Mobiilivideokommunikaatio 2005-2010

1 1 Acta electronica Universitatis Lapponiensis 279 Erika Reponen Mobiilivideokommunikaatio 2005-2010 Akateeminen väitöskirja, jota esitetään julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan luvalla etäyhteyksin, videoneuvottelun välityksellä kesäkuun kuudentena päivänä 2020 kello 12  2 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta Väitöskirjan ohjaajat: Professori Mauri Ylä-Kotola Emerita professori Kaarina Määttä Väitöskirjan esitarkastajat: Professori Aki-Mauri Huhtinen Professori Juha Suoranta Vastaväittäjä: Professori Aki-Mauri Huhtinen Taitto ja kannet: Erika Reponen Acta electronica Universitatis Lapponiensis 279 ISBN 978-952-337-210-8 ISSN 1796-6310 Elektronisen väitöskirjan pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-210-8 3 Omistettu Mayalle 4 Summary Erika Reponen Mobile Video Communication 2005-2010 Rovaniemi: University of Lapland 2020, 166 pages. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 279 ISBN 978-952-337-210-8 ISSN 1796-6310 Mobile video communication, even in real time, became possible in 2005 enabled by video capabilities and internet connections of mobile phones. This dissertation describes the development of mobile video communication between 2005-2010. The main theme and inspiration of my research is that it is possible for anyone with a mobile phone to record and share a webcast without external censorship. This can even happen in real time and so that anyone can see the video when it happens. This completely new type of communication brings with it opportunities and challenges. I examine this phenomenon. In my research, I aim to bring understanding and tools to help deal with this phenomenon in which the production of media content is transferred from large companies to individuals as well. The possibilities for communication and content creation expand considerably because video cameras are now present and accepted almost always and everywhere. The main research question of my qualitative research is: “How has mobile video communication developed between 2005-2010”. I will look at this question through four sub-studies. In them, I address the emergence of mobile video communication (I), motivations and attitudes toward mobile video communication (II), as well as mobile live video practices (III) and content (IV). I also use concept analysis: I discuss the terms mobile, video, and 5 communication and their polysemias, individually and together, to build a theoretical foundation for my research and broad understanding of the topic. The studies have been carried out as a literature study, two user studies (field study and an experiment) and content analysis. I have utilised also findings of media-archaeology. In my research, I present a model of primary and secondary context in which the camera, and in particular the publishing, act as an enabler between the two. I also made a definition for mobile video communication: in addition to video, I includeded audio as well as text as an important element of it. According to the research results, motivations for recording mobile video include storing for own use and sharing the videos with others. It is common that people get used to presence of camera and filming within a month, and after that starting to take filming neutrally. I consider that video getting mundane increases the threat of privacy loss that mobile video communication brings with it. While mobile video enables publicity and fame, it also affects privacy and security by bringing situations to the attention of several new eyes. Also the concepts of truth and reality are closely related to this. Realtime mobile video in particular often provides a realistic picture of events, but it is also possible to be edited to some extent. I propose that increase in the number of cameras increases the truthfulness of the video. During the research period, big part of the live videos were tests and demos, due to the novelty of the technology. Still, it was clear that mobile video communication could be used for both entertainment and utility purposes, ranging from jokes, interviews and sharing experiences to citizen journalism and security. The presence of a video camera affects the situation until people get completely used to it. Alongside the old familiar filming subjects, new themes such as sudden events, notes, and tours have emerged with mobile video. I present the special characteristics of mobile video communication, which I define with the help of the research results of the sub-studies and the triangle of mobile video communication, as well as other background research. First person point of view is very typical characteristics of mobile video communication and I 6 conclude based on the research results that its importance will increase even more with the proliferation of wearable cameras such as head-up displays. According to the research results, video viewers consider commenting and narration an important part of mobile video. Internal coordination speech in the video recording situation is also common. Based on my research, considerable difference between live video and video that is shared later is that live video often shares context while recorded video shares content. The live video tends to be unpredictable and its quality requirements remain lighter compared to on demand video, which is often edited and planned. As my main research result, I present how mobile video communication expands context from primary to a secondary one. My research provides tools to understand and address the change brought by mobile video communication for both the individuals and society. My work can be utilised for example in product development and education. The model of primary and secondary context can be used to describe situations where the recording and sharing technology is present. Interesting topics for further research can be found in future communication in general and, for example, relationship of editing, augmented reality and drones to it. 7 Tiivistelmä Erika Reponen Mobiilivideokommunikaatio 2005-2010 Rovaniemi: Lapin yliopisto 2020, 166 s. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 279 ISBN 978-952-337-210-8 ISSN 1796-6310 Mobiilivideokommunikaatio, jopa reaaliaikaisena, mahdollistui vuonna 2005 matkapuhelinten video-ominaisuuksien ja internetyhteyksien myötä. Tämä väitöskirja kuvaa mobiilivideokommunikaation kehittymistä vuosien 2005-2010 välillä. Tutkimukseni kantavana teemana ja innoittajana on se, että kenen tahansa, jolla on käytettävissään matkapuhelin, on mahdollista kuvata ja jakaa nettivideota, webcastia, ilman ulkopuolista sensuuria. Tämä voi tapahtua jopa reaaliajassa, ja niin, että kuka vain voi halutessaan nähdä lähetyksen suorana. Tämä aivan uudentyyppinen kommunikaatiomuoto tuo mukanaan mahdollisuuksia ja haasteita. Tarkastelen tätä ilmiötä ja sen problematiikkaa. Tutkimuksellani pyrin tuomaan ymmärrystä ja työkaluja, jotka auttavat käsittelemään ilmiötä, jossa mediasisällön tuottaminen siirtyy suurilta yhtiöiltä laajasti myös yksityisille henkilöille. Kommunikaatioja sisällöntuotantomahdollisuudet laajenevat huomattavasti, kun videokamerat ovat läsnä ja hyväksyttyjä lähes aina ja kaikkialla. Laadullisen tutkimukseni päätutkimuskysymys on: “Miten mobiilivideokommunikaatio on kehittynyt 2005-2010”. Tarkastelen tätä kysymystä neljän osatutkimuksen avulla. Niissä käsittelen mobiilivideokommunikaation syntykontekstia (I), motivaatioita ja asenteita mobiilivideokommunikaatiota kohtaan (II) sekä mobiilin livevideon käytäntöjä (III) ja sisältöjä (IV). 8 Hyödynnän myös käsiteanalyysia: käsittelen termit mobiili, video ja kommunikaatio ja niiden polysemiat, erikseen ja yhdessä, rakentaakseni teoreettista pohjaa tutkimukselleni ja aiheen laajalle ymmärtämiselle. Osatutkimukset on toteutettu kirjallisuustutkimuksena, kahtena käyttäjätutkimuksena (kenttätutkimus ja eksperimentti) sekä sisällönanalyysina. Olen soveltanut tutkimuksessani myös media-arkeologian metodiikkaa. Tutkimuksessani esittelen primäärisen ja sekundäärisen kontekstin mallin, jossa kamera ja erityisesti julkaiseminen toimivat mahdollistajana näiden kahden välillä. Laadin myös määritelmän mobiilivideokommunikaatiolle. Sisällytän siihen videon ohella tärkeänä osana äänen ja lisäksi myös tekstin. Tutkimustulosten mukaan mobiilivideota kuvataan esimerkiksi omaan käyttöön talletettaviksi ja toisille jaettaviksi. Läsnäolevaan kameraan ja kuvaamiseen totutaan yleensä jo kuukauden aikana, jonka jälkeen siihen aletaan useimmiten suhtautua neutraalisti. Johtopäätöksenä pohdin, että tämä arkipäiväistyminen lisää mobiilivideokommunikaation muutenkin mukanaan tuomaa yksityisyyden menetyksen uhkaa. Samalla kun mobiilivideo mahdollistaa julkisuuden ja kuuluisuuden se vaikuttaa myös yksityisyyteen ja turvallisuuteen tuodessaan tilanteet monien uusien silmien nähtäville. Tähän liittyy myös oleellisesti tosius. Etenkin reaaliaikainen mobiilivideo tarjoaa usein todentuntuista kuvaa tapahtumista, mutta sitäkin on mahdollista jossain määrin editoida. Esitän, että kameroiden määrän lisääntyminen tilanteessa kasvattaa videon totuudenmukaisuutta. Suuri osa livevideoista oli tutkimusaikana vielä testejä ja demoja, teknologian uutuudesta johtuen. Silti oli selvää, että mobiilivideokommunikaatiota voi hyödyntää niin huvikuin hyötytarkoituksissa, aina vitseistä, haastatteluista ja kokemusten jakamisesta, kansalaisjournalismiin ja turvallisuuteen. Videokameran läsnäolo vaikuttaa tilanteeseen, kunnes kameraan totutaan täysin. Vanhojen tuttujen kuvausaiheiden rinnalle on tullut mobiilivideon myötä uusia teemoja, kuten yhtäkkiset tapahtumat, muistiinpanot ja kiertoajelut. Esittelen mobiilivideokommunikaation erityispiirteet, jotka määrittelen osatutkimusten tutkimustulosten ja mobiilivideo-kommunikaation kolmikentän sekä muun 15 1. Johdanto 16.................................................................................. 1.1.Tutkimuksen lähtökohdat 16................................................... 1.2.Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset 20................... 2. Teoriaperusta 22........................................................................... 2.1.Käsitteet 22............................................................................. 2.1.1.Video 22......................................................................... 2.1.2.Kommunikaatio 26.......................................................... 2.1.3.Mobiili 30........................................................................ 2.1.4.Mobiilivideokommunikaatio 32........................................ 2.2.Mobiilivideokommunikaatiota ohjaavat tekijät 33.................... 2.2.1.Subjektiivinen kuvakulma (First person POV) 33........... 2.2.2.Realiaikaisuus ja todellisuus 36...................................... 2.2.3.Yksityisyys ja turvallisuus 41.......................................... 2.2.4.Konteksti 45.................................................................... 3. Tutkimuksen toteuttaminen 46..................................................... 4. Tutkimustulokset 49...................................................................... 4.1.Mobiilivideokommunikaation syntykonteksti (I) 49.................. 4.2.Motivaatiot ja asenteet mobiilia kuvaa kohtaan (II) 54............ 4.3.Mobiilin livevideon käytännöt (III) 59....................................... 4.4.Mobiilin livevideon sisällöt (IV) 66........................................... 5. Tulosten ja käsitteiden syventävä tarkastelu 70........................... 5.1.Mobiili videon ja kommunikaation kontekstissa 72................. 5.2.Video mobiilin ja kommunikaation kontekstissa 76................. 5.3.Kommunikaatio mobiilin ja videon kontekstissa 85................ 5.4.Mobiilivideokommunikaation kolmio 90................................... 6. Pohdinta 98.................................................................................. Lähteet 109........................................................................................ Liitteet 118.......................................................................................... 16 1. Johdanto 1.1. Tutkimuksen lähtökohdat Väitöskirjatutkimukseni innoittajana ja lähtökohtana vuonna 2005 oli olettamus tai epäilys, että mobiilin livevideon esiinmarssi tuo kuvaajalle itselleen mahdollisuuden julkaista, mitä haluaa ja milloin haluaa ja saavuttaa tätä kautta kuuluisuuttakin. Katsojalle tämä puolestaan toisi mahdollisuuden nähdä yksityishenkilöiden näkemyksiä tilanteista. Mobiilivideokommunikaatio, jopa reaaliaikaisena, mahdollistui tuolloin matkapuhelinten video-ominaisuuksien ja internetyhteyksien myötä. Työskentelin tutkijana Nokian tutkimuskeskuksessa ja olin siten näköalapaikalla tutustumassa uusiin mobiiliteknologioihin, päästen myös suunnittelemaan niihin liittyviä konsepteja ja sovelluksia. Näkemykseni oli, että mobiili livevideo voisi tuoda mukanaan uudenlaisen tositelevisiotyyppisen genren, jossa kuvaaja itse voisi päättää kaikesta, tehdä omaa “televisio-ohjelmaa” yksin, ilman mediakoneistojen lupaa ja ohjeita, ja näin tehdä halutessaan itsestään tähden ja luoda itsestään haluamansalaisen julkisuuskuvan ja videotodellisuuden, jopa reaaliajassa. Minulle oli tuolloin heti täysin selvää, että haluan tehdä väitöskirjatutkimuksen mobiilivideokommunikaatiosta. Alustavana tutkimuskysymyksenäni oli se, että tuoko mobiili live video oman todellisuuden jakamisen, julkisuuden ja tähteydenkin kaikkien ulottuville jonkinlaisen “reality videon” tai “tosivideon”, mitä se onkaan, muodossa tai jotenkin muuten. Myös ensimmäisen persoonan kuvakulma, oman näkökulman jakaminen ja toisen silmin näkeminen ja ikään kuin telepresense, etäläsnäolo, oli suuri kiinnostukseni kohde ja erityisesti reaaliaikaisen videon jakaminen, joka oli jotain täysin uutta. Aihekenttä on varsin laaja mutta koska rajausta on tehtävä, käsittelen tutkimuksessani pääasiassa yksityiskäyttöä, enkä ota laajemmin kantaa esimerkiksi koulutuksessa hyödynnettävään mobiilivideoon, suljettuihin videokonferensseihin ja ammattikäyttöön. Jaoin ja seurasin 2005-2010 itse paljon livevideoita muutamien eri palvelujen kautta, erityisesti käytin tuolloin livevideoiden julkaisuun ComVu Pocket Casteria ja Qik:iä. Nykyään (2020) käytän (lähinnä seuraamiseen) pääsääntöisesti Facebookin livevideota sekä 17 Periscopea ja seuraan webcasteja myös Instagramista ja YouTubesta. Lisäksi tutkimusmielessä seuraan useita kanavia sen verran, että ymmärtäisin niitä riittävästi. Aihe laajeni ja tutkimuksen edistyessä ilmestyi uusia palveluja. Oli kiinnostavaa seurata alueen kehitystä aina sen synnystä mainstreamiksi saakka. Käsittelen aluetta neljässä osatutkimuksessani eri näkökulmista ja eri metodeilla. Aikaa kului tutkimukseen viisitoista vuotta, ja olikin aika-ajoin haastavaa keskittyä olennaiseen ja pitää aihe kasassa. Koen kuitenkin, että aiheen tutkimisen kannalta oli hyödyllistä, että tutkimuksen aikaväli on pitkä ja jatkui vielä osatutkimusten julkaisun jälkeenkin ja että olen lähestynyt asiaa usean näkökulman kautta. Koen, että nyt on sopiva aika viimeistellä ja julkaista väitöskirjani. Suoranta ja Ylä-Kotola (2000) toteavat, että media tuottaa esityksiään, representaatioita, aina jostakin erityisesti valikoidusta näkökulmasta. Tutkimukseni kantavana teemana ja innoittajana on se, että kenen tahansa, jolla on käytettävissään matkapuhelin, on mahdollista kuvata ja jakaa webcastia ilman ulkopuolista sensuuria ja jopa reaaliajassa niin, että kuka vain internetin äärellä olija voi halutessaan nähdä lähetyksen. Koen, että tutkimukseni voi auttaa ymmärtämään tätä muutosta, jossa mediasisällön tuottaminen siirtyy suurilta yhtiöiltä myös yksityisille henkilöille, ja kommunikaatiomahdollisuudet laajenevat huomattavasti. Turvallisuus ja yksityisyys ovat mobiilin videokommunikaation kannalta oleellisia aiheita. Perinteisesti turvakameroiden kuvaa näkevät ainoastaan viranomaiset ja hekin vain tarvittaessa, kun taas mobiilivideo tuo samantyyppisen ominaisuuden kaikkien käytettäviin, livenä ja/ tai myöhemmin. Pidän tämän ominaisuuden käsittelyä yhteiskunnallisestikin tärkeänä. Mobiilivideokommunikaatiossa on elementtejä, joiden ansiosta sitä voi käyttää huvija hyötytarkoituksiin ja näillä asioilla on merkitystä esimerkiksi mediateollisuuden rahavirtoihin, viihteen kuluttamiseen, uutisointiin, teknologioiden kehittämiseen sekä ihmisten turvallisuuteen ja yksityisyyteen. Tutkimuksestani voivatkin hyötyä esimerkiksi mediateollisuus ja uutistalot, telekommunikaatioteollisuus, markkinointi ja oppilaitokset. Myös 18 viranomaisten on tärkeää ymmärtää aihetta erityisesti turvallisuuteen ja yksityisyyteen liittyvien tekijöiden takia, mutta myös siksi, että mobiilivideo mahdollistaa uudenlaisen kommunikaatiokanavan. Koen myös, että ihmisten ylipäätään olisi hyvä tuntea tätä uutta kommunikaation muotoa ja sen merkitystä, jotta he voivat hyödyntää sitä jokapäiväisessä elämässään ja erityisissä tilanteissa sekä tarvittaessa suojautua siltä, esimerkiksi yksityisyyteen ja turvallisuuteen liittyen. On tärkeää tuntea mobiilivideokommunikaation kehityskulku, jotta voidaan ymmärtää, kuinka ja miksi kehitys on tapahtunut nykyiseen suuntaan, mitkä ominaisuudet ovat toimineet onnistuneesti ja millaisia muutoksia tämä mobiilivideokommunikaation ilmiö on tuonut tullessaan. Digitaalisen videon yleistymisen myötä ja ennen kaikkea sen löydettyä tiensä matkapuhelimiin, videoiden kuvaaminen alkoi olla mahdollista missä ja milloin vain, kenen tahansa toimesta ja videoiden jakaminen mahdollistui webcasteina (Internet broadcast) mobiilin internetin kautta, jopa reaaliaikaisesti. Tavallisista ihmisistä tuli videokuvaajia, sisällöntuottajia, sen lisäksi, että he voivat katsella videoida missä ja milloin tahansa. Tutkimukseni edetessä on päästy jo aikaan, jolloin eräänlainen etäläsnäolo (telepresence) eli reaaliaikaisen ja mobiilin videon kautta