Johdanto : Menetelmäkirjan logos

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Johdanto : Menetelmäkirjan logos © 2022 Outi Fingerroos, Konsta Kajander, Tiina-Riitta Lappi ja SKS Published version Fingerroos, Outi; Kajander, Konsta; Lappi, Tiina-Riitta Fingerroos, O., Kajander, K., & Lappi, T.-R. (2022). Johdanto : Menetelmäkirjan logos. In O. Fingerroos, K. Kajander, & T.-R. Lappi (Eds.), Kulttuurien tutkimuksen menetelmät (pp. 8-22). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas, 274. https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/tl.274/ 2022 8 Johdanto: Menetelmäkirjan logos Outi Fingerroos https://orcid.org/0000-0001-7288-2127 Konsta Kajander https://orcid.org/0000-0001-7113-0273 Tiina-Riitta Lappi https://orcid.org/0000-0002-6459-7024 Tämä teos on kokoelma humanistisesta kulttuurien tutkimuksesta ja sen menetelmistä. Teos on tarkoitettu niin opinnäytettä suunnitteleville kulttuurien tutkimuksen opiskelijoille kuin pidemmälle ehtineille tutkijoille. Sen kirjoittajat ovat etnologeja, antropologeja ja laajemmin kulttuurien tutkijoita. Teos käsittelee kulttuurien tutkimusta ethnosten (’kansa’, ’heimo’) ja grafioiden (’kirjoittaminen’, ’kirjoitus’) äärellä tässä hetkessä. Tarkasteltavana ovat traditiot, tieto, epistemologia, menetelmät, tutkijan käytänteet ja kirjoittaminen luovana toimintana. Teoksen keskeisenä ajatuksena on, että humanistisella kulttuurien tutkijalla on tiedon tuottamisessa ensisijainen asema ja että etnografia on enemmän kuin menetelmä: se on asenne, traditio ja tutkimuksen tekemisen konteksti. Näistä aineksista syntyy kulttuurien tutkimuksen logos, jolla tarkoitamme tässä teoksessa oppeja, periaatteita ja ajattelun välineitä, joilla tutkijat tuottavat tietoa ihmisistä. Tämän teoksen juuret juontavat vuoteen 2015, jolloin Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen vuotuinen Talviseminaari järjestettiin Mikkelissä teemalla ”Aineistot”. Yksi esitelmöijistä oli tuore etnologian ja antropologian professori Outi Fingerroos, joka lähestyi teemaa etnografian näkökulmasta. Fingerroos totesi esitykses sään, että kaikki etnologit ja antropologit ovat käytännössä etnogra fe ja, ainakin jossakin elämänsä vaiheessa. Fingerroosin väite sai väi töskirjatutkimustaan juuri aloittamassa olleen Konsta Kajanderin mietteliääksi: ”Jos etnologia ja antropologia pohjaavat noin vahvasti etno grafiaan, mistä tulee näiden tieteenalojen logos?” Kajander ja TiinaRiitta Lappi keskustelivat seminaarin jälkeen etnologisen ja etno grafisen tiedon prosesseista, ja kehittelivät ideaa eteenpäin Turun https://doi.org/10.21435/tl.274 9 Johdanto: Menetelmäkirjan logos Kansatieteen päivien 2016 sessiossa ”Tiedettä arjesta – Mitä on etno lo - ginen tieto?” Samassa seminaarissa julkaistiin myös antropologi Jukka Jouhkin ja kansatieteilijä Tytti Steelin toimittama Etnologinen tulkinta ja analyysi (2016). Edellisestä etnologian tutkimuskenttää laajemmin kartoittavasta menetelmäkirjasta, Pirjo Korkiakankaan, Pia Olssonin ja Helena Ruotsalan toimittamasta artikkelikokoelmasta Polkuja etno logian menetelmiin (2005), oli kulunut tuossa vaiheessa 10 vuotta, ensimmäisenä Ethnos-toimitteena julkaistusta Teoriaa, aihe piirejä ja näkö kulmia kansatieteellisessä tutkimuksessa (Pennanen, Sammallahti & Haapalainen-Tiainen 1985) sitäkin kauemmin. Jouhkin ja Steelin toimittama kirja ei ollut niinkään