Tieteen huumorista ja kummallisuuksista

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Tieteen huumorista ja kummallisuuksista © Mykkänen & Tieteellisten seurain valtuuskunta, 2018 Published version Mykkänen, Markus Mykkänen, M. (2018, 36). Tieteen huumorista ja kummallisuuksista. Tieteessä tapahtuu, (5), 6364. https://journal.fi/tt/article/view/75021 2018 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2018 63 KIRJALLISUUS ja työ yhteiskunnassa tunnetaan yhä huonosti. Sotahistorian sinnikkään kertaamisen ja agraariyhteiskunnan töissä perinnevaljaissa esiintyvien liinaharjojen valossa monikäyttöinen suomenhevonen näyttäytyy jopa historiansa vankina. Yksin tässä riittäisi tutkittavaa, kun ihmisen ja eläimen suhde on yhä monipuolisemman kiinnostuksen kohteena yhteiskuntaja humanistisissa tieteissä myös Suomessa. Menneiden saavutusten korostaminen aiheuttaa imagollisia rasitteita asetelmassa, jossa Suomen hevoskanta on kansainvälistynyt. Suomenhevosia on vajaat 20000, mutta se edustaa enää neljännestä koko hevoskannasta. Tutkittavaa riittäisikin vaikkapa ”vanhanaikaisuuden” ja ”kansallisuuden” mielikuvien suhteesta Suomen rajojen avautumiseen. Samalla hitaasti kehittyvä ja pitkäikäinen kylmäverirotu herättää uudenlaista kiinnostusta kohtuullistamisen, elämänrytmin hidastamisen ja paikallisuuden korostamisen ruumiillistumana muun muassa kaupunkilaisten ratsuharrastajanaisten keskuudessa. Sotahistoriaa ja maaja metsätaloustyötä korostava runsas kuvitus houkuttelee kirjan pariin. Mustavalkovalokuvien lisäksi mukana on kansakoulujen opetustauluja, akvarelleja, puupiirroksia ja hevosnäyttelyiden kunniakirjoja. Valokuvat hevosen työtehtävistä ja sotataipaleelta on koottu museoiden ja kuvapalveluiden arkistoista. Osa kuvista on katseltavissa myös netissä SA-kuvan maksuttomassa kuvapalvelussa ja aiemmissa suomenhevosen sotataipaleesta kertovissa kirjoissa. PAULIINA RAENTO Kirjoittaja on aluetieteen professori ja rahapelitutkimuksen dosentti Tampereen yliopistossa. Tieteen huumorista ja kummallisuuksista Glen Wright: Academia Obscura – The hidden silly side of higher education. Unbound 2018. Miten Star Wars -elokuvia voidaan lähestyä tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta? Miten todennäköistä on, että seisovat lehmät käyvät pian makuulleen? Nämä ja useat muut vähemmän vakavat aihepiirit saavat huomiota esikoistietokirjailija Glen Wrightin Academia Obscura -teoksessa. Kirja on läpileikkaus tieteen ja korkean koulutuksen norsunluutorniin huumorin ja kummallisuuksien näkökulmista. Teoksen kirjoittaja, Glen Wright, on tohtoriopiskelija, joka viivytteli väitöskirjansa työstämisessä, koska halusi käyttää aikaa tutustuakseen tieteen ”pimeään puoleen” ja sen lukemattomiin kuriositeetteihin. Kirjan syntytarina on mielenkiintoinen ja harvinainen. Se on täysin lukijoidensa rahoittama. Kirjan julkaisija esittelee verkkosivuillaan kirjailijoiden ideoita, joita he haluaisivat toteuttaa yhdessä lukijoiden kanssa. Kiinnostuneet voivat sitten rahoittaa haluamiaan projekteja. Kirjailijat saavat samalla teoksistaan myös normaalia reilumman korvauksen, sillä kirjan tuotosta puolet menee sen kirjoittajalle. Tämä teos on Wrightin pyrkimys tuoda valoa yksinäiseen ja ilottomaan tieteen tekemiseen. Huumorin kaksijakoisuus Wrightin mielestä huumorilla on tiedemaailmassa kaksijakoinen suhde. Hän jakaa tuon suhteen karkeasti kahteen koulukuntaan. Toinen koulukunta ei salli tieteessä minkäänlaista huumoria, kun taas toisen koulukunnan mielestä kaikki voisivat vähän löysätä ja ottaa rennommin. Rahoituskampanjan aikaan Wright sai eräältä huolestuneelta tutkijalta sähköpostia, jossa ilmaistiin, että aikomus vitsailla tärkeillä asioilla saattaa vaarantaa hänen elämäntyönsä. Tieteen maailmasta löytyy silti paljon huumoria ja sille on tilauksensa. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä, joista Wright kirjassaan kertoo, on niin kutsuttu Huumori-Nobel-palkinto, jotka jaetaan vuosittain tutkimuksille, jotka saavat ihmiset nauramaan ja miettimään. Tämän palkinnon saajiksi ehdotetaan vuosittain jo yli 9 000 saajaa ja tutkimusta. Kirjailija on jakanut kirjan kymmeneen eri osioon. Niiden kantaviksi teemoiksi on valikoitunut viime vuosina tiedemaailmaa paljon puhuttaneet ilmiöt. Puolet kirjan sisällöstä on pyhitetty kolmelle teemalle: julkaisemiselle, akateemiselle julkaisemiselle sekä kirjoittamiselle. Opettamiseen, impaktilukuihin ja tutkimuksen vaikuttavuuteen liittyvää huumoria esitellään runsaasti. Kirjan loppupuoli keskittyy tutkimuksen popularisoimisen hauskuuksiin ja varjopuoliin Twitterissä ja kongresseissa. Ihan kirjan lopussa on vielä katsaus eläinten roolista tieteessä, johtopäätökset sekä kirjan vertaisarvioinnin kaksi lausuntoa. Julkaise tai unohdu Jatkuva julkaisujen tuottaminen on kirjailijan mukaan akateemisen maailman mantra, kirous sekä pääasiallinen syy sen olemassa ololle. Akateemisissa julkaisuissa käytetään paljon vaikeita ja kliseisiä ilmaisuja lukijoiden houkuttelemiseksi. Erityisesti artikkelien nimissä käytetään paljon elokuvaviittauksia ja niitä Wright listaakin laajasti. Hän on kaivanut esiin tutkimuksia, jotka ovat muun muassa selvittäneet kliseisten ilmaisujen 64 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2018 KIRJALLISUUS määrää lääketieteellisten julkaisujen otsikoissa. Näistä esimerkkinä state of the art -ilmaisu, jota on käytetty vuosina 1971–2010 yhteensä 3 518 tieteellisen artikkelin nimessä. Wright valottaa myös akateemisen julkaisun syntyhistoriaa 1600-luvulta lähtien. Samalla hän osuvasti kritisoi sitä, miten veronmaksajien rahoilla tehtyä tutkimusta piilotetaan isojen julkaisujättien maksumuurien taakse. Kirjailija esittelee lisäksi vähemmän tunnettuja vaihtoehtoja tieteellisistä aikakausjulkaisuista, joihin käsikirjoituksia voi lähettää. Esimerkiksi The Journal of Universal Rejection -lehti ei jätä epävarmaksi, mikä on mahdollisuus saada vaivalla tehty tutkimus julkaistuksi. Kyseinen lehti nimittäin hylkää kaikki käsikirjoitukset. Lehti kuitenkin painottaa, että käsikirjoitus kannattaa lähettää arvioitavaksi, koska tutkimusten aihepiiriä ei ole rajattu, päätösprosessi on yleensä nopea ja kirjoittajat saavat täysin pitää oikeutensa julkaisemaansa työhön. Wright esittelee kirjassaan myös paljon tutkimuksen vaikuttavuutta arvioivia vaihtoehtoisia tapoja. Yksi tällainen on niin sanottu K-indeksi eli Kardashian-indeksi. Se vertaa tutkijan Twitter-seuraajien määrää vertaisarvioidun tutkimuksen viittauksien määrään. Mitä korkeampi tutkijan K-indeksi on, sitä todennäköisempää on, että kyseisen tutkijan julkinen profiili on rakentunut tieteellisesti epävarmalle pohjalle. Matala indeksiluku taas kertoo, että tutkijan sosiaalisen median vaikuttavuus on aliarvostettua. Tieteen tunnetuksi tekemiselle sekä popularisoimiselle on omistettu kirjassa paljon