Anarkiaa mökillä?

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Anarkiaa mökillä? © 2023 kirjoittaja Published version Aro, Riikka Aro, R. (2023). Anarkiaa mökillä?. Sosiologia, 60(2), 106-109. https://journal.fi/sosiologia/article/view/131503 2023 106 Kirjat Anarkiaa mökillä? Jarno Valkonen: Mökin kanssa ajattelu – ympäristösosiologinen mielikuvitus ympäristökriisin aikakaudella. Tampere, Vastapaino, 2022, 134 s. ISBN 9789517689298 Miten arkea voisi elää toisin? Mitä välineitä toisinasuminen voi tarjoa luonnon kanssa elämiseen? Mikä erinomaisen kiinnostava aihe ja näkökulma, ajattelin törmättyäni sosiologi Jarno Valkosen kirjaan Mökin kanssa ajattelu – Ympäristösosiologinen mielikuvitus ympäristökriisin aikakaudella, etenkin kun olen itse ”harjoitellut” vaatimatonta toisinasumista toisinrakentamisen ohessa viimeisen parin vuoden ajan. Tarkasteluni lähtökohtana onkin yhtäältä oma epävirallinen autoetnografiani keskisuomalaisella mökillä ja toisaalta lukuajankohtana kaikkea elämää varjostava ilmastokriisi sekä epävakaan geopolitiikan vaikutukset arkeen. Kirja kuvaa vivahteikkaasti yksinkertaista ja vaatimatonta mökkiasumista toisinasumisena ja peilaa sitä niin kutsutun normaaliasumisen käytäntöihin. Valkosen näkökulma on tuore ja aihe vastaansanomattomasti ajankohtainen ja tärkeä. Autoetnografinen tutkimusote, jossa tukijan muistiinpanot elämästä mökin kanssa koronavuonna 2020 sekä ympäristösosiologisen mielikuvituksen harjoittaminen toimivat välineinä kuvitteluun siitä, millaista asuminen voisi ekologisen jälleenrakentamisen myötä olla. Samalla kirja sanoo osallistuvansa keskusteluun kestävän yhteiskunnan uskottavista tulevaisuusvisioista. Ja näin tapahtuu. Keskeistä on, mitä mökin vaatimaton toisinasuminen, jossa eläminen ja ”selviytyminen” on asujan fyysisen työn ja usein myös aistikokemisen varassa, kertoo suomalaisen normaaliasumisen käytännöistä – ja edelleen näiden molempien ympäristösuhteista. Kiinnostavimmat tutkimuskirjallisuuden kanssa käytävät keskustelut liittyvät muun muassa Elizabeth Shoven käytäntöteoreettiseen näkökulmaan. Shovelle keskeinen normaaliuden tarkastelu kulkee sujuvasti läpi Valkosen kirjan. Idea on tuttu: totumme hyvin pian siihen, miten asiat ovat – elintasoomme, mukavuuksiimme, tulotasoomme ja näiden myötä muokkautuviin arjen rytmeihin. Näin voi siis olla myös toisinasumisessa: jos ulkohuussi tuntuu mahdottomalta, kokeile puoli vuotta ja voit ehkä todeta, ettei tässä mitään erikoista olekaan. Sen sijaan jätösten huuhtominen juomavedellä käy kummastuttamaan. Argumentti on, että asiaintila on vain yksi mahdollinen ja käsityksemme mukavuudesta, kätevyydestä ja normaalista muuttuvat jatkuvasti. Pihakäymälä oli arkea suurimmalle osalle suomalaisia aivan pieni hetki sitten. Tuolloin asumisen aineenvaihdunnalliset suhteet luonnon kanssa olivat vielä näkyviä, kuten Valkonen nyt mökkiasumisen kautta SOSIOLOGIA 2 / 2023 107 esittää. Lyhyessä ajassa on tultu tilanteeseen, jossa kirjailija Juha Seppälän inhorealismikuvauksen mukaan ”ihmiset kuolevat, jos ne viedään metsään”. Toisin sanoen emme enää tiedä, miten toteuttaa sähkön normaalisti tuottamat arkiset palvelut, kuten lämmitys ja ruoanlaitto. Emme ole nyt kuitenkaan yhtään vähemmän riippuvaisia luonnon prosesseista kuin ennenkään. Valkosen osallistuu kirjassaan tutkimusperinteeseen, joka korostaa ihmisen ja ympäristön kietoutuneisuutta, ja kytkee autoetnografiset havainnot sää - oloista, eläimistä ja muusta elollisesta ja elottomasta luonnosta kestävyysmurroksen edellyttämän