kommunikointi on monille arkipäivää. Tällöin voidaan kommunikoida niin kahdenkeskisissä suljetuissa videopuheluissa kuin webcastina toteutettuina julkisina internetin livevideolähetyksinä vaikkapa sosiaalisen median palveluissa ja näiden yhdistelmissä. Eikä pidä unohtaa videoiden tallentamisen ja uudelleen katselun helppoutta internetin palveluiden, kuten sosiaalisen median kautta. Myös lisätty todellisuus sekä virtuaalitodellisuus ja video osana niitä ovat jo yleisiä. Mobiilivideokommunikaatio on yleistynyt ja erityisesti mainittakoon, että reaaliaikainenkin mobiilivideo on vihdoin saanut jalansijaa. Mobiilia videota ja mobiilia kuvaa ylipäätään on aiemmin käsitelty monesta näkökulmasta. Kommunikaation kannalta käsittely ei ole kuitenkaan ollut tutkimuksessa suuressa roolissa ja tutkimusvälillä 2005-2010 aiempaa mobiilivideokommunikaatiosta tehtyä tutkimusta ei ollut paljoakaan saatavilla. Myöskään reaaliaikaisuus ei ole saanut merkittävän paljoa huomiota, etenkään 19 mobiilissa viestinnässä. III osatutkimus olikin yksi ensimmäisistä julkaisuista, joka käsittelee live webcasteja. Jonkun verran tutkimusta on julkaistu erilaisten live webcast palveluiden, siis reaaliaikaisten videoiden jakamiseen tarkoitettujen internetpalvelujen tiimoilta. Lottridge ym. (2017) ovat jakaneet mobiilivideokuvauksen kolmeen aikakauteen. Mobiilivideokäytäntöjä tutkinut Puikkonen ym. (2009) toteavat merkittävimmän hyödyn matkapuhelimen käytössä videoiden kuvaamisessa olevan se, että puhelin on aina mukana, valmiina kuvaamaan. Jacucci ym. (2006, 2007) tutkivat median jakamista osana ryhmäviestintää ja huomasivat, että katsojien välinen median, esimerkiksi mobiilivideoiden, jakaminen suuressa tapahtumassa oli tärkeää oheistoimintaa. Mediaa ei siis pelkästään talletettu tulevaisuutta varten, vaan sen tilanteessa ja hetkessä jakaminen oli myös tärkeä osa kokemusta. Multisilta ja Suominen (2009) kehittivät sosiaalisen mobiilisovelluksen, jonka avulla ryhmän jäsenet, kuten luokkakaverit, voivat yhteistyössä toteuttaa ja jakaa videoita matkapuhelimilla. Yhteiskäyttöä on tutkittu myös esimerkiksi tarkastelemalla, kuinka VJ:t miksaavat videoita yhdessä reaaliaikaisesti (Engström ym., 2008). Teknologiasta mobiilin videon taustalla on myös saatavilla tutkimusta, mutta en käsittele sitä tutkimuksessani. Käsittelen videokommunikaatiota väitöskirjassani laajasti ja monilla metodeilla, jotta löydän oleelliset asiat tästä uudesta ilmiöstä. Sisällytän osaksi videokommunikaatiota myös esimerkiksi tekstin muodossa tapahtuvan kommunikaation, kun se on videon yhteydessä jaettu, joko videon jakajan tai katsojan toimesta, koska se on oleellinen osa kokonaisuutta ja kommunikaation kaksisuuntaisuutta. Vaikka tarkastelukulmani mobiilivideokommunikaatioon on laaja, olen enimmäkseen rajannut pois teknologian käsittelyn. En myöskään juurikaan käsittele suljettuja videokonferensseja enkä AR ja VR sovelluksia, enkä laajemmin mobiilivideokommunikaatiota ammattikäytössä, lukuun ottamatta muutamia esimerkkejä. Esitän määritelmäni mobiilille videokommunikaatiolle ja esitän myös tutkimukseni kannalta oleellisia lisäyksiä video-termin määrittelyyn tutkimukseni yhteydessä. Tutkin käyttäjiä, tilanteita ja sisältöjä. 20 Tarkastelen ilmiötä osatutkimuksissa esittämiini tutkimusmenetelmiin nojautuen. Näitä ovat kirjallisuustutkimus, kaksi käyttäjätutkimusta (kenttätutkimus ja eksperimentti) sekä sisällönanalyysi. Tarkastelen tutkimusaihettani myös lähdekirjallisuuteen perehtyen, ja lisäksi käsittelen teoriaosassa suhteellisen laajasti tutkimukseeni liittyviä käsitteitä. Lähestyn aihepiiriäni polysemian, eli kielen moniselitteisyyden, ja käsiteanalyysin pohjalta, jotta saan vahvan pohjan ja teoreettisen ymmärryksen tutkimukselleni. Monitieteellinen lähestymistapa on tieteen, taiteen ja teknologian risteymäpisteeseen sijoittuvalle mediatieteelle ominaista (Ylä-Kotola, 1999). Käsittelen mobiilia videota väitöskirjani osatutkimuksissa myös mobiilin valokuvan kautta (Kindberg, 2005; Koskinen ym., 2001; Okabe, 2004; Van House ym., 2005), koska tutkimusta aloittaessani tutkimusta mobiilista kuvasta ylipäätään oli hyvin vähän saatavilla, ja videossa ja valokuvassa on paljon samantyyppisiä piirteitä. Niitä ei silti voi täysin suoraan verrata. Yksi tutkimukseni tarkoituksista on tutkia reaaliaikaisen ja myöhemmin jaetun mobiilivideon eroja kommunikaatiossa. Käsittelen näitä molempia videotyyppejä rinnatusten ja esittelen joitain löytämiäni eroja ja ominaispiirteitä. Suurimman huomion annan tutkimuksessani reaaliaikaiselle videolle, koska siihen liittyy eniten uudenlaista problematiikkaa. 1.2.Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset Tämä väitöskirja on kuvaus mobiilista videokommunikaatiosta vuosien 2005-2010 välillä. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella mobiilin videokommunikaation ilmiötä, sen kehitystä ja problematiikkaa. Päätutkimuskysymykseksi olen määritellyt: “Miten mobiilivideokoummunikaatio on kehittynyt 2005-2010”. Tarkastelen pääkysymystä neljän osatutkimuksen avulla. Niistä kullekin on asetettu oma tutkimustehtävä ja -kysymys. 21 I Osatutkimuksen tarkoituksena on kuvata mobiilivideokommunikaation syntyä seuraavan tutkimuskysymyksen mukaan: Millaiseen kontekstiin mobiilivideokommunikaatio syntyi? II Osatutkimuksen tarkoituksena on kuvata mobiilivideokommunikaation synnyttämää uutta sosiaalista kontekstia käyttäjien näkökulmasta. Osatutkimuksessa kysytään: Millaisia ovat puhelinkameroiden käyttäjien motivaatiot ja asenteet mobiilia kuvaa kohtaan päivittäistilanteissa? III Osatutkimuksen tarkoituksena on kuvata mobiilivideokommunikaation kehittymistä "live video"-muodossa seuraavan tutkimuskysymyksen mukaan: Millaista kommunikaatiota ja millaisia rooleja "live video" herättää käyttäjissä? IV Osatutkimuksen tarkoituksena on kuvata mobiilikommunikaation saamaa "Mobile Live Broadcasting" eli Webcasting -muotoa. Osatutkimukselle asetettiin seuraava tutkimuskysymys: Millaisena "Mobile Live Broadcasting" näyttäytyy käyttäjien videoimana? 22 2. Teoriaperusta 2.1.Käsitteet Määrittelen teoriaperustana tutkimukseni keskeiset käsitteet video, kommunikaatio, mobiili ja mobiilivideokommunikaatio. Näistä video toimii väitöskirjan perustuksena. Mobiilius ja kommunikaatio määrittelevät aihetta tarkemmaksi ja luovat sille rungon. Jatkan teoriaperustaa tarkastelemalla mobiilivideokommunikaatiota ohjaavat tekijät. 2.1.1.Video Video sanan alkuperä Sana “video” on johdettu latinan sanasta “videō”, mikä tarkoittaa “minä näen”. Videō sanan monikkomuotoa “videmus”, “me näemme”, käytetään joskus humoristisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Latinaan sana “videō” juontuu oletetusta indoeurooppalaisesta kantakielestä, sanasta “weyd” joka tarkoittaa “tietää; nähdä”. Video termin polysemia Vaikka video sanan alkuperä on näkemistä tarkoittavassa verbissä. Englannin kielessä ja suomenkielessä ”video” sana kuitenkin on substantiivi ja sille on esitetty useita määritelmiä. Tein video sanasta polysemian, osana tutkimuskenttäni määritelmää ja tutkimukseni perustaa. Jaottelin videon määritelmät kolmeen ryhmään: 1. Video teknologiana, 2. Video sisältönä ja 3. Video fyysisenä esineenä. Useimpia määritelmiä löytyy ryhmästä 2. joka profiloi videon sisällöksi. Kyseisestä ryhmästä myös löytyy määritelmä joka on lähinnä omaani. 23 1. Video teknologiana Teknologiaan viittaavan määrittelyjen mukaan video on: 1A. “Sähköinen signaali joka kuljettaa televisiokuvan informaatiota.” (“An electrical signal that carries television picture information.”) (University of Columbia dictionary). Teknologia, jossa sähköisiä signaaleja käsitellään niin, että niistä saadaan liikkuvia kuvia (sanakirja.org). 2. Video sisältönä Määritelmät jotka kuvaavat videota sisältönä, voidaan jaotella edelleen seuraavasti: Video on A) tapahtuma joka on tallennettu (kun tapahtuma talletetaan, siitä tulee video), tai B) itse tallenne/kopio/lähetys (itse tallenne tai liikkuvat kuvat ovat video). Erityisesti erikseen mainitaan C) musiikkivideo. Näissä määritelmissä tallentaminen on vahvasti edustettuna mutta myös kopioiminen ja lähettäminen (broadcast) mainitaan kahdessa määritelmässä. Videosisältöä ei kuitenkaan aina tallenneta pysyvästi vaan ainoastaan hetkellisesti niin, että jakaminen teknisesti onnistuu. Esimerkki tällaisesta on esimerkiksi Skype-videopuhelu jota ei talleteta mutta joka on reaaliaikainen kahdensuuntainen videolähetys. Mobiilit livevideot usein tallennetaan sen lisäksi että ne jaetaan reaaliaikaisesti. Sisältöön viittaavien määritelmien mukaan ”video” on määritelty esimerkiksi seuraavasti: 2A. Tallennettu tapahtuma: ”Tapahtuma, joka on tallennettu videokasetille, DVD:lle tai vastaavalle niin, että se voidaan katsoa television tai tietokoneen ruudulta” (“a recording of a motion picture or television program for playing through a television set”) (Merriam Webster dictionary) 2B. Liikkuvien kuvien tallenne, kopio tai lähetys: ”Liikkuvien visuaalisten kuvien tallenne, kopio tai lähetys” (Lexico, Oxford English dictionary).”Liikkuvia kuvia joita nähdään tallenteessa tai broadcastissa.” (“a digital recording of an image or set of images (such as a movie or animation)”) (Merriam-Webster dictionary). ”Liikkuvien kuvien ja äänen tallenne, erityisesti digitaalisena tiedostona, DVD:nä ja niin edelleen” (“a recording of moving pictures and sound, especially as a digital file, DVD, etc.”) (University of 24 Cambridge dictonary). ”Liikkuvien visuaalisten kuvien tallenne joka on tehty digitaalisesti tai videonauhalle.” (“A recording of moving visual images made digitally or on videotape”) (Lexico, Oxford English dictionary). “Tallennettu liikkuva kuva; videonauhoitus” (sanakirja.org) 2C. Tallennettu musiikkiesitys: “Tallennettu musiikkiesitys, jossa usein tulkitaan sanoitusta visuaalisten kuvien avulla” (“a videotaped performance of a song often featuring an interpretation of the lyrics through visual images”) (Merriam Webster dictionary). “(Myös musiikkivideo) lyhytelokuva joka on tehty sopiakseen yhteen suositun laulun kanssa” (“a short film made to go with a popular song) (University of Cambridge dictionary). ”Lyhytelokuva jonka pop tai rock yhtye on tehnyt laulun saatteeksi”. (“A short film made by a pop or rock group to accompany a song.”) (Lexico, Oxford English dictionary) 3. Video fyysisenä esineenä Fyysisenä esineenä ”video” sanalla tarkoitetaan: 3A. ”Videokasetti” (“A video cassette”) (Lexico, Oxford English dictionary) 3B. ”Videonauhuri” (“A video recorder”) (Lexico, Oxford English dictionary), “videonauhuri, videolaitteisto” (sanakirja.org) ”Video” termi väitöskirjassani Tässä teoksessa tarkoitan ”videolla” sisältöä (B). Joissain tilanteissa on kuitenkin tarkoituksenmukaista puhua videosta myös teknologiana. Käytän väitöskirjassani videon määritelmän pohjana Oxfordin englanninkielisen sanakirjan määritelmää (2B). ”Video on liikkuvien visuaalisten kuvien tallenne, kopio tai lähetys” koska se kattaa tarkastelemani visuaalisen sisällön eri käyttötapoineen. Englanninkielinen määritelmä käyttää termiä broadcast. Broadcast termin rinnalla on kuitenkin hyvä mainita nimenomaan väitöskirjaani liittyvässä mobiilissa videokommunikaatiossa lisäksi termit webcast ja videopuhelu. Vaikka videon määritelmästä puuttuu audio termi, on audio kuitenkin merkittävä osa videokommunikaatiota. Sekä puhekielessä että myös tutkimuksen saralla video sanaa käytetään yleisesti kuvaamaan audiovisuaalista kokonaisuutta. Ei siis puhuta erikseen videosta ja siihen liittyvästä äänestä, 31 (harvinainen suomeksi mutta englanninkielessä yleisesti käytetty ”mobile”) ja 4) autoa. 1. Mobiili liikuteltavuutta tarkoittavana adjektiivina: ”Mobiili” sanaa käytetään adjektiivina kun tarkoitetaan helposti liikuteltavaa, liikkuvaa, kannettavaa, siirrettävää tai langatonta (tietotekniikassa). (Alkup. engl. “capable of moving or being moved”) (Merriam Webter dictionary) tai ominaisuuksiltaa muuntuvaa (Alkup. engl. “changeable in appearance, mood, or purpose”) (Merriam Webster dictionary). Mobiili on liikkuva, joko paikasta toiseen vaivattomasti siirrettävä tai itseliikkuva (sanakirja.org). 2. Mobiili liikuteltavuutta tarkoittavana etuliitteenä: ”Mobiili” sanaa käytetään myös etuliitteenä silloin kun halutaan kuvata jonkun asian tai esineen olevan helposti liikuteltava, liikkuva, kannettava, siirrettävä tai langaton (tietotekniikassa). 3. Mobiili matkapuhelimena: ”Mobiili” sanaa käytetään joskus myös mukana kuljetettavista puhelimista (matkapuhelin, älypuhelin). Tämä tulee suoraan englanninkielisestä sanasta ”mobile” jota usein englannin kielessä käytetään matkapuhelimesta. 4. Mobiili autona: ”Mobiili” voi joskus tarkoittaa myös autoa mutta on harvinainen ja käytetään lähinnä puhekielessä. Sana tulee ”automobiili” sanasta (engl. “Automobile”, saksa “Automobil”). Mobiili termi väitöskirjassani Väitöskirjassani käytän ”Mobiili” sanaa kuvaamaan liikkuvaa, helposti liikuteltavaa tai kannettavaa (1,2) ja tämä liittyy usein myös matkapuhelimeen (3). Video ei olekaan mobiili ainoastaan sen suhteen, että sitä voidaan kuvata tai katsella missä vain, se ei siis ole esimerkiksi television tavoin sidottu tiettyyn fyysiseen paikkaan. Mobiilin videon ominaisuus on myös se, että sillä voidaan kuvata liikkuvaa kuvaa samalla kun itsekin liikutaan (kuvaaja liikkuu) ja täten 32 tuottaa esimerkiksi subjektiivisessa kuvakulmassa olevaa videota. Kun ensimmäisen persoonan kuvakulmassa kuvattavaa videota jaetaan reaaliaikaisesti, mahdollistetaan katselijan pääsevän etäläsnäolevana niin sanotusti näkemään kuvaajan silmien kautta saman mitä kuvaaja näkee liikkuessaan kameran kanssa. Näin luodaan katselijallekin elämys, jossa hän näkee niin kuin itse liikkuisi videon ympäristössä. Tässä mielessä mobiilius korostuu subjektiivisessa kuvakulmassa, sekä kuvaajan, että katsojan näkökulmasta. Väitöskirjassani määrittelen ”mobiilin” seuraavasti: ”Jotain joka on helppo kuljettaa mukana” 2.1.4.Mobiilivideokommunikaatio Käsittelin edellä erikseen termejä mobiili, video ja kommunikaatio. Mobiili, video ja kommunikaatio –termit toistensa yhteydessä muodostavat mobiilivideokommunikaation kokonaisuuden ja kolmikentän, ja käsittelenkin tätä termistöä tarkemmin tulososiossa, osatutkimusten käsittelyn jälkeen ja esittelen silloin myös määritelmäni mobiilivideokommunikaatiolle. Mobiilivideokommunikaatio rakentuu aiemman kommunikaation ja kuvauksen pohjalle. Media arkeologia ja erityisesti Huhtamo ja Parikka (2011) käsittelevät sitä kuinka topoi, historiassa toistuva teema, jatkuvasti herätellään ja kuinka median menneisyys, tai menneisyydet, elävät nykyisyydessä. Bolter ja Grusin (2003) kirjoittavat remediaatiosta (engl. remediation), ja keskustelevat kuinka uusi visuaalinen media perii kulttuurisen merkityksensä nimenomaan kunnioittamalla (engl. paying homage to), haastamalla (engl. rivaling) ja muuntamalla (engl. refashioning) aiempaa mediaa. Bruns (2009) kertoo käyttäjälähtöisestä ohjelmien disruptiosta, kuten omasta (uudelleen) julkaisutoiminnasta (engl. self-(Re)broadcasting) ja toteaa että vertaisverkkojen kautta toimivat (peer-to-peer) reaaliaikaiset videon jakamispalvelut, kuten Justin.tv, (Liite X) ja myös muut videoiden jakamispalvelut kuten YouTube kehittävät omia sivustokohtaisia media ohjeistuksia, jakaessaan television sisältöä internetiin. Uudempi tutkimus antaa viitteitä siitä, että nykyään 33 YouTube videot ja muut video blogit vaikuttavat livevideoihin (Lottridge ym., 2017). Mobiilivideokommunikaatio pohjaa myös neuvotteluissa käytettävien face-to-face -videokonferenssi-systeemien traditioihin (O’Hara & Black, 2006). 2.2.Mobiilivideokommunikaatiota ohjaavat tekijät Käsittelen tässä seuraavia mobiilivideokommunikaatiota ohjaavia tekijöitä: 1. Subjektiivinen kuvakulma, 2. Reaaliaikaisuus ja todellisuus, 3. Yksityisyys ja turvallisuus ja 4. Konteksti. 