Tiedeseikkailun visualisointi : kuvatietokirjan visuaaliset keinot lapsen tiedekasvatuksessa

Kuvatietokirjan visuaaliset keinot lapsen tiedekasvatuksessa Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ne muun muassa havainnollistavat, selkeyttävät viestiä, dokumentoivat, miellyttävät estetiikallaan ja luovat elämyksiä. Kuvat ja muu visuaalisuus ovat viestinnällisesti näkyvässä roolissa lasten kuvatietokirjoissa. Mutta millaisiin visuaalisen viestinnän osa-alueisiin kuvittajan ja suunnittelijan tulee kiinnittää huomiota kuvatietokirjan suunnitteluja tuotantoprosessissa? Mitä keinoja visuaalisen viestinnän suunnittelijalla on vaikuttaa lapsen tiedekasvatukseen ja mitkä ominaisuudet rajoittavat niitä? Näihin kysymyksiin etsin vastausta pro gradu -tutkilmassani. Tarkastelen Tiedeseikkailu-kuvatietokirjasarjan suunitteluja tuotantoprosessia visuaalisen viestinnän suunnittelijan näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on lisätä käsitystä visuaalisen viestinnän suunnittelijan kasvatuksellisista vaikutusmahdollisuuksista, kun tuotteena on kuvatietokirja ja kohdeyleisönä lapsi. Jenni Hautamäki Pro gradu -tutkielma Lapin yliopisto / Taiteiden tiedekunta Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Rovaniemi 2020 Jenni Hautamäki Kuvatietokirjan visuaaliset keinot lapsen tiedekasvatuksessa Pro gradu -tutkielma Lapin yliopisto / Taiteiden tiedekunta Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Rovaniemi 2020 Tutkielman taiteellinen osio toteutettu yhteistyössä Sanoma Pro Oppi&Ilon ja Kide Science Oy:n kanssa © Jenni Hautamäki Ohjaajat: Mari Mäkiranta ja Silja Nikula Lapin yliopisto / Taiteiden tiedekunta Graafisen suunnittelun koulutusohjelma 86 sivua Lapin yliopistopaino Rovaniemi 2020 Tiivistelmä Tutkielmassa tarkastellaan visuaalisen viestinnän suunnittelijan visuaalisia keinoja, joilla tuetaan lapsen tiedekasvatusta. Tutkielman taiteellisena osiona on toteutettu kolme 4–8-vuotiaille lapsille suunnattua Tiedeseikkailu-kirjasarjan kuvatietokirjaa. Tutkimuksen kohteena ovat visuaalisen representaation semioottiset resurssit ja erillisinä representaatioina kirjoihin toteutetut kuvitukset. Tutkielman tavoitteena on lisätä käsitystä visuaalisen viestinnän suunnittelijan kasvatuksellisista vaikutusmahdollisuuksista lapsille kohdennetuissa kuvatietokirjoissa. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja sen tarkoituksena on tuottaa tieto visuaalisen viestin suunnittelijan keinoista practice-based-menetelmän avulla. Tutkielman perusteella kuvatietokirjojen visuaalisuudella on sekä kognitiivisia että affektiivisia vaikutusominaisuuksia. Tiedeseikkailu-kirjojen suunnitteluja tuotantoprosessin aikana on eroteltavissa neljä visuaalisen representaation keinoa tukea lapsen tiedekasvatusta: Lapsen asenteisiin ja toimintaan vaikuttaminen positiivisuutta ja leikillisyyttä ilmaisevien semioottisten resurssien kautta, jolla motivoidaan oppimaan. Samaistuttavien hahmojen käyttö kirjoissa toimivat lapsille roolimalleina toiminnassa ja ylläpitävät emotionaalista sitoutumista. Tasapainottelu satumaailman ja todellisuuden kuvallistamisessa luo tilaa mielikuvitukselle ja helpottaa tiedon soveltamista arkielämään. Luonnontieteellisten ilmiöiden havainnollistaminen ja selkeyttäminen visuaalisin keinoin helpottaa niiden ymmärtämistä. Visuaalisen viestinnän suunnittelija pystyy vaikuttamaan visuaalisen representaation kasvatukselliseen otteeseen valitsemillaan semioottisilla resursseilla ja niillä rakentamillaan sommittelullisilla kokonaisuuksilla. Lisäksi suunnittelija vaikuttaa siihen, miten asioita kuvataan, mistä näkökulmasta sekä mitä elementtejä esitellään tai korostetaan. Visuaalisen viestinnän suunnittelijan vaikutusmahdollisuuksiin kuitenkin vaikuttavat ulkoiset tekijät, kuten aikataulut, työryhmä, säädökset, resurssit sekä tekstin ja kuvan suhde. Avainsanat: practice-based -tutkimus, kuvatietokirja, kuvitus, visuaalinen viestintä Lisätietoja: Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi [X] Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi [X] Sisällysluettelo 1. Johdanto 6 2. Tutkimusasetelma 9 2.1. Oppikirjan ja opettavan kuvan tutkimus 9 2.2. Lasten kuvatietokirja tuotteena 11 2.3. Tiedeseikkailu-kirjojen toimeksianto 12 2.4. Tiedekasvatusmalli 14 2.5. Tutkimusongelma ja -kysymykset 15 2.6. Tekemällä tutkiminen 16 3. Tutkimuksen teoriaperusta 18 3.1. Visuaalisen viestinnän tutkimus 18 3.2. Representaatio 20 3.2.1. Representaation rakenne 21 3.2.2. Representaatio opetuksessa 21 3.2.3. Representaation toteutustapa ja sen vaikutus tulkintaan 22 3.3. Tietokuvittaminen 23 3.4. Kuvan merkitys lapsen oppimisessa 24 4. Tiedeseikkailu-kirjojen toteutusprosessi 27 4.1. Suunnittelunkulku 27 4.2. Tiedeseikkailu-kirjojen konsepti 29 4.2.1. Kirjojen rakenne ja tilan käyttö 30 4.2.2. Typografiset valinnat 32 4.2.3. Graafiset elementit 33 4.2.4. Kuvitusmenetelmän ja -tyylin valinta 34 4.2.5. Tarinoissa kulkevat hahmot 36 4.2.6. Tutkimisen taidot -symbolit 38 4.2.7. Värimaailma 39 4.3. Tiedeseikkailu: Vesi ja Tiedeseikkailu: Energia -kirjat 41 4.3.1. Kuvitusprosessi tarinoihin 41 4.3.2. Tutkimustehtävien havainnollistaminen ja selkeyttäminen 45 4.3.3. Kannen visuaalisuus 50 4.4. Tiedeseikkailu: Omat tutkimukseni -puuhakirja 53 4.4.1. Kuvittajan ja taittajan yhteistyö 53 4.4.2. Puuhakirjan monimuotoisten tehtävien kuvitus 55 4.4.3. Puuhakirjan kansikuvitus 58 4.5. Kuvasuunnitteluun ja visuaalisuuteen vaikuttavia tekijöitä 59 4.5.1. Aikaja kustannustehokas kuvitus 59 4.5.2. Työryhmä ja -roolit 61 4.5.3. Kuvakirjan rakenteen ja kuvien nopeat muutokset 62 4.5.4. Kuvan ja sanan suhde 63 4.5.5. Fyysinen painotuote painosta 64 5. Johtopäätökset visuaalisista keinoista 66 5.1. Lapsen asenteisiin ja toimintaan vaikuttaminen 66 5.2. Samaistuttavat hahmot innostamassa oppimaan 68 5.3. Linkitys mielikuvituksellisesta satumaailmasta todellisuuteen 70 5.4. Tutkittavien ilmiöiden havainnollistaminen ja selkeyttäminen 71 6. Pohdinta 74 6.1. Yhteenveto johtopäätöksistä 74 6.2. Tiedeseikkailu-kirjojen suunnittelun ja tuotannon jälkipuinti 77 6.3. Kuvatutkimuksen haasteita 79 6.4. Lopuksi 80 Lähteet 82 6 7 Kuvakirjat eivät ole pelkästään viihteellisiä tuotteita, vaan niillä on aina kasvatuksellinen luonne. Näin kirjoittaa Maria Laukka artikkelissaan Kuvakirja on kaveri, silta, matka tai sukellus tuntemattomaan, jossa hän kuvailee lastenkuvakirjaa sillaksi, jonka kautta lapselle kuljetetaan erilaisia viestejä. Lapsi oppii kuvakirjan kautta elämän malleja, käsitteitä, ihmisja luonnonkuvaa sekä paljon muuta. Lisäksi kuvakirjassa esitetyt kuvat jäävät lapsella paremmin mieleen, koska ne ovat nimenomaan lapsille suunnattuja, toisin kuin suurin osa muusta kuvastosta heidän ympärillään. (Laukka 1996, 65.) Kuvakirjoilla ja niiden kuvilla on siis tärkeä pedagoginen merkitys, mutta opetuksellisen kuvan tai muun oppimateriaalin visuaalisuuden tutkimusta on olemassa niukasti. Varsinkin jos puhutaan ajankohtaisesta tutkimuksesta tai kohderyhmänä lapsista. Visuaalisuuden määrä kulttuurissa ja viestinnässä on ollut kasvussa viimeisten vuosikymmenien aikana visuaalisen vallankumouksen myötä, josta Guther Kresskin (Kress 2003, 1) kirjoittaa. Mielestäni herääkin tarve selvittää kuvatiedekirjojen ja kuvien merkitystä lapsen oppimiseen. Suunnittelijana minua tässä aiheessa alkoi kiinnostaa kuvan takana olevan tekijän eli visuaalisen suunnittelijan rooli opetuksellisen kuvan ja lopulta kuvakirja kokonaisuuden luomisessa. Anja Hatva (2018, 153) toteaakin, että kuvan tekemisen näkökulma on vähemmän tutkittua kuin kuvan vastaanottaminen. Joten näenkin tällaisella näkökulmalla olevan tarvetta visuaalisen viestinnän tutkimuskentässä. Ulkoasu ja kuvitus vaikuttavat sekä kuvatietokirjojen ostopäätökseen että oppimiskokemukseen. Tiedeseikkailu-kirjasarjaa tuotetaan erikoisryhmälle, lapsille, jotka eivät omaa samoja valmiuksia ymmärtää kuvien eri merkityksiä ja tasoja kuten aikuinen. Kuvituksen kuluttajina voidaan toisaalta nähdä myös lasten vanhemmat tai muut lapsen arkeen vaikuttavat aikuiset, jotka lukevat ja toteuttavat kirjojen tehtäviä lapsen kanssa. Aikuinen on loppujen lopuksi se henkilö, joka päättää maksajana tuotteen ostosta, joten kuvatietokirjan tulisi miellyttää niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti myös heidän vaatimuksiaan. Tämä kahtalainen kohderyhmä asettaa visuaalisen viestinnän suunnittelijalle omanlaisen haasteensa. Tutkielmani on visuaalisen viestinnän tutkimus ja työni sijoittuu graafisen suunnittelun oppiaineen yhteyteen. Tutkielmassani tarkastelen, mitkä ovat visuaalisen viestinnän suunnittelijan kuvalliset keinot tukea lapsen luonnontieteiden oppimista kuvatietokirjojen avulla. Mitkä ulkoiset tekijät vaikuttavat opetuksellisen materiaalin luontiin ja mitä mahdollisuuksia visuaalisen viestinnän suunnittelijalla on antaa sen tuotantoprosessissa? Näkökulmani tutkielmaan on tekijälähtöinen. Tarkoituksenani on tutkia niitä työkaluja, joita kuvakirjojen visuaalisen viestinnän suunnittelija käyttää representaatiossa eli esityksessä (ks. Luku 3.2.), sekä niitä mahdollisuuksia ja rajoitteita, jotka kuvakirjan työryhmä, toimeksianto ja markkinoinnilliset vaatimukset asettavat suunnitteluja tuotantoprosessissa. Muotoilun tutkimuksessa tutkittavaa aihetta voidaan lähestyä toiminnallisesta lähestymistavasta, jossa suunnitteluja tuotantoprosessin kautta haetaan kokemuksellista tietoa aiheesta. Siten graafisen suunnittelun tutkielmaan voidaan sisällyttää taiteellinen osio, jossa tutkimuskysymyksiin etsitään vastauksia oman suunnittelutuotteen työprosessin kautta. Käytin kyseistä tutkimusmenetelmää tutkielmassani, sillä olin kiinnostunut lähestymään aihetta nimenomaan visuaalisen suunnittelijan näkökulmasta. Taiteellisena osiona tutkielmassani toteutin kaksi luonnontieteellistä lastenkuvatietokirjaa ja yhden kuvallisen luonnontieteellisen puuhakirjan Tiedeseikkailu-nimiselle uudelle kirjasarjalle. Työhön kuului lisäksi uuden kirjasarjan konseptin suunnittelu, eli kirjoissa aloitettiin toisin sanoen puhtaalta pöydältä. Toteutetut teokset ovat Tiedeseikkailu: Vesi ja Tiedeseikkailu: Energia -kuvatietokirjat sekä Tiedeseikkailu: Omat tutkimukseni -puuhakirja, jotka ovat julkaistu markkinoille vuonna 2019 maaliskuussa. Kiinnostukseni kuvan ja kuvakirjan opetukselliseen merkitykseen juontaa kaukaa, sillä olen aina ollut kiinnostunut oppimisesta ja koen itse olevani visuaalinen oppija. Olen opiskellut erilliset opettajan pedagogiset opinnot, joten olen tutustunut opintojen kautta opetukseen ja kasvatukseen liittyviin tutkimuksiin. Visuaalisesta suunnittelusta olen taas lukenut paljon oman alani kirjallisuutta ja saanut käytännön kokemusta erilaisissa graafisen suunnittelijan ja kuvittajan tehtävistä. Ennen näitä Tiedeseikkailu-kirjoja olen toteuttanut opetuksellisia kuvamateriaaleja muun muassa Kide Science Oy:lle, joka tuottaa luonnontieteisiin perustuvia tiedekerhoja lapsille. Nämä kaksi pedagogiset ja visuaalisen suunnittelun lähtökohdat eivät ole kuitenkaan päässeet aikai1. Johdanto 8 9 semmin yhdistymään kunnolla käytännön työssäni ja se herättikin minussa kiinnostuksen siitä, mitä lisäarvoa niiden yhdistäminen visuaalisen suunnittelijan työpanoksessa tarjoaisi. Tutkielma vastaa taiteelliseen, pedagogiseen ja viestinnälliseen tarpeeseen, sillä on vielä vähän tutkimuksia opetuksellista kuvasta visuaalisen viestinnän suunnittelijan näkökulmasta. Koen tärkeäksi, että visuaalisen viestinnän suunnittelija otettaisiin aktiivisemmin mukaan pedagogiseen kehitystyöhön, sillä hänellä on tietotaito visuaalisen viestinnän toteutuksesta. Kuvakirjan tuotannossa valta jakaantuu monelle taholle. Työprojektin käynnistää kustantamo ja suunnittelutyötä toteutetaan työryhmissä, jossa yhtenä ryhmän jäsenenä toimii visuaalisen viestinnän suunnittelija. Foucault’laisittain voidaan puhua vallan jakautumisesta useiden eri toimijoiden välille (Foucault 1998, 70–72). Työprojektin toimijat jakavat yhteisen vision, mutta jokaisen toimijan erikoisosaaminen tulisi tulla näkyviin lopullisessa lopputuotteessa. Usein opetuksellisten materiaalien kirjailijoina toimivat opettajat, joilla on käytännön kokemusta oppimateriaalin toimivuudesta opetustilanteessa. Visuaalisen viestinnän muotoilusta vastaa kuvittaja ja taittaja, jotka pyrkivät kuuntelemaan kustantajan ja kirjailijoiden toiveita. Useimmiten kuvittajana ja taittajana toimii eri henkilöt, mutta joissakin tapauksissa ne voivat olla yksi ja sama henkilö. Yhtenä hyötynä siihen, että kuvittajana ja taittajana toimii sama henkilö, on koettu olevan kirjan yhtenäisempi kokonaisuus. Näissä Tiedeseikkailu-kirjoissa toimin itse sekä kuvittajana että taittajana. Visuaalisen viestin suunnittelija tai suunnittelijat tuottavat toimeksiannosta omannäköisen synteesin, jolloin voidaan sanoa visuaalisen suunnittelija olevan yksi vallankäyttäjistä. 2.1. Oppikirjan ja opettavan kuvan tutkimus Varsinaisia tutkimuksia kuvatietokirjoista ei ole saatavilla, mutta kuvakirjoista ja oppikirjoista on olemassa jonkin verran tutkimuksia. Tieteellisen viitekehykseni rakentamisessa hyödynnän enemmän oppikirjoja käsitteleviä tutkimuksia, sillä ne keskittyvät kuvakirjatutkimusta enemmän kirjojen ja kuvien pedagogiseen tehtävään. Heinonen määrittelee oppikirjaksi teokset, jotka ovat toteutettu nimenomaan oppimistarkoitukseen ja jotka sisältävät oppiaineksia. Tämä herättääkin kysymyksen siitä, voidaanko Tiedeseikkailu-kirjat luokitella jopa oppikirjoiksi, sillä ne sisältävät opetettavan aihealueen, luonnontieteet, ja niiden taustalla on pedagoginen malli, jonka mukaan kokonaisuus on luotu. Heinonen jatkaa, että lajityyppinä oppikirjan ideaalina on olla mahdollisimman neutraali ja objektiivinen, eli kirjoittajan ääntä ei tuoda esille ja faktat todetaan neutraalisti. Oppikirjojen tehtävänä on lisäksi opettaa oppimista, sillä tekstien, kuvien ja tehtävien ominaisuudet antavat oppijalle vihjeitä siitä, miten asiat oletetaan oppivan. (Heinonen 2005, 29; Mikkilä-Erdmann, Olkinuora & Mattila 1999, 436–437.) Tämä jälkimmäinenkin osio toteutuu Tiedeseikkailu-kirjoissa, sillä kirjoihin on muun muassa merkattu tehtävien yhteyteen niiden aihealueiden tutkimisen taitoja, kuten havainnointi, joita tarvitaan kyseisen tehtävän toteutuksessa. Heinonen korostaa, että tietoja oppikirjojen välinen raja on häilyvä ja että tietokirjojen käyttö opetuksessa on lisääntynyt opetusmenetelmien monipuolistuessa. Erona tietokirjan ja oppikirjan välillä on kuitenkin se, että oppikirja on opettajan apuväline ja oppikirjan laatimista ohjaa opettajien asettamat vaatimukset (Heinonen 2005, 31). Oppikirjoilla on katsottu olevan merkittävä rooli oppimisprosessissa, minkä vuoksi niistä on tehty paljon tutkimuksia. Viiri (2000, 47–53) jakaa oppikirjatutkimuksen kolmeen kenttään, joita ovat luettavuustutkimus (kuinka helposti asiasisältö ymmärrettävissä), pedagoginen tutkimus ja asiasisällön tutkimus. Nämä tutkimuskentät kuitenkin ohittavat kokonaan visuaalisen 2. Tutkimusasetelma Kuva 1.1. Tiedeseikkailu-kirjasarjan ensilehden kuvituskuva. Pii, Kelvin ja Hoseli-robotti valmiina uuteen tiedeseikkailuun. 