Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus työeläkejärjestelmässä

SUKUPOLVIEN VÄLINEN OIKEUDENMUKAISUUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄSSÄ Jyväskylän yliopisto Kauppakorkeakoulu Pro gradu -tutkielma 2024 Tekijä: Petra Wood Oppiaine: Taloustiede Ohjaaja: Jaakko Pehkonen TIIVISTELMÄ Tekijä Petra Wood Työn nimi Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus työeläkejärjestelmässä Oppiaine Taloustiede Työn laji Pro gradu -tutkielma Aika (pvm.) 8.12.2024 Sivumäärä 46 Tiivistelmä – Abstract Eläkejärjestelmän kustannuksista on keskusteltu Suomessa jo pitkään. Viime vuosina keskustelua on aiheuttanut erityisesti eläkejärjestelmän kestävyys, kun väestöllinen huoltosuhde on heikentynyt ja Suomen julkinen velka on kasvanut. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuutta. Lähteinä käytetään erityisesti kirjallisuutta eläkemenoihin liittyvistä ennusteista ja laskelmista. Lisäksi työssä tuodaan esiin asiantuntijoiden näkemyksiä. Työn alussa tarkastellaan oikeudenmukaisuuden määritelmiä ja mittaustapoja. Sen jälkeen tarkastellaan Suomen eläkejärjestelmän rakennetta, kustannuksia ja rahoitusta, sekä verrataan Suomen järjestelmää kansainvälisesti. Luvussa kolme kuvataan vuosina 2005 ja 2017 tehtyjä eläkereformeja ja parhaillaan suunnitteilla olevaa vuoden 2025 eläkereformia, erityisesti niiden lähtökohtia, tavoitteita ja mahdollisia vaikutuksia. Lopuksi esitetään yhteenveto, sekä päätelmiä järjestelmän oikeudenmukaisuudesta eri sukupolvien kesken ja pohditaan mahdollisia jatkotutkimuskohteita. Tarkasteltujen lähteiden perusteella voidaan sanoa, että eläkejärjestelmä saattaa olla epäoikeudenmukainen 1940–1950 luvuilla syntyneiden suurten ikäluokkien jälkeisille ikäpolville, eivätkä uudistukset välttämättä kaikilta osin tue sukupolvien välistä tasa-arvoa. Syynä siihen ovat eritasoiset eläkemaksut ja eläkkeet syntyvyyden vähenemisen ja ikääntymisen myötä, sekä julkistalouden ongelmat. Asiasanat Eläkepolitiikka, oikeudenmukaisuus, julkinen talous, sisäinen tuotto, peliteoria, Musgraven sääntö, sukupolvitilinpito Säilytyspaikka Jyväskylän yliopiston kirjasto SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ................................................................................................................ 2 SISÄLLYS ........................................................................................................................ 4 1 JOHDANTO .......................................................................................................... 5 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA KESKEISET KÄSITTEET ....................... 7 2.1 Oikeudenmukaisuuden käsite kirjallisuudessa ..................................... 7 2.2 Oikeudenmukaisuus taloustieteessä........................................................ 9 2.3 Mittarit ........................................................................................................ 10 2.4 Makrotaloudellisten tekijöiden yhteys eläkkeisiin .............................. 17 3 SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ ................................................................... 22 3.1 Työeläkejärjestelmän kuvaus .................................................................. 22 3.2 Työeläkkeiden kustannusten ja rahoituksen kehitys .......................... 25 3.3 Järjestelmän vertailu kansainvälisesti .................................................... 28 3.4 Työeläkereformit, niiden perustelut ja vaikutukset ............................ 33 3.4.1 Eläkeuudistus 2005 ....................................................................... 33 3.4.2 Eläkeuudistus 2017 ....................................................................... 34 3.4.3 Eläkeuudistus 2025 ....................................................................... 36 4 YHTEENVETO JA PÄÄTELMÄT ................................................................... 39 LÄHTEET ..................................................................................................................... 44 5 1 JOHDANTO Tässä tutkielmassa tarkastellaan työeläkkeiden ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta Suomessa. Julkista keskustelua on aiheuttanut kasvaneiden eläkekustannusten rahoittaminen, kun huoltosuhde heikkenee, julkinen velka on yhä suurempi ja tulevaisuudessa eläkkeet jäävät yhä pienemmiksi. Valtion tulot eivät ole kattaneet julkisia menoja noin viiteentoista vuoteen. Samalla kun julkinen talous heikkenee, on aiheellista pohtia, saavatko tulevaisuuden eläkeläiset maksuilleen koskaan vastinetta. Hallitusohjelmassa 2023 luvataan vahvistaa julkistaloutta ja talouskasvua, jotta saavutetaan ylisukupolvinen menestys ja hyvinvointi. Sen pyrkimyksenä on myös eläkkeiden riittävyys, kattavuus ja rahoituksen kestävyys, kuitenkin velan kasvua ja budjetin alijäämää rajoittaen. (Valtioneuvosto [VN], 2023.) Myös Tela pitää sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta keskeisenä mittarina eläkeuudistuksissa (Pelkonen, 2024). Eläkejärjestelmästä keskusteltaessa ovat usein läsnä käsitteet ikäluokka, ikäpolvi tai sukupolvi. Sukupolvi on eri aikoina syntyneiden ihmisten jatkumo. Sukupolvella voi olla yhteinen sukupolvikokemus, esimerkiksi sodan jälkeen syntyneet. Tiettynä aikana syntyneet ryhmät muodostavat ikäluokan tai ikäkohortin. Ne ovat sukupolvea tarkempia termejä. (Pelkonen, 2024.) Mitä on sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus työeläkejärjestelmässä? Rawls käsitteli oikeudenmukaisuuden käsitettä korostaen puolueettomuutta, vapautta ja tasa-arvoa yksilöiden välillä teoksessaan Theory of justice (Rawls, 1971). Toisaalta eläkejärjestelmien oikeudenmukaisuudessa on hyötyä myös Musgraven säännöstä (Musgrave, 1980), joka painottaa riskien tasa-arvoista jakoa sukupolvien välillä. Vrousalis (2016) määritti oikeudenmukaisuuden yhdeksän eri suuntauksen mukaan, joissa nykysukupolvien preferenssit määräävät tulevien ikäluokkien saaman hyödyn tason. Harsanyin (2008) Bayesilaista peliteoriaa voidaan mallintaa epävarmoissa tilanteissa, kuten eläkkeiden rahoitus ja eläkeläisen hyöty. Rawlsin (1971) ja Musgraven (1980) teorioihin perustuen eläkemaksut ja eläkkeet on oltava tasapuoliset sukupolvien välillä Suomen tapaisessa jakojärjestelmässä. Riskinjako, vähimmäistoimeentulo ja oikeudenmukainen elintaso on taattava seuraavallekin sukupolvelle. 6 Tässä tutkielmassa esitellään alkuun oikeudenmukaisuuden erilaisia määritelmiä. Seuraavaksi kuvataan mittareita, joilla eläkkeiden oikeudenmukaisuutta voidaan tarkastella, sekä Suomen eläkejärjestelmää, sen rakennetta ja piirteitä. Jotta voidaan selvittää sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, on välttämätöntä tarkastella sekä saatujen eläkkeiden, että maksettujen eläkemaksujen suuruutta, sekä miten niitä on laskettu. Kokonaiskuvan luomiseksi vertaillaan, miten Suomi on asettunut kansainvälisissä vertailuissa. Myös Suomen eläkejärjestelmään tehtyjä uudistuksia, ja niiden tavoitteita ja vaikutuksia tarkastellaan. Viimeinen kappale 4 sisältää tiivistelmän ja päätelmiä tutkielmasta. Uusitalon (2002) vuosituhannen alun analyysin mukaan oikeudenmukaisuus sukupolvien kesken vaatii uutta politiikkaa, jossa aktiivisen työväestön ja eläkeläisten kesken edut ja maksut jaetaan tasapuolisesti. Oikeudenmukaisuuden merkitys eri sukupolville ja yksilöille kokonaisuudessaan liittyy eläketurvan lisäksi muuhun julkistalouteen ja julkisiin palveluihin sekä tulonsiirtoihin eri aikoina (Pelkonen, 2024). Julkisalojen ja yksityisalojen työntekijöiden eläkevakuutuksissa on joitain poikkeuksia. Yksinkertaisuuden vuoksi työssä on keskitytty enemmän yksityisalojen eläkkeisiin, koska suuri osa lähteistä keskittyy niihin. Tekstissä on selitetty, milloin käsitellään yksityisalojen eläkkeitä, ja milloin kaikkia eläkkeitä. Tutkielmassa on käytetty osittain tekoälyä (Chat gpt) avuksi aihepiiriä käsittelevien sisältöehdotusten löytämisessä. 