hahmotustapojen muutoksen pohdintaan; ympäristösosiologiseen mielikuvitukseen. Valkonen keskustelee sujuvasti myös muun kuin sosiologisen tutkimuksen kanssa. Esimerkiksi Jukka Mikkosen puulämmityksen filosofia (2017, niin & näin) on tässä aivan toimiva keskustelukumppani, joskin esimeriksi Jenny Rinkisen puulämmittämisen käytäntöteoreettinen tarkastelu (Chopping, Stacking and Burning Wood – Rhythms and Variations in Provision, 2018, Routledge) olisi istunut tähän osuvasti. Ehkä kaikkein vahvimmat kuvaukset liittyvätkin juuri vuodenkiertoon kietoutuvaan, aistikokemuksia tuottavaan ja fyysistä työtä edellyttävään puulämmittämiseen. Tosin puulämmittäminen ympäristökysymyksenä jää teoksessa pohtimatta. Vahvin eettis-poliittinen mökkikokemus liittyy Valkosella kuitenkin aurinkosähköjärjestelmän tuottamaan ”liki täydelliseen riippumattomuuteen yhteiskunnan teknis-taloudellisesta järjestelmästä”, minkä hän kertoo kokeneensa anarkistisena tekona. Allekirjoitan tämän toisinasumisessa häivähtävän anarkistisen mielihyvän omaehtoisuuden kokemuksessa. Toisin kuin autoetnografi Valkosella, joka ei ole toisinasumisessaan kokenut mahdollisena tai tärkeänä tuottaa itse ruokaansa, itselläni anarkiakokemus kytkeytyy erityisesti ruokaan: Minkäpä muun kautta olisimme yhtä vahvasti samanaikaisesti kytköksissä yhtäältä luontoon ja toisaalta kulttuuriin ja markkinavoimiin. Normaaliasumisessa tarvitsemamme ja tuottamamme ylijäämän aineenvaihdunnalliset virrat on järjestetty infrastruktuurien välityksellä, jotka yhdistävät kodin kulutuspisteenä kollektiivisen työjaon kautta tuotantolaitoksiin. Normaaliasumisen aineenvaihdantaa leimaa etäisyys, ja näin myös sen prosessit ovat asujille usein abstrakteja ja (ympäristö)vaikutukset ovat piiloisia. Normaaliasumista leimaa kuluttajuus, hyödykkeiden ja palveluiden ostaminen ja käyttö. Mökkiasuja puolestaan kohtaa nämä prosessit, tulevan ja lähtevän materian ja virrat aistinvaraisesti. Asiat tapahtuvat lähellä ja ovat konkreettisia. Näiden virtojen, prosessien ja ikään kuin asumismuotojen asetuksellisten erojen kuvauksessa kirja on parhaimmillaan. Kaikki energia ja materia, mitä mökillä käytämme ja ylijäämä, jota tuotamme, on lähellä ja näkyvää: käytetty vesi, ihmisjätökset, polttopuut. Kaikki toimet myös edellyttävät normaaliasumisesta poiketen ennakointia niin vuorokausikuin vuodenaikavaihtelun osalta. Säät tulevat iholle, puskuri luonnonympäristön ja asumisen (sisä)tilojen välillä voi olla häilyvä. Ymmärrys lähiluonnosta lisääntyy väistämättä. Valkonen puhuukin mökkiasujan tiiviistä luontosuhteesta ja mökistä välineenä luonnon kohtaamiseen. Jos ei eksplisiittisesti, niin rivien välistä tulkiten lukija voi helposti päätyä ajattelemaan, että mökkiasujan luontosuhde olisi tiiviyden ohella jotenkin myös terveempi tai kestävämpi kuin kaupunkiasujan. Näin ei varmaankaan ole, ja asetelmaa voi syystä verrata ympäristötietoisuuden parantamiseen keskittyvän kuluttajakeskeisen ympäristöpolitiikan epäonnistumiseen. Joskin hieman ontuva analogia, molemmissa on kyse tiedostamisen ja toiminnan välisestä kuilusta. Säilyttämään ja hoitamaan pyrkivät (ympäristö)käytännöt lienevät sekä normaaliettä toisinasumisessa arvovalintoja: mökillä ei päästetä likavesiä suoraan luontoon tai SOSIOLOGIA 2 / 2023 108 normaaliasuja valitsee fossiilittoman sähkösopimuksen. Samalla ne peilaavat aina sitä, mikä koetaan (taloudellisesti) mahdollisena ja (sosio-kulttuurisesti) normaalina. Kun infrastruktuurit ovat vapauttaneet aikaamme arkisilta töiltä muuhun toimintaan, ovat käsityksemme