”Olkoon aurinko aina!” : neuvostolapsuuden valokuvarepresentaatiot Lenin-museon erikoisnäyttelyssä

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ ”Olkoon aurinko aina!” : neuvostolapsuuden valokuvarepresentaatiot Lenin-museon erikoisnäyttelyssä © 2022 kirjoittajat Published version Pitkänen, Silja Pitkänen, S. (2022). ”Olkoon aurinko aina!” : neuvostolapsuuden valokuvarepresentaatiot Leninmuseon erikoisnäyttelyssä. In A. Helle, & P. Koivunen (Eds.), Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa (pp. 99-124). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1480. https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/skst.1480/ 2022 Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa Toimittaneet anna helle ja pia koivunen suomalaisen kirjallisuuden seura ∙ helsinki ∙ 2022 © 2022 Anna Helle, Pia Koivunen ja SKS Lisenssi CC BY-NC-ND 4.0 International, ellei toisin mainita. Kannen kuva: Grisha Bruev / Shutterstock.com Kannen suunnittelu: Timo Numminen Taitto: Maija Räisänen EPUB: Tero Salmén ISBN 978-951-858-444-8 (nid.) ISBN 978-951-858-445-5 (EPUB) ISBN 978-951-858-446-2 (PDF) ISSN 0355-1768 (nid.) ISSN 2670-2401 (verkkojulkaisut) DOI https://doi.org/10.21435/skst.1480 Teos on lisensoitu Creative Commons CC BY-NC-ND 4.0 International -lisenssillä. Tutustu lisenssiin osoitteessa https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/deed.fi. Teos on avoimesti saatavissa osoitteessa https://doi.org/10.21435/skst.1480 tai lukemalla tämä QR-koodi mobiililaitteella. Hansaprint Oy, Turenki 2022 suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1480 Teos on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nimeämien asiantuntijoiden tarkastama. ”olkoon aurinko aina!” 99 ”Olkoon aurinko aina!” Neuvostolapsuuden valokuvarepresentaatiot Lenin-museon erikoisnäyttelyssä Silja Pitkänen https://orcid.org/0000-0002-2913-0568 Neuvostoliiton visuaalinen kulttuuriperintö on niin esteettisesti kuin aineellisestikin valtava. Vaikka valtioliiton hajoamisesta on jo yli 30 vuotta, sen ilmentymät ovat yhä läsnä muistoissa, arkielämässä ja katukuvassa. Kulttuuriperinnön toisinaan ongelmallinen rooli ilmenee esimerkiksi erilaisina patsaskiistoina. Neuvostoliiton ja sen etupiirin kohdalla patsaskiistoja on ollut liittovaltion hajoamisesta lähtien. Lukuisat Leninpatsaat sekä sirppi ja vasara -kohokuvat ovat muodostuneet taakaksi, Stalin-patsaista puhumattakaan. Neuvostoaikaisia patsaita onkin tuhottu tai niiden on annettu rapistua. Lisäksi niitä on siirretty erilaisiin patsaspuistoihin. Patsaiden ja monumentaalisen arkkitehtuurin lisäksi Neuvostoliiton propagandakoneisto tuotti valokuvia, joissa esitellään niin onnellista neuvostoarkea kuin raskaan teollisuuden kukoistustakin. Valokuvat ovat patsaita vähemmän näkyvää kulttuuriperintöä, ja niitä on toistaiseksi tutkittu varsin vähän suhteessa siihen, miten paljon niitä tuotettiin ja levitettiin ja miten suuri taloudellinen panostus laadukkaat propagandavalokuvat Neuvostoliitolle olivat. Propagandavalokuvia voi edelleen nähdä museonäyttelyiden lisäksi erilaisissa kirjajulkaisuissa sekä turisteille https://doi.org/10.21435/skst.1480 100 silja pitkänen suunnatuissa postikorteissa, julisteissa ja t-paidoissa – neuvostonostalgian eli ostalgian12 kaupallinen arvo onkin varsin suuri. Valokuvapostikortteja on myös yksityisissä albumeissa. Suomessa neuvostoliittolaisia propagandavalokuvia oli viimeksi esillä Tampereen Lenin-museossa keväällä 2020. Analysoin tässä luvussa Tampereen Lenin-museon kevään 2020 