7 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA KESKEISET KÄSITTEET 2.1 Oikeudenmukaisuuden käsite kirjallisuudessa Oikeudenmukaisuuden määritelmillä on koko historian ajan pyritty selvittämään, kuinka resurssit ja velvoitteet tulisi jakaa eri demografisten ryhmien tai ikäkohorttien kesken (Esim. Aristoteles 384 Ekr-322 Ekr, Smith, A. 1723–1790, Harsanyi, J. 1920–2000, Rawls, J. 1971, Vrousalis, N. 2016). Harsanyi ja Rawls olivat viime vuosisadan huomattavimmat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tutkijat (Fleurbaey, Salles & Weymark, 2008). Ylisukupolvisella oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan eri aikoina syntyneiden tasa-arvoista kohtelua. Aiheesta on Suomessa käyty julkista keskustelua johtuen kohonneista eläkemaksuista ja hoivakuluista. Talouskasvu on hidastunut; samalla väestö ikääntyy, syntyvyys vähenee, hoivasuhde heikkenee ja eläkkeeseen oikeuttavaa työuraa on pidennetty. Seuraavassa kuvataan sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta Rawlsin (1971) ja Vrousalisin (2016) oikeudenmukaisuusteorioiden mukaan. Jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on Rawlsin (1921–2002) oikeudenmukaisuuden teoriassa oikeus hyvään elämään. Rawls, Harvardin yliopiston professori ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden teoreetikko, käsitteli oikeudenmukaisuutta teoksessaan Theory of justice (1971). Hänen mukaansa oikeudenmukaisuus kuuluu jokaiselle yksilölle silloinkin, vaikka tämä olisi tietämättömyyden verhon takana, ei tietäisi asemaansa tai oikeuksiaan yhteiskunnassa, eikä edes sitä, mitä on hyvä elämä. Määritelmä painottaa yhteiskunnan jäsenten vastuuta järjestää paras mahdollinen elämä kansalaisille missä oloissa tahansa. Rawlsin mukaan jokaisella yksilöllä tulee olla mahdollisimman suuri oikeus perusvapauteen, eli oikeus omiin valintoihin ja toimiin mahdollisimman laajasti, olettaen, että toisten oikeudet eivät siitä kärsi. Eroperiaatteen mukaan taloudellinen ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus on järjestettävä niin, että heikoin yksilö hyötyy siitä ja eriarvoisuuden asema on kaikkien saatavilla. (Rawls, 1971.) Vrousalis (2016) kuvasi sukupolvien välistä oikeudenmukaisuudetta esimerkillä loputtomasti seilaavasta laivasta, johon välillä tulee uusia matkustajia, ja osa poistuu. Laiva kaipaa korjausta ja huolenpitoa, kenen vastuulle se jää? Miten mitataan matkustajan saama hyöty, sekä oikeudenmukaiset kustannukset? Kysymyksiin voidaan Vrousalisin mukaan vastata oikeudenmukaisuuden erilaisten suuntausten avulla. Niitä ovat egalitarismi, preferentialismi, sustainabilismi, resursismi, kapabilitiarismi, sufficientarismi, utilitarismi, prioritarismi ja luck egalitarismi. (Vrousalis, 2016.) Vrousalis määrittää egalitarismin (tasa-arvo) siten, että jokaisella on oikeus saada vähintään saman verran hyötyä, kuin kenen tahansa toisen. Sukupolvien välisessä oikeudenmukaisuudessa se voidaan tulkita niin, että jokainen 8 sukupolvi saa vähintään saman suuruisen eläkkeen ja muun hyvinvoinnin, kuin edellinen sukupolvi. Vastaavasti preferentialistit (mieltymysten mukaisuus) uskovat hyödyn jakamiseen henkilön preferenssien, henkilökohtaisten mieltymysten tai tarpeiden mukaan (Vrousalis, 2016). Esimerkiksi sairas eläkeläinen tarvitsee enemmän julkista sairaanhoitoa tai taloudellista tukea verrattuna terveeseen. Työikäinen tarvitsee usein enemmän tuloja vaikkapa lastensa kustannuksiin ja asuntolainan maksuun, kuin velaton vanhus. Sustainabilismi (kestävyys) on puolestaan pysyvää tyytyväisyyttä preferenssin mukaan, eli se ei saa ainakaan vähentyä yli ajan. Tässä suljetaan pois epätäydellisen informaation vaikutus preferensseihin ja huomioidaan oikea ja riittävä tieto kyseisestä asiasta. (Vrousalis, 2016.) Eläkekontekstissa kestävyys on seuraavan sukupolven vähintään yhtä suurta tyytyväisyyttä eläkeajan toimeentuloon ja hyvinvointiin, kuin on ollut aiemmilla ikäluokilla. Resursismin (resurssien hyödyntäminen) mukaan resurssit pitää jakaa oikeudenmukaisesti ja kestävästi ihmisten kesken. Taloudellisten voimavarojen käytön pitää lisätä kaikkien ihmisten hyvinvointia, eikä niitä saa tuhlata. (Vrousalis, 2016). Makrotason esimerkkejä resursismista ovat kulutuksen rajoittaminen, kierrätys ja luonnonsuojelun toimenpiteet. Suuntauksen mukaan eläkkeiden jaon, eli sen, miten paljon kukin saa ja miten paljon maksaa, pitäisi lisätä kaikkien hyvinvointia. Vähenevän rajahyödyn takia voisi olettaa, että resursseja jaetaan tasa-arvoisemmin, tarpeen mukaan. Resurssien tuhlaamisen välttämiseksi on tärkeintä, että jokaisella yksilöllä on vähintään perustarpeet täyttävä hyvinvointi ja elintaso, eivätkä varat kerry harvoille. Kapabilitiarismin (kapasiteetin hyödyntäminen) mukaan on oleellista, mitä ihminen voi tehdä tai olla hyötyä saadessaan. Hyvinvointi tulee käsittää kapabilitiarismin mukaan yksilöiden kykyjen ja mahdollisuuksien perusteella, ei vain taloudellisen tilanteen perusteella. (Vrousalis, 2016.) Mahdollisuudet kykyihin ja taitoihin on siten pyrittävä allokoimaan tasaisesti yhteiskunnassa, jotta yksilöillä olisi mahdollisuus saavuttaa omat tavoitteensa, henkilökohtaisten preferenssiensä mukaan. Eläkkeiden kontekstissa kapasiteetin hyödyntämistä voisi olla se, että vaikka eläkkeiden määrä yksilöiden kesken vaihtelee, julkishyödykkeenä tarjottava sairaanhoito tai lääkekorvaukset mahdollistavat terveyden ja toimintakyvyn ylläpidon ja huolenpidon. Sufficientarismi (perustarpeiden tyydyttäminen) edellyttää, että kukin sukupolvi saa riittävästi hyötyä, vertailu toisiin ei ole relevanttia. Määritelmän mukaan sukupolven ei tarvitse säännöstellä resurssien käyttöä, vaikka toiminta tuhoaisi esimerkiksi luontoa tai aiheuttaisi köyhyyttä. Sufficientarismi edellyttää, että perustarpeet tyydyttävä eläke rahoitetaan jatkossakin. (Vrousalis, 2016.) Utilitarismin (hyödyn ja onnen maksimointi) mukaan hyöty maksimoidaan mahdollisimman suurelle joukolle, esimerkiksi eläkkeet eri sukupolville. Prioritarismi (tärkeysjärjestys) kuuluu edellisen alaluokkaan suosien mahdollisimman suuren, mutta huonommin voivan joukon hyödyn ja/tai hyvinvoinnin kasvattamista, ei niinkään pienemmän ja paremmin voivan ryhmän hyödyn lisäämistä. (Vrousalis, 2016.) Eläkekontekstissa prioritarismi voidaan määritellä niin, että matalatuloisten eläkeläisten saamia eläkkeitä ja julkisia palveluita parannetaan, mahdollisesti kiristämällä verotusta korkeammissa tuloluokissa. 9 Yksilön hyödyn tai hyvän ’tuurin’ täytyy olla tasa-arvoinen muiden yhtä hyviä päätöksiä ja toimia tehneiden kanssa Luck egalitarismin (onnekkuuden tasa-arvo) mukaan. Yksilölliset erot, jotka eivät ole henkilön oman toiminnan seurausta, eivät saa Vrousalisin (2016) mukaan olla syy epätasa-arvoiseen hyödyn jakoon. Määritelmän mukaan hyviä elintapoja noudattavien, samaa työtä tehneiden eläkkeen on oltava sama, huolimatta siitä, sairastuvatko he, vai pysyvät terveinä, ceteris paribus. Saman koulutuksen saaneiden eläkkeen on oltava tasa-arvoinen, riippumatta siitä, saivatko he koulutustaan vastaavaa työtä vai pyrkimyksistään huolimatta eivät, ceteris paribus. Eläkkeen eri sukupolvien välillä on oltava sama muiden yhtä hyviä päätöksiä ja toimia tehneiden kanssa. Vrousalis (2016) korosti, että sukupolvien välisissä dimensioissa mittaamisongelma on suuri. Hänen mukaansa nykysukupolvien preferenssit vaikuttavat vahvasti tulevaisuuteen: nyt elävät voivat muokata sosiaalista ja luonnon ympäristöä niin, että tulevaisuuden sukupolvien tyytyväisyys täyttyy alemmalla hyödyn tasolla, jolloin he eivät vaadi paljoa. Seuraavien sukupolvien on tyydyttävä mahdolliseen eläkkeen laskuun, jos syntyvyys ei kasva, työperäinen maahanmuutto lisäänny, tai rahastoidut eläkkeet ole tuottoisia. Vrousalisin (2016) mukaan mahdollisesti jopa geenien muokkauksella voidaan tulevaisuudessa vaikuttaa ihmisten preferensseihin. On aiheellista pohtia, kuinka pitkälle tulevaisuuteen vastuu yltää. Rawlsin määritelmän perusteella sukupolven velvoite on säästää seuraavia sukupolvia varten riittävä määrä hyötyä, mutta on epäselvää, mikä on riittävä määrä. (Vrousalis, 2016.) Eläkekontekstissa tämän voisi tulkita niin, että kukin sukupolvi käyttää taloudellisia resursseja huomioiden tasa-arvoisuuden seuraavalle sukupolvelle. Esimerkkinä voisi olla luonto, jonka pilaamista täytyy ehkäistä seuraavia sukupolvia varten. Eläkkeet edellisille sukupolville kustannetaan pääosin työntekijöiden eläkemaksuilla. Tässä esimerkissä maksava sukupolvi ei ole vastuussa siitä, kuinka eläkepolitiikka ja säästäminen on aiemmin hoidettu. 