kokoelma tieteenalan menetelmistä vaan kuvaus etnologisesta tutkimusja tulkintaprosesseista (ks. Kajander 2016). Tilaus päivitetylle suomenkieliselle oppikirjalle, joka palvelisi yhtäältä etnologeja ja toisaalta laajemminkin humanistisia kulttuurien tutkijoita oman logoksensa etsinnässä, oli siis selkeä. Teoksen varsinaiset syntysanat lausuttiin KUMU:n eli Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman ensimmäisillä tutkimuspäivillä helmikuussa 2018. Päivän aikana kuultiin kaikkiaan 16 esitelmää urapolkujen eri vaiheissa olevilta etnologeilta, antropologeilta, folkloristeilta ja kulttuuripolitiikan tutkijoilta. Esitysten aiheet kattoivat laajan kirjon kulttuurien eri osa-alueita Lapin kulttuuriperinnöstä Tansanian lapsiavioliittoihin, 1800-luvun sanomalehtien maaseutukirjeistä 1960-luvun elokuvadiplomatiaan sekä toisen aal - lon feministien elämänkerrallisista haastatteluista nykyarjen ruokahävikkikeskusteluihin. Tutkimusaineistot, teoriat ja menetelmät poik kesivat huomattavasti toisistaan, samoin tutkijoiden määritelmät kulttuurin käsitteestä. Tilaisuuden lopuksi Fingerroos nosti esiin tarpeen uudelle, päivitetylle menetelmäkirjalle, jota voisivat hyödyntää niin tutkijat kuin opettajat. Mikkelin Talviseminaarissa alkanut ympyrä siis sulkeutui kolme vuotta myöhemmin, kun Fingerroos, Kajan der ja Lappi alkoivat toimittaa kirjaa kulttuurien tutkimuksen menetelmistä. Teoksen sisältö kehittyi aluksi pitkälti jyväskyläläisen etnologian ja antropologian lähtökohdista, mutta laajeni lopulta myös muille humanistisen kulttuurien tutkimuksen aloille. Mukaan kutsuttiin asiantuntijoita Porista, Turusta ja Joensuusta. Teosta työstettiin yhteisissä tapaamisissa ja jaetuissa tekstitiedostoissa. Uusia kirjoittajia pyydethttps://doi.org/10.21435/tl.274 10 Outi Fingerroos, Konsta Kajander ja Tiina-Riitta Lappi tiin mukaan myös työprosessin kuluessa, kun todettiin joitain aiheen kannalta keskeisiä näkökulmia vielä puuttuvan. Välineitä kulttuuristen ilmiöiden ja arjen tarkasteluun Tämä teos on kaleidoskooppinen näyte humanistisen kulttuurien tutkimuksen menetelmistä, tutkijuudesta ja tiedon tuottamisesta 2020luvun alussa. Teoksen avulla voi tutustua sellaisiin yleisesti käytössä oleviin menetelmiin, joiden avulla tutkijat tuottavat tietoa erilaisista kulttuurisista ilmiöistä ihmisten arjessa. Kirjoittajat antavat lukujensa lopuksi lukuvinkkinä viisi teosta, joista kulttuurien tutkimuksen alojen opiskelija tai pidemmälle ehtinyt tutkija voi aloittaa perehtymisen luvussa käsiteltävään aiheeseen. Tämä kirja ei kuitenkaan pyri toimimaan kaiken kattavana johdatuksena jokaiseen kulttuurien tutkimuksessa käytettävään menetelmään tai teoreettiseen viitekehykseen. Kaleidoskoopin keskeinen ominaisuus on heijastuma, joka toistuu symmetrisenä mutta avautuu joka kurkistuksella eri tavalla. Kaleidoskooppimainen teos ei siis heijasta samoja asioita kuin 1990–2000-lukujen alun oppaat (ks. esim. Leimu & Korhonen 1997; Lönn qvist, Uusitalo & Kiuru 1999; Marander-Eklund, Illman & Henriks son 2004; Pöysä, Järviluoma & Vakimo 2010; Kouri 2015) tai vii dentoista vuoden päästä kirjoitettavat uudet teokset. Teoksen näkö kulma on selkeän humanistinen, ja sen fokus on kulttuurien tutkimuksen nykyhetkessä. Keskustelu etnografiasta on jatkunut vilkkaana toimitusprosessin aikana. Teoksen luvuissa esitelläänkin monipuolisesti etnografisten