (1995). Refleksiiviseen sosiologiaan. Tutkimus, käytäntö ja yhteiskunta. (Suomentanut Ari Antikainen ym.) Joensuu: Joensuu University Press. Englanninkielinen alkuteos 1992. Bullen, Elizabeth & Kenway, Jane (2005). Bourdieu, subcultural capital and risky girlhood. Theory and Research in Education 3:1, 47–61. Bäcklund, Pia & Kallio, Kirsi Pauliina (2012). Poliittinen toimijuus julkishallinnon lapsija nuorisopoliittisessa osallistumisretoriikassa. Alue & Ympäristö 41:1, 40–53. Eränpalo, Tommi & Karhuviita, Niina (2013). ”Kajalia mukaan vaan, niin tummennetaan sun silmät. Kyllä sä sitten niille kelpaat!”. Simulaatio tuo esiin nuorten potentiaalin yhteiskunnalliseen deliberaatioon. Nuorisotutkimus 31:3, 3–19. Farthing, Rys (2016). Writing in a role for structure: low-income young people’s dual understanding of agency, choice and the welfare state. Journal of Youth Studies 19:6, 760–775. Hakovirta, Mia & Kallio, Johanna (2014). Lasten käsityksiä köyhyydestä ja köyhyyden syistä. Yhteiskuntapolitiikka 79:2, 152–162. Häikiö, Liisa (2010). The diversity of citizenship and democracy in local public management reform. Public Management Review 12:3, 363–384. Isoaho, Minna (2011). Nuorten paneeli 2011. Nuoret ovat nykypäivä ja tulevaisuus. Helsinki: Nuo risoasiain neuvottelukunta & Allianssi ry. http://www.minedu.fi/ export/sites/default/opm/Nuoriso/nuorisopolitiikka/Kehittxmisohjelma_ 2012-2015/Liitteet/Nuorten_Paneeli_2011_loppuraportti.pdf (viitattu 14.10.2015). Kallinen, Yrjö (2014). Karnevaalista kujanjuoksuun. Tutkielma Tampereen keskustan käänteis normatiivisista nuorten alakulttuureista. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Keskitalo, Elsa (2007). Individualizing welfare provision: the integrated approach of the Finnish activation reform. Teoksessa Bjørn Hvinden & Håkan Johansson (toim.) Citizenship in Nordic Welfare States. Dynamics of choice, duties and participation. London & New York: Routledge, 67–79. 135 Marginaalisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien nuorten osallistuminen Kansalaiset kaupunkia kehittämässä Kiilakoski, Tomi & Nivala, Elina & Ryynänen, Aimo & Gretschel, Anu & Matthies, Aila-Leena & Mäntylä, Niina & Gellin, Maija & Jokinen, Kimmo & Lundbom, Pia (2012). Demokratiatoiminnan työkaluja. Teoksessa Anu Gretshel & Tomi Kiilakoski (toim.) Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 118, 249–271. Korkiamäki, Riikka (2013). kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 137. Tampere: Tampere University Press. Koste, Asmo (2012). Nuorista Suomessa. Tietoa nuorista, heidän asemastaan, elinoloistaan ja nuorisotyöstä 2012. Helsinki: Allianssi ry. Kraaykamp, Gerbert & van Eijck, Koen (2010). The intergenerational reproduction of cultural capital: a threefold perspective. Social Forces 89:1, 209–231. Kuntalaki 1995/365. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950365 (viitattu 14.10.2015). Lehtinen, Anja-Riitta (2009). Lasten toiminta, toimintaresurssit ja toimijuus päivä kotiympäristössä. Teoksessa Leena Alanen & Kirsti Karila (toim.) Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Tampere: Vastapaino, 89–114. Myllyniemi, Sami (2014). Vaikuttava osa. Nuorisobarometri 2013. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 50/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 145. Nuorisolaki 2006/72. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060072 (viitattu 14.10.2015). O’Toole, Therese (2003). Engaging with young people’s conceptions of the political. Children’s Geographies 1:1, 71–90. Pickering, Jonny & Kintrea, Keith & Bannister, Jon (2012). Invisible Walls and Visible Youth: Territoriality among Young People in British Cities. Urban Studies 9:5, 945–960. Suoninen, Annika & Kupari, Pekka & Törmäkangas, Kari (2010). Nuorten yhteis kunnalliset tiedot, osallistuminen ja asenteet. Kansainvälisen iccs 2009 -tutkimuksen päätulokset. Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos. Van Aerschot, Lina & Häikiö, Liisa & Snellman, Karita & Kallinen, Yrjö (2016). Nuoret, pienituloisuus ja asuinalueiden eriytyminen. Lähiössä asuvien nuorten käsityksiä taloudellisesta niukkuudesta. Yhteiskuntapolitiikka 81:5, 540–550. Vehviläinen, Jukka (2006). Nuorten osallisuushankkeen hyvät käytännöt. Helsinki: Opetushallitus. White, Rickhard J. & Green, Anne E. (2010). Opening up or Closing down Opportunities?: The Role of Social Networks and Attachment to Place in Informing Young Peoples’ Attitudes and Access to Training and Employment. Urban Studies 48:1, 41–60. Wierenga, Ani (2009). Young people making a life. Basingstoke: Palgrave Macmillan.