2.2.1.Subjektiivinen kuvakulma (First person POV) Määritelmä Elokuvateoriassa käytetään termiä “subjektiivinen kuvakulma” (engl. Point of View (POV) shot) kuvaamaan videoita, jotka on kuvattu ensimmäisen persoonan kuvakulmasta, antaen vaikutelman, että katsoja näkee elokuvan hahmon silmin. Näissä otoissa kamera usein kääntyy aika-ajoin osoittamaan myös hahmoa, näyttääkseen katsojalle, kenen pään sisään hänet on asetettu. Henkilö esiintyy otossa joko ennen subjektiivista kamera-ajoa tai sen jälkeen. Englannin kielessä on käytössä myös termi “subjective tracking shot” ja myös termiä “first person POV” käytetään. Suomeksi puhutaan POV otosta tai subjektiivisesta kamera-ajosta tai subjektiivisesta kuvakulmasta, ja myös käännös “ensimmäisen persoonan kuvakulma” on joskus käytössä. Elokuvateoria, tässä erityisesti elokuvateoreetikko Branigan (1979), joka on käsitellyt ja määritellyt subjektiivista kuvakulmaa laajasti, määrittelee tämän filmaustyylin seuraavasti (suomennettuna): “Subjektiivinen kuvakulma on otto, jossa kamera ottaa subjektin paikan, näyttääkseen meille mitä subjekti näkee. Kameran korkeutta käytetään antamaan vinkkejä siitä, kenen subjektiivinen 34 näkökulma on kyseessä, esimerkiksi lapsen näkymä on kuvattu matalla kameran korkeudella, ja kauhuelokuvissa on yleistä käyttää subjektiivista kuvakulmaa näyttääkseen maailman niin kuin joku tuntematon uhka sen näkee, esimerkiksi Spielbergin Tappajahai (1975)”. Kauhuefektin lisäksi subjektiivista kuvakulmaa käytetään usein “kotitekoisen” vaikutelman aikaansaamiseksi; esimerkiksi musiikkivideot kuten Åkerlundin (1997) The Prodigylle ohjaama “Smack My Bitch Up” ja elokuvat kuten “The Blair Witch Project” (Myrick & Sánchez, 1999) käyttävät efektiä kotikutoisuuden lisäksi myös kauhun luomiseen. Subjektiivisesta kuvakulmasta ei ole juurikaan julkaistu aiempaa tutkimusta mobiilivideoihin liittyen, mutta joitakin tutkimuksia kuitenkin löytyy esimerkiksi Mannin (2004) tekemänä. Subjektiivisesta kuvakulmasta Subjektiivinen kuvakulma yhdistettynä reaaliaikaiseen mobiilivideoon oli alkuperäinen inspiraatio väitöskirjani aloittamiseen. Mobiilivideossa on subjektiivinen kuvakulma sisäänrakennettuna, koska kuvaaja yleensä itse pitää kameraa (heiluvissa) käsissään ja kuvaa sitä mitä näkee, omasta subjektiivisesta kuvakulmastaan. Vaikkakin kuvaaja voi myös kuvata omia kasvojaan. Teinien videokuvauskäytäntöjä tutkineen Lottridgen ym. (2017) mukaan livestreamauksen kolmannessa vaiheessa, sen ollessa osana sosiaalista mediaa, kamera kääntyy kohti omia kasvoja, keskittyen kuvaajaan, sen sijaan, että kuvattaisiin ympäristöä. Tämä liittyy innostukseen selfieiden, omakuvien ottamista kohtaan ja myös tunteiden korostumiseen provokatiivisessa (tosi-)tv:ssä, jota, kuvaa tutkimuksessaan (Tuomi, 2019). Mielestäni tämä kaipaa lisää tutkimusta, laajemmin varioituneella tutkimusryhmällä toteutettuna, koska tässä on tutkittu pelkästään teinejä, jotka ovat osa bloggariyhteisöä ja toteuttanevat huomaamattaankin blogeille ominaista kuvakieltä mutta tämä tutkimustulos kuitenkin antaa viitettä siihen, että mahdollisesti oltaisiin jo siirtymässä vielä enemmän kohti television ja 35 elokuvan kuvakieltä, mobiilivideokommunikaation alkuvaiheiden etsikkoaikojen jälkeen. Kommunikaatio subjektiivisen kamerakulman kautta Henkilöllä joka hallinnoi kameraa on valta valita mitä, koska ja kenelle jakaa. Nämä videot ovat yksityisen henkilön näkymiä maailmaan näyttäen maailman niin kuin hän sen näkee juuri nyt, tehden siitä mahdollisimman todellista, jos niin halutaan. Kuvaaja määrittelee mitä jakaa ja mitä ei jaa mutta reaaliaikaisen videon tapauksessa on haastavaa etukäteen tietää ja päättää haluaako jotain jakaa vai ei, koska ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Tilanne ei ole kuvaajan hallittavissa, vaikka kamera ja jakaminen onkin. Termin käytöstä osatutkimuksissa Olen englanninkielisissä osatutkimuksissani käyttänyt subjektiivisesta kuvakulmasta termiä ”first person view” vaikka sitä termiä käytetään myös radio-ohjattavien lennokkien ja droonien yhteydessä, silloin kun niiden kameran näkymää päästään seuraamaan ikään kuin itse lennettäisiin niiden mukana. Otin termin käyttöön ennen kuin olin tietoinen sen käytöstä radio-ohjattavien lennokkien yhteydessä, ja pidän myös sen käytössä, koska haluan pitää yhtenäisen terminologialinjan tutkimuksessani. Esittelin jo englanninkielessä käytetyn POV-termin, ja käytän sitä jonkin verran itsekin. Myös First person Point of View on käytössä. Englanniksi on käytetty myös termiä ”first person perspective” (suom. ”subjektiivinen perspektiivi”). Lennokkien lisäksi ”first person” -termi on tuttu esimerkiksi ”first person shooter” -tietokonepeleistä, jossa pelaaja näkee pelin hänen ohjaamansa pelihahmon kuvakulmasta ja juuri sieltä alun perin löysinkin termin ja muokkasin omaan käyttööni sopivaksi. Olen käsitellyt subjektiivista kuvakulmaa kaikissa (mutta erityisesti I, III ja IV ) osatutkimuksissani. 36 2.2.2.Realiaikaisuus ja todellisuus Käsittelen termejä reaaliaikaisuus ja todellisuus samassa kappaleessa, koska ne nivoutuvat tutkimusalueellani usein yhteen. Reaaliaikaisuuden eli ajantasaisuuden määritelmä Reaaliaika “Realtime” (Oxford English dictinary) määritellään (suomennettuna): “Tämänhetkinen aika jonka aikana prosessi tai tapahtuma tapahtuu” (Alkup. engl. “The actual time during which a process or event occurs”). Todellisuuden määrittelemisestä Esimerkiksi Niiniluoto (1979) on kirjoittanut totuudenkaltaisuudesta, jonka juuret ovat kuitenkin jo antiikin akateemisessa skeptisismissä. Tieteenfilosofiassa totuus-epätotuus -kahtiajako: Tosi = hyvä, arvokas - epätosi = valhe on hylätty, sen sijaan nykyään puhutaan totuudenkaltaisuudesta. Totuudenkaltaisuus, eli verisimilitude on termi, jolla tieteenfilosofiassa voi mitata kumpi kahdesta epätodesta on enempi totta ja näin ollen edustaa parempaa lähtökohtaa totuuden tavoittelulle. Tämän teorian mukaan tiede voi edistyä korvaamalla epätodet teoriat vähemmän epätosilla teorioilla. Tämä on ikään kuin ”lähempänä kuin” -ajatusmalli teorioille (vrt. Matematiikka). Todellisuutta tutkiva tieteenala on ontologia. Jokapäiväisessä elämässä todellisuus usein ajatellaan joksikin joka ei ole kuvitteellista mutta tällaisessa määritelmässä on haasteensa, joihin viittaan edellä. Termien käytöstä väitöskirjassani Väitöskirjassani käytän termiä “tosi” useimmiten tositelevision yhteydessä vaikkakin termin käyttö tässä yhteydessä on jossain määrin harhaanjohtavaa, koska tosi-tv on suurelta osin näyteltyä ja ohjattua, eikä siis siinä määrin totta, kuin ohjelman katsojien halutaan kuvittelevan sen olevan. Muutenkin kuin 37 tositelevision yhteydessä, “todellisuus”, on tutkimukselleni tärkeä vaikkakin haastava termi, kuten on myös “autenttisuus”. Mobiilivideoiden ollessa jokamiehen teoksia, niiden voidaan olettaa olevan autenttisia ja todellisia tapahtumista kuvattuja videoita, jotka jaettaan joko reaaliaikaisesti tai myöhemmin. Kuitenkaan, kertomuksen vaaroja tutkivan Mäkelän (2017) mukaan yksilöllistä kokemusta ei voi todistaa todeksi eikä valheeksi. Siispä myös tarinankerronnalliset mobiilivideot voivat aiheuttaa faktan ja fiktion sekoittumista. Elokuvien ja uutisten ynnämuiden lisäksi myös niin sanottuja tavallisia videoita saatetaan editoida, jopa reaaliaikaisesti, etenkin erilaisten efektien lisääminen on yleistä ja nyt johdannon kirjoittamisen aikaan videossa esiintyvä henkilö voidaan jopa saada näyttämään joltain toiselta, käyttäen niin sanottuja “deep fake” teknologioita (Katso esimerkiksi Chan ym., 2019 & Suwajanakorn ym., 2017 ). Käsittelen reaaliaikaisuutta I, III ja IV osatutkimuksissa sekä eksperttihaastatteluissa. Käytän “reaaliaikaisuus” ja “live” termejä kuvaamaan tapahtumia jotka esitetään katsojalle “ikään kuin” reaaliaikaisesti, (Engl. “in quasi real time”). Täysin reaaliaikaiseen esittämiseen pääsyä estävät fysiikan lakien lisäksi teknologian ja mahdolliset mediumien rajoitukset. Yleensä puhutaan kuitenkin vain korkeintaan joidenkin sekuntien viiveestä ja enimmillään muutaman minuutin viiveestä. Käytän joissain kohdin myös termiä “lähes reaaliaikainen”, jos video jaetaan editoimatta hyvin nopeasti kuvauksen jälkeen. Silloin, kun video on yksisuuntainen, katsoja ei aina voi tai halua kommunikoida kuvaajan kanssa reaaliaikaisesti ja voidaan ajatella, että katsojalle ei siinä tapauksessa ole suurtakaan merkitystä, onko viive muutama sekunti vai minuutti, mutta kuitenkaan täysin reaaliaikaisesta jakamisesta ei voida puhua, josko siitä koskaan voidaan. Tosi-tv On tultu pitkä matka siitä kun maailman ensimmäisenä pidetty tosi-tv show, PBS:n “An AmericanFamily” -sarja (1973) ilmestyi. Olen maininnut mobiilien videoiden mahdollistavan tositelevision kaltaisten uusien ohjelmaformaattien 38 synnyn. Tällaisissa tosi-tv ohjelmissa ihmiset voivat jakaa jopa reaaliaikaisesti omia videoitaan ja kertoa omaa totuuttaan elämästä. Tämä on nykyään mahdollista internetissä ja jotain internet-ohjelmaformaattejakin tällaiseen perustuen on kokeiltu, esimerkiksi Ashton Kutcherin (2009) toteuttama reaaliaikaiseen mobiilivideoon perustuva kokeellinen ohjelma jossa osallistujat jakoivat itse livevideota suorittaessaan Kutcherin tehtäviä Sundance filmifestivaaleilla tammikuussa 2009. Toinen vaihtoehto on, että televisioyhtiö tai vastaava antaa ohjeita kuvaajille ja päättää mitä julkaistaan suorana tai myöhemmin. Kun julkaiseva mediakanava valitsee sisällön, ohjelma menee lähelle television tosi-tv ohjelmia, joita nykyäänkin paljon on tarjolla. Aina voidaan kysyä, kenen totuutta videoissa tai televisiossa esitetään - henkilön itsensä versiota totuudesta kuten hän sen haluaa muille jakaa, vaiko jonkun muun versiota henkilön totuudesta niin kuin tämä joku muu sen haluaa jakaa. Tuomi (2019) kirjoittaa televisiotuotannon provokatiivisuudesta, siitä kuinka televisiosisältö nykyään tehdään sellaiseksi, joka on jotenkin yleisiä arvoja, moraalikäsityksiä ja normeja ravistelevia. Tämä koskee usein tosi-tv-ohjelmia mutta tällaisissa ohjelmissa ei siis oikeastaan voisi edes puhua tosiudesta. Itse asiassa koko tosi-tv:n määrittely on nykyään hankalaa. Tuomi kirjoittaa että formaattien ja ohjelmien laaja hybridikirjo ovat aiheuttaneet sen, että nykyään on vaikea saada kiinni siitä, mikä on tosi-tv:tä. Hänen mielestään onkin mielekkäämpää kysyä, millaisia tosi-tv-ohjelmat ovat kuin mitä tosi-tv on. Myös Hautakangas (2005, 152) kirjoittaa, että tosi-tv:tä ei tulisi ajatella lajityyppinä koska se käsittää niin monenlaista sisältöä. Reaaliaikaisuudesta ja todellisuudesta Ranskalainen filosofi Jean Baudrillard on tehnyt huomioita siitä, kuinka ihmisillä on tarve päästä eroon lineaarisen ajan rajoituksista. Hän toteaa meidän haluavan tallentaa kaiken, ja jakaa sen melkeinpä jo ennen kun se tapahtui, saavuttaaksemme tilanteessa elämisen tunteen. Hänen mukaansa me myös haluamme tallentaa kaiken, varastoidaksemme sen tallenteena kulttuuristamme. Baudrillard (1981, 48-56; 1995, 25; 1988, 216-133) on myös todennut ihmisten olevan niin tottuneita elämään televisiotodellisuudessa, että he käyttäytyvät 39 kokoajan niin kuin heitä kuvattaisiin. Toisaalta, tositelevisiotähdet vaikuttavat käyttäytyvän kuin kuvausryhmä ei edes olisi paikalla. Intiimeimmätkin elämämme prosessit syötetään nyt mediaan, yksityisen tilan kadotessa. YläKotola (1997) kommentoi Baudrillardin ajatusta jatkaen, että ihmisen tiedostavat itsensä enemmänkin kuvauksen kohteena kuin tietoisina olentoina. Alun perin tästä englanninkielen “unembodied” termillä kutsumastaan ajatuksesta on kirjoittanut Laing (1965). Ylä-Kotola (1998) kirjoittaa myös siitä, kuinka nykytelevisio esittää ajan ja paikan, ja pitää ajatusta väitetystä postmodernista hajonneesta aikajatkumosta liioiteltuna. Hän myöntää lentomatkailun ja puhelimien kyllä vähentäneen tilan merkitystä aistikokemuksessa mutta toteaa kuitenkin ajatuksen lineaarisesta aikajatkumosta olevan edelleen itsestäänselvä ja osa tervettä järkeä. Liikkuvaan kuvaan liittyen todellisuutta ja reaaliaikaisuutta on tutkinut televisiotutkija Hietala (1993), joka on muunmoassa listannut suoran televisiolähetyksen takeet jotka kuvaavat sitä kuinka lähetys todistaa todellisuutensa katselijalle. Nämä takeet ovat: Todellisuuden ajalliset indeksit: 1. Arjen rytmi, 2. Häiriöt ja katastrofit, 3. Virheellinen ajoitus ja totuuden visuaaliset indeksit: 4. Amatöörin kamera silminnäkijänä, 5. Huono kuvan laatu "laadun takeena" ja 6. Metafiktiivisyys. Huonosta kuvanlaadusta (esimerkiksi heiluva käsikamera) on tullut kriisija sotadokumenttien tavaramerkki, kuvan indeksisen luonteen todistaessa kuvaajan olleen paikalla. Samasta indeksisestä syystä jaamme turistikuvia, emme siksi, että haluamme esittää miltä ne näyttävät, vaan todistaaksemme, että olemme olleet kohteessa. Hietala (1993) kirjoittaa myös (viitaten Ellis, 1992, 38-65): ”Jos elävä kuva kuitenkin ymmärretään valokuvan jatkeena, myös siinä voi nähdä elämän ja kuoleman yhtäaikaisen läsnäolon. John Ellis nimittää Roland Barthesia mukaellen "valokuvaefektiksi" (photo effect) sitä merkillistä realismia, joka syntyy elokuvan sisällön samanaikaisesta läsnäja poissaolosta. Valkokankaan ihmiset ja objektit ovat täysin illusorisia; ne eivät ole "todella" samassa tilassa katsojan kanssa. Elokuvan konkreettiset tapahtumat kuuluvat nekin jo historiaan. Ne on kuvattu menneisyydessä, esineet ja paikat ovat ehkä jo 40 muuttaneet muotoaan, näyttelijät/ihmiset ovat kenties jo kuolleet. Elokuvan voi määritellä läsnäolevaksi poissaoloksi, nykyiseksi menneisyydeksi. Eli kuten Ellis sattuvasti tiivistää, elokuva sanoo: "Tämä on mikä oli (This is was)”. Myös Knuuttila ja Lehtinen (2010) toteavat representaation liittyvän läsnäolon ja poissaolon problematiikkaan, jonkin poissaolevan korvautuvan jollakin uudella läsnäolon muodolla. Reaaliaikaisuus ja todellisuus mobiilissa videokommunikaatiossa Todellisuudenkaltaisuus ja tosius liittyy vahvasti webcastiin, koska se mahdollistaa sen, että ihmiset voivat jakaa sitä todellisuutta minkä he itse näkevät, luovat tai kokevat, verrattuna esimerkiksi uutiskanavien tai mediatalojen jakamaan todellisuuteen. Kansalaisjournalismi on tästä hyvä esimerkki, mutta samoin on kaikki muu yksityishenkilöiden jakama video. Tietenkään näidenkään videoiden totuus ei ole objektiivista ja käsittelenkin asiaa myös osatutkimuksissa. Norri-Sederholm ym. (2019) toteavat, etteivät nuoret sosiaalisen median käyttäjät luota klassisiin yksisuuntaisiin kommunikaatiokanaviin (televisio, radio ja sanomalehdet) sellaisenaan, vaan he hakevat tiedon samanaikaisesti useilta kommunikaatioalustoilta ja -kanavista saadakseen haluamansa sekoituksen medioista. Stefanone ja Lackaff (2009) ovat tutkineet, kuinka tositelevisio toimii mallina online-käyttäytymiselle. He kirjoittavat bloggauksesta sekä kuvien ja videoiden jakamisesta ja he löysivät linkin tositelevision runsaan katsomisen ja blogin kirjoittamisen ja videoiden jakamisen välillä. Sen sijaan kuvien jakamiseen tositelevision katselu ei vaikuttanut ja he uskovat tämän johtuvan siitä, että kuvien jakaminen on pohjimmiltaan sosiaalista ja relationaalista toimintaa, enemmän kuin videoiden ja blogien jakaminen. He toteavat videon jakamisen matkivan tositelevision “julkkis”-näkökulmaa, koska videolla on mahdollista jakaa omia ajatuksia ja käyttäytymistä. Kit and Sherrien (Galloway & Rabinowitz, 1980) kiinteällä livevideokamerayhteydellä toteutettu teos “Hole in Space”, joka avasi reaaliaikaisen videoyhteyden New Yourkissa ja Los 47 Tutkimuskysymykset jaottelen osatutkimusten mukaan. I osatutkimus on aineistotutkimus, jossa kartoitettiin tutkimuskenttää ja asetettiin tutkimusalue kirjallisuuskatsauksineen. Tämä osatutkimus on kirjoitettu vuonna 2005 ja julkaistu vuonna 2007. II osatutkimus on käyttäjätutkimus. Tutkimuksessa analysoitiin tutkimushenkilöiden kuvaamaa materiaalia ja henkilöt haastateltiin. Aineisto hankittiin Italiassa kenttätutkimuksena. Tutkimushenkilöinä oli 22 osallistujaa (käsittäen perheitä ja ystäväryhmiä, jotka edustivat laajaa ikäryhmää teineistä isovanhempiin). Kenttätutkimus on tehty vuonna 2003-2004 ja osatutkimus julkaistu vuonna 2007. III osatutkimus on eksperimentti. Tutkimus edustaa kolmen päivän Irlannin matkan aikana toteutettua käyttäjätutkimusta, jossa observoitiin (Delamont, 2004) tutkimushenkilöitä ja analysoitiin heidän kuvaamaansa materiaalia. Lisäksi aineistona on kirjallinen kysely ja keskustelusessio. Tutkimushenkilöinä oli 23 telekommunikaatioalalla työskentelevää tutkijaa. Olin itse mukana eksperimentissä osallistuvana tutkijana. Eksperimentti toteutettiin vuonna 2007 ja osatutkimus julkaistiin vuonna 2008. IV osatutkimus on sisällönanalyysi. Tutkimuksessa analysoitiin neljän webcast palvelun (Qik, Bambuser, Kyte, Flixwagon) (Liite X) mobiileja livevideoita, jotka oli valittu systemaattisesti aikaan perustuvan kriteeristön perusteella. Valintaa ei ohjannut esimerkiksi sisältö, kuvaaja tai katsojamäärä, vaan valinta kohdistui kahden vuorokauden aikana julkaistuihin videoihin. Analysointia varten videoista tallennettiin enimmillään viisi minuuttia alusta, johtuen tallennukseen käytetyn sovelluksen ominaisuuksista. Videoita oli yhteensä 254, joista 178 oli kuvattu mobiililaitteella. Tutkimus toteutettiin vuonna 2009 ja osatutkimus julkaistiin vuonna 2010. Tutkimusaikana 2005-2010 työskentelin tutkijana ja suunnittelijana Nokian tutkimuskeskuksessa. Olin tutkimusaiheen sisällä suunnittelijana, mutta en 48 kuitenkaan varsinaisesti sen teknisenä kehittäjänä. Koenkin, että positioni oli minulle tutkijana optimaalinen, koska pääsin käsiksi uusiin teknologioihin. Silti katsoin asiaa suunnittelijan ja taiteilijan silmin. Yhtä osatutkimusta (III) varten tehdyssä eksperimentissä olin mukana osallistumassa tekemiseen, jotta pystyin hyvin sisältäpäin tarkkailemaan tapahtumia osana kokonaisuutta mutta en osallistunut kyselytutkimukseen muuten kuin sen toteuttajana. Osallistumistani eksperimenttiin voidaan tietenkin kritisoida, mutta koin tämän menettelyn parhaana mahdollisena tapana saada autenttista tutkimusmateriaalia, ilman että minua koettiin tarkkailijana. 49 4. Tutkimustulokset 4.1.Mobiilivideokommunikaation syntykonteksti (I) I osatutkimus alustavasti rakentaa sen mobiilin videokommunikaation tutkimuskentän, jota käsittelen väitöskirjassani. I osatutkimuksen tarkoituksena on kuvata mobiilikommunikaation syntyä seuraavan tutkimuskysymyksen mukaan: Millaiseen kontekstiin mobiilivideokommunikaatio syntyi? Kameran ja internetyhteyden tulo matkapuhelimiin mahdollisti henkilökohtaisten videoiden julkaisun huomattavasti aiempaa helpommin ja nopeammin. I osatutkimus käsittelee videokuvaamisen muutosta esimerkiksi aiempaan tutkimukseen perustuen ja keskustelee siitä, kuinka mobiilivideoiden kuvaamisen helpottuminen ja nopean jakamisen mahdollistuminen vaikuttaa videokuvauksen hahmottamiseen, suhteessa yksityisyyteen, läpinäkyvyyteen ja käsitykseen sosiaalisesta kontekstista. Aiempaa tutkimusta löytyy vain hieman videosta ja enemmän stillkuvaan liittyen. Vaikka videossa ja valokuvassa on samankaltaisuuksia, valokuvatutkimuksen tuloksia ei voi kaikilta osin täysin rinnastaa tilanteeseen videoiden kanssa. Käsittelin aiemmin väitöskirjassani kontekstia ja sitä kuinka kontekstilla eli esiintymisympäristöllä on tärkeä rooli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. I osatutkimuksessa esitellään kehittämäni primäärisen ja sekundäärisen kontekstin malli, jonka avulla voidaan kuvata ja tarkastella esimerkiksi kuvan käyttötilanteita ja videoiden leviämistä alkuperäisen fyysisen tilan ja tilanteen ulkopuolelle, kameran toimiessa mahdollistajana näiden kontekstien välillä. Mobiilivideokommunikaation syntykontekstia käsitellään tämän primäärisen ja sekundäärisen kontekstin mallin avulla. Kaikkialla läsnäolevat kamerat, videokameroiden yleistyminen sekä kuvien internetiin jakamisen helpottuminen toivat uusia relevantteja tutkimuskysymyksiä ja I osatutkimus keskittyy käsittelemään asiaa kontekstin ja yksityisyyden kannalta ja siinä esitetään myös arvioita siitä, kuinka mobiilivideo vaikuttaa joihinkin mediakäytäntöihin ja sisältöihin. 