2.2 Oikeudenmukaisuus taloustieteessä Oikeudenmukaisuuden problematiikassa taloustieteen kontekstissa voidaan hyödyntää taloustieteilijä Musgraven vuonna 1980 esittämää Musgraven sääntöä (Musgrave, 1980) sekä taloustieteilijä Harsanyin Bayesiläistä peliteoriaa (Fleurbaey ym., 2008). Väänänen (2018) kuvaa Musgraven säännön perustuvan siihen, että eläkkeidenjakojärjestelmässä taloudellisesti ja poliittisesti kestävä ja samalla oikeudenmukainen eläkevarojen jako on lyhyen aikavälin pay-as-you-gotasapainossa. Kyseessä on eläkkeiden jakojärjestelmä, jossa edellinen sukupolvi -eläkemaksujen muodossarahoittaa seuraavan sukupolven eläkkeet. Musgraven säännön mukaan eläkemaksuilla vähennettyjen palkkatulojen suhde eläkkeisiin pysyisi muuttumattomana. Tällöin kumpikaan osapuoli - työikäiset tai eläkeläisetei kärsisi kohtuuttomasti talouden negatiivisista shokeista. Toisaalta voidaan 16 6. Palkkakerroin ja eläkeindeksi Palkkakertoimella määritetään uusi, alkava eläke. Se saadaan korottamalla työuran tulot eläkkeen alkamisajankohdan tasolle painottaen 80 % palkkojen ja 20 % kuluttajahintojen kehitystä. Eläkeindeksillä korjataan jo maksettavia eläkkeitä samaan tapaan, mutta painotus on päinvastainen: työuran palkkatasoa painotetaan 20 % ja hintatason kehitystä 80 %. (Kotamäki & Vaittinen, 2019.) Pyykkönen & Pyykkönen (2021) arvioivat, että sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta tavoiteltaessa työeläkeindeksi on muutettava vain hintojen kehitykseen perustuvaan elinkustannusindeksiin (Pyykkönen & Pyykkönen, 2021). Hintatasolla on taipumus kasvaa palkkoja nopeammin. 7. Eläkeikä Työuraa pitkittämällä pyritään rajoittamaan eläkemenojen kasvua. Syntymävuoden perusteella laskettava alin vanhuuseläkeikä on esimerkiksi vuonna 1955 syntyneellä noin 63 vuotta, ja vuonna 2006 syntyneellä jo noin 69 vuotta. Eläkeikälaskurin mukaan 1955 syntyneen laskennallinen elinaika eläkkeellä on vajaa 22 vuotta, ja 2006 syntyneellä vajaa 23 vuotta. (ETK3, 2024.) Vuonna 2006 syntynyt saavuttaisi tällöin eläkeiän kuusi vuotta myöhemmin, jotta saisi mahdollisesti olla eläkkeellä vuoden kauemmin, kuin vuonna 1955 syntynyt. 8. Elinaikakerroin Suomalaisten eliniän pitkittyessä, on eläketulot allokoitava aiempaa pidemmälle ajalle työuran jälkeen. Yksilön elinikää ei voida etukäteen tietää, joten elinaikakertoimen laskelmaan käytetään keskimääräistä elinikää syntymävuoden perusteella. Kerroin määritellään lopullisesti, kun henkilö täyttää 62 vuotta. (ETK, 2024 ja Tikanmäki ym., 2022.) Ensimmäinen elinaikakertoimen indeksiluku oli 1,0 vuonna 2009 vuonna 1947 syntyneille. Sen jälkeen kerroin on laskeva. (ETK, 2024.) Ikäkohortin keskimääräisen eliniän noustessa, kuukausittainen eläke laskee elinaikakertoimen mukaan. (ETK, 2024 ja Tikanmäki ym., 2022) Työntekijä voi kuitenkin kompensoida eläkkeen määrän laskun työuraa pidentämällä. (Viklund, Ramberg, Mielonen & Lappalainen, 2011.) Kun eläkemenojen kasvua rajoitetaan elinaikakertoimella, se ennakoi epäoikeudenmukaisuutta nuoria ikäluokkia kohtaan, mikäli työeläkkeen alaikäraja nousee, mutta eläkkeellä oloaika pysyy muuttumattomana. Näin siksi, että nuorempien sukupolvien elinikä kasvaa, mutta pitenevän työuran jälkeen eläkevuosia olisi mahdollisesti saman verran, kuin aiemmin syntyneillä. (ETK, 2024.) Toisaalta myös keskimääräinen työuran aloitusikä on siirtynyt myöhemmäksi (Työeläkevakuuttajat [Tela], 2024). 17 2.4 Makrotaloudellisten tekijöiden yhteys eläkkeisiin Tässä luvussa tarkastellaan makrotaloudellisia tekijöitä, joilla on yhteys eläkemaksuihin ja eläkkeisiin, ja sitä kautta oikeudenmukaiseen hyödyn jakoon. Esimerkiksi valtion velkaan ja huoltosuhteeseen voidaan pyrkiä vaikuttamaan eläkejärjestelmän kautta. Elinajanodote on kasvanut jatkuvasti ja sen negatiivisena ulkoisvaikutuksena eläkekustannukset ja vanhuuden hoivakulut suurenevat. Käsiteltäviä tekijöitä ovat elinajanodote, huoltosuhde, kestävyysvaje, valtionvelka, talouskasvu ja työllisyys sekä verotus. 1. Elinajanodote Elinajanodote on kasvu-uralla Suomessa (Kuvio 3) ja vaikuttanut eläkkeen määriin Suomessa vuodesta 2009 lähtien. Elinajanodotteen kasvu muuttaa demografista rakennetta ja kasvattaa huoltosuhdetta, kun syntyvyys samaan aikaan laskee. (Kotamäki & Vaittinen, 2019.) Kuolleisuus kuitenkin kasvoi vuonna 2022, jolloin kuolleiden määrä oli 5200 enemmän, kuin vuotta aiemmin. Korkeamman kuolleisuuden seurauksena elinajanodote laski 0,6 vuotta tytöillä lähes 84 vuoteen ja 0,5 vuotta pojilla noin 79 vuoteen. Vuoden 2023 kokonaiskuolleisuus, noin 61 000 henkeä, oli suurin kuolleisuusmäärä vuoden 1944 jälkeen Suomessa. (Tilastokeskus, 2023 ja 2024.) KUVIO 3 Elinajanodote Suomessa vuosina 1950–2022 syntyneille (Tilastokeskus, 2023). 2. Huoltosuhde Huoltosuhde määrittää lasten ja vanhusten osuuden suhdetta työikäisiin tai vain vanhusten osuutta työikäisiin. Väestön ikääntyessä huoltosuhde kasvaa, korottaen julkisia kustannuksia työntekijää kohden. Eläkeläisten määrä kasvoi vuosina 1987–2019 miljoonasta 1,5 miljoonaan samalla, kun työllisten määrä on pysynyt lähes samalla tasolla. Kehitys on 18 seurausta nuorempien ikäluokkien huomattavasti pienemmästä määrästä, joka johtaa yhä heikkenevään huoltosuhteeseen. Vuonna 1987 huoltosuhde oli noin 0,43 huollettavaa työikäistä kohden ja vuonna 2020 huoltosuhde oli noin 0,63 huollettavaa työikäistä kohden. (Pyykkönen & Pyykkönen, 2021.) Suurten ikäluokkien 60-vuotiaana eläkkeelle jäännin seuraamuksista kärsivät Pyykkönen & Pyykkönen (2021) mukaan nuoremmat ikäluokat, kun julkistalous heikkenee eläkeja hoivamenojen kasvaessa. He esittivät sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta eläkejärjestelmässä ja työurien pidentämistä. Heidän mukaansa oikeudenmukaisessa sukupolvisopimuksessa eläkeikä on suhteessa taloudelliseen huoltosuhteeseen. Tällöin eläkeiän korotus olisi kestävä ratkaisu silloin, kun eläkeläisten osuus kasvaa. Kasvava huoltosuhde on analyysin mukaan ratkaistava joko vähentämällä hyvinvointia, tai lisäämällä työllisyyttä. Kun eläkemenot vievät neljänneksen julkisista menoista, julkisten hyvinvointipalvelujen menoja joudutaan vähentämään. Jos ja kun eläkemaksuja korotetaan, vaikutus on sama kuin verotuksen kiristäminen: työllisyys kärsii sekä työnhakijan, että työnantajan näkökulmasta. (Pyykkönen & Pyykkönen, 2021.) Kuvio 4 osoittaa huollettavien määrän 100 työikäistä kohden Suomessa 1900-luvulta lähtien. KUVIO 4 Huoltosuhteen kehitys Suomessa, % (Tilastokeskus, 2024.) Kuviosta nähdään, että huoltosuhde on ollut alimmillaan 1980-luvulla, mutta ikääntyneiden osuuden kasvu on alkanut jo paljon aiemmin. Korkeimmillaan huoltosuhde oli edellisen vuosisadan alussa, mutta silloinkin vanhusten osuus oli pieni ja lasten puolestaan suuri. Lapset ovat kuitenkin henkilökohtainen valinta kasvattaa huoltosuhdetta, kun taas edellisen sukupolven suuntaan huoltosuhteen tasoon ei yksilö tai ikäluokka voi itse vaikuttaa. Viime vuosikymmeninä huoltosuhde on koko ajan kasvanut, ja vuonna 2020 huoltosuhde oli jo yli 60 %, josta vanhusten osuus oli yli puolet. Elinikä 19 pitenee, myös vanhukset elävät pidempään, ja samalla syntyvyys on jatkuvasti heikentynyt. Toisaalta huoltosuhteessa voidaan verrata vain yli 65 vuotta täyttäneiden suhdetta 15–64 vuotiaisiin. Näin laskettuna suhde oli noin 37 % vuonna 2021 ja tulee olemaan noin 45 % vuonna 2040 ja vuonna 2090 noin 66 %. Suomen väestön ennustetaan kasvavan 2030-luvun puoliväliin saakka, ja sen jälkeen vähentyvän. Huoltosuhteen heikkenemisen arvioidaan johtuvan sekä yli 65 vuotta täyttäneiden osuuden kasvusta, että työikäisten määrän laskusta. (Tikanmäki ym., 2022.) Jos työikäisen määritelmää nostettaisiin 15 vuodesta ylöspäin, huoltosuhde olisi vielä heikompi. 3. Kestävyysvaje Pitkän aikavälin epätasapaino valtion tulojen ja menojen välillä johtuu pitkälti huoltosuhteen kasvamisesta, hoivamenojen ja elinajan kasvusta. Pitkän aikavälin kestävyysvajeen arvioidaan olevan 4 % BKT:sta, vuoden 2024 tasolla sen ennustetaan olevan 10 miljardia euroa. (VM, 2024 ja VN, 2024.) Julkisen sektorin menot ovat olleet jatkuvasti tuloja suuremmat vuodesta 2009 alkaen. (Tilastokeskus2, 2024 ja VM2, 2024). 4. Valtionvelka Maksettavien eläkkeiden määrällä on vaikutusta julkiseen talouteen ja sitä kautta mahdollisen velan tarpeeseen. Samalla kun huoltosuhde kasvaa, velka veronmaksajaa kohden on yhä suurempi. Kuten Kuvio 5 osoittaa, Suomen valtionvelka on jatkuvasti kasvanut sekä euromääräisesti, että osuutena bruttokansantuotteesta. Erityisen jyrkkää kasvu on ollut viimevuosina. Suomen valtionvelan markkina-arvo vuoden 2002 lopussa oli yli 63 miljardia euroa, ja vuoden 2023 lopussa jo noin 147 miljardia euroa. Vuoteen 2023 inflaatiokorjattuna vuoden 2002 luvut ovat 1,47 x 63,07 eli noin 93 mrd euroa. Velka inflaatiokorjattuna oli kasvanut siis 21 vuodessa noin 1,5kertaiseksi. Heinäkuun 2024 lopussa velka oli noin 167 miljardia euroa, joka asukasta kohden on 29 611 euroa. (Valtiokonttori, 2024.) 