menetelmien soveltamista tutkimuksellisesti ja toiminnallisesti erilaisissa konteksteissa. Teos ei käsittele yksinomaan etnografista tutkimusta (esim. Brewer 2000; Davies 2008; Fetterman 2010), vaan se esittelee monipuolisesti etnologiatieteissä ja kulttuurien tutkimuksessa sovellettavia menetelmiä. Kuitenkin juuri etnografia tai yleisemmin etnografinen tapa tarkastella maailmaa, kulttuurisia ilmiöitä ja ihmisen niihin liittämiä merkityksiä on se yhteinen tekijä, joka on hyvin tunnistettavissa kaikissa teoksen luvuissa. Tätä voisi kutsua etno grafiseksi asenteeksi, ajattelutavaksi, joka läpäisee tutkijan arjessa kaikki tutkimusprosessin vaiheet. Etnografinen asenne on kulttuurishttps://doi.org/10.21435/tl.274 11 Johdanto: Menetelmäkirjan logos ta uteliaisuutta, viehtymystä vieraaseen ja tuntemattomaan, kiinnostusta tuttuun ja arkiseen. Se on itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista ja ympäröivän todellisuuden toisinkatsomista. Etnografian vahvasta roolista huolimatta antropologia ja etnologia tieteenaloina eivät palaudu etnografian metodologiseen perustaan. Tim Ingoldin (2008) ajattelua mukaillen etnografian tavoitteena on tarkasti ja sensitiivisesti kuvata ja selittää ihmisten elämiä, kun taas etnologian ja antropologian ydin on siinä, että etnografisen tarkastelun pohjalta on mahdollista kuvitella myös muita todellisuuksia ja lähestyä luovasti jatkuvasti muotoutuvia inhimillisen elämän tilanteita ja olosuhteita. Ingoldin mukaan (2008, 82) antropologian erityisyys on siinä, että se ei tutki ihmisiä vaan tutkii ihmisten kanssa. Määritelmä vastaa hyvin myös muiden kulttuurien tutkimuksen alojen tapaa tehdä tutkimusta. Kulttuurien tutkijoina havainnoimme ympäröivää maailmaa, avaamme silmämme ja mielemme toisenlaisille olemisen tavoille ja mahdollisuuksille. Tuotamme tietoa vuorovaikutuksessa maailman, ihmisten ja ei-inhimillisten toimijoiden kanssa, ajattelemme ja opimme yhdessä. Tämä tutkimuksellinen ote on vahvasti läsnä myös tämän teoksen teksteissä. Kaikkia tämän teoksen kirjoittajia kiinnostaa ennen kaikkea se, minkälaisilla välineillä kulttuurisia ilmiöitä juuri nyt työstetään. Teoksesta siis puuttuu joukko näkökulmia, joita löytyy esimerkiksi Tietoarkiston tutkimusmenetelmien opiskelun ja opetukseen tarkoitetusta yleisestä Menetelmäopetuksen tietovarannosta (julkaistu 2021). Eri luvuissa keskitytään tutkijan arkeen tässä ajassa: kirjoittajia innostaa ajatus tieteen agendoista ennen ja nyt. Humanistisen kulttuurien tutkimuksen logoksen näkökulmasta agendahyppely on jatkuvaa tieteen uudistumista. Teksteissä käytetään rinnakkain ja lomittain ilmaisuja kulttuurien tutkimus, etnologia ja antropologia. Termin valinta riippuu käsiteltävästä aihepiiristä tai luvun kirjoittajien omista positioista. Etnologiaa ja antropologiaa käytetään sanaparina silloin, kun kirjoitta jalla on selkeästi tausta tai affiliaatio Jyväskylän yliopistossa. Tarpeen vaatiessa jyväskyläläisetkin kirjoittajat voivat identifioida itsensä antropologeiksi, etnologeiksi tai folkloristeiksi, mille löytyy selitys koulutusohjelman 1960ja 1970-luvuille ulottuvista juurista ja myöhemmistä nimityksistä (ks. Fingerroos 2014; 2018). Kulttuurien tutkimus https://doi.org/10.21435/tl.274 12 Outi Fingerroos, Konsta Kajander ja Tiina-Riitta Lappi taas on luonteva ilmaisu esimerkiksi silloin, kun käsiteltävänä on jokin kulttuurinen teoria