10 11 viestinnän tutkimuskentän. Oppikirjatutkimusta nimenomaan visuaalisesta näkökulmasta on saatavissa niukasti ja tutkimukset keskittyvät lähinnä eri aihealueiden oppikirjojen tutkimukseen. Tutkijat ovatkin kiinnittäneet huomiota kuvien kasvavaan käyttöön oppimateriaaleissa ja he ovat tarkastelleet eri aineiden oppikirjojen sisältöjen laatua tekstien ja kuvien osalta (Hannus & Hyönä 1999; Mikkilä-Erdmann, Olkinuora ja Mattila 1999). Visuaalisen viestinnän tutkimuskentällä kuvitustaiteen tutkimusta on tehty muun muassa satuja fantasiakuvituksista (esim. Ylimartimo 1998 & 2012). Oppikirjat ovat kuitenkin kuvatutkimuksessa toistaiseksi vähemmistöä. Opetustarkoituksellisista kuvituksista löytyy kuitenkin useampi julkaisu Anja Hatvalta (1987, 1992, 1993, 1997, 2006, 2009 & 2018), jonka graafisen suunnittelun lisensiaattityö Ilmaisulliset keinot aapiskirjojen kuvituksessa (1992) on yksi keskeisistä suomalaisista oppikirjatutkimuksista visuaalisen viestinnän alalla. Tutkimuksissaan Hatva on luonut analyysimallin kuvatehtävien ja niiden välisten yhteyksien sekä kuvien emotionaalisten tasojen tarkastelulle. Kuvan hyödyllisyys oppimateriaalissa jakaa mielipiteitä jo siinä, onko kuvitus haittaa vai hyötyä. Esimerkiksi Hannus (Hannus 1996) on väitöskirjassaan tutkinut kymmenvuotiaiden katseratoja oppimateriaaliin tutustuttaessa ja todennut sen perusteella, että oppilaat käyttivät vain 6% ajasta kuvien tarkasteluun ja 94% verbaaliseen aineistoon. Tällä perusteella hän toteaa oppikirjan kuvituksien olevan oppimisvaikutuksiltaan vähäisiä. Mikkilä-Erdmann (2002, 27) puolestaan teki omassa tutkimuksessaan testin, jossa lapset lukivat kahta biologian tekstiä joko ilman kuvia tai kuvien kanssa. Hänen loppupäätelmänä on, ettei tutkimuksessa havaittu kuvalla olevan erityistä hyötyä oppimisessa. Hatva tuokin esiin, että tutkimuksissa tulisi nostaa esiin, minkälaista oppimista tarkoitetaan (Hatva 2006, 53). Hannuksen tutkimuksessa on ilmennyt myös kuvan tuottamia positiivisia ominaisuuksia. Hän toteaa tutkimuksessaan, että kuvia muistetaan ja tunnistetaan sanoja paremmin kaikilla ikätasoilla, kuvat tehostavat verbaalisen aineiston oppimista erityisesti nuorilla lapsilla ja että kuvat houkuttelevat katsoja-lukijaa rakentamaan sisäisiä malleja tehokkaammin kuin kuvittamattomat tekstit. Ne myös aktivoivat aikaisempaan tietoon liittyviä skeemoja eli mielen sisäisiä malleja tosimaailmasta, jonka avulla tietoa on helpompaa jäsentää. (Hannus 1996, 61, 63 & 71.) Hatva on tutkinut paljon kuvan opetuksellista merkitystä ja mielestäni hyvin kiteyttänyt kuvituksen päätehtävät, joita ovat painotus, esteettisen vaikutelman luominen, dokumentointi, orientointi ja symbolina toimiminen. Kaksi ensimmäistä tehtävää toteutuu osittain jo tiedostamatta katsojalla, mutta kolme viimeistä määräytyvät suhteessa tekstisisältöön. Nämä kuvan tehtävät myös korostavat, että kuvalla on tärkeä asema ja siten se on hyödyllinen oppikirjakokonaisuudessa. Hatva on tutkinut omissa julkaisuissaan kuvan laadun vaikutusta oppimiseen ja hän toteaa väitöskirjatutkimuksessaan (2009, 257–260), että kuvien representaatio vaikuttaa paljon kuvan hyödyllisyyteen oppimisessa. Osa Hatvan tutkimuksessa käytetyistä kuvista tuotti tutkittaville henkilöille virheellisiä muistikuvia ja osa kuvista unohdettiin kokonaan. Virheellisyyttä tuli, kun kuva sisälsi enemmän informaatiota kuin teksti ja pienet mustavalkoiset kuvat jäivät unohduksiin. Miellyttävimmiksi koettuja kuvia katsottiin pidemmän aikaa kuin epämiellyttäviä. Käyttöliittymätutkimuksen yhteydessä ollaan todettu, että laitteiden ja käyttöliittymien esteettisyys vaikuttivat merkittävästi niiden helppokäyttöisyyteen (Koponen, Hildén & Vapaasalo 2016, 77). Hatvan mukaan kuvan laatuun vaikuttaa useita tekijöitä, kuten muun muassa miten kokonaisuutta rakennetaan suhteessa asiasisältöön, mikä on teoksen kohdeyleisö, millaisia resursseja on teoksen tuotannossa ja kuka visuaalisen viestinnän toteuttaa. Olennaisinta on kuvan tehtävä ja se, että toteutus on tarkasti harkittua ja että se palvelee tiedonvälityksen tarkoitusta. On huomioitavaa, ettei tietokirjan kuvitus ole itsenäistä taiteellista ilmaisua, vaan alistettu helpottamaan sisällöntuottajan päämääriä. Tärkeintä visuaalisessa viestinnässä Hatvan mukaan on tietoisesti miettiä kuvan tehtäviä ja ilmaisutapoja tietotai oppikirjan kokonaisuuden osana. (Hatva 2006, 66.) 2.2. Lasten kuvatietokirja tuotteena Yksimielistä käsitteenmärittelyä kuvakirjalle ei ole, mutta yksinkertaisimmillaan kuvakirjan voi määritellä lapsilähtöiseksi kirjallisuudeksi, joka sisältää kuvia ja sanoja (Oittinen 2004, 24). Barbara Baderin määritelmän mukaan kuvakirja on sekä kuvia ja sanoja yhdistelevä kaupallinen tuote, että sosiaalinen, kulttuurinen ja historiallinen dokumentti. Kuvakirjat ovat taidemuoto, joka on riippuvainen kuvan ja sanan suhteesta ja sivun kääntämisen draamasta. (Bader 1976: 1.) Ulla Rhedin jaotteli omassa väitöskirjassaan kuvitetut kirjat kolmeen ryhmään, jotka ovat eeppinen kuvakirja, laajennettu kuvakirja ja alkuperäinen kuvakirja. Eeppisessä kuvakirjassa kuvan tehtävänä on selventää tekstiä ja kuvata tarinan olennaisimmat kohdat. Laajennetun kuvakirjan kuvat tuovat tekstiin jotain lisäinformaatiota laajentaen tarinaa silloin, kun tekstiä on vähän. Alkuperäisessä kuvakirjassa kuvan ja tekstin välillä on kiinteä vuorovaikutus, jolloin tekstiä ei voida ajatella ilman kuvaa. (Rhedin 1992, 86–126.) 12 13 Tutkielmassani kirjoitan kuvatietokirjasta, jota Heinimaa (2001, 148) on käyttänyt käsitteenä omassa tutkimuksessaan. Käytän tätä käsitettä, koska tutkielmani taiteellisena osiona on toteutettu tietokirjaperhe, jonka sisältö perustuu tutkittuun tietoon (Kaivola &Löytönen 2006, 85), mutta jossa kuvan rooli on merkittävässä osassa, niin painopinnallisesti kuin sisällöllisesti. Lasten tietokirjat kehittyivät voimakkaasti Ruotsissa ja Suomessa 1970-luvulla peruskoulun tarvitessa oheismateriaalia. Tietokirjoja julkaistaan tavallisesti sarjoina, kuten tässäkin tapauksessa, ja ne käsittelevät erilaisia aiheita muun muassa luonnosta, biologiasta ja avaruudesta. Hyvänä kuvatietokirjana voidaan mainita esimerkiksi Mauri Kunnaksen kuvakirja Koiramäen talossa (1980) ja Koiramäen lapset kaupungissa (1982). Kirjat kertovat elämästä 1800-luvun Suomessa, maaseudulla ja kaupungissa. Nämä teokset ovat tekstillisesti ja visuaalisesti kansantieteellisen tarkkoja ja historiallisesti luotettavia siitäkin huolimatta, että ovat viihdyttäviä teoksia. Niissä fakta ja fiktio yhdistyvät luontevasti toisiinsa niin tekstillisesti kuin kuvallisestikin. (Heinimaa 2001, 151.) Heinimaan mukaan kuvakirjat toimivat lisäksi esteettisinä kasvattajina, ja hän kutsuukin kuvakirjaa lapsen ensimmäiseksi käynniksi taidegalleriassa. Kuvakirjan kuvien avulla lapsi tutustuu kuvalliseen kieleen värien, muotojen ja viivojen kautta. Ne vetoavat lapsen aisteihin ja niiden kautta lapset oppivat havainnointija eläytymiskykyä. (Heinimaa 2001, 155.) 2.3. Tiedeseikkailu–kirjojen toimeksianto Tutkielmaani kuuluvat suunnittelutyöt, eli kolme Tiedeseikkailu-kirjaa, on toteutettu Sanoma Pro Oy:n Oppi&ilo-tuotemerkille yhteistyössä Kide Science Oy:n kanssa vuonna 2018. Sanoma Pro Oy on Suomen suurin oppimateriaalikustantaja, joka kustantaa painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja perusopetukseen, lukioon ja ammatilliseen opetukseen sekä puuhatuotteita lapsille ja perheille, Oppi&ilo-tuotemerkin alla (Sanoma Pro Oy 2020.) Oppi&ilo-tuotteina on puuhakirjoja, -kortteja ja erilaisia pelejä, joiden tarkoituksena on tuottaa lapselle onnistumisen iloa oppimisen ja oivalluksen kautta. Oppiminen nähdään perustuvan tekemiseen, leikkiin, kokeiluun, tutkimiseen ja ihmettelyyn, minkä takia Oppi&ilo-tuotteet suunnitellaan täyttämään näitä ominaisuuksia. Tuotemerkin tuotteet pohjautuvat vahvaan pedagogiseen osaamiseen ja niiden sisällön suunnittelussa ollaan käytetty suomalaisten oppimiseen ja lapsuuteen erikoistuneiden asiantuntijoiden osaamista. (Oppi&ilo 2020.) Kirjoittajina Tiedesaikkailu-kirjoissa toimivat Jenni Vartiainen ja Suvi Tuominen, jotka molemmat toimiva Kide Science Oy:ssä. Kide Science Oy tuottaa varhaiskasvatuksen kentällä tarinallisia tiedekerhoja, jotka painottuvat tiedekasvatuksessaan leikilliseen oppimiseen, tarinoihin ja draamaan. Arjen luonnontieteellisiin ilmiöihin, kuten veden ominaisuuksiin, lapset pääsevät tiedekerhoissa tutustumaan itse tutkien, kokeillen ja havainnoiden. Kide Science -tiedekerhon tiedekasvatusmalli eroaa muista käyttämällä mielikuvituksellista tiedeympäristöä pedagogiikan pohjana. Tiedekerhon tunnit pohjautuvat yhteen yhteiseen tarinaan, jossa mielikuvitusmaailmassa Supralaaksossa elää Hoseli-niminen robotti, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja joka pyytää apua tiedekerhon pieniltä tutkijoilta. Selvittääkseen Hoseli-robotin esittämiä ongelmanratkaisutehtäviä, lapset tekevät kerhoissa kokeellisia tutkimuksia, joiden avulla harjaannutetaan lasten tutkimuksellisia taitoja ja sanavarastoa. (Kide Sicence 2020.) Vartiainen on yksi Kide Science Oy:n perustajista. Hän on väitellyt varhaisesta tiedekasvatuksesta ja tutkii leikillistä tiedekasvatusta Helsingin yliopistossa. Vartiainen (2016) väitteli aiheesta Kehittämistutkimus: pienten lasten tutkimuksellinen luonnontieteiden opiskelun edistäminen tiedekerho-oppimisympäristössä, jonka pohjalta on rakennettu Kide Science -tiedekerhojen pedagoginen malli. Päädyin osaksi Tiedeseikkailu-kirjasarjaprojektia Kide Sicencen kautta, koska olen toteuttanut heille aikaisemmin tiedekerhoihin opetuksellisia kuvia, ja yritys suositteli minua kuvittajaksi ja graafikoksi projektiin. Kuvitusprosessin aluksi Sanoma Pro halusi minulta työnäytteenä mallisivuja raakiletekstiin Tiedeseikkailu: Vesi -kirjaan. Tämä siitä syystä, että Sanoma Pro halusi nähdä ammatillisen jälkeni ja varmistua sen laadukkuudesta Oppi&ilo-tuotteiden konseptiin. Samalla työnäytteiden laatiminen toimi minulle esimerkkinä tulevasta tuotantoprosessista. Tämän jälkeen Helsingissä pidimme yhteisen tuotantopalaverin, jossa yhdessä kävimme läpi tuoteperhettä, työstöön tulevia kirjoja ja aikataulutusta. Tässä vaiheessa jokaisen kirjan tekstien kirjoittaminen oli jo aloitettu, joista Tiedeseikkailu: Vesi -kirja oli pisimmällä. Palaveriin osallistui edellä mainittujen tahojen lisäksi Tiedonjulkaisemisen neuvottelukunnasta oikolukija, joka oikoluki nämä kolme Tiedeseikkailu-kirjaa. Tiedeseikkailu-kirjat ovat kuvatietokirjoja, joita on höystetty tarinoilla. Tarinoissa kulkevat tiedekerhoista tutut hahmot, päähenkilöinä Pii ja Kelvin sekä sivuhahmona Hoseli-robotti. Tarinoiden haluttiin kirjoissa perustuvan reaalimaailmaan, koska tutkittavat ilmiöt perustuvat luonnontieteellisiin ilmiöihin. Kirjoissa haluttiin myös tuoda esiin viitteellisesti skandinaavisuutta, koska kirjat tuotetaan Suomessa, mutta samalla haluttiin ilmeen olevan mah- 14 15 dollisimman universaali, joka mahdollistaisi kirjojen käännöksen eri kielille ja niiden mahdollisen myymisen eri maihin. Kirjojen sisällön taustalla on käytetty Kide Science -tiedekerhojen pedagogista mallia. Jokaisella kirjalla on oma luonnontieteellinen pääteemansa: Tiedeseikkailu: Vesi -kirjassa tutkitaan veden erilaisia ilmiöitä ja Tiedeseikkailu: Energia -kirjassa energian eri muotoja. Nämä molemmat kirjat sisältävät viisi pääteemaan liittyvää aihealuetta, ja jokaisella aihealueella on oma johdantotarinansa ja omat tutkimustehtävänsä. Tiedeseikkailu: Omat tutkimukseni -puuhakirja hieman poikkeaa kahdesta muusta kirjasta, sillä se sisältää pelkästään hauskoja tutkimustehtäviä. Tarkemmin kirjojen suunnitteluja tuotantoprosesseista kirjoitan luvussa 4. 2.4. Tiedekasvatusmalli Tiedeseikkailu-kirjojen taustalla toimii Vartiaisen (2016) väitöskirjassa kehitetty tiedekasvatusmalli, jota käytetään muun muassa Kide Science -tiedekerhojen tuntisuunnittelussa. Vartiaisen (2016, 145–146) tiedekasvatusmallien keskeisimmiksi piirteiksi on nostettu seuraavat kohdat: 1) Lapsen aiempien kokemuksien ja kysymyksien huomioiminen aktiviteeteissa. 2) Tutkimustaitoja harjoittavien aktiviteettien aiheiden liittäminen ajankohtaisiin lapsen arjessa ilmeneviin ilmiöihin. 3) Leikillinen lähestymistapa tarinoiden ja draaman kautta antaen lapselle kontekstin sanoittaa tutkimisen taitoja ja lieventää uutuustekijöitä. 4) Vuorovaikuttamisen tärkeys lapselle vertaisten ja korkeammalla tiedollisella tasolla olevien kanssa tutkimuksellisesta luonnontieteen opiskelusta, . 5) Ohjaajan roolina mallintaa lapselle tutkimisen taitoja ja tutkia ja ihmetellä yhdessä lapsen kanssa. 6) Tutkimuksellisen opiskelun aloittaminen havainnoinnin harjoittelulla, joka luo osaltaan pohjaa muiden tutkimustaitojen kehitykselle. 7) Yhteistyö tiedekerhon vetäjien ja lapsen huoltajien välillä, jotta lapsen aiempaa kokemusmaailmaa voidaan hyödyntää tiedekerhon aktiviteeteissa. 