20 KUVIO 5 Valtion velka € suhteessa BKT:een (Valtiokonttori, 2024). 5. Talouskasvu ja työllisyys Talouskasvu kasvattaa työllisyyttä, pienentäen huoltosuhdetta ja mahdollisesti myös eläkemaksuja, jos eläkkeet pysyvät ennallaan. Toisaalta korkeat eläkemaksut nostavat yritysten palkkakustannuksia, joka voi heikentää työllisyyttä ja siten myös talouskasvua. Jos työllisyys merkittävästi laskisi, jäisivät eläkekulut yhä pienemmän osuuden maksettavaksi, nostaen työeläkemaksuja. Tämä aiheuttaisi työvoimakustannusten kasvamisen tai eläkkeiden alenemisen. (Tela, 2024.) Suomen BKT on kasvanut jatkuvasti ajoittaisista suhdannelaskuista huolimatta ainakin vuodesta 1870. Vuonna 2015 asukasta kohden BKT oli 20,5 kertainen vuoteen 1870 verrattuna. (Heikkinen, 2017 ja Pohjola, 2017.) Suomen BKT on kasvanut alle 20 vuodessa 2005–2023 yhteensä noin 15 %, joka on vähemmän kuin euroalueella keskimäärin ja jopa alle 50 % Ruotsin BKT:n kasvusta samaan aikaan. (OECD, 2024.) Tilastokeskuksen (2024) mukaan työttömyys Suomessa ei ole koskaan palautunut 90-lamaa edeltävälle tasolle. Työllisyys oli 71,5 % vuonna 2021, jonka jälkeen työllisyyden ennustetaan vakiintuvan noin 73–74 %:iin. Työllisyysasteella on viitattu yleisesti 15–64vuotiaiden työllisyyteen. Kuitenkin alin työeläkeikä saavuttaa 65 vuoden rajan 2030-luvun alussa, jonka jälkeen työllisyys kasvaa erityisesti yli 65-vuotiailla; vuonna 1965 tai sitä aiemmin syntyneillä. (Tikanmäki ym., 2022.) Vaikuttaa siltä, että lievä työllisyyden kasvu ei työllistä nuorempaa ikäluokkaa, vaan yli 65-vuotiaita, jotka ilman elinaikaindeksiä olisivat jo eläkkeellä. Eläkemaksujen maksajat, työntekijät, hyötyisivät pienempien eläkemaksujen muodossa, mutta työnhakijoille työllisyyden kasvusta ei välttämättä ole hyötyä. 6. Verotus Verotuksen kiristäminen ei ole yleisesti toivottavaa, joten eläkemaksujen korotus luo painetta tuloverotuksen laskemiselle. Verotulojen vähentäminen siis 21 heikentää julkistaloutta entisestään. Seuraavien 50 vuoden aikana 75 vuotta täyttävien määrä kasvaa Pyykkönen & Pyykkönen (2021) mukaan jopa 500 000 henkilöllä, joka johtaa tuntuvaan hoivamenojen kasvuun. He huomauttavat, ettei eläkejärjestelmää voi tarkastella irrallaan muusta julkistaloudesta, jonka kestävyyden täytyy olla pohjana eläkeuudistuksillekin. (Pyykkönen & Pyykkönen, 2021.) Vuonna 2023 verotuksen muutos eläkeja palkkatuloissa vaihteli tulotason mukaan. Samaa tuloa verrattaessa edellisvuoteen, olettaen kunnallisverot keskimääräisiksi, eläkkeen veroprosentin ennustettiin laskevan 0,1–2,3 %- yksikköä, kun palkkatulojen veroprosentin odotettiin laskevan alle 1 %- yksikön. (Ritola & Tuominen, 2023.) 22 3 SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ Eläkejärjestelmä tasaa tuloja ja kulutusta elinkaaren eri vaiheissa, ja luo turvaa sairauden ja ikääntymisen varalle. Suomessa eläkevakuutetuilla on sukupolvien välinen lupaus eläketurvasta; työikäiset maksavat eläkemaksuillaan kyseisen vuoden eläkkeet. Tällöin yksittäinen eläkkeensaaja ei kerrytä omaa eläkerahastoaan, eikä siten ole itse säästänyt tulevaa työeläkettään. (Pelkonen, 2024.) Luvussa 3.1 kuvataan työeläkejärjestelmän rakennetta, rahoitustapaa ja eläketyyppejä. Sen jälkeen käydään lyhyesti läpi Barrin (Barr, 2013) Eläketurvakeskukselle tekemän analyysin ja OECD-maiden MCGP Indeksien (2018 ja 2023) huomioita ja ehdotuksia Suomen järjestelmästä. Luvussa 3.2 vertaillaan Suomen mallin eroavaisuuksia kansainvälisten tutkimusten perusteella. Vertailu on haastavaa johtuen maiden erilaisista järjestelmistä. Alaluvussa esitetään myös katsaus kyselytutkimusten tuloksiin ja niiden vertailua suomalaisten ja muiden eurooppalaisten kokemuksista eläkkeisiin ja hyvinvointiin liittyen. Lopuksi käsitellään eläkeuudistuksia, niiden tavoitteita ja vaikutuksia. Useiden työeläkereformien tavoitteena on ollut tasa-arvoisempi ja kestävämpi eläkejärjestelmä. Uusimman työeläkeuudistuksen on tarkoitus valmistua vuonna 2025. 3.1 Työeläkejärjestelmän kuvaus Julkinen työeläkejärjestelmä turvaa kansalaiset työkyvyttömyyden, tapaturmien, vanhuuden tai huoltajan kuoleman varalta. 1 Suomen työeläkkeet ovat työnantajan perusteella joko julkisen alan eläkkeitä, tai yksityisalojen eläkkeitä. (TELA, 2024.) Mahdollinen yksityisesti hankittu tai työnantajan myöntämä lisäeläke maksetaan varsinaisen eläkkeen lisäksi. (ETK, 2024.) Euroopan eläkejärjestelmä voidaan kuvata kolmen pilarin mallilla. Pilarit edustavat sosiaaliturvaan, työsuhteeseen ja vapaaehtoisuuteen perustuvia eläkkeitä. Ensimmäisen pilarin julkisesti rahoitettu sosiaaliturvaperusteinen eläke on Suomessa kansantai takuueläke. Sen tarkoitus on turvata vähimmäiselintaso. Toinen pilari koostuu työsuhteeseen perustuvista, eli ansiosidonnaisista eläkkeistä. Suomessa palkasta pidätetään pakollinen työeläkemaksu, joka oikeuttaa aikoinaan eläketuloihin (ei kuitenkaan samassa suhteessa). Työsuhteeseen perustuvan eläkkeen tarkoitus on ylläpitää samaa elintasoa kuin työelämässä. (Tela, 2024.) Kolmas pilari kuvaa yksityisiä eläkkeitä ja sijoituksia, jotka ovat vapaaehtoisia. Suomessa nämä eivät perinteisesti ole olleet yleisesti käytössä (Tela, 2024 ja Vidlund, ym. 2011). Suomen työeläkejärjestelmä on niin sanottu kahden pilarin 1 Julkisiin työnantajiin kuuluvat kuntien ja kuntayhtymien toimintayksiköt, kuntien liikelaitokset ja valtion budjettitalouden piirissä olevat virastot ja laitokset. Yksityisalojen työnantajia ovat yksityiset yritykset, valtioja kuntaenemmistöiset yritykset, valtionliikelaitokset, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, seurakunnat, järjestöt ja säätiöt. (ETK, Tilastokeskus, 2024.) 23 malli, koostuen pääosin kahdesta ensimmäisestä pilarista. Sama henkilö voi saada sekä työsuhteeseen perustuvaa, että kansaneläkettä. (Kotamäki & Vaittinen, 2019.) Pilarimallin lisäksi eläkkeet voidaan jakaa rahoitusmallin mukaan joko jakojärjestelmään tai rahastoivaan järjestelmään. Suomessa on pääosin käytössä jakojärjestelmä, eli työntekijät ja työnantajat rahoittavat työeläkemaksuillaan kyseisen vuoden eläkkeet. Jakojärjestelmään voidaan liittää myös säästörahasto, joka on käytössä julkisalan työntekijöillä. Se suojaa tulevaisuuden maksujen korotuspaineilta, kun osa eläkkeistä voidaan rahoittaa aiemmin säästetyistä varoista. (Tela, 2024.) Täysin rahastoiva järjestelmä kerää työeläkemaksut työväestöltä ja säästää ne tulevaisuuteen. Näin säästäneet henkilöt saavat aikanaan omat varansa käyttöön, usein korkojen kera, mutta sijoitetuissa varoissa on luonnollisesti riskinsä. Mallissa jokainen sukupolvi säästää siis itse eläkkeensä. (Tela, 2024.) Yksityisalojen eläke toimii osittain rahastoivalla periaatteella, eli kombinaationa edellä mainituista. Osa työeläkemaksusta ohjataan kyseisen vuoden eläkemaksuihin ja osa rahastoihin ja sijoituksiin. Rahastot toimivat osittain vuotuisten eläkkeiden rahoituksen lähteenä, vaikkakin suurin osuus kerätään kunkin vuoden työeläkemaksuina. Näin eläkemaksuja voidaan periä vähemmän kuin täydessä jakojärjestelmässä. (Tela, 2024.) Yksityisalojen eläkemaksuista siirretään vuosittain rahastoon noin viidesosa ja sieltä rahoitetaan saman vuoden eläkkeistä noin neljäsosa. Rahastoon siis tulee ja sieltä veloitetaan joka vuosi eläkkeitä, eikä rahastoa koskaan voida käyttää tyhjäksi. Vuodesta 2013 alkaen yksityisten alojen eläkkeitä on rahoitettu eläkemaksujen lisäksi rahastovaroilla. (Tela, 2024.) Eläkkeen määrällinen peruste jaetaan perinteisesti kahteen tyyppiin, etuusja maksuperusteiset eläkkeet. Suomessa eläkkeet ovat etuusperusteisia, eli eläkeläisillä on oikeus tietyntasoiseen, työtulon tasoon ja työuran pituuteen perustuvaan eläkkeeseen. Riskin kantavat tällöin eläkemaksujen joustaessa palkansaajat ja yrittäjät eläkemaksujen maksajina. (ETK, 2024 ja Kotamäki & Vaittinen, 2019.) Toinen määrällinen peruste on maksuperusteisuus, jossa eläkkeet joustavat tarvittaessa, eläkemaksujen pysyessä aiemmalla tasolla. Tällöin riskin kantavat eläkeläiset. (Väänänen, 2018.) Maksuperusteisuus edellyttää, että myöhemmin saatava eläke joustaa kiinteän eläkemaksun suuruuden, sekä siitä saatavan tuoton perusteella (ETK, 2024). Työeläkejärjestelmä koostuu useista eri eläkkeistä (Taulukko 2). Niitä ovat tällä hetkellä vanhuus-, osittainen varhennettu vanhuus-, työkyvyttömyys-, työuraja perhe-eläkkeet, sekä kuntoutusetuudet (Tela, 2024 ja Kotamäki & Vaittinen, 2019). Työeläke muodostuu työuran pituuden, palkkatason ja eläkelainsäädännön perusteella (Tela, 2024). Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea myönnetään työikäisille. Sen sijaan, vanhuuseläkettä maksetaan ikään perustuen (Kela, 2024). Suomessa asuvia työeläkkeen saajia oli vuoden 2023 vuoden lopussa yhteensä yli 1,5 miljoonaa. Sama henkilö saattaa saada eläkkeitä useasta eri työeläkekategoriasta. (Mainittu luku sisältää jokaisen henkilön vain kerran). Eri 24 elämäntilanteissa eläkkeiden maksajia ovat työeläkelaitokset ja Kela kuten Taulukko 2 osoittaa. TAULUKKO 2 Eläkelajit ja niiden maksajat (Mukaillen lähteestä KELA, 2024). Maksaja Eläkkeet työkyvyn heiketessä Eläkkeet vanhuuseläkkeellä Eläkkeet omaisen kuoltua Työeläkelaitokset (yksityiset tai julkinen KEVA) Ammatillinen kuntoutus, kuntoutustuki, työkyvyttömyyseläke tai osatyökyvyttömyyseläke Osittainen vanhuuseläke Työuraeläke Kela Sairauspäiväraha, erilaiset kuntoutusmuodot ja kuntoutusraha, määräaikainen kuntoutustuki tai työkyvyttömyyseläke Varhennettu vanhuuseläke Takuueläke Sekä työeläkelaitokset ja Kela Vanhuuseläke Perhe-eläke leskelle ja lapsille Mahdollisesti paluu työelämään Suomalainen työeläkejärjestelmä on hajautettu; se on jaettu yksityiseen ja julkiseen järjestelmään ja työeläkevakuuttajia on useita (Tela, 2024). Ensisijaisesti työeläkkeen maksaa työeläkelaitokset, työntekijöiltä kerätyillä työeläkemaksuilla. Yksityisiä työeläkelaitoksia vuonna 2024 on 18 kpl, ja ne ovat yhteisvastuussa eläkkeiden maksamisesta. Julkisten alojen eläkkeistä on vastuussa KEVA. KELAN kansanja takuueläkkeillä täydennetään varsinaisia työeläkkeitä ja ne ovat verovaroin rahoitettuja (ETK, KELA ja KEVA, 2024). Barr (2013) analysoi Suomen eläkejärjestelmän rakenteen etuja ja heikkouksia. Vahvuuksia olivat hänen arvionsa mukaan julkisen ja yksityisen sektorin eläkkeiden samankaltaisuus, ja eläkeoikeuksien kattavuus, koskien lähes kaikkia ansiotuloja. Hän arvioi, että osittaisen rahastoinnin järjestelmässä voidaan talouden shokkitilanteissa käyttää verovaroja ja jakaa nykyisten ja tulevien kohorttien riskiä. Pitkän aikavälin kestävyyteen on panostettava ajoissa, muuten kustannukset voivat jäädä tulevien kohorttien rahoitettaviksi. Barrin (2013) analyysissa Suomen vahvuus on myös, että kaikki sidosryhmät; hallitus, eduskunta, työntekijäjärjestöt, työnantajajärjestöt ja eläkelaitokset ottavat osaa eläkepolitiikkaan. Toisaalta hajautettu malli saattaa reagoida liian hitaasti esimerkiksi maksujentai eläkeiän korotuksiin. Barrin (2013) ja MCGP Indeksien (2018 ja 2023) mukaan Pohjoismaissa olisi hyödyllistä huomioida muuttuvat perherakenteet, kuten avioerot, jotta eläkeoikeudet voitaisiin jakaa puolisoiden kesken. MCGPI huomioi suositeltavana myös kotitalouksien säästämisasteen kasvattamista ja velanoton vähentämistä. 25 Myös rahastoinnin lisäys ja vähimmäiseläketurvan parantaminen katsotaan helpottavan Suomen eläkejärjestelmän tilaa. (ETK, 2024.) Toisaalta, mikäli kotitaloudet säästäisivät enemmän, kulutus vähenisi ja siten myös tuotanto ja ennen pitkää työllisyys. Kuitenkin korot suuren säästämistrendin vaikutuksesta laskisivat ja yritysten investoinnit lisääntyisivät, näin ainakin taloustieteen teorian mukaan. (Hougaard, Svend, Lassila, Määttänen, Valkonen & Westerhout. 2020.) Suomen sijoittumista MCGP Indeksissä ja vertailua muihin maihin tarkastellaan laajemmin luvussa 3.3. 3.2 Työeläkkeiden kustannusten ja rahoituksen kehitys Suomessa osin rahastoivassa jakojärjestelmässä eläkemaksujen lisäksi eläkemenoja rahoitetaan pääosin kerrytetystä rahastosta ja valtionosuutena verovaroista. Seuraavassa tarkastellaan, miten rahavirrat ovat muuttuneet vuosien 2002 ja 2023 välillä. Osuudet esitetään seuraavassa Kuviossa 7. (ETK, 2024.). Kuvio osoittaa, että 2023 kerätyistä 26,9 mrd. euron työeläkemaksuista noin 12 % on ohjattu eläkevarantoon, noin 1,5 % toimintakuluihin, ja loput maksettuihin eläkkeisiin. Osa eläkkeistä (5,7 mrd €) on rahoitettu eläkevaroista ja hieman vähemmän valtion osuuksina. Eläkevarat ovat kasvaneet vuoden 2022 lopusta (242,4 mrd), josta vähennetty eläkeosuus (5,7mrd) ja toisaalta eläkevarantoihin myös ohjautunut eläkemaksuista (3,2 mrd), lisäksi sijoitukset ovat tuottaneet vuodessa 15 mrd euroa, jolloin eläkevarojen arvo seuraavan vuoden lopussa on ollut 254,9 mrd. (ETK, 2024.) Vuodelta 2022 seuraavalle vuodelle siirtyneiden varojen tuotto 15 mrd euroa (6,25 %) menetti reaaliarvonsa inflaation 6,2 %) vuoksi (Tilastokeskus, 2024). Eläkevarojen reaaliarvo oli 31.12.2023 siis 0,938 x 254,9mrd=239,1mrd. Arvo oli heikentynyt 0,33 prosenttia eli 0.8 mrd euroa. Sijoitukset ovat pitkänajan investointeja, joten arvon kehitystä on aiheellista seurata pitkällä aikavälillä. 32 raportoivat SHARE 2 -tutkimuksen tuloksista. Raportin mukaan yli 50-vuotiaista suomalaisista 64–65vuotiaana eläkkeelle jääneet ovat tyytyväisimpiä (75 %) eläkeikäänsä. (Auero & Lahtela, 2024.) Vuonna 1962 syntyneet ovat kuitenkin ensimmäinen ikäluokka, jonka alin vanhuuseläkeikä on vähintään 65 vuotta (ETK, 2024). Kyseisen raportin mukaan yli puolet työssäkäyvistä suomalaisista haluaisi jäädä eläkkeelle mahdollisimman aikaisin, useammin kuin Tanskassa tai Ruotsissa. 65–74vuotiaat suomalaiset vastaajat tulivat vastaustensa perusteella useimmin taloudellisesti toimeen ”helposti”, verrattuna muihin ikäryhmiin, mutta erot muihin yli 50 vuotiaisiin tasoittuivat, kun mukaan huomioitiin myös vastanneet, jotka tulevat ”melko helposti” taloudellisesti toimeen. Kun suomalaisten keskiarvoa, 42 % ”helposti” toimeentulevien vastauksia, verrattiin muiden eurooppalaisten vastauksiin, eniten ”helposti” toimeen tulivat tanskalaiset ja alankomaalaiset (71 % ja 67 %) ja huonoiten italialaiset (8 %) ja latvialaiset (6%). (Auero & Lahtela, 2024.) Voidaan huomata, että Alankomaissa ja Tanskassa, jotka ovat menestyneet hyvin OECD:n indekseissä, eläkeläisten tyytyväisyys kyselytutkimuksessakin oli korkein. Alankomaiden järjestelmä on kuitenkin siirtynyt enemmän maksuperusteisiin eläkkeisiin, kun Suomessa riskit ovat pääosin työikäisillä ja huoltosuhde Euroopan heikoin. Ilmakunnas, Uotinen & Vaalavuo (2024) tutkivat iän ja subjektiivisen taloudellisen hyvinvoinnin yhteyttä. Euroopassa yli 64-vuotiailla oli 39 % todennäköisyys kokea toimeentulovaikeuksia, nuoremmilla luku oli 46 %. Suomessa kyseinen luku oli yli 64-vuotiailla vain 15 %, kun 50–64vuotiailla se oli 27 %, ja sitä nuoremmilla ikäluokilla 23–30 %. Tutkijat selittivät, että yli 64-vuotiaat mukauttavat kulunsa ja sopeutuvat helpommin tulotasoonsa, heillä on säästöjä, tai omistusasunnosta ei ole enää velkaa. (Ilmakunnas ym., 2024.) Pyykkönen &Pyykkönen (2021) arvioivat, että kansainvälisissä vertailuissa on jätetty huomioimatta nuorempien ikäluokkien tarpeet. He epäilevät, että mikäli sukupolvien välinen eläkesopimus kirjoitettaisiin nyt uusiksi, ei nykyisen eläkkeen tasoa enää hyväksyttäisi. (Pyykkönen & Pyykkönen, 2021.) Takala (2015) raportoi vuosien 2011 ja 2014 kyselytutkimuksista, joissa selvitettiin työikäisten kansalaisten uskoa ja luottamusta Suomen eläkejärjestelmään. Ilmeni, että vuonna 2014 vanhuuden kohtalaista eläketurvaa piti ”kohtuullisen luotettavana” 50 % vastanneista, kun osuus vuonna 2011 oli 60 %. Muihin työeläkelajien kohtuulliseen tasoon uskoi harvempi. Lisäksi vain kolmannes uskoi, että tulevaisuuden eläkkeet pysyvät luvatulla tasolla. Kummallakin tutkimuskerralla vain noin 20 % vastaajista uskoi päättäjien ajavan kansalaisten etua eläkepäätöksissä. Kuitenkin noin 40 % uskoi, että eläkevaroista ja sijoituksista pidetään hyvää huolta, tosin suurelle osalle kysymys oli vaikea, eivätkä he osanneet vastata kysymykseen. (Takala, 2015.) Luottamus eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuuteen laski, kun vuonna 2014 enää noin joka kolmas vastaajista uskoi eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden mittarina pidettiin maksutaakkaa, joka siirtyi sukupolvelta toiselle. Tutkimusvuosien 2 Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 33 välillä erityisesti vanhempien sukupolvien usko jälkipolville jäävästä eläketaakasta väheni selvästi. Vuonna 2014 kysyttiin ensimmäistä kertaa mielipidettä vanhuuseläkeiän sitomisesta elinaikaan, sekä eri ammattiryhmien tasapuolisesta kohtelusta. Kumpaakaan ei pidetty oikeudenmukaisina. (Takala, 2015.) Toisaalta uudemman, Telan kyselyn mukaan 20–65vuotiaista 59 % uskoi eläkejärjestelmän olemassaoloon oman eläkeikänsä koittaessa, ja alle 30vuotiaista 46 %. Tämä tosin ei kerro vielä siitä, minkä tasoiseen eläkkeeseen vastaajat uskovat. Alle 31-vuotiaista vastaajista neljännes halusi vahvistaa eläkejärjestelmän tilaa heikentämällä nykyisin maksussa olevia eläkkeitä. Ehdotusta vastusti 51 %, ja loput eivät ottaneet asian kantaa. (Koskinen ja Tela, 2024.) 