tai menetelmä tai jos kirjoittajat eivät löydä paikkaansa etnologian tai antropologian jyväskyläläisestä traditiosta. Kulttuurien tutkimuksella teoksessa tarkoitetaan väljästi humanistisia kulttuuria tutkivia aloja, kuten antropologiaa, folkloristiikkaa ja perinteentutkimusta, (jyväskyläläistä) etnologiaa, kansatiedettä (nykyisin myös eurooppalainen etnologia) ja uskontotiedettä. Käsitteen kulttuurien tutkimus piiriin eivät tässä kirjassa kuitenkaan kuulu arkeologia ja (nyky)kulttuurintutkimus, jonka painoaloina etenkin Suomessa ovat sosiologinen kulttuurintutkimus sekä taideaineet (ks. Iltanen 2010). Tästä juontuu myös ilmaisujen kulttuurien tutkimus ja kulttuurintutkimus välinen ero. Kulttuurintutkimuksella (engl. cultural studies) viitataan Birminghamista lähtöisin olevaan tutkimustraditioon, joka tarkastelee kulttuuria erityisesti yhteiskunnallisten ja valtakysymysten näkökulmasta (ks. Lehtonen 2021). Kulttuurien tutkimuksella puolestaan tarkoitetaan humanistisia kulttuureita tutkivia aloja, kuten antropologiaa, folkloristiikkaa (Joensuussa perinteentutkimus), etnologiaa (aiemmin kansatiede) ja uskontotiedettä. Näillä aloilla kulttuuria lähestytään tyypillisesti mikrotasolta, ihmisten omista arkikokemuksista käsin, joita tutkimalla kulttuurien tutkijat pyrkivät tavoittamaan niin aineellisen kuin aineettoman kulttuurin ilmenemismuotoja ja niiden merkityksiä yksilöiden identiteettien rakentajina. Traditiot, epistemologiat ja eettiset pohdinnat Menetelmäkirja on jaettu viiteen osaan, joista jokaisessa keskusteluun menetelmistä avataan toisistaan poikkeavia näkökulmia. Kirja esittelee näytteitä tutkimusprosessin eri vaiheista sisältäen traditiot, epistemologian ja tutkimusetiikan (luvut 1–4), etnologisen ja antropologisen kenttätyön ulottuvuudet (luvut 5–7), etnografiset käytänteet (luvut 8–11), tekstien analyysin (luvut 12–14) sekä luovan kirjoitustyön ja tutkimusprosessin kuvauksen (luvut 15–16). Teoksen ensimmäinen osa muodostaa kulttuurien tutkimuksen traditioita, epistemologioita ja eettisiä lähtökohtia kartoittavan kokonaisuuden. Osan neljässä luvussa menetelmille rakennetaan kivijalka, https://doi.org/10.21435/tl.274 13 Johdanto: Menetelmäkirjan logos jonka aineksina ovat tiedonmuodostuksen ja tieteellisen ajattelun lähtökohdat sekä hyvä ja eettinen ihmistieteellinen toimijuus. Luvussa ”Etnografia, paradigmat ja agendahypyt” etnologit Outi Fingerroos ja Konsta Kajander kirjoittavat humanistisen kulttuurien tutkimuksen traditiosta paradigmojen ja agendojen näkökulmasta. Luku kiinnittyy vahvasti oppihistoriaan ja suomalaiseen traditioon. Luvussa pohditaan, millaisissa konteksteissa humanistisen kulttuurien tutkimuksen logos on eri aikoina muotoutunut. Samalla lukijalle selvennetään, mitä käsitteet etnografia ja menetelmä tarkoittavat. Käsittelyä ohjaa tieteentekoa uudistavien muutosten eli agendahyppyjen ajatus. Kirjoittajat poimivat kulttuurien tutkimuksen oppihistoriasta näytteitä keskeisistä paradigmaattisista vaiheista, käänteistä ja agendoista. Ensimmäinen luku lähtee liikkeellä siitä, että suutarin lapsella on oltava kengät kuljettaessa kulttuurisen tiedon tiellä. Luvussa ”Etnologian ja antropologian tietoteoreettiset erityispiirteet” kirjoittajat antropologi Riitta Hänninen ja etnologit Konsta Kajander ja Tiina-Riitta Lappi paneutuvat kulttuurien tutkimuksen tietoteoreettisiin erityispiirteisiin. Luvun