8) Ohjaajan tuen tarve tutkimuksellisen opiskelun toteuttamiseen lapsen kanssa. Tiedekasvatusmallissa yhdistetään leikki ja tiedekasvatus, sillä katsotaan, että lapsi oppii parhaiten leikin kautta. Käytettävä tiedekasvatusmalli on leikillinen ilmiölähtöinen malli, jossa ensin esitetään lapselle jokin luonnontieteellinen ilmiö, jota ihmetellään. Esimerkiksi mihin katosi vesilätäkkö päivän aikana tai miten pyörän valogeneraattori oikein toimii. Tätä ilmiötä lähdetään tarkemmin tutkimaan aiheeseen liittyvien kokeellisten tutkimustehtävien avulla. Vartiainen tuo esille, että lapsen ikä ei välttämättä toimi määrittävänä tekijänä siihen, mihin lapsi pystyy, vaan ennemminkin ympäröivän yhteisön odotukset lapselta ja se, mitä tämä yhteisö opettaa lapselle. Lapsella on kuitenkin luontainen taipumus tarkkailla ja tutkia ympäristöään, ja mikäli lapsella ei ole selitystä tietylle tapahtumalle tai ilmiölle, hän keksii sellaisen itse. Jotta siis lapsen ensimmäiset käsitykset ympäristön toiminnasta olisivat oikean suuntaisia, tulisi lapselle mahdollistaa sosiaalinen vuorovaikutus sekä vertaisten että korkeammalla tiedollisella tasolla olevien kanssa luonnontieteellisten aiheiden ympärillä jo varhaisessa vaiheessa. (Vartiainen 2016, 19–20.) 2.5. Tutkimusongelma ja -kysymykset Kuvatietokirjan kuvitukset ovat pedagogisesti painottuneita käyttökuvia, jotka ovat osana kirjan muuta visuaalisuutta. Kuvilla on kuvatietokirjoissa erilaisia tehtäviä, kuten ohjata huomiota olennaisiin asioihin, tuottaa elämyskokemuksia ja tiedollisia ominaisuuksia (Hatva 1992, 20; 2018, 98). Kuitenkin kuvan ja muun kirjan visuaalisuuden opetuksellisista keinoista tiedetään vähän. Tätä aihetta sivuaa muun muassa Tytti Tuunanen (Tuunanen 1990, 146), joka jatkaa, että tähän aihealueeseen vastaaminen edellyttäisi kirjallisuuden, taidehistorian, kasvatustieteen että havaintopsykologian tutkimista. Olen tästä samaa mieltä ja monipuolisimmin tähän kysymykseen saataisiin vastauksia nimenomaan poikkitieteellisellä tutkimuksella. Muuttaisin edellä mainitussa listauksessa kuitenkin taidehistorian yleisesti visuaalisuuden tutkimiseen ja lisäisin tähän visuaalisena suunnittelijana kuvan lisäksi kirjan muun visuaalisen puolen, kuten typografian ja graafiset elementit, tarkastelun. Lisäksi haluan nostaa esille, että oppimateriaalien ja tietokirjallisuuden tekstiä tuottavat niin opettajat kuin tutkijat, jotka tietävät tarkkaan, miten sisällöllisesti tekstiä tulisi tuottaa, jotta se olisi vastaanottajalle mahdollisimman opettavaista. Kuvittajilla ja visuaalisilla suunnittelijoilla ei ole pääsääntöisesti vastaavaa tietotaitoa käytettävissä luodessaan visuaalista viestintää teokseen. Lisäksi visuaalisen suunnittelijan työhön vaikuttavat ulkoiset tekijät. Tutkielmani käsittelee juuri visuaalisen suunnittelijan ja kuvittajan näkökulmasta niitä visuaalisia ominai- 28 29 suuden suhteen on tärkeää ottaa visuaalisen viestinnän suunnittelija osaksi pohjatyöskentelyn vaihetta. Sisällön asiantuntijat toteuttavat teokselle tai teossarjalle kontekstin, tarkoituksen ja puitteet. Visuaalisen viestinnän suunnittelija tuottaa visuaalisen ideoinnin, taiteellisen ilmaisun ja teknisen toteutuksen. Molempien osapuolien on hyvä olla mukana prosessissa koko ajan. Tämän yhteistyön suhdetta voisi kuvasta nelikulmiona, jossa sisällön asiantuntijan rooli on suurimmillaan kaventuen siitä kohti visuaalista toteutusta, jossa taas visuaalisen viestin suunnittelijan rooli on suurimmillaan. Sisällönasiantuntijat kehittävät kuville ensin semanttisen tason eli määrittävät, mitä kuvat tulevat sisältää. Tämän jälkeen visuaalisen viestinnän suunnittelija toteuttaa visuaalisuuden syntaktisen tason eli luo muodon halutulle representaatiolle. Visuaalisen viestinnän suunnittelija valitsee teokselle lopullisen ilmaisun ja tyylin. Hänen ammattitaitonsa ja käsialansa tulevat osaksi visuaalista lopputulosta. Visuaalisen viestinnän suunnittelija tarkastuttaa omaa työtään säännöllisesti kustantajalla ja sisällöntuottajalla, jotka kokonaisena työryhmänä hyväksyvät lopputuloksen. Joskus sisällön kuvallistaminen vaatii useamman korjauskierroksen, jotta lopputulos vastaisi mahdollisimman hyvin työryhmän asettamia tavoitteita. (Hatva 2018, 156–157.) Tiedeseikkailu-kirjasarjan suunnittelu alkoi ensimmäisen kirjan, Tiedeseikkailu: Vesi, toteutuksella eli vesi-aiheisen kirjan visualisoinnissa rakennettiin pohjaa koko kirjasarjan ilmeelle. Kirjojen mallit ja muut fyysiset ratkaisut, kuten että kirjasidontana käytetään wire-o-sidontaa, tulivat suoraan kustantajalta, joten ne eivät kuuluneet osaksi suunnitteluprosessia. Kaikki kirjat noudattivat samanlaista etenemisprosessia, jossa kirjan suunnittelu aloitettiin storyboardin eli tässä tapauksessa rakennevedoksen tuotannolla. Rakennevedoksessa määriteltiin kirjoille raaka jäsennysmalli, sivujen asettelut ja kuvituksien paikat. Näiden tarkoituksena oli havainnollistaa ja antaa käsitys siitä, mikä on kirjojen rakenne (kuinka luvut, tarinat ja tehtävät, jakautuvat sivuille) ja kuinka monta kuvituskuvaa tarvitaan kirjaa kohden (ks. kuva 4.1.). Rakennevedosta luotaessa tarinoiden ja tehtävien ensimmäiset raakakäsikirjoitukset olivat käytössä. Rakennevedoksen hyväksynnän jälkeen toteutettiin jokaisesta kirjasta ensimmäisenä kannet ja näytesivut myyntiä varten. Näytesivut sisälsivät tarinasivut sekä tehtäväaukeman jokaisen kirjan yhdestä luvusta. Nämä sivut toimivat kustantajalla havainnollistavina esimerkkeinä jälleenmyyjille siitä, millaisia kirjoja on tulossa markkinoille. Näitä materiaaleja tarvittiin jo ennen kirjojen painatusta, jotta jälleenmyyjiltä saataisiin ennakkotilaukset kirjoista. Näytesivujen jälkeen loppuosa kirjoista toteutettiin luvuttain ja lopuksi tehtiin viimeistelykorjauksia. Jokaiseen vaiheeseen kuuluivat korjauskierrokset, joissa vedoksia kierrätettiin työryhmän sisällä. Korjauskierroksien tehtävänä oli arvioida tehtyjä kuvia ja visualisointeja: miten visualisoinnin syntaktiset keinot vastaavat yhteistä semanttista tasoa, täyttääkö visuaalisuus muun työryhmän esteettisiä odotuksia sekä arvioitiin tekstin ja kuvan suhdetta. Korjauskierrosten aikana myös tekstejä korjattiin sujuvimmiksi, tiivistettiin pitkiä kappaleita ja tavoiteltiin kokonaisuudessa johdonmukaista, sujuvaa etenemistä. Kustantajilta tuli enemmän kommentteja kuvien syntaktisiin keinoihin, kuten muotoon, väriin ja sommitteluun, kun taas sisällöntuottajilta eli kirjoittajilta tuli enemmän kommenttia liittyen kuvien sisältöön ja niistä saataviin tulkintoihin. 4.2. Tiedeseikkailu–kirjojen konsepti Konseptisuunnittelussa luotiin pohjaa koko kirjasarjalle eli siinä määriteltiin muun muassa kuvitustyylit, käytettävät hahmot, kuvien muodot, typografiset valinnat, käytettävää varimaailmaa sekä yleisiä sommitteluun ja tilan käyttöön liittyviä ratkaisuja. Konseptin tarkoituksena oli luoda kirjasarjalle sille omintakeinen, tunnistettava visuaalisuus, joka pitää kirjasarjan erilliset teokset yhtenäisenä kokonaisuutena. Kuva 4.1. Otteita Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan rakennevedoskesta. 30 31 Kirjojen fyysiset ominaisuudet eli graafisen representaation tilalliset ominaisuudet tulivat suoraan kustantajalta, kuten formaatin koko ja muoto sekä se, että kirjoihin liitetään blisterin alle lisätuotteina jotkin tutkimustehtäviin liittyvät objektit. Vesiaiheisessa kirjassa nämä ovat kaksi pipettiä ja energia-aiheisessa kolme ilmapalloa, joita tarvitaan osassa tutkimustehtävistä. Nämä etukäteen tehdyt valinnat toimivat lähtökohtana kokonaisuuden visuaaliselle suunnittelulle, esimerkiksi valittu sidontamuoto vaikutti marginaaleihin. 4.2.1. Kirjojen rakenne ja tilan käyttö Tiedeseikkailu-kirjasarjan kirjat alkavat aina hahmoesittelyllä, nimiölehdellä, kirjoittajan tervehdyksellä, tutkimisen taidot -sivulla ja valmistaudu tutkimaan -sivulla. Niiden sisällöt ja sommittelut ovat kaikissa kirjasarjan tuotteissa samat, mutta ne erotetaan toisistaan kirjan teemavärityksen ja kirjalle suunniteltujen visuaalisten elementtien avulla. Tiedeseikkailu: Vesi ja Tiedeseikkailu: Energia -kirjat sisältävät viisi lukua, jotka ovat kyseisen kirjan pääaiheen ala-aiheita. Esimerkiksi vesi-aiheisessa kirjassa nämä ala-aiheet ovat 1) vesi haihtuu ja tiivistyy, 2) veden pintajännitys, 3) kapillaari-ilmiö, 4) kelluminen ja uppoaminen sekä 5) veden olomuodot. Jokaisella ala-aiheella on oma johdantotarinansa ja omat tutkimustehtävänsä. Tiedeseikkailu: Omat tutkimukseni -puuhakirja ei sisällä ollenkaan johdantotarinoita vaan pelkästään tutkimustehtäviä. Puuhakirja jakaantuu kuuteen osioon, joita ovat 1) johdanto, 2) tiedeseikkailu ulos, 3) tiedeseikkailu veteen, 4) tiedeseikkailu väreihin, 5) tiedeseikkailu tasapainoon ja maanvetovoimaan ja 6) tiedeseikkailu keittiöön. Vesija energia-aiheisissa kirjoissa sivuja on yhteensä 46 ja puuhakirjassa yhteensä 32. Suhde johdantotarinoiden ja tehtäväsivujen välillä oli suunnitteluprosessissa paljon käsitelty aihe. Aivan alkuvaiheessa jokaiselle johdantotarinalle annettiin vain yksi aukeama eli kaksi sivua ja jokaiselle tutkimustehtävälle, joita on kolme tutkimustehtävää lukua kohden, oma aukeama. Prosessin aikana todettiin työryhmän ja testiryhmän kommenttien perusteella, että nimenomaan johdantotarinat tarvitsevat enemmän tilaa. Tämä perusteltiin sillä, että ne sisältävät hauskoja kohtauksia, jotka johdattavat lasta pohtimaan käsiteltävää ilmiötä ja houkuttelevat kokeilemaan tutkimustehtäviä. Lisäksi antamalla lisää tilaa johdantotarinoille saatiin enemmän kuvia ja tekstiä jaoteltua väljemmin. Tällöin saavutetaan enemmän kuvakirjamainen vaikutelma, jossa kuvat ovat tekstiä painottuneempia. Tämän keskustelun lopputuloksena jokaiselle johdantotarinalle annettiin kolme–neljä sivua riippuen tarinan pituudesta ja kuvitettavista kohtauksista. Tämä tarkoitti taas tehtäväkuvitusten osalta rankkaa kuvallista tiivistämistä. Alunperin oli tarkoitus toteuttaa kuvallinen lista tutkimustehtävissä käytettävistä tarvikkeista, joka nopeasti havainnollistaisi lapselle, mitä tarvikkeita hänen täytyy hakea tätä kyseistä tehtävää varten. Tästä valitettavasti jouduttiin luopumaan ja tarvittavat tarvikkeet esitettiin kirjoitettuna listana. Tässä ei nähty olevan kuitenkaan mitään ongelmaa, sillä tehtävässä käytettävät tarvikkeet esitetään tehtävien askel-askeleelta-kuvissa. Lisäksi tultiin lopputulokseen, että jokaista tutkimustehtävän vaihetta ei kuviteta tilan puutteen vuoksi, vain tehtävän pääkohdat. Edellä mainitussa asiayhteydessä nostettiin esille myös tärkeys saada selkeää erottuvuutta johdantotarinoiden ja tehtäväsivujen välille. Tähän haettiin ratkaisua tilan käytöllä. Tuotantoprosessin vaiheessa tehtiin päätös, että johdantotarinoiden kuvitukset toteutetaan kokosivun kuvina, jolloin sivuille jätetään mahdollisimman vähän valkoista pintaa. Tällöin kuvat ovat myös paljon suurempia ja yksityiskohtaisempia. Tehtäväsivut ovat valkoisella taustalla ja kuvat pieniä ja monta samalla sivulla. Tehtäväsivuilla sivujen reunoilla käytetään kyseisen luvun teemavärillä toteutettuja kehyksiä (ks. Luku 4.2.7. Värimaailma), joiden tarkoituksena on lisätä eroavaisuutta johdantotarinoiden ja tehtäväsivujen välillä sekä raamittaa ja antaa raikkautta kokonaisuudelle. Kirjojen rakenteeseen haettiin jatkuvuutta ja jäsenneltävyyttä muun muassa lukujen teemavärityksellä (Ks. Luku 4.2.7. Värimaailma), toistuvilla sivun sommitteluilla ja graafisilla peruselementeillä (ks. Luku 4.2.3. GraafiKuva 4.2. Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan johdantotarina ja tutkimustehtävä aukeama. 32 33 set elementit). Jatkuvuuden säilyttäminen kuvatietokirjassa on tärkeää, koska se keventää työmuistin kuormitusta. Tämä perustuu siihen, että kun kirjan taitto on opittu, ei katsoja-lukijan tarvitse analysoida enää kaikkia elementtejä seuraavilta sivuilta tai aukeamilta. (Hatva 1993, 52.) Jäsenneltävyydellä taas parannetaan kirjan kokonaisuuden selkeyttä sekä nopeutetaan tiedon hakua. On esimerkiksi helpompaa etsiä tietty tutkimustehtävä, kun aihealueet on koodattu omilla teemaväreillä. 4.2.2. Typografiset valinnat Kielen visualisointia kutsutaan typografiaksi, jolla tuodaan näkyväksi puhutun kielen olemus. Tekstin visuaalinen ilme on useimmiten hienovaraista ja onkin sanottu, että hyvän typografian tietää siitä, että se ei kiinnitä liikaa huomiota. Se kuitenkin huokuu jotain tiettyä tunnelmaa ja sen avulla voidaan luoda assosiaatioita käsiteltävästä aiheesta. (Huuskonen 2003, 30.) Typografisissa valinnoissa haettiin leikillistä, helposti lähestyttävää mielikuvaa. Ensimmäisten vedoskierrosten typografista valintaa kuvailtiin säntilliseksi ja liian formaaliksi, joten näkökulmaa typografiaan haettiin lopulta Sanoma Pro:n omasta visuaalisuuden työryhmästä, josta Sini Nihtilä toteutti typografiset tyylivalinnat. Tavalliseksi leipätekstiksi haluttiin valita jotain leikkisää, mutta ei liian huomiota herättävää kirjaintyyppiä. Sen tarkoituksena on tuoda kokonaisuuteen lastenkirjamaista kepeyttä ja tietokirjallisuudelle tyypillistä selkeyttä. Otsikoinneissa haettiin leikillisyyttä pyöreillä muodoilla ja tekstin hassulla asettelulla. Muun muassa lukujen otsikoissa tekstin asettelu on toteutettu käsityönä kirjaimia käännellen tehden otsikon asettelusta hupsun ja vinksallaan olevan. Tällä asettelulla ollaan tuotu sivulle lisäksi mielenkiintoa kasvattavaa toimintaa. Yleisesti ottaen leikillisyys oli avainsanana Tiedeseikkailu-kirjojen typografisissa valinnoissa. Kannen otsikoinnissa haluttiin käyttää voimakkaasti ilmaisevaa kuvitettua typografiaa, jota Phinney ja Colabucci (2010, 21) kutsuvat ilmaisulliseksi typografiaksi. Ilmaisullisessa typografiassa kirjoitetun tekstin muoto on selkeästi osana tarinankerrontaa. Siinä ilmennetään vahvasti tarinassa käsiteltävää teemaa ja sillä vahvistetaan tekstin viestiä. Kuvitettava typografia siis yhdistää ilmaisussaan tekstin ja kuvan ominaisuuksia. Mikko Hiltunen toteutti Tiedeseikkailu-kirjojen otsikoihin teemaa kuvastavan kuvitetun otsikon (ks. kuva 4.3.). Esimerkiksi vesiaiheisessa kirjassa otsikon inspiraationa toimivat veden eri olomuodot. Otsikossa on havaittavissa jää, nestemäinen vesi ja vesihöyry. 