Holtittomia ja humalaisia naisia? : oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa

1 J@RGONIA - ELEKTRONINEN JULKAISUSARJA ISSN 1459-305X © Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos 7/2005 HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa Heli Niskanen FM Baarien naistenvessat tutkimuskohteena herättävät sekä kiinnostusta että huvittuneisuutta. Tehdessäni neljässä jyväskyläläisessä, 18–25-vuotiaille nuorille suunnatussa baarissa kenttätöitä osallistuvana ja tavallisena havainnointina sain todeta, miten ihmiset mieltävät nämä tilat hivenen naurettaviksi, mutta silti itsepintaisen kiehtoviksi. Baarien vessoja ei ole kovinkaan paljon pohdittu aikaisemmin – korkeintaan huomautuksenomaisesti – (esim. Haavio-Mannila – Snicker 1980, 168–171; Eräsaari 1995, 175–180; Nykyri 1996, 27–28), joten tutkittavaa niiden osalta riittää. Tässä artikkelissa tarkastelen baarien naistenvessoja Norbert Eliaksen sivilisaatioteorian (1978; 1982; 1997) innoittamana ja inspiroimana. Vertailen oikeanlaisen ja sivilisoituneen ihmisen ideaa baarien naistenvessoissa oleskelevien naisten arvoihin ja normeihin. Kenttätöissä havaitsin naisten arvioivan itseään ja toisiaan naisena olemista silmälläpitäen ja ruotien siinä onnistumista tai epäonnistumista. He määrittävät eri kriteereillä selkeästi oikeanlaisuuden ja vääränlaisuuden akselin, jolle asettivat sekä itsensä että toiset naiset. Norbert Eliaksen yleisluontoisessa sivilisaatioteoriassa tämä hyvän ja onnistuneen sekä vastaavasti huonon ja epäonnistuneen välisyys määritellään itsehillinnän ja hallitun käyttäytymisen kriteerein. Haluankin pohtia naisten näkemyksiä tämän teorian pohjalta tarkastellen naisena olemisen niin sanottuja sääntöjä sekä hyvää ja huonoa naiseutta, joita baarien naistenvessojen kontekstissa on havaittavissa. Artikkelin aineistona on edellä mainittu havainnoimalla kerätty kenttätyöaineisto jyväskyläläisten baarien naistenvessoista. Tästä aineistosta esitän päätelmiäni elävöittäviä esimerkkejä mahdollisuuksien mukaan, sillä suuri osa kentästä tehdyistä huomioista on olemassa vain omassa päässäni – niitä voisi kutsua headnotesnimityksellä. Kenttätöiden aikana minun oli mahdotonta kirjoittaa kaikkea merkityksellistä ylös ensinnäkin siksi, että en puheen ja tapahtumien paljouden vuoksi ehtinyt, ja toisekseen siksi, etten tuolloin vielä nähnyt joidenkin tapahtumien merkitystä. Kaikkia väitteitäni en voi siten palauttaa konkreettisiin muistiinpanoihin tai perusteeksi viitata kirjalliseen aineistooni, vaan osa on olemassa vain muistoinani kenttätöistä ja sen aikaisista tapahtumista, eräänlaisina mentaalisina arkistolähteinä. Vasta ajan kuluessa ja osittain jälkeenpäinkin voi yhdistää yksittäiset tapahtumat kokonaisuuteensa. Näitä kahta aineistoa ei voikaan asettaa arvojärjestykseen toisiinsa J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 2 nähden, vaan ne ovat vuorovaikutuksellisessa yhteydessä toisiinsa tulkinnallisina merkintöinä kentästä, ja niitä molempia voi tarkastella eri näkökulmilta ja uusista teoreettisista lähtökohdista käsin yhä uudestaan ja uudestaan. (Ottenberg 1993, 144– 147, 149, 152, 157; Sanjek 1993, 92–94.) Ulkoisen moninaiset merkitykset Norbert Elias käsittelee sivilisaatioteoriassaan käyttäytymiseen ja ulkoiseen olemukseen liitettyjen merkitysten muutoksia. Hierarkioiden ja arvosekä valtasuhteiden muuttuessa siirryttäessä keskiajalta renessanssiin muuttui myös ulkoisen ja sisäisen välinen suhde, kun ulkoista alettiin pitää indikaattorina sisäisestä. Ulkoisen merkitys itsessään näivettyi sisäisen lujittuessa; tämä näkyy omassa tutkimuskohteessani esimerkiksi suhteessa alkoholiin ja ulkonäköön. Käyttäytymisen ja olemuksen osalta tavoiteltiin huoliteltua ja hallittua, suotuisan vaikutelman luomista katsojissa ja tarkkailijoissa. Aluksi tämä tarkoitti muodollisen käyttäytymisen noudattamista eli alistumista ryhmäsääntöjen ja -pakkojen alle. Toisaalta se oli myös merkki erottautumisesta ja symboli omasta paremmuudesta ja ryhmäyhteydestä – alistuminen koetaan hyväksyttävänä siitä seuraavien hyötyjen vuoksi. (Elias 1997, 74–75, 84, 109–110.) Aina käyttäytyminen ei kuitenkaan näytä asettuvan tällaisiin puitteisiin, vaan yksilöt käyttäytyvät epämuodollisesti rikkoen perinteisiä käyttäytymisen ja olemuksen täsmällisiä sääntöjä, luokituksia ja määritelmiä vastaan (Elias 1997, 31, 74–75). Elias näkee tämän 1900-luvulla