Sosialistinen lapsuus -erikoisnäyttelyssä esillä olleita valokuvia representaatioteorian näkökulmasta. Kuvat ovat neuvostoliittolaisten Tassja APN -toimistojen välittämiä valokuvia pääosin 1960–1980-luvuilta. Tar - kastelen näyttelyn kuvia suhteessa Neuvostoliitossa 1930-luvulla SSSR na Stroike -propagandalehdessä (englanninkielisissä maissa USSR in Construction) julkaistuihin kuviin neuvostolapsuudesta ja lapsiperhearjesta. Luvun punaisena lankana kulkee visuaalisen propagandan esteettinen ja temaattinen jatkuvuus varhaisesta Neuvostoliitosta sen viimeisiin vuosikymmeniin. Tutkimuskohteena on lisäksi propagandanarratiivien muuttuminen osaksi kollektiivista muistia, jolloin ne heijastuvat myös vuosikymmeniä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomessa järjestettyyn näyttelyyn. Näyttelyiden analysoimisesta Museonäyttelyitä on analysoitu esimerkiksi historiantutkimuksen, etno logian ja taidehistorian parissa. Antropologi ja kuraattori Henrietta Lidchi (1997) on tarkastellut British Museumin etnografisella osastolla 1990-luvulla esillä ollutta Uuden-Guinean ylänkökansoja käsittelevää näyttelyä toiseuden representoimisen näkökulmasta. 13 Lidchi toteaa, että näyttelyt ovat representaatiojärjestelmiä, jotka tuottavat merkityksiä näytteille asettamisen kautta. Näiden representaatiojärjestelmien tar12 Termi viittaa ensisijaisesti DDR:n muisteluun, mutta sitä voidaan käyttää laajemmassa merkityksessä myös muista entisistä sosialistimaista. 13 Representaatioiden ja toiseuden tutkimisesta tarkemmin esim. Hall (toim.) 1997 ja Kaartinen 2001. Johanna Turunen ja Mari Viita-aho tarkentavat, että kaukaisia maita käsitteleville näyttelyille on tyypillistä eksotisointi, joka voidaan nähdä toiseuttamisen muotona. Eksotisoinnista puuttuu kuitenkin toiseuttamiselle keskeinen vuorovaikutus, ja näin ollen se on tavallista juuri kaukaisten maiden ja kulttuurien esittämiselle (Turunen & Viita-aho 2020, 467). https://doi.org/10.21435/skst.1480 ”olkoon aurinko aina!” 101 kastelussa vastaanotto ei useinkaan ole keskiössä, vaan näyttelyä – ja museotoimintaa laajemminkin – tarkastellaan pääosin museoinstituutioon sidoksissa olevan vallankäytön näkökulmasta. Näyttelyiden representaatioiden tutkiminen on myös näytteille asettamisen poliittisuuden analysoimista. Lidchi kertoo, että analyysissaan Uuden-Guinean ylänkökansojen esittämisestä hän tekee näyttelyn poliittiset merkitykset näkyviksi paneutumalla yksityiskohtaisesti siihen, miten tietyt näyttelyesineet on esitelty ja tulkittu. Tässä hän tukeutuu ennen muuta Roland Barthesin semiologisiin käsitteisiin denotaatio ja konnotaatio, joista denotaatio viittaa merkityksen ensimmäiseen, deskriptiiviseen tasoon ja konnotaatio merkityksen toiseen, laajempaan mielleyhtymälliseen tasoon (Lidchi 1997, 153–154, 164–165, 185). Hyödynnän näitä käsitteitä myös Lenin-museon näyttelyn analysoimisessa. Historiantutkija Francine Hirsch (2003) on puolestaan tutkinut neuvostokansojen esittämistä Venäläisen museon (Russkii Muzei) etnografisella osastolla Neuvostoliiton alkuaikoina 1920–1930-luvuilla ennen muuta Neuvostoliiton yhtenäistämispyrkimysten näkökulmasta. Suomessa museonäyttelyitä ovat tarkastelleet esimerkiksi historioitsija Leila Koivunen (esim. 2010 ja 2011) Suomen Afrikan-suhteiden ja kolonialismin kontekstissa sekä taidehistorioitsija Marika Honkaniemi (2017 ja 2018) kulttuuridiplomatian ja sotapropagandan näkökulmista toisen maailmansodan vuosina.14 Tieteellisen tutkimuksen ohella näyttelyistä kirjoitetaan esimerkiksi