4.2.3. Graafiset elementit Tiedeseikkailu-kirjoissa esiintyy muutama graafinen elementti, jotka luovat jatkuvuuden ja tunnistettavuuden tunnetta kirjasarjan ilmeeseen. Näitä graafisia elementtejä ovat lukujen Tiesitkö? -osioiden muistilappu ja lamppu symboli sekä tutkimustehtävien Mitä tapahtui? -osioiden Hoseli-robotti symboli. Lisäksi jokaisessa kirjassa käytetään viittä teemaväriä (Ks. Luku 4.2.7. Värimaailma), jotka erottavat kirjan eri luvut toisistaan. Jokaisen luvun johdantotarinassa on ulkoreunan yläkulmassa luvun teemavärin mukainen väripalkki, joka toimii samalla graafisena elementtinä kirjasarjassa. Väripalkkeihin on lisäksi suunniteltu jokaisessa kirjassa pääteemaa kuvastava symboli, kuten vedessä vesipisara ja energiassa salama, jotka tuovat kirjoihin pientä yksilöllisyyttä, jotta kirjasarjan kirjat eroaisivat avattuina vielä toisistaan. Jokaista kirjasarjan kirjaa kohden on toteutettu kannen kuvitetun otsikon pohjalta ilmettä yhdistävä grafiikka. Esimerkiksi vesi-aiheisessa kirjassa grafiikka koostuu vesihöyrypalloista, vesipisaroista ja aallokko kuvista. Kyseisiä grafiikoita käytetään kirjojen kannessa blisterin alla, takasisäkannessa, tehtäväsivuilla ja alun johdantosivuilla. Jokaisessa kirjassa käytetään erilaista, kirjaan teemaan soveltuvaa grafiikkaa, mutta grafiikan käyttö tapahtuu samalla tavalla jokaisen kirjan kohdalla. Kuva 4.3. Tiedeseikkailu: Vesi ja Tiedeseikkailu: Energia-kirjojen kansien kuvitetut otsikko. Tekijä Mikko Hiltunen. 34 35 4.2.4. Kuvitusmenetelmän ja -tyylin valinta Hatvan mukaan kuvitusmenetelmän ja -tyylin valinnalla, eli sillä kuinka kuvia toteutetaan, voidaan vaikuttaa kuvan tunnistamiseen, ymmärtämiseen ja muistisuoritukseen. Näitä valintoja tehtäessä kuvittajan tulisi ajatella kohdeyleisönsä ikää ja siihen liittyviä ominaisuuksia, kuten havainnointikykyä. Menetelmää ja tyyliä valittaessa on myös tiedettävä kuvien semanttinen taso ja sille asetettu viestinnällinen tavoite. (Hatva 1993, 52–53.) Lisäksi menetelmän valintaan vaikuttavat kuvalle kohdistetut vaatimukset, kuten se että se olisi helposti skaalattavissa, muokattavissa ja lähetettävissä eteenpäin sekä kuvittajan menetelmälliset resurssit, kuten tekninen osaaminen ja saatavilla olevat välineet. Kuvitusmenetelmästä ja -tyylistä puhuttaessa on hyvä puhua myös kuvien laadusta. Hatvan mukaan kuvan laadusta voidaan puhua sekä teknisestä että sisällöllisestä näkökulmasta. Teknisellä laadulla tarkoitetaan muun muassa kuvan painolaadullisia ominaisuuksia eli onko kuva resoluutioltaan riittävä painatettavaksi ja toisaalta tarpeeksi kevyt, jottei painoaineisto ole liian raskas. Teknisellä laadukkuudella voidaan tarkoittaa lisäksi kuvittajan kuvitusmenetelmän hallintaa, esimerkiksi vesivärikuvituksissa voitaisiin arvioida vesivärien käyttötekniikkaa. Sisällöllisellä laadulla taas tarkoitetaan sitä, että vastaako kuvasta saatava tulkinta tavoitettaan. (Hatva 2006, 49.) Huovinen toteaa, että huonosti toteutettu kuvitus voi pilata muuten hyvän tarinan ja vastaavasti hyvä kuvitus saattaa pelastaa muuten vaisun kokonaisuuden. (Huovinen 2003, 19.) Jo mallisivujen tuotannon yhteydessä määriteltiin kuvituksen menetelmälliset ja tyylilliset valinnat. Olen aikaisemmin toteuttanut kuvituksia Kide Science -tiedekerhoille ja näissä kuvissa olen käyttänyt metodina ääriviivatonta vektorigrafiikkaa, jossa on paljon tasaisia väripintoja ja kuvitettavat kohteet ovat pelkistettyjä. Ihmishahmoissa on haettu sarjakuvamaista tyylittelyä, jolloin hahmojen päät ovat muun muassa suhteellisen suuret verrattuna muuhun ruumiinrakenteeseen. Tyylittelyä on havaittavissa myös muun muassa tavassa piirtää puita ja pensaita sarjakuvamaisella tavalla, jolloin ei olla edes yritetty toistaa täysin totuudellista kuvaa, mutta säilytetty kuvatun aiheen tunnistettavuus. Eloisuutta kuviin on lisätty väripintojen hienovaraisella liukuvärjäyksellä, esimerkiksi hahmojen vaatteissa ja hiuksissa, ja muotojen orgaanisuudella. Kuvituksissa ollaan haluttu välttää pitkälti teräviä reunoja, jolla on haettu turvallista ja helposti lähestyttävää tunnelmaa. Koska on haluttu säilyttää samaa kuvamaailmaa, mitä Kide Science -tiedekerhoissa on käytetty, nämä ominaisuudet tulivat osaksi myös Tiedeseikkailu-kirjojen kuvitusmenetelmää ja tyyliä. Poikkeuksena kuitenkin haluttiin lisätä kuvituksiin ääriviivat, joiden tarkoituksena on lisätä kuviin sarjakuvamaisuutta samalla antaen kuviin lisää ryhtiä ja helpottaen eri elementtien tunnistavuutta. Ääriviivaksi valitsin lyijykynämäisen viivan, joka lisää kuvaan kädellä tehtyä vaikutelmaa, joka lisää kuvan eloisuutta ja sitä kautta tekee kuvasta helposti lähestyttävämmän. Ääriviivan orgaanisuus myös toi kuvaan lisää toiminnallista vaikutelmaa. Tasapaksu ääriviiva taas teki kuvituksesta hyvin teknisen, liian siistin ja staattisen, jolloin vaikutelma on orgaaniseen viivaan nähden kliininen ja siten persoonaton (Nalven & Jarvis 2005, 350). Tietokoneelle tehtävän vektorigrafiikan käyttö katsottiin erittäin tärkeäksi ominaisuudeksi, sillä kustantaja esitti toiveen mahdollisimman kustannustehokkaasta kuvituksesta. Kuvituksen tuli näin ollen olla helposti ja nopeasti muokattavissa sekä mahdollisesti toistettavissa. Myös skaalattavuus nousi tärkeäksi elementiksi, sillä kirjastoja varten toteutettiin omat versiot Tiedeseikkailu: Vesi ja Tiedeseikkailu: Energia -kirjoista, jotka olivat myyntiin tulevia kirjoja isompia formaatteja. Jos kuvat oltaisiin toteutettu käsin, esimerkiksi vesiväritekniikalla, ja kuvat oltaisiin toteutettu myyntiin tulevien kirjojen formaattikokoon, niiden laatu ei olisi säilynyt enää kirjastoversioissa. Lisäksi formaatin mittasuhteet eroavat myytävistä kirjoista, jolloin kaikkia kokosivun kuvia tuli muokata uudelleen, jotta kokonaisuus saataisiin toimimaan. Suurin tekijä kuvitusmenetelmän valinnassa oli kustantajan näkökulmasta aika, sillä kuvia tuli tuottaa todella nopealla tahdilla ja kuviin tehtiin kuvitusprosessin aikana paljon erilaisia muokkauksia, mikä ei olisi ollut mahdollista suorittaa niin lyhyessä ajassa, mikäli käytössä olisi ollut perinteisempi kuvitusmenetelmä. Kuvituksissa kuvattiin todellisuutta ja haluttiin tietoisesti välttää mahdollisimman paljon satukirjamaista satumaan kuvaamista, koska käsiteltävinä aiheina on luonnontieteet ja todellisuus. Satumaailman visuaaliset representaatiot pyrkivät nimittäin ainakin jossakin määrin tukahduttamaan realismin vaikutelman, koska muutoin satumaailma ei olisi mahdollinen. Satumaailman representaation keinoja ovat muun muassa yksityiskohtien liioittelu, yllättävät värit, dekoratiiviset eli koristeelliset elementit, satuhahmojen käyttö, ristiriitaisten elementtien sekoittamine sekä mittasuhteiden, muotojen ja perspektiivien vääristäminen (Ylimartimo 1998, 43; Ylimartimo 2012, 41). Tiedeseikkailu-kirjojen kuvituksien satumaisuus tuodaan enemmänkin hahmojen tyyliteltynä esitystapana sekä satuhahmomaisen Hoseli-robotin käytöllä, mutta muuten kuvissa on tavoiteltu todellisuuden 36 37 kuvaamista ja oikeiden mittasuhteiden esittämistä, jotta lapsen olisi mahdollisimman helppoa samaistua tarinoihin ja linkittää kirjan tarinat ja tehtävät todelliseen maailmaan. Kuvatussa maailmassa haluttiin tuoda esille skandinaavisia piirteitä, koska kirjat toteutettiin Suomessa, mutta esitettävän maailman tuli olla sellainen, jota on mahdollista käyttää kansainvälisillä markkinoilla. Skandinaavisuuden vaikutelmaa ollaan hienovaraisesti tuotu esille kuvattavassa luonnossa, jossa näkyvän muun muassa koivu ja kuusipuut. Kuvien pelkistyneisyys oli tyylillinen valinta, joka perustuu sarjakuvamaiseen vaikutelmaan, mutta myös viestinnällinen valinta, sillä sen avulla pyrittiin toteuttamaan häiritsevien attribuuttien teoriaa eli välttämään turhaa informaatiota kuvissa, jotta olennainen tulisi mahdollisimman selkeästi esille. Pelkistämisessä haluttiin kuitenkin välttää liian yksinkertaisia muotoja, jotta ei syyllistyttäisi lasten visuaalisen lukutaidon aliarviointiin (Huovinen 2003, 21). 4.2.5. Tarinoissa kulkevat hahmot Tiedeseikkailu-kirjojen hahmoilla, Pii, Kelvin, Esteri ja Hoseli-robotti, on tärkeä rooli kirjasarjassa. Niiden avulla kerrotaan tarinaa eteenpäin ja ne toimivat samaistumisen kohteina lapsille. Näillä hahmoilla kuviin luodaan narratiivisia merkitysrakenteita ja toimintaa. (Seppänen 2001, 13.) Hahmot ovat lapsille tuttuja Kide Science -tiedekerhoista, joissa Hoseli-robotti toimii tarinoiden päähahmona, jolle sattuu ja tapahtuu, ja ihmislapset ovat tutkimassa Hoselin kanssa sattumuksissa ilmenneitä ilmiöitä. Esimerkiksi, miksi jääkaappimagneetti tarttuu Hoselin metallikuoreen. Ihmishahmoista Pii ja Kelvin nostettiin kirjasarjassa tarinoiden päähahmoiksi, koska ajateltiin, että tyttö-poikaparin käyttö tuo kirjoihin tasa-arvoisuuden näkökulmaa. Lisäksi heidän nähtiin edustavan parhaiten monikulttuurisuutta. Monikulttuurisuus tulee ilmi niin sanotuilla stereotyyppisten oletusten sekoituksella. Esimerkiksi Kelvinillä, joka on poika, on kihara tukka, kapeahkot kasvot ja vaaleanpunaiset housut. Piillä, joka on tyttö, on tummahko iho ja siniset silmät. Vaikka Pii ja Kelvin on tunnistettavissa hahmoina tytöksi ja pojaksi, heidän sukupuoltaan ei olla korostettu, esimerkiksi Pii on pukeutunut housuihin hameen sijasta. Tarinan ihmishahmoista Esteri on suunniteltu edustamaan androgyynista, sukupuolineutraalia hahmoa. Hänen ulkomuotonsa ei ole tarkoitus antaa selkeää kuvaa siitä, onko kyseessä tyttövai poikahahmo. Kolme ihmishahmoa edustavat lisäksi eri ikäryhmiä, joista Esteri edustaa pienimpänä nuorinta ja Pii pisimpänä vanhinta lasta. Hahmot ollaan suunniteltu siten, että ne kuvastavat mahdollisimman hyvin hahmojen tieteellisiä kiinnostuksen kohteita. Pii on kiinnostunut matematiikasta ja geometrisista muodoista, jolloin hänellä on taskussaan aina mukana paperia ja kynää uusien laskutoimitusten varalle. Kelvin on kiinnostunut säästä ja luonnonilmiöistä. Siksi hänellä onkin aina kuraiset saappaat jalassa ja t-paidassa kuvattuna puolipilvistä-säämerkki. Esteri on kiinnostunut kasveista ja erilaisista aisteista, kuten hajuaistin kokemuksista, joten hän kantaa Kuva 4.4. Ote Tiedeseikkailu -kirjasarjan kuvituksesta. Kuva 4.5. Tiedeseikkailu -kirjasarjassa kulkevat hahmot 1) Pii, 2) Esteri, 3) Kelvin ja 4) Hoseli-robotti. 38 39 matkassaan laukkua, jonne hän pistää keräämänsä kasvit talteen. Valitettavasti Esteri-hahmo ei tullut käyttöön Tiedeseikkailu: Vesi, Tiedeseikkailu: Energia eikä Tiedeseikkailu: Omat tutkimukseni -kirjoihin, mutta hahmo on tulossa käyttöön kirjasarjan muissa tuotteissa, esimerkiksi 2020 syksyllä julkaistavassa Tiedeseikkailu: Ihminen -kirjassa. Kirjasarjoissa kulkee tiedekerhoista tuttu Hoseli-robotti, joka toimii tarinoissa niin satumaisena kuin maskottisena hahmona. Vaikka kuvituksissa ollaan haettu todellisuuteen perustuvaa kuvausta, nähtiin tärkeäksi tuoda Hoseli osaksi kirjojen tarinaa, sillä se on suuressa roolissa tiedekerhojen tarinoissa. Nodelman (1988, 113–117) puhuu siitä, että lasten ajattelua pidetään animistisena, miksi lastenkirjallisuudessa inhimillistetyt eläimet ja esineet ovat hyvin tyypillisiä. Hoseli-robotti on sielullistettu esine, jolla on oma persoonansa. Nimenomaan Hoselin kömpelyys ja hupsu luonne ovat tehneet siitä lasten keskuudessa rakastettavan hahmon. Se on myös hahmo, joka tietää paljon ja lopulta auttaa lapsia löytämään oikeita ratkaisuja tutkimustehtävissä. Kirjan kuvituksissa esiintyy lisäksi taustoilla paljon erilaisia eläimiä ja ötököitä, kuten kissa, lintu, orava, jänis ja leppäkerttu. Eläimet eivät ole suuressa roolissa näiden kirjojen tarinoissa, mutta ne tuovat lapselle mielenkiintoisia yksityiskohtia ja luonnonmukaista tunnelmaa. 4.2.6. Tutkimisen taidot -symbolit Vartiainen (2016, 26–30) on määritellyt tiedekasvatusmallissaan perustason tutkimisen taidot, joita ovat havainnointi, tulkitseminen, kommunikointi, mittaaminen, luokittelu, ennusteen tekeminen ja kysymyksien esittäminen. Nämä tutkimisen taidot esitellään jokaisen kirjan alussa ja niille on luotu niitä parhaiten kuvastavat yksinkertaiset symbolit. Symboleita käytetään kirjojen tutkimustehtävien yhteydessä ja niillä kerrotaan tutkimustehtävittäin, millaisia tutkimisen taitoja tarvitaan, jotta saadaan kyseiseen ongelmaan ratkaisu. Nämä tutkimisen taidot -symbolit ovat ideogrammeja eli kuvamerkkejä, jotka kuvastavat tiettyä toimintaa. Ideogrammi käsitettä käytetään suhteellisen vähän. Käytännössä piktogrammikäsitettä käytetään kuvastamaan sekä ideogrammeja että piktogrammeja. Piktogrammi kuitenkin tarkoittaa kuvamerkkiä, joka tyylitellysti esittää aineellista kohdetta, miksi koin tärkeäksi nostaa tässä ideogrammikäsitteen esille. Piktogrammeja ja ideogrammeja käytetään monissa erilaisissa materiaaleissa, kuten käyttöohjeissa ja tietokartoissa, ja niitä voidaan käyttää yksittäisinä tietokuvina. Piktogrammien (eli tässä tapauksessa piktogrammit ja ideogrammit) tulee olla helposti ja nopeasti tunnistettavissa niin pienessä kuin isossa koossa. Ideogrammit eivät yleensä esiinny yksin vaan ne ovat osa piktogrammijärjestelmää. Samaan järjestelmään kuuluvien merkkien tulee olla kokonaisuutena tyylillisesti yhtenäinen, jotta ne ymmärrettäisiin toisiinsa liittyviksi ja visuaalisesti samanarvoisiksi. (Koponen ym. 2017, 133–132.) Tutkimisen taidot symbolien tavoitteena oli, että ne olisivat mahdollisimman yksinkertaisia ja että ne kuvastaisivat mahdollisimman hyvin käsiteltävää aihetta. Osa symboleista toteutettiin pariin kertaan uudelleen, sillä erityisesti luokittelun ja ennusteen tekemisen -symboleiden toteutuksessa koin suuria haasteita. Oli todella haastavaa kuvata ennusteen tekemistä yksinkertaisella kuvalla ja alunperin ennusteen tekemisen kuva muistutti pitkälti lopullista luokittelun kuvaa. Näiden symbolien tyylittelyssä haluttiin noudattaa kirjan muun visuaalisuuden tyyliä yhtenäisyyden vuoksi, miksi symbolit ovat enemmän kuvituksellisia kuvia kuin yksivärisiä ikonikuvia. 