alussa tutkijan katse kohdistetaan alan perustavimpaan käsitteeseen eli kulttuuriin, joka tässä teoksessa on sekä tutkimuksen kohde että hermeneuttisen, usein kehämäiseksi kuvatun tulkintaprosessin aihio. Hermeneuttisesta orientaatiosta kulttuuriin seuraa väistämättä joukko tiedon tuottamiseen liittyviä pohdintoja, joihin lukeutuvat tutkijan ja tutkittavien vuorovaikutukseen liittyvät suhteet sekä ymmärrys refleksiivisyyden, relativismin sekä emicja etic-näkökulmien merkityksestä. Luku kokoaa yhteen kaikkein perustavimmat tietoteoreettiset työkalut humanistista kulttuurien tutkijaa varten. Tutkimuksen laadun tae on eettinen taituruus ja hyvien tieteellisten käytäntöjen noudattaminen. Teoksen kolmannen ja neljännen luvun yhteisenä teemana on hyvä tieteellinen käytäntö, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta tutkimuksen käytännöissä. Ennakoiva etiikka on tutkimukselle välttämätön työkalu, jonka avulla monimutkaisia eettisiä kysymyksiä voi tunnistaa, työstää ja ratkaista systemaattisesti sekä hyvissä ajoissa – eli ennen kuin niistä muodostuu eettisiä ongelmia (Mustajoki 2018). Kolmannen ja neljännen luvun sisällöt hallitsevalla kulttuurien tutkijalla on periaatteessa mahdollisuus vaativampaankin työnäytteeseen. https://doi.org/10.21435/tl.274 14 Outi Fingerroos, Konsta Kajander ja Tiina-Riitta Lappi Luvussa ”Tutkimusetiikka ja hyvä tieteellinen käytäntö” Outi Fingerroos ja historiataustainen tietoasiantuntija Marja Kokko kirjoittavat tutkimusetiikasta ihmistieteisiin liittyvänä arvona, tutkimusta ohjaavana käytäntönä sekä legaalisen säätelyn ja valvonnan kohteena. Teksti on perusteellinen kattaus EU:n ja suomalaisen lainsäädännön sisällöistä sekä niiden pohjalta laadituista ohjeista ja suosituksista. Luvussa käsiteltävien asioiden hallinta on eettisen tutkimustoiminnan ja hyvän tieteellisen käytännön perusta. Luku ”Sensitiivisen tutkimusprosessin eettinen suunnittelu” täydentää ja syventää kolmatta lukua. Etnologit Pilvi Hämeenaho ja Nina Väkeväinen vievät eettisen toimijuuden tutkimuksen käytäntöön. Tarkastelussa on tutkimusasetelma, jossa tehdään etnografista tutkimusta vammaisten ja vajaakykyisten parissa. Tutkimusasetelma on vaativa, sillä tutkittavana ovat Suomen lainsäädännön mukaisiin tutkimuksellisiin erityisryhmiin kuuluvat ihmiset (Laki lääketieteellisestä tutkimuksessa 1999/488). Luvussa annetaan työvälineitä arkaluonteisen ja erityisiin henkilötietoryhmiin liittyvään tiedon hankintaa, prosessointia ja tallennusta varten. Teksti auttaa ymmärtämään, millaisella ennakkosuunnittelulla ja työllä sensitiivisiä aiheita ylipäätään on mahdollista tutkia. Anthropos, ethnos ja kenttä Humanististen alojen kulttuurien tutkijan tekemä kenttätyö on pitkäjänteistä, monipuolista ja analyyttista. Hänen on kyettävä tulkitsemaan kulttuurisia ilmiöitä niin haastattelemalla, havainnoimalla ja dokumentoimalla ihmisiä kuin analysoimalla arkistolähteitä, esineitä, mediaa, verkkoa, puhetta ja tekstejä. Teoksen toinen osa pohjustaa myöhempiä lukuja esittelemällä kulttuurien tutkimuksen kannalta merkittäviä kenttiä: klassista etnografista kenttätyötä, materiaalisen kulttuurin ja esineiden tutkimusta sekä digitaalista etnografiaa. Teoksen seuraavat osat syventävät ja laajentavat kahden ensimmäisen osan teemoja esittelemällä tarkemmin erilaisia kulttuurien tutkimuksessa käytettävien aineistojen