3.4 Työeläkereformit, niiden perustelut ja vaikutukset Eläkeuudistuksilla pyritään eläkemaksujen, -etuuksien ja rahastojen tasapainoon, kun eläkeläisten osuus väestöstä on kasvanut ja työikäisten heikentynyt. Uudistuksilla pyritään vaikuttamaan tulonjakoon ja myös työurien pituuteen. Aika eläkemaksujen ja toisaalta eläke-etuuksien saamisen välillä on hyvin pitkä, jopa 70 vuotta, ja siksi pitkän aikavälin arviointi uudistuksia tehdessä on välttämätöntä. (Tela, 2024.) Telan mukaan aiemmin eläkemenouudistusten maksajia ovat olleet työntekijät ja työnantajat. Viimeaikoina sukupolvien mukainen oikeudenmukaisuus on otettu huomioon työeläkeuudistuksissa. Pelkonen (2024) toteaa, että eläkeuudistus ei ole yksinkertaista, vaan siinä täytyy huomioida vaikutukset eri ikäja väestöryhmiin pitkällä aikavälillä. Pääasiassa nykyisen muotoinen työeläkejärjestelmä Suomessa on tullut voimaan 1960luvulla. Vuoden 1975 merkittävänä muutoksena työeläkkeestä tuli ensisijainen eläke kansaneläkkeen rinnalle, eläkkeen vuosikertymän noustessa yhdestä prosentista 1,5 prosenttiin. (Kotamäki, Vaittinen 2019.) Kertymä oli vuonna 2024 saman suuruinen. Muutoksia eläkejärjestelmään tehdään vuosittain. Vuosituhannen suurimmat eläkeuudistukset tehtiin vuosina 2005 ja 2017 ja tätä kirjoittaessa on valmisteilla seuraava muutos vuodelle 2025. (ETK, 2024.) 3.4.1 Eläkeuudistus 2005 Ennen vuoden 2005 uudistuksia vanhuuseläkeikä oli 65 vuotta, mutta uudistuksen tavoitteena oli siirtää alkamisikää 2–3 vuotta. Siihen kannustettiin korkeammalla karttumisprosentilla 4,5 %. Uudistuksen jälkeen vanhuuseläkkeelle pääsi vapaa-valintaisesti 63–68-iän välillä. Vaihtoehtoinen varhaiseläkeikä 62 vuoden iässä laski eläkettä pysyvästi. 3 Lisäksi elinaikakerroin otettiin käyttöön, eli elinajan pidentymisen myötä kuukausieläke laski nuoremmille ikäluokille. Kansaneläkkeen osalta vanhuuseläkeikä pysyi 65 vuodessa. (ETK, 2024.) 3 Julkisalojen eläkkeissä on joitain poikkeuksia, joita ei tässä käsitellä (ETK, 2024). 34 Uudistuksen myötä eläke karttui koko työuran ajalta alkaen jo 18 vuoden iässä, aiemman 23 ikävuoden sijaan. Eläkettä alkoi karttua myös tutkinnosta tai vanhempainpäivärahasta. Uudistuksessa eläkkeisiin laskettiin palkkakerroin (palkkaja hintatasomuutosten vaikutus) ja työeläkeindeksi. Aiempi ikäsidonnainen indeksi poistettiin. Eläke-etuuksiin lisättiin lakisääteinen ammatillinen kuntoutus. Yli 53-vuotiaat alkoivat maksaa suurempaa eläkemaksua kuin nuoremmat, mutta samalla se kartutti enemmän eläkekertymää. (ETK, 2024.) Vuoden 2005 uudistus onnistui myöhentämään eläkkeelle jäämisikää. Erityisesti vähemmän koulutettujen työttömyys ennen eläkeikää laski noin 50 %, ja sillä oli työuraa vanhuusikään saakka pidentävä vaikutus. Naiset ja korkeammin koulutetut jatkoivat työssä aiempaa pidempään, mutta he olivat pääosin työssä jo eläkeiän lähestyessä, joten heille muutos oli vähäisempi kuin vähemmän koulutetuilla. Yli 65-vuotiaiden työuran jatkamiseen ei ollut vaikutusta. Julkisella sektorilla työuran pidennys yleistyi, mutta yksityisellä sektorilla väheni. (ETK, 2024.) Tässä jää kuitenkin epäselväksi, pitenikö työura alkuvai loppupäästä, kun huomioidaan, että työeläkettä kertyi entistä nuoremmille, ja myös muun muassa tutkinnosta. Laskelmien mukaan 2005 uudistus myös vaikutti pitkällä aikavälillä naisten ja miesten eläkkeiden tasa-arvoistumiseen (ETK, 2024). Muutos sai myös kritiikkiä. Kun uudistuksen myötä eläkkeelle pääsi jo 63vuotiaana, ja työuran loppuvuodet kasvattivat eläkettä aiempaa enemmän, kasvoivat nimenomaan suurten ikäluokkien eläkkeet, kommentoivat Muhonen & Hanska (2016). 3.4.2 Eläkeuudistus 2017 Vuonna 2017 alinta vanhuuseläkeikää nostettiin asteittain 3 kuukautta ikävuotta kohden vuonna 1955 syntyneistä lähtien (Kotamäki & Vaittinen 2019 ja ETK, 2024). Tavoitteena oli edelleen pidentää työuria ja parantaa eläkerahoituksen kestävyyttä. Lisäksi asetettiin tavoite-eläkeikä, joka on alinta eläkeikää korkeampi. (ETK, 2024.) 63-vuotiaiden työllisyys kasvoi lähes kaksinkertaiseksi, joten eläkkeelle siirtymät ovat lykkääntyneet. (Kotamäki & Vaittinen, 2019.) Eläkekarttumaa yli 53vuotiaille on alennettu edellisestä muutoksesta 0,2 %-yksikköä, ja se on siirtymäajan 2025 loppuun 1,7 %. Toisaalta eläkekarttuma alimman vanhuuseläkeiän jälkeen on heikentynyt 4,5 %:sta 1,5 %:iin. (ETK, 2024 ja Vidlund ym., 2011.) Lykkäyskorotus aikaistettiin alimmasta vanhuuseläkeiästä alkaen. Lisäksi on kehitetty uusia eläketyyppejä: osittaisen vanhuuseläkkeen saaja voi nostaa kertyneestä eläkkeestä 25 % tai 50 % kerralla, jolloin jatkossa saatava varsinainen eläke pienenee. Osittaiselle vanhuuseläkkeelle jääneitä ovat pääosin olleet miehet, yrittäjät, yksityissektorin työntekijät, pidemmän työuran tehneet sekä työttömät. Toiseen uuteen eläketyyppiin, työuraeläkkeeseen, päätettiin edellyttää yli 38 vuoden työura kuluttavassa työssä ja alentunut työkyky (Kotamäki & Vaittinen, 2019). Toisin kuin vuoden 2005 uudistuksen jälkeen, korkeasti koulutetut jatkoivat vähän koulutettuja useammin työtä eläkeiän noston jälkeen. Osittain muutosta selittää se, että eläkeikää edeltävä työllisyys on jo valmiiksi ollut korkeasti 35 koulutetuilla yleisempää. Miehillä työllisyys kasvoi naisia hieman enemmän eläkeiän kasvun myötä. (Kotamäki & Vaittinen, 2019.) Muutoksen myötä esimerkiksi vuonna 1957 syntyneiden alin eläkeikä alkoi 9 kk myöhemmin kuin 1954 syntyneillä. Molemmissa ikäryhmissä alimmassa mahdollisessa eläkeiässä eläkkeelle jäi yhtä suuri osuus, 40 %, joten korotuksen myötä eläkkeelle alimmassa eläkeiässä jäävien osuus ei kasvanut, kuten voisi olettaa. Julkissektorin työntekijät jäävät yksityissektorin työntekijöitä harvemmin eläkkeelle heti, kun se on mahdollista. (Kotamäki, Vaittinen, 2019.) Eläkeuudistus vuonna 2017 toi muutoksia eri ikäisten eläkkeiden nykyarvoihin. Riskun (2015) mukaan jo vuonna 1950 syntyneiden eläkkeiden nykyarvo kasvoi hieman, sitä ennen syntyneille suuren ikäluokan kohorteille muutosta ei tapahtunut. Eniten vuoden 2017 eläkeuudistuksessa hyötyivät - syntymävuosina 1940-2000 syntyneiden 5-vuotiskohorteissa - vuonna 1995 syntyneet miehet (+0,4 %) ja 1965 ja 1970 syntyneiden nykyarvot laskivat eniten (-0,42%). Naisten osalta eniten laski (-0,33 %%) vuonna 1965 syntyneiden, ja kasvoi vuonna 1995 syntyneiden nykyarvo (0,89). Myöhemmin syntyneiden nykyarvojen muutokset laskelmassa vaihtelevat. (Risku, 2015.) Muhonen & Hanska (2016) kritisoivat eläkeuudistusta 2017, koska se heidän mukaansa heikentää nuorten eläkkeitä. He ennustivat, että ihmisten työllisyys ja työkyky eivät kestä pidennettyä työuravaadetta. Elinajan pitenemisen myötä eläkkeet kuukautta kohden pienenevät, kun työuraa pidennetään, mutta Riskun (2015) laskelmien mukaan (Taulukko 5) eläke suhteessa maksuihin on heikentynyt uudistuksen myötä eniten 1965–1969syntyneellä kohortilla, vaikka suhde on edelleen suurempi, kuin myöhemmin syntyneillä. Uudistuksen myötä suurten ikäluokkien jälkeen syntyneillä tuotto väheni, mutta 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä se uudistuksen myötä jälleen parani, erityisesti 1995–1999kohortilla. Suurten ikäluokkien jälkeisten kohorttien eläke vaikuttaa jäävän pienemmäksi, kuin järjestelmään heidän sijoittamansa maksut, mutta uudistuksen myötä erot ikäkohorttien välillä tasaantuivat. (Risku, 2015.) Muutoksista huolimatta eniten reaalista sisäistä tuottoa saavat 1940 vuonna syntyneet, 6,5 % tuotolla. Yhteenlasketut saatavat eläkkeet suhteessa heidän maksamiinsa eläkemaksuihin ovat yli viisinkertaiset. Vuoden 1940 jälkeen syntyneille tuottoprosentti laskee, kunnes asettuu vuonna 1970 ja sen jälkeen syntyneille noin 2,3 prosenttiin ja saatavat eläkkeet ovat yli kaksinkertaiset eläkemaksuihin verrattuna. Riskun (2015) ennustuksen mukaan kaikki ikäluokat tulevat saamaan enemmän, kuin ovat eläkkeitä maksaneet. (Risku, 2015.) Taulukossa 5 on esitetty ikäkohorttien eläkkeiden suhde ansioihin ja vuoden 2017 aiheuttamat muutokset diskontattuna vuoteen 2015. 