arvosteluita tiedeja museoalan lehtiin sekä sanomaja aikakauslehtiin. Näyttelyiden kriittinen tarkastelu on kuitenkin selvästi pienimuotoisempaa kuin vaikkapa kaunoja tietokirjallisuuden tai elokuvien. Tämä on sikäli valitettavaa, että näyttelyillä on suuri vaikutus historiakuvaamme sekä – varsinkin erikoisnäyttelyiden kohdalla – vallitseviin mielikuviin asioista ja ilmiöistä, joita erikoisnäyttelyt käsittelevät. Näyttelyt ovat myös osa kollektiivista muistia eli sitä, mitä ja miten muistamme ja muistelemme ja toisaalta sitä, mitä näyttelyissä ei esitetä ja mitä emme muistele. 14 Näyttelyiden analysoimisesta katso myös esim. D’Alleva 2010, 45–46; Průchová Hrůzová 2018 ja Vowinckel 2019. https://doi.org/10.21435/skst.1480 102 silja pitkänen Neuvostoliitto-aiheiset näyttelyt valottavat erilaisia ilmiöitä itänaapurimme menneisyydestä, ja niillä on suuri vaikutus siihen, miten muistamme Neuvostoliiton ja neuvostoajan. Saksalainen sosiaalipsykologi Harald Welzer onkin korostanut visuaalisuuden merkitystä historialli - selle muistille ja todennut, että ymmärryksemme historiasta perustuu voimakkaasti kuviin (Hamann 2011, 24). Neuvostoliiton kulttuuriperinnön konnotatiivisista merkityksistä kiistellään yhä esimerkiksi erilaisten patsashankkeiden yhteydessä.15 Keskustelun ytimessä ovat kysymykset siitä, mitä neuvostoaika merkitsi, ketkä ovat syyllisiä silloin tapahtuneisiin vääryyksiin, mitkä patsaat tulisi kaataa tai säilyttää ja keille tulisi pystyttää uusia patsaita. Samanlaista keskustelua on mahdollista käydä myös valokuvista. Neuvostopropaganda pyrki esittämään sosialististen maiden teollisuuden ja talouden kukoistavana, elintason korkeana ja arjen onnellisena, eikä silloisista epäkohdista ole keskusteltu laajemmin kuin vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Neuvostoliiton 70 vuoteen ja laajaan valtapiiriin mahtui kuitenkin myös tavallista elämää ja hyvää arkea, muuallakin kuin propagandassa, ja lisäksi sosialismin visuaalinen kulttuuri on jäänyt vahvasti ihmisten muistoihin. Osittaisesta valheellisuudesta huolimatta se herättää myös ostalgiaa. Sosialistinen lapsuus -näyttely ja USSR in Construction -propagandalehti Sosialistinen lapsuus -näyttely oli esillä Tampereen Lenin-museossa 19.6.2019–31.3.2020. Näyttely käsitti 30 valokuvaa, jotka oli jaoteltu kolmeen ryhmään: 1) valtio ja lapset, 2) lasten arki ja 3) kansainvälinen pioneerileiri Artek. Noudatan näitä kategorisointeja myös valokuvia analysoidessani, ja etenen tarkastelussani näyttelyn järjestyksen mukaisesti. Näyttelyssä esillä olleet valokuvat ovat Lenin-museon kokoelmista, ja niiden alkuperäisinä lähteinä ovat pääosin neuvostoliittolainen uutistoi15 Sama pätee myös viimeaikaisiin Black Lives Matter -liikkeen inspiroimiin orjuuden ja kolonialismin historiaan kytkeytyvien henkilöiden patsaisiin kohdistuneisiin protesteihin ja patsaiden poistamiseen. https://doi.org/10.21435/skst.1480 ”olkoon aurinko aina!” 103 misto Tass ja kuvatoimisto APN. Kuvat ovat 1960–1980-luvuilta, kylmän sodan aikakaudelta. Kuten APN-kuviin perehtynyt kuvatoimittaja Torsten Nyström toteaa, kuvatoimisto tuotti maailmanlaajuiseen levitykseen sensuurin hyväksymiä, valoisia kuvia Neuvostoliitosta (2007, 9). Lenin-museon erikoistutkija Mia Heinimaan mukaan Neuvostoliiton uutistoimistot tuottivat näyttelyitä, joita Suomi–Neuvostoliitto-ystävyysseura välitti Suomeen. Näiden kulttuuridiplomatianäyttelyiden 16 kuvia ei pyydetty palauttamaan, joten niitä on jäänyt Lenin-museon kokoelmiin.17 Kaikista näyttelyn kuvista ei