alkaneen kehityksen (Elias 1997, 33) siirtäneen painopistettä siten, että yhteiskunnallisten paineiden sijaan itsesäätely on avainasemassa: ulkoisten pakkojen – kuten yhteiskunnallisten ja taloudellisten pakkojen – heikentyessä sisäisten pakkojen, itsekontrollin, tärkeys vahvistui. Tämä epämuodollistuminen liittyy jäykkien valtaja arvohierarkioiden hajoamiseen ja yksilöiden aseman tasavertaistumiseen sekä -arvoistumiseen: kun sosiaaliset erot kaventuvat, ulkoapäin määritellyn muodollisen käyttäytymisen sijaan yksilöiden on valittava, säädettävä sekä hallittava itse omat käyttäytymistapansa ja kannettava vastuu niistä. Yksilöillä ei ole enää yksiselitteistä sosiaalista asemaa, jonka mukaan heitä voisi luokitella ja käyttäytyä turvallisten luokituksesta seuraavien normien mukaan. Se, mikä siis helposti, mutta virheellisesti tulkitaan sivilisoituneen yhteiskunnan yhtenäisyyden rikkoutumiseksi ja sivilisatoriseksi regressioksi, onkin vain ulkoisen pakon muuttumista yhä enenevässä määrin sisäiseksi pakoksi kaikkine seurauksineen. Käyttäytymisen muutosta ei tulisikaan tarkastella perinteisyyden ja konventionaalisen, vaan pikemminkin muutosten ja niiden sisäisen mielekkyyden näkökulmasta. (Elias 1997, 34–36, 38–41, 45, 75, 87–88.) Yksilön kannalta tämä tarkoittaa kasvavaa vastuuta omasta itsestään, mutta myös epävarmuutta sekä häpeän tunteita, kun hänen toimintansa on jokapäiväisessä elämässä yhä vähemmän riippuvainen ulkoisista pakoista ja yhä enemmän hänen omien valintojensa ja niiden seurausten varassa. Se saa aikaan kokeilemisen tarpeen ja halun, mutta nostaa toisaalta esiin myös tietynasteista ryhmäkontrollia, kun ryhmittymät kehittävät omat norminsa kokeilujensa pohjalta. (Elias 1997, 28, 32, 38, 40.) Epämuodollistuminen ei tarkoita siten ulkoisten määrittelyjen ja ryhmänormien J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 3 katoamistakaan, vaan pikemminkin kaikenkattavien säännöstöjen fragmentoitumista yksilöiden ja ryhmien mukaan – kuten vaikkapa naisten ryhmän mukaan. Tämän vuoksi on mielekästä etsiä baarien naistenvessoista sivilisatorisen oikean ja väärän sekä muodollisen ja epämuodollisen aspekteja. Alkoholin viettelys Kun astuu sisälle baariin – käytän tässä lyhyttä nimitystä baari sekä yökerhoista, klubeista että tanssiravintoloista, joiden sisäänpääsyyn oikeuttava ikäraja vaihtelee mainitun 18 ja 25 vuoden välillä – on ensivaikutelma kokonaisvaltainen. Baarit ovat yleensä etenkin puolenyön jälkeen pullollaan väkeä: muutamat pöydät ja tuolit ovat varattuja, ja ihmisiä nojailee baaritiskiin, pylväisiin ja kaiteisiin tai he ovat kerääntyneet pieniksi ryhmiksi kaveriporukan mukaan. Tanssilattia on vaihtelevasti aivan tyhjillään tai täpösen täynnä riippuen soitettavan kappaleen suosiosta. Musiikki soi kovalla estäen puheen muuten kuin huutaen, tupakansavu leijailee nenään, salissa vaelletaan ympäriinsä, vaikka tungoksessa liikkuminen on vaikeaa, tanssiminen tanssilattialla ahdasta ja hiostavaa. Drinkkejä tai muita alkoholijuomia siemaillaan samalla kun visuaalisesti runsasta tarjontaa käydään arvioiden läpi: ravintola on täynnä miehiä, naisia, valoja, toimintaa ja liikettä. Baarien maailma on hektinen ja tähän hetkeen tiiviisti paikantuva – baareissa ollaan juuri nyt, ja tämän hetken vapautta ilmennetään toiminnalla ja ulkonäöllä, jonka ei olekaan tarkoitus kestää. Meikki rapistuu loppujen lopuksi, korkokengillä ei voi kävellä pitkään eikä humala kestä ikuisesti. Naisten toiminta suuntautuu hetkeen sisälle eikä eteenpäin – sen, mitä yhteen minuuttiin voi sisältyä, ei ole tarkoituskaan ulottua loppuelämäksi, vaan jokainen hetki on tarkoitus kuluttaa tyhjiin, ottaa siitä irti kaikki mitä voi, ja siirtyä seuraavaan. Baareissa erityisen tärkeää osaa näyttelee alkoholi ja sen juominen. Suhtautuminen alkoholiin on vaihdellut laajalti ja se on joutunut tiukan huomion kohteeksi, mitä Eliaksen sivilisaatioprosessi selittää yksilön itsehallinnan näkökulmasta. Suomessakin alkoholin nauttimisen merkityksellisyys on ollut kaksitahoista raittiuden tavoitteiden sekä toisaalta hyvän humalan – statussymbolin ja ryhmän arvostuksen sekä uhmakkuuden osoituksen – välistä jännitteisyyttä (Sulkunen & Alasuutari & Nätkin & Kinnunen 1985, 35; Apo 1999, 105, 107–109; Apo 2001, 385). Tässä en nosta esille tarkemmin tai laajemmin suomalaisen juomakulttuurin erityispiirteitä tai keskity pohtimaan yhteyksiä