36 TAULUKKO 5 Koko elinkaaren ansioiden, yksityisalojen eläkkeiden ja -maksujen arvot syntymävuoden mukaan. Syntymävuosi Miljoonaa € % ansioista Eläke/maksu Ansio Eläke Maksu Netto Eläke Maksu Netto 1940 63 895 14085 6883 7202 22,0 10,8 11,3 2,05 1945 105640 19896 13685 6211 18,8 13,0 5,9 1,45 1950 104581 18331 15837 2493 17,5 15,1 2,4 1,16 1955 88638 14669 15503 -834 16,5 17,5 -0,9 0,95 1960 77259 12316 15429 -3113 15,9 20,0 -4,0 0,80 1965 70083 10980 15390 -4410 15,7 22,0 -6,3 0,71 1970 55677 8989 13239 -4249 16,1 23,8 -7,6 0,68 1975 53332 8908 13302 -4393 16,7 24,9 -8,2 0,67 1980 49592 8435 12705 -4270 17,0 25,6 -8,6 0,66 1985 46515 8227 12208 -3980 17,7 26,2 -8,6 0,67 1990 44374 7989 11890 -3901 18,0 26,8 -8,8 0,67 1995 39495 7162 10673 -3510 18,1 27,0 -8,9 0,67 2000 34059 6146 9220 -3073 18,0 27,1 -9,0 0,67 Arvot on diskontattu 3,5% reaalikorolla vuoteen 2015 vuoden 2017 eläkeuudistuksen mukaan. (Mukailtu lähteestä: Risku, 2015.) Taulukossa punaisella merkityt luvut ovat eläkeuudistuksessa heikentyneet ja vihreällä merkityt parantuneet aiempaan verrattuna. Paksunnetut luvut ovat muuttuneet kyseisellä sarakkeella eniten. Tiettyyn vuoteen diskontatut nettotulot tai -menot ilmentävät vain siitä hetkestä elinkaaren loppuun huomioidut tulot ja menot, eikä siten esimerkiksi jo aikuisiässä olevien, menneisyydessä saatujen opiskeluntai lapsuusajan tulonsiirtojen rahoitusta. Diskonttoarvojen kohdalla on huomionarvoista, että korko kauempaa historiasta nostaa arvon korkeammalle nykyajassa ja toisaalta vuoden 2015 työntekijöiden arvot ovat lähinnä päivän arvoa, siis lähes ilman koron osuutta. Toisaalta kaukana tulevaisuudessa maksettavat eläkkeet ovat nykyarvossa paljon matalampia. Siksi ylläoleviin tuloihin ensimmäisiin sarakkeisiin ei ole merkitty, onko uudistus vaikuttanut positiivisesti vai negatiivisesti. Suhteet eläkkeiden ja maksujen välillä viimeisessä sarakkeessa ovat helposti vertailtavat ja antavat ymmärrettävän käsityksen eri ikäpolvien eroista. 3.4.3 Eläkeuudistus 2025 Seuraavaa eläkeuudistusta valmistellaan. Ehdotus hallitukselle on tarkoitus esittää 31.1.2025 mennessä. Julkisen talouden on vahvistuttava noin miljardilla 37 eurolla, eli 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Eläkemaksuja myös pyritään vakauttamaan pitkällä tähtäimellä. (ETK, 2024.) Koivurinteen (2024) mukaan uudistuksessa tavoitellaan työeläkesijoitusten tuottojen kasvun avulla rahoituksellista kestävyyttä ja eläkkeiden riittävää tasoa. Lisää tuottoja voidaan tavoitella maltillisella riskitason korottamisella. Sijoituksilla on riskinsä, joten on myös välttämätöntä pohtia, kuka riskit ottaa vastuulleen. Pitkän aikavälin sijoittaminen on rationaalista, mikäli tavoitellaan korkeampaa tuottoa korkeammalla riskillä. (Koivurinne, 2024.) Nuorempien sukupolvien hyötyä ja oikeuksia tullaan tavoittelemaan myös eläkeuudistuksessa vuonna 2024 (Tela, 2024). 4 Nuorisoalan järjestöt ovat ilmaisseet omat vaatimuksensa eläkeuudistuksessa. Ne esittivät työeläkeindeksin jäädyttämistä vuosina 2027–2032 tai kunnes säästötavoite 10 miljardia tulevaisuuden eläkkeiden varalle täyttyisi. Jäädytys ei koskisi Kelan minimieläkkeitä. Argumentin mukaan säästötavoitteen täytyttyäkään eläkeindeksi ei kasvaisi kuin yleiseen hintatasoon sidottuna. (Tela, 2024.) Koskinen (2024) kritisoi vaatimusta, koska se ei hänen arvionsa mukaan laskisi nuorten tulevia eläkkeitä, vaan vain nykyisin maksussa olevia eläkkeitä. Käytännössä muutos vaikuttaisi niin, että keskimääräinen 1900 euron eläke, joka normaalisti kasvaisi 2118 euroon, ei kasvaisi yhtään. Se vastaisi siis noin 10 % leikkausta nykyisistä työeläkkeistä. Tulevaisuuden eläkkeet kuitenkin samaan aikaan kasvaisivat kyseisten viiden vuoden aikana noin 15 %. Koskinen (2024) epäilee, että nykyeläkkeiden heikentäminen johtaisi suuriin toimeentulo-ongelmiin. Toisaalta nykyisin maksussa olevissa eläkkeissä on positiivinen sisäinen tuotto, eli eläkeläiset saavat enemmän, kuin ovat järjestelmään sijoittaneet. Elinaikaindeksin seurauksena eläkkeet pienenevät, mitä myöhemmin henkilö on syntynyt. Lisäksi, kuten tässä tutkielmassa ilmenee, Suomen talous on nykyisellään kestämätön. Hallitusohjelmassa 2023 luvattiin käynnistää Yhteinen, kukoistava Suomi - tulevaisuustyö, tulevien sukupolvien hyvinvointia ajatellen. Kunnianhimoista kasvua tavoitellaan, jotta tärkeimmät julkispalvelut voidaan taata myös tulevaisuudessa. Velkataakkaa ei aiota jättää kohtuuttomasti tulevaisuuden sukupolville. Näin voidaan kuvailla sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden huomioonottamista Vahva ja välittävä Suomihallitusohjelman neuvottelutuloksessa. (VN, 2024.) Myös Tela ry pitää sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta hyvin keskeisenä mittarina eläkeuudistuksissa. (Tela, 2024.) Tela kritisoi hallituksen lupauksia oikeudenmukaisemmasta eläkepolitiikasta sukupolvien välille, kun hallitusohjelma ei kuitenkaan määrittele oikeudenmukaisuutta tarkemmin, kuten ei korvaustasoakaan. Telan mukaan selvää kuitenkin on, että korvaustaso tuleville eläkkeensaajille tulee laskemaan. Ennen vuoden 2025 uudistuksia on jo tehty muutoksia muun muassa verotukseen ja työtulovähennykseen, Ritola & Tuominen (2023) raportoivat julkaisussaan. Korkean inflaation vuoden 2022 ja ostovoiman 3–4 prosentin laskun 4 Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry, Suomen Lukiolaisten Liitto ry, Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry 38 jälkeen vuoden 2023 inflaation odotettiin olevan 4,2 prosenttia. Eläkkeiden ostovoiman ennustettiin nousevan takuueläkettä saavilla noin 2 %, ja sitä suuremmilla eläkkeillä 1–4 prosentin verran. Suurinta ostovoiman nousua odotettiin noin 2500 euron bruttoeläkkeille. (Ritola & Tuominen, 2023.) Toteutunut inflaatio vuonna 2023 oli kuitenkin ennakoitua suurempi, 6,2 % (Tilastokeskus, 2024). Ansiotulojen verotuksessa työtulovähennyksen eli tuloihin perustuvan verokevennyksen enimmäismäärää suunniteltiin korotettavan vuoden 2023 verotuksessa. Ikäperusteista työtulovähennystä suunniteltiin 200 euron korotuksella 60–61-vuotiaille, 400 euron korotuksella 62–64-vuotiaille ja 600 euron korotuksella 65 vuotta täyttäneille. Muutos kannustanee yli 60-vuotiaita työuran pidentämiseen. Ansioja eläketuloja koskevaa verotusta kevennetään muillakin vähennyksillä. (Ritola & Tuominen, 2023.) 39 4 YHTEENVETO JA PÄÄTELMÄT Tämän tutkielman tarkoituksena oli etsiä vastauksia siihen, ovatko eri sukupolvet tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa asemassa työeläkkeiden suhteen. Alkuun käsiteltiin teorioita, joista käsin eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuutta voidaan tarkastella, sekä mittareita, joilla eroja sukupolvien välillä voidaan mitata. Työssä on vertailtu Suomen järjestelmää muihin maihin, tarkasteltu tilastoja ja ennustelaskelmia sekä sitä, miten ongelmia on pyritty ratkaisemaan eläkeuudistuksilla. Tutkielmassa on hyödynnetty uutta ja vanhempaa kirjallisuutta tarkasteltaessa näkemyksiä ja arvioita eläkkeiden oikeudenmukaisuudesta eri sukupolvien välillä. Tutkielman lähtökohtana oli ikääntymisen, hoivakulujen ja kasvaneiden eläkemenojen seurauksena Suomessa käytävä keskustelu tasa-arvoisuudesta sukupolvien välillä. Talouskasvu, syntyvyys ja huoltosuhde ovat heikentyneet. Suomen julkinen velka ja alijäämä ovat kasvaneet. Julkisesti on keskusteltu, pitäisikö nykyisten eläkeläisten jakaa vastuuta riskeistä, vai leikataanko vain tulevista eläkkeistä. Seuraavassa käsitellään tutkielman yhteenvetoa ja päätelmiä perustuen tarkasteltuihin lähteisiin ja oikeudenmukaisuuden määritelmiin. Suomen hyvät sijoitukset kansainvälisissä eläkevertailuissa ovat heikentyneet viime vuosina. Eläkkeiden riittävyys on muita pohjoismaita heikompi, paitsi Ruotsia. Ruotsin järjestelmä on kuitenkin Suomen järjestelmää kestävämpi, mahdollisesti johtuen Ruotsin järjestelmän maksuperusteisuudesta. Norjassa kestävyys sen sijaan on arvioitu heikommaksi, kuin Suomessa. Erilaisten järjestelmien, huoltosuhteiden, riskinjaon tai rahastojen koon vuoksi eläkkeiden korvausasteiden vertailu maiden välillä ei ole ongelmatonta. Korvausaste kuvaa eläkkeen osuutta aiemmasta palkasta, kun työura on kestänyt