4.2.7. Värimaailma Väri on kuvituskuvassa valoa ja värit kuuluvat olennaisesti näkemiseen ja aistimiseen. Värimaailmalla voidaan muokata kuvituksen ja koko teoksen luonnetta ja ilmettä sekä tuoda esiin satumaailman olemuksen. Vaikkei Tiedeseikkailu-kirjasarjassa haeta fantasiamaista satumaailmaa vaan todellisuutta, värinkäytöllä voimme kuitenkin esittää todellisuutta enemmän lapsen näkökulmasta antaen kirjoille kuvakirjamaisen vaikutelman. (Ylimartimo 2012, 53–54.) Nodelmanin mukaan väreillä voidaan ilmaista kuvakirjan luonnetta, esimerkiksi tummanpunaisilla, -vihreillä ja oransseilla värikylläisillä väreillä kirjaan saadaan näyttävyyttä ja vahvaa ilmettä, tummilla taustoilla eleganssia sekä vaaleat tai keveästi väritetyt kuvat tukevat ajatusta onnellisuudesta (NoKuva 4.6. Tiedeseikkailu -kirjasarjan tutkimisen taidot -symbolit: 1) havainnointi, 2) tulkinta, 3) mittaaminen, 4) luokittelu ja 5) ennusteen tekeminen. 40 41 delman 1988, 67). Värimaailmalla on siis tarkoitus tukea kirjan tai kirjasarjan yleistä teemaa ja asennetta käsiteltävään aiheeseen sekä sillä vaikutetaan kuvituksista syntyviin mielikuviin. Koska kirjasarjassa käsitellään luonnontieteen teemoja, halusin värienkäytöllä tuoda vaikutelman luonnonmukaisuudesta. Tästä syystä käytin väripaletissa aavistuksen murrettuja värisävyjä. Yleisesti värimaailmassa tavoiteltiin raikasta ja kirkasta vaikutelmaa, joka taas toisi kuvituksiin pirteyttä ja iloisuutta. Värejä raikastettiin tuotantoprosessin vaiheessa useaan kertaan halutun lopputuloksen saavuttamiseksi (ks. kuva 4.7.). Väriensävyä haluttiin pitää kirjasarjan kuvissa yleisesti ottaen lämpöisen sävyisinä ja kirkkaina, joka luo positiivista mielikuvaa ja leikillisyyttä. Kuviin haluttiin kuitenkin lisätä aavistuksen voimakkaita, erottuvia värejä, jotka toimivat yksityiskohtina kuvissa. Esimerkiksi vesi-aiheisessa kirjassa on käytetty parissa kuvassa uima-allasta, joka on kirkkaan punainen, sininen ja keltainen. Tähän väriyhdistelmään tykästyttiin niin paljon työryhmässä, että se haluttiin ottaa myös osaksi kansikuvan kuvaa. Väriä voidaan käyttää pedagogisesti antamalla sille symbolinen merkitys, jota toistetaan koko viestinnän ajan. Tällä tarkoitetaan, että samaa väriä käytetään merkitsemään jotakin tiettyä ominaisuutta. (Hatva 1987, 40.) Tiedeseikkailu-kirjoissa pedagogisesti väriä on käytetty eri lukujen teemavärien valinnassa, joiden avulla helpotetaan kirjassa navigointia ja eri aihekokonaisuuksien erottelua. 4.3. Tiedeseikkailu: Vesi ja Tiedeseikkailu: Energia -kirjat Tässä luvussa käsittelen sekä Tiedeseikkailu: Vesi että Tiedeseikkailu: Energia -kirjojen suunnitteluja tuotantoprosesseja. Käsittelen molempia kirjoja samassa kappaleessa, koska niissä on taustalla samanlaiset suunnitteluja tuotantoprosessit sekä formaatit toistavat samoja rakenteita. Molemmissa kirjoissa on olemassa luonnontieteellinen pääaihealue, vesi ja energia, jotka on lajiteltu kirjoissa viiteen omaan ala-aihealueeseen. Kuvitustarpeet on kirjassa lajiteltu neljään eri kuvatyyppiin niiden käyttötarkoituksen mukaan: 1) kansikuvitus, 2) johdantotarinoiden kohtauksia havainnollistavat kuvat, 3) tutkimustehtävien vaihe vaiheelta orientoivat kuvat ja 4) täytekuvat. Näitä viimeisiä kuvia ei toteutettu paljoa kirjoihin, mutta kirjan viimeistelyvaiheessa todettiin alkupään aukeamien olevan liian tekstipainotteisia, jolloin tuli tarve lisätä näihin vielä jotakin kuvitusta. Esimerkiksi kirjoittajan tervehdyksen yhteyteen tehtiin erikseen kuvituskuva Piistä, joka pitää kädessään suurennuslasia. Kuvituksen tehtävä tällä sivulla on herättää jo alkuvaiheessa lapsissa innostumista tutkimuksen tekemisestä, vaikka se alunperin lisättiikin sivulle täytekuvana. Muut mainitut kuvatyypit on käsiteltyinä seuraavissa luvuissa. 4.3.1. Kuvitusprosessi tarinoihin Kuvitusprosessi jokaiseen johdantotarinaan alkoi käsikirjoituksen analysoinnilla, kuvasuunnitelman ideoinnilla ja lyijykynäluonnosten toteutuksella. Oli tärkeää löytää jokaisesta tarinasta ne pääkohdat, jotka kuvitettaisiin esille. Prosessissa tuli myös ottaa huomioon, että todennäköisesti kirjaa katsova lapsi ei osaa vielä lukea, joten kuvitusten tulisi toimia jo itsenään tarpeeksi informatiivisina kokonaisuuksina, jotta lapset voisivat käydä tarinaa läpi jopa ilman tekstiä. Tarinoiden valituista kohtauksista kirjoitin ensin kuvauksen kuvitettavasta kuvasta rakentamaani kirjan rakennevedokseen kuvien sijoituskohtiin ja hyväksytin nämä ideat työryhmällä. Kun ideat oli hyväksytty, tein ensimmäiset lyijykynävedokset, joihin lisättiin tarinan elementtien lisäksi muita elementtejä, kuten yksityiskohtia luonnosta ja sisätiloista. Tästä edettiin lopullisten kuvituskuvien tuotantoon, joita kierrätettiin tarkastuksessa eniten. Tässä vaiheessa kuvitukset olivat lähes valmiita, jolloin muu työryhmä pystyi arvioimaan niitä paljon tarkemmin ja saattoi tulla hieman isompiakin korjaustoiveita, kuten hahmon asennon muuttaminen tai ilmeen vaihtaminen enemmän tarinan kohtaukseen sopivaksi. Kuva 4.7. Ote kuvien värien raikastamisesta. 42 43 Kuvien tuotantoprosessia hankaloitti se, että kirjan tekstit saivat viimeisen muotonsa kuvitusprosessin aikana, jolloin joihinkin kohtauksiin tuli uusia yksityiskohtia prosessin edetessä. Esimerkiksi Tiedeseikkailu: Energia -kirjassa Magneetit-luvun (ks. kuva5.1.) tarinaa oltiin loppuvaiheessa muokattu siten, että sen sijaan että Kelvin ja Hoseli-robotti olisivat pöydän ääressä, he olisivatkin lattialla tutkimassa karttaa. Tämä korjaus kuitenkin muutettiin takaisin alkuperäiseen pöytäratkaisuun, sillä kaikki luvun kuvitukset oltiin siinä vaiheessa jo kuvitettu lähes loppuun, mikä olisi käytännössä tarkoittanut kuvien uudelleen toteutusta aivan alusta. Kuvien koot ja muodot kirjan taitossa muuttuivat radikaalisti vesi-aiheisen kirjan toteutuksen aikana, kun tuli ensin päätös, että johdantotarinoille annetaan enemmän tilaa ja sitten päätös, että tarinoiden ja tehtäväsivujen mahdollisimman hyvän erottuvuuden vuoksi, johdantotarinan kuvat tulisi toteuttaa koko sivun kuvina. Alkuperäisessä suunnitelmassa tarinan tekstille pyrittiin jättämään aina valkoista taustaa, mahdollisimman hyvän luettavuuden saavuttamiseksi, mutta tämän muutoksen myötä kuvia tuli miettiä uudelleen siten, että ne olisivat koko sivun kuvia, mutta teksteille olisi varattu riittävästi tyhjää tilaa, jottei ne sotkeutuisi kuvan yksityiskohtiin. Onneksi nämä muutokset tulivat varhaisessa vaiheessa kirjan tuotannossa, mutta siitä huolimatta vesiaiheisen kirjan Vesi haihtuu ja tiivistyy -luvun kuvat jouduttiin tekemään uudelleen formaattiin sopivaksi ja Veden pintajännitys -luvun kuvat tuli suunnitella uudelleen (ks. kuva 4.8.). Nämä muutokset kuitenkin kannattivat, sillä kuvat saivat isomman roolin näiden muutosten myötä ja se antoi kirjoille enemmän kuvakirjamaisen vaikutelman. Koska johdantotarinoiden kuvat saivat isomman osan kirjojen taitossa, niihin haluttiin sisällyttää enemmän mielenkiintoista katsottavaa, jolloin lapsi viihtyisi kirjan parissa pidemmän aikaa. Tällaisia elementtejä ovat muun muassa taustoilla olevat eläinhahmot, Hoseli-taulut ja sisätilojen sisustukset. Tällä myös vastattiin Huovisen (2003, 21) esittämään kuvakirjan viihdyttämisarvoon. Viihdytettävyyttä ollaan toteutettu kuvissa myös hahmojen ilmeillä ja eleillä. Esimerkiksi vesi-aiheisen kirjan Vesi haihtuu ja tiivistyy -luvun ensimmäisessä kuvassa Kelvin kurkistaa kuvaruudun takaa ja katsoo Piin touhua ihmeissään. Kustantajan toiveena oli, että samoja kuvituksia pystyttäisiin hyödyntämään muissa kuvissa, jolloin kuvitusprosessi olisi mahdollisimman vähän aikaa vievää. Tämä ei kuitenkaan onnistunut erityisesti johdantotarinoiden osalta, joissa paikat, vuodenja vuorokauden ajat vaihtelivat siten, että lähes mitään kuvaa tai kuvan osaa ei pysytty hyödyntämään täysin uudelleen. Esimerkiksi Tiedeseikkailu: Energia -kirjassa Piin ja Kelvinin vaatteet vaihtuvat neljässä viidestä luvussa (ks. kuva 4.9.). Myös ilmeet ja katsekontaktit muuttuivat tarinan mukaan. Ilmeet ja eleet ovat visuaalisessa representaatiossa interaktiivisia merkitysresursseja, sillä ne ovat sanattomia kommunikaation muotoja, jotka nojaavat visuaaliseen tunnistamiseen. Trenholm ja Jensen (1996, 59) luokittelevat ihmisen kuusi universaalia ilmettä, jotka ilmenevät ja tunnistetaan samalla tavalla riippumatta kulttuuritaustasta. Ne ovat: onnellisuus, surullisuus, pelko, yllättyneisyys, viha ja inho. Ilme on voimakas viestinnällinen elementti ja vaikuttaa viestinnän tunnelmaan. Siksi juuri sanonta ”hymy on tarttuvaa” on tärkeää muistaa jo arkiviestinnässä. Lisäksi mieleeni tämän yhteydessä tulee Huovisen (2003, 21) Kuva 4.8. Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan kuvan koon muutos. Kuva 4.9. Ote Tiedeseikkailu: Energia -kirjan johdantotarinoista. Piin vaatteiden vaihtuminen kirjan lukujen tarinoissa. 44 45 kommentti siitä, että lapset ovat mestareita matkimaan ja kopioimaan ja että suurin osa piirtämisen oppimista tapahtuu nimenomaan valmiiden kuvien jäljentämisestä. Tämä sama ilmiö voi toistua todennäköisesti myös asenteissa. Tarkoitan tällä sitä, että kun ilmeiden avulla osoitetaan kirjan hahmojen positiivista asennetta tutkittavia ilmiöitä kohtaan, niin lapset voivat kopioida näitä samoja asenteita omaan elämäänsä ja siten ylläpitää kiinnostustaan tutkimukseen ja luonnontieteisiin. Kiinnostus ja motivaatio ovat tärkeitä elementtejä oppimisprosessissa. Tästä syystä hahmojen kuvituksissa kiinnitettiin erityistä huomiota ihmishahmojen ilmehdintään. Hahmojen ilmehdinnän yritin kuitenkin pitää mahdollisimman luonnollisena, jotta vältyttäisiin päälle liimatun tunteelta. Lapsia ei sovi aliarvioida, heitä saattaa suututtaa, mikäli kuvat ovat liian mielisteleviä (Huovinen 2003, 21). Kressin ja van Leeuwenin (1996, 123) mielestä katseen suunnalla on suuri merkitys. Katsekontaktin luominen on eräs vuorovaikutuksen syntymisen tärkeimmistä elementeistä, se ehdottaa tietynlaista suhtautumista itse kuvaan ja ohjaa katsetta. Ajattelen tästä, että myös se, mihin kuvassa hahmojen katseet kohdistuvat johdattelee samalla katsojan katseen suuntaa. On luonnollista katsoa suuntaan mihin toiset katsoo, joten kohdistamalla hahmojen katsekontaktin kuvassa olennaiseen ilmiöön, johdatellaan myös katsojan katseen suuntaa tähän samaiseen kuvan osaan. Tämän tapaista katseen kohteen määrittelyä tapahtuu jo luonnostaan kuvittamisen vaiheessa, mutta pohdin pitkään tätä kyseistä asiaa hahmoja kuvittaessani. Hyvin vähän tehtiin kuvia, joissa katsekontakti kohdistettaisiin suoraan katsojaan, mutta yhtenä esimerkkinä on Tiedeseikkailu: Energia -kirjan kansi, jossa Pii katsoo katsojaa kohden innostuneesti. Ilmeisiin liittyen tuli joitakin tulkinnallisia korjaustarpeita prosessin aikana, kuten ”voisitko tehdä Kelvinin ilmeestä vesiaiheisen kirjan sivulla seitsemän vielä ällistyneemmän?”. Kuvissa olen miettinyt myös etäisyyksiä. Kuvituksien etäisyydellä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon kuvassa näkyy tilaa ja mihin kuvituksen hahmot siinä tilassa sijoittuvat. Kuvakoon vaihtelu on siis konkreettisesti katsojan ja kuvan etäisyyden vaihtelua. Kuvakoot jaetaan karkeasti laajakuvaan, puolikuvaan ja lähikuvaan. Esimerkiksi laajakuvalla voidaan viitata objektiivisuuteen ja etäisyyteen suhteessa ympäristöön, puolikuvassa voidaan tuoda tarkemmin esille hahmojen välisiä suhteita ja lähikuvassa voidaan esittää yhden hahmon sisäisiä tunnetiloja. (Kress & van Leeuwen 1996, 130-135.) Tiedeseikkailu-kirjojen johdantotarinoissa käytettiin pääasiassa laajakuvia. Perusteluna tälle on se, että haluttiin luoda mielikuvaa siitä, että ihminen on osa ympäristöä ja ympäristössä ilmenee näitä ihmeellisiä ilmiöitä, joita halutaan kirjan tutkimustehtävissä tutkia. Nodelmankin tulkitsee laajakuvien suuren käytön kuvakirjoissa ilmaisevan sitä, että niissä keskitytään enemmän toiminnan kuvaamiseen kuin ilmaisemaan tunteita. (Nodelman 1988, 151-152.) Kuviin halusin luoda sellaisen vaikutelman, että katsoja voisi olla osana kuvan toimintaa eli Piin ja Kelvinin touhuja, miksi sijoitin aina hahmot mahdollisimman etualalle kuvassa. 4.3.2. Tutkimustehtävien havainnollistaminen ja selkeyttäminen Tutkimustehtävien kuvittamista varten toteutin suurimman osan tehtävistä ensin itse annettujen ohjeiden mukaisesti. Tämän tarkoituksena oli selkeyttää itselleni tutkimustehtävien tapahtumien kulkua ja konkretisoida minulle kuvittajana visio siitä, miten tehtäviä tulisi ymmärrettävästi kuvittaa. Avukseni sain myös kirjojen kirjoittajilta osaan tehtävistä havainnollistavia valokuvia. Tutkimustehtävien kuvituksille oltiin aivan aluksi annettu paljon enemmän tilaa, jokaiselle tehtävälle oma aukeamansa. Johdantotarinoiden laajennuksen vuoksi tilaa jouduttiin pienentämään ja osa tehtävistä sai vain yhden sivun. Jako siitä, kuinka paljon tilaa jokin tietty tehtävä sai riippui siitä, kuinka paljon tekstiä tehtävä tarvitsi, kuinka moneen osioon tutkimustehtävä jakaantui ja siitä, kuinka hyvin kirjan muut sivut jakaantuivat kokonaisuudessa. Tavoitteena oli, että jokainen johdantotarina alkaisi omalta aukeamalta. Näissä kirjoissa ainoastaan vesiaiheisen kirjan viimeinen luku, Veden olomuodot, Kuva 4.10. Tiedeseikkailu: Energia -kirjan Energian eri muodot -luvun ensimmäinen aukeama, jossa lapset lähellä katsojaa. 