ole kovin yksityiskohtaisia tietoja. Sosialistinen lapsuus -näyttelyn Tassja APN -toimistoilta tulleissa valokuvissa on runsaasti yhtäläisyyksiä Neuvostoliiton tärkeimmässä kansainvälisessä propagandalehdessä USSR in Construction 1930-luvulla julkaistuihin kuviin. Analysoin Sosialistinen lapsuus -näyttelyn valokuvia Neuvostoliiton viimeisiltä vuosikymmeniltä suhteessa 1930-luvun journalistisiin valo kuviin. Aineistojen vertailu on mielekästä, koska molemmissa ku vien alkuperäinen valikoija ja levittäjä oli propagandistisesti painottunut neuvostoliittolainen taho, ja koska ne oli suunnattu ennen muuta kansainväliselle yleisölle. Vertailun kautta tarkastelen niitä propagandistisia tarinoita, joita kuvilla kerrottiin sosialistisesta lapsuudesta koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan ja vielä sen jälkeenkin.18 Uutistoimistokuvien lisäksi Sosialistinen lapsuus -näyttelyssä oli esillä myös yksityishenkilön kotiarkistosta saatuja valokuvia.19 Yllättävää kyllä, monet epäviralliset kuvat eivät juurikaan poikenneet tyylillisesti uutistoimistojen kuvista. Mahdollisesti neuvostopropagandan tuottama visuaalinen kuvasto neuvostoelämästä oli niin hallitseva, että myös kansalaiset katsoivat ja kuvasivat neuvostoelämää samojen normien mukaisesti. Lisäksi kuvien samankaltaisuuteen vaikutti varmasti myös se, 16 Kylmän sodan aikaisesta kulttuuridiplomatiasta katso tarkemmin esim. Mikkonen & Koivunen (toim.) 2018; Mikkonen, Parkkinen & Scott-Smith (toim.) 2019. 17 Lämmin kiitos yhteistyöstä Mia Heinimaalle. Näyttelystä tarkemmin Heinimaa & Piattoeva 2019. 18 Valokuvanäyttelyiden narratiiveista katso esim. Honkaniemi 2017, 107–113. 19 Yksityisarkistojen kuvien tutkimisesta laajemmin katso esim. Autti 2011; Mathys 2013; Mäkiranta 2008; Tinkler 2015 ja Ulkuniemi 2005. https://doi.org/10.21435/skst.1480 104 silja pitkänen että arkiset elinympäristöt olivat Neuvostoliitossa monin paikoin varsin yhdenmukaisia.20 Kylmän sodan aikaisen neuvostoestetiikan juuret ovat sosialistisessa realismissa, jota USSR in Construction edusti, varsinkin valokuvien osalta. Lehden ulkoasussa oli myös varhaisessa Neuvostoliitossa suositun avantgardistisen, kokeellisen konstruktivismin piirteitä esimerkiksi taiton osalta, mutta 1930-luvun loppua kohti sosialistinen realismi vaikutti lehden visuaaliseen tyyliin yhä voimakkaammin. Lopulta nekin valokuvaajat, jotka ilmaisussaan suosivat esimerkiksi kokeellisempia kulmia, mukautuivat tavalla tai toisella kuvaamaan vallitsevien visuaalis ten normien mukaisesti (Margolin 1997, 169, 172; Lavrentiev 2008, 209; Lavrentiev [toim.] 2008, 218–219; Girardin 2000, 4–11; Pitkänen 2020, 13–14). USSR in Construction oli Neuvostoliitolle erityisen merkittävä lehti, ja siihen panostettiin taloudellisesti. Lehti ilmestyi lähes kuukausittain kookkaana 40–100-sivuisena albumina, ja sitä julkaistiin 1930-luvun aikana viidellä kielellä. Lehti oli propagandistinen näyteikkuna niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. USSR in Constructionin julkaiseminen oli tauolla toisen maailmansodan aikana, mutta jatkui vuonna 1950 nimellä Soviet Union. Se tosin ilmestyi 1930-luvun albumeihin verrattuna hieman pienemmässä koossa (Neuvostoliitto-lehdestä ks. Lampelan luku tässä kirjassa). Lehden tarina päättyi lopullisesti vasta Neuvostoliiton hajoamiseen. (Margolin 1997, 169; Vowinckel 2016, 144–145; Cohen 2010, 38; Clark 2011, 160–161; Pitkänen 2020, 16.) Seuraavaksi analysoin lähemmin Lenin-museon näyttelyn kuvia ja tarkastelen niitä suhteessa USSR in Construction -lehden 1930-luvun propagandavalokuviin. Joidenkin kuvien kohdalla mainitsen vain konnotatiivisen samankaltaisuuden, mutta toisia analysoin tarkemmin myös denotatiiviselta kannalta esimerkkeinä visuaalisen estetiikan ja tematiikan jatkuvuudesta. 