50 Primäärisen ja sekundäärisen kontekstin mallissa (Kaavio 1) määrittelen primäärisen ja sekundäärisen kontekstin seuraavanlaisesti: Primäärinen (välitön) konteksti on fyysinen tilanne, jossa ollaan samassa jaetussa ajassa ja paikassa ja joka aistitaan ilman teknisiä apuvälineitä. Sekundäärisessä (etä-) kontekstissa primäärinen konteksti aistitaan teknisten laitteiden kautta, kameran tai erityisesti julkaisun rajatessa nämä kaksi kontekstityyppiä ja toimiessa mahdollistajana primäärisen ja sekundäärisen kontekstin välillä. Sekundäärinen konteksti on siis mahdollinen, jos primäärisessä kontekstissa on kamera, ja erityisesti videokamera. Toki mahdollistaja voi olla myös esimerkiksi puhelin tai äänentallennuslaite mutta olen puhunut kamerasta koska tutkimukseni koskee nimenomaan videota. Ihminen voi olla samanaikaisesti osa primääristä ja sekundääristä kontekstia. Voimme todeta, että yksityisyysuhka kasvaa yleisön kasvaessa; tästä esimerkkinä on se, että kuvia, joissa esiintyy vieraita henkilöitä, jaetaan helpommin, ajattelematta kuvissa esiintyvien henkilöiden yksityisyyttä, verrattuna kuviin, joissa on jakajalle tuttuja henkilöitä (Koskinen ym., 2001, 80–81). Sekundäärisellä kontekstilla ei ole varsinaisia rajoja ja se voidaan kokea lähes reaaliajassa tai mahdollisesti jopa vuosisatoja myöhemmin ja sitä KAAVIO 1. PRIMÄÄRISEN JA SEKUNDÄÄRISEN KONTEKSTIN MALLI 51 voidaan hyödyntää missä tahansa tarkoituksissa, joihin se soveltuu. Erilaisten kamerallisten kontekstien välillä on eroavaisuuksia sekä primäärisessä että sekundäärisessä kontekstissa. Yksityisyyden kannalta niiden merkittäviä eroja, kuvaamisen lisäksi, ovat tilanteen ja henkilöiden tuttuus, niin että tuttu tilanne voi olla suurempi yksityisyysuhka, koska tilanteessa käyttäydytään aidommin, mutta tutut ihmiset kuvaustilanteessa tai katselutilanteessa eivät merkittävästi luo yksityisyyden menetyksen uhkaa, koska yksityinen materiaali ei todennäköisemmin tuttujen hallusta leviä laajalle. Kameroiden määrä vaikuttaa yksityisyyteen niin, että useamman kameran läsnäolo kasvattaa yksityisyysuhkaa, koska videomateriaalin leviäminen on silloin todennäköisempää. Julkkikset ovat jo tottuneet kuvaamiseen ja kuvien jakamiseen mutta muille tämä kaikki on uutta muuten paitsi katsojina, ja tuo siksi uusia uhkia. Mobiilivideo voisi synnyttää uusia genrejä visuaaliseen mediaan ja yhdeksi mahdolliseksi genreksi nimettiin first-person mobiilivideo-show, jossa ihmiset kuvaavat omaa todellisuuttaan mobiililaitteellaan niin, että katsojat kokevat saman kuin he. Näissä ohjelmissa voisi olla yksi tai useita kuvaajia. Katsojat voisivat kommunikoida kuvaajan kanssa ja täten jopa vaikuttaa shown etenemiseen. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi YouTuben kaltaisten kanavien kautta. Ääneen perustuvat käyttäjien luomat sisällöt kuten podcastit ovat jo nyt, artikkelia kirjoittaessa, yleisiä ja tähänkin perustuen voidaan uskoa käyttäjälähtöisen videomateriaalin saavuttavan suurta suosiota, koska video on tehokas kanava tunteiden ja kokemuksien jakamiseen. Mobiilin sisällön erityispiirteitä ovat ennen kaikkea digitaalisuus sekä formaatti ja koko, joka on helppoa julkaista, helposti saavutettavuus, se että käyttäjä voi itse yksin kuvata yhdellä laitteella joka hänellä on joka tapauksessa mukana (puhelin), sisältö on editoitavissa puhelimessa, sisällön julkaistavuus, mahdollinen suuri yleisö, kiinnostavuus mainostajille koska katsojia voi olla paljon esimerkiksi YouTubessa, ja se, että mukana oleva ympäristön äänimaailma ja narratiivi auttavat tallentamaan tunnelman. Palautekanava on myös oleellinen, sekundäärisen kontekstin mahdollisuus vaikuttaa ihmisiin primäärisessä kontekstissa, kuvaustilanteessa. Mobiilivideokommunikaation 52 osa-alueet ovat: Tallennus, editointi, jakaminen, kuluttaminen ja palaute. Se, että kaikki nämä voidaan tehdä yhdellä mobiililaitteella, nopeuttaa ja helpottaa jakamista huomattavasti. Media-arkeologi Huhtamon (2004) mukaan kameralla oli kantajaansa epäinhimillistävä vaikutus jo sen ilmestyessä katukuvaan 1800-luvulla. Tämä ilmiö, tai topoi, toistuu nyt kun kamerat ovat läsnä yhä useammin ja lähes kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Artikkelissa keskustellaan siitä, kuinka mobiilivideo vaikuttaa yksityisyyteen. Kaavio (Kaavio 2), kuvaa kuinka julkaisemistilanteen “turvallisuus” yksityisyyden suhteen vaihtelee riippuen siitä, kuinka tietoinen subjekti on kamerasta ja kuinka keinotekoinen tilanne on. Kaavion mukaan yksityisyyden kannalta vaarallisempia videoituja tilanteita ovat luontodokumentit ja siihen rinnastettava piilokamera, joissa kohde on ainakin jossain määrin normaalissa KAAVIO 2. JULKAISEMISTILANTEEN TURVALLISUUS YKSITYISYYDEN SUHTEEN 53 tilanteessa mutta täysin tietämätön kameran läsnäolosta, kun taas turvallisimpia ovat elokuvat, koska ne ovat näyteltyjä, keinotekoisia tilanteita ja tarkoitettukin julkisiksi. Muut tilanteen sijoittuvat johonkin näiden välimaastoon. Yksityisyyden menetyksen uhkan arvioidaan kasvavan mobiilivideon myötä, koska videot ovat nyt digitaalisia ja sen vuoksi helposti jaettavissa jopa reaaliajassa ja liikkeessä. Vielä tämän tutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan sanoa kuinka merkityksellinen tämä uhka ja muutos tulee olemaan. Joka tapauksessa, yksityisyyden menetyksen uhkaa on pyritty joissain maissa pienentämään esimerkiksi asettamalla kuvauskieltoja ja määräämällä kameran äänet pakollisiksi. Mobiilivideokommunikaatio syntyi aikaan, jolloin ei vielä oltu totuttu sosiaaliseen mediaan eikä videoiden jakamiseen. Valokuvia ja videoita jaettiin tuolloin enimmäkseen kasvotusten tai ehkä satunnaisesti lähettämällä multimediaviesteinä tai sähköpostin liitteinä toisille. Konteksti oli tuolloin sellainen, jossa suurin osa videomateriaalista tuli katsojille television tai filmien kautta ja siis editoituna ja valmiiksi pureskeltuna. Jonkin verran myös kotivideoita on jo aiemmin kuvattu ja esitetty kodeissa ja televisioiden “hauskat kotivideot” ohjelmissa. Julkkiksista kuvattuja paparazzivideoita olimme jo tuolloin tottuneet näkemään televisiossa ja internetissäkin. Valtaosa ihmisistä ei vuonna 2005 tiennyt, että matkapuhelimelta voi suoraan jakaa jopa reaaliaikaista videota internetiin, kaikkien saataville. Mobiilivideoilmiö oli uusi ja muodosti uudenlaista yksityisyysuhkaa, esimerkiksi sen vuoksi, että emme vielä olleet tottuneet ymmärtämään kuinka helposti ja nopeasti videomateriaali leviää ja millaisia uhkia se tuo mukanaan. Oli täysin avointa se, mihin ja kuinka mobiilivideokommunikaatiota tullaan käyttämään sen yleistyessä mutta joitain arvioita esiteltiin. I osatutkimuksessa esitettyä primäärisen ja sekundäärisen kontekstin mallia voidaan käyttää tämän uuden ilmiön kuvaamiseen ja tutkimiseen. 54 4.2.Motivaatiot ja asenteet mobiilia kuvaa kohtaan (II) II osatutkimuksen tarkoituksena on kuvata mobiilivideokommunikaation synnyttämää uutta sosiaalista kontekstia käyttäjien näkökulmasta. II osatutkimuksessa kysytään: Millaisia olivat puhelinkameroiden käyttäjien motivaatiot ja asenteet mobiilia kuvaa kohtaan päivittäistilanteissa? II osatutkimus käsittelee videokameran läsnäolon sosiaaliseen ympäristöön tuomaa muutosta jokapäiväisessä elämässä. Käyttäjätutkimukseen perustuen esitellään yksityisyysja luottamusongelmia sekä uusia sosiaalisia kaavoja. Kaikki mobiilivideokommunikaation roolit: kuvaaja, kohde, ohikulkija ja katsoja ovat tässä yhteydessä kiinnostavia. Kiinnostuksen kohteena oli kuvauksen hyväksyminen ja läpinäkyvyys ajan suhteen ja tätä varten tutkittiin, kuinka videokameran läsnäolo vaikuttaa sosiaaliseen kontekstiin ja kuinka kyseinen tilanne muuttuu ajan myötä, mitä kontekstilta vaaditaan, mitä olosuhteilta vaaditaan, että videokuvaus voi alkaa ja toisaalta, mikä on videokuvauksen vaikutus ympäristöön. Käyttäjätutkimuksessa käsiteltiin kännykkäkameroita ja ihmisiä osana kommunikaatiosysteemiä, kun taas aiemmassa tutkimuksessa kuvaamista on usein käsitelty kuvaajan näkökulmasta. Myös sisältöjä ja kuvamateriaalin jakamista käsiteltiin. Tämä osatutkimus perustuu Italiassa 2003-2004 tehtyyn käyttäjätutkimukseen, jonka 22 osallistujaa (neljää ryhmää: kaksi perhettä ja kaksi kaveriporukkaa) kuvasivat, jakoivat ja kuluttivat sekä stillettä videokuvaa, käyttämällä videokameraominaisuuksilla varusteltuja matkapuhelimia ja lisäksi erillisiä pieniä videokameroita. Kukaan osallistujista ei ollut aikaisemmin käyttänyt matkapuhelinta jossa on videokamera ja jakamismahdollisuus, eikä kukaan heistä opiskellut tai työskennellyt aiheeseen liittyvällä alalla mutta esimerkiksi sähköposti oli heille kaikille tuttu. Kenttätutkimuksen osa-alueet olivat: esittelykokous, kuukauden käyttöjakso, loppuhaastattelut ja aineiston analysointi. Tutkimuksessa analysoitiin kahdenlaista aineistoa: nauhoitetut ja puhtaaksikirjoitetut haastattelut sekä osallistujien kuvaama materiaali, jota heidän oli mahdollista poistaa tai editoida. Valokuvia kukin kuvasi 50-600, 55 matkapuhelinvideoita 0-40 ja muita mobiilivideoita enemmän kuin matkapuhelinvideoita. Kun kyseessä on matkapuhelimen kamera, kameran käytön ei tarvitse olla ennalta suunniteltua. Kameraa ei siis tarvitse erikseen ottaa mukaan, koska puhelin on yleensä kuitenkin mukana ja kamera samalla aina myös sen mukana. Kuvaaminen on testihenkilöiden mukaan nyt hyväksyttävämpää, koska kameraa ei ole otettu mukaan varta vasten jonkun tilanteen kuvaamista ajatellen. Tämä mahdollistaakin kuvaamisen vaikkapa tavanomaisessa ruokapöytätilanteessa, johon ei normaalisti erikseen kehdattaisi ottaa kameraa mukaan. Videota kuitenkin jätettiin joskus kuvaamatta sen vuoksi, että kameran läpi katselu vei kuvaajan ulos tilanteesta, aivan kuin hän katselisi televisiolähetystä ja jotkut osallistujat myös kokivat videokuvaamisen vievän liikaa keskittymistä. Neljä motivaatiota kuvaamiselle ovat: 1. Oman elämän arkistointi 2. Oman elämän jakaminen 3. Sosiaalisen läsnäolon vahvistaminen 4. Ryhmädynamiikan fasilitointi. Näistä ensimmäinen liittyy henkilökohtaiseen käyttöön, suunniteltuun uudelleenkatseluun sekundäärisessä kontekstissa, ja muut kommunikatiiviseen käyttöön ja itseilmaisuun, näistä kahden liittyessä kommunikaatiokanavien kautta jakamiseen, sekundääriseen kontekstiin ja yhden kuvaustilanteeseen, primääriseen kontekstiin. Oman elämän arkistointiin liittyy esimerkiksi muistiinpanotyyppinen materiaali, kun taas oman elämän jakamisen yhteydessä kuvamateriaalilla todettiin voivan vahvistaa viestiä. Sosiaalisen läsnäolon vahvistaminen liittyy usein parisuhteisiin ja kuvien jakaminen lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ryhmädynamiikkaa fasilitoitiin kameran avulla esimerkiksi niin, että kamera mahdollisti flirttailun tai vitsailun, tai se sai kuvauksen kohteen tekemään toivottuja asioita. II osatutkimus korostaa kuvauksen kohteen merkitystä mobiilivideokommunikaatiossa. Käyttäjätestin tulokset esittävät, että kuvaukseen suhtautumiseen vaikuttaa: 1. Kuvauksen kohteen suhde kuvaajaan, 2. Kohteen mielikuva kuvaajan tarkoitusperistä 3. Kuvauskonteksti. Kohteen ja kuvaajan suhteen vaikutuksesta kertoo esimerkiksi, että kun kuvaajana oli perheen tytär, 56 hänen isoisänsä suhtautuminen kuvaamiseen pysyi positiivisena koko kuukauden ajan, innostuksen toki hieman laantuessa ajan myötä; mutta kun sama tyttö kuvasi veljeänsä, veljen suhtautuminen muuttui innostuneesta vihastuneen kautta välinpitämättömäksi (Kaavio 3). Näyttää siltä, että mobiilivideoissa tunteet näytellään ja karikatyrisoidaan elokuvista opitulla tavalla mutta tämä laantuu ajan myötä, kun kameran läsnäoloon totutaan ja sen uutuusarvo alkaa hävitä. Mielikuvan vaikutus on tutkimuksen mukaan sellainen, että jos kuvaajaa ei koeta miellyttäväksi/turvalliseksi (eng. comfortable), kuvaus koetaan uhkana (vrt. Huhtamo, 2004; Koskinen ym., 2001). Jos kuvaajan aikeet ymmärretään väärin, kuvaaja voi saada ei-haluttua vastakaikua. Kuvauksen kohde alkaa usein käyttäytyä kuvaajan toivomalla tavalla, kuin kuvaaja ohjaa häntä. Esimerkiksi, kun kuvaaja haastattele, kuvattava vastailee ja kun kuvaaja flirttailee, kuvattava flirttailee takasin kameralle. Kuvauskonteksti vaikuttaa esimerkiksi niin, että tutussa ympäristössä tunteet näytetään luonnollisemmin, jolloin tilanteessa on suurempi yksityisyysuhka, kun taas puolestaan julkisilla paikoilla hymyillään ja näytellään, ja yksityisyyden menetyksen uhka on siten pienempi (vrt. Kaavio 2). Kuukauden aikana kuvauksen kohteiden suhtautuminen kuvaukseen yleisimmin muuttui innostuneisuudesta vihaisuuden kautta välinpitämättömyydeksi (Kaavio 3). Läsnäolevaan kameraan siis totutaan suhteellisen pian ja kun sen läsnäolosta KAAVIO 3. KOHTEEN KUVAAJAAN SUHTAUTUMISEN MUUTOS KUUKAUDEN AIKANA 63 ilmenee esimerkiksi sää ja ketä on paikalla, voidaan samalla kertoa jollekin tietylle henkilölle tarkoitettua viestiä. Videoissa annettiin myös suunnistusohjeita, esimerkiksi auttaakseen toisen ryhmän henkilöä siirtymään toiseen ryhmään. Eräs osallistuja kertoi, että suosikkivideo oli video hotellin aulabaarista koska siitä hän näki, ketä baarissa on paikalla ja pystyi siihen perustuen tekemään päätöksen, haluaako liittyä seuraan. Videossa esiintyneet henkilöt eivät olleet primäärisessä kontekstissa tietoisia, että videota käytettiin niin että sekundäärisen kontekstin henkilö (jonka he eivät tienneet katsovan videota mutta tiesivät, että kuka vain ryhmästä tai ulkopuolisetkin voivat livevideon nähdä), ikään kuin käytti videoita arvottaakseen sekundäärisestä primääriseen kontekstiin siirtymisen mielekkyyttä. Webcastit ovat yksisuuntaisia videoita, toisin kun esimerkiksi Skype videopuhelut mutta joskus kahden laitteen avulla jaettiin ja katsottiin webcastia samaan aikaan, koska kyseessä oli ryhmätilanne. Eksperimentin tekstiviestien kautta tai usean laitteen avulla hoitunut kaksisuuntaisuus oli hankalahkoa mutta oleellista ja kaksisuuntaisuus toteutui vaikka videot ovat yksisuuntaisia (vertaa Skypepuheluihin, jotka ovat kaksisuuntaista videota). Suosituimmat kuvauspaikat olivat ulkotilat kuten kadut ja puistot, baari, lentokenttä, museo ja hotelli. Selkeä ero ulkona ja sisällä kuvattujen videoiden välillä on se, että ulkovideot on usein kuvattu liikkeessä, jolloin kamerakin liikkuu (ja kuvaa eteenpäin mutta myös ympärille ja kuvaajaa), kun taas sisävideot tuolilla istuen, niin että kameraa vain käännellään. Ulkovideoissa on paljon puhetta, niissä esitellään paikkoja ja ne kestävät keskimäärin pidempään, kuin sisällä kuvatut. Sisällä kuvataan usein tervehdyksiä ja haastatteluja. Suosituimpia katselupaikkoja olivat baarit, koska videoista näkee, missä muut ovat ja kuulee heidän suunnitelmiaan. Ääni tosin kuuluu ravintolaympäristössä huonosti ja tämän todettiin vähentävän yksityisyyden menetyksen uhkaa, koska kaikki mitä puhutaan ei kuulu videon yli. Katsojat kommentoivat mielellään tekstiviestein, että olivat nähneet videon, tätä tapahtui sekä matkalla mukana olijoiden, että laajennetun yleisön toimesta. Kuvaajat kokivat tekstiviesti- 64 kommentit tärkeinä, koska kommentit todistivat, että joku näki videon ja että videolla oli toisille merkitystä. Huomasin, että reaaliaikaisella videolla jaetaan kontekstia, senhetkistä tilannetta, kun taas tallennetulla ja myöhemmin katsottavaksi tarkoitetulla videolla jaetaan sisältöä. Tämä jako ei ole yksiselitteinen eikä poissulkeva mutta tästä erosta kertoo esimerkiksi se, että livevideoina jaettuja videoita ei yleensä haluta katsella jälkikäteen ja reaaliaikaisissa videoissa siis korostuu senhetkinen tilanne ja kommunikaatio. Ryhmäkeskustelussa ja kentällä kävi ilmi, että livevideolle ei aseteta yhtä suuria laadullisia vaatimuksia, kuin myöhemmin jaetulle videolle, koska katsojat ymmärtävät editoinnin mahdottomuuden ja kommunikaatiomerkitys korostuu. Joitain mielenkiintoisissa kohteissa kuvattuja videoita haluttiin katsoa jälkikäteenkin, jos video oli jäänyt reaaliaikaisena näkemättä. Tämä korostaa sijainnin merkitystä ja sitä, että on hyödyllistä jos videota jaetaan sekä livenä, että jätetään saataville ja katsottavaksi myös jälkikäteen. Video alkoi noin 15 sekuntia sen jälkeen kun kuvaaja käynnisti sen ja nämä viivästyneet alut ja joskus viivästyneinä toimitetut tekstiviestit aiheuttivat joskus ongelmia, ja aina ei tiedetty onko videolla katsojia sillä hetkellä vai ei, koska viestin välitys ei aina ollut reaaliaikaista ja video saattoi olla jo pitkällä, ennen kuin siitä ilmoittava viesti vastaanotettiin ja toisaalta viesti videon katsomisesta saattoi saapua vasta myöhässä, eikä ollut aina ilmeistä mitä videoita se koski. Se, että videot olivat usein koomisia ja hauskoja, johtunee suurelta osalta siitä, että kyseessä oli lyhytaikainen eksperimentti ja lomakonteksti, ja koko asia oli uusi. Vaikka videot oli usein suunnattu sekundäärisen kontekstin yleisölle, videokuvaus vaikutti myös ryhmän sisäiseen kommunikaatioon ja ryhmädynamiikkaan (kuten myös II osatutkimuksessa todettiin) jolloin ulkopuolisen yleisön ja sekundäärisen kontekstin merkitys näytti vähenevän. 65 Vaikka tutkimus oli pienimuotoinen, arvioin sen perusteella, että mobiili livevideokommunikaatio tuo ryhmäkommunikaatioon seuraavan tason ja sillä on potentiaalia olla tulevaisuuden sosiaalinen media. Koska videokameran läsnäoloon aiemman tutkimuksen mukaan totutaan jopa kuukaudessa, arvioin osatutkimuksessa, että matkapuhelimen videokamera voi tulevaisuudessa merkitä ihmisille aina käsillä olevaa etäläsnäolomahdollisuutta, eikä sitä ajatella niinkään teknologiana. Mobiilin livevideokommunikaation roolit ovat kuvaaja (joka on usein samalla myös kommentaattori tai haastattelija), kohde (joka on usein myös haastateltava), ohikulkija ja katsoja (joka usein kommunikoi kuvaajan kanssa). Koska tutkimuksessa kyseessä oli ryhmä, tehtävät jakaantuivat ja samalla voitiin usean laitteen kautta vaikkapa katsoa, kuvata ja viestiä tekstiviestitse. Rooleihin suhtautuminen vaihteli tasaisehkosti positiivisen, neutraalin ja negatiivisen välillä. Katsojat kokivat livevideoiden sisäisen selostuksen tärkeänä, koska se auttoi ymmärtämään kontekstia ja kuvaaja onkin usein myös kommentaattori. Kaksisuuntaisen kommunikaation tarve on tutkimuksen perusteella ilmeinen. Sekä kuvaaja, että katsoja kokivat vuorovaikutuksen tärkeänä mobiilin livevideon yhteydessä ja tekstiviestiä käytettiin videon lisänä kaksisuuntaisen kommunikaation saavuttamiseksi. Oli tärkeää tietää, onko yleisöä, ja lisäiloa toi jos tiesi kuka katsoo. Suurin osa osallistujista haluaisi jakaa livevideoita tutuille, tervehdyksinä ja erityisistä tilaisuuksista, ja katsoa tuttujen livevideoita mutta myös julkinen jakaminen ja vieraiden kuvaamien videoiden katselu sai kannatusta. Sisävideoita kuvattiin yleensä paikallaan ollen ja ulkovideot kuvattiin liikkeessä, ulkovideoiden siis ollen kaikkein ominaisimpia mobiilivideoita mutta toki myös sisävideoissa mobiilius on oleellista, koska mobiiliuden ansiosta livevideo oli mukana ja käytettävissä kaikkialla. Livevideoiden jakaminen ja katsominen oli paljon suositumpaa kuin jälkikäteen jaettujen. 