46 47 alkaa aukeaman oikealta sivulta. Tutkimustehtävien asettelu vaati näin ollen paljon harkittua asettelua, jotta saavutettiin ehyt lopputulos ilman suuria sivun tilanpuutteen ongelmia. Suuria haasteita tilan kanssa esiintyi muun muassa energia-aiheisen kirjan Etiikasta virtaa -tutkimustehtävässä, jossa on suhteellisen suuri tekstimäärä (ks. kuva 4.11.). Koska kuvat olivat sisällöllisesti yksinkertaisia (havainnollistivat tutkimuksen yhtä osiota) ja koska näissä kuvituksissa pystyin jonkin verran hyödyntämään jo tehtyjen tutkimustehtävien vaihekuvien osia, en kokenut tarpeelliseksi tehdä näistä erillisiä lyijykynäluonnoksia vaan tein näitä suoraan vektorinkäsittelyohjelmassa muokaten aina jo olemassa olevaa sisältöä. Tähän ratkaisuun vaikutti lisäksi kiireellinen aikataulu ja koska se osoittautui toimivaksi, niin tein tutkimustehtävien kuvat tällä tavalla. Luonnostelu tapahtui enemmänkin tällöin omana ajatusprosessina siitä, kuinka tietyt osiot olisivat mahdollisimman yksiselitteisesti kuvattavissa. Lähes valmiista vaihekuvista laitoin aina vedokset työryhmälle, joilta sain tarvittavia korjauksia viimeistelyihin kuvituksiin. Tehtäväkuvien tuotannon tärkeäksi osaksi muodostui myös kuvakoon ja paikan etukäteinen määrittely sivulla, sillä osassa tutkimustehtävistä oli paljon eri osioita, paljon tekstiä ja siten sivulla ahdasta. Kuvien koot ja muodot määrittelin siten, että taittopohjassa asettelin kuvien paikoilla palloja ja soikioita kuvien mahdollisille paikoille asetellen sivun ensin loogisesti jäsentyvään muotoon, minkä jälkeen otin mitat näistä palloista ja käytin niitä piirtopohjan mittoina. Kuvituksissa vaihdeltiin tutkimuksessa mukana olevaa hahmoa siten, että Pii ja Kelvin tulevat yhtä usein kirjassa esille. Tällä haluttiin tuoda tasa-arvoisuuden näkökulmaa. Osassa tehtävissä Piia ja Kelvin ovat molemmat tekemässä tutkimusta, jolla taas ollaan yritetty viestiä yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisen riemusta. Työryhmän kanssa oltiin myös tultu siihen loppupäätökseen, että jotta voisimme tuoda kirjaa lukevan lapsen selkeästi mukaan tutkimukselliseen tunnelmaan, Pii ja Kelvin ovat tutkimustehtävissä pukeutuneet tutkimustakkeihin (ks. kuva 4.12.). Tällä tavalla saatiin myös lisää eroavaisuutta johdantotarinoiden ja tutkimustehtävien välille. Kuva 4.11. Tiedeseikkailu: Energia -kirjan Etiikasta virtaa -tutkimustehtävän sivu. Kuva 4.12. Pii ja Kelvin yhdessä Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan Kellukeittotutkimustehtävässä. 60 61 4.5.2. Työryhmä ja -roolit Kirjaa toteuttamassa on työryhmä, joka koostuu eri viestinnän alan erikoisosaajista: kustannustoimittajasta, kirjoittajista ja visuaalisen viestinnän ammattilaisista. Eri osaaja tuovat oman panostuksensa käsiteltävään tuotokseen. Työryhmän liimana toimii kustannustoimittaja, jonka kautta kaikki viestintä tapahtuu ja joka on selvillä työn kaikista vaiheista. Kuvittaja esimerkiksi on harvoin itse suoraan yhteydessä kirjoittajiin. Kustannustoimittaja voi ohjailla visuaalisen viestijän ja kirjoittajan ideoita, valvoa aikataulussa pysymistä ja hän pitää huolta siitä, että kustannukset pysyvät kurissa. (Makkonen 2004, 247.) Kuten kuitenkin Tiedeseikkailu: Omat tutkimukseni -kirjan prosessissa kerroin (ks. Luku 4.4.1. Kuvittajan ja taittajan yhteistyö), tämä asetelma tuo mukanaan myös osittain omia haasteitaan, kun muun muassa taittaja ja kuvittaja eivät ole suorassa yhteistyössä keskenään eivätkä siten pääse jakamaan ajatuksia yhteisestä ilmeestä. Kuvien tulkinnalliset eroavaisuudet tuottivat tietynlaisia haasteita kuvituskuvien korjausvaiheissa. Esimerkiksi kommentit ”tehdään Kelvinin ilmeestä ällistyneempi” ja ”Piin hiukset eivät ole tarpeeksi hassut” ovat luonteeltaan hyvin tulkinnanvaraisia. Mitä tarkoittaa ”hassut” hiukset? Millainen on ”ällistynyt” ilme? Näille adjektiiveille ei ole yhtä yksittäistä kuvaustapaa, joten oli välillä hankalaa toteuttaa työryhmästä tulleita toiveita. Myös työryhmän laajuus vaikutti paljon saatavien kommenttien määrään. Tiedeseikkailu-kirjoissa kustannustoimittajan, kirjoittajien ja oikolukijan lisäksi mielipidettä kysyttiin Sanoma Pro:n sekä markkinoinnin että visualisoinnin yksiköistä. Suuressa kommentoijien määrässä on hyvää se, että sen avulla saadaan monipuolisesti näkemyksiä suunnittelutuotteen toimivuudesta, mutta hankaluutena vastaavasti monen eri näkemyksen yhteensovittaminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Tiedeseikkailu-kirjoissa yhtenä merkittävänä haasteena oli se, että kirjojen visuaaliseen tuotantoon otettiin muita graafikoita lennosta mukaan ilman mitään keskustelua minun kanssani. Se loi epävarmuuden tunnetta tekijänä, kun kesken prosessin päätettiinkin toisen graafikon tekevän kirjojen typografiset valinnat ja toisen graafikon kirjojen kannen visualisoidun otsikoinnin. Monen eri visuaalisen tekijän tyylin yhteensovittaminen yhtenäiseksi ilmeeksi on osin haastavaa siitä syystä, että eri tekijät käyttävät erilaisia muotoja ja ilmaisevat aiheita eri tavalla. Yhteistyössä on tärkeää yhteisen vision täyttäminen, jossa tarvittaisiin tekijöiden välistä vuorovaikutusta. Toisaalta työprosessiin vaikutti merkittävästi oma kokemuksen taso sekä itse kuvittamisesta että kirjataitonprosesseista. Kuvittamista olen aiemmin jo mahdollista viestintää, koska tällöin kuvan tekemisen helpotus menisi sisällön kuvauksen edelle. Erityisesti asennoissa ja käden liikkeissä en kokenut kuvien suoraa monistamista parhaaksi mahdolliseksi ratkaisuksi, sillä lopputuloksesta tuli helposti luonnottoman ja kömpelön näköinen, jos asentoja ei oltu suunniteltu juuri kyseistä tilannetta ajatellen. Esimerkiksi käden otteet vaihtelevat merkittävästi kiinniotettavan objektin mukaisesti. Ihminen esimerkiksi pitää eritavalla kiinni kynästä ja puutikusta. Hyödynsin tätä monistamismenetelmää kuitenkin osassa Piin ja Kelvinin ilmeistä, tutkimustehtävien käsien asennoissa ja kuvatuissa objekteissa, kuten esimerkiksi vesikannussa. Kuvien monistamiseen ja muokkaukseen liittyen huomasin tuotannon vaiheessa, että katsottiin eduksi, mikäli kuvia pystyttiin kääntämään helposti peilikuviksi (ks. kuva 4.25.). Tämä oli haastava ilmiö erityisesti suunniteltujen hahmokuvituksien osalta, koska olin toteuttanut hahmoihin epäsymmetrisiä yksityiskohtia, kuten hiusten jakauksen suunta ja paidan printti. Hoseli-robotilla esimerkiksi on rinnassa HCl-teksti, joka hankaloitti peilikuvien tekemistä. Koin itse näiden epäsymmetristen yksityiskohtien toistamisen tärkeäksi, sillä ne loivat kokonaisuudessa yhdenmukaisuutta ja hallittua vaikutelmaa. Kiinnitin huomiota siihen, että kuvan kääntäminen peilikuvaksi aiheutti sen, että käännetystä kuvasta huomasi heti, että jokin on erilailla. Katsoja-lukija nimittäin on ehtinyt oppia katsomaan hahmoa näiden tiettyjen visuaalisten elementtien kautta ja mikäli tasapaino muuttuu, siinä havaitaan heti olevan jotakin väärin. Kuva 4.25. Tiedeseikkailu: Energia -kirjan kannen kääntäminen peilikuvaksi. 62 63 käytössä, kun haettiin kirjasarjalle sen ominaista ilmettä. Kuten luvussa 4.3.1. Kuvitusprosessi tarinoihin mainitsin, johdantotarinoiden kuvat muuttuivat rajatuista kuvista kokosivun kuviksi, mikä tarkoitti kuvan taustojen uusimista ja kuvituksen sommittelun muokkausta siten, että ne toimisivat muuttuneessa tilallisessa asemassaan. Kirjojen rakennemuutokset vaikuttivat myös kuvien uudelleen rytmittämiseen ja tarinoiden kuvasuunnitelmien uudelleen kirjoittamiseen. Muutoksia tehtiin tiukassa aikataulussa, eikä ollut yhtään tavatonta, että korjauksia pyydettiin parin päivän sisällä valmiiksi. Muutoksia tehtiin paljon myös yksittäisten kuvien sisällössä, esimerkiksi vesiaiheisessa kirjassa Kapillaari-ilmiö-luvun ensimmäisen aukeaman kuvaa kommentoitiin liian tyhjäksi ja sinne tuli tehdä lisää kiinnostusta herättäviä yksityiskohtia, kuten uima-allas, orava ja sammakko (ks. kuva 4.26.). Nopeat aikataulut kuitenkin johtivat siihen, ettei kuviin ehtinyt hirveästi miettimään erilaisia kiinnostavia yksityiskohtia, kuten syllepsejä, jotka kertoisivat omaa tarinaa päätarinan taustalla. Yleisinä korjauksina kaikissa kuvituksissa oli värimaailman raikastaminen. Joitakin tutkimustehtäväkuvia tuli piirtää uudelleen virhetulkintojen vuoksi. 4.5.4. Kuvan ja sanan suhde Kirjoitettu kieli on säännöllistetysti eriytynyt merkkijärjestelmä, jossa sen kuvalliset järjestelmät ovat yhtenäisiä ja siten niiden avulla on helpompaa saavuttaa yksiselitteistä tulkintaa. Kuvalla ei ole mitään vastaavaa perusyksikköä, miksi pelkän kuvan avulla on vaikeaa muodostaa yksiselitteistä globaalia merkitystä. Tästä syystä kuvat ovat kieleltään kirjoitusta tulkinnanvaraisempia ja siksi ne tarvitsevat rinnalleen tarkentavaa informaatiota. (Hatva 1993: 29, Hatva 2009: 44.) Kuvien havainnointiprosessi poikkeaa kirjoitetusta tekstistä siten, että kirjoitetussa tekstissä käsiteltävät asiat hahmottuvat lukijan tietoisuudessa lukemisprosessin aikana, kun taas kuvassa ne ovat olemassa jo itse kuvassa ja viesti on ymmärrettävissä silmänräpäyksessä (Mikkonen 2005: 26, Koponen, Hildén & Vapasalo 2016: 39). Kuvassa ei ole lineaarista lukutapaa samalla tavalla kuin tekstissä, vaan se rakentuu tilallisesti semioottisten resurssien suhteesta toisiinsa. Tällöin kuvan lukemisen voi aloittaa eri kohdista ja lukijan katsetta voidaan johdatella erilaisilla korostuksilla, kuten koolla, kontrastilla värillä tai liikkeellä. (Kress, ym. 2001, 218; Mikkonen 2005, 28.) Tiedeseikkailu-kirjoissa kuvan suhde tekstiin on tutkimustehtävissä enemmänkin dokumentoivaa ja johdantotarinoissa orientoivaa. Tutkimustehtävissä toteuttanut jonkin verran, mutta loppujen lopuksi käyttökuvituksien tuottaminen on jäänyt vähäiseksi, mikä näkyy muun muassa kuvitustekniikoiden hidastempoisessa prosessoinnissa. Kokemusta ja hiljaista tietoa nopean käyttökuvituksen tuottamiseen ei ole ehtinyt vielä tässä vaiheessa karttumaan eli ei ole vielä itsenäisiä johdonmukaisia tekniikoita toteuttaa nopeasti kuvia. Tällöin menee paljon aikaa jopa turhiin kikkailuihin ja kokeiluihin, kun vielä hakee itselle ominaisinta tuotantotapaa. Myös kokemattomuus kirjatuotannon työryhmätyöskentelystä vaikuttaa visuaalisen viestinnän suunnitteluun, kun aluksi joutuu opettelemaan työryhmässä prosessin kulkua ja opettelemaan olemaan osa tuota työryhmää. 4.5.3. Kuvakirjan rakenteen ja kuvien nopeat muutokset prosessin vaiheessa Visuaalisen viestinnän alalla ei ole mitenkään epätavanomaista, että suunnittelijan tuottamat visuaaliset representaatiot käyvät niin sanottua korjauskierrosrumbaa. Tällä tarkoitan sitä, että vedokset menevät asiakkaalle, työtai testiryhmälle, jotka antavat kommentteja ja korjausehdotuksia. Vaihe on todella tärkeä, sillä sen avulla representaatiosta katsotaan pois kaikki virheelliset informaatiot, esimerkiksi kirjoituksesta tai kuvan sisällöstä, ja muokataan ulkoasua, siten että syntaktinen taso vastaa haluttua semanttista tasoa. Jälkimmäisellä tarkoitetaan, että työn visuaalisia elementtejä muokataan siten, että niillä ohjataan tavoiteltuun tulkintaa. Koska Tiedeseikkailu-kuvatietokirjat alkoivat tyhjästä, ne kokivat alkuvaiheessa suuriakin rakenteellisia muutoksia, esimerkiksi kuvien tilallisessa Kuva 4.26. Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan Kapillaari-ilmiö -luvun aukeamakuvan korjaus, jossa lisätty taustalle lasta kiinnostavia elementtejä. 64 65 kuvan tärkein tehtävä on havainnollistaa tehtävän ohjeita mahdollisimman hyvin. Ne siis ovat tekstin tukena. Johdantotarinoissa taas ollaan kuvattu mahdollisimman paljon tekstin kohtauksia, mutta myös tuotu sellaisia asioita esille, joita tekstissä ei olla mainittu, kuten miljöön rakennetta, taustalla olevia hahmoja ja muita oheiselementtejä. Tällöin kuvat antavat vielä joitakin uusia elementtejä kerrottuun tarinaan. Tiedeseikkailu-kuvatietokirjoissa kuva on sidoksissa annettuun tekstiin ja loppujen lopuksi kuvittajalle jäi hyvin vähän tilaa luovuudelle sisällöllisestä näkökulmasta. Tekstissä on pitkälle määritelty hahmojen ilmeet, eleet ja asennot sekä pääpiirteittäin kohtauspaikkojen miljööt. Tällöin kuvittajan harteille jäi varsinaisesti yksityiskohtien toteutukset, kuten, mitä vaatteita lapsilla on päällä ja miltä muun muassa energia-aiheisen kirjan Staattinen sähkö -luvussa taustan olohuone voisi näyttää juhlakoristeluiden yhteydessä (ks. kuva 4.27). 4.5.5. Fyysinen painotuote painosta Graafisesta representaatiosta saatavaan tulkintaan vaikuttavat sekä kuvatietokirjan ulkomuoto että sen fyysiset ominaisuudet, kuten koko, tekstuuri, sivumäärä ja suunta (ks. Luku 3.2.1. Representaation rakenne). Koska kustantajalta tuli valmiina kirjojen fyysisten valintojen ratkaisut, en suunnittelijana päässyt muun muassa vaikuttamaan käytettävään painomateriaaliin. Kirjan fyysiset ratkaissut oli tehty jo ennen ulkoasun suunnittelua, mikä toisaalta helpotti suunnittelun aloittamista sivukokojen ja määrien ollessa valmiina tiedossa. Kustantaja oli itse suoraan yhteydessä painoon, joten en päässyt osalliseksi painojäljen tarkastukseen, enkä saanut värivedoksia kirjan painatuksesta. Kirjat painatettiin Kiinassa, joten vedosten saanti olisi ollut muutenkin erityisen haasteellista. Viimeistellyn lopputuloksen saamiseksi on kuitenkin erittäin tärkeää tarkastaa, että painomateriaali ja -jälki vastaavat niille asetettuja odotuksia sekä tukevat osaltaan ilmettä ja käsiteltävää sisältöä. Painettujen kirjojen värintoisto on suunniteltua paljon latteampi, värit eivät ole yhtä voimakkaita ja kylläisiä kuin mitä oli alun perin tarkoitus. Toki tähän vaikuttaa paljolti se, että tarkasteleeko kuvaa tietokoneen näytöltä vai painetusta materiaalista. Nämä eri mediat toistavat värejä eri tavalla ja tietokoneennäytön taustavalo aiheuttaa sen, että kuvan värit esiintyvät automaattisesti kirkkaampina. Omien testitulosteiden mukaan värikylläisyyden ei kuitenkaan olisi pitänyt laskea niin paljoa alas ja syynä voi olla esimerkiksi suunnittelija ja painon käyttämä eri väriprofiili. Kuva 4.27. Tiedeseikkailu: Energia -kirjan Staatinen sähkö -luvun aukeama. 66 67 tää kiinnostusta käsiteltävää aihetta kohtaan ja välittää oppimiselle hyödyllistä tunnesisältöä, positiivista mielikuvaa (Hatva 1993, 51). Iloisuuden tuottaminen lapselle on jo tavoita sinänsä (Hatva 1997, 29). Leikillisyyden termi esiintyi useamman kerran kirjojen tuotantoprosessin visuaalisuuden ja kuvituskuvien korjauskierroksissa. Myös Kide Science -tiedekerhot mainostaa, että tiede on lasten leikkiä ja opetusmallissa korostetaan leikillistä oppimista. Myös Lonkka mainitsee, että joidenkin kehitysteorioiden mukaan leikkiä voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä oppimisen motivaation synnyttäjistä ja että usein leikin lähtökohtana on jokin ennalta määrätty juoni (Lonkka 2015, 114–116). Kallialan (1999, 39) toteamuksen mukaan lapsi ei leiki oppiakseen, vaan oppii leikin yhteydessä. Tällöin lapselle suunnatussa opetusmateriaalissa tulisi opetettava viesti pukea leikin vaatteisiin. Tiedeseikkailu-kirjoissa ollaan haluttu luoda mielikuvaa siitä, että oppiminen on hauskaa, se on osa leikkiä. Tällä ajatusmallilla on pyritty innostamaan lasta mukaan tarinoihin ja tarinoihin liittyviin tutkimustehtäviin. Leikillisyys vie myös kirjasta pois tieteelliselle aineistolle stereotypisoiden tyypillisen kuivakkuuden ja formaalin luonteen. Kirjojen ulkoasu haluaakin tuoda esiin näkökulman, ettei tiede ole niin vakavaa ja pelottavaa ja että se tulisi kuulua kaikille. Tähän ajatusmalliin on haettu visuaalisuudesta ratkaisuja muun muassa sillä, kuinka tarinan hahmoja ollaan kuvattu ja miten vuorovaikutus on esitetty. Kerron tarkemmin hahmojen luomista aspekteista seuraavassa luvussa. 