sivuja, koska se on nykyisin merkittävä osa tutkijan työtä. Perinteisistä popularisoimisen tavoista kirjailija nostaa esiin kongressit ja löytää niistä paljon mustaa huumoria. Osuviksi esimerkeiksi käyvät kongressien paneelikeskustelut, joissa yleisön kysymykset kääntyvät tuskastuttavan pitkiksi kommenteiksi, jotka eivät liity keskustelun aiheeseen. Osansa saavat myös sessioiden puheenjohtajat, jotka eivät osaa huolehtia aikataulusta ja päätyvät näin ollen viemään aikaa kahvija ruokatauoilta. Nopea ja kevyt lukukokemus Kirjan huumori on lopulta hyvin erityislaatuista, eikä se välttämättä aukea kaikille. Koska kirja on englanninkielinen, osa sen sisällöstä ei toimi suomalaisessa kontekstissa. Silti teos herättää ajattelemaan, mitä kaikkea tieteessä tutkitaankin sekä kuinka paljon ajatonta ja piilotettua huumoria tiede sisältää. Teoksen luvut ovat sillisalaattia, joten ne ovat helppolukuisia. Lukukokemus ei kirjan hajanaisen sisällön takia ole kovin eheä, mutta tällaisenaan teos on erinomaista vapaa-ajan lukemista tai sopii mainiosti luettavaksi painettuna tai sähköisenä versiona muun muassa kongressimatkoilla. MARKUS MYKKÄNEN Kirjoittaja on filosofian tohtori ja viestinnän tutkija. Huippututkimusta tunturien sylissä Lassi Saressalo: Kertomus Kevosta. Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevon vuosikymmenet. Turun yliopisto 2017. Suomi on biologian ja etenkin ekologian suurvalta, jos tieteen menestystä mitataan tutkimuksen eturintamassa etenemisellä ja tunnettuudella kansainvälisen tiedeyhteisön parissa. Etelä–pohjoissuunnassa yli tuhannen kilometrin mittainen maamme tarjoaa oivia tutkimusmahdollisuuksia ekologeille, joiden kohteena ovat eliöiden ja niiden ympäristön väliset suhteet. Suuri osa noin 50000 eliölajistamme on levittäytynyt vain osaan maata, joten meillä piisaa levinneisyysrajoja, ekologille oivia tutkimuskohteita – rajan toisella puolellahan lajin elinolovaatimukset täyttyvät, toisella puolella eivät. Yhdysvaltalainen Ernst Mayr, 1900-luvun Darwiniksi sanottu evoluutiobiologi, kehui suomalaisia lintutieteilijöitä jo 1960-luvun alussa juuri levinneisyysrajojen ja -muutosten huippututkijoiksi. Kun Petsamo liitettiin Tarton rauhansopimuksella Suomeen, tuli siitä 1920–1930-luvuilla luonnontutkijoiden ja löytöretkeilijöiden paratiisi. Mutta samalla lailla tutkijoita on innostanut Lappikin omintakeisine etelästä puuttuvine ilmastoineen ja elinympäristöineen, lajeineen sekä ekologisine ja etologisine sopeutumisineen. Kevojärven rannalla, pari peninkulmaa Utsjoen kirkolta etelään, toimivan Kevon tutkimusaseman 60-vuotishistoriikki on oiva osoitus pohjoisten alueiden ekologisen ja muunkin tutkimuksen eturintamasta ja samalla mainio lisä Suomen luonnonja yhteiskuntatieteellisenkin tieteen historiaan. Historiikin on koonnut pieteetillä Turun yliopiston folkloristiikan dosentti Lassi Saressalo, jonka oma tutkimustyö saamelaisten ja Pohjois-Norjaan etenkin 1860-luvun nälkävuo sien jälkeen muuttaneiden kveenien kulttuurista liittyy kevolaiseen tutkimusperinteeseen. Alun perin Kevo perustettiin vuonna 1956 Tunturi-Lapin kasvija eläinmaailman kartoitusta ja elävän luonnon muutosten seurantaa varten. Biologinen perustutkimus ja ympäristötieteellinen seuranta ovat edelleen tutkimuslaitoksen tärkeimmät toimintamuodot. Kevolla toimii myös säähavaintoja seismologinen seuranta-asema. Kevon tukikohdan synty on hieno esimerkki yhden miehen, Turun