20 Tästä piirteestä revittiin Neuvostoliitossa huumoria muun muassa suositussa uudenvuoden elokuvassa Kohtalon ivaa (Ironija sudby, ili S ljogkim parom!, 1975). Katso tarkemmin esim. Yurchak 2005, 36–37. https://doi.org/10.21435/skst.1480 ”olkoon aurinko aina!” 111 kuvassa suuri joukko pioneereja on kokoontunut isoon halliin. Huomio kiinnittyy kuvassa pioneerien määrän lisäksi heidän yhdenmukaiseen pukeutumiseensa sekä suoriin riveihinsä. Näyttelytekstissä kerrottiin: ”Pioneeri – uusi ihminen, jonka uusi aikakausi synnytti ennätyksellisen nopeasti. [– –] Pioneeri oli tulevaisuuden kansalainen, jonka piti nähdä kommunismin unelman toteutuminen.” Pioneerien suurta ja yhdenmukaista joukkoa esiteltiin usein myös USSR in Construction -lehden kuvissa. Lehden numero 8/1937 oli omistettu kokonaan pioneereille, ja numerossa oli useita panoraamakuvia, joissa tuotiin esiin neuvostolasten ja -nuorten laajaa ja yhtenäistä joukkoa. Lehdessä esiteltiin myös Artek-leiriä, joka muodosti Sosialistinen lapsuus -näyttelyn valokuvien kolmannen kategorian. Palaan pioneeriteemaan tämän kategorian yhtey dessä. Lasten arki Lasten vapaa-aika ja yhteiset leikit olivat keskeisessä roolissa Lenin-museon näyttelyn lasten arki -osion valokuvissa. Myös kansanperinteet, ennen muuta venäläiset, olivat kuvissa esillä. Päiväkodissa otetussa kuvassa esiintyy kolme lasta (kuva 12). Ensimmäinen on perinneasuun pukeutunut, noin 4-vuotias poika, joka istuu tuolilla ja soittaa balalaikkaa. Hänen vierellään seisoo kaksi perinneasuihin pukeutunutta samanikäistä tyttöä. Näyttelyteksti totesi: ”Kansanperinne kuului päiväkotien varhaiskasvatusohjelmaan.” Kansanperinteet olivat hyvin edustettuina myös USSR in Construction -lehden monissa lapsiaiheisissa valokuvissa. Esimerkiksi Venäjän Kauko - idälle (The Far Eastern Region) omistetussa kaksoisnumerossa 1935/3–4 oli kuvattuna kaksi korealaista pioneeria, joista toinen soittaa balalaikkaa ja toinen on pukeutut merimiesasuun. Merimiesasu oli klassinen yläluokan lasten asu jo 1800-luvulla (Vänskä 2012, 200–201), johon myös esimerkiksi viimeisen tsaariperheen lapset usein pukeutuivat. Asun suosio levisi myös niin sanotun tavallisen kansan pariin, ja korealaisen pioneerin kohdalla asu viittaa etniseen venäläisyyteen, samoin kuin balalaikkakin. Kuva esittää kaikki neuvostoliittolaiset yhdenmukaisina, https://doi.org/10.21435/skst.1480 Kuvat 12 ja 13. Sosialistinen lapsuus -näyttelyssä esillä ollut valokuva sekä USSR in Construction -lehden numerossa 1935/3–4 julkaistu kuva korealaisista pioneereista. https://doi.org/10.21435/skst.1480 ”olkoon aurinko aina!” 113 mutta taustalla vaikuttaa selvästi venäläisyyden korostaminen muiden etnisyyksien ja kulttuurien edelle. Lenin-museon näyttelyn kuvissa esiteltiin myös muita lasten vapaaajan harrastuksia. Eräässä lähikuvassa tyttö ja poika pelaavat shakkia. Selin kameraan olevasta pojasta on näkyvillä vain oikea hartia ja hiukan poskea ja takaraivoa, ja huomio kohdistuukin kameraa kohti katsovaan tyttöön, joka hymyilee hiukan ilkikurisesti – ehkä hän on juuri tehnyt nerokkaan siirron. Tyttö on pukeutunut hyvin ”tyttömäisesti”: hänellä on yllään pitsinen paita ja punainen lappuhaalari, ja hänen hiuksensa on letitetty. Pään molemmilla puolilla olevat letit on sidottu suurilla punaisilla ruseteilla.23 Neuvostoliitossa naisten osaamista tuotiin esiin myös totunnaisesti miehisiksi koetuilla aloilla, kuten teollisuudessa, matematiikassa ja tekniikassa, joihin shakkikin oleellisesti liittyy ja viittaa. Esimerkkejä naisista miehisemmillä aloilla ovat 1930-luvulla tunnetuksi tullut, Stahanov-palkinnon voittanut traktorinkuljettaja Paša Angelina ja 1960-luvulla avaruudessa ensimmäisenä naisena käynyt kosmonautti Valentina Tereškova. 