5.1. Lapsen asenteisiin ja toimintaan vaikuttaminen Vartiainen kirjoittaa väitöskirjassaan siitä, että on olemassa erityinen huoli siitä, ettei nuoria hakeudu tarpeeksi tieteen ja teknologian aloille tähtääviin opintoihin sekä siitä, että nuoret kokevat tieteen ja teknologian aiheena epäkiinnostavaksi. Hän nostaa esiin, että tulisi kehittää uusia lähestymistapoja luonnontieteen opiskeluun ja jotta voitaisiin vaikuttaa aiheisiin liittyviin asenteisiin mahdollisimman tehokkaasti, tulisi varhaista tiedekasvatusta tarjota jo ennen kouluikää. (Vartiainen 2016, 1.) Näihin ajatuksiin on pohjautunut Kide Sciencen -tiedekerhot ja näihin ajatuksiin pohjaa myös Tiedeseikkailu-kirjasarja. Kirjojen olennaisina tehtävinä on tutustuttaa lasta luonnontieteeseen, mutta myös luoda positiivista asennetta tiedettä ja tutkimusta kohtaan. Asenteisiin voidaan vaikuttaa muun muassa kirjan tunnelmalla, joka välittyy graafisen representaation semioottisista resursseita. Värit ovat esimerkiksi yksi tärkeimmistä ominaisuuksista luomassa assosiaatioita kuvatun maiseman tunnelmasta. Iloisuutta ja positiivisuutta kuvataan raa’asti yleistäen kirkkailla ja raikkailla väreillä. Myös käytetty muotokieli ovat osana luomassa kuvan tunnelmaa. Pyöreiden linjojen käytön voidaan katsoa edustavan turvallista ympäristöä, koska se tuo kuviin pehmeyttä. Kovat linjat ja terävät kulmat taas voisi katsoa tuovan kuviin uhkaavuutta ja vaarallisuuden tunnetta. Muodon viivat, viivojen paksuus sekä väripintojen ja tekstuurien valinnat representaatiokokonaisuudessa antaa katsoja-lukijalle vaikutelmia sisällön varsinaisesta luonteesta ja niitä visuaalisia resursseja edukseen käyttämällä voidaan katsoja-lukijan mielikuvia ohjata siihen mielentilaan, että käsiteltävä asia on innostavaa, mielenkiintoista ja siihen liittyy paljon positiivisia tunne-elämyksiä. Tiedeseikkailu-kirjoissa tavoite oli kuvien ulkoisella kiinnostavuudella herät5. Johtopäätökset visuaalisista keinoista Kuva 5.1. Tiedeseikkailu: Energia -kirjan Magneetit-luvun johdantotarinan aukeamakuvitus, jossa kehyksen aaltoisuutta. 68 69 Leikillisyyden mielikuvaa ollaan voitu rakentaa myös muilla visuaalisilla elementeillä, kuten typografialla ja aukeaman sommittelullisilla valinnoilla. Kuvien kehyksien ei tarvitse olla jäykän neliömäisiä vaan ne voivat olla soljuvia, orgaanisia muodoiltaan, jolloin ne rikkovat perinteikkyyden rajoja ja voivat lukeutua leikilliseksi visuaaliseksi valinnoiksi (ks. kuva 5.1.). Leikillisyyttä voidaan myös tukea kuvien tavalla esittää maailmaa. Esimerkiksi kuinka pelkistetysti kuvissa piirtää kukkia ja pensaita. Leikillisyys tässä tulee enemmänkin siinä, ettei maailmaa esitetä täysin todellisuutta dokumentoivana, vaan kuinka esitettäviä asioita on tyylitelty tunnistettavalla tasolla. Leikkisyyteen voi helposti yhdistää assosiaation lapsenomaisuudesta, jolloin pyrittäessä tuottamaan lapselle suunnattua kuvamaailmaa, voidaan asioita esittää myös leikillisestä näkökulmasta. Kuvat luovat asenteita ja tunnetiloja: niiden avulla voidaan opettaa havainnoimalla hyviä käytänteitä. Esimerkiksi se, että tutkimustehtävissä käytetään suojalaseja, noudatetaan ohjeita ja käytetään pyöräiltäessä pyöräilykypärää. Kuvalla voidaan opettaa myös hyväksyttyjä vuorovaikuttamiseen liittyviä asioita, kuten se, ettei osoitella toista tai tahallisesti tuoteta toiselle mielipahaa. Vesiaiheisessa kirjassa itse asiassa muutimme yhtä kohtausta Veden pintajännitys -luvussa, jossa Pii ja Kelvin ovat aloittamassa vaahtosodan. Alun perin tarinassa Kelvin näkee Piin snorkkelin ja tipauttaa tilkan vettä sinne siten, että Pii nostaa yskien päänsä veden alta. Koska ei haluttu opettaa lapsille, että tällainen tapa on hyväksyttävää, koettiin tärkeäksi muokata kyseinen tapahtuma uudelleen. Toinen vastaava kuvankorjaus tuli yhdessä vaiheessa vesi-aiheisen kannen kuvituksessa, jossa Kelvin ruiskuttaa pipetillä vettä Piin päälle. Kuvissa ollaan haluttu esittää lapselle niin sanotusti oikeanlaista käyttäytymistä ja positiivista asennoitumista maailmaan. 5.2. Samaistuttavat hahmot innostamassa oppimaan Huovinen (2003, 21) on todennut, että lapset ovat matkimisen mestareita ja taitavia kopioimaan. Vaikka hän puhuu pääasiassa piirtämisen oppimisesta, voidaan myös ajatella, että lapset kopioivat kuvatietokirjojen hahmoista asennetta, tunteita ja ajatusmalleja, joita toistavat omassa elämässään. Pii ja Kelvin hahmoina toimivat lapselle samaistumisen kohteena, jotta lapsi voisi olla osa tarinaa. Samalla Pii ja Kelvin toimivat tutkimustehtävissä niin sanotusti tutkimuskavereina, jotka samaan aikaan lapsen kanssa etsivät vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tarinan hahmot kuljettavat katsoja-lukijaa läpi tarinan ja mielenkiintoisina tarkkailun kohteina toimivat teoksessa motivoinnin nostattajana, kun lapset haluavat seurata hahmojen toimintaa. Luodessaan läheistä suhdetta lapseen tarinan hahmot kannustavat lasta osallistumaan toimintaan sekä tekemään havaintoja ja tutkimuksia heidän kanssa. Tiedeseikkailu-kirjoissa hahmot luovat positiivisuutta hymyilyllä ja naurulla, mutta myös huvittamalla katsojaansa. Lasta huvitettaessa vaikutetaan hänen tunteisiinsa (Heinimaa 2001, 152). Huvittaminen tapahtuu niin hahmojen liioitelluilla ilmeillä kuin hauskoilla eleillä (ks. kuva 5.2.). Hahmoilla on vaihtelevia ominaisuuksia, jotta samaistumisenkohteita on helppo löytää. Esimerkiksi toisella hahmolla on suorat hiukset, toisella kiharat, toisella on pisamia, toisella on silmälasit sekä toisella on pyöreämmät ja toisella kapeammat kasvot. Kirjojen hahmoihin on haluttu istuttaa monenlaisia piirteitä, joista katsoja-lukijat voisivat löytää itselleen samaistumisenkohteita. Lisäksi sukupuolittumista ei olla tarinassa lähdetty korostamaan maskuliinisilla tai feminiinisillä kategorisoinneilla, kuten vaatetusvalinnalla tai silmäripsien pituuden eroavaisuudella. Kuva 5.2. Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan Vesi haihtuu ja tiivistyy -luvun aukeama, jossa Kelvin kurkkaa kuvaruudun takaa. 70 71 5.3. Linkitys mielikuvituksellisesta satumaailmasta todellisuuteen Lapsen maailma on täynnä uusia ja jännittäviä asioita, jotka herättävät ihmetystä ja kysymyksiä. Tähän maailmaan lapsi saa vastauksia tarinoiden kautta. Tarinasta luotujen mielikuvien ja niistä syntyneen pohdinnan avulla lapsi oppii ymmärtämään ja käsittelemään arkipäivissään näkemiä ja kokemia asioita. Tarinoiden ja sen luomien satumaailmojen ainutlaatuisuus löytyy sen tarjoamasta mahdollisuudesta kuljettaa lapsen mielikuvitus uudelle tasolle, jolloin tarinat ruokkivat lapsen mielikuvitusta ja luovuutta. Tarinoiden vahvuutena on sen tuoma tunne-elämys, jonka lapsi kokee kuvatietokirjoissa syvänä esteettisenä elämyksenä. (Ojanen,1980, 11–12.) Kuvatietokirjojen kuvituskuvien tehtävänä onkin voimistaa ja konkretisoida tarinan luomia mielikuvia, jotka taas avaavat näkymiä tarinan kuvalliseen maailmaan (Launis 2002, 60) ruokkien siten lapsen omaa mielikuvitusta. Mielikuvitus ja luovuus katsotaan olevan tärkeitä elementtejä lapsen oppimisessa. Lapsi tarvitsee mielikuvitusta, jotta hän pystyisi soveltamaan tietoa käytännössä. Tiedeseikkailu-kirjat ovat fiktiivisiä tarinoita, joissa käsiteltävät aihealueet perustuvat luonnontieteellisiin ilmiöihin. Perinteisesti lapsille suunnatut kuvakirjat ovat satukirjoja, jotka rakentavat itsessään omaa satumaailmaansa, mutta Tiedeseikkailu-kirjoissa haluttiin pidättyä todellisuuden kuvauksessa sen tieteellisen lähestymistavan vuoksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tarinassa olisi nähtävillä hitusen satumaisia piirteitä. Esimerkiksi tarinoissa kulkeva Hoseli-robotti on satuhahmo, joka ei perustu todellisuuteen. Kuvitustyylissä ollaan myös käytetty satukirjoille tyypillistä pelkistettyä tyylittelyä, joka luo fiktiiviseen tarinaan satumaisen piirteen ja lapselle helposti lähestyttävän muodon. Tällöin satumaisilla visuaalisilla piirteillä ollaan herätelty lapsen mielikuvitusta. Satumaisella otteella ollaan tarinan ulkomuotoon lisätty leikillisyyttä, tuotu aiheeseen kepeyttä ja viihdyttävyyttä, joiden avulla lapsi pysyy kirjan ja sitä kautta käsiteltävän aiheen äärellä kauemmin. Tarinnallisuus luo lapselle elämyksiä (Hatva 1997, 29), jotka luovat hänelle positiivisen oppimisympäristön. Tarinat ollaan tehty todellisuutta heijasteleviksi, jotta lapsi voisi mahdollisimman hyvin yhdistää Tiedeseikkailu-kirjoissa esiintyviä luonnontieteellisiä ilmentymiä omaan maailmaansa. Tämä todellisuuden hejastelu vaikuttaa muun muassa siihen, mikä on kuvitettavien aiheiden pelkistämisen ja realistisuuden aste. Esimerkiksi Tiedeseikkailu-kirjoissa koivupuun rungot piirrettiin kertaalleen uudelleen, jotta rungon kuviointi vastaisi paremmin todellisuutta (ks. kuva 5.3.). Kuvien tunnistettavuus on olennainen osa siinä, että lapsi pystyisi linkittämään aihetta todellisuuteen ja siten hyödyntämään tietoa elämässään. Oppimisessa on tärkeää, että käsiteltäviä asioita liitetään jo opittuun tietoon (Krokfors, Kangas, Kopisto, Rikabi-Sukkari, Salo & Vesterinen 2015, 8), jolloin tarinassa todellisuuden kuvauksella halutaan mahdollistaa lapsen pragmaattisen tason syntyä. 5.4. Tutkittavien ilmiöiden havainnollistaminen ja selkeyttäminen Kuvat luovat konkreettisen ulkomuodon tekstin sisällölle (Hatva 1997, 29), joka helpottaa lapsen ymmärrystä. Kuten luvussa 3.4. Kuvan merkitys lapsen oppimisessa mainitsin, lapsen käsitteellinen muisti on vielä kehittymätöntä, joten lapsi tarvitsee kuvaa sanan ja mielikuvituksen tueksi. Tiedeseikkailu-kirjoissa luonnontieteellisiä ilmiöitä on pyritty kuvallistamaan mahdollisimman yksinkertaisesti, jotta lähestyminen käsiteltäviin aiheisiin tapahtuisi mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja jotta aiheen käsittelyyn saataisiin selkeyttä. Kuvien totutuksessa on keskitytty siihen, että kuvatut asiat ovat helposti havaittavissa ja tunnistettavissa, joilla tuetaan asioiden selkeyttä ja selkeydellä käsiteltävän aiheen ymmärtämistä. Jotta kuvan viesti olisi mahdollisimman selkeää, on kuvittajan tunnettava käsiteltävän aiheen sisältö. Vain selkeillä Kuva 5.3. Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan Vesi haihtuu ja tiivistyy -luvun puunrungon korjaus totuudenmukaisemmaksi. 72 73 ajatuksilla kuvan tuotannossa voidaan tuottaa kuvan avulla katsoja-lukijalle selkeitä mielikuvia ja ymmärrystä. Kuvien pelkistyksellä edesautetaan lapsen oppimista keskittämällä huomio käsiteltävässä aiheessa olennaisiin elementteihin ja vähentämällä turhan informaation aiheuttamaan kuormitusta (Hannus 1996 69–71; Koponen, ym. 2016, 125). Muun muassa taustan kuvituksessa tulee arvottaa, mihin elementteihin luodaan yksityiskohtia ja mitkä elementit kuvataan vain karkeasti. Esimerkiksi Tiedeseikkailu-kirjoissa taustan lehtipuut ovat luomassa miljöövaikutelmaa, mutta niiden yksityiskohtaiselle toteutukselle ei olisi ollut sisällöllistä perustetta. Pelkistyksessä tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei pelkistäminen syö lopulta representaation esteettistä vaikutusta tai tee kuvasta kömpelön oloista (Huovinen 2003, 21). Ilmiöiden ja asioiden huomioarvoa voidaan lisäksi lisätä erilaisilla avustavilla elementeillä kuten korostusviivoilla. Esimerkiksi energia-aiheisessa kirjassa tämän tapaista korostamista ollaan käytetty Energiaa ilmasta ja vedestä –luvussa, jossa huomio ollaan haluttu kiinnittää pyörän valogeneraattoriin, joka olisi muuten todella huomaamaton elementti kuvassa (ks. kuva 5.4.). Kuvakirjan visuaalisuus ja kuvat toimivat omalla tavallaan ajattelun karttoina, sillä ne jakavat ja jäsentävät tekstikappaleita jaksoiksi. Kuvien sijainnin avulla katsoja-lukija pystyy palauttamaan mieleensä niiden sisällä olevan viestin. (Hatva 2018, 105.) Kuvan ja tekstin lisäksi oman merkityksen kuvakirjalle antaa sen taitto. Sivun kääntäminen tuo tarinaan draaman ja se on yksi keino viihdyttää lukijaa sekä johdattaa syvemmälle tarinaan. Se myös opettaa lapselle kuvien logiikan ymmärtämistä. Taiton avulla määritellään niin sanottua lukupolkua eli sitä missä järjestyksessä katsoja-lukija käy läpi aukeamalla esitetyt visuaaliset elementit. Lukupolkuun ja sitä kautta sisällytetyn tiedon jäsentymiseen voidaan vaikuttaa sivulla olevien elementtien hierarkisella järjestyksellä ja tiettyjen elementtien korostuksella. (Koponen, ym. 2016, 66.) Tiedeseikkailu-kirjoissa ollaan haluttu tukea länsimaiselle kulttuurille tyypillistä lukusuuntaa vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas,, joka näkyy muun muassa tekstin asettelulla aukeamalle. Lineaarisella lukutavalla tuetaan taas tarinan johdonmukaista etenemistä ja siten sisällä olevan tiedon jäsentymistä kronologisessa järjestyksessä. Samalla se tukee luonnontieteellisten ilmiöiden kehityksen kulun tai tutkimustapahtuman vaiheiden kuvausta. Taitolla näin ollen jäsennellään käsiteltyä tietoa ja siten autetaan sisällön kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessä ja mielikuvien selkeyttämisessä. Kuva 5.4. Tiedeseikkailu: Energia -kirjan Energiaan ilmasta ja vedestä -luvun tarinan sivu, jossa huomio kiinnitetään valogeneraattoriin. 