ja kokemuksemme mukavuudesta, tavanomaisesta ja normaalista muuttuneet; vesi tulee hanasta, likavedet piiloutuvat viemäriin, jätöksemme huuhdotaan näkymättömiin, sähkö virtaa ”naps” pistorasiasta mahdollistamaan asumisessa normalisoituneita käytäntöjä, kuten pyykinpesua, auton lataamista ja läppärin käyttöä. Näin on suomalaisessa tavanomaisessa asumisessa ja useimmille muuta on vaikea kuvitella. Infrastruktuurit ovat historiallisesti tasanneet ihmisen ja luonnon yhteiselon epävakauksia, ja normaalikäytännöille on hyvin vaikea kuvitella vaihtoehtoja ilman disruptiota. Toisinasumista ei Valkosen mukaan vaivaa rajattomuuden illuusio, koska esimer - kiksi sähkönsaannin osalta siinä eletään niukkuuden realiteetissa, mikä asettaa toiminnalle omanlaisensa vahvan eettis-poliittisen normin. Normaaliasumisessa taas vallitsee energian alati saatavilla olon illuusio ja vasta ongelmat tekevät energiavirrat näkyviksi. Kirjan kirjoittamisajankohdan (2020) jälkeen akutisoitunut infrastruktuurin (epä) vakauskysymys on nostettava esiin. Esimerkiksi oletusarvoisesti vakaa sähköntuotto on säröttynyt Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman epävakauden myötä. Sähkön hintaharppaukset ja edellistalvelle suunnitellut, joskin sitten toteuttamattomat, laajat sähkökatkoset ovat häivähdys tulevasta normaalista. Toisaalta ilmastonmuutoksen aiheuttaman kuivuuden myötä yleistyvät veden käyttörajoitukset ovat normaali käytäntö esimerkiksi vakavien kuivuuskausien Australiassa ja Etelä-Euroopassa, mutta ei vielä Suomessa. Tätä vasten Valkosen huomio siitä, että mökkiasumisessa on ”sellaista vaihtelua, jota ei normaaliasumisessa edes siedettäisi”, on erikoinen lausunto, koska vaihteluun on väistämättä varauduttava. Toisinasujien ”mikroinfrastruktuurien” tarjoamat palvelut puolestaan voivat olla epävarmoja esimerkiksi vuodenaikavaihteluiden seurauksena, kuten aurinkosähkössä. Toisaalta ne ovat konkreetilla tavalla hahmotettavia ja hallittavia: vesi järvestä kannettuna, tilojen ja veden lämmitys, sekä ruoan laitto puilla, huussi tai edistyneempää teknologiaa sisältävä erotteleva kompostikäymälä. Vaatimattomalla mökillä operoidaan usein low-techtai notech-ratkaisujen kanssa, joissa on ”vähän liikkuvia osia” ja joiden toimivuuteen vaikuttaa pääasiassa asujan oma suunnitelmallisuus, toimeliaisuus ja havainnointikyky. Toisinasuminen vaatii siis työtä eikä mökkiasuminen koettuna ”työleirinä” ole useimmille houkutteleva vaihtoehto. Toisaalta mökki koetaan ”toisena todellisuutena” ja ”itsensä toteuttamisena”. Siispä se on oivallinen paikka harjoitella yksinkertaistamista. Vaatimatonta toisinelämistä ovat Valkosen mukaan voineet harrastaa hyvin toimeentulevat, kun toisille se on vain normaalia elämää (ks. HS, pääkirjoitus 7.5.2023). Vaikka vaatimattoman elämän harrastamiseen eliitin etuoikeutena viitataankin, puuttuu tämän asetelman pureskelu Mökin kanssa ajattelusta. Kun ympäristökuorma on hyvin toimeentulevilla keskimääräistä korkeampi, voi työleiri olla myös positiivinen mahdollisuus nor - maaliasumisen ”sosiaalisen järjestyksen” toisinjärjestämiseen. Toisinasuminen arkiasumisena (palkka)töineen jää myös kirjassa käsittelemättä, vaikka Valkosen autoetnografia virisikin juuri korona-ajan etätyöskentelystä tutkijana. Etuoikeutettu asema sekin. Kirjasta on myös jätetty pois mökkiasujien kurkottelu kohti normaaliasumisen varustetasoa: Yhä useampi haluaa vapaa-ajan asuntonsa kaikilla mukavuuksilla, eikä väSOSIOLOGIA 2 / 2023 109 hiten etätyöntekijöiden uuden mökkiläisjoukon vaikutuksesta. Kuten