24 Paša Angelina esiintyi myös USSR in Construction -lehdessä ja esimerkiksi esitteli tytärtään lehden numerossa 1937/6. Tereškova puolestaan meni naimisiin toisen kosmonautin kanssa, ja heidän ”avaruusperheensä” oli varsin usein esillä propagandassa.25 Kuvastossa tuotiin esiin Neuvostoliiton tieteen ja taiteen korkeaa tasoa sekä lapsille ja nuorille annettua laadukasta opetusta. Luonnontieteet ja tekniikka olivat 1960–1980-luvuilla tärkeitä teemoja, ennen muuta kylmän sodan ja siihen liittyvän sotilaallisen kilpailun vuoksi, ja aikakauden valokuvat esittelivät, kuinka jo lapset – mukaanlukien tytöt – olivat niissä eteviä. Lapsista varttuisi tulevia neuvostotiedemiehiä ja -naisia, jotka kasvattaisivat entisestään Neuvostoliiton propagoitua ylivertaisuutta ja etumatkaa länteen nähden. Lasten arki koostui propaganda valokuvissa ennen muuta koulutuksesta ja matemaattis-luonnontieteellisistä harrastuksista. Perinteet, erityisesti venäläi23 Hiusruseteista tarkemmin Millei ym. 2019. Katso myös Millei ym. 2017. 24 Valentina Tereškovasta tarkemmin Savkina 2014. 25 Ks. esim. Kohonen 2012, 241–253. https://doi.org/10.21435/skst.1480 114 silja pitkänen set perinteet, olivat näissäkin kuvissa vahvasti läsnä varsinkin nuorempien lasten ja etnisten vähemmistöjen kuvaamisessa. Artek Neuvostopropagandan mukaan lapsille oli vapaa-ajalla tarjolla myös mu - kavia matkoja ja virkistävää ulkoilmaa. Pioneerileirit olivat keskeinen osa miljoonien neuvostolasten elämää. Varsinkin eliittiin kuuluneiden perheiden lapset saivat etuoikeuden vierailla Artek-pioneerileirillä aurinkoisella Krimillä, jossa vietettiin aikaa urheillen ja retkeillen yhdessä muiden lasten kanssa. Sosialistinen lapsuus -näyttelyn valokuvien kolmas kategoria esitteli Artek-leiriä. Artek perustettiin jo vuonna 1925. Se oli kansainvälinen leiri, ja siitä pääsivät 1960–1980-luvuilla nauttimaan myös suomalaiset. Näyttelyn Artek-osion aloitti valokuva, jossa tekstin mukaan on suomalainen pioneeri Artekissa vuonna 1960. Valokuvassa kolme henkilöä istuu penkil - lä: keskellä on mustaihoinen mies, ja hänen (kuvan katsojan näkökulmasta) vasemmalla puolellaan on pioneerityttö ja oikealla poika, jonka kanssa mies keskustelee. Molemmilla nuorilla on pioneerihuivit ja valkoiset kauluspaidat. Kuva promotoi kulttuurivaihtoa, johon 1960-luvun suomalaislapsillakin oli mahdollisuus osallistua pioneeritoiminnan kautta. Toisessa vuonna 1960 otetussa näyttelyn yksityiskokoelman kuvassa on kolme tyttöä, jotka sekä näyttelytekstin että kuvaan kirjoitetun tekstin mukaan olivat Neuvostoliitosta, Saksan demokraattisesta tasavallasta ja Indonesiasta. Lisäksi näyttelyssä oli kuva, jossa oli ryhmä pioneereja, luultavasti osallistumassa johonkin leirin aktiviteettiin. Kuvateksti totesi, että Artek tarjosi suomalaisnuorille hienon mahdollisuuden tutustua eri maiden nuoriin. Muut samalta vuodelta olevat yksityiskokoelman kuvat esittivät lisäksi pioneeripoikia jonkin pelin tai leikin pyörteissä sekä pioneereja tutustumassa Krimin nähtävyyksiin, seuraamassa kansantanssiesitystä, uimassa