66 4.4.Mobiilin livevideon sisällöt (IV) IV Osatutkimuksen tarkoituksena on kuvata mobiilivideokommunikaation "Mobile Live Webcasting” -muotoa, eli reaaliaikaista mobiilivideota, sen sisältöjen avulla. Osatutkimukselle asetettiin seuraava tutkimuskysymys: Millaisena “Mobile Live Webcasting" näyttäytyi käyttäjien videoimana? IV Osatutkimus on vuonna 2009 toteutettu ja vuonna 2010 julkaistu kvalitatiivinen sisällönanalyysi neljästä webcast palvelusta. Kvalitatiivinen sisällönanalyysi metodina mahdollistaa tekstisisältöjen, joihin tässä myös videokontentti sisältyy, analysoinnin (Blythe & Cairns, 2009; Krippendorff, 2004; Quinn Patton, 1990). Tutkimuksen tekoaikaan mobile live webcast palvelut ovat otettavissa käyttöön ilmaiseksi tai jopa puhelimessa valmiiksi installoituna (Kuten Qik oli joissain Nokian puhelinmalleissa) ja niille yhteisiä ominaispiirteitä ovat: Livevideon jakaminen puhelimelta internetiin; videoiden talletusmahdollisuus myöhempääkin katsomista varten; videoiden jakaminen muillekin websivuille kuten sosiaaliseen mediaan, sähköpostiin tai internetsivuille upottaminen; otsikointi; kommentointi ja/tai livechat. Sovelluksen etusivulla näkyy usein uusimpia tai suosituimpia livevideoita ja katsoja voi niistä valitsemalla siirtyä seuraamaan haluamaansa. Bambuser, Kyte, Qik ja Flixwagon palveluista analysoitiin yhteensä 178 mobiililivevideoklippiä. Videot valittiin manuaalisesti mutta systemaattisesti julkaisuaikaikkunaan perustuen kahden vuorokauden aikana julkaistuista livevideoista. Noin 3/4 näistä videoista oli jaettu Qik:ssä. Analysointia varten videoista tallennettiin enimmillään viisi minuuttia alusta, johtuen tallennukseen käytetyn sovelluksen ominaisuuksista. Videoista saatavilla olevat sisältötiedot olivat video, audio ja otsikko. Nämä neljä palvelua olivat esimerkkejä tutkimuksentekoaikaan vielä uudentyyppisestä sosiaalisesta mediasta, jolla voi julkaista suoraa videolähetystä matkapuhelimelta internetiin kaikkien saataville. (Liite X). Videoista tarkasteltiin sisältöjä, ja niiden visuaalisia esitystapoja, kameratyöskentelyä ja koordinointia sekä ylipäätään puhetta, jotta kyseisen mediumin mahdollisuuksia ja toisaalta myös esteitä sen laajenemiselle 67 voitaisiin tutkia. Sisällönanalyysissä sekä kuvausaiheita että tuotantostrategoita käsiteltiin. Talletetut videot analysoitiin ja ne kategorisoitiin kuvausaiheiden mukaan. Seuraavanlaiset kategoriat löydettiin: Testit (71/178) ja demot (8/178), Video logit (VLog, 6/178), Kiertoajelut (16/178), Performanssit (6/178) ja esitelmät (6/178), Sosiaaliset tapahtumat (12/178), Ryhmät ja väkijoukot (19/178), Lapset tai lemmikit (12/178), Maisemat (5/178), Televisio ja tietokoneen näyttö (38/178) ja Yhtäkkiset tilanteet (5/178). Seitsemän videoita ei ollut katsottavissa. Testit ja demot on helppo tunnistaa, koska niissä ei ole mitään muuta kuin esimerkiksi näyttö, jolta videoita samalla katsotaan ja puhetta sovelluksesta. Näyttöjen kuvaus on varmasti yleistä juuri samasta syystä, niistä seurataan testin onnistumista mutta toisaalta syynä voi olla myös se, että ne ovat “turvallinen” kuvauskohde ja kuvaaja saattaa kokea ne kiinnostavampana kuin tylsän ympäristön. Vlogit ovat saman tyyppisiä kuin kiinteällä nettikameralla kuvatut, kolmannessa persoonassa kuvattuja videoita, jossa kuvaaja puhuu kameralle. Mobiilivideoiden vlogeissa ollaan kuitenkin joskus liikkeessä. Tällaiset liikkuvat vlogit muistuttavat Kiertoajelu-kategoriaa mutta ne erotettiin omakseen niiden vahvan Vlogimaisuuden takia. Lasten ja eläinten kuvaaminen on tyypillistä kaikille kuvausmetodeille, valokuvasta videoon. Sisällönanalyysin perusteella näyttää siltä, että kuvausaiheiden löytäminen on vaikeaa ja live-webcasteissa ei vielä tutkimuksen tekoaikaan ole paljoa niin sanotusti ”järkevää” sisältöä, vaan enemmänkin sisällöltään epämääräistä materiaalia. Tämä johtunee suurelta osin myös siitä, että tutkimuksen aikaan sovellusta usein vasta kokeillaan. Materiaalin perusteella webcastaus sopii hyvin perheille ja ryhmille. Myös jonkun verran yhtäkkisiä tapahtumia ja performansseja on nähtävissä, ja niitä voisikin pitää mediumille tyypillisinä sisältöinä, koska kamera on mukana aina ja kuvaus helposti aloitettavissa ja video nopeasti jaettavissa. Ennen mobiilien livewebcastien mahdollisuutta, liikkuvalla kameralla kuvaajien kuten bloggareiden piti editoida ja jakaa videot 68 offline-sovelluksia käyttäen joko kameralla tai matkapuhelimella (Kirk ym., 2007). Tuotantostrategioista käsiteltiin kameratyöskentelyä transitioineen ja koordinaatiopuhetta. Live-webcastaajien kameratyöskentelyyn liittyen mobiilille livevideolle ominainen piirre on se, että perinteinen editointi ei ole mahdollista. Editointi kuitenkin on usein ollut kuvaajalle tärkeää, jotta saadaan esimerkiksi tarinankerronnallisesti haluttu lopputulos (Mascelli, 1965). Livevideossa siirtymät kohteesta toiseen on tehtävä transitioilla, liikuttamalla kameraa. Kuvaaja yleensä joko pyrkii seuraamaan jotain kohdetta tai vaihtamaa kuvakulmaa kohteiden välillä. Aineistosta löytyi kontrolloitua ja kontrolloimatonta kameraliikettä (jota osatutkimuksessa kutsuttiin myös nimellä “spay paint” eli “ruiskumaalaus”). Videoiden aloitukseen ja lopetukseen kiinnitettiin huomiota. Mobiililivevideon kontrolloitu kameraliike muistuttaa käsivaralta kuvatun filmikameran traditioita, jossa mukana on esimerkiksi pan, tilt ja tracking shot. Tämäntyyppiset kontrolloidut ja eritellyt transitiot ovat materiaalissa kuitenkin harvinaisia. Yleisempää ovat hallitsemattomat ja nopeat transitiot, jossa ikään kuin kaikki edellämainitut transitiot sekoittuvat tavalla, joka muistuttaa spraymaalipullolla ympäriinsä suihkuttelua. Tällainen kameratyöskentely selittyy kuvaajan kokemattomuudella videokuvaajana ja tällaiset videot ovat katsojalle haastavia. Livevideoiden alut ja loput ovat hyvin yleisesti epämääräisiä ja kamera osoittaa usein lattiaan. Tämä johtuu siitä, että video aloitetaan painamalla puhelimen videokuvauspainiketta ja koska kuvaajan pitää keskittyä löytämään record painike, tämä vaikuttaa olevan hankalaa suorittaa niin, että kamera kuvaisi samalla kohdetta. Koordinaatiopuheeseen liittyen tehtiin huomio, että 41/178 videossa kuvaaja puhuu ihmisille, jotka ovat kuvaustilanteessa primäärisessä kontekstissa läsnä. Webcastaajat siis kommunikoivat kuvauksen kohteen kanssa ja samalla ohjaavat heitä reaaliaikaisesti puheellaan joko eksplisiittisesti (suoraan, 36 videoita) antamalla vihjeitä, kuten (suomennettuna): ”olemme live” (15), pyytämällä tekemään jotain tiettyä (21), kuten ”vilkuta”, ”sano hei”, tai implisiittisesti (julkilausumattomasti, 5 videota) esimerkiksi haastattelemalla. 69 Näillä toimilla kuvaaja vaikuttaa pyrkivän hallitsemaan livelähetyksestä ja tekemään siitä kiinnostavamman. Kiinteiden livevideokameroiden käyttöä kommunikaatiossa on tutkittu esimerkiksi videojukkien (VJ) työssä, todeten, että reaaliaikainen videoyhteys yleisön ja fanien kanssa on tärkeä (Shamma ym., 2009). Kuvaaja toimii myös videon ohjaajana, valiten aiheiden lisäksi rajaukset, kuvakulmat ja transitiot ja ohjaten puheellaan kuvauksen kohteita. Mobiililivevideossa kaikki tämä tapahtuu kuvauksen aikana ja videoissa kuuluukin usein puhetta, joka ei ole tyypillistä ammattimaiselle videolle. Osatutkimuksessa pohdittiin kuinka kuvaajaa voisi auttaa tekemään livevideoproduktiota paremmin, kuinka amatööreille voisi opettaa kameranhallintatekniikoita ja todettiin, että mobiililaitteen parempi fyysinen kontrolli helpottaisi kameratyötä. Filmeistä tuttua kameratyöskentelyä imitoidaan vahingossa, mutta näyttää siltä, että sitä imitoidaan jonkin verran myös tarkoituksella. Esimerkiksi kamera usein käännetään kuvaamaan haastateltavaa. Panorointeja ja zoomauksia tehdään samantyyppisissä tilanteissa kuin filmeissä. Vlogeissa on jo nähtävissä se, kuinka uudet mediumit adoptoivat usein aiempien mediumien tyylejä ja muuttavat niitä sitten sopiviksi (remediation) (Bolter & Grusin, 2003), (topos) (Huhtamo, 2004). Vlogeihin alkaa tulla lisänä mobiilivideolle ominaisia piirteitä, kuten kiertoajelu ja performanssi, joiden toteuttaminen on mahdollista mobiililaitteella. Sisällönanalyysin perusteella ei näytä riittävän ainoastaan se, että webcastaus pelkästään mahdollistetaan, vaan se täytyy tuoda lähemmäs käyttäjiä, esimerkiksi parantamalla nettikäyttöliittymiä ja puhelimen käyttöliittymiä niin, että kuvaaminen ja katselu olisi helpompaa sekä esimerkiksi tuomalla jotain automaatiota videon aloituksen ja lopetukseen. Mobiili livevideo ei ollut tätä osatutkimusta tehtäessä vielä vastannut tutkijoiden odotuksiin, eikä kohdannut täyttä potentiaaliaan uusimpana sosiaalisen median menestystarinana. Sisällönanalyysiin pohjaten vaikuttaa kuitenkin siltä, että tulevaisuudessa testien määrä vähenee ja esimerkiksi demojen, kiertoajelujen ja esitysten tyyppinen sisältö lisääntyy, nivoutuen mobiileihin Vlogeihin, live-webcastin tultua useammille kuvaajille tutummaksi ja helpommaksi. 70 5. Tulosten ja käsitteiden syventävä tarkastelu Perehdyttyäni aihepiirin lähdekirjallisuuteen ja tehtyäni osatutkimukseni halusin lisäksi tarkastella teoriaperustana mobiilivideokommunikaatiota käsiteanalyyttisesti päästäkseni mahdollisimman hyvin kiinni ja syvälle ilmiön ytimeen. Menettelin siten, että jaoin kokonaisuuden palasiin ja syvennyin sanojen mahdollisimman alkuperäisiin merkityksiin. Koen kyenneeni ymmärtämään aihetta pintaa syvemmältä. Toivon, että voin näkökulmani avulla tarjota muillekin ahaa-elämyksiä ja laaja-alaista ymmärrystä mobiilivideokommunikaatiosta taustoineen ja täten edesauttaa uusien innovaatioidenkin syntyä alalle. Määrittelin Teoriaperusta-luvussa termit mobiili, video ja kommunikaatio. Nyt haluan vielä syventää käsittelyäni tarkastelemalla, mitä termit tarkoittavat toistensa yhteydessä tutkimustulosteni antamien erilaisten näkökulmien valossa. Tarkasteluni päätyvät lopulta määrittelemään mobiilia videokommunikaatiota kokonaisuutena hyödyntäen väitöskirjani tuloksia. Olen löytänyt ominaisuuksia, jotka liittyvät mobiiliin videokommunikaatioon. Seuraavassa jaottelen niitä edellä mainitun mobiili-video-kommunikaatio -kolmikentän mukaisesti. Tuon tässä yhteydessä esiin myös uusia huomioita ja termejä. Mainitsin jo teoriaosassa mobiilin videokommunikaation kolmikentän. Kolmikentän kulmiin muodostuvat mobiili video, videokommunikaatio ja mobiili kommunikaatio. Tarkastelen kyseisiä sanapareja vielä tarkentaen edellä mainittuja polysemioita niin, että käsittelen kutakin tarkemmin ja nimenomaan muiden yhteydessä, perustuen osatutkimusten tuloksiin, lähdekirjallisuuteen ja yleisiin huomioihini. Tällöin tarkastelun kohteet ovat seuraavasti: Mobiili videon yhteydessä, Mobiili kommunikaation yhteydessä, Video kommunikaation yhteydessä, Video mobiilin yhteydessä, Kommunikaatio mobiilin yhteydessä ja Kommunikaatio videon yhteydessä (Kaavio 4). 71 Monet tässä esittämistäni havainnoista sopisivat myös jonkin toisen sanaparin yhteyteen ja nimenomaisesti koko mobiilivideokommunikaation yhteyteen, mobiilin yhteydessä videon yhteydessä kommunikaation yhteydessä mobiili - Mobiili ajan ja paikan suhteen Kännykkävideo Kuvaaja hallitsee Metamobiilius Subjektiivinen kuvakulma Aina tavattavissa video Henkilökohtainen Piilotettu joukkokokemus Metalivevideo Monikäyttöisyys Tottuminen - Audiovisuaalisuus Video teoksena ja viestinä Video kontenttina ja kontekstin jakamisena Sosiaalinen media Television malli Julkisuus kommunikaatio Pullopostina Ryhmäkommunikaatio Reaaliaikaisuus Uhat viestin välittymiseen ja yksityisyyteen liittyen Kuvaustilanteen sisäinen kommunikaatio Tekstipohjainen kommunikaatio videon yhteydessä Videon sisällön viestien tasot - KAAVIO 4. MOBIILI, VIDEO JA KOMMUNIKAATIO TOISTENSA YHTEYDESSÄ 72 mutta haluan purkaa tätä kokonaisuutta hieman osissa ja samalla pohtia, mistä kokonaisuus muodostuu ja mistä ominaispiirteet juontavat juurensa. Nämä teemat ja ominaispiirteet kuitenkin nivoutuvat saumattomasti yhteen mobiilissa videokommunikaatiossa, ja esitänkin nämä myös kokonaisuuteen liittyvinä tutkimustuloksina. Primäärisen ja sekundäärisen kontekstin mallin olen sijoittanut kolmion keskelle (Kaavio 5), koska sen avulla tätä kokonaisuutta voidaan tutkia ja hahmottaa uudella tavalla. 5.1.Mobiili videon ja kommunikaation kontekstissa Käsittelin jo aikaisemmin ”mobiili” termin etymologiaa ja totesin sen juontuvan latinankielisestä helposti liikuteltavaa tarkoittavasta sanasta. Mobiili sanan polysemia kautta päädyin määrittelemään mobiili termin teoksessani seuraavasti: ”Jotain joka on helppo kuljettaa mukana”. Tässä vaiheessa teostani on lisäksi syytä tarkastella ”mobiili” termiä myös videon ja kommunikaation kontekstissa. Mobiili videon yhteydessä Mobiili ajan ja paikan suhteen. Perinteisesti Mobiililla tarkoitetaan jotain nimenomaan paikan suhteen liikkuvaa. Videon yhteydessä mobiili siis tarkoittaa, että video on mobiili siten, että sitä voidaan kuvata ja katsella missä vain. Jopa liikkuessasi se kulkee mukanasi ja voit käyttää sitä aina halutessasi. Kuitenkin se, että mobiilia videota voi kuvata ja katsella milloin vain tekee siitä myös ajattoman. Mobiili video siis on mielestäni mobiili sekä ajan, että paikan suhteen. Kaikissa osatutkimukseni (I-IV) huomioidaan se, että kuvaaja pääsee jakamaan kontekstiaan videon välityksellä milloin vain ja jopa liikkuessaan. Hän voi jakaa sitä niin, että yleisö voi katsella sitä missä tahansa ja milloin vain, reaaliaikaisesti tai halutessaan, kun on sopiva aika tai tarve. Mobiili video, ja video ylipäätään myös tavallaan mahdollistaa aikamatkailun, katsojan liikkumisen sekä ajassa että paikassa (triggeröiden mielikuvitusta ja muistoja) ja kuvaajan lähettäessä viestiä tulevaisuuteen. Myös Hietalan (1993) teksteissä 79 samaan sosiaalisen median uutisvirtaan, jota katsoja muutenkin seuraa, niitä on helppo seurata, ilman vaivannäköä. Videot sisällytettiin varsinaisesti sosiaaliseen mediaan vasta tutkimusjaksoni jälkeen mutta haluan kuitenkin nostaa tämän oleellisen askelman esille, koska se on vaikuttanut suuresti mobiilivideokommunikaation yleistymiseen, livemuodossaankin. Sosiaalinen media auttoi mobiilivideoita yleistymään mutta se ei välttämättä ole yksinomaan helppo alusta videokommunikaatiolle; esimerkiksi Lampinen (2014) toteaa sosiaalisen median käyttäjien pyrkivän kohti yhteistä sosiaalisten rajojen hallintaa. Vaikka mobiilivideo varsinaisesti siirtyi sosiaaliseen mediaan vasta myöhemmin, voimme ajatella mobiilivideosovellusten, kuten Qik, josta kerrotaan osatutkimuksessa III, olleen ikään kuin oman aikansa sosiaalisia medioita. Niiden ominaisuudet kuitenkin olivat erilaisia, eivätkä ne yksinään saavuttaneet yhtä suurta käyttäjäkuntaa kun nyt esimerkiksi Facebook. Television malli. Videoita tehdessä ja katsoessa televisiosta opittu kerronta ja käyttäytyminen muokkaa tekijän, kohteen ja katsojan käyttäytymistä ja odotuksia. Kuvaaja saattaa alitajuisestikin yrittää tehdä videota niin kuin on televisiossa nähnyt, esimerkiksi haastattelemalla läsnäolijoita, selostamalla tilannetta tai käyttäytymällä kuin olisi tositelevisiossa. Tämä huomio tehdään lV osatutkimuksessa. Katsoja taas saattaa odottaa videolta samaa laatua johon on tottunut televisiossa. Kirjoitan tästä useassa osatutkimuksessa. Tositelevisiomäisyys ja pyrkimys julkkikseksi on eräs mobiilivideon jakamisen ilmentymä. Haastattelujen yleisyys voidaan myös selittää television mallilla. Haastatteluja ja selostusta käsitellään erityisesti osatutkimuksissa III ja IV. Julkisuus. Oman videon jakaminen internetissä voi tarjota mahdollisuuden Andy Warholin (1968) ennustamaan “15 minuutin kuuluisuuteen”, jonka jokainen hänen mukaansa tulee saamaan (“In the future, everyone will be world-famous for 15 minutes”). Julkisuus ja kuuluisuus on mobiilivideokommunikaation ansiosta mahdollinen muillekin kuin niille joille se mediatalojen kautta annetaan, koska kenen tahansa on matkapuhelimiltaan mahdollista jakaa omaa elämäänsä kaikkien nähtäville. Julkisuus voi jäädä lyhytkestoiseen kuuluisuuden hetkeen vaikkapa yhden suositun videon myötä 80 mutta myös pidempiaikainen julkisuus ja sen hallinnointi on nyt suurelta osin henkilöiden itsensä käsissä, koska heillä on vahva suora linkki yleisöön. Niin sanotut tubettajat, videoitaan Youtubessa jakavat henkilöt, ovatkin tämän hetken julkkiksia. Laulaja Kerli jakaa webcast-palvelussa mobiilivideon (osatutkimus IV), jossa hän kävelee pitkin kaupunkia Virossa, ja käyttäen sekä ensimmäisen persoonan kuvakulmaa että esittäen kasvojansa kolmannen persoonan kuvakulmassa. Hän siis hallinnoi itse omaa julkisuuskuvaansa. Video mobiilin yhteydessä Henkilökohtainen. Minä näen. Mobiilivideo on usein yksin kuvausta ja yksin katselua (Kuten aiemmin totesin, “Video” on latinaa ja tarkoittaa “minä näen”). Tässä “minä näen“ voi kuvata sekä kuvaajan, että katsojan näkökulmaa, kuvaajan jakaessa mitä näkee ja katsojan nähdessä mitä kuvaaja jakaa. Mobiilivideon kuvaus on nimenomaan yksin kuvausta, oman ensimmäisen persoonan näkymän tallentamista ja jakamista ilman muiden apua, osatutkimuksessa II esimerkiksi kommenoitiin kuvaajan ilosta päästettyään taiteellisuutensa valloilleen. Videon jakaminen mahdollistaa sen, että toiset voivat nähdä mitä minä näen. Katselija myös katselee videota usein yksin pieneltä näytöltä, saaden henkilökohtaisen kokemuksen) ja tässä on ero perinteiseen television tai elokuvan katseluun, jossa päätelaite ei ole mobiili, vaan suurikokoinen paikallaan pysyvä näyttö, ja katselijoita on usein monia samassa paikassa. Televisiotai elokuvamateriaalin kuvauskaan ei ole niin realistisesti oman näkymän jakamista, koska kuvausryhmässä on usein monia henkilöitä, kukin omalla roolillaan, ja subjektiivinen kuvakulma on usein saatu aikaan muilla keinoin kuin näyttelijän itse kuvaamana mutta lopputuloksesta kuitenkin voidaan haluta antaa vaikutelma, että se on jonkun ensimmäisen persoonan näkymä. Oman henkilökohtaisen kokemuksen reaaliaikainenkin jakaminen koetaan tärkeänä ja siitä on hyötyä katsojille, jotka pystyvät ikään kuin kokemaan jotain, jota eivät muuten ainakaan sillä hetkellä, tai koskaan, voisi kokea (Goldberger, 2010; Kramer, 2011). Sekä kuvaaja että katsoja siis voivat täysin itse päättää mitä kuvaavat ja jakavat tai mitä katsovat, ja tämäkin tekee kokemuksesta henkilökohtaisen. 