eurooppalaiseen alkoholikulttuuriin, vaan tarkastelen naisten juomista Eliaksen teoriaa vasten aineistoni lähtökohdista. Aikaisemmin, keskiajalla, alkoholi kuului erottamattomasti arkeen normaalina juomana. Juomaa ei pidetty itsessään pahana – nythän alkoholin vaaroista varoitellaan alituiseen – vaan ongelmia katsottiin syntyvän vasta, jos juoja käytti alkoholia väärin: liikaa tai väärässä paikassa tai väärään aikaan. Tällöin haitalliseksi katsottiin juomisen aiheuttamat esteet muulle elämälle: viinan uskottiin johtavan yhä uusiin synteihin ja lisäksi juomiseen käytetty aika oli pois kristillisistä toimista. Silti nämä olivat nimenomaan käyttäjän virheitä. Juojan täytyi osata itse hillitä käyttönsä ulkopäin määritellyn sopivuuden rajoihin. (Hanska 1997, 46–47, 49; Apo 2001, 48; Jokinen 2002, A11; Schivelbusch 1986, 30.) Epäonnistuminen johti jopa eläimellisenä J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 4 pitämiseen – ei siis edes ihmisenä, vaan alemmalla tasolla olevana – ja hänen ajateltiin joutuneen ”juoppouden pirun” hallitsemaksi ilman valtaa tai kontrollia omaan toimintaansa. Tätä korostettiin usein kuvilla oksentamisesta liiallisen juomisen seurauksena. Yksilöllä ei ole silloin valtaa edes omaan kehoonsa. (Schivelbusch 1986, 40.) Kun yksilö ei kyennyt osallistumaan normeja noudattaen yhteisölliseen elämään, hänet määriteltiin olemuksellisesti ei-ihmiseksi: eläimeksi tai jonkin muun olennon valtaamaksi. Aiemmin alkoholi oli siis juomana hyväksytty: yksilön tuli osata juoda oikein, yhteisöllisten normien mukaan, välttääkseen juoman vahingolliset, nimenomaan väärinkäytöstä johtuvat seuraukset. Sittemmin alkoholia itsessään on alettu herkästi pitää pahaan viettelijänä ja ihmistä pelkästään sen uhrina, mikä on näkynyt Suomessa aika ajoin raittiusliikkeiden nousuna. Alkoholin saantia ja käyttöä säädellään vahvasti ikään kuin yksilöiden kykyihin hallita juomistaan ei voitaisi luottaa. Tämä voi liittyä epämuodollistumiseen ja ihmisten harkittuun sääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen – oletetaan, että tilaisuuden saadessaan kaikki rikkoisivat muodollisia sääntöjä vastaan, jolloin välineet sääntöjen rikkomiseen muuttuvat uhkaaviksi ja sekasortoa potentiaalisesti aiheuttaviksi. Kuitenkin vanhat asenteet ovat osin säilyneet ja yhdistyneet epämuodollistumisen vaaraan; yksilön oletetaan yhä ottavan itse vastuun elämästään ja siten hallitsevan kaiken muun ohella myös riskialtista alkoholia ja sen käyttöä – olevan subjekti eikä objekti. (Schivelbusch 1986, 210; Ahola 1989, 71.) Tämä näkyy baareissa ja niiden vessoissa naisten toisaalta mieltäessä juomisen selvästi osaksi epämuodollisesti käsittämäänsä onnistunutta baari-iltaa, toisaalta todetessa, että juomiseen vaaditaan itsensä hallintaa muodollisia sääntöjä noudattaen. ”[H]yvä kontrolli / viina on viisasten juoma” (V3, 9). Meikkausta ja peilailua Illan kuluessa naisille tulee monia kertoja tarve päästä vessaan. Tämä ei ole välttämättä pelkästään tarpeiden tekemiseen liittyvää, vaan se syntyy myös ulkonäöstä huolestumisesta, halusta jutella ihmissuhdekriiseistä tai muista aiheista ystävien kanssa – mikä on liki mahdotonta salin puolella musiikin voimakkuuden takia. Vessoihin mennäänkin silloin, kun ongelmia, joko ulkonäköön tai ihmissuhteisiin liittyviä, halutaan ratkoa ja selvittää, mikä samalla paljastaa heikkouksien olemassaolon ja itsehallinnan pettämisen – puhumattakaan tarpeiden tekemisestä, jotka välttämättöminä, mutta saastaisiksi miellettyinä herättävät konnotaatioita kehon heikkoudesta, hallitsemattomuudesta, alemmuudesta ja kapinasta mielen voimaa ja valtaa vastaan: kun on mentävä, niin on mentävä. Sivilisaatioprosessin kontekstissa vessat määrittyvätkin likaisiksi ja häpeällisiksi tiloiksi ja niistä sekä niihin liittyvistä toiminnoista vaietaan. Tästä voi johtua vessojen hyljeksitty luonne myös tutkimuksien aiheena. Kuten mainitsin, etenkin ulkoiseen olemukseen liittyvät syyt ovat yleisiä perusteita naistenvessaan menemiselle. Naisille on tärkeää heidän ulkonäkönsä; se, miten heidät nähdään ja millaisina heidät nähdään. Norbert Elias näkee tämän renessanssista alkaneen kehityksen aikaansaaneen ajattelutavan, jonka mukaan ulkoinen olemus heijasti sisäistä minää, jonka tuli olla hallittu ja hillitty – ja siten tietenkin J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 5 ulkokuorenkin. Käyttäytymisen ja olemuksen tulee