meressä ja maalaamassa rauhanjulistuksia katuun. Myös USSR in Construction -lehden numerossa 1937/8 esiteltiin pioneereja ja Artek-leiriä. Huomio kohdistettiin jo 1930-luvulla erityisesti https://doi.org/10.21435/skst.1480 ”olkoon aurinko aina!” 115 Kuvat 14 ja 15. Sosialistinen lapsuus -näyttelyssä esillä ollut valokuva sekä Artek-pioneerileiri USSR in Construction -lehden numerossa 1937/8. https://doi.org/10.21435/skst.1480 116 silja pitkänen https://doi.org/10.21435/skst.1480 ”olkoon aurinko aina!” 117 https://doi.org/10.21435/skst.1480 118 silja pitkänen Artekin moniin harrastusmahdollisuuksiin. Lisäksi lehdessä esiteltiin Espanjan sisällissotaa paenneita, Artekissa kesää viettäneitä espanjalaislapsia. Lehdessä tuotiin esiin myös Stalin lasten hauskojen kesäleirien tärkeänä taustavoimana. Neuvostoliiton myöhempinä vuosikymmeninä neuvostojohtajia ei esitelty propagandakuvastossa enää samalla intensi teetillä, mutta Neuvostoliiton väkirikkautta, lasten koulutukseen ja laadukkaisiin vapaa-ajan mahdollisuuksiin panostamista sekä Neuvostoliiton harjoittamaa kulttuurivaihtoa ja keskeistä kansainvälistä roolia tuotiin esiin voimakkaasti. Sosialistinen lapsuus -näyttelyn Artek-osio huipentui kuvaan, jossa joukko portaisiin asettuneita pioneereja vilkuttaa kameralle (kuva 14). Arkistokuvaan on liitetty teksti ”Olkoon aurinko aina”, ja se toistettiin myös näyttelytekstissä. Pioneerit on kuvattu sankarillisen vaikutelman luomiseksi alaviistosta (ks. esim. Holborn 2007, 15). USSR in Construction -lehden Artekia esittelevä numero huipentui asetelmaltaan varsin samanlaiseen kuvaan, jossa lapset vilkuttavat leirin – ja lehden pioneerinumeron – lopuksi. USSR in Construction -lehden pioneerinumerossa Stalinin läsnäolo oli varsin voimakasta, ja lapset esitettiin hänelle kiitollisina leirin iloista ja riemuista. Sosialistinen lapsuus -näyttelyssä esillä olleissa 1960–1980-lukujen kuvissa painotus oli Neuvostoliiton kansainvälisessä asemassa ja kansainvälisissä suhteissa: niissä korostettiin maan kattavia verkostoja ja laajalle ulottuvaa vaikutus valtaa sekä propagoitiin maan rauhantahtoisuutta. Kummassakin kuvassa konnotatiivinen taso viittaa myös Neuvostoliiton väkirikkauteen sekä siihen, että neuvostokansalaiset ovat yhdenmukainen joukko lapsesta saakka ja että he ovat isänmaan asialla ja tekevät kaikkensa kotimaansa entistä paremman tulevaisuuden eteen. Tulevaisuutta esiteltiin erityisesti lasten ja nuorten kautta, ja myös ”aurinko aina” viittasi loistavaan tulevaisuuteen – niin Neuvostoliitolle kuin myös maan lapsille ja nuorille. https://doi.org/10.21435/skst.1480 ”olkoon aurinko aina!” 119 Propaganda muistoissamme? Kuten vertailtavat valokuva-aineistot osoittavat, varhaisessa Neuvostoliitossa muotoutuneet teemat toistuivat visuaalisessa propagandassa vuosikymmenestä toiseen. Esteettisesti kuvat olivat 1930-luvulla ja 1960–1980-luvuilla samankaltaisia, ja tämä visuaalinen perintö heijastui vielä 2020-luvun museonäyttelyynkin. Eri aikojen kuvissa esiintyi pieniä variaatioita esimerkiksi teknisten laitteiden päivittyessä uudempiin. Lasten kautta korostettiin syntyvyyttä niin 1930-luvulla kuin 1960– 1980-luvuillakin, ja valokuvissa esiteltiin vastasyntyneiden lasten suurta määrää ja siten Neuvostoliiton väestönkasvua ja kansainvälisen vaikutusvallan lisääntymistä. Neuvostokoulujakin kuvattiin niin USSR in Construction -lehdessä kuin myöhemmissä Tassja APN-kuvatoimistojen valokuvissa samankaltaisesti, mutta myöhempinä vuosikymmeninä koulujen yhteydessä