81 Piilotettu joukkokokemus. Mobiilivideokommunikaatiotilanne voi olla joukkokokemus, joka ei tunnu joukkokokemukselta. Paradoksaalista, että tällainen mobiili, henkilökohtainen, fyysisesti tavallaan yhdeltä yhdelle, kuten juuri edelläkin mainitsin, (mobiililaitteesta mobiililaitteeseen) välittyvä video on kuitenkin samalla potentiaalisesti samalla hetkellä kaikkien katsottavissa, ja siis voimakkaasti joukkokokemus, jossa useat henkilöt samaan aikaan kokevat saman asian mutta eri tiloissa. Katsojalle kokemus kuitenkin voi tuntua hyvin henkilökohtaiselta, jos sitä katsoo vaikkapa yksin omassa huoneessa peiton alla. Voi tuntua siltä kuin kuvaaja puhuisi ainoastaan juuri hänelle, kun jopa kuvaajan kanssa kommunikointi on mahdollista esimerkiksi chatin kautta. Mobiilivideollakin on useita katsojia samassa tilassa silloin kun laitteen omistaja haluaa jakaa näytön lähellä olijan kanssa ja katsoa yhdessä pieneltä ruudulta, tai jakaa puhelimen näkymän reaaliajassa esimerkiksi oman television kautta näkyväksi. Mobiilivideota vaikkapa omasta kodistaan sohvan nurkata jakava teini ei välttämättä ymmärrä, kuinka suuri katsojakunta hänellä voi olla, kuvaaja ei todennäköisesti tunne samalla tavalla jännitystä puhuessaan valtavalle yleisölle, kuin mitä hän tuntisi, jos esiintyisi vaikkapa luentosalissa paljon pienemmälle yleisöjoukolle. Kramer (2011) kertoo, kuinka hän oli myöhässä itse pitämältään luennolta mutta päättikin aloittaa jo matkallaan luennolle livevideon, jota oppilaat pystyivät seuraamaan reaaliaikaisesti, projisoituna webcast sovelluksesta luokan seinälle. Hänen saman luentonsa aikana toteutui siis sekä piilotettu joukkokokemus, sekundäärisen kontekstin yleisölle puhuminen kävellessään yksin Salzburgin kadulla, että primäärisen kontekstissa yleisön edessä puhuminen. Metalivevideo. Kun jaetaan Skypen tai webcastin kautta TV-kuvaa ja päinvastoin, syntyy tilanne, jossa toisen reaaliaikaisen mediumin kautta jaetaan toista reaaliaikaista mediumia. Tässä voi siis yhdistyä esimerkiksi julkinen lähetys ja yksityinen livevideo. Tämä lisää materiaalin leviämistä sekundäärisessä kontekstissa edelleen paljon laajemmalle kuin videon alkuperäinen kuvaaja ehkä ymmärtääkään. 82 Avatakseni tätä kehittämääni termiä, metalivevideota, hieman lisää, esitän esimerkin Chilen maanjäristyksestä ja tsunamiuhasta vuonna 2010: Chileen iski 27. helmikuuta 2010 8.8 magnitudin maanjäristys, aiheuttaen tsunamiuhan useisiin paikkoihin Tyynen valtameren rannoilla, esimerkiksi Hawaiille. Uhan aikana jaettiin useita reaaliaikaisia internetvideoita. Katselin näitä videoita itse livenä ja tein muistiinpanoja. Esimerkiksi webcast palvelu Ustream pyysi ihmisiä jakamaan palveluunsa livevideoita kamerapuhelimistaan. Tämän lisäksi tapahtui mielenkiintoinen livevideo-ilmiö, jossa reaaliaikaista videota jaettiin toisen reaaliaikaisen videon kautta. Kutsun tätä metalivevideoksi. Löysin tapahtuman aikana kahdentyyppistä metalivevideota: 1. Nettivideo television kautta, siis reaaliaikainen Skype -mobiilivideopuhelu suorassa televisiolähetyksessä 2. Televisio nettivideon kautta, siis suoran televisio-ohjelman jakaminen Ustream live webcastina. 1. Nettivideo television kautta. Tsunamiuhka oli yhtäkkinen tapahtuma, eivätkä toimittajat päässeet tapahtumapaikoille aikataulullisten syiden lisäksi lentokenttien sulkemisten vuoksi. Koska jo tapahtumapaikalla olevilla tavallisilla ihmisillä oli kamerapuhelimet internetyhteyksineen käytettävissään, näyttää siltä, että internetin livevideoiden välityksellä onnistuttiin jakamaan tietoa jopa paremmin kuin pelkillä perinteisillä tiedotusvälineillä yksinään. Webcast-palvelu Ustreamin kautta jaettiin 4.35 miljoonaa videolähetystä tähän tapahtumaan liittyen ja lähetykset saivat paljon katsojia. Televisioyhtiöt huomasivat tässä mahdollisuuden ja pyysivät henkilöitä, jotka olivat tsunamiuhan alaisissa paikoissa, jakamaan videoitaan heille. Televisiokanavaan voitiin ottaa yhteyttä Skype -videopuhelulla, joka sitten näytettiin suorana televisio-ohjelmassa. 2. Televisio nettivideon kautta. Paikalliset televisiokanavat lähettivät suoria televisiolähetyksiä, joista paikalliset ihmiset saivat tietoa tsunamiuhkaan liittyen. Jotkut ihmiset näkivät mahdollisuuden, että jakamalla televisiokuvaa reaaliajassa nettivideona, se tavoittaisi enemmän katsojia, joita asia mahdollisesti koskettaa. Eräs näistä kansalaisjournalisteista on Kaeo Kepani (kaeokepani), joka asuu Honolulussa, Hawaiilla, ja joka oli liittynyt Ustream 83 webcast palveluun vuotta aiemmin. Ustreamin esittelyssään (bio) hän kertoo olevansa video/broadcast-hullu (buff), joka on kiinnostunut videon kaikista aspekteista. Kepanilla oli käyttäjäprofiili myös YouTubessa, ja Twitterissä hänellä oli 743 seuraajaa 21. marraskuuta 2011. Myös Honolulussa asuneen cohostinsa John Garcian (johngarcia) kanssa hän webcastasi TV de Chilen lähetystä tsunamiuhasta, ilman julkaisevan KHON2 kanavan lupaa (Video oli siis bootleg). Heidän tsunamiuhka-webcasteillaan oli kymmeniätuhansia seuraajia. He mainostivat webcastejaan Twitterissä ja Garcia (jolla oli 5,530 Twitter seuraajaa 21. marraskuuta 2011) loi web sivun http://hitsunami.info/ sekä #hitsunami Twitter hashtagin, joka pääsi Twitterin trending topics listan kärkisijoille. Kolmen videon, jotka Kepani oli säästänyt Ustreamissa, katsojaluvut olivat (2011): 54,112, 105,265 ja 5,363 katsojaa. Garcia kertoo haastattelussa (Kepani & Garcia, 2010) kuinka kaikki tapahtui (vapaasti suomennettuna): “Me vain nopeasti yhdistimme voimamme ja teimme sen mahdolliseksi. Sekunnin murto-osan päätöksellä aloimme jakaa sisältöä, joka ei muuten ollut löydettävissä sosiaalisesta mediasta. Olimme ensin vaikeuksissa kapasiteetin takia mutta löysimme sitten Ustreamin kautta ratkaisun, jolla pystyimme jakamaan livevideota suurelle joukolle katsojia. Kaeo lupautui huolehtimaan video-streamista, minä rekisteröin domainin, isännöin, julkaisin ja upotin, ja rakensin webbisivun ja aloin välittömästi jakaa linkkejä joiden kautta paikalliset ihmiset saivat pääsyn videofeediin.” (Alkuperäinen englanniksi: “We just quickly locked together and made it happen. Split second decisions to flip the switch and grab a feed that was not available by local media outlets. We were initially scrambling due to capacity reasons, but finally found an un-capped viewer solution through Ustream. Kaeo agreed to handle the stream, I registered domain, hosted, posted the embed and built the website, immediately started posting links for locals to access. Live stream views grew from 200 to 1000 in about an hour, 5 hours later the stream topped off at about 13,000 viewers.”). Garcia korosti, että hän käyttää teknologiaa hyödyksemme ja että nopea toiminta sen eteen, että saadaan kanavat miehitettyä on tärkeää. Hän sanoo, että ihmiset voivat olla tällaisen 84 avoimen informaation varassa. Kepanin mukaan on hyvä yhdistää sosiaalinen media perinteisen median kanssa, jotta saadaan hyviä tuloksia. Edellä mainittu esimerkki hätätilanteessa tiedon jakamisesta kuvaa metalivevideota hyvin. Kun tilanne jaetaan digitaalisena, se voi olla vaikka heti koko maailman saatavilla, hyödyntäen eri kanavia. Tämä kertoo hyvin sekundäärisen kontekstin mahdollisesta nopeasta ja laajasta leviämisestä. Monikäyttöisyys. Olen tuloksina esittänyt mobiilivideon aiheita ja motivaatioita. Kameran aina mukanaolo ja mobiilius on tuonut videoon ulottuvuuden joka mahdollistaa lähes loputtomat käyttömahdollisuudet. Kramer (2011) korostaa sitä, kuinka livevideon kuvauksen avulla voi saada vaaratilanteessa apua paikalle mutta myös tässä yhteydessä unohdetumpaa turvallisuuden muotoa, rikoksen estämistä, koska rikos todennäköisesti jää tekemättä, jos on selvää, että tilannetta kuvataan tai jopa jaetaan juuri reaaliaikaisena katsojien silmiin. Goldberger (2010) kertoo, kuinka hänen videonsa oli tarkoitettu kilpailun katsojien kokemuksen vahvistamiseksi mutta kuinka sitä on myöhemmin käytetty myös mäkihyppääjien harjoittelussa. Mobiilivideo on muutenkin toimiva opetuksen väline, mutta aihe on niin laaja ja sen verran erillinen pääasiassa käsittelemästäni yksityiskäytöstä, että en ota siihen tässä kantaa muuten kuin huomioimalla sen olemassaolon. Seuraavanlaisia mobiilivideoteemoja on löydetty ja listattu osa-tutkimuksissa II-IV: Ihmiset (kuten sinä ja minä, vitsit ja sosiaalinen elämä), lapset, ryhmät, lemmikkieläimet, tapahtumat (kuten perhetapahtumat, jalkapallopelit ja muut tapahtumat) ja lomat (esimerkiksi monumentit ja maisemat), jokapäiväinen elämä, käytännölliset kuvat (ikään kuin muistiinpanojen tekeminen kameralla), objektit (kuten CD kannet), julkisuuden henkilöt (jopa television näytöltä), yllätykset (yhtäkkiset tapahtumat) ja haastattelut sekä suurena ryhmänä testit ja demot. Myös Van House ym. (2005) löysi tutkimuksessaan vanhoja ja uusia teemoja kuten spontaanit, taiteelliset ja vitsikkäät valokuvat, tutkiessaan mobiilia valokuvausta. Videoblogit ovat suosittuja etenkin sisätiloissa kuvattuna ja kiertoajelutyyppisiä ulkona liikkeessä kuvattuja videoita on paljon. Myös omakuvia otettiin yleisesti. Esittämiäni motivaatioita videokuvaukselle ovat: 85 1. Oman elämän arkistointi 2. Oman elämän jakaminen 3. Sosiaalisen läsnäolon vahvistaminen 4. Ryhmädynamiikan fasilitointi. (osatutkimus II) Saman tyyppisisiä tutkimustuloksia, joiden mukaan kuvia otetaan sekä säästettäväksi omaan käyttöön, että jaettavaksi on saatu myös mobiilia valokuvaa käsitelleistä tutkimuksista (Okabe, 2004). Mobiilivideon kommunikaatio on monitasoista, jolloin eri katsojat saavat eri videosta irti erilaisia asioita, millaisella motivaatiolla ja millaisista aiheista ne onkin tehty (osatutkimus III). Mobiilivideota voidaan käyttää hyötytarkoituksiin esimerkiksi pelastusoperaatioissa (Bergstrand & Landgren, 2009) ja huvitarkoituksiin ja sen avulla voidaan seurata tuttuja tai julkkiksia, kuten myös mielenkiintoisia aiheita tai paikkoja, ja sitä hyödynnetään oman näkökulman julkituomiseen aina taiteellisista motivaatioista (osatutkimus II) kansalaisjournalismiin (Tazaki, 2006) ja kollaboraatiokäyttöön (Engström ym., 2008). Tottuminen. Osatutkimuksen II tulokset esittävät, että henkilöt useimmiten tottuvat läsnäolevaan mobiilikameraan ja kuvaamiseen jo kuukauden aikana niin että heidän käytöksensä kuvaamista kohtaan on muuttunut neutraaliksi. Huomiota tukee myös useiden Big Brother tosi-tv ohjelman osallistujien kommentit siitä, ettei kukaan voi näytellä kuukausia jotain muuta kuin mitä on, vaikka tietää, että kamerat kuvaavat kaiken. Tämä tottuminen aiheuttaa potentiaalisen yksityisyysuhkan, koska henkilöt eivät aktiivisesti ajattele, että moni henkilö näkee heidän tekemisensä. Edellä mainitut tutkimustulokset koskevat erityisesti kuvauksen kohteita. 5.3.Kommunikaatio mobiilin ja videon kontekstissa Käsittelin jo aikaisemmin ”kommunikaatio” termin etymologiaa ja polysemiaa sekä määrittelin, että käytän termiä teoksessani seuraavasti: ”Henkilöiden välistä viestin välittämistä lokaalisti tai etäälle, reaaliaikaisesti tai viiveellä.” Termin latinankieliset lähtökohdat ovat tarkoittaneet ”kertomista, välittämistä” sekä “minä jaan, minä kerron/välitän”, ja vielä “tavallinen, julkinen ja yleinen”. Myös yhteisöllisyys (community, kommuuni) liittyy tähän oleellisesti. Tässä 86 vaiheessa teostani on lisäksi syytä tarkastella ”kommunikaatio” termiä myös mobiilin ja videon kontekstissa. Kommunikaatio mobiilin yhteydessä Mobiili videokommunikaatio pullopostina. Kirjoitin aikaisemmin siitä, että mobiili videokommunikaatio on mobiilia sekä ajan että paikan suhteen. Jos julkaistun videon kommunikaatio tapahtuu viiveellä (esimerkiksi on demand - YouTube-video) ja jos ei tiedä vastaanottajaa (webcast ylipäätään), ei aina tiedetä, tuleeko joku joskus näkemään videon ja jos näkee, niin kuka näkee. Tässä mielessä mobiilia videokommunikaatiota voisikin verrata pullopostin lähettämiseen. Kommunikaatio on ehdollista, ja videolla (viestillä) siis on lähettäjän lisäksi mahdollinen vastaanottaja. Annetaan siis mahdollisuus, että joku näkee sen. Yleisönosastokirjoituksistakin on ehkä jonkinlainen käsitys mahdollisesta lukijakunnasta, toisin kuin pullopostilla tai internet videoilla. Sosiaalisesta mediasta voidaan ajatella, että joku niistä henkilöistä joka sinua seuraavat näkisi videon, mutta ei voi tietää onko niin. Potentiaalinen suuri yleisö on joskus videokommunikaation, erityisesti webcastien ja muiden internetin kautta julkaistavien videoiden innoittajana. Tätä pullopostimaisuutta on käsitelty erityisesti I ja IV osatutkimuksissa, vaikka otankin termin esille vasta nyt. Livevideota jakavalle henkilölle on tärkeää saada jonkinlaista palautetta videosta, koska sen perusteella hän tietää, että joku on sen nähnyt ja “pulloposti on löydetty”. Myös jo pelkästään tieto siitä, että katsoja tai katsojia videolla on, koetaan tärkeänä, vaikka ei tiedettäisikään kuka katsoo. Ryhmäkommunikaatio. Mobiilivideokommunikaatio mahdollistaa useiden eri paikoissa (tai ajoissa) olevien henkilöiden välisen yhteiskommunikoinnin. Tästä kertoo esimerkiksi III osatutkimus. Reaaliaikaisen kommunikaation mobiilius auttaa ryhmätilanteissa esimerkiksi suunnistusohjeiden antamista kun taas myöhemmin tapahtuvassa sekundäärisessä kontekstissa voidaan välittää tiettyä sisältöä tai viestiä samalla koko ryhmälle, ja keskustella yhdessä aiheesta vaikkapa viestitse tai kasvotusten. Sosiaalista mediaa ja mobiilivideota on jo tutkittu jonkin verran (Multisilta & Milrad, 2009). 87 Reaaliaikaisuus. Matkapuhelinten kehittyneet internetominaisuudet mahdollistavat jopa reaaliaikaisen kommunikaation ja siis etäläsnäolon myös videon välityksellä. Pidän reaaliaikaisuutta todella merkittävänä ja kiinnostavana mobiilivideo-kommunikaation ominaisuutena. Mobiili livevideo on uudenlainen, nyt noin 15 vuoden ikäinen kommunikaation muoto, joka on vasta noin reilun viiden vuoden kuluessa tullut kohtalaisen yleiseen tietoon ja käyttöön, sen löydettyä tiensä osaksi jo aiemmin suosiota saavuttaneisiin tekstija valokuvapohjaisiin sosiaalisen median palveluita kuten Twitter ja Facebook, joista käyttäjien on se helppo löytää ja ottaa käyttöönsä. Reaaliaikaisen mobiilivideon jakaminen webcast palveluun onnistuu nopeasti ja vaivattomasti, jopa yhtä nappia painamalla. Tämä on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin se, että video ensin perinteisesti kuvattaisiin ja talletettaisiin, katsottaisiin ja arvioitaisiin ja sitten ehkä editoitaisiin ja vasta sitten julkaistaisiin, vaikka tuokin kaikki on tehtävissä matkapuhelimella. Reaaliaikaista videota jakaessa ei tarvitse pohtia olisiko video julkaisukelpoinen, koska se julkaistiin jo. Reaaliaikaisuutta käsitellään laajiten osatutkimuksissa III ja IV, mutta jo osatutkimus I huomioi sen olemassaolon. III osatutkimuksen tuloksiin viitaten, reaaliaikaista videota jaetaan ja katsotaan mieluummin kuin myöhemmin julkaistavaa. Vaikuttaa myös, että reaaliaikaisia videoita katsellaan pidempään, kuin on demand -videoita. Forrester (2017) raportoi, että livevideoita katsotaan kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttia pidempään kuin on demand -videoita. Reaaliaikainen mobiilivideo mahdollistaa uudenlaisen nopean tiedonsiirron. Kommunikaatio videon yhteydessä Uhat viestin välittymiseen ja yksityisyyteen liittyen. Videokuvaustilanteessa kuvauksen kohteita ja ohikulkijoita uhkaa yksityisyyden menettäminen, videokameran tallettaessa heidät ja luodessa uhkan videon julkaisulle. Kohteet tai vahingossa kuvassa olevat ohikulkijat eivät välttämättä edes tiedä tulleensa tallennetuiksi videolle (kuvana ja/tai äänenä) eivätkä ole tietoisia siitä, että video mahdollisesti jaetaan internetin kautta kaikkien nähtäville. Heillä ei välttämättä ole mitään valtaa päättää jakamisesta tai kuvaamisesta, tai siitä mitä videossa tapahtuu ja miltä se katsojan silmiin näyttää ja kuulostaa. III 88 osatutkimuksessa käsittelen lyhyesti äänen jakamisen yksityisyysuhkaa kohteiden näkökulmasta. Kuvaajalle uhka ei ole yleensä yksityisyyden menettämiseen liittyvä (vaikka toki sekin on olemassa, kuten sosiaalisessa mediassa muutenkin), koska hän itse hallinnoi julkaisua, vaan enemmänkin päinvastoin uhka sille, ettei kukaan näe, uhka sille, ettei hänen viestiänsä ehkä vastaanoteta. Tämä uhka koskee samaa asiaa kun edellä mainittu mobiilivideokommunikaatio pullopostina. Myös viestin väärinymmärryksen vaara on suuri, etenkin mikäli viestintä tapahtuu viiveellä tai jos vastaanottaja näkee vain osan videosta. Joka tapauksessa videokamera on (tällä hetkellä luotettavin) mahdollistaja primäärisen ja sekundäärisen kontekstin välillä ja sekundäärinen konteksti toteutuu, kun joku vastaanottaa videon. Kuvaaja kohtaa myös uhka siitä ettei kommunikaatio ole omissa käsissä, hän ei aina voi vaikuttaa kenelle viestin lähettää. Hänellä voi olla toiveita sen suhteen, kuka videon internetistä katsoisi mutta todellisuus voi olla jotain aivan toista: video voi vaikkapa alkaa levitä internetissä hassuna meeminä (internet-ilmiönä), jos katsovat huomaavat siitä vaikkapa jonkin epäonnistuneen tilanteen tai muuta tavallisuudesta poikkeavaa, tällöin alkuperäinen viesti voi jäädä kaiken muun jalkoihin ja videon viesti voi vaikkapa kokonaan muuttaa merkitystään. Joskus livevideon erityisesti luoma uhka on myös se, että jotain odottamatonta tapahtuu, eikä kuvaaja ehdi lopettaa videon jakamista ennen kuin on jo julkaissut sisällön jota ei olisi halunnut julkaista. Vaikka kuvaaja näkisi reaaliaikaisesti, että joku katsoo internetin reaaliaikaista videolähetystä, webcastia, tuo katsoja on yleensä anonyymi ja hänet voidaan siis kokea salakatselijana. Selitykseksi videon viehätykselle on tarjottu Voyeurismia jolla elokuvateoria tarkoittaa katsojan mahdollisuutta tirkistellä toisia ikään kuin kärpäsenä katossa. Anonyymit katselijat voidaan ajatella voyeristeina. Samalla voidaan ajatella että omaa elämäänsä videon kautta jakava henkilö nimenomaan haluaa että hänen elämäänsä katsellaan (vertaa elokuva, joka on fiktiota). Osatutkimuksen II osallistujat eivät kokeneet suurempaa yksityisyyden menetyksen uhkaa mutta jotkut heistä kertoivat poistaneensa videoita siltä varalta, että ne leviäisivät. Osatutkimuksessa III yksi osallistuja kommentoi kokevansa livevideon lähettämisen yksityisyysuhkana. 