Valkonen huomauttaa, ”kyse on tulevaisuuden tekemisestä”, ja sitä suuremmalla painokkuudella olisikin pohdinnan ulotuttava kaikille arjen alueille, myös kestävyyden ja rytmien kannalta olennaiseen työhön, ruokaan, sekä varautumiskysymyksiin. Tästä teoksesta voisi olla herkullista jatkaa kollektiiviseen autoetnografiaan, jossa eri tavoin toisin asuvat harjoittaisivat ympäristösosiologista mielikuvitusta omassa arjessaan tuottaen sekä kuvausta arjen rytmeistä ja käytännöistä että herätellen pohdinnoillaan potentiaalisia toisineläjiä. Lukusuositus ainakin kaikille itsensä tuosta joukosta tunnistaville! Riikka Aro Ei syytä huoleen, kunhan asiat riitelevät eivätkä ihmiset? Arttu Saarinen: Vastakkainasettelujen aika: Poliittinen polarisaatio ja Suomi. Helsinki, Gaudeamus, 2022, 208 s. ISBN 978-952-345-194-0 Julkisesta nykykeskustelusta voi saada kuvan, että elämme vastakkainasettelujen aikaa. Puolueet ja kansalaiset poteroituvat somekuplissaan ja keskusteluilmapiiri on pilalla. Onkin erinomaista, että Arttu Saarinen on kirjoittanut yleistajuisen suomenkielisen teoksen poliittisesta polarisaatiosta. Keskustelua polarisaatiosta on tarpeen käydä tutkimukseen nojautuen, ja Vastakkainasettelujen aika toimii tässä hyvänä avauksena. Kirjan sanoma on rauhoitteleva: poliittisesta polarisaatiosta Suomessa ei kannata olla erityisen huolissaan, mutta keskustelua suomalaisen poliittisen kulttuurin murroksesta on hyvä käydä. Kirjalla on alaotsikkoaan nouda - tellen kaksijakoinen lupaus: se pyrkii avaamaan poliittista polarisaatiota yleisesti, ja lisäksi kirja tarkastelee polarisaatiota Suomen kontekstissa. Kyseessä on ”tietokirjamuotoinen yleis esitys”, joka toimii hyvässä ja pahassa laajemman polarisaatiokirjallisuuden peilinä. Kirja nojautuu siis aikaisempaan tutkimukseen, mutta Saarinen on tehnyt sitä varten myös poliittisen puolueeliitin haastatteluja. Haastattelujen ei ole hänen mukaansa tarkoitus toimia empiirisenä tutkimusaineistona vaan tuoda konkretiaa kirjan teemoihin. Vastakkainasettelujen aika käsittelee varsin kattavasti polarisaation mekanismeja ja ajureita yksilöpsykologisella, sosiaalipsykologisella ja yhteiskunnan rakenteiden tasolla. Kirja havainnollistaa ansiokkaasti, ettei polarisoituminen ole mitenkään vääjäämätöntä, vaan erilaiset toimijat voivat tuottaa tai lievittää polarisaatiota eri tavoin. Erityisesti poliittisen eliitin rooli on tässä keskeinen. Nykypolarisaation yleistä syntipukkia eli sosiaalista mediaa käsitellään kirjassa nähdäkseni monipuolisesti. Sosiaalinen media on saattanut osaltaan tuottaa polarisaatiota, mutta se toimii myös ”vääristävänä peilinä”, jonka kautta keskustelut näyttäytyvät kenties kärjekkäämpinä kuin ovatkaan. Saarinen nostaa myös oikeistopopulismin merkittäväksi teemaksi polarisaation kannalta. Yhtäältä populistiseen politiikan työkalupakkiin kuuluvat elimellisesti vastakkainasettelut, ja samalla populistipuolueiden nousu on muovannut poliittista kenttää ja myös poliittista kulttuuria. Kirjassa ei syyllistetä populisteja polarisaatiosta vaan huomioidaan, että uusien poliittisten voimien nousu on voinut tuottaa uusia vastakkainasetteluja. Kirjan toinen tavoite on tarkastella poliittista polarisaatiota Suomessa. Tässä erityisen ansiokasta on polarisaation kontekstointi luomalla katse Suomen historiaan ja tekemällä kansainvälistä vertailua. Lähestymistapa kutsuu lukijaa suhtautumaan kriittisesti pitkälti yhdysvaltalaisesta tutkimuskirjallisuudesta tuleviin polarisaation käsitteellistyksiin ja pohtimaan niiden soveltuSOSIOLOGIA 2 / 2023