tuotiin esiin luonnontieteiden opetusta enemmän kuin vielä 1930-luvulla. Kylmän sodan aikana propagoitiin myös Neuvostoliiton menestystä avaruuden valloituksessa – näin Neuvostoliiton kasvu ulottui jo maapallon ulkopuolelle. Perhe-elämän esitystapa oli lisäksi varsin yhdenmukainen Neuvostoliiton alkuvaiheen ja viimeisten vuosikymmenten valokuvapropagandassa. Tekniset saavutukset ja niiden mahdollistama mukavuuksien täyteinen vapaa-aika kuvattiin osana arkea niin kirgisialaisessa jurtassa 1930-luvulla kuin Abbaa kuuntelevan perheen olohuoneessa 1970-luvulla. Propaganda kuitenkin liioitteli niin levysoitinten yleisyyttä 1930-luvun Neuvostoliitossa kuin Abban levyjen saatavuuttakin – molempien kohdalla kyse oli ennemminkin himotuista harvinaisuuksista kuin arkisista kulutustavaroista. Myös monikulttuurisuutta ja vähemmistökansojen hyvää asemaa tuotiin valokuvapropagandassa esiin lasten kautta koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan. Valokuvapropagandassa esiteltiin myös lasten vapaa-ajan harrastusten korkeaa tasoa ja monipuolisuutta, erityisesti pioneerien ja tunnetun pioneerileiri Artekin kautta. Varhaisempien ja myöhäisempien Neuvostoliiton vuosikymmenten aikana valokuvissa propagoitiin pioneerien kansainvälisiä verkostoja sekä keskeistä asemaa maailmanpolitiikassa; https://doi.org/10.21435/skst.1480 120 silja pitkänen 1930-luvulla osa Espanjan sisällissotaa paenneista lapsista vietti aikaa Artekissa, ja 1970-luvulla Artekin pioneerit laativat sotaa vastustavia maalauksia. Lenin-museon näyttelyssä Artekin rooli korostui sekä virallisissa propagandavalokuvissa että yksityisarkistojen valokuvissa. Sosialistinen realismi vaikutti voimakkaasti siihen, miten neuvostoarki esitettiin 1960–1980-luvuilla otetuissa valokuvissa. Sosialistisessa realismissa taiteen tuli olla muodoltaan realistista ja sisällöltään sosialistista, ja taidesuuntaukselle oli leimallista valoisuus ja optimistisuus. Myös myöhemmissä propagandakuvissa valoisuus, optimistisuus ja tulevaisuudenusko olivat voimakkaasti läsnä. Neuvostoliiton visuaalisen propagandan narratiivi muuttui toiston kautta vähitellen varsin normalisoiduksi. Tällöin propagandan luomista mielikuvista tuli keskeisempiä kuin todellisuudesta niiden taustalla. Näin ollen valokuviin vaikutti voimakkaammin kyseinen visuaalinen perinne kuin esimerkiksi kuvien historiallisen kontekstin merkittävät tapahtumat. Propagandavalokuva idealisoi aina kohteensa ja esittää sen ihanteellisessa valossa (ks. esim. Sachsse 1997, 84). Näin tehtiin myös 1930-luvulla julkaistussa ja kansainvälisesti levitetyssä neuvostoliittolaisessa propagandalehdessä USSR in Constructionissa ja neuvostoliittolaisissa uutisja kuvatoimistojen myöhemmissä valokuvissa. Propagandakuvien vi suaalinen tyyli heijastui myös siihen, kuinka neuvostolapsuus oli esillä Lenin-museon näyttelyssä keväällä 2020. Valokuvien osalta Sosialistinen lapsuus -näyttely päättyi kuvaan, jonka teksti kuului: ”Artekin tervehdys – olkoon aurinko aina!”. Kuvatoimittaja Torsten Nyström pohtii toisen maailmansodan jälkeisiä APN-kuvia esittelevässä Propaganda-teoksessaan, että Leninin profiili oli auringon vertauskuva 26 , ja aurinko oli myös ruotsalaisen APN-kuvien arkiston useimmin toistuva aihe (2007, 11). Neuvostoaurinko ei ollut ikuinen, vaan hiipui vähitellen ja sammui kokonaan vuonna 1991. Aurinko on kuitenkin säilynyt kirkkaana Neuvostoliiton visuaalisen propagandan perinnössä. 26 Myös Stalinia tunnetusti kutsuttiin Isä aurinkoiseksi. https://doi.org/10.21435/skst.1480