95 livevideon varsinainen editointi ei vielä 2010 mennessä ollut tutkimissani sovelluksissa mahdollista. Motivaatiot mobiilivideon kuvaamiseen olivat tutkimuksen mukaan mobiilivideokommunikaation syntyvuosina: 1. Oman elämän arkistointi 2. Oman elämän jakaminen 3. Sosiaalisen läsnäolon vahvistaminen 4. Ryhmädynamiikan fasilitointi. Livevideon kuvausja katsomismotivaatiot liittyivät perheen ja tuttujen kesken jakamiseen tai esimerkiksi itseä kiinnostaviin aiheisiin tai paikkoihin tai julkkiksiinkin. Ryhmätilanteessakin mobiiliin videokommunikaatioon oltiin motivoituneita ja siitä koettiin olevan hyötyä. Suhtautuminen ylipäätään mobiililivevideota kohtaan sen alkuvuosina, jolloin sen käyttö oli vasta alkanut, oli tasaisesti jakautunut positiiviseen, negatiiviseen ja neutraaliin mutta mobiilivideoita sekä katseltiin ja jaettiin mieluummin livenä kuin myöhemmin. Mobiilivideokommunikaation eräänä erityispiirteenä olen noteerannut sen, että usein toinen kommunikaation osapuoli vastaa videoon tekstillä. Tämä, ja se, että videoon kuuluu oleellisesti myös ääni, tekevät mobiilivideokommunikaatiosta yhdistelmän videota, ääntä ja tekstiä. Videon sisäinen kommunikaatio on esimerkiksi haastattelua tai flirttailua ja kuvaaja usein ohjaa kuvattavia implisiittisesti tai eksplisiittisesti, pyrkien vaikuttamaan videon sisältöön. Monentyyppistä kommunikaatiota siis tapahtuu sekä kuvaustilanteen sisällä että primäärisen ja sekundäärisen kontekstin välillä. Joissain tilanteissa erityisesti äänen jakaminen on tuntunut kuvauksen kohteen mielestä uhkalta. Äänen jakamiseen liittyvä uhka koskettaa erityisesti myös ohikulkijoita, jotka eivät ehkä lainkaan huomaa tulleensa taltioiduiksi videolle, vaikkapa puhuessa puhelimeen. Mobiilin kuvan ja videon teemoja vuosina 2005-2010 olivat: Ihmiset (myös omakuvat, selfiet), lapset, ryhmät, lemmikkieläimet, vitsit, sosiaalinen elämä, tapahtumat, lomat maisemineen ja monumentteineen, jokapäiväinen elämä, käytännölliset kuvat eli muistiinpanot kameralla, objektit, julkisuuden henkilöt, yllätykset eli yhtäkkiset tapahtumat, haastattelut, videoblogit, haastattelut, 96 kiertoajelut testit ja demot. Näistä testit ja demot olivat hyvin suosittuja livevideoissa ja tämän arvioitiin johtuvan webcast-palvelujen uutuudesta. Osa teemoista oli niinsanotusti vanhoja tuttuja teemoja, kuten ihmiset, lemmikkieläimet ja lomamatkat mutta uusista, mobiilivideolle tyypillisistä teemoista esimeksi subjektiivista kuvakulmaa käyttävät kiertoajelut selittyvät videokuvauslaitteen mobiiliudella, ja yhtäkkisten tapahtumien kuvaaminen sillä, että mobiilivideokamera on aina mukana ja nopeasti käynnistettävissä. Haastattelut kertovat television vaikutuksesta. Vlogien ominaisuuksissa on havaittavissa eroa kiinteällä kameralla ja mobiilikameralla kuvaamisen välillä mutta oman elämän ja oman agendan jakaminen ja julkisuuteen pyrkiminen vaikuttaa motivaatiolta molemmissa, mobiilivideon antaessa enemmän kuvatilaa myös ympäristölle, kiinteän kameran keskittyessä vlogaajan kasvojen kuvaamiseen. Media-arkeologisesti ajateltuna, nämä televisiosta tutut elementit ovat topoita, historiassa toistuvia teemoja (Huhtamo, 2004). Mobiilivideokommunikaatiota voi käyttää hyvin monipuolisesti, joko perinteisemmin tai täysin uudenlaisilla tavoilla, ja koska se on aina saatavilla ja oikein toteutettuna helppokäyttöinen, sen synty vaikutti niin yksittäisten ihmisten elämään kuin myös yhteiskunnallisella tasolla, esimerkiksi informaation jakajana ja erilaisten näkökulmien ja totuuksien paljastajana sekä kuten jo ensimmäisessä osatutkimuksessa ennakoitiin, mediatuotannon muutoksena. Perustuen käsitteiden aiempiin määritelmiin, käytän mobiili, video ja kommunikaatio termeistä väitöskirjassani seuraavanlaisia määritelmiä: Mobiili: Jotain joka on helppo kuljettaa mukana Video: Liikkuvien visuaalisten kuvien tallenne, kopio tai lähetys, joka voi sisältää myös ääntä Kommunikaatio: Henkilöiden välistä viestin välittämistä lokaalisti tai etäälle, reaaliaikaisesti tai viiveellä 97 Edellä mainittujen määritelmien ja tutkimustulosteni pohjalta määrittelen mobiilivideokommunikaation näin: Mobiilivideokommunikaatio on viestin välittämistä henkilöiden tai kontekstien välillä lokaalisti tai etäälle, reaaliaikaisesti tai viiveellä, hyödyntäen helposti mukana kulkevaa, mahdollisesti ääntäkin sisältävää liikkuvien visuaalisten kuvien tallennetta, kopiota tai lähetystä, sekä usein myös tekstiä. Tärkeimpänä tutkimustuloksenani osoitan, kuinka mobiilivideokommunikaatio laajentaa tilanteita kasvattaen kontekstia primäärisestä sekundääriseen kontekstiin. 98 6. Pohdinta Onnistuin mielestäni väitöskirjassani kartoittamaan mobiilivideokommunikaation alkuvaiheet ja esittelemään sen erityispiirteet. Olen tutkimuksessani tallentanut mobiilivideokommunikaation synnyn ja peilannut sitä nykypäivään, pyrkimyksenäni auttaa ymmärtämään kokonaiskuvaa ja ilmiötä. Niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti olisi hyvä tuntea tätä uutta mutta nyt jo yleistynyttä kommunikaation muotoa, ja sen merkitystä yhä paremmin, jotta sitä voitaisiin hyödyntää ja jotta sen tuomiin haasteisiin osattaisiin varautua. Vaikka tutkimusajanjakso on kymmenen vuoden takaa, tuloksia voidaan suurelta osin hyödyntää edelleen ja ne ovat relevantteja. En voi korostaa liikaa mobiilivideon ja nimenomaan mobiilin livevideon jakamisen ja katsomisenkin helppoutta. Tämä täysin uudenlainen kommunikaation muoto ja oman todellisuuden jakaminen videona ympäri maailman on aina mahdollista lähestulkoon yhdellä napin painalluksella. Tätä mahdollisuutta ei ole mielestäni edelleenkään täysin ymmärretty ja hyödynnetty. Elämästä kameroiden kanssa Kännykkäkamerat ja muut tallennuslaitteet vaikuttavat aluksi paljonkin ihmisten käyttäytymiseen kuvaustilanteessa. Ihmiset voivat kuitenkin varautua, ja käyttäytyä kuin heitä katseltaisiin, vain jos huomaavat kuvauksen tai jos eivät vielä ole tottuneet siihen liikaa. Todellisuus, jossa vieraatkin ihmiset tallentavat ja jakavat videoita, tuo yhä suuremman yksityisyyden menetyksen uhkan. Tallentamisella on usein vaikutusta tilanteeseen ja ihmisten käyttäytymiseen siinä. Nykymaailmassa, jossa jokainen sana ja teko analysoidaan, jokapäiväistyvän videokuvauksen vaikutukset voivat olla arvaamattomatkin, niin yksilötasolla kuin laajemmin. Tällä tarkoitan mahdollisten salaisuuksien tai väärinkäytösten paljastumista, mutta myös esimerkiksi väärinkäsitysten ja mielipide-erojen tuomia vaikutuksia. Vaikka kameraan totutaan, niin julkkiksen tyyliseen asemaan päätyneen kuvaajan (kuten somepersoonat ja tubettajat) tietäessä, että videolla on runsaasti katsojia, itsekritiikki voi iskeä rajustikin. 99 Kuvaaja voi itse alkaa sensuroimaan omaa esiintymistään ja palautteen pelossa miettimään, mitä voi jakaa ja mistä voi julkisesti puhua. Videon jakaminen on siis tietynlaista tasapainoilua; kuvaajalla on valta julkaista, mitä haluaa mutta samalla vastuu julkaisusta on ainoastaan omilla harteilla. Kuvaaja on todellakin yksin maailman edessä, vaikkakin samalla valtavan sekundäärisen kontekstin keskellä. Mahdollisen julkisen arvostelun uhkasta voi tulla taakka, joka ehkä ajaa ohi kuukauden aikana kameraan tottumisen lupauksesta, ja oman todellisuuden jakaminen asettuu uuteen kriittisempään valoon. Kaikkiallaläsnäolevien videokameroiden ansiosta yksityishenkilökin (niin kuvaajat kuin kuvauksen kohteet ja ohikulkijat) voivat kokea jokapäiväisen elämänsä samoin kuin paparazzien kohteena olemiseen tottuneet julkkikset. Kuten Ylä-Kotolakin (1997) kirjoittaa, itseä katsellaan ikään kuin ulkopuolelta, kuvauksen kohteena. I osatutkimuksessa esitetyssä kaaviossa (Kaavio 2) ei otettu huomioon kameraan tottumista, eikä siis esimerkiksi kotiympäristön ja muun ympäristön luomia uusia käyttäytymismalleja täysin vielä ymmärretty ja kaaviosta voidaan ajatella puuttuvan kolmas ulottuvuus, aika. Videoiden jakamiseen liittyy myös sellainen uhka, jota en ottanut huomioon tutkimusta aloittaessani; kun kansalaiset jakavat materiaalia sosiaalisen median kautta, samalla sosiaalisen median alustat jakavat, mahdollisuuksien mukaan, kaiken saamansa tiedon käyttäjistä esimerkiksi mainostajille (ks. esim. Burkart & McCourt, 2019). Yksityisyyteen ja siihen liittyvän tiedon säilyttämiseen ja jakamiseen liittyen onkin jo tehty säädöksiä. Kun jaetaan videota sosiaalisen median kautta, ei siis jaeta pelkästään videota, vaan huomaamattaan, mahdollisesti esimerkiksi myös omaa ja toisten sijaintia, kontakteja ja kiinnostuksenkohteita. Kontekstin laajenemisesta Primäärisen ja sekundäärisen kontekstin mallin (Kaavio 1) avulla voidaan kuvata ja tarkastella mobiilivideokommunikaation tilanteita ja piirteitä yksinkertaisella mutta kattavalla tavalla. Malli on skaalautuva, koska se auttaa ymmärtämään mobiilivideokommunikaation vaikutusta niin yksilötasolla, kuin yhteiskunnallisesti. Se ilmaisee kuinka tilanteet (primäärisessä kontekstissa) eivät ole enää yksityisiä sen jälkeen kun kamera on niihin tuotu ja toisaalta 100 kuinka missä vain tilanteessa voidaankin olla osana (sekundäärisessä kontekstissa) jonkun henkilön yksityistä tilannetta. Primäärien kontekstin laajentuminen videoiden kautta sekundääriseen, liittyy tällä hetkellä vahvasti sosiaaliseen mediaan. Sosiaalista mediaa ja sen vaikutuksia on nyt jo tutkittu paljon; selvitetty on esimerkiksi suhdettamme sosiaaliseen mediaan (Seymor, 2019) ja sosiaalisten rajojen uudelleenmäärittelemistä (Lampinen, 2014). Koko maailma ikään kuin liikkuu aina mukana mobiililaitteen kautta. Baudrillard (1988) on kirjoittanut tällaisesta yksityisen ja julkisen tilan muutoksesta ja McLuhanin (1962) maailmankylä-ajatus kuvaa hyvin nykyistä tilannetta. Livevideon voi usein katsoa myös jälkikäteen ja katsojamäärä voi vielä silloinkin lisääntyä eksponentiaalisesti. Video muuttuu samalla tämänhetkisen kontekstin jakamisesta menneessä ajassa tapahtuneen ja kuvatun sisällön jakamiseksi. Osa mobiilivideosta jaetaan pelkästään jälkikäteen. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa, katsoja, onpa se itse kuvaaja tai toinen henkilö, pääsee ikään kuin kokemaan tilanteen myöhennettynä, ajan ja paikan kokemuksen saadessa yhä useammin moninaisia signaaleja ja sekundäärisen kontekstin laajetessa laajenemistaan. Kvanttifysiikan termi retrokausaliteetti tarkoittaa sitä, että tulevaisuuden tapahtumat vaikuttavat menneeseen. Voidaan ajatella, että tulevaisuuden sekundäärisen konteksti, ja vaikkapa miljoonayleisö, voisi vaikuttaa esimerkiksi juuri nyt kuvattavaan livevideoon videon, kuvaajan, kohteen, ohikulkijan tai koko kuvatun primäärisen kontekstin ikään kuin tietäen yleisönsä, ajasta riippumatta, ja muodostuvan sen mukaisesti. Reaaliaikaisesta ja on demand -videosta Mobiilivideokommunikaatio ilmestyi yhtä aikaa sekä reaaliaikaisina että on demand -internetpalveluina. Tämä tapahtui vain muutama vuosi sen jälkeen, kun olimme jo saaneet mahdollisuuden lähettää kamerapuhelimella otettuja videoita multimediaviesteinä tai sähköpostin liitteenä. Helmikuussa 2005 avattiin sekä ComVu Pocket Caster, jonka kautta voi jakaa reaaliaikaista mobiilivideota että YouTube joka silloin mahdollisti tallennetun mobiilivideon jakamisen. Kuitenkin reaaliaikainen video yleistyi hitaammin kuin on demand - video. Vuosien 2005-2010 välillä näytti siltä, että reaaliaikaisen mobiilivideon 101 kautta tehty “tosi-tv” oli tutkimukseni alussa arvioimaani hankalampaa toteuttaa, niin että siitä tulisi katsojille mielenkiintoinen ja saavuttaisi suuren suosion. Nykyään (2020) internetin kautta julkaistavat reaaliaikaisetkin videoblogit ja videostreamit ovat jo saavuttaneet suosiota ja ei-reaaliaikaiset ovat huomattavan suosittuja. Esimerkiksi Sampo Kaulasen ylläpitämän Jounin Kaupan Facebook sivulla (www.facebook.com/Jouninkauppa) on yli puoli miljoonan seuraajaa. Seuraajille lähtee automaattisesti tieto alkaneesta livevideosta ja video saavuttaa hetkessä suuren määrän potentiaalisia katsojia. Suosituilla tubettajilla on seuraajia sadoista tuhansista jopa kymmeniin miljooniin. Televisiokin on tarttunut mobiilivideoihin muutenkin kuin hauskojen kotivideoiden muodossa, ja esimerkiksi “Iholla” -ohjelmasarja (Moskito Television, 2014) seurasi tavisten elämää heidän omien kameroidensa kautta nähtynä. Tässä ohjelmissa päähenkilöt kuvasivat enimmäkseen omia kasvojaan mutta osittain myös ympäristöä. Reaaliaikaisuus jäi tästä ohjelmasta täysin puuttumaan ja ohjelmakokonaisuus oli editoitu televisioyhtiön toimesta. Tutkimukseni lähtökohtana oli reaaliaikainen video mutta vaikka sekä reaaliaikaisen että on demand -videon käsittely yhdessä ehkä hieman hajottaa tutkimukseni fokusta, en kuitenkaan halunnut rajata väitöskirjaani pelkästään reaaliaikaiseen videoon, koska se olisi sulkenut pois kiinnostavia näkökulmia mobiiliin videokommunikaatioon liittyen ja vertailumahdollisuuden. Ylipäätään erottelu reaaliaikaisen ja ei-reaaliaikaisen videon välillä on hankalaa, koska usein reaaliaikaisetkin videot jäävät internetiin niin, että niitä voi katsella tarvittaessa myöhemminkin, on demand, ja toisalta on-demand videot voidaan julkaista pian ja jopa edioitmatta ja ne katsotaan usein heti julkaisun jälkeen. Videoiden tekotavassa vaikuttaa kuitenkin olevan eroa, riippuen siitä onko se tarkoitettu reaaliaikaiseksi vai myöhemmin jaettavaksi. On demand - tarkoitukseen tehdyt videot ovat usein editoitumpia ja pureskellumpia, kun taas livevideot ovat kiinnostavia kaikessa arvaamattomuudessaan ja usein amatöörimäisyydessäänkin. Myös livevideoita voidaan kuitenkin editoida, esimerkiksi rajaamalla ajallisesti ja kuva-kulmallisesti. Video voi aina olla harhaanjohtava eikä siksi kerro täyttä totuutta kokonaistilanteessa. Disinformaationkin jako on yleistä; esimerkiksi kriisitilanteissa voidaan näyttää 102 vaikkapa elokuvien tai vanhojen tai toisaalla kuvattujen videoiden materiaalia ja sanoa sen olevan suoraa kuvaa kriisialueelta. Tai päinvastoin voidaan näyttää rauhallista kuvaa, joka on otettu aikaisemmin tai toisaalla. I osatutkimuksessa esitettiin, että kameroiden määrän lisääntyminen tilanteessa kasvattaa videon totuusarvoa. Edelleen nyt vuonna 2020 vaikuttaa siis siltä, että jos tilanteesta on materiaalia useilla toisistaan riippumattomilla kameroilla kuvattuna, reaaliaikaisestikin ja jopa paikkaan sijoitettuna (tägättynä), kasvaa todennäköisyys sille, että videomateriaali on totta ja sitä mitä sen kerrotaan olevan. Nykyään jopa reaaliaikaisten videoiden editointimahdollisuudet ovat jo laajat. On epätodennäköistä, vaikkakin epäilemättä mahdollista, että samasta tilanteesta olisi esimerkiksi useita täsmälleen samalla tavoin editoituja “deep fake” videoita. Videoita voidaan siis todentaa vertailemalla niitä ja voidaan ajatella, että jos tilanteesta halutaan jakaa uskottavaa videota, se kannattaa kuvata ja jakaa useiden henkilöiden toimesta. Kasvojen tunnistaminen videoilta on jo mahdollista ja kun se vielä helpottuu ja yleistyy, kuka vain voisi periaatteessa seurata ketä tahansa henkilöä kaikkien maailman reaaliaikaisten videoiden välityksellä reaaliaikaisesti ja jälkikäteen, jos tällainen sallitaan. Mobiilivideokommunikaation hallinnasta ja kontrolloimisesta Kuten jo ensimmäisessä osatutkimuksessa arveltiin tapahtuvaksi, monet nykypäivän julkkikset, kuten tubettajat, ovat saaneet julkisuutensa ja kuuluisuutensa jakamalla omaa todellisuuttaan nettivideoiden kautta. Mäkelä (2017) kirjoittaa tunteita hyväksikäyttävän, kaikkialle tiensä löytäneen, tarinallistamisen vaaroista ja toteaa, että “Aiemmin kertomus miellettiin taitolajiksi, nyt jokaisen – yhtä lailla bloggarin kuin poliitikon, johtajan kuin alaisen, potilaan kuin lääkärin – on oltava tarinankertoja.” Tarinoiden avulla asioita voidaan vääristellä, esimerkiksi korostaen yhden henkilön näkökulmaa tutkimustiedon jäädessä toissijaiseksi, onpa tarina lähtöisin yksityishenkilön tai media-ammattilaisen kynästä. Mobiilivideoissakin on kyse näkökulmista. Olen kuitenkin todennut, että oleellisinta livevideoissa on usein kontekstin, eikä sisällön jakaminen, jolloin siis suunnitelmallinen tarinankerronnallisuus voi jäädä niissä vähemmälle merkitykselle. Webcastit ovat pysyneet käyttäjien 103 käsissä, suorana sosiaalisen median kanavana yksityishenkilöiltä toisille. Uusia mediatalotyyppisiä yhtiöitä, niin sanottuja tubetallejakin on kuitenkin syntynyt hallinnoimaan YouTube-yhteisöjä. Siihen, etteivät mediatalot ole enemmän ottaneet live-webcasteja käyttöönsä, arvelen johtuvan ainakin livevideoiden