74 75 Kuvat ovat erityisessä asemassa kirjan viestinnän kannalta, sillä ne konkretisoivat lapselle kirjan sisältöä, jolloin tarinaan on mahdollista päästä sisälle. Kuvalla havainnollistetaan lapselle luonnontieteellisiä ilmiöitä, jotka ovat käsitteellisesti hankalia ymmärtää. Ilmiöihin perustuvia tilanteita kuvataan arkitilanteita peilaten, jolloin lapsen on myös helpompaa havaita kyseisiä tilanteita omassa elämässään ja siten soveltaa opittua tietoa todellisuudessa (ks. kuva 6.1.). Kuvamaailman tulee tällöin noudattaa tiettyjä tunnistettavuuden piirteitä, jotta kuvattua maailmaa ei lueta liian satumaiseksi ja realistisuuden ulkopuolelle kuuluvaksi. Kuvallisten elementtien korostaminen ohjaa huomiota tarinan ja kuvatun ilmiön olennaisiin kohtiin, joka tekee viestin sisällöstä ytimekkään ja helposti muistettavan. Taitto jäsentää tarinan sisältöä ja pitää sen katsoja-lukijalle johdonmukaisena, mikä edesauttaa asioiden ymmärtämistä. Kuten johdannossa jo mainitsin, visuaalisen viestinnän suunnittelija on yksi kuvakirjantuotannon vallankäyttäjistä ollessaan projektissa visuaalisen representaation asiantuntija. Kuvittajalla on käytössään kirjo erilaisia semioottisia resursseja, joiden valinnoilla määritellään kirjojen ilmaisullista tyyliä, tunnistettavia piirteitä ja tunnelmaa. Visuaalisten ratkaisujen takana vaikuttavat ne tavoitteet, jotka niin kirjojen työryhmä kuin itse visuaalisen viestinnän suunnittelija ovat asettaneet. Visuaalisen viestinnän suunnittelija vaikuttaa siis kuvakirjan visuaalisen representaation kasvatukselliseen otteeseen valittaessaan käytettäviä semioottisia resursseja ja rakentamalla niistä 6.1. Yhteenveto johtopäätöksistä Visuaalisen representaation kasvatukselliseen merkitykseen Tiedeseikkailu-kirjasarjan kaltaisessa kuvatietokirjassa liittyy kuvan kognitiiviset ominaisuudet, joita ovat esimerkiksi informaation selkeyttäminen, havainnointi, huomioarvon lisääminen ja jäsentäminen. Kuitenkin tutkielmani aikana huomasin, että varsinkin lastenkuvakirjoissa representaation merkityksessä korostuvat nimenomaan visuaalisuuden affektiiviset, eli kokemukselliset ja emotionaaliset, ominaisuudet. Tällaisia ominaisuuksia ovat muun muassa kuvamaailman kohdentaminen lapsille, käytettyjen hahmojen eleet, ilmeet ja asenteet, tunnelman ja elämyksen luominen sekä kuvien estetiikka. Positiivisen asenteen luominen käsiteltäviä aiheita kohtaan on yksi merkityksellisimmistä visuaalisen representaation tehtävistä lasten kuvatietokirjoissa, koska sillä voidaan vaikuttaa lapsen kiinnostukseen aiheesta. Tiedeseikkailu-kirjoissa ollaan on pyritty luomaan positiivista ilmapiiriä luonnontieteen ja ylipäätään tieteen opiskelussa valittujen semioottisten resurssien avulla pyrkien luomaan positiivista asennetta lapsille. Asenteella kuitenkin vaikutetaan motivaatioon ja motivaation ylläpitäminen on tärkeää siksi, että se ohjaa opiskelijan kokemusta oppimistilanteesta. Asenteisiin vaikutetaan niin kirjan tunnelman luonnilla kuin kirjan hahmojen samaistuttavuudella ja toiminnalla. Lisäksi on tärkeää pukea niin sanottu kuiva fakta leikin vaatteisiin, kun puhutaan kohdeyleisönä lapsista. Leikki kiinnittää lapsen huomion, ylläpitää emotionaalista sitoutumista ja osallistaa lasta aiheen käsittelyssä, mitkä ovat tärkeitä ominaisuuksia aktivoivan opetuksen näkökulmasta. Tarinan sisältö saa leikin piirteet visuaalisesta lähestymistavasta ja siitä, kuinka tarinan kohtauksia kuvitetaan. Kirjan hahmot toimivat taas lapselle roolihahmoina ja opastajina, joista katsotaan niin asenteellisia kuin toiminnallisia malleja. Tähän liittyy taas sama kuin edellisessä, asenteisiin vaikuttaa se, kuinka tarinan hahmoja visualisoidaan. 6. Pohdinta Kuva 6.1. Tiedeseikkailu: Vesi -kirjan Kelluminen ja uppoaminen -luvun aukeama, jossa Pii ja Kelvin ihmettelevät kelluvia ja uppoavia esineitä. 76 77 pääasiassa kuvan tehtävänä kuvakirjoissa on havainnollistaa kirjoitettua tarinaa. Kuvittajalle ei välttämättä edes jää tilaa omille ideoilleen tai visuaalisille tarinoille, mikäli teksti kuvailee tarkasti, mitä kuvan tulisi sisältää. Myös erilaiset säädökset ohjaavat kuvattavaa kuvaa, esimerkiksi sääntö, ettei alle 8-vuotias lapsi saa puhaltaa ilmapalloa vaikutti Tiedeseikkailu: Energia -kirjan kuvituskuvien tuotannossa. Resurssien vaikutuksella viittaan käytössä oleviin laitteisiin, materiaaleihin ja ohjelmiin kuin myös lopputuotteen materiaaleihin. On siis hyvä tunnistaa, että kuvittajalla on paljon mahdollisuuksia tuottaa lapsen tiedekasvatusta tukevaa visuaalista representaatiota, mutta käytännössä niiden täyttymistä rajoittaa osittain tekijät, joihin visuaalisen viestinnän suunnittelija ei voi vaikuttaa. 6.2.Tiedeseikkailu –kirjojen suunnittelun ja tuotannon jälkipuinti Suunnitteluja tuotantoprosessit Tiedeseikkailu-kirjoissa olivat hyvin intensiivisiä ja vaiherikkaita. Aikataulu ja siinä kiinni pysyminen oli projektin kaikista haasteellisin osuus, sillä kuvia tuotettiin pääasiassa limittäin, aikataulut olivat tiukkoja ja korjauskierroksia toteutettiin useampia. Alkuperäisestä tavoiteaikataulusta lopulta myöhästyttiin kaksi kuukautta. Osasyynä projektin aikataulusta myöhästymiselle oli tekstien viipyminen, mutta ehkä eniten kuitenkin vaikutti hidas kuvantuotantoprosessi. Kuvantuotantoprosessin hitauteen taas vaikuttaa kokemattomuus suuren kuvatuotannon toteutuksesta ja se, ettei ole ehtinyt aiemmin muodostumaan vielä selkeitä malleja tuottaa nopeasti kuvia. Uusien aiheiden kuvittaminen vie aikaa, koska ei ole selkeää mielikuvaa, kuinka aihetta olisi hyvä kuvata. Myös hahmojen piirtämisessä huomaa sen, että työ nopeutuu aina prosessin edetessä, kun hahmoja ja sen fysiologia tulee kuvittajalle tutuksi. Kuvatuotannon nopeatempoisuutta voidaan siis kehittää jatkuvalla kuvittamisella. Kuvatuotannossa kuvittajan työtä hidastaa myös korjauskierrosten määrät ja epämääräiset korjauspyynnöt, kuten ”Piin hiukset eivät ole tarpeeksi hauskat”. Tällaisista asioista kuvittajan on huomautettava muuta työryhmää, sillä he eivät välttämättä huomaa ajatella asiaa visuaalisen viestinnän suunnittelijan näkökulmasta. Itse en noudattanut tätä ohjetta ja koin nämä seikat hidasteiksi, joten tästä kokemuksesta oppineena muistan huomauttaa näistä seikoista tulevissa kuvitusprojekteissa. Itse uskon, että työryhmän avoin vuorovaikutussuhde tuottaa herkullisia lopputusommittelemalla kokonaisuuden. Ilmaisullisten valintojen lisäksi kuvittaja vaikuttaa kuvituskuvien kuvallisella sisällöllä eli sillä, miten asioita kuvataan, mistä näkökulmasta sekä mitä elementtejä esitetään ja korostetaan. Kuvittaja yleensä on se, joka valitsee tarinasta kuvitettavat kohtaukset, joten hän oikeastaan päättää sen, mikä nostetaan tarinassa pääkohdiksi. Hän myös vihjaa yleisiä kulttuurillisia ja sosiaalisia asioita muun muassa havainnollistamalla tarinan hahmojen suhteita, eleitä ja tarinan miljöötä. Jotta kuvittaja voisi hyödyntää omia vaikutusmahdollisuuksiaan parhaalla mahdollisella tavalla, hänen tulisi olla ensinnäkin tietoinen omista visuaalisista valinnoistaan ja puntaroida niitä suhteessa kasvatukselliseen tavoitteeseen. Hänen tulee ymmärtää käsiteltävä aihe mahdollisimman hyvin, jotta hän voisi välittää tätä sisältöä eteenpäin katsoja-lukijoille. Visuaalisen viestinnän suunnittelijan on myös hyvä ymmärtää, millä tavalla voidaan tukea lapsen tiedekasvatusta, miten niitä keinoja voidaan soveltaa visuaalisessa representaatiossa ja ohjata niiden tietojen avulla omia visuaalisia ratkaisuja. Tietoisuus omista ammatillisista kyvyistä myös edesauttaa hyvän lopputuloksen saavutusta, kun tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä kehittää niitä eteenpäin. Tekninen laatu on käytännössä suurilta osion visuaalisen viestinnän suunnittelijan käsissä, esimerkiksi siinä, että kuvat toistuvat painatettaessa halutulla tavalla. Yleensä visuaalisen viestinnän suunnittelija suunnittelee myös tuotteen fyysiset ominaisuudet, kuten materiaalin ja koon, sekä varmistaa painatusjäljen ennen varsinaista painatusta. Tässä projektissa nämä jälkimmäiset vaiheet kuuluivat kustantajalle. Kuvittajan keinoihin tukea visuaalisella representaatiolla lapsen tiedekasvatusta vaikuttaa kuitenkin ulkopuolisia tekijöitä, kuten projektin aikataulu, työryhmä, erilaiset säännöt, resurssit ja tekstin luonne. Liian tiukat aikataulut vaikuttavat negatiivisesti kykyyn tuottaa luovaa ideointia. Kuvittaja ei ehdi välttämättä niin tarkasti pohtimaan erilaisia kuvallisia yksityiskohtia, joilla voitaisiin tehostaa oppimista. Muutenkin kuvatuotanto etenee usein todella vauhdikkaasti, jolloin ei ehditä pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja kuvattavalle kohtaukselle eikä välttämättä päästä toteuttamaan kuviin parasta mahdollista representaatiota. Työryhmä taas voi toimia tässä apuna, sillä he pystyvät antamaan erilaisia näkemyksiä parhaasta mahdollisesta kuvauksesta. Tämä voi asettaa myös haasteita, mikäli työryhmä on iso ja annetaan paljon erilaisia mielipiteitä, jolloin visuaalisen viestinnän suunnittelijan tulee karsia ideoita parhaan näkemyksensä mukaan. Myös kuvittajan asema työryhmässä vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa vaikuttaa. Sisällöntuottaja ja kuvittaja ovat välineidensä, sanan ja kuvan, suhteen esimerkiksi hieman eri asemissa, sillä 78 79 6.3. Kuvatutkimuksen haasteita Kuvatutkimuksella on taipumus ja tarve monitieteellisyydelle, sillä visuaalisuus ei selity pelkästään visuaalisten teorioiden avulla vaan ne tarvitsevat laajempaa kontekstia. Esimerkiksi opetuskuvien tutkimuksessa kasvatustieteen teoriat ovat edellytys saavuttaa kasvatuksellista näkökulmaa tutkimuksessa. Näkisin, että muiden tieteenalojen teorioiden soveltaminen visuaaliseen tutkimukseen myös hieman edesauttaisi sitä, ettei tutkimuksen lopputuloksen nähdä olevan subjektiivista. Estetiikan tutkimuksesta on sanottu, että se on spekulatiivista ja että siihen vaikuttaa subjektiiviset tekijät. Visuaalisuuden tutkimuksessa tämä saattaa pitää siinä mielen paikkansa, että visuaalisuudesta täsmällistä, yksiselitteistä tulkintaa, joka olisi toistettavissa, on erittäin hankala saavuttaa. Visuaalisuus on tulkinnallinen viestintämenetelmä, koska samat asiat voidaan nähdä ja kokea eri tavoilla. Tutkielmani validius eli pätevyys ja osuvuus perustuvatkin taiteellisen produktion ja taustalla vaikuttavien tutkimusteorioiden väliselle kiinteälle suhteelle ja siihen kuinka niitä on vuoropuhuteltu keskenään. Tutkielman toteutin practice-based-tutkimuksen mukaisesti, jossa menetelmällisesti ei ole vielä rakentunut selkeää toteutusmallia tai työkalupakkia. Kehikon luovalle työlle muodostin taustateorioiden avulla. Tarkastelin aluksi opetuskuvaan liittyviä tutkimuksia, yleisesti visuaaliseen viestintään liittyviä ja kuvittamiseen liittyviä tutkimuksia, jotka antoivat minulle palikat luovan työn toteutukselle. Ohessa tarkastelin kasvatuksellista tutkimusta, joka avasi näkökulmia visuaalisten elementtien valinnassa ja rakentamisessa. Rajauksen olisi voinut tehdä vain yhteenkin kirjaan, sillä moni asia toistui kaikissa kirjoissa, mutta koin prosessin niin limittäiseksi toiminnaksi, että minun olisi ollut hankalaa rajata muiden kirjojen suunnittelua ja toteutusta pois tästä tutkimuksesta. Tälle menetelmälle on tärkeää jatkuva työskentelyn dokumentointi reflektointeineen, koska se mahdollistaa tutkielman kriittisen arvioinnin. Tätä taiteellisen produktion dokumentointia toteutin tutkielman aikana tutkimuspäiväkirjan avulla, johon kirjoitin suunnitteluprosessin aikana mieleen nousseita aiheita ja kysymyksiä. Tutkimuspäiväkirjan ylläpitäminen edesauttoi huomattavasti tutkielman reflektiivistä toimintaa. Itse työprosessin työvaiheiden dokumentointi jäi kuitenkin vaihtelevaksi, sillä nopeatempoisessa työprosessissa se hidasti vaiheita. Tutkielman prosessinvaiheiden dokumentointia kuitenkin loksia, mutta valitettavasti Tiedeseikkailu-kirjojen tuotannossa tällainen avoimuus ei toteutunut, kun kuvittajana olin yhteydessä ainoastaan kustantajaan. Se olisi mielestäni yksi kehittämisen kohde kirjatuotannossa, sillä ei riitä, että kerran tavataan kirjoittajien kanssa. Projektissa epämukavuutta koin eniten vaiheessa, kun typografiset valinnat päätettiin toteuttaa toisilla graafikoilla ilman keskustelua minun kanssani. Tilanne tuntui epäreilulta siinä mielessä, että minulle ei annettu mahdollisuutta itse löytää ratkaisua näihin valintoihin ja se, että minut arvioitiin typografian osalta kokemattomaksi ensimmäisen ehdotuksen jälkeen. Ratkaisu muiden graafikoiden käytöstä tuli siis aivan yllätyksenä projektin vaiheessa ja koin sen tekijänä hieman epäkunnioittavaksi. Olen tyytyväinen lopputulokseen kirjojen suhteen. Niissä on paljon ominaisuuksia, jotka ovat mielestäni todella onnistuneita kokonaisuuksia. Mielestäni olen onnistunut niiden avulla toteuttamaan hyvin niitä visuaalisia keinoja, joilla voidaan tukea lapsen tiedekasvatusta. Aineistosta löytyy kuitenkin edelleen joitakin asioita, jotka toteuttaisin ehkä toisin. Esimerkiksi puuhakirja Päin seiniä -tutkimustehtävän kuvan olisin korjannut, puuhakirjan kanteen olisin lisännyt toistettavuuden vuoksi Hoseli-robotin ja joihinkin johdantotarinoiden kuvituksiin olisin lisännyt enemmän käsiteltävään aiheeseen liittyviä elementtejä. Kirjasarjan kokonaisuus on kuitenkin eheä ja kirjat viimeistellyn näköisiä. Tiedeseikkailu-kirjojen suunnitteluja tuotantoprosessien aikana olen pohtinut paljon visuaalisen viestinnän suunnittelijan asemaa kuvatietokirjan tuotannossa ja tämän projektin myötä en näe, että visuaalisen viestinnän suunnittelijaa arvostetaan samalla tavalla kuin muita työryhmän jäseniä. Tämän perustelen sillä, miten tekijöiden nimet merkitään kirjoitetaan kirjojen kansiin. Kannessa on kustantajan ”allekirjoitus” eli logo ja kirjoittajien nimet, mutta kirjan kuvittaja/visuaalisen viestinnän suunnittelija merkitään vain kirjan tunnuslaatikkoon, joka tulee erikseen etsiä kirjan takaosasta tai edestä. Tunnustusta työstään näin ollen saavat kirjoittajat ja kustantaja, kuvittaja/visuaalisen viestinnän suunnittelija saa tyytyä omaan näkymättömään rooliinsa. Hassua tässä on se, että puhutaan kuitenkin kuvakirjasta, jossa kuvat ovat suuressa roolissa ja näin ollen visuaalisen viestinnän suunnittelijan työpanos on ollut myös suuri. Miksi hänen ei tulisi saada samalla tavalla tunnustusta omasta työstään? Eikö visuaalisen suunnittelijan tekemillä semioottisten resurssien valinnoilla nähdä lopulta olevan arvoa kokonaisuudessa?