nuoruudesta eläkeikään. Työurien pituudet, ikärajat ja lainsäädäntö kuitenkin vaihtelevat maittain. (ETK, 2024, Tela, 2024 ja Oksanen 2022.). Monissa Euroopan maissa, kuten Ruotsissa, eläkkeet ovat pääosin rahastoituja. Suomessa riski on pääosin työikäisillä, mikä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuutta sukupolvien välille. Suomen eläkejärjestelmässä on käytössä osittainen rahastointi, ja rahastojen arvo on vv. 2002–2023 noin 2,5-kertaistunut (ETK, 2024). Rahaston arvolla ei välttämättä ole vaikutusta eläkkeiden oikeudenmukaiseen rahoitukseen ja kestävyyteen, elleivät ne vaikuta eläkemaksuihin laskevasti. Rahastointiosuuden lisäys voi laskea tulevia eläkemaksuja, olettaen että rahastoinnin tuotto on tarpeeksi hyvä (Risku 2015, ETK 2024, Tela, 2024). Rahastoinnin seurauksena eläkemaksuissa säästettiin vuonna 2023. Silti rahastojen kokonaisarvo kattoi vuoteen 2021 mennessä kerääntyneistä, tulevista eläkevastuista vain kolmasosan (Tela, 2024). Tela on vakuuttanut eläkkeiden riittävän tuleville sukupolville ja että rahastoja ei käytetä etukäteen vanhemmille sukupolville. Eläkkeitä rahoitetaan kyseisen vuoden eläkemaksuista, jolloin aiemmin kerätyt varat jäävät suurimmaksi osaksi rahastoon. Toisaalta rahasto-osuuksien korotus nyt tarkoittaisi vielä korkeampia eläkemaksuja. Mikäli rahastointia olisi kasvatettu jo vuosikymmeniä sitten, tilanne voisi olla nyt kestävä. Nykyisten eläkkeiden maksaminen on kuitenkin selvästi enemmän nuorempien sukupolvien vastuulla. 40 Taloustilanteen muutosten huomiointi valottaa eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuutta eri aikojen välillä. Suomen talous kasvoi 1870-luvulta vuosituhannen alkuun, jonka jälkeen se on selvästi hidastunut. Vaikka eläkerahaston arvo on kaksinkertaistunut, on myös valtion velan määrä kaksinkertaistunut samassa ajassa. Valtion tulot ovat olleet jatkuvasti menoja pienemmät vuodesta 2009 alkaen, aiheuttaen kestävyysvajeen. Suomen eläkkeiden rahoitusta olisi ollut hyödyllistä korottaa pitkän kasvun aikana ennen kestävyysvajetta, kun huoltosuhdekin oli vahvempi. Euroopan heikoimmasta huoltosuhteesta huolimatta, Suomen eläkkeiden korvaustaso on OECD:n keskiarvoa korkeampi. Kun työikäiseksi määritetään jo 15-vuotias, huoltosuhdeluku näyttää todellista paremmalta. Työikäisiin voisi olla hyödyllistä huomioida esimerkiksi 18-vuotiaat, koska todennäköisesti pieni osa 15-vuotiaista työskentelee täysipäiväisesti, jos ollenkaan. Suomessa huoltosuhde on heikentynyt 30 vuodessa noin 50 %. Huoltosuhteen heikkeneminen on huolestuttavaa, jos nykyiset eläkkeet pysyvät ennallaan tai kasvavat. Elinaikakerroin pienentää nuorempien ikäluokkien tulevia eläkkeitä. Ei ole odotettavissa, että suurten ikäluokkien, nykyisten eläkeläisten, eläkkeitä pienennettäisiin. Todennäköisesti hyvinvointikustannuksia joudutaan näinollen vähentämään, esimerkiksi terveydenhoidosta, samalla kun ikääntyvien eläkeläistenkin hoidontarve kasvaa. Syntyvyyden lasku ei paranna huoltosuhteen näkymiä tulevaisuudessakaan ja kasvavat eläkemaksut ja huoltosuhde eivät anna kannustimia syntyvyyteen. Sukupolvet ovat aikanaan päättäneet politiikastaan, esimerkiksi eläkkeiden osalta, eikä se ole ollut seuraavien sukupolvien päätettävissä, eikä siten heidän vastuullaan. Ikääntyminen, väestörakenteen muutos, johtuu osittain alhaisesta hedelmällisyydestä, Oksanen (2002) selvitti. Hänen arvionsa mukaan ei ole oikeudenmukaista, että alhaisemman syntyvyyden aloittaneet suuret ikäluokat vapautetaan korkeammista maksuodotuksista. Suuri ikäluokka on nyt eläkeiässä. Se on samalla suurin äänioikeutettu ikäluokka, joten on mahdollista, että politiikka suosii suuren ikäluokan tarpeita. Ansiotuloveron tai eläkemaksun mahdollinen korotus laskisi nettopalkkaa. Se vaikuttaisi myös sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen, kun työikäisten elintason laskun myötä eläkeläisten tulot pysyisivät samana tai reaaliarvo jopa nousisi hintojen laskun seurauksena. Eläkkeitä korotetaan pääasiassa hintatasoon perustuen, mikä kasvattaa ostovoimaa enemmän kuin palkansaajien indeksikorotukset. Ikääntyneillä eläkeläisillä ei välttämättä ole yhtäläisiä mahdollisuuksia ylimääräisiin tulonlähteisiin, mutta iän myötä myös kulut useimmiten laskevat. Jos kuluja huollettavista ei ole, eikä välttämättä lainoja maksettavana, on kulutuksen tarve vähäisempää. Eläkkeiden pienentäminen, esimerkiksi yli 2000 e eläkettä saaville, saattaisi olla oikeudenmukaista. Vaihtoehtoisesti eläkkeiden suurempi verotus voisi lisätä tasaarvoa sukupolvien välille. Elinkaaren ajan julkiset palvelut ja mahdollisuus kouluttautua ovat merkittäviä hyötyjä, ja voivat vaihdella ikäryhmien kesken. Edellinen sukupolvi on mahdollisesti kustantanut koulutuksen tai paremman sosiaaliturvan seuraavalle sukupolvelle. Koulutus ei kuitenkaan välttämättä takaa työllisyyttä. Myös aiemmat ikäluokat hyötyvät nuorempien koulutuksesta uusien innovaatioiden ja sitä kautta talouskasvun ja hyvinvoinnin lisääntymisen myötä. 41 Reaalisen sisäisen tuoton laskelmien perusteella välillä 1940–2000 syntyneistä korkeinta sisäistä tuottoa kohdentuu 1940-luvulla syntyneelle 5-vuotiskohortille (yksityisalojen palkansaajat). Heille on ennustettu keskimäärin jopa 5kertainen tuotto verrattuna aikanaan maksamiinsa eläkemaksuihin, kun nuoremmilla ikäluokilla tuotto on noin kaksinkertainen. Nyt ja tulevaisuudessa eläke suhteessa BKT:een (13–14 %) sekä suhteessa työeläkemaksuun vaikuttaa silti suotuisammalta kuin Uusitalon ennuste vuosituhannen alussa. Jos tulevien eläkkeiden korvausasteet laskevat, reaaliset euromäärät tulevat silti kasvamaan palkkatason myötä. (Uusitalo 2002, Tikanmäki ym., 2022, ETK.) Vaikka eläkeläisten määrän kasvu loppuisi ETK:n ennusteen mukaan noin vuonna 2035, silloiset eläkkeet on rahoitettava todennäköisesti vielä vuosikymmenten ajan. Lisäksi rahoitusongelmaa lisää työikäisten osuuden väheneminen, vaikka eläkeläisten määrä ei kasvaisikaan. Väestön ikääntyminen kasvattaa kestävyysvajetta. Se on huolestuttava merkki siitäkin, että sukupolvien välillä vallitsee epätasa-arvo 70-luvulla ja sen jälkeen syntyneiden tappioksi, kuten Kotamäki & Vaittinen (2019) arvioivat. Elinaikakertoimen eli elinaikaindeksin tarkoitus on vakiinnuttaa työja eläkeajan suhde, pidentämällä työuraa ja säästää eläkekuluissa. Se ei kuitenkaan koske jo eläkkeellä olevia. Eläkkeisiin liittyvät uhkat on tiedetty jo pitkään, ja esimerkiksi Oksanen (2000) ehdotti pidempiä työuria yli 20 vuotta sitten. Tikanmäen ym. (2022) ennusteen mukaan työllisyys kasvaa 1–2 %-yksikköä työllistäen eniten yli 65-vuotiaita. He ovat työntekijöitä, jotka ilman elinaikaindeksiä jäisivät vanhuuseläkkeelle. Työlliset mahdollisesti säästäisivät eläkemaksuissa, kun huoltosuhde vahvistuu, mutta muiden työikäisten työllisyys saattaisi jopa heikentyä. Laskelmien perusteella nuorempien sukupolvien eläkeaika jäisi pidemmästä työurasta huolimatta hieman pidemmäksi kuin vanhemmilla ikäpolvilla. Siitä hyötyisivät ne, jotka elävät pisimpään ja pysyvät terveinä. Pidempi työura voi kuitenkin heikentää terveyttä, jolloin eläkeaika ei jää laskelmien pituiseksi tai ainakaan ei ole laadukasta. Työura aloitetaan ja tullaan päättämään aiempaa myöhemmin, mutta huomioimatta jää kenties pitkäkin opiskeluaika ennen työuraa. Elinaikakertoimen vuoksi aiemmin syntyneet ikäluokat hyötyvät entistä enemmän verrattuna nuorempiin, vaikka eläkeuudistukset ovat osittain parantaneet suurten ikäluokkien jälkeen syntyneiden eläketurvaa. Tulevaisuudessa tosin eläkemenot saattavat vähentyä siitä syystä, että pienituloiset maahanmuuttajat eläköityvät. Vaikuttaa, että eläkeuudistukset ovat hyödyttäneet eläkeikää lähestyviä loppuvuosien eläkkeen suuremmalla karttumalla. Myös vähän koulutettujen, lähellä eläkeikää olevien työllisuus on parantunut. Nuorempien ikäluokkien eläkkeitä on hieman parannettu, mutta ne ovat edelleen epätasa-arvoiset. Telan ja hallitusohjelman 2023 mukaan tuleville sukupolville taataan julkispalvelut, eikä velkataakkaa jätetä. Vertailtaessa vuosien 2002 ja 2023 eläkkeitä ja niiden rahoitusta, kävi ilmi, että maksetut eläkemenot ovat kasvaneet yli 2,5-kertaisiksi. Vaikka työeläkemaksut ovat kasvaneet yli kaksinkertaisiksi, ja siitä eläkevaroihin siirretty määrä noin 1,5 kertaistunut, on valtionkin maksuosuus yli kaksinkertaistunut. Eläkkeet kasvoivat noin 85 %. Sijoitustuotot ovat tosin myös kasvaneet moninkertaisiksi,