arvaamattomuudesta. Mobiileja livevideoita kun on vielä hankalampi kontrolloida kuin vaikkapa Big Brotherin tyyppistä suljetussa tilassa tapahtuvaa reaaliaikaisesti jaettua ohjelmaa. Esimerkiksi Facebookin livevideota on käytetty väkivallantekojen ja muun sopimattoman sisällön jakamiseen ja tällaiset ilmiöt hankaloittavatkin livevideon käyttöä, vaikka varsinaisesti tämän merkitystä on vaikea todistaa. Reaaliaikaista videota on hyvin hankalaa hallita ulkopuolelta ja tällä on sekä hyvät että haastavat puolensa, kuten todettu, ja lieveilmiöt ovat aina läsnä. Esimerkiksi Norri-Sederholm ym. (2019) kirjoittavat aiheesta, todeten, että sosiaalisen median vahvuudet ovat sen kommunikaation nopeudessa, sananvapaudessa ja keskitetyn kontrollin puuttumisessa. Tämä uusi tutkimus tukee osatutkimusteni viidentoista vuoden takaisia lähtökohtia ja tuloksia siitä, että tavalliset ihmiset ovat mobiilivideoiden myöstä saaneet itselleen vallan jakaa omaa todellisuuttaan ilman ulkopuolista kontrollia. Kuvaajalla on valta jakaa, mitä haluaa, kun taas muilla läsnäolijoilla on omalta osaltaan valta tehdä videosta haluamansalainen, erityisesti jos editointia kuten leikkausta ja kuvan ja äänen manipulaatiota ei oteta huomioon. Tämä pätee varsinkin reaaliaikaisen videon tapauksessa ja primäärisessä kontekstissa. Joissain tapauksissa myös sekundäärisen kontekstin henkilöt voivat vaikuttaa videoon esimerkiksi lähettämällä kommentteja, jotka vaikuttavat kuvaajaan. Silti julkiseksi tekemisen, jakamisen, valta säilyy kuvaajalla. Subjektiivisesta kuvakulmasta ja puettavista kameroista Subjektiivinen kuvakulma ei ole saavuttanut niin suurta suosiota, kuin tutkimusta aloittaessani arvelin, tai ainakaan se ei ole syrjäyttänyt kolmannen persoonan kuvakulmaa. Oman itsen kuvaaminen on säilyttänyt suosiota. Elokuvateoriassa First Person POV kuvakulmaan liittyy myös kasvojen kuvaaminen. Mobiilivideokommunikaatiossakin kasvojen näyttäminen on 104 tärkeää, jotta katsojat saavat käsityksen siitä, kuka kuvaaja on (Kramer, 2011). Voisinkin siis kritisoida omaa lähtökohtaisia ajatteluani mobiilivideon telepresensemäisestä käytöstä, toisen silmin näkemisestä hieman; en heti ymmärtänyt kuinka tärkeää on myös kuvaajan kasvojen esittäminen. Katsoja pääsee ehkä vielä paremmin kuvaajan maailmaan kiinni, kun ei katsele pelkästään näkymää kuvaajan silmien kautta vaan katsoo myös kuvaajaa ulkopuolelta. Näin katsoja näkee, kuka kuvaaja on, miltä hän näyttää, ja millainen tunnetila hänellä on kasvoillaan. Kuvaajan kasvojen esittämisestä on katsojan lisäksi hyötyä myös kuvaajalle, koska viesti välittynee paremmin ilmeiden avulla ja omien kasvojen näyttäminen ylipäätään on kuuluisaksi haluavalle kuvaajalle yleensä tärkeää. Tämä POV videoitakin tuttu molempien kuvakulmien yhteiskäytön merkitys ja tärkeys selkeni tutkimukseni edetessä. Kypäräkameratyyppisellä setupilla kuvatessa omat silmät ikään kuin koetaan kamerana ja kaikki äänet tallentuvat lähietäisyydeltä. Tämä on jotenkin intiimimpää kuin kädessä kannettavalla kameralla kuvaaminen ja oma kokemukseni on, että näin kuvatessa tulee tunne kuin itse salakuvaisi omaa katsettaan. Puettava teknologia lisää läpinäkyvyyttä koska kamera on aina valmiina käyttöön, päällepuettuna. Puettavalla kameralla voi kuvata ilman linssin läpi katsomista, eivätkä paikalla olijat välttämättä edes huomaa sen käyttöä. Puettava kamera kuitenkin tuo uudenlaisia haasteita. Yksityisyyden menettämisen uhka kasvaa, koska läsnäolijat ovat aina ja entistä enemmän mahdollisia kuvauksen kohteita, ehkä tiedostamatta sitä. Tästä esimerkkinä on Google Glassin (Googlen puettava kamera) myötä alkanut kiivas keskustelu salakuvauksesta, jonka oletettiin olevan laitteen yleinen käyttötarkoitus. Jopa termiä GlassHole käytettiin kyseisen laitteen käyttäjistä. I osatutkimuksessa mainittu Media-arkeologi Huhtamon (2004) topos-esimerkki kameran epäihmillistävästä luonteesta olikin taas selkeästi nähtävissä. Google Glass laitteen myötä vuonna 2014 alettiin ymmärtää jo laajemmassa mittakaavassa, että videota voi jakaa mobiilisti nettiin (vaikka se oli ollut mahdollista jo useita vuosia kamerapuhelimilla, reaaliajassa). Vaikka Google Glass ei osoittautunut suuria massoja kiinnostavaksi ratkaisuksi, muita vastaavantyylisiä, edistyneempiä tuotteita on tullut markkinoille ja erityisesti Microsoftin 111 Prepare+To+Support+Video+Livestreaming+For+Customer+Experiences/-/ E-RES135382# Frohlich, D. (2005). Sound, paper and souvenirs: Some resources for an alternative digital photography. International Forum ‘Less is more - Simple Computing in an Age of Complexity’, Microsoft Research, Cambridge, UK, 27-28 April, 2005. Galloway, K. & Rabinowitz, S. (1980). Hole in Space. New York and Los Angeles, USA. Haettu osoitteesta http://www.ecafe.com/getty/HIS/ index.html Goldberger, A. (2011). Henkilökohtainen haastattelu. Salzburg, Itävalta. Maaliskuu, 2011. Julkaistu sähköisesti https://erikareponen.com/research/ Goldberger_Interview.pdf Hall, E.T. (1976). Beyond culture. New York: Doubleday. Hautakangas, M. (2005). Journalismikritiikin vuosikirja 2005. Tampere: Tampereen yliopisto, Journalismin tutkimusyksikkö Hietala, V. (1993). Kuvien Todellisuus - Johdatus kuvallisen kulttuurin ymmärtämiseen ja tulkintaan. Helsinki: Gummerus, Kirjastopalvelu Oy. Huhtamo, E. (2004). Pockets of plenty: an archaeology of mobile media. Proceedings of ISEA 2004. ISEA 2004. Julkaistu verkossa: http://www.iseaarchives.org/symposia/isea2000/isea2000-artwork-andperformances-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-4-22-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-3-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-22-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-2-154/ Huhtamo, E. & Parikka, J. (2011). Media Archaeology: Approaches, Applications, and Implications. University of California Press. Iachello, G., Truong, K.N., Abowd, G.D., Hayes, G.R. & Stevens, M. (2006). Prototyping and sampling experience to evaluate ubiquitous computing privacy in the real world. Teoksessa Proc. CHI ’06, Montreal, QC, CA (1009-1018). New York, USA: ACM. Jacucci, G., Oulasvirta, A. & Salovaara, A. (2007). Active construction of experience through mobile media: a field study with implications for recording and sharing. Personal and Ubicuitous Computing Journal, 11(4) (215–234). 112 Jacucci, G., Oulasvirta, A., Ilmonen, T., Evans, J. & Salovaara, A. (2007). CoMedia: Mobile Group Media for Active Spectatorship. Teoksessa Proc. CHI 2007, San Jose, California, USA ( 1273-1282). New York: ACM Press. Kepani, K. & Garcia, J. (2010). Haastattelu, artikkelissa: Hay, R. 24.02. (2010). Social Media Provides Critical Data During Hawaiian Tsunami. Haettu osoitteesta http://www.windowsobserver.com/2010/02/27/social-mediaprovides-critical-data-during-hawaiian-tsunami Kindberg, T., Spasojevic, M, Fleck, R and Sellen, A. (2005). I saw this and thought of you: some social uses of camera phones. Teoksessa Proc of ACM CHI 2005, Portland, Oregon, USA (1545-1548). New York, USA: ACM. Kirk, D., Sellen, A., Harper, R. & Wood, K. (2007). Understanding Videowork. Teoksessa Proc. ACM CHI 2007, San Jose, USA (61–70) New York, USA: ACM. https://doi.org/10.1145/1240624.1240634 Knuuttila, T. & Lehtinen, A.P. (2010). (toim.) Johdanto: Representaatio. Tiedon kivijalasta tieteiden työkaluksi. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press Koskinen, I., Kurvinen, E. & Lehtonen,T-K. (2001). Mobiili kuva. Helsinki: Edita/IT. Kramer, M.A.M. (2010). Henkilökohtainen haastattelu. Qik livevideo Rovaniemi, Suomi - Salzburg, Itävalta. Tammikuu, 2011. Julkaistu sähköisesti https://erikareponen.com/research/Kramer_Interview.pdf Krippendorff, K. (2004). Content analysis - An introduction to its methodology. London: Sage. Kutcher, A. (2009). 24 hours at Sundance. Useita kuvaajia. (17. tammikuuta 2009), Utah, USA. Ustream. Haettu osoitteesta https://www.youtube.com/ user/24hoursatsundance/videos Laing, R.D. (1965). The Divided Self. An Exixtential Study in Sanity and Madness. London, UK: Pelican Books Lampinen, A. (2014). Interpersonal Boundary Regulation in the Context of Social Network Services. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Lehikoinen, J.T. & Kaikkonen, A. (2006). PePe Field Study: Constructing Meanings for Locations in the Context of Mobile Presence. Teoksessa Proc. MobileHCI 2006, Espoo, Finland (53-60). New York, USA: ACM. 113 Leino, P. (1993). Polysemia - kielen moniselitteisyys. Kieli 7. Helsinki: Suomen kielen laitos, Helsingin yliopisto Lexico, Oxford English dictionary. Haettu osoitteesta https://www.lexico.com/ en/definition/video. Lottridge, D., Bentley, F., Wheeler, M., Lee, J., Cheung, J., Ong, K. & Rowley, C. (2017). Third-Wave Livestreaming: Teens’ Long Form Selfie. Teoksessa Proc. MobileHCI '17, Vienna, Austria (1–12). New York, USA : ACM. https://doi.org/10.1145/3098279.3098540 Mann, S. (2004). Continuous Lifelong Capture of Personal Experience with EyeTap. Teoksessa Proc Carpe’04, New York, USA (1-21). New York, USA: ACM. https://doi.org/10.1145/1026653.1026654 Mascelli, J.V. (1965). The five Cs of cinematography. USA: Silman James Press. Mayring, P. (2004). Qualitative content analysis. A companion to qualitative research, 1, (159-176). McDonald, S. (2005). Studying actions in context: a qualitative shadowing method for organizational research. Qualitative Research, 5(4) (455–473) McLuhan, M. (1964). Understanding Media: The Extensions of Man. New York: Mentor. McLuhan, M. (1962). The Gutenberg Galaxy: The Making of Typographic Man. Toronto, Canada: University of Toronto Press. Merriam Webster dictionary. Haettu osoitteesta https://www.merriamwebster.com/dictionary/video, https://www.merriam-webster.com/dictionary/ mobile ja https://www.merriam-webster.com/dictionary.communication Moskito Television. (2012). Iholla. Televisiosarja 2012-2014. Multisilta, J. & Milrad, M. (2009). Sharing Experiences with social mobile media. Teoksessa Proc. Mobile HCI 2009, Bonn, Germany (1–3). https:// doi.org/10.1145/1613858.1613977 Multisilta, J., Suominen, J. & Viteli, J. (2011). Johdannoksi, CoEx Hankkeen esittely. Teoksessa Suominen, J., Multisilta, J., Viteli, J., Friman, U., Tawast, P., Stenfors, L., Jurvela, H. & Perttula, A. (toim.). Kokemuksen jaetut tilat, näkökulmia yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen. (7-18) Turun yliopisto. 114 Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman julkaisuja; Vuosikerta 32. Turku: TURUN YLIOPISTO. Multisilta, J. & Suominen, M. (2009). MoViE: Mobile Video Experience. Teoksessa Proc. MindTrek ’09. Proceedings of the 13th International MindTrek Conference: Everyday Life in the Ubiquitous Era, Tampere, Finland (157–161). https://doi.org/10.1145/1621841.1621870 Myrick, D. & Sánchez, E. (1999). The Blair Witch Project. USA: Haxan Films. Haettu osoitteesta https://www.imdb.com/video/vi9044249? playlistId=tt0185937&ref_=tt_ov_vi Mäkelä, M. (2017). Blogiteksti: Kertomuksen vaarat. Julkaistu verkossa: https://kertomuksenvaarat.wordpress.com/2017/08/08/maria-makelankolumni-kertomuksen-vaarat/ Nightingale, A. (2009). Triangulation. Teoksessa Kitchin, R. & Thrift, N. (toim.). International encyclopedia of human geography (489-492). Oxford: Elsevier. Niiniluoto, I. (1979).Verisimilitude, Theory Change, and Scientific Progress. Teoksessa I. Niiniluoto & R. Tuomela (toim.), The Logic and Epistemology of Scientific Change (243-264). North-Holland Publishing Company. Nordenstreng, M. (1975). Tiedotusoppi: johdatus yhteiskunnallisten viestintäprosessien tutkimukseen. Helsinki: Otava. Norri-Sederholm, T., Norvanto, E., Talvitie-Lamberg, K. & Huhtinen, A-M. (2019). Social Media as the Pulse of National Security Threats: A Framework for Studying How Social Media Influences Young People’s Safety and Security Situation Picture. Teoksessa: Popma, W. & Francis, S. (toim.) Proc. of the 6th European Conference on Social Media. ECSM 2019, 13-14 June, 2019, (231-237), ACPI. Norrick, N. R. (1981). Semiotic principles in semantic theory (Vol. 20). John Benjamins Publishing. O’Hara, K. & Black, A. & Lipson, M. (2006). Everyday practices with mobile video telephony. Teoksessa Proc. ACM CHI 2006, Montreal, Canada (871– 880). New York, USA: ACM. https://doi.org/10.1145/1124772.1124900 115 Okabe, D. (2004). Emergent Social Practices, Situations and Relations through Everyday Camera Phone Use. Teoksessa Proc. The 2004 International Conference on Mobile Communication. Soul, Korea. PBS. (1973). An American Family. Puikkonen, A., Häkkilä, J., Ballagas, R. & Mäntyjärvi, J. (2009). Practices in Creating Videos with Mobile Phones. Teoksessa Proc. MobileHCI ’09, Bonn, Germany (1–10). New York, USA: ACM. Quinn Patton, M. (1990). Qualitative evaluation and research methods. London, UK: Sage. Red Bull. (2012). Axel Baumgartnerin vapaapudotus stratosfääristä, Red Bull Stratos, POV video. 14.10.2012. Haettu osoitteesta https://www.redbull.com/ int-en/fly-with-felix-red-bull-stratos-pov-video Reponen, E., and Keränen, J. (2010). Mobile Interaction with Real-Time Geospatial Data by Pointing Through Transparent Earth. Teoksessa Proc. NordiCHI 2010, Reykjavik Iceland (403–412). New York, USA: ACM. Reponen, E., Keränen, J., and Aaltonen, V. (2011). User Interface for Browsing Geotagged Data – Design and Evaluation. Teoksessa Proc. Intetain 2011, Genoa, Italy (1-11). Springer-Verlag Berlin Heidelberg. Reponen, E., Koponen, T., Keränen, J., Väänänen-Vainio-Mattila, K. (2012). The Whole World under Your Feet: Field Trial of Embodied Browsing of Geotagged Content. Teoksessa Proc. TEI 2012, Kingston, Ontario, Canada ( 2 9 1 – 2 9 8 ) . N e w Yo r k , U S A : A C M . h t t p s : / / d o i . o r g / 10.1145/2148131.2148192 Roessler, B. (2001). Der werd des Privaten. Frankfurt Am Main: Suhrkamp. Sanakirja.org. Haettu osoitteesta: https://www.sanakirja.org/kommunikaatio, https://www.sanakirja.org/video ja https://www.sanakirja.org/video Sarvas, R., Oulasvirta A. & Jacucci, G. (2005). Building social discourse around mobile photos—a system perspective. Teoksessa Proc. MobileHCI 05, Salzburg, Austria (31–38). New York: ACM. Seymor, R. (2019). The Twittering Machine. The Indigo Press. Shamma, D.A., Churchill, F.E., Bobb, N. & Fukuda, M. (2009). Spinning Online: A Case Study of Internet Broadcasting by DJs. Teoksessa C&T '09: Proceedings of the fourth international conference on Communities and 116 technologies June 2009 (175–184). New York, USA: ACM. https://doi.org/ 10.1145/1556460.1556486 Stefanone, M.A. & Lackaff, D. (2009). Reality Television as a Model for Online Behavior: Blogging, Photo, and Video Sharing. Teoksessa Journal of Computer-Mediated Communication Volume 14,(4) (964–987). Star Wars kid. (2002). YouTube video. Haettu osoitteesta https:// www.youtube.com/watch?v=HPPj6viIBmU Suomisanakirja. Haettu osoitteesta https://www.suomisanakirja.fi/ kommunikaatio Suoranta, J. & Ylä-Kotola, M. (2000). Mediakasvatus simulaatiokulttuurissa. Helsinki: WSOY. Suwajanakorn, S., Seitz, S.M. & Kemelmacher-Shlizerman, I. (2017). Synthesizing Obama: Learning Lip Sync from Audio. Siggraph 2017. ACM Trans . Gra ph 36(4) Article 95. (1-13) http://dx.doi.org/ 10.1145/3072959.3073640 Video: https://grail.cs.washington.edu/projects/ AudioToObama/ Tazaki, A. (2006). InstantShareCam: Turning Users From Passive Media Consimers to Active Media Producers. Esitetty työpajassa: Investicating new user experience challenges in iTV: mobility & sociability. ACM CHI 2006. Truong, K.N,. Patel, S.N., Summet, J.W. & Abowd, G.D. (2005). Preventing Camera Recording by Designing a Capture Resistant Environment. Teoksessa Proc. UbiComp 2005, Tokyo, Japan (s.78-86). Heidelberg: Springer-Verlag Berlin Heidelberg. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2009). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi Tuomi, P. (2019). Pakko katsoa?! Nykypäivän provokatiivinen televisiotuotanto mediateollisuuden muotona. Teoksessa Lähikuva – Audiovisuaalisen Kulttuurin Tieteellinen Julkaisu, 31(4) (48-79). Lähikuva-yhdistys. Tuomi, P. & Multisilta, J. (2010). MoViE: Experiences and attitudes-Learning with a mobile social video application. Teoksessa Digital Culture & Education, 2010. 117 University of Cambridge dictionary. Haettu osoitteesta https:// dictionary.cambridge.org/dictionary/english/video, ja https:// www.cs.columbia.edu/~hgs/rtp/glossary.htm#v Van House, N., Davis, M., Morgan, A., Finn, M. & Viswanathan V. (2005). The Uses of Personal Networked Digital Imaging: An Empirical Study of Cameraphone Photos and Sharing. Teoksessa Proc CHI 2005, Portland, Oregon, USA (1853-1856). New York, USA: ACM Vriend, R. & Reponen, E. (2008). Personal Data in the Information Age: Scrutinizing Relationships between Privacy and Security. Esitetty työpajassa: MobiMundi: exploring the impact of user-generated mobile content -- the participatory panopticon. Mobile HCI 2008, Amsterdam, The Netherlands. Warhol, A. (1968). Näyttely. Moderna Museet, Stockholm, Sweden. Westin, A.F. (1970). Privacy and Freedom. New York, USA: Atheneum. Wilson, J. (1969). Thinking with concepts. New York: Cambridge University Press Ylä-Kotola, M. (1997). Evoluutio vai nollapiste? Mediatieteen bioparadigma ja Herman Friedmann. Teoksessa Hintikka, K.A. & Kuivakari, S. (toim.), Mediaevoluutioita (93-94). Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja. Sarja C. Katsauksia ja puheenvuoroja; No. 9. Lapin yliopisto. Ylä-Kotola, M. (1998). Jean-Luc Godard Mediafilosofina. Rekonstruktio simulaatiokulttuurin lähtökohdista. Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta, Mediatieteen julkaisuja B1. Helsinki: Yliopistopaino Ylä-Kotola, M. (1999). Mediatieteen kysymyksiä 1. Mitä on mediatiede? Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta, Mediatieteen julkaisuja C2. Hämeenlinna: Karisto. Åkerlund, J. (1997). Smack My Bitch Up. The Prodigy music video. Haettu osoitteesta http://www.jonasakerlund.com/prodigy-smack-my-bitch-up/ 118 Liitteet