keruuja havainnointitekniikoita ja analyysimenetelmiä. https://doi.org/10.21435/tl.274 15 Johdanto: Menetelmäkirjan logos Luku ”Etnografia antropologiassa” käsittelee antropologisen kenttätyön tutkimushistoriaa. Antropologit Jukka Jouhki, Sirpa Tenhunen ja Jelena Salmi esittelevät antropologisen etnografian keskeiset muutokset sekä nykyantropologian käsityksen etnografisen metodin sovellusmahdollisuuksista. Klassisen antropologian holistisuus ja kuvauksen nykypreesens on vaihtunut antropologisessa tutkimuksessa kulttuurin prosessuaalisuutta korostavaan näkökulmaan, jossa otetaan huomioon kulttuurin muutokset, ylirajaisuus ja toimijat. Myös itsereflektion sekä kenttätöiden aikana tapahtuvan tutkijan ja tutkittavien välisen vuorovaikutuksen analysointi on noussut näkyväksi osaksi nykyaikaista etnografiaa. Samalla luku painottaa teoreettisen näkökulman tärkeyttä. Valitun näkökulman, teorian ja käsitteiden avulla tutkijat osallistuvat laajempaan tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Luku ”Materiaalisuus etnologiassa” on omistettu yhdelle kenttätyön klassiselle ulottuvuudelle eli esineille. Etnologi Anna Kajander esittelee luvussa oman tieteenalansa esinetutkimuksen historiaa, keskeisimpiä tutkimuksia sekä tutkimuskentän uusia tarkastelukulmia ja menetelmiä. Luku lähtee liikkeelle siitä, että materiaalisuus on läsnä kaikissa kulttuurisissa toiminnoissamme, myös digitaalisissa ja ekologisissa ympäristöissä. Materiaalisen kulttuurin tuotteista voi lukea makuja kulutuskäsityksiä, tunnekokemuksia, muistoja, käsityksiä oikeasta ja väärästä sekä muita yksityiskohtia ihmisten identiteeteistä. Siten materiaalisuus, esineet ja pukeutuminen ovat edelleenkin relevantteja tutkimuskohteita, jotka paljastavat mitä moninaisimpia asioita kulttuurisista toiminnoista, ajattelusta ja tunteistamme. Lukua täydentää kansatieteilijä Minna Mäkisen katsaus museoista ja museokokoelmien mahdollisuuksista kulttuurien tutkijoiden tutkimusmateriaaleina. Luvussa ”Digitaalinen etnografia kulttuurien tutkimuksessa” antropologi Riitta Hänninen ja digitaalisen kulttuurin tutkija Riikka Turtiainen tekevät digiloikan fyysiseltä ja materiaaliselta kentältä virtuaaliseen. Tietokoneet, internet ja mobiililaitteet ovat uudenlaisen kulttuurisen kommunikaation mahdollistajia, mutta luvussa muistutetaan, että digitalisaatio ei ole muuttanut maailmaa tasapuoliseksi. Esimerkiksi osa sairaista, köyhistä, työttömistä, ikäihmisistä, vamhttps://doi.org/10.21435/tl.274 22 Outi Fingerroos, Konsta Kajander ja Tiina-Riitta Lappi Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. [viitattu 10.5.2022] Saatavissa: https://www.fsd.tuni.fi/menetelmaopetus/. Mustajoki, Henriikka. 2018. Ennakoiva etiikka tutkimustyössä. Vastuullinen tiede, 15.03.2018. [viitattu 10.5.2022] Saatavissa: https://vastuullinentiede.fi/fi/tutkimustyo/ennakoiva-etiikka-tutkimustyossa. Pennanen, Jukka, Sammallahti, Leena & Haapalainen-Tiainen, Helena (toim.) 1985. Teoriaa, aihepiirejä ja näkökulmia kansatieteellisessä tutkimuksessa. Ethnos-toimite 1. Helsinki: Ethnos, 19–22. Pöysä, Jyrki, Järviluoma, Helmi & Vakimo, Sinikka (toim.). 2010. Vaeltavat metodit. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura. Tieteen termipankki: Filosofia: Analyysi. [viitattu 10.5.2022] Saatavissa: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:analyysi. https://doi.org/10.21435/tl.274