olla hallittua valvoen kaikkea, mikä on näkyvillä eleistä, asennoista, ilmeistä ja pukeutumisesta lähtien aina tunteisiin, tavoitteisiin, älyyn sekä käyttäytymiseen asti. Ihmiset vertaavat itseään arvostelukriteereihin sekä normeihin, mutta myös toisiin ihmisiin. Samoin kuin omaa itseä arvostellaan ja luokitellaan onnistumisen mukaan, joutuvat toisetkin ihmiset arvioinnin kohteeksi sekä erotelluksi onnistujiin ja epäonnistujiin; sivilisoituneisiin ja sivilisoitumattomiin. Pikkuhiljaa ihmiset ovat sisäistäneet nämä normit ja ne ovat muuttuneet itsestään selviksi siten, että omaa itseä sekä toisia arvioidaan ja arvotetaan jatkuvasti. (Elias 1978, 55–59, 78–83, 100, 185, 188–190; Shilling 1993, 154–155.) Ulkonäön, kehon ja sen toimintaan liittyvät sosiaaliset merkitykset ovat tärkeitä, sillä sivilisaatioprosessi oli paljolti hyvin fyysinen ja kehollinen mullistus: sen vaikutukset näkyvät etenkin kehon pinnalla. Kehot toimivat yksilöiden identiteettien sosiaalisina symboleina, joita yksilö muokkaa kovalla työllä ja jatkuvalla huolenpidolla muille välittyvästä vaikutelmasta. Kehon tulevaisuus ei ole koskaan varma – se on aina käynnissä oleva projekti, aina vaatimassa huomiota ja vaivannäköä vanhuuteen ja hautaan asti, sillä ruumiitkin puetaan ja siistitään. Ulkonäön esittämisen epäonnistuminen merkitsee itsetunnon ja oman arvon laskua, koska virheet ovat kuin likaa merkiten ja kertoen epäjärjestyksestä. Epäjärjestys on puolestaan merkki epäonnistumisesta ja huolimattomuudesta, kyvyttömyydestä hallita omaa itseä. Tämän kohtaaminen on kuitenkin väistämätöntä – välillä oman itsen hallinnassa onnistutaan, välillä ei. (Elias 1978, 58, 79; Shilling 1993, 1, 5, 124–125, 189; Douglas 1994, 2; Sulkunen 1994, 140–141.) Baarien naistenvessat onkin suunniteltu näitä naisten tarpeita silmälläpitäen. Kaikissa tutkimissani baareissa vessat sijaitsivat baarin ulko-oven ja vaatesäilytyksen vieressä, jotta naiset voivat heti sisälle tullessaan käydä tarkistamassa ulkonäkönsä. Vessoissa on vähintään kaksi lukollista koppia tarpeiden tekemistä varten sekä ainakin yksi iso peili, yleensä käsienpesualtaiden yläpuolella, josta naiset voivat peilailla ulkonäköään meikatessaan. Vessoihin tullessaan naiset usein kävivätkin ensin tarpeillaan siirtyen seuraavaksi huolittelemaan ulkoista olemustaan – meikkiään, hiuksiaan, vaatetustaan – keskustellen ja arvioiden samalla olemustaan, kehuen toisiaan ja kritisoiden omaa kehoaan. Joissakin vessoissa oli erillisiä isoja peilejä, joista saattoi nähdä itsensä kokonaan, mitä naiset käyttivätkin hyväkseen tarkistaessaan vaatteidensa istuvuutta ja paljastavuutta tai ainakin vilkaistessaan vessasta lähtiessään yleisilmettään. Baarien naistenvessat ovat yleensä myös hyvin tilavia, joten naiset jäävät sinne juttelemaan ja juoruamaan; joissakin paikoissa oli jopa tuoleja ja sohvia pidempiaikaista oleskelua tai jalkojen lepuuttamista varten. Näillä naiset istuskelivatkin tarkistaen matkapuhelimestaan mahdolliset uudet viestit ja lähettäen itse uusia kavereilleen – tai soittaen ystävilleen houkutellen heitä mukaan juhlimaan. Naistenvessat ovat täynnä keskustelua, juttelua, huudahduksia, uteluja, suunnittelua, nauramista, itsekritiikkiä, katseita ja tarkkailua – ne ovat selvästi julkisia tiloja, mutta silti naisille yksityisiä. Oman itsen hallinta ja muokkaaminen Naisten käyttäytyminen vessoissa tähtääkin selvästi virheiden poistamiseen ja oman itsen hallintaan. Vaikka siellä ratkotaan myös ihmissuhteisiin – etenkin miehiin – ja J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 6 elämään yleisesti liittyviä pulmia, näkyvintä on fyysisten ja konkreettisten virheiden poistaminen eli kehon muokkaaminen ja hiominen kauniiksi, houkuttelevaksi ja huolitelluksi. Kehosta poistetaan lika ja virheet tarpeiden tekemisen, levinneen meikin poistamisen, uudella meikillä peittämisen ja vaatteiden ryppyjen tai vinoutumisien siloittamisen keinoilla. Kehon täydellisyyden kautta koetetaan ilmentää sisäisen olemuksen ja minän oikeanlaisuutta eli alistaa keho mielelle siten, että keho on konkreettinen ja näkyvä merkki sisäisestä. Keho muuttuu miltei välineeksi ilman omaa arvoa, sillä se toimii jonkin toisen ominaisuuden ilmimuotona. Tämä merkitsee sitä, että yksilön merkitykselliseksi tekijäksi jää mieli, mutta sitä arvioidaan paljolti yksinomaan kehon ja sen toiminnan ja ulkomuodon kautta. Mitä alisteisemmaksi, tahdottomammaksi ja manipuloitavammaksi mieli muuttaa kehon, sitä onnistuneempi hän on yksilönä – kärjistetysti keho voidaan nähdä välineenä, jolla ei saa olla omaa tahtoa tai haluja, eikä kehon vaatimuksille saa alistua. Toimiessaan yksilöllä ei saa olla tavoitteena kehon mielihyvä, vaan korkeintaan pakollisten vaatimusten tyydytys – kuten vessassa käynti – jotta mielen toiminta ei estyisi. Kehoa voi käyttää myös kanavana, jonka kautta mieli saa virikkeitä, kuten taidokkaan ja maistuvan aterian syömisestä. Sosiaalisen kanssakäymisen näkökulmasta kehon vaatimusten nouseminen näkyvään asemaan on kuitenkin estettävä; esimerkiksi vessoissa käynti on leimattu häpeälliseksi ja sijoitettu suljettujen ja lukittujen ovien taakse pois toisten ihmisten näkyvistä (Elias 1978, 136, 139, 164–165; Goffman 1971, 133–134). Kehon valta nähdäänkin herkästi mielen heikkoutena ja yksilön huonoutena, siksi välttämättömät kehon toiminnot on salattava, etteivät toiset ihmiset voi niitä nähdessään arvioida yksilöä näiden fyysisten toimintojen perusteella. Baareissa naiset piilottavatkin miehiltä meikkaamisen ja muun ulkonäön huolittelun. Toisille naisille näiden näkeminen voidaan vessoissa sallia, mutta jotain rajoja silti on: useimmiten tarpeiden tekeminen kätketään toisten naisten katseilta. Näillä keinoin naiset koettavat välttää herättämästä katselijoissaan mielikuvia fyysisestä ja kehollisesta yksiköstä korostaen sen sijaan henkistä puoltaan. Tähän liittyy etenkin salin puolella näennäisen huoleton suhtautuminen ulkoiseen olemukseen, joka vaihtuu pikkutarkaksi itsensä tarkkailuksi ja analysoinniksi vessoissa. Naiset suhtautuvatkin toisiin naisiin eri tavoin kuin miehiin – naisryhmässä he voivat paljastaa huolestumisensa ulkonäöstään ja jopa mennä yhtaikaa samaan vessakoppiin – tarpeilleen tai juomaan salaa omia juomiaan. Miehet ovat naisiin verrattuna vastaroolin esittäjiä; mies ja nainen ovat kiinteästi yhteen liittyneet, mutta vastakkaisiksi mielletyt roolit (vrt. Sipilä 1998, 21). Naisten onkin miesten seurassa esitettävä omaa naiseuttaan virheettömästi saavuttaakseen ja säilyttääkseen oikean naisen statuksen. Toisten naisten seurassa, etenkin taustaalueella (ks. Goffman 1971), fyysisten toimintojen jakaminen ja kontrolloimatta jättäminen sitä vastoin toimii yhteenliittävänä toimintona vahvistaen naisten ryhmää ystävyyden, hyväntahtoisuuden, luottamuksen ja kiintymyksen merkkinä. Tasavertaisuus syntyy etiketin sekä jännittämisen hylkäämisestä, epämuodollisesta käyttäytymisestä. (Elias 1978, 136–138; Elias 1982, 295–296.) Fyysisyys näyttäytyy naistenvessoissa yleensä piilossa olevana yksilön ominaisuutena, joka saa erityisiä merkityksiä sosiaalisessa kontekstissa – tahattomasti paljastuessaan häpeän merkkinä tai tarkoituksellisesti paljastettuna ryhmäsiteen vahvistajana. Keho ja ruumis ovatkin välineitä, joita mieli käyttää tavoitestatuksen J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 7 saavuttamiseen. Näkyvyydestään huolimatta keho ei kuitenkaan ole ainoa yksilön aspekti, joka voi olla virheellinen ja vaatii hallintaa, sillä yksilön mielipiteet, näkemykset tai käyttäytyminen voivat olla myös vääränlaisia. Jos ulkoisen tai sisäisen hallinta ja kontrolli eivät onnistu, eikä oikean ja hyvän statusta saavuteta, nainen määrittyy vääränlaiseksi ja epäonnistuneeksi. Millainen sitten on baarien naistenvessojen väärä nainen? Vääränlaisuuksia Kuunnellessani baarien naistenvessoissa naisten puheita ja keskusteluja kävi ilmi, että naiset voivat rikkoa monia oikeanlaisuutta määrittäviä kriteerejä. Rikkomusten kautta paljastuvat normit ja arvot, joiden kautta oikeanlainen nainen määritellään ja mihin huonojen naisten luokista sääntörikkojat liitetään. Tärkeimpiä perusteita oikeanlaisuudelle ovat naisten mielestä selvästi ulkonäköön ja miessuhteisiin liittyvät seikat. Esittelemäni luokitukset on nostettu aineistosta ja ne ovat suurimmalta osin naisten itsensä käyttämien käsitteiden mukaan nimetty. Ulkonäkö on yksi naisia voimakkaimmin määrittävä tekijä – tämä näkyy jo siitä, miten antaumuksella ja keskittyen naiset huolittelevat meikkiään ja muuta koristautumistaan hioen yksityiskohtia todella kauankin. Naisilla on baareissa käsilaukkujensa kätköissä usein suuri meikkivarasto, jota myös lainataan kavereille ja tuntemattomillekin – etenkin huulipunalla ja puuterilla on suuri kysyntä, mutta myös ripsiväriä, luomivärejä, hajuvettä, kimalletta ja jopa hiuslakkaa löytyy naisten laukuista. Naiseuteen kuuluu selvästi huoliteltu olemus ja oman naiseuden korostaminen tällä tavoin, ja esityksen onnistuminen on tärkeää, sillä baarikontekstissa sukupuolen merkitys korostuu etenkin vessojen suhteen. Jako miehiin ja naisiin syvenee tilallisella erottelulla, sillä miehet ja naiset on eroteltu käyttämään eri vessoja (Goffman 1987, 64–65; Nykyri 1996, 25–26). Sukupuoli käsitetään usein kaksiluokkaiseksi asteikoksi mies-nainen, jotka ovat toisensa poissulkevia. Miehisten ominaisuuksien ilmeneminen naisessa hävittää ainakin osan hänen naiseudestaan, siksi aineistossanikin naiset luonnehtivat meikkaamattoman ja naisellisia piirteitä korostamattoman olemuksen vääräksi. Meikki ja koristautuminen tulkitaan naiseen olennaisesti liittyväksi, ja näiden puuttuminen käsitetään ikään kuin naisesta puuttuisi jotain tai olisi otettu jotakin pois. ”[S]e on vaan siinä kun ei oo meikkiä niin se on tosi outoo // ihan kun ei vois olla ilman meikkiä” (V3, 4). Tämänkaltainen epäonnistuminen naisena ei merkitse pelkästään huonoa naiseutta, vaan voi johtaa jopa naisellisuuden ja naiseuden menettämiseen kokonaisuudessaan. Naiseudesta täytyy huolehtia sekä säilyttää pitävä ote: ”Hanni piä ittes naisena”. Epäonnistuminen naisena voikin tarkoittaa naisen luokittelemista mieheksi. (Nykyri 1996, 114; Sipilä 1998, 25–28, 32–33; V3, 11.) Tästä voi mainita esimerkkinä lesbot, joita usein pidetään miehisinä ja jopa enemmän miehinä kuin naisina, mikäli he eivät pukeudu tai meikkaa perinteisen naisihanteen mukaisesti. Naistenvessoissa naisia nimitellään miehiksi juuri silloin, kun nämä huolittelun merkit puuttuvat: ”mä oon niin kynitty mä oon kuin mies” (V3, 4). Tällöin nainen tuomitaan J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 8 alemmaksi, huonommaksi ja vääränlaiseksi; sekaisen näköiseksi ja sotkuiseksi, villiksi ja luonnollisessa olotilassa – meikkaamattomana, siistimättömänä ja järjestämättömänä – olevaksi. Naisen ja miehen suhdetta on luonnehdittu joissakin yhteyksissä analogisena luonnon ja kulttuurin suhteen kanssa: siinä missä nainen liitetään luontoon, määrittyy mies kulttuurin, sivistyksen ja rationaalisen edustajaksi. Aineistoni naisten puheissa asetelma on suhteessa tällaiseen käsitystapaan päinvastainen, kun oikeanlainen nainen on kulttuurin ja sivilisoituneisuuden symboli ja huolittelematon tai meikkaamaton nainen määrittyy sivilisoimattomaksi ja maskuliiniseksi. Tähän oikeanlaisen naiseuden ja sivilisoitumisen yhteyteen viittaavat lisäksi tapaukset, joissa nainen on ehostautunut väärällä tavalla. ”[J]oo kun sulla oli se musta permanentti sä näytit ihan possulta. Hutsulta.” (V2, 18.) Ulkonäön epäonnistunut muokkaaminen asettaa naisen eläimen asemaan, tässä esimerkissä possuksi, eli jälleen luontoon ja villiyteen kuuluvaksi. Tämänkaltainen eläinnimityksillä pilkkaaminen on vanha tapa, joka määrittelee kulttuurin ja luonnon, normaalin ja epänormaalin rajoja ja merkitsee samalla ne, jotka jäävät oikeanlaisuuden ulkopuolelle (Lönnqvist 2000, 163–164). Sama eläimelliseksi leimaaminen mainittiinkin jo alkoholin liiallisen käytön tuomitsemisen yhteydessä. Eläimellisyys ei viittaa niinkään epäonnistuneeseen kesyyntymiseen yksilön yhteiskuntaan sopeutumisen merkityksessä vaan pikemminkin itsensä ja luonnollisiksi miellettyjen taipumusten, viettien ja halujen hallintakyvyn puuttumiseen. Eläimellinen nainen ei osaa hallita olemustaan. Ulkonäkökriteereillä nainen näyttää asettuvan hyvän ja sivilisoituneen skaalalle siten, että oikeanlaiseksi hyväksymiseen vaaditaan ensinnäkin itsensä huolittelua ja naisellisuuden merkkien käyttämistä esimerkiksi meikkien ja korujen tai vaatevalintojen muodossa. Tämäkään ei itsessään riitä, vaan käytettyjen merkkien täytyy olla lisäksi tietynlaisia ja sopivia; määrän lisäksi laatu vaikuttaa. Liiallisuus, vääränlaisuus tai olemattomuus yhdistetään huonommuuteen ja jopa luonnontilassa olemiseen, sopiva määrä oikeanlaista koristautumista on taas hyvän ja oikeanlaisen piiriin sijoittuvaa. Sivilisoituneisuuden ja oikeanlaisuuden ulkopuolelle määrittyminen ei kuitenkaan ole pelkästään maskuliinisuutta tai eläimellisyyttä, vaan se voi olla myös hutsuutta, huoruutta. Suhde miehiin on toinen tärkeistä naiseuden kriteereistä ulkonäön lisäksi. Huora – vaikkakin sanana negatiivisia konnotaatioita herättävä – on termi, jolla naiset itse luonnehtivat eräänlaista vääränlaista naiseutta. Se ei siis viittaa prostituoituihin, vaan niin sanottuun huoritteluilmiöön (esim. Saarikoski 1998; 1999; 2001). Huoraksi määritteleminen on uhka naisille etenkin siksi, että naisena olemiseen kuuluu kiinteästi vuorovaikutus miesten kanssa. Sukupuoliominaisuuksien korostaminen ja seksuaalinen ilmapiiri baareissa johtaa helposti holtittoman naisen maineen saamiseen eli naisen mieltämiseen kyvyttömäksi noudattamaan ja määrittelemään rajoja seksuaalisuudelleen sekä siihen liittyville teoille. Jos ulkoisten merkkien kautta nainen ei selvästi osoita kontrolloivansa itseään tai korosta hallitsevansa viettejään ja halujaan, se tulkitaan hallinnan puutteeksi tai siihen kykenemättömyydeksi. Tätä perustellaan naisen heikoilla älynlahjoilla tai tahdon puutteella – tyhmäksi naiseksi määrittyminen liittyykin usein huoraksi leimautumiseen. (Saarikoski 2001, 116.) Vessoissa huoriksi leimatut naiset luokiteltiin selvästi omaksi ryhmäkseen, J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 9 oikeanlaisista naisista erillisiksi. ”[T]ietsä mikä huora on mutta niinku / huora on ihan omaa luokkaansa” (V2, 55–56). Vaikka on todettu, että joissakin tilanteissa naiset voivat käyttää huora-käsitettä vastustaen naisten perinteistä luokittelua ja purkaen sitä, ei aineistoni perusteella näin voida sanoa olevan baarien naistenvessoissa. Huoraksi nimittely liittyy vessoissa selvästi poissulkemisen ja alempiarvoiseksi leimaamisen käytäntöihin. Huoran käsitteen olemassaolo viittaakin siihen, että perinteiset naiseutta koskevat normit ovat yhä elinvoimaisia ja niitä käytetään – joskin muunneltuina ja muuntuneina – naisten keskuudessa, vaikka mahdollisuus toisin tekemiseen olisi olemassa. Olisi kuitenkin mutkia oikovaa ja liian yksinkertaistettua määritellä väärän naiseuden normeja yksinomaan näillä tavoilla ja näiden käsitteiden kautta. Norbert Elias määrittelee oikeanlaisuuden, sivilisoituneen ja hyvän kurinalaiseksi, hallituksi ja kontrolloiduksi sekä vääränlaisuuden hallitsemattomaksi ja suorastaan villiksi. Vaikka naisilta vaaditaankin itsekontrolliin kykenemistä, ei itsensä hallitseminen johda välttämättä oikean naisen statukseen tai hallitsematta jättäminen väärän naisen leimaan. Kyse ei ole pelkästään hallinnasta, vaan myös säännöistä ja normeista, joihin käyttäytymistä sekä olemusta verrataan tarkkaillen onnistumista ja tehtävien täyttämistä. Nainen voi yhtaikaa tulla määritellyksi sekä oikeanettä vääränlaiseksi, koska baarien naistenvessoissa ilmenee jännitteisyys yleisten muodollisten normien sekä naisten epämuodollisten normien välillä. Naisten puheissa ja toiminnassa hyvän ja oikeanlaisen kaksi määritelmää asettuvat liki vastakkaisiksi. Muodollisen ja epämuodollisen ristiriita Naiset itse pitävät baari-illanvietossaan tärkeänä yleisen hauskan pitämistä, juomista, tanssimista, koristautumista sekä kaunistautumista ja tällainen toiminta nähdään ehdottomasti osana oikeaan naiseuteen kuuluvaa suorittamista. Edellä esittelin jo meikkaamisen merkitystä sekä miessuhteiden arvioimista; lisäksi naiset itse korostivat oikean tunnelman – juhlatuulen – merkitystä osana baari-iltaa:”ei olla mitään helluntailaisia” (V2, 51) eivätkä he kaivanneet ”tollasia ihmisiä joitten pitää olla tuollasia yrmynaamoja” (V3, 3). Juomattomuus sekä poikkeava käyttäytyminen herättivät närkästystä ja arvostelua naisissa, ja jouduin kenttätöiden aikana itsekin tällaisen kohteeksi. Kuulimme sattumalta minusta ja seurassani olleesta ystävästäni sanottavan ”mitä ne tekee kun ne kirjottaa vaan?” (V4, 49) – tämä johtui tietenkin siitä, että muistiinpanojen tekemisen vuoksi en voinut omistaa aikaani juhlimiselle tai juomiselle. Tässä naisten suhtautumisessa minuun näkyi joutumiseni epäedulliseen asemaan liian kunniallisen ja siveältä vaikuttavan toimintani vuoksi. Vastaavasti toisten naisten, minun arvostelijoideni, käytös voitaisiin toisessa yhteydessä paikantaa lähelle huonon naisen statusta ryyppäämisen, flirttailun ja rohkean pukeutumisen vuoksi. Hauskan pitäminen tai miesten silmissä houkuttelevalta ja kauniilta näyttäminen johtikin toisinaan miesten lähentelyjen kohteeksi joutumiseen. Vaikka nainen olisikin halunnut välttää seksuaalisen epäkiinnostavuuden ja huomaamattomaksi katoamisen vääränlaisuutta, haluttavuuden oikeanlaisuuden tavoitteleminen voi merkitä hänelle huoran stigman saamista (Saarikoski 1998, 164; Saarikoski 2001, 162; stigman J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 16 Elias, Norbert (1997) Saksalaiset. Valtataistelut ja habituskehitys 1800ja 1900luvuilla. [alkuteos 1989 Studien über die Deutschen. Machtkämpfe und Habitusentwicklung im 19. und 20. Jahrhundert] Helsinki: Gaudeamus. Eräsaari, Leena (1995) Kohtaamisia byrokraattisilla näyttämöillä. Helsinki: Gaudeamus. Goffman, Erving (1971) Arkielämän roolit. Helsinki: WSOY. Goffman, Erving (1986) [1963] Stigma. Notes on the Management of Spoiled Identity. Harmondsworth, Middlesex, England: Penguin Books Ltd. Goffman, Erving (1987) ”The Arrangement between the Sexes” Teoksessa Maru Jo Deegan & Michael R. Hill (eds.) Women and Symbolic Interaction. s. 51 – 78. Boston, USA: Allen & Unwin, Inc. Haavio-Mannila, Elina – Snicker, Raija (1980) Päivätanssit. Helsinki: WSOY. Hanska, Jussi (1997) ”Onko vika viinissä vai juopossa? – Papisto ja viini keskiajalla” Alkoholipolitiikka 1997: 1, 45 – 50. Jokinen, Sanni (2002) ”Porvoon naiset pääsevät esiin historian hämäristä” Helsingin Sanomat 24.7.2002, A11. Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne (1996) ”Kritiikki, visiot, muutos – feministinen purkamisja rakentamisprojekti” Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. s. 9 – 34. Tampere: Vastapaino. Lönnqvist, Bo (2000) ”Paljastettu ruumis” Teoksessa Bo Lönnqvist (toim.) Arjen säikeet. Aikakuvia arkielämään, sivilisaatioon ja kansankulttuuriin. s. 160 - 169. Jyväskylä: Atena Kustannus. Nygård, Toivo (1998) Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy. Nykyri, Tuija (1996) Naiseuden naamiaiset. Nuoren naisen diskoruumiillisuus. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 48. Jyväskylä: Nykykulttuurin tutkimusyksikkö, Jyväskylän yliopisto. Ollila, Anne (2001) ”Naishistoria ja sukupuolijärjestelmä” Teoksessa Kari Immonen ja Maarit Leskelä-Kärki (toim.) Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen. Tietolipas 175. s. 75 – 90. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Ottenberg, Simon (1993) ”Thirty Years of Fieldnotes: Changing Relationships to the Text” Teoksessa Roger Sanjek (ed.) Fieldnotes. The Makings of Anthropology. s.139–160. Ithaca and London: Cornell University Press. J@rgonia 7 / 2005 ISBN 951-39-2343-6 / ISSN 1459-305X Heli Niskanen: HOLTITTOMIA JA HUMALAISIA NAISIA? Oikea ja väärä naiseus baarien naistenvessoissa 17 Pitkänen, Kati (2002) ”Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy osaksi kuntien turvallisuussuunnitelmia” Sosiaaliturva 2002: 13, 2. Saarikoski, Helena (1998) ”Tytön maineen käsite ja huoraksi leimaamisen kansantapa” Teoksessa Taava Koskinen (toim.) Kurtisaaneista kunnian naisiin. Näkökulmia Huora-akatemiasta. s.159 – 192. Helsinki: Yliopistopaino Helsinki University Press. Saarikoski, Helena (1999) ”Tytön rakkaus ja häpeä huoran maineen sääteleminä” Teoksessa Sari Näre (toim.) Tunteiden sosiologiaa I. Elämyksiä ja läheisyyttä. Tietolipas 156. s. 107 – 130. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Saarikoski, Helena (2001) Mistä on huonot tytöt tehty? Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Sanjek, Roger (1993) ”A Vocabulary for Fieldnotes” Teoksessa Roger Sanjek (ed.) Fieldnotes. The Makings of Anthropology. s.92 – 121. Ithaca and London: Cornell University Press. Schivelbusch, Wolfgang (1986) Nautintoaineiden kulttuurihistoria. Helsinki: Otava. Shilling, Chris (1993) The Body and Social Theory. London: SAGE Publications Ltd. Sinnemäki, Aino (1994) ”Norbert Elias ja sivilisaatioprosessi” Teoksessa Risto Heiskala (toim.) Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. s. 223 – 242. Helsinki: Gaudeamus. Sipilä, Petri (1998) Sukupuolitettu ihminen – kokonainen etiikka. Onko sukupuoli oikein? Helsinki: Gaudeamus. Sulavuori, Maarit (1992) Piinapenkki. Naisnäkökulma raiskausten oikeusprosessikäsittelyyn. Sarja N-julkaisuja. Naistutkimusyksikkö. Julkaisuja 5/1992. Tampere: Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitos. Sulkunen, Pekka (1994) ”C. Wright Mills - radikaali amerikkalainen” Teoksessa Risto Heiskala (toim.) Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. s. 121 - 145. Helsinki: Gaudeamus. Sulkunen, Pekka & Alasuutari, Pertti & Nätkin, Ritva & Kinnunen, Merja (1985) Lähiöravintola. Helsinki: Otava. Viitanen, Kristiina